Annettu Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974
Vahingonkorvauslaki
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 luku
Lain soveltamisala.
1§
Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä laki ei kuitenkaan
koske, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa
säädettyä korvausvastuuta.
2 luku
Vahingon aiheuttajan korvausvastuu.
1§
Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen,
jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.
Vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman
raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut
olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei
erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.
2§
Jos vahingon on aiheuttanut kahdeksaatoista vuotta nuorempi, on hän velvollinen korvaamaan
siitä määrän, joka hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja
vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan
kohtuulliseksi.
3§
Mielisairas, vajaamielinen tai sieluntoiminnaltaan häiriintynyt on velvollinen korvaamaan
aiheuttamastaan vahingosta määrän, joka hänen tilaansa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja
vahingon kärsineen varallisuusoloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan
kohtuulliseksi. Tilapäistä sieluntoiminnan häiriötä, johon vahingon aiheuttaja on saattanut
itsensä, ei kuitenkaan yksin ole pidettävä korvausvelvollisuutta vähentävänä perusteena.
3 luku
Työnantajan ja julkisyhteisön korvausvastuu.
1§
Työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai
laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään myös sitä, joka antaa tehtävän
sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn
laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään.
Mitä 1 momentissa on sanottu työnantajasta, koskee vastaavasti valtiota, kuntaa ja muuta
julkista yhteisöä tai laitosta, kun vahinko on aiheutunut sellaisen julkisyhteisön työntekijän
taikka yhteisöön virka tai siihen verrattavassa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai
laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä.
Jos se, joka viranomaisen määräyksestä, luottamustoimeen valittuna tai toisen pyynnöstä
suorittaa laissa määrättyä tai työsuhteeseen verrattavissa olosuhteissa tiettyä tehtävää olematta
itsenäinen yrittäjä, tehtävää suorittaessaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa
vahinkoa, on se, jonka lukuun tehtävä suoritetaan, velvollinen korvaamaan vahingon.
2§
Julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin
johdosta aiheutuneen vahingon. Sama korvausvelvollisuus on muulla yhteisöllä, joka lain,
asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitaa julkista tehtävää.
Edellä 1 momentissa säädetty vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän
suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei
ole noudatettu.
3§
Tuomioistuimen, tuomarin, maistraatin, järjestysoikeuden, syyttäjän tai julkisen notaarin
toiminnassaan aiheuttama taikka ulosottotahi täytäntöönpanotoimessa aiheutettu vahinko on
valtion korvattava silloinkin, kun muu kuin valtion viranomainen on aiheuttanut vahingon, ja
valtioon sovelletaan myös tällöin, mitä tämän luvun 2 §:n 2 momentissa säädetään. Kunta on
kuitenkin velvollinen korvaamaan maistraatin tai järjestysoikeuden kaavoitus tai
rakennusasioita koskevassa toiminnassa aiheutetun vahingon.
4§
Jos valtion tai kunnan viranomaisen virheellisen ratkaisun johdosta vahinkoa kärsinyt on
pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta siihen, ei hänellä ole oikeutta saada valtiolta tai
kunnalta korvausta vahingosta, jolta hän hakemalla muutosta olisi voinut välttyä.
5§
Kannetta valtioneuvoston, ministeriön, valtioneuvoston kanslian, tuomioistuimen tai tuomarin
päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa nostaa, ellei päätöstä ole muutettu tai
kumottu taikka ellei virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu
korvaamaan vahinkoa. Milloin hallintoviranomaisen päätökseen on haettu muutosta
valtioneuvostolta, korkeimmalta hallintooikeudelta tai virkaylioikeudelta, päätöksestä
aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa nostaa kannetta siltä osin kuin päätös on jätetty
pysyväksi.
6§
Jos tässä luvussa tarkoitettu korvausvelvollisuus harkitaan ilmeisesti kohtuuttomaksi tai jos
vahingon suuruus sekä muut olosuhteet huomioon ottaen on erityistä syytä, voidaan korvausta
sovitella.
7§
Valtio ja kunta eivät vastaa luotsauksessa aiheutetusta vahingosta.
4 luku
Työntekijän ja virkamiehen korvausvastuu.
1§
Vahingosta, jonka työntekijä työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa
työtoverilleen tai sivulliselle, hän on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan
kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema,
vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Jos työntekijän viaksi jää vain lievä tuottamus,
ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Laki on sama, jos vahingon aiheuttaa 3 luvun 1 §:n 1
momentissa tarkoitettu itsenäinen yrittäjä.
Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä
harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.
2§
Virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään sivulliselle aiheuttamastaan
vahingosta tämän luvun 1 §:ssä mainittujen perusteiden mukaisesti. Samoja perusteita on
sovellettava virkamiehen virassaan julkisyhteisölle tuottaman vahingon korvaamiseen.
3§
Tässä luvussa tarkoitettu korvausvelvollinen voidaan velvoittaa suorittamaan työnantajalle,
mitä tämä on 3 luvun ja 6 luvun 2 §:n mukaan maksanut vahingon kärsineelle, kuitenkin vain
tämän luvun 1 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.
5 luku
Korvattava vahinko.
1§
Vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö ja esinevahingosta. Milloin vahinko on
aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa
tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta
taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö tai esinevahinkoon.
2§
Sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus
sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, tulojen tai elatuksen
vähentymisestä, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta.
3§
Surmansa saaneen hautauskulut ja muut hautaamiseen liittyvät kustannukset on korvattava
kohtuulliseen määrään.
4§
Jos elatukseen tai elatusapuun oikeutettu jää tarpeellista elatusta vaille sen vuoksi, että
elatusvelvollinen on saanut surmansa, on hänelle korvausvelvollisen varallisuus ja olosuhteet
huomioon ottaen tuomittava vahingonkorvaukseksi, mitä hän tarvitsee, kunnes voi elättää
itsensä. Korvaus voidaan määrätä maksettavaksi yhdellä kertaa tai toistuvina suorituksina.
5§
Esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut
kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai
elatuksen vähentyminen.
6§
Henkilövahinkoa koskevia tämän lain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen
korvaamiseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka
muu sen kaltainen rikos.
6 luku
Korvausvastuun jakaantuminen.
1§
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon
aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan
vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella.
2§
Milloin vahinko on kahden tai useamman aiheuttama taikka he muuten ovat velvolliset
korvaamaan saman vahingon, vastaavat he yhteisvastuullisesti. Se, jota ei ole tuomittu
maksamaan täyttä korvausta, vastaa kuitenkin vain tuomitusta määrästä ja se, joka on
vastuussa 4 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyjen perusteiden mukaan, vain siitä määrästä,
jota ei voida saada vahingosta 3 luvun mukaan vastuussa olevalta.
3§
Korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan
kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä,
vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat.
Sillä, joka on maksanut vahingonkorvausta yli oman osuutensa, on oikeus saada kultakin
muulta korvausvelvolliselta, mitä hän on tämän osalta maksanut. Jos joku korvausvelvollisista
on ilmeisesti maksukyvytön tai jos hänen oleskelupaikkansa on tuntematon, on kunkin muista
korvausvelvollisista maksettava osuutensa vajauksesta.
7 luku
Erinäisiä säännöksiä.
1§
Työsopimuksen tai muun sopimuksen ehto samoinkuin virkasäännön määräys tai muu siihen
verrattava määräys, jolla lisätään työntekijän tai virkamiehen tämän lain mukaista
korvausvastuuta, on mitätön.
2§
Vahingonkorvausta on vaadittava kymmenen vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta, ellei
lyhyempää vanhentumisaikaa ole säädetty. Jos vahinko on aiheutettu rikoksella ja oikeus
panna rikos syytteeseen kestää pitemmän ajan, saadaan vahingonkorvausta hakea samassa
ajassa.
3§
Jos vahingon kärsinyt on kuollut, ei kuolinpesän osakkailla ole oikeutta panna vireille
kannetta, jolla vaaditaan korvausta kärsimyksestä, kivusta ja särystä taikka viasta tai muusta
pysyvästä haitasta.
4§
Tässä laissa tarkoitettu korvauskanne julkisyhteisöä vastaan laissa tarkoitetun korvauksen
saamisesta on pantava vireille riitaasioista säädetyssä järjestyksessä sen paikkakunnan
alioikeudessa, jolla vahinkoa aiheuttanut toimi suoritettiin tai laiminlyöty toimi olisi ollut
suoritettava tahi missä vahinko tapahtui. Jollei laillista tuomioistuinta edellä sanotun
mukaisesti ole, on asia pantava vireille Helsingin raastuvanoikeudessa. Kanne valtiota vastaan
voidaan panna vireille myös kantajan kotipaikan alioikeudessa.
5§
Tämän lain 3 tai 4 luvussa tarkoitettua korvauskannetta käsiteltäessä on työnantajalle,
työntekijälle tai virkamiehelle, jota ei ole haastettu vastaajaksi juttuun, varattava tilaisuus tulla
kuulluksi asiassa.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1974. Sillä kumotaan rikoslain 9 luku sekä 30
päivänä toukokuuta 1919 annetun sotaväen rikoslain 47 §:n 2 ja 5 momentti, sellaisina kuin ne
ovat 10 päivänä maaliskuuta 1944 annetussa laissa (155/44), ja 49 §.
Jos laissa tai asetuksessa on viitattu säännökseen, jonka sijaan on tullut tämän lain säännös, on
viimeksi mainittua sovellettava.
Ennen tämän lain voimaantuloa syntyneen vahingon korvaamiseen sovelletaan aikaisempaa
lakia.
Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 1974
Tasavallan Presidentti
Urho Kekkonen
Oikeusministeri
Matti Louekoski