OIKEUDENKÄYMISKAARI 1.1.1734/4
1 luku (25.8.2016/683)
Yleiset säännökset
1 § (25.8.2016/683)
Tätä lakia sovelletaan oikeudenkäyntiin yleisissä tuomioistuimissa, jollei oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetusta laista (689/1997) tai muusta laista toisin johdu.
2 § (25.8.2016/683)
Yleisiä tuomioistuimia ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus.
2 luku (22.7.1991/1052)
Päätösvaltaisuudesta
1 § (25.4.2014/339)
Käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa, kun tuomioistuimessa on puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä.
Käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa myös kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna.
2 § (25.8.2016/683)
2 § on kumottu L:lla 25.8.2016/683.
3 § (22.7.1991/1052)
Muussa kuin 1 §:ssä tarkoitetussa asiassa käräjäoikeus on päätösvaltainen, kun siinä on kolme lainoppinutta jäsentä.
3 a § (25.8.2016/683)
3 a § on kumottu L:lla 25.8.2016/683.
4 § (5.12.2008/811)
Riita-asian käsittelyä saadaan jatkaa 3 §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa, jossa asian käsittely on aloitettu, vaikka asia käsittelyn aikana muuttuu sellaiseksi, että se tulisi käsitellä 5 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kokoonpanossa. Samoin voidaan menetellä, jos samaan oikeudenkäyntiin yhdistetään käsiteltäväksi myöhemmin vireille tullut 5 §:n 1 momentin mukaisessa kokoonpanossa käsiteltävä asia.
5 § (30.8.2002/768)
Käräjäoikeudessa on vain puheenjohtaja:
1) hakemusasiassa, jonka käsittelyä ei jatketa riita-asian käsittelystä säädetyssä järjestyksessä;
2) valmistelussa;
3) riita-asian pääkäsittelyssä, jos tuomarina toimii valmistelusta vastannut tuomari eikä asian laatu tai laajuus edellytä asian käsittelyä täysilukuisessa kokoonpanossa;
4) otettaessa vastaan todistelua pääkäsittelyn ulkopuolella; sekä
5) käsiteltäessä erikseen 7 luvun mukaista turvaamistointa koskevaa asiaa.
Käräjäoikeuden on varattava asianosaisille tilaisuus lausua käsityksensä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun täysilukuisen kokoonpanon tarpeellisuudesta. Jos asianosainen pitää täysilukuista kokoonpanoa tarpeellisena, asia voidaan ratkaista pääkäsittelyssä yhden tuomarin kokoonpanossa vain erityisestä syystä.
3 momentti on kumottu L:lla 5.12.2008/811.
6 § (25.8.2016/683)
Rikosasiassa käräjäoikeus on päätösvaltainen myös, kun siinä on yksin puheenjohtaja, jos mistään syytteessä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään kaksi vuotta tai jos syytteessä tarkoitettu yksittäinen rikos on:
1) virkamiehen väkivaltainen vastustaminen;
2) törkeä varkaus;
3) törkeä kavallus;
4) törkeä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus;
5) törkeä kätkemisrikos;
6) törkeä vahingonteko;
7) törkeä petos;
8) törkeä maksuvälinepetos;
9) törkeä tietomurto;
10) rekisterimerkintärikos;
11) 1–10 kohdassa mainitun rikoksen rangaistava yritys.
Ratkaistaessa rikosasiaa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 a luvussa tarkoitetussa kirjallisessa menettelyssä käräjäoikeus on päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja.
6 a § (22.8.2014/671)
Ratkaistaessa rikosasiaa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 b luvussa tarkoitetussa tunnustamisoikeudenkäynnissä käräjäoikeuden puheenjohtajana toimii laamanni tai käräjätuomari. Käräjäoikeus on päätösvaltainen myös, kun siinä on yksin puheenjohtaja.
7 § (5.12.2008/811)
Jos käräjäoikeus käsitellessään asiaa 6 §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa katsoo, että asia on käsiteltävä käräjäoikeuden 1 §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa, asia on siirrettävä sanotussa kokoonpanossa käsiteltäväksi.
Jos asia pääkäsittelyn aikana muuttuu sellaiseksi, että se pitäisi käsitellä 1 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kokoonpanossa, saadaan asian käsittelyä kuitenkin jatkaa 6 §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa, jos laamanni tai käräjätuomari toimii oikeuden puheenjohtajana ja käsittelyn jatkamista voidaan pitää tarkoituksenmukaisena.
8 § (22.7.1991/1052)
Hovioikeus on päätösvaltainen kolmijäsenisenä.
Yksi jäsen voi kuitenkin:
1) päättää, että jatkokäsittelylupa myönnetään; (24.6.2010/650)
2) ratkaista asian, jos valitus on peruutettu kokonaan;
3) ratkaista rangaistukseen tuomitsemista koskevan asian, jos vastaaja on kuollut;
4) ratkaista sakon muuntorangaistuksen määräämistä koskevan asian;
5) ratkaista puolustajan, asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan ja tukihenkilön määräämistä hovioikeudessa koskevan asian;
6) ratkaista oikeusavun myöntämistä tai lakkaamista, oikeusavustajan määräämistä, hänen määräyksensä peruuttamista tai toisen avustajan määräämistä hovioikeudessa koskevan asian;
7) ratkaista turvaamistointa sekä täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevan asian;
8) määrätä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa (57/1993) ja yrityksen saneerauksesta annetussa laissa (47/1993) tarkoitetuista väliaikaisista kielloista;
9) ratkaista, onko liiketoimintakieltoon määräämistä tai sen pidentämistä koskevaa päätöstä sekä lähestymiskieltoon määräämistä koskevaa päätöstä noudatettava muutoksenhausta huolimatta;
10) muuttaa tai täsmentää lapsen tapaamisoikeutta koskevia ehtoja hovioikeuskäsittelyn ajaksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (619/1996) tarkoitetussa asiassa;
11) ratkaista vasta hovioikeudessa esitetyn vangitsemis- tai matkustuskieltovaatimuksen;
12) päättää todistelukustannusten maksamisesta silloin, kun toimitettavaksi määrättyä pääkäsittelyä ei pidetä.
(23.5.2003/381)
Yksi jäsen voi lisäksi päättää, että asiassa toimitetaan pääkäsittely, ja tehdä pääkäsittelyn toimittamiseen liittyvät ratkaisut sekä päättää myös muista asian valmisteluun liittyvistä toimenpiteistä ja asian valmistelussa vahvistaa sovinnon. Yhden jäsenen toimivaltaan kuuluvissa asioissa yksi jäsen voi päättää myös puolustajan, oikeudenkäyntiavustajan ja tukihenkilön palkkiosta ja kulujen korvaamisesta sekä velvollisuudesta korvata oikeudenkäyntikulut ja todistelukustannukset. (23.5.2003/381)
8 a § (25.8.2016/683)
Jos hovioikeudessa asian ratkaisua istunnossa harkittaessa vallitseva mielipide poikkeaa korkeimman oikeuden tai hovioikeuden taikka toisen hovioikeuden omaksumasta oikeusperiaatteesta tai lain tulkinnasta, asia tai sen osa voidaan siirtää käsiteltäväksi vahvennetussa istunnossa tai täysistunnossa. Myös muutoin periaatteellisesti merkittävä tai laajankantoinen asia tai sen osa voidaan siirtää täysistunnon tai vahvennetun istunnon käsiteltäväksi. Asiaa, jossa on toimitettu tai toimitettava suullinen käsittely, ei saa ilman erityistä syytä siirtää vahvennetun istunnon tai täysistunnon ratkaistavaksi.
Asian siirtämisestä täysistuntoon tai vahvennettuun istuntoon päättää presidentti.
Hovioikeuden täysistuntoon osallistuvat presidentti, vakinaiset tuomarit ja vuotta pidemmäksi määräajaksi nimitetyt määräaikaiset hovioikeuden tuomarit ja muutkin jäsenet, jos he ovat osallistuneet asian käsittelyyn aikaisemmin. Täysistunto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet virassa olevista jäsenistä on läsnä.
Hovioikeuden vahvennetun istunnon kokoonpanoon kuuluu seitsemän jäsentä. Vahvennettuun istuntoon kuuluvat presidentti puheenjohtajana sekä jäseninä asiaa aikaisemmin käsitelleet vielä virantoimituksessa olevat jäsenet ja tarpeellinen määrä vakinaisista jäsenistä arvottuja lisäjäseniä.
9 § (25.8.2016/683)
Korkein oikeus on päätösvaltainen viisijäsenisenä, jollei laissa säädetä muuta kokoonpanoa. Asian siirtämisestä käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa säädetään korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa (665/2005).
Valitusluvan myöntämistä koskevat asiat käsitellään ja ratkaistaan jaostossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä. Jos asia käsitellään kaksijäsenisessä jaostossa, se on siirrettävä kolmijäsenisen jaoston ratkaistavaksi, jos jaoston jäsenet niin päättävät tai jolleivät he ole ratkaisusta yksimieliset. Jos valituslupahakemus tai sen osa on 30 luvun 3 §:n 4 momentin mukaisesti siirretty käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, valitusluvasta päättää valituksen käsittelevä jaosto.
Jaostossa, jossa on yksi jäsen, voidaan käsitellä ja ratkaista asia, joka koskee turvaamistointa, täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä taikka muuta vastaavaa väliaikaista toimenpidettä.
10 § (26.8.2005/666)
Ylimääräistä muutoksenhakua koskeva asia voidaan korkeimmassa oikeudessa käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisessä jaostossa, jos asiassa päätetään vain välitoimesta taikka hakemus yksimielisesti hylätään tai jätetään tutkimatta. Myös yhden jäsenen muodostama jaosto voi päättää välitoimesta ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa asiassa. Jos korkein oikeus on jo aikaisemmin hylännyt tai jättänyt tutkimatta ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen, tällainen jaosto voi myös hylätä tai jättää tutkimatta asiassa tehdyn uuden hakemuksen, jossa ei esitetä asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä uusia seikkoja tai todisteita.
Muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ylimääräistä muutoksenhakua koskeva asia on siirrettävä viisijäsenisen jaoston ratkaistavaksi.
11 § (25.8.2016/683)
Tuomioistuimen monijäsenistä kokoonpanoa voidaan vahventaa yhdellä lainoppineella jäsenellä, jos se asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi on perusteltua. Samoin edellytyksin käräjäoikeudessa voi olla kolmas lautamies.
12 § (25.8.2016/683)
Käräjäoikeus ja hovioikeus on päätösvaltainen, vaikka sen monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä yhdelle on tullut este pääkäsittelyn, suullisen käsittelyn, istunnon tai katselmuksen aloittamisen jälkeen. Kokoonpanossa on kuitenkin aina oltava vähintään yksi lainoppinut jäsen. Käräjäoikeus on lisäksi päätösvaltainen, kun lautamiehiä on vähintään yksi.
13 § (25.8.2016/683)
Tuomioistuimen monijäseniseen ratkaisukokoonpanoon ei voi kuulua jäseniä, jotka ovat toisilleen 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja läheisiä.
14 § (25.8.2016/683)
Yleisten tuomioistuinten päätösvaltaisuudesta eräissä asioissa säädetään erikseen.
3 luku (25.8.2016/683)
(25.8.2016/683)
3 luku on kumottu L:lla 25.8.2016/683.
4 luku (6.6.2003/425)
Oikeudenkäynnin kieli
1 § (6.6.2003/425)
Tuomioistuimen on asian käsittelykielenä käytettävä joko suomea tai ruotsia sekä annettava ratkaisunsa suomeksi tai ruotsiksi sen mukaan kuin kielilaissa (423/2003) säädetään.
Saamelaisten kotiseutualueella voidaan tuomioistuimessa asian käsittelykielenä käyttää saamen kieltä sen mukaan kuin saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetussa laissa (516/1991) säädetään.
Ks. Suomen perustusL 731/1999 17 § ja KieliL 423/2003 3 luku. L saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa 516/1991 on kumottu Saamen kieliL:lla 1086/2003.
2 § (6.6.2003/425)
Asianosaisella, jonka oma kieli on suomi tai ruotsi, on silloin, kun oikeudenkäynnissä on käytettävä muuta kuin hänen omaa kieltään, oikeus tulkkaukseen ja käännökseen sen mukaan kuin kielilaissa säädetään.
Oikeudesta käyttää saamen kieltä oikeudenkäynnissä säädetään saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetussa laissa.
Muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisen asianosaisen, joka haluaa tulkkausta tai käännöksen, on huolehdittava tästä itse ja omalla kustannuksellaan, jollei tuomioistuin asian laadun huomioon ottaen toisin määrää. Tuomioistuimen on kuitenkin huolehdittava siitä, että muiden pohjoismaiden kansalaiset saavat sen käsiteltävissä asioissa tarvitsemansa tulkkaus- ja käännösavun.
Oikeudesta tulkkaukseen ja käännökseen rikosasioissa säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa (689/1997).
Ks. KieliL 423/2003 18 § ja L oikeudenkäynnistä rikosasioissa 689/1997 6 a luku. L saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa 516/1991 on kumottu L:lla 1086/2003, ks. Saamen kieliL 1086/2003 4 luku.
5 luku (22.7.1991/1052)
Riita-asian vireillepano ja valmistelu
Haastehakemus
1 § (22.7.1991/1052)
Riita-asia pannaan vireille käräjäoikeuden kansliaan toimitettavalla kirjallisella haastehakemuksella.
Kun haastehakemus saapuu kansliaan, asia tulee vireille ja sen valmistelu alkaa.
2 § (22.7.1991/1052)
Haastehakemuksessa on ilmoitettava:
1) kantajan yksilöity vaatimus;
2) seikat, joihin vaatimus perustuu;
3) mahdollisuuksien mukaan ne todisteet, jotka kantaja aikoo kanteensa tueksi esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen;
4) oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus, jos kantaja pitää sitä aiheellisena; sekä
5) millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen, jos toimivalta ei muutoin ilmene haastehakemuksesta tai siihen liitetyistä asiakirjoista.
(30.8.2002/768)
Haastehakemuksessa on ilmoitettava tuomioistuimen nimi, asianosaisten nimet ja kotipaikat sekä heidän laillisen edustajansa tai asiamiehensä yhteystiedot sekä se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon asiaa koskevat kutsut, kehotukset ja ilmoitukset voidaan lähettää (prosessiosoite). Asianosaisten sekä todistajan tai muun kuultavan puhelinnumero ja muut yhteystiedot on myös soveltuvalla tavalla ilmoitettava käräjäoikeudelle. Jos kantaja ei tiedä vastaajan yhteystietoja, hänen on ilmoitettava, mitä hän on tehnyt niiden selvittämiseksi. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, kantajan tulee viipymättä ilmoittaa siitä käräjäoikeudelle. (14.5.2010/362)
Haastehakemus on asianosaisen tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Laatijan on samalla ilmoitettava ammattinsa ja asuinpaikkansa.
3 § (28.6.1993/595)
Jos asia koskee
1) tietyn määräistä saamista,
2) hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista taikka
3) häätöä
ja kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen, haastehakemuksessa on vaatimuksen perusteena tarpeen mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. Tällöin ei tarvitse ilmoittaa myöskään 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainittuja todisteita. Haastehakemuksessa on kuitenkin täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.
4 § (28.6.1993/595)
Edellä 2 §:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen on lisäksi liitettävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.
Haastehakemuksen täydentäminen
5 § (30.8.2002/768)
Jos haastehakemus on puutteellinen, kantajaa on kehotettava määräajassa korjaamaan puute, jos korjaaminen on oikeudenkäynnin jatkamiseksi tai vastauksen antamista varten välttämätöntä. Kantajalle on samalla ilmoitettava, millä tavoin haastehakemus on puutteellinen ja että kanne voidaan jättää tutkimatta tai hylätä, jos kantaja ei noudata kehotusta.
Tuomioistuin voi erityisestä syystä pidentää 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa.
Haastehakemuksen täydentämistä voidaan pyytää ja täydentämiselle asetettua määräaikaa pidentää myös puhelinta tai muuta soveltuvaa tiedonvälitystapaa käyttäen. Kannetta ei
kuitenkaan saa jättää 6 §:n 1 momentin nojalla tutkimatta, vaikka kantaja ei noudata hänelle näin annettua täydennyskehotusta.
Kanteen tutkimatta jättäminen ja asian ratkaiseminen vastausta pyytämättä
6 § (22.7.1991/1052)
Tuomioistuimen on heti jätettävä kanne tutkimatta, jollei kantaja noudata hänelle annettua 5 §:ssä tarkoitettua kehotusta ja jos haastehakemus on niin puutteellinen, ettei se kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi, taikka jos tuomioistuin ei muusta syystä voi ottaa asiaa tutkittavaksi.
Tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos kantajan vaatimus on selvästi perusteeton.
Väliaikaismääräyksen antaminen
7 § (22.7.1991/1052)
Tuomioistuin voi käsitellessään hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevaa asiaa kantajan pyynnöstä, varaamatta vastapuolelle tilaisuutta tulla kuulluksi, väliaikaisesti määrätä, että hallinta tai rikkoutunut olosuhde tulee heti palauttaa tai että tulee tehdä jokin muu tilanteen korjaava toimenpide, kunnes toisin määrätään.
Haaste
8 § (22.7.1991/1052)
Jollei kannetta ole 6 §:n mukaisesti jätetty tutkimatta tai hylätty, tuomioistuimen on viipymättä annettava haaste.
9 § (22.7.1991/1052)
Vastaajaa kehotetaan haasteessa vastaamaan kanteeseen kirjallisesti. Jos voidaan olettaa, että vastauksen antaminen suullisesti nopeuttaa asian käsittelyä tai että vastaaja ei vastaa kirjallisesti, häntä voidaan kehottaa vastaamaan suullisen valmistelun istunnossa.
Tuomioistuin voi vastaajan pyynnöstä erityisestä syystä sallia, että vastaus, joka on kehotettu toimittamaan kirjallisena, saadaan antaa suullisesti tuomioistuimen kansliassa tai istuntopaikalla.
10 § (30.8.2002/768)
Haasteessa vastaajaa kehotetaan vastauksessaan:
1) ilmoittamaan, myöntääkö hän kanteen vai vastustaako hän sitä;
2) vastustaessaan kannetta esittämään sellaiset perusteet vastustamiselle, joilla on merkitystä asian ratkaisemisen kannalta;
3) ilmoittamaan mahdollisuuksien mukaan ne todisteet, jotka hän aikoo vastauksensa tueksi esittää, ja mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen;
4) esittämään vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta, jos hän pitää sitä aiheellisena;
5) liittämään vastaukseen asiakirja, johon kanteen vastustaminen perustuu, alkuperäisenä tai jäljennöksenä ja ne kirjalliset todisteet, joihin vastauksessa vedotaan; sekä
6) tekemään väitteensä siitä, ettei tuomioistuin voi ottaa asiaa tutkittavaksi.
Käräjäoikeus voi lisäksi kehottaa vastaajaa lausumaan vastauksessaan jostakin erityisestä kysymyksestä.
Haasteessa vastaajaa on kehotettava ilmoittamaan laillisen edustajansa tai asiamiehensä yhteystiedot sekä myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon asiaa koskevat kutsut, kehotukset ja ilmoitukset voidaan lähettää (prosessiosoite). Haasteessa on ilmoitettava, että asiakirja voidaan antaa asianosaiselle tiedoksi lähettämällä se hänen vastauksessaan ilmoittamaansa prosessiosoitteeseen. Vastaajan on myös ilmoitettava oma sekä todistajan tai muun kuultavan puhelinnumero ja muut yhteystiedot soveltuvalla tavalla käräjäoikeudelle. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, vastaajan tulee viipymättä ilmoittaa siitä käräjäoikeudelle. (14.5.2010/362)
Haasteessa on lisäksi ilmoitettava, että kirjallisena annettava vastaus on asianosaisen tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava ja että laatijan on ilmoitettava ammattinsa ja kotipaikkansa.
11 § (22.7.1991/1052)
Haasteessa on ilmoitettava, että kirjallinen vastaus on toimitettava tuomioistuimen kansliaan tuomioistuimen määräämässä ajassa haasteen tiedoksiannosta. Ennen määräajan umpeen kulumista tehdystä pyynnöstä asetettua määräaikaa voidaan erityisestä syystä pitentää.
Jos vastaajaa kehotetaan vastaamaan suullisesti, tuomioistuimen on kutsuttava kantaja sekä haastamisen yhteydessä vastaaja suullisen valmistelun istuntoon. Samalla on ilmoitettava, minä päivänä ja kellonaikana sekä missä istunto pidetään.
Haasteessa tai kutsussa on mainittava, mikä seuraamus on siitä, että vastaaja ei anna kirjallista vastausta tai asianosainen ei saavu istuntoon.
12 § (22.7.1991/1052)
Haaste, haastehakemus ja siihen liitetyt asiakirjat on annettava vastaajalle tiedoksi siten kuin 11 luvussa säädetään.
Edellä 3 §:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen liitettyjä asiakirjoja ei kuitenkaan tarvitse antaa vastaajalle tiedoksi. Haasteessa on tällöin ilmoitettava, että asiakirjat ovat vastaajan nähtävissä tuomioistuimen kansliassa ja että ne vastaajan pyynnöstä lähetetään hänelle postitse. (28.6.1993/595)
Asian ratkaiseminen valmistelua jatkamatta
13 § (22.7.1991/1052)
Jos vastaaja, jota on kehotettu vastaamaan kirjallisesti asiassa, jossa sovinto on sallittu,
1) ei ole antanut pyydettyä vastausta määräajassa tai
2) ei ole esittänyt vastauksessaan kanteen vastustamiselle perustetta tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen,
asia ratkaistaan valmistelua jatkamatta. Kanne hyväksytään tällöin yksipuolisella tuomiolla. Siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton, kanne hylätään tuomiolla.
(30.8.2002/768)
Yksipuolinen tuomio saadaan tämän pykälän nojalla antaa, vaikka kantaja ei ole vaatinut sitä.
Juoksevaa sitoumusta koskeva säännös
14 § (22.7.1991/1052)
Jos kantajan vaatimus perustuu juoksevaan velkakirjaan, vekseliin tai shekkiin, vastaajaa on haasteessa kehotettava vastaamaan kirjallisesti, jollei kantaja ole pyytänyt, että vastaajaa kehotettaisiin vastaamaan suullisesti istunnossa.
Jos 1 momentissa tarkoitetussa asiassa vastaaja
1) ei ole antanut pyydettyä vastausta,
2) ei ole esittänyt todennäköisiä syitä kanteen vastustamisen tueksi tai
3) ei ole esittänyt lainvoimaista tuomiota, juoksevaa velkakirjaa, vekseliä tai shekkiä, jota voidaan käyttää kuittaukseen,
asia ratkaistaan valmistelua jatkamatta. Kanne hyväksytään tällöin yksipuolisella tuomiolla. Siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton, kanne hylätään tuomiolla.
(30.8.2002/768)
Juokseva velkakirja, vekseli tai shekki, johon vaatimus perustuu, on liitettävä haastehakemukseen tai vastaukseen alkuperäisenä.
Yksipuolinen tuomio saadaan tämän pykälän nojalla antaa, vaikka kantaja ei ole vaatinut sitä.
Valmistelun jatkaminen
15 § (30.8.2002/768)
Jollei asiaa ole 13 tai 14 §:n nojalla ratkaistu, valmistelua on jatkettava kirjallisesti tai suullisesti istunnossa (valmisteluistunto) taikka asia on siirrettävä suoraan pääkäsittelyyn sen mukaan kuin jäljempänä säädetään.
15 a § (30.8.2002/768)
Jatkaessaan valmistelua kirjallisesti tuomioistuin voi katsoessaan sen aiheelliseksi kehottaa asianosaista toimittamaan tuomioistuimeen kirjallisen lausuman. Tällöin tuomioistuimen on
määrättävä, mistä kysymyksestä asianosaisen on lausuttava. Asianosaista ei kuitenkaan saa kehottaa toimittamaan kirjallista lausumaa useammin kuin kerran, ellei siihen ole erityistä syytä.
15 b § (30.8.2002/768)
Jos 19 §:ssä säädetyt valmistelun tavoitteet on asian kirjallisessa valmistelussa saavutettu niin, ettei valmistelua ole tarkoituksenmukaista jatkaa valmisteluistunnossa, tuomioistuin voi siirtää asian suoraan pääkäsittelyyn varattuaan asianosaisille tilaisuuden lausua käsityksensä valmisteluistunnon tarpeettomuudesta.
15 c § (30.8.2002/768)
Valmisteluistunnossa, johon tuomioistuin kutsuu asianosaiset, asian käsittelyä jatketaan suullisesti siitä, mihin kirjallisessa valmistelussa on päädytty.
Tuomioistuimen on istunnon alussa selostettava, mistä asiassa on kysymys ja mihin kirjallisessa valmistelussa on päädytty. Lisäksi tuomioistuimen on tehtävä 19 §:ssä säädettyjen valmistelun tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset kysymykset.
Istunnossa asianosainen ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle oikeudenkäyntikirjelmää tai muuta kirjallista lausumaa. Asianosainen saa suullisessa esityksessään tarkoituksenmukaisella tavalla hyödyntää kirjallisessa valmistelussa esitettyä oikeudenkäyntiaineistoa ja käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tueksi.
Suullinen valmistelu on pyrittävä saattamaan loppuun viivytyksettä yhdessä istunnossa.
15 d § (30.8.2002/768)
Valmisteluistunto voidaan pitää myös puhelimitse tai käyttäen muuta soveltuvaa tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puheyhteys keskenään, jos se on istunnossa käsiteltävien kysymysten laatu ja laajuus huomioon ottaen 19 §:ssä säädettyjen valmistelun tavoitteiden saavuttamiseksi tarkoituksenmukaista. Tällöin 12 luvun säännöksiä asian ratkaisemisesta asianosaisen poissaolon perusteella ei sovelleta.
16 § (30.8.2002/768)
Kutsun tai kehotuksen yhteydessä asianosaiselle on ilmoitettava, mikä seuraamus 12 luvun perusteella voi aiheutua siitä, että asianosainen ei saavu istuntoon tai anna kirjallista lausumaa. Jos asianosaisen on saavuttava istuntoon, hänelle on samalla ilmoitettava, minä päivänä ja kellonaikana sekä missä istunto pidetään.
Valmistelun tavoitteet ja sisältö (30.8.2002/768)
17 § (22.7.1991/1052)
Tuomioistuimen on toimitettava valmistelu siten, että asia voidaan käsitellä pääkäsittelyssä yhtäjaksoisesti.
Tuomioistuimen on tarvittaessa varattava asianosaisille tilaisuus lausua käsityksensä siitä, miten asian valmistelu tulisi järjestää. (30.8.2002/768)
Valmistelu on saatettava loppuun viivytyksettä. Asianosaisen on perehdyttävä asiaan niin hyvin, ettei asian käsittely hänen laiminlyöntinsä vuoksi viivästy. (30.8.2002/768)
18 § (30.8.2002/768)
Tuomioistuimen on valmistelun kuluessa huolehdittava siitä, että asianosaisille ilmoitetaan asian valmistelusta vastaava tuomari ja muut tarvittavat tiedot asian käsittelyn edistymisestä. Asianosaisille on aina ilmoitettava:
1) kantajalle asian vireilletulosta, haasteen antamisesta ja vastaukselle asetetusta määräajasta ja sen mahdollisesta pidennyksestä; sekä
2) kirjallisen lausuman pyytämisestä vastapuolelta ja mahdollisesta määräajan pidennyksestä.
Tuomioistuimen on viipymättä vastauksen saapumisen jälkeen annettava asianosaisille arvio käsittelyn tulevasta aikataulusta.
Huolehtiessaan 1 ja 2 momentissa säädetyistä velvollisuuksistaan tuomioistuin voi käyttää puhelinta tai muuta soveltuvaa tiedonvälitystapaa.
Kirjallinen vastaus tai lausuma on annettava heti tiedoksi muille asianosaisille.
Tässä pykälässä tarkoitettuja ilmoituksia ja arviota ei tarvitse tehdä tämän luvun 3 §:ssä tarkoitetussa asiassa, joka ratkaistaan 13 tai 14 §:n nojalla valmistelua jatkamatta, eikä hakemusasiassa, ellei sen käsittelyä ole päätetty jatkaa riita-asian käsittelystä säädetyssä järjestyksessä.
19 § (22.7.1991/1052)
Valmistelussa on selvitettävä:
1) asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet;
2) mistä asianosaiset ovat erimielisiä;
3) mitä todisteita tullaan esittämään ja mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen; sekä
4) onko edellytyksiä sovinnolle.
20 § (30.8.2002/768)
Asianosaisen on valmistelussa viipymättä esitettävä vaatimuksensa ja niiden perusteet sekä lausuttava siitä, mitä vastapuoli on esittänyt. Lisäksi hänen on ilmoitettava kaikki todisteet, jotka hän haluaa esittää, ja mitä hän aikoo kullakin todisteella näyttää toteen. Hänen on lisäksi esitettävä kaikki kirjalliset todisteet, joihin hän vetoaa.
Asianosaisen on lisäksi vastapuolen pyynnöstä ilmoitettava, onko hänen hallussaan sellainen vastapuolen riittävästi yksilöimä kirjallinen todiste tai esine, jolla voi olla merkitystä asiassa.
21 § (30.8.2002/768)
Tuomioistuimen on valmistelussa huolehdittava 19 §:ssä säädettyjen tavoitteiden toteutumisesta ja siitä, että asianosaiset mainitsevat kaikki seikat, joihin he haluavat vedota.
Jos asianosaisen kirjallinen tai suullinen lausuma on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimen on tehtävä hänelle asian selvittämistä varten tarpeelliset kysymykset.
Tuomioistuimen tulee valvoa, ettei asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta ja ettei asiassa esitetä tarpeetonta todistelua.
22 § (30.8.2002/768)
Asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuin voi tarvittaessa kehottaa asianosaista täyttämään määräajassa 20 §:n 1 momentissa tarkoitetut velvollisuutensa uhalla, ettei hän määräajan jälkeen saa vedota uuteen vaatimukseen tai seikkaan taikka ilmoittaa uutta todistetta, ellei hän saata todennäköiseksi, että hänen menettelynsä johtuu pätevästä syystä.
23 § (22.7.1991/1052)
Tuomioistuin voi erikseen valmistella asian erillisen osan tai oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen.
24 § (30.8.2002/768)
Tuomioistuimen on valmistelun kuluessa tehtävä kirjallinen yhteenveto asianosaisten vaatimuksista, niiden perusteista sekä tarvittaessa todisteista ja siitä mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen.
Jos asia ratkaistaan valmistelussa 13, 14 tai 27 §:n mukaisesti, yhteenvetoa ei laadita, ellei siihen ole erityistä syytä.
Yhteenveto on tehtävä jo ennen valmisteluistuntoa, jos sen voidaan katsoa edistävän suullisen valmistelun toimittamista. Valmistelun edetessä yhteenvetoa tulee tarvittaessa täydentää.
Yhteenveto voidaan tehdä suullisesti, jos asian laatu tai laajuus huomioon ottaen kirjallista yhteenvetoa voidaan pitää tarpeettomana. Lisäksi kirjallista yhteenvetoa voidaan täydentää suullisesti. Jos riitainen asia ratkaistaan 27 a §:n nojalla istuntoa toimittamatta tai asia kirjallisen valmistelun jälkeen siirretään suoraan pääkäsittelyyn, yhteenveto on laadittava kirjallisesti.
Asianosaisille on varattava tilaisuus lausua käsityksensä yhteenvedosta.
25 § (22.7.1991/1052)
Päätös asiantuntijan lausunnon hankkimisesta, kirjallisen todisteen esittämisestä, katselmuksen toimittamisesta ja muuhun valmistavaan toimenpiteeseen ryhtymisestä tehdään valmistelussa, jos sellainen toimenpide on tarpeen sen turvaamiseksi, että todisteet ovat yhdellä kertaa saatavilla pääkäsittelyssä.
Valmistelussa voidaan päättää myös todisteen vastaanottamisesta pääkäsittelyn ulkopuolella.
Asianosaisen, joka haluaa suoritettavaksi tässä pykälässä tarkoitetun toimenpiteen, on ilmoitettava siitä välittömästi valmistelussa.
Sovinnon aikaansaaminen
26 § (28.6.1993/595)
Asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia.
Katsoessaan sen sovinnon edistämiseksi aiheelliseksi tuomioistuin voi, huomioon ottaen asianosaisten tahdon, asian laadun ja muut seikat, myös tehdä asianosaisille ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisuksi.
Asian ratkaiseminen valmistelussa
27 § (22.7.1991/1052)
Valmistelussa voidaan:
1) asia, jossa sovinto on sallittu, ratkaista yksipuolisella tuomiolla tai tuomiolla 12 luvussa mainituin edellytyksin taikka tuomiolla siltä osin kuin kanne on myönnetty tai kanteesta on luovuttu;
2) vahvistaa sovinto; tai
3) jättää kanne tutkimatta.
Asian ratkaisemisesta yksipuolisella tuomiolla tai tuomiolla taikka kanteen jättämisestä tutkimatta haastehakemuksen tai kirjallisen vastauksen perusteella on säädetty 6, 13 ja 14 §:ssä.
27 a § (30.8.2002/768)
Riitainen asia voidaan ratkaista yksin kirjallisen valmistelun perusteella, jos asia on laadultaan sellainen, ettei sen ratkaiseminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista eikä kukaan asianosaisista vastusta asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä.
Asian siirtäminen pääkäsittelyyn
28 § (22.7.1991/1052)
Kun valmistelussa on selvitetty 19 §:ssä tarkoitetut seikat tai kun sitä ei muusta syystä ole enää tarkoituksenmukaista jatkaa, tuomioistuimen on todettava valmistelu päättyneeksi ja siirrettävä asia pääkäsittelyyn. Tuomioistuimen on määrättävä pääkäsittelyn ajankohta ja kutsuttava asianosaiset pääkäsittelyyn siten kuin 11 luvussa säädetään. Asianosaisille on varattava tilaisuus lausua pääkäsittelyn ajankohdasta, jos se käy haitatta päinsä.
Kutsun yhteydessä asianosaiselle on ilmoitettava, mikä seuraamus 12 luvun mukaan voi aiheutua siitä, että asianosainen ei saavu tuomioistuimeen. Samalla on ilmoitettava, minä päivänä ja kellonaikana sekä missä pääkäsittely pidetään.
Jos asianosaisen tai hänen laillisen edustajansa on saavuttava henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn ja hänen käyttäytymisensä nojalla voidaan päätellä, ettei hän noudata kutsua, tuomioistuin voi määrätä hänet tuotavaksi pääkäsittelyyn.
29 § (22.7.1991/1052)
Jos asianosainen tahtoo pääkäsittelyssä esittää todisteen, jota hän ei ole valmistelussa ilmoittanut, hänen on viipymättä saatettava se tuomioistuimen tietoon ja samalla ilmoitettava, mitä hän aikoo todisteella näyttää toteen ja syy, minkä vuoksi hän ei ole ilmoittanut sitä valmistelussa.
30 § (22.7.1991/1052)
Sellaisen kysymyksen käsittelyä varten, joka saadaan ratkaista erikseen, voidaan määrätä pääkäsittely, vaikka asian valmistelu ei ole muilta osin vielä päättynyt. Samoin voidaan menetellä myös oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen osalta.
6 luku (22.7.1991/1052)
Riita-asian pääkäsittely
Pääkäsittely
1 § (22.7.1991/1052)
Asian valmistelua johtaneen tuomarin on oltava pääkäsittelyssä tuomioistuimen puheenjohtajana tai jäsenenä, jollei siihen ole estettä.
Jos tuomioistuimeen joudutaan kesken pääkäsittelyn ottamaan päätösvaltaisuuden puutteen vuoksi uusi jäsen, asiassa on toimitettava uusi pääkäsittely.
Silloin kun asiaa käsitellään 2 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa, uutta pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos tuomioistuimeen otettava uusi jäsen on ollut läsnä koko pääkäsittelyn ajan.
2 § (12.6.2015/732)
Pääkäsittelyssä asia käsitellään, jollei tuomioistuin toisin päätä, seuraavassa järjestyksessä:
1) istunnon alussa tuomioistuimen on lyhyesti yhteenvedon avulla selostettava, mihin asian valmistelussa on päädytty, sekä tiedusteltava, vastaavatko valmistelussa esitetyt vaatimukset edelleen asianosaisten kantaa;
2) asianosaisten on vuorollaan perusteltava kantaansa ja lausuttava vastapuolen perustelujen johdosta;
3) tuomioistuimen on otettava vastaan todistelu; sekä
4) asianosaisten on esitettävä loppulausuntonsa.
2 a § (28.6.1993/595)
Tuomioistuimen on valvottava, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Tuomioistuin voi myös määrätä, että asian erilliset kysymykset tai erilliset osat käsitellään erikseen.
Tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Jos asianosaisen esitys havaitaan epäselväksi tai epätäydelliseksi, tuomioistuimen on tehtävä hänelle riitakysymysten selvittämistä varten tarpeelliset kysymykset.
3 § (30.8.2002/768)
Pääkäsittely on suullinen. Asianosainen ei saa lukea eikä antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa taikka muutoinkaan esittää asiaa kirjallisesti.
Asianosainen saa kuitenkin lukea asiakirjasta vaatimuksensa sekä suorat viittaukset oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen sekä sellaisiin asiakirjoihin, joita pelkästään suullisesti esitettyinä on vaikeata ymmärtää. Lisäksi hän saa käyttää kirjallista muistiinpanoa muistinsa tueksi.
Valmistelussa laadittuun kirjalliseen yhteenvetoon saadaan pääkäsittelyssä tukeutua tarkoituksenmukaisella tavalla.
4 § (22.7.1991/1052)
Jos asianosainen pääkäsittelyssä esittää muita kuin valmistelussa esittämiään vaatimuksia tai perusteita, tai kun asianosainen selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa, tuomioistuimen on tarvittaessa asiakirjoista selostettava, mitä asianosainen on valmistelussa lausunut. (30.8.2002/768)
Jos pääkäsittely toimitetaan, vaikka asianosainen ei ole saapuvilla, tuomioistuimen on tarpeellisilta osin asiakirjoista selostettava, mitä poissaoleva asianosainen on asiassa esittänyt.
5 § (22.7.1991/1052)
Asia on käsiteltävä pääkäsittelyssä yhtäjaksoisesti.
Jos pääkäsittelyä ei voida toimittaa yhden päivän kuluessa, istunto saadaan keskeyttää. Istuntoa on jatkettava, mikäli mahdollista, perättäisinä päivinä. Jos tämä ei ole mahdollista, asiaa on käsiteltävä vähintään kahtena arkipäivänä viikossa, jollei käsittelyä 10 §:n nojalla lykätä. (31.3.2006/244)
Laajassa tai vaikeassa asiassa pääkäsittely voidaan keskeyttää enintään kolmeksi arkipäiväksi sen vuoksi, että asianosaiset voivat valmistautua 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun suullisen loppulausunnon esittämistä varten. (11.7.1997/690)
6 § (22.7.1991/1052)
Pääkäsittelyä aloitettaessa tuomioistuimen on selvitettävä, voidaanko asia ottaa lopullisesti käsiteltäväksi.
Pääkäsittelyä ei saa aloittaa ja se on peruutettava sekä pääkäsittelylle on määrättävä uusi käsittelypäivä, jos:
1) asianosainen, jonka on oltava paikalla henkilökohtaisesti, on jäänyt pois;
2) joku muu, jonka henkilökohtainen läsnäolo on tarpeellinen, on jäänyt pois; tai
3) asian ottamiselle lopullisesti käsiteltäväksi on jokin muu este.
7 § (22.7.1991/1052)
Pääkäsittely saadaan 6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta esteestä huolimatta aloittaa, jos on aihetta olettaa, ettei asian käsittelyä esteestä huolimatta tarvitse lykätä.
Vaikka käsittelyä joudutaan 10 §:n nojalla lykkäämään, pääkäsittely saadaan esteestä huolimatta aloittaa, jos voidaan olettaa, ettei asiassa 11 §:ssä mainitusta syystä tarvitse toimittaa uutta pääkäsittelyä, ja jos lykkäämisestä ei aiheudu haittaa asian käsittelylle.
Todistelun vastaanottamisesta tässä pykälässä tarkoitetussa pääkäsittelyssä asianosaisen poissa ollessa säädetään 17 luvun 55 §:ssä. (12.6.2015/732)
8 § (12.6.2015/732)
Todistelun vastaanottamisesta pääkäsittelyn peruuttamisesta huolimatta pääkäsittelyn ulkopuolella ja todistelun vastaanottamisesta uudelleen säädetään 17 luvussa.
9 § (30.8.2002/768)
Asianosainen ei saa asiassa, jossa sovinto on sallittu, pääkäsittelyssä vedota sellaiseen seikkaan, johon hän ei ole vedonnut valmistelussa, ellei asianosainen saata todennäköiseksi, että hänen menettelynsä johtuu pätevästä syystä.
Asianosainen ei saa asiassa, jossa sovinto on sallittu, pääkäsittelyssä vedota sellaiseen todisteeseen, johon hän ei ole vedonnut valmistelussa, ellei voida olettaa, että hänen menettelynsä johtuu pätevästä syystä. Uusi todiste voidaan kuitenkin ottaa vastaan, jos asianosaiset siihen suostuvat.
10 § (22.7.1991/1052)
Jos pääkäsittely on aloitettu, se saadaan lykätä ainoastaan, jos:
1) se on aloitettu 7 §:n nojalla;
2) tuomioistuimen tietoon on tullut uusi tärkeä todiste, joka voidaan ottaa vastaan vasta myöhemmin; tai
3) se ennalta arvaamattoman seikan johdosta tai muusta tärkeästä syystä on välttämätöntä.
Kun pääkäsittely lykätään, on samalla määrättävä, milloin asian käsittelyä jatketaan, sekä ilmoitettava asianosaiselle, mikä seuraamus 12 luvun mukaan voi aiheutua siitä, että asianosainen ei saavu käsittelyyn.
11 § (22.7.1991/1052)
Asiassa on toimitettava uusi pääkäsittely, jos pääkäsittely on yhden tai useamman kerran ollut lykättynä yhteensä yli 14 päivää.
Vaikka pääkäsittely olisi ollut lykättynä yli 14 päivää, asiassa ei kuitenkaan tarvitse toimittaa uutta pääkäsittelyä, jos sitä asian laadun perusteella pidetään erityisestä syystä tarpeettomana ja jos pääkäsittelyn yhtäjaksoisuuden voidaan käsittelyn lykkäämisestä ja keskeyttämisestä huolimatta katsoa toteutuvan. Uusi pääkäsittely on kuitenkin pidettävä aina, kun pääkäsittely on ollut lykättynä yhteensä yli 45 päivää.
12 § (22.7.1991/1052)
Uudessa pääkäsittelyssä asia on käsiteltävä uudelleen. Aikaisemmin vastaanotettu todistelu on otettava vastaan uudelleen pääkäsittelyssä siltä osin kuin sillä on merkitystä asiassa eikä estettä sen vastaanottamiselle ole. Muussa tapauksessa todistelusta on otettava tarpeellinen selko aikaisemman pääkäsittelyn oikeudenkäyntiaineistosta.
13 § (22.7.1991/1052)
Tuomioistuin voi määrätä, että asiaa tai sen osaa on uudelleen valmisteltava pääkäsittelyä varten, sekä antaa tarkempia määräyksiä valmistelusta.
14 § (22.7.1991/1052)
Jos tuomioistuin pääkäsittelyn päättämisen jälkeen havaitsee välttämättömäksi, että asian käsittelyä on ennen asian ratkaisemista täydennettävä jonkin yksittäisen kysymyksen osalta, ja jos kysymys, jota käsittelyn täydentäminen koskee, on yksinkertainen tai vähäinen, tuomioistuin voi täydentää käsittelyä pyytämällä asianosaisilta kysymyksestä kirjallisen lausuman. Muussa tapauksessa käsittelyä voidaan täydentää siten, että pääkäsittelyä jatketaan tai asiassa toimitetaan uusi pääkäsittely.
15–18 §
15–18 § on kumottu L:lla 30.8.2002/768.
7 luku (30.5.1980/396)
Turvaamistoimista (22.7.1991/1065)
1 § (15.6.2007/707)
Jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottokaaren (705/2007) 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuttaan taikka menettelee muulla hakijan saamista vaarantavalla tavalla, tuomioistuin voi määrätä pantavaksi vastapuolen irtainta tai kiinteätä omaisuutta takavarikkoon niin paljon, että saaminen tulee turvatuksi.
2 § (15.6.2007/707)
Vastapuolen hallussa oleva esine tai muu tietty omaisuus voidaan määrätä takavarikkoon myös silloin, kun hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on sanottuun esineeseen tai omaisuuteen
parempi oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa sanotun esineen tai omaisuuden taikka menettelee muulla hakijan oikeutta vaarantavalla tavalla.
3 § (15.6.2007/707)
Jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuolta vastaan muu kuin 1 tai 2 §:ssä tarkoitettu oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli tekemällä jotakin, ryhtymällä johonkin tai laiminlyömällä jotakin tai jollakin muulla tavoin estää tai heikentää hakijan oikeuden toteutumista tai olennaisesti vähentää sen arvoa tai merkitystä, tuomioistuin voi:
1) sakon uhalla kieltää vastapuolta tekemästä jotakin tai ryhtymästä johonkin;
2) määrätä vastapuolen sakon uhalla tekemään jotakin;
3) oikeuttaa hakijan tekemään tai teettämään jotakin;
4) määrätä vastapuolen omaisuutta pantavaksi toimitsijan haltuun ja hoitoon; tai
5) määrätä jostakin muusta toimenpiteestä, joka on tarpeen hakijan oikeuden turvaamiseksi.
Päättäessään 1 momentissa tarkoitetun kiellon tai määräyksen antamisesta tuomioistuimen tulee kiinnittää huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun kiellon tai määräyksen voimaantulo edellyttää, että hakija hakee turvaamistoimen täytäntöönpanoa siten kuin ulosottokaaren 8 luvussa säädetään.
4 § (31.1.2013/119)
Tässä luvussa tarkoitetusta turvaamistoimesta päättää yleinen tuomioistuin hakemuksesta. Turvaamistointa koskevan asian käsittelee se tuomioistuin, jossa hakijan vaatimusta tai oikeutta koskevan pääasian oikeudenkäynti on vireillä. Jos pääasian käsittely on päättynyt eikä muutoksenhakua varten säädetty aika ole kulunut umpeen, turvaamistointa koskevan asian käsittelee pääasiaa viimeksi käsitellyt tuomioistuin. Jos oikeudenkäyntiä ei ole vireillä, toimivaltainen tuomioistuin määräytyy 10 luvun säännösten perusteella.
Jos yleinen tuomioistuin ei ole toimivaltainen käsittelemään 1 momentissa tarkoitettua pääasiaa, turvaamistoimesta päättää sen paikkakunnan käräjäoikeus, missä vastapuolella on kotipaikka taikka missä kyseinen omaisuus tai huomattava osa siitä sijaitsee tai missä turvaamistoimen tarkoitus voi muutoin toteutua.
Turvaamistoimesta päättää 1 ja 2 momentissa säädetyn sijasta markkinaoikeus, jos pääasia on oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun 4 §:n 1 momentin 1–10, 13 tai 15 kohdassa taikka 2 momentissa mainitussa laissa markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaksi säädetty riita-asia taikka mainitun lain 1 luvun 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu asia ja pääasian oikeudenkäynti on vireillä markkinaoikeudessa tai sen käsittely markkinaoikeudessa on päättynyt eikä muutoksenhakua varten säädetty aika ole kulunut umpeen. Markkinaoikeus päättää turvaamistoimesta myös, jos mainittua pääasiaa koskeva oikeudenkäynti ei ole vielä vireillä.
Edellä 1 ja 2 momentissa säädetyn sijasta markkinaoikeus päättää turvaamistoimesta myös, jos pääasia on oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu riita- asia ja pääasian oikeudenkäynti on vireillä markkinaoikeudessa tai sen käsittely markkinaoikeudessa on päättynyt eikä muutoksenhakua varten säädetty aika ole kulunut umpeen.
Markkinaoikeuden ohella myös yhdistetystä patenttituomioistuimesta (2013/C 175/01) Brysselissä 19 päivänä helmikuuta 2013 tehdyssä sopimuksessa tarkoitettu yhdistetty patenttituomioistuin käsittelee eurooppapatentteihin liittyviä turvaamistoimiasioita siten kuin mainitussa sopimuksessa määrätään. (8.1.2016/24)
L:lla 24/2016 lisätty 5 momentti tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.
Markkinaoikeus ei saa päättää turvaamistoimesta, jos turvaamistoimea koskeva asia tai sitä koskeva pääasia on vireillä yhdistetyssä patenttituomioistuimessa. Markkinaoikeus ei myöskään saa päättää turvaamistoimesta, joka yhdistetystä patenttituomioistuimesta tehdyn sopimuksen mukaan kuuluu yhdistetyn patenttituomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. (8.1.2016/24)
L:lla 24/2016 lisätty 6 momentti tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.
Aluksen takavarikosta sekä toimivaltaisesta tuomioistuimesta eräissä tapauksissa säädetään merilain (674/1994) 4 ja 21 luvussa.
5 § (22.7.1991/1065)
Turvaamistointa on haettava kirjallisesti. Jos turvaamistoimi liittyy vireillä olevaan oikeudenkäyntiin, hakemus voidaan tehdä suullisesti istunnossa, jossa pääasiaa käsitellään. Hakemus on käsiteltävä kiireellisesti.
Hakemusta ei voida hyväksyä varaamatta vastapuolelle tilaisuutta tulla kuulluksi. Jos turvaamistoimen tarkoitus saattaa muuten vaarantua, tuomioistuin voi kuitenkin hakijan pyynnöstä antaa väliaikaisen turvaamistoimipäätöksen varaamatta vastapuolelle sanottua tilaisuutta. Määräys on voimassa, kunnes toisin määrätään.
Muilta osin turvaamistointa koskevan asian käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin, mitä oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen käsittelystä on säädetty.
6 § (22.7.1991/1065)
Kun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun hakemukseen on suostuttu, hakijan on kuukauden kuluessa päätöksen antamisesta pantava pääasiaa koskeva kanne vireille tuomioistuimessa tai saatettava pääasia käsiteltäväksi muussa sellaisessa menettelyssä, joka voi johtaa ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun täytäntöönpanokelpoiseen ratkaisuun. Milloin turvaamistoimi on saamisen turvaamiseksi kohdistettu kiinteistöön, joka on panttina hakijan erääntymättömästä saamisesta, tässä momentissa tarkoitettu määräaika alkaa eräpäivästä. Jos asian käsittelyä ei sanotussa ajassa panna vireille tai jos asian käsittely jää sillensä, turvaamistoimi peruutetaan siten kuin ulosottokaaren 8 luvun 4 §:ssä säädetään. (15.6.2007/707)
Jos välitystuomiota hakijasta riippumattomasta syystä ei ole saatu aikaan taikka jos välitystuomio on mitätön tai kumotaan, kanne on 1 momentissa mainitulla uhalla pantava vireille tai saatettava käsiteltäväksi kuukauden kuluessa siitä lukien, kun hakija on saanut tiedon välimiesmenettelyä kohdanneesta esteestä tai siitä, että viranomainen on todennut välitystuomion
mitättömäksi taikka, milloin välitystuomio kumotaan, siitä lukien, kun tuomioistuimen päätös on tullut lainvoimaiseksi.
Hyväksyessään turvaamistointa koskevan hakemuksen tuomioistuimen on ilmoitettava hakijalle, miten hänen on tämän pykälän mukaisesti meneteltävä, jotta turvaamistointa ei peruuteta. (15.6.2007/707)
7 § (15.6.2007/707)
Tuomioistuin voi hakemuksesta vapauttaa hakijan asettamasta ulosottokaaren 8 luvun 2 §:ssä tarkoitettua vakuutta, jos hakija havaitaan siihen kykenemättömäksi ja jos hänen oikeuttaan voidaan pitää ilmeisen perusteltuna.
8 § (22.7.1991/1065)
Jos syytä, jonka vuoksi turvaamistoimesta on päätetty, ei enää ole, turvaamistoimi on määrättävä peruutettavaksi.
Peruuttamisesta päättää asianosaisen vaatimuksesta se tuomioistuin tai muu 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu viranomainen, jonka käsiteltävänä pääasia on. Jollei pääasia ole tuomioistuimen tai edellä tarkoitetun muun viranomaisen käsiteltävänä, peruuttamisesta päättää hakemuksesta se tuomioistuin, joka on ensin päättänyt turvaamistoimesta.
Turvaamistoimipäätöksen täytäntöönpanon peruuttamisesta ulosottomiehen päätöksellä säädetään ulosottokaaren 8 luvun 4 §:ssä. (15.6.2007/707)
9 § (22.7.1991/1065)
Kun tuomioistuin tai 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu muu viranomainen ratkaisee pääasian, sen tulee samalla määrätä, kuinka kauan turvaamistoimi on voimassa. Jos kanne hylätään tai jätetään tutkimatta, samalla voidaan määrätä, että turvaamistoimi peruuntuu vasta pääasiaa koskevan ratkaisun saatua lainvoiman. Jos kanne peruutetaan, turvaamistoimi on määrättävä peruutettavaksi.
10 § (22.7.1991/1065)
Turvaamistoimen täytäntöönpanosta aiheutuvista kuluista vastaa ensisijaisesti turvaamistoimen hakija. Pääasian käsittelyn yhteydessä ratkaistaan asianosaisen vaatimuksesta se, kenen korvattavaksi lopullisesti jäävät turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta aiheutuneet kulut.
11 § (22.7.1991/1065)
Hakijan, joka on tarpeettomasti hankkinut turvaamistoimen, on korvattava vastapuolelle turvaamistoimesta ja sen täytäntöönpanosta aiheutunut vahinko ja asiassa aiheutuneet kulut.
12 § (22.7.1991/1065)
Kanne 10 §:ssä tarkoitettujen kulujen korvaamisesta silloin, kun pääasiaa ei ole saatettu 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vireille, sekä 11 §:ssä tarkoitettujen vahingon ja kulujen korvaamisesta on pantava vireille siinä käräjäoikeudessa, jolla on toimivalta tutkia 6 §:ssä tarkoitettu kanne, taikka, jos kanne ei ole käräjäoikeudessa käsiteltävä, käräjäoikeudessa sillä
paikkakunnalla, missä vastapuolen on vastattava sellaisessa riita-asiassa tai missä turvaamistoimi on täytäntöönpantu. Edellä 4 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetuissa asioissa kanne 10 §:ssä tarkoitettujen kulujen korvaamisesta silloin, kun pääasiaa ei ole saatettu 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vireille, sekä 11 §:ssä tarkoitettujen vahingon ja kulujen korvaamisesta on kuitenkin pantava vireille markkinaoikeudessa. (31.1.2013/119)
Kanne vahingon ja kulujen korvaamisesta on puhevallan menettämisen uhalla nostettava vuoden kuluessa päivästä, jona turvaamistoimi peruutettiin, taikka jos toimenpidettä koskevasta päätöksestä tehty valitus on silloin vielä ratkaisematta, siitä lukien, kun asia on lopullisesti ratkaistu. Kanteen vireillepanosta on kantajan viipymättä annettava ulosottomiehelle todisteellinen tieto.
13 § (15.6.2007/707)
Tässä luvussa tarkoitetun päätöksen täytäntöönpanosta ja täytäntöönpanon peruuttamisesta säädetään ulosottokaaren 8 luvussa. Tuomioistuin voi hyväksyessään tämän luvun 1 tai 2 §:n mukaisen takavarikkohakemuksen tarvittaessa määrätä tietyn omaisuuden pantavaksi toimitsijan haltuun ja hoitoon sekä turvaamistoimesta 1, 2 tai 3 §:n nojalla päättäessään muutoinkin antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä sen täytäntöönpanosta.
Mitä 1 momentissa säädetään, koskee soveltuvin osin myös 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun väliaikaisen turvaamistoimipäätöksen täytäntöönpanoa.
14 § (22.7.1991/1065)
Turvaamistointa koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta myös erikseen. Muutoksenhaku ei estä täytäntöönpanoa, ellei muutoksenhakemusta käsittelevä tuomioistuin kiellä tai keskeytä sitä. Jos alempi tuomioistuin on hylännyt tai jättänyt tutkimatta turvaamistointa koskevan hakemuksen, muutoksenhakemusta käsittelevä tuomioistuin voi tarvittaessa heti väliaikaisesti päättää turvaamistoimesta, kunnes toisin määrätään.
Väliaikaista turvaamistointa koskevaan ratkaisuun ei saa hakea muutosta.
8 luku (30.8.2002/768)
Hakemusasioiden käsittely
1 § (30.8.2002/768)
Hakemusasia pannaan vireille käräjäoikeuden kansliaan toimitettavalla kirjallisella hakemuksella. Hakemus saadaan esittää suullisesti, jos asia selvästi käy ilmi esitetyistä asiakirjoista. Hakemusasia voidaan panna vireille myös käräjäoikeuden istunnossa.
Tämän luvun säännöksiä sovelletaan käräjäoikeudessa myös sellaisten hakemusasioiden käsittelyyn, jotka käräjäoikeus voi ottaa käsiteltäväkseen ilmoituksesta tai omasta aloitteestaan.
Asia tulee vireille, kun hakemus esitetään kansliassa tai istunnossa.
2 § (30.8.2002/768)
Hakemuksessa on ilmoitettava hakijan yksilöity vaatimus tai pyytämä toimenpide. Lisäksi hakemuksessa on ilmoitettava tarvittaessa:
1) seikat, joihin vaatimus tai pyydetty toimenpide perustuu;
2) todisteet, jotka hakija vaatimuksensa tai vaatimansa toimenpiteen tueksi aikoo esittää, sekä mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen;
3) oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus; sekä
4) millä perusteella tuomioistuin on toimivaltainen.
Hakemukseen on liitettävä ne kirjalliset todisteet, joihin hakija vetoaa.
Hakemuksessa on ilmoitettava myös 5 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot. Hakemus on hakijan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Laatijan on samalla ilmoitettava ammattinsa ja asuinpaikkansa.
3 § (30.8.2002/768)
Hakemusasia käsitellään kirjallisesti kansliassa tai suullisesti hakemusasian istunnossa.
Hakemusasia on käsiteltävä hakemusasian istunnossa, jos asiassa kuullaan asiaan osallista tai todistajaa taikka muuta henkilöä henkilökohtaisesti.
Riitainen hakemusasia on käsiteltävä hakemusasian istunnossa, jos asiaan osallinen sitä vaatii tai käräjäoikeus asian tai sen osan selvittämiseksi pitää asian käsittelyä hakemusasian istunnossa tarpeellisena.
4 § (5.12.2008/811)
Asian käsittelyä on jatkettava riita-asian käsittelyä koskevassa järjestyksessä, jos asia on riitainen ja kyseessä on:
1) yhteiselämän lopettamista, avioeroa tai puolison elatusta koskeva asia;
2) lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta tai lapsen elatusta koskeva asia;
3) lapseksiottamista koskeva asia; tai
4) holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) tarkoitettu asia.
Muussa riitaisessa hakemusasiassa käräjäoikeus voi päättää, että asian käsittelyä jatketaan riita- asian käsittelystä säädetyssä järjestyksessä.
Asian käsittelylajista riippumatta noudatetaan kuitenkin asiaan osallisen laiminlyönnin seurauksia koskevaa 7 §:ää ja asian ratkaisemista koskevaa 10 §:ää.
5 § (30.8.2002/768)
Jos hakemusasiassa on varattava asiaan osalliselle tilaisuus tulla kuulluksi, käräjäoikeuden on kehotettava häntä antamaan kirjallinen lausuma hakemuksen johdosta. Jos voidaan olettaa, että lausuman antaminen suullisesti nopeuttaa asian käsittelyä, asiaan osallista voidaan kehottaa antamaan lausumansa suullisesti hakemusasian istunnossa.
6 § (30.8.2002/768)
Asiaan osallista kehotetaan lausumassaan ilmoittamaan kantansa hakemukseen tai pyydettyyn toimenpiteeseen. Lisäksi asiaan osallista kehotetaan tarvittaessa:
1) esittämään perusteet vastustamiselle;
2) ilmoittamaan todisteet, jotka hän aikoo esittää, ja mitä hän kullakin todisteella aikoo näyttää toteen;
3) esittämään vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta;
4) liittämään lausumaansa ne kirjalliset todisteet, joihin hän vetoaa; sekä
5) tekemään väitteensä siitä, ettei tuomioistuin voi ottaa asiaa tutkittavaksi.
Asiaan osallista on myös kehotettava ilmoittamaan 5 luvun 10 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot. Lausuma on antajan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Laatijan on samalla ilmoitettava ammattinsa ja asuinpaikkansa.
7 § (30.8.2002/768)
Jos hakija ei noudata tuomioistuimen kehotusta antaa kirjallista lausumaa tai jää pois hakemusasian istunnosta, asia jätetään sillensä.
Jos muu asiaan osallinen ei noudata tuomioistuimen kehotusta antaa kirjallista lausumaa tai jää pois hakemusasian istunnosta, johon häntä ei ole velvoitettu saapumaan henkilökohtaisesti, asia voidaan käsitellä ja ratkaista hänen laiminlyönnistään huolimatta.
8 § (30.8.2002/768)
Hakemusasian istunnossa asiaa voidaan käsitellä yksinomaan jonkin tai joidenkin kysymysten selvittämiseksi. Istuntoon kutsutaan ne asiaan osalliset, joita käsittely koskee. Käsittelyä voidaan istunnon jälkeen jatkaa kansliassa tai uudessa istunnossa.
9 § (30.8.2002/768)
Hakemusasia ja riita-asia voidaan käsitellä samassa oikeudenkäynnissä, jos asioilla on yhteyttä keskenään ja niiden käsitteleminen yhdessä käy haitatta päinsä.
Hakemusasia voidaan käsitellä rikosasian yhteydessä, jos asioilla on yhteyttä keskenään ja niiden käsitteleminen yhdessä käy haitatta päinsä.
10 § (30.8.2002/768)
Hakemusasia ratkaistaan päätöksellä tai tekemällä hakemuksessa tarkoitettu muu toimenpide.
Päätös laaditaan erilliseksi asiakirjaksi. Päätöksessä tulee olla tuomioistuimen nimi, päätöksen antamispäivä ja -paikka, asiaan osallisten nimet sekä lyhyt selostus asiasta, perustelut, sovelletut lainkohdat ja lopputulos. Jos hakemus hyväksytään eikä asia ole ollut riitainen eikä täydellisen päätöksen laatimiseen ole muuta erityistä syytä, päätökseen ei tarvitse sisältyä selostusta asiasta eikä perusteluja.
Jos asia ratkaistaan tekemällä hakemuksessa tarkoitettu toimenpide, siitä laaditaan todistus. Tällainen todistus samoin kuin päätös, johon ei sisälly selostusta asiasta eikä perusteluja, voidaan myös kirjoittaa tai liittää hakemukseen tai sen perusteena olevaan asiakirjaan.
11 § (30.8.2002/768)
Hakemusasian ratkaisu annetaan kansliassa tai julistetaan istunnossa. Päätös saadaan antaa kansliassa myös istunnossa käsitellyssä laajassa tai vaikeassa asiassa, jos päätöstä ei tuomioistuimen jäsenten neuvottelun tai päätöksen laatimisen vuoksi voida julistaa heti käsittelyn päätyttyä.
Kansliassa päätös on annettava viimeistään neljäntenätoista päivänä kansliassa tai istunnossa toimitetun käsittelyn päättymisestä. Käsittelyn päättyessä saapuvilla olevalle asiaan osalliselle on ilmoitettava päätöksen antamispäivä. Asiaan osalliselle, joka ei ole käsittelyn päättyessä saapuvilla, päätöksen antamispäivä on ilmoitettava kirjallisesti hyvissä ajoin ennen sen antamista, jos hakemusasia on ratkaistu toisin kuin hakija tai muu asiaan osallinen on pyytänyt.
Silloin kun päätöksen antamispäivä 2 momentin mukaisesti on ilmoitettava asiaan osalliselle, päätöksen on antamispäivästä oltava kansliassa nähtävänä.
12 § (30.8.2002/768)
Toimituskirjana hakijalle annetaan jäljennös päätöksestä tai todistus tehdystä toimenpiteestä.
13 § (30.8.2002/768)
Hakemusasian käsittelystä on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.
14 § (30.8.2002/768)
Jos muussa laissa on tämän luvun menettelysäännöksistä poikkeava säännös, sovelletaan sitä. Säännöksiä, joiden mukaan asia tulee käsitellä istunnossa, noudatetaan kuitenkin vain, jos asia myös tämän luvun säännösten mukaan on käsiteltävä istunnossa.
9 luku (22.7.1991/1052)
Oikeudenkäyntikirjelmä
1 § (22.7.1991/1052)
Tuomioistuimelle toimitettavassa kirjelmässä ilmoitettavista tiedoista, kirjelmän liitteistä ja kirjelmän allekirjoittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä 5 luvun 2 §:ssä on haastehakemuksen osalta säädetty.
2 § (22.7.1991/1052)
Jos kirjelmä tai muu asiakirja on annettava tiedoksi jollekin, asianosaisen on liitettävä asiakirjaan tiedoksiantoa varten tarpeelliset jäljennökset.
Jos asianosainen ei toimita tuomioistuimelle 1 momentissa tarkoitettuja jäljennöksiä, tuomioistuin huolehtii asiakirjan jäljentämisestä asianomaisen kustannuksella. (28.6.1993/595)
3 § (11.7.1997/690)
Haastehakemus, vastaus, tuomioistuimen pyytämä kirjallinen lausuma ja muu asiakirja, jonka asianosainen tai joku muu haluaa esittää, tai asiakirja, jonka hän toimittaa tuomioistuimelle tiedoksiantoa varten, saadaan toimittaa käräjäoikeudelle myös postitse tai lähetin välityksellä. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava eräiden asiakirjain lähettämisestä tuomioistuimelle annetun lain (248/65) säännöksiä.
10 luku (13.3.2009/135)
Oikeuspaikasta riita-asioissa
Yleinen oikeuspaikka
1 § (13.3.2009/135)
Luonnollista henkilöä vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä hänellä on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
2 § (13.3.2009/135)
Yhtiötä, yhdistystä, säätiötä tai muuta yksityisoikeudellista oikeushenkilöä taikka muuta julkisoikeudellista oikeushenkilöä kuin valtiota tai kuntaa vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä oikeushenkilöllä on kotipaikka tai oikeushenkilön hallintoa pääasiallisesti hoidetaan.
Valtiota vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä valtion puhevaltaa käyttävä viranomainen sijaitsee.
Kuntaa vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kunta sijaitsee.
Valinnaiset oikeuspaikat
3 § (13.3.2009/135)
Vastaajana olevan oikeushenkilön sivuliikkeen, osaston, edustuston tai muun sellaisen toimipaikan taikka yksityisen elinkeinonharjoittajan toimipaikan toimintaa koskeva asia voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä toimipaikka sijaitsee.
4 § (13.3.2009/135)
Valtiota vastaan esitetty vaatimus voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kantajalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
5 § (13.3.2009/135)
Kuluttajan elinkeinonharjoittajaa vastaan esittämä kuluttajansuojalainsäädäntöön perustuva vaatimus voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kuluttajalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
6 § (13.3.2009/135)
Työsopimusta koskeva asia voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä työ tavanmukaisesti tehdään. Jollei työtä tavanmukaisesti tehdä samassa tuomiopiirissä, työntekijän työnantajaa vastaan esittämä vaatimus voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä työntekijän palvelukseensa ottaneen työnantajan toimipaikka sijaitsee.
7 § (13.3.2009/135)
Muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvaa vahingonkorvausta koskeva asia voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirin alueella vahingon aiheuttanut toimi suoritettiin tai laiminlyöty toimi olisi ollut suoritettava taikka vahinko ilmeni.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu asia voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä korvausta vaativalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka, jos korvausvaatimus perustuu:
1) liikennevakuutuslakiin (279/1959);
2) potilasvahinkolakiin (585/1986);
3) tuotevastuulakiin (694/1990);
4) ympäristövahinkovakuutuksesta annettuun lakiin (81/1998);
5) raideliikennevastuulakiin (113/1999).
8 § (13.3.2009/135)
Kiinteää omaisuutta koskeva asia voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kiinteä omaisuus on.
Kiinteää omaisuutta koskevalla asialla tarkoitetaan asiaa, joka koskee:
1) omistusoikeutta kiinteään omaisuuteen;
2) panttioikeutta kiinteään omaisuuteen, saamisen hakemista yksinomaan tai henkilökohtaisen velkomuksen ohella kiinteästä omaisuudesta, joka on saamisesta kiinnitetty tai muuten saamisen panttina, taikka kiinteistösuoritetta;
3) kiinteään omaisuuteen kohdistuvaa maan- tai huoneenvuokraoikeutta taikka muuta vuokraoikeutta, hallintaoikeutta tai muuta käyttöoikeutta, irrottamisoikeutta, lunastusoikeutta, etuosto-oikeutta taikka muuta kiinteään omaisuuteen kohdistuvaa oikeutta;
4) korvausta kiinteälle omaisuudelle aiheutetusta vahingosta tai kiinteän omaisuuden luvattomasta käytöstä;
5) korvausta kiinteää omaisuutta koskevan kaupan purkamisesta tai pätemättömyydestä taikka vaatimusta kauppahinnan alentamisesta tai maksamattoman kauppahinnan suorittamisesta taikka muuta vastaavaa asiaa;
6) vaatimusta maan- tai huoneenvuokran, yhtiövastikkeen tai muun vastikkeen taikka muun sellaisen saamisen suorittamisesta.
9 § (13.3.2009/135)
Elatusapua koskeva vaatimus voidaan tutkia myös käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä elatusapua vaativalla tai saavalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
10 § (13.3.2009/135)
Kantajan samaa vastaajaa vastaan nostamat eri kanteet voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jossa vastaaja on lain mukaan velvollinen vastaamaan johonkin niistä, jos kanteet nostetaan samanaikaisesti ja ne johtuvat olennaisesti samasta perusteesta.
Eri vastaajia vastaan nostetut kanteet voidaan kaikki tutkia käräjäoikeudessa, jossa joku vastaajista on lain mukaan velvollinen vastaamaan, jos kanteet on nostettu samanaikaisesti ja ne johtuvat olennaisesti samasta perusteesta.
Jos kanteen johdosta annettavalla tuomiolla useampi henkilö voi vain yhdessä tulla velvoitetuksi siihen, mitä vaaditaan, kanne voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jossa joku heistä on lain mukaan velvollinen vastaamaan.
Jäljempänä 18 luvun 3 §:ssä tarkoitettu vastakanne sekä mainitun luvun 4 ja 5 §:ssä tarkoitettu kanne voidaan tutkia siinä käräjäoikeudessa, jossa alkuperäinen kanne on vireillä, myös silloin, kun kannetta mainitun luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä syystä ei käsitellä samassa oikeudenkäynnissä alkuperäisen kanteen kanssa.
Ehdottomat oikeuspaikat
11 § (13.3.2009/135)
Avioeroa, yhteiselämän lopettamista tai avioliiton pätevyyttä taikka muuta kuin puolison kuoleman jälkeen toimitettavaa ositusta koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä jommallakummalla puolisolla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
11 a § (14.1.2011/29)
Avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa (26/2011) tarkoitettua hyvitystä, omaisuuden erottelua tai erottelun taikka hyvitysratkaisun moitetta koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä jommallakummalla avopuolisolla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Jos asia pannaan vireille avopuolison kuoleman jälkeen, sovelletaan kuitenkin tämän luvun 17 §:ää.
12 § (13.3.2009/135)
Isyyden vahvistamista koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä äidillä tai lapsella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
Isyyden kumoamista koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä lapsella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
13 § (13.3.2009/135)
Lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä lapsella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
14 § (13.3.2009/135)
Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoa koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä lapsella tai hakijan vastapuolella on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka taikka jonka tuomiopiirissä jompikumpi oleskelee.
15 § (13.3.2009/135)
Edunvalvojan määräämistä tai vapauttamista taikka toimintakelpoisuuden rajoittamista tai rajoituksen poistamista tai muuttamista koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä sillä, jonka etua on valvottava, on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
16 § (13.3.2009/135)
Lapseksiottamisen vahvistamista koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä lapseksiottajalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
17 § (13.3.2009/135)
Jäämistöä tai kuolinpesää koskeva asia tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä vainajalla oli kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.
Jäämistöä koskevalla asialla tarkoitetaan asiaa, joka koskee:
1) oikeutta perintöön, perinnöstä luopumista tai muuta perintöä koskevaa oikeustoimea;
2) oikeutta lakiosaan, lakiosan täydennystä taikka oikeutta saada avustusta tai hyvitystä jäämistöstä;
3) eloonjääneen puolison oikeutta hallita jäämistöä tai siihen kuuluvaa omaisuutta taikka puolison kuoleman jälkeen toimitettavaa ositusta tai kuoleman jälkeen vireille pantua osituksen moitetta;
3 a) avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa tarkoitettua hyvitystä, omaisuuden erottelua tai erottelun taikka hyvitysratkaisun moitetta, jos asia pannaan vireille avopuolison kuoleman jälkeen; (14.1.2011/29)
4) testamenttiin perustuvaa oikeutta, testamentin pätevyyttä, testamentin moitetta tai testamentin tulkintaa;
5) kuolinpesän hallintoa, pesänselvittäjän tai pesänjakajan määräämistä tai vapauttamista, perunkirjoitusta taikka pesänselvitystä;
6) perinnönjakoa tai perinnönjaon moitetta; (30.12.2015/1597)
7) omaisuuden palauttamista kuolinpesälle perinnönjaon taikka osituksen, omaisuuden erottelun tai hyvityksen oikaisua varten. (30.12.2015/1597)
Kuolinpesää koskevalla asialla tarkoitetaan asiaa, joka koskee kuolinpesän tai sen osakkaan taikka testamentinsaajan vastuuta vainajan tai pesän sitoumuksesta taikka muusta vastaavasta asiasta.
Toissijaiset oikeuspaikat
18 § (13.3.2009/135)
Jos ei muutoin ole tuomioistuinta, jossa asia voitaisiin tutkia:
1) asia, joka koskee luonnollista henkilöä vastaan esitettävää vaatimusta, voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä vastaaja oleskelee tai hänellä viimeksi on ollut kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka;
2) asia, joka koskee vastaajan velvoittamista rahamääräiseen suoritukseen, voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirin alueella vastaajalla on ulosmittauskelpoista omaisuutta;
3) asia, joka koskee oikeutta irtaimeen omaisuuteen, voidaan tutkia käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä omaisuus on;
4) asia, joka koskee avioeroa, yhteiselämän lopettamista tai avioliiton pätevyyttä taikka muuta kuin puolison kuoleman jälkeen toimitettavaa ositusta, tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä jommallakummalla puolisoista on viimeksi ollut kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka;
5) asia, joka koskee isyyden vahvistamista tai kumoamista, tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä vastaajana olevalla miehellä on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka taikka hänellä on viimeksi ollut kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka; isyyden kumoamista koskeva asia voidaan tutkia lisäksi käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä äidillä on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka;
6) asia, joka koskee lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta, tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä lapsella on viimeksi ollut kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka taikka, jos lapsella ei ole ollut Suomessa kotipaikkaa tai vakituista asuinpaikkaa, käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä lapsen jommallakummalla vanhemmista tai huoltajaksi esitetyllä henkilöllä on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka;
7) asia, joka koskee lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanoa, tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä hakijalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka;
8) asia, joka koskee edunvalvojan määräämistä tai vapauttamista taikka toimintakelpoisuuden rajoittamista tai muuttamista, tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä oleskelee se, jonka etua on valvottava; sekä
9) asia, joka koskee jäämistöä tai kuolinpesää, tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kuolinpesän omaisuus tai pääosa omaisuudesta on.
Asia, johon eivät sovellu 1 momentin toimivaltaperusteet, tutkitaan Helsingin käräjäoikeudessa.
Oikeuspaikkasopimus
19 § (13.3.2009/135)
Osapuolilla on oikeus sopia, että 1–10 §:ssä tarkoitettu riita-asia voidaan tutkia tai on tutkittava muussa kuin laissa säädetyssä käräjäoikeudessa tai että asiaa ei saada tutkia jossain käräjäoikeudessa (oikeuspaikkasopimus). Oikeuspaikkasopimus on tehtävä kirjallisesti ja se voi koskea tiettyä riitakysymystä tai tietystä oikeussuhteesta vastaisuudessa syntyviä riitoja.
Kuluttajan, työntekijän taikka elatusapua vaativan tai saavan oikeutta saattaa asia tämän luvun osoittaman tuomioistuimen tutkittavaksi ei voida rajoittaa oikeuspaikkasopimuksin, paitsi jos sopimus on tehty riidan syntymisen jälkeen.
Oikeuspaikkasopimusta ei saa tehdä 11–17 §:ssä tarkoitetussa asiassa.
Toimivallan säilyminen
20 § (13.3.2009/135)
Tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille, pysyy toimivaltaisena, vaikka toimivallan perustaneissa olosuhteissa tapahtuu muutoksia vireillepanon jälkeen.
Toimivallan tutkiminen ja asian siirtäminen toiseen tuomioistuimeen
21 § (13.3.2009/135)
Jos 1–10 §:ssä tarkoitettu asia on pantu vireille muussa kuin lain tai oikeuspaikkasopimuksen osoittamassa käräjäoikeudessa ja jos asianosainen tekee käräjäoikeuden puuttuvasta toimivallasta väitteen käyttäessään asiassa ensi kerran puhevaltaa tai ei anna häneltä pyydettyä vastausta taikka jää suoraan istuntoon haastettuna saapumatta käräjäoikeuteen, käräjäoikeuden on jätettävä asia tutkimatta, jollei käräjäoikeus siirrä asiaa 22 §:n nojalla toiseen käräjäoikeuteen.
Jos 11–17 §:ssä tarkoitettu asia on pantu vireille muussa kuin lain osoittamassa käräjäoikeudessa, käräjäoikeuden on omasta aloitteestaan jätettävä asia tutkimatta, jollei käräjäoikeus siirrä asiaa 22 §:n nojalla toiseen käräjäoikeuteen.
22 § (13.3.2009/135)
Jos käräjäoikeus katsoo, että se ei ole toimivaltainen tutkimaan asiaa, käräjäoikeuden on kantajan tai hakijan suostumuksella siirrettävä asia toimivaltaiseen käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus saa kuitenkin jättää asian siirtämättä, jos toimivaltainen käräjäoikeus ei ole vaikeuksitta selvitettävissä.
Siirtävän käräjäoikeuden asiaan liittyvät päätökset ja muut toimenpiteet ovat voimassa, kunnes se käräjäoikeus, johon asia on siirretty, toisin päättää. Siirtämistä koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta.
23 § (13.3.2009/135)
Hovioikeus ei saa muutoksenhaun yhteydessä tutkia, onko pääasia tutkittu ja ratkaistu alueellisesti toimivaltaisessa käräjäoikeudessa, jollei asianosainen tehnyt väitettä toimivallan puuttumisesta käräjäoikeudessa ja hakenut muutosta tästä kysymyksestä annettuun ratkaisuun.
Korkein oikeus saa tutkia alueellista toimivaltaa koskevan kysymyksen vain, jos hovioikeus on tutkinut kysymyksen ja sanotusta kysymyksestä annetusta ratkaisusta valitetaan.
24 § (13.3.2009/135)
Jos ylempi tuomioistuin katsoo, ettei alempi tuomioistuin ollut toimivaltainen tutkimaan asiaa, ylemmän tuomioistuimen on siirrettävä asia toimivaltaisen alemman tuomioistuimen käsiteltäväksi. Asiaa ei kuitenkaan siirretä, jos kaikki asianosaiset vastustavat siirtämistä.
Jos useampi tuomioistuin on lainvoimaisella päätöksellä jättänyt asian tutkimatta puuttuvan toimivallan perusteella, korkeimman oikeuden on, jos se katsoo jonkin ensiksi mainituista tuomioistuimista toimivaltaiseksi, hakemuksesta poistettava virheellinen päätös ja osoitettava asia asianomaisessa tuomioistuimessa edelleen käsiteltäväksi.
Kansainvälinen toimivalta
25 § (13.3.2009/135)
Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kansainvälisluonteisen asian, jolla on 1–4, 6– 9, 11–17 tai 19 §:ssä tarkoitettuun seikkaan perustuva liittymä Suomeen, paitsi jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei selvästi voisi olla oikeudellista merkitystä asianosaisille.
Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan myös asian, jolla on tämän luvun 5, 10 tai 18 §:ssä tarkoitettuun taikka muuhun olennaiseen seikkaan perustuva liittymä Suomeen, paitsi jos:
1) asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei tosiasiallisesti tulisi olemaan oikeudellista merkitystä asianosaisille; tai
2) asian tutkiminen toisen valtion tuomioistuimessa on selvästi tarkoituksenmukaisempaa ottaen huomioon liittymät eri valtioihin, asiassa esitettävä näyttö, asianosaisille aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet.
Sen estämättä, mitä 2 momentin 2 kohdassa säädetään, Suomen tuomioistuin on kuitenkin toimivaltainen, jos vieraan valtion tuomioistuimessa noudatettava menettely tai sovellettava lainsäädäntö olisi ristiriidassa Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa.
26 § (13.3.2009/135)
Suomen tuomioistuimen on omasta aloitteestaan tutkittava, onko se 25 §:n mukaisesti toimivaltainen tutkimaan kansainvälisluonteisen asian.
Jos kansainvälisluonteinen asia on laadultaan sellainen, josta voitaisiin tehdä vastaavassa kansallisessa asiassa 19 §:n 1 tai 2 momentin mukaan pätevä oikeuspaikkasopimus, Suomen tuomioistuin tutkii toimivaltansa vain, jos asianosainen tekee tuomioistuimen puuttuvasta toimivallasta väitteen käyttäessään asiassa ensi kerran puhevaltaa tai ei anna häneltä pyydettyä vastausta taikka jää suoraan istuntoon haastettuna saapumatta käräjäoikeuteen. Suomen tuomioistuimen on kuitenkin omasta aloitteestaan jätettävä asia tutkimatta, jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei selvästi voisi olla oikeudellista merkitystä asianosaisille.
Luvun toissijaisuus
27 § (13.3.2009/135)
Tämän luvun säännöksiä noudatetaan, jollei muusta laista, Euroopan yhteisön lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.
11 luku (22.7.1991/1056)
Tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä (11.7.1997/690)
Tiedoksiannosta huolehtiminen (14.5.2010/362)
1 § (11.7.1997/690)
Tuomioistuin huolehtii tiedoksiannosta, jollei jäljempänä toisin säädetä.
Tuomioistuin voi huolehtia tiedoksiannosta antamalla sen tuomioistuimen henkilökuntaan kuuluvan tai haastemiehen tehtäväksi. Samalla tuomioistuimen on ilmoitettava, milloin tiedoksianto on viimeistään toimitettava, sekä annettava tarvittaessa tarkempia ohjeita tiedoksiannon toimittamisesta.
2 § (22.7.1991/1056)
Tuomioistuin voi asianosaisen suostumuksella antaa tiedoksiannosta huolehtimisen asianosaiselle, jos tuomioistuin katsoo siihen olevan aihetta. Samalla tuomioistuimen on määrättävä, milloin asiakirja on viimeistään annettava tiedoksi ja milloin todistus tiedoksiannosta on viimeistään toimitettava tuomioistuimelle. (14.5.2010/362)
Jos haasteen tiedoksiantaminen uskotaan kantajalle, hänelle on ilmoitettava, että mikäli hän ei ole siihen mennessä, kun tuomioistuin jatkaa asian käsittelyä, toimittanut todistusta haasteen tiedoksiantamisesta määrätyssä ajassa ja säädetyllä tavalla, asia voidaan jättää sillensä. Samalla on ilmoitettava, että kantaja voi pyytää määräajan pitennystä, uutta määräaikaa tai tuomioistuinta huolehtimaan tiedoksiannosta.
Tiedoksiantotavat (14.5.2010/362)
3 § (22.7.1991/1056)
Kun tuomioistuin tai syyttäjä huolehtii tiedoksiannosta, tiedoksianto toimitetaan lähettämällä asiakirja asianosaiselle:
1) postitse saantitodistusta vastaan; tai
2) kirjeellä, jos voidaan olettaa, että vastaanottaja saa tiedon asiakirjasta ja määräpäivään mennessä palauttaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta.
(13.5.2011/440)
Postille on ilmoitettava, milloin tiedoksiannon saantitodistusta vastaan viimeistään on tapahduttava.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut asiakirjat voidaan lähettää myös sähköisenä viestinä vastaanottajan ilmoittamalla tavalla. (14.5.2010/362)
3 a § (28.6.1993/595)
Kun tuomioistuin huolehtii tiedoksiannosta, muun kuin haasteen tiedoksianto voidaan toimittaa myös lähettämällä asiakirja asianosaiselle postitse asianosaisen tuomioistuimelle ilmoittamaan osoitteeseen. (11.7.1997/690)
Asianosaisen katsotaan saaneen asiakirjasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Asiakirjaan on merkittävä päivä, jona se on annettu postin kuljetettavaksi.
3 b § (14.5.2010/362)
Kun tuomioistuin huolehtii tiedoksiannosta, se voidaan toimittaa myös siten, että tiedoksi annettavan asiakirjan sisältö kerrotaan vastaanottajalle puhelimitse (puhelintiedoksianto). Puhelimitse ei kuitenkaan voida antaa tiedoksi haastetta muussa kuin 5 luvun 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa asiassa.
Puhelintiedoksianto voidaan toimittaa, jos se soveltuu tiedoksiantoon asiakirjan laajuuteen ja laatuun nähden ja jos vastaanottaja epäilyksettä saa puhelimitse tiedon asiakirjasta ja ymmärtää tiedoksiannon merkityksen.
Puhelimitse vastaanottajalle on ilmoitettava asiakirjasta asia, vaatimus tai velvoite ja sen pääasiallinen peruste, määräaika ja uhka sekä muut vastaavat tarpeelliset seikat. Puhelimitse tiedoksi annettu asiakirja on lähetettävä viipymättä kirjeenä tai sähköisenä viestinä vastaanottajan ilmoittamaan osoitteeseen, jollei se ole erityisestä syystä ilmeisen tarpeetonta. Puhelintiedoksiannon toimittaa haastemies tai asianomaisen tuomioistuimen virkamies. Tiedoksiannosta on laadittava todistus noudattaen soveltuvin osin, mitä 17 §:n 1 momentissa säädetään, ja lähetettävä viipymättä vastaanottajalle siitä jäljennös kirjeenä tai sähköisenä viestinä vastaanottajan ilmoittamaan osoitteeseen.
4 § (14.5.2010/362)
Jos tiedoksiantoa ei ole saatu toimitetuksi tai voidaan pitää ilmeisenä, että sitä ei saada toimitetuksi 3 tai 3 b §:ssä tarkoitetulla tavalla, tai jos siihen on muu painava syy, tiedoksiannon toimittaa haastemies henkilökohtaisesti tiedoksiannon vastaanottajalle tai jollekin 7 §:ssä tarkoitetulle henkilölle.
Tiedoksiannosta huolehtivan tuomioistuimen tai syyttäjän on ilmoitettava haastemiehelle, milloin tiedoksianto viimeistään on toimitettava.
Kun tiedoksiannosta huolehtiminen on annettu asianosaiselle, tiedoksianto on toimitettava 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Jos asianosaista edustaa asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, tiedoksianto voidaan toimittaa myös siten, että tämä antaa asiakirjan henkilökohtaisesti vastaanottajalle. Viimeksi mainittu tiedoksiantotapa edellyttää, että vastaanottaja allekirjoittaa todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta. Rikosasiassa haastetta ei voida antaa vastaajalle tiedoksi mainitulla tavalla.
5 § (22.7.1991/1056)
Tiedoksi annettava asiakirja luovutetaan tiedoksiannon vastaanottajalle alkuperäisenä tai jäljennöksenä.
Jos muun tiedoksi annettavan asiakirjan kuin haastehakemuksen, vastauksen tai kirjallisen lausuman jäljentäminen on vaikeaa tai asiakirjan laajuuden vuoksi epätarkoituksenmukaista, tuomioistuin voi päättää, että aineisto pidetään asianosaisen nähtävänä tuomioistuimessa tai muussa tuomioistuimen määräämässä sopivassa paikassa. Ilmoitus tästä on liitettävä tiedoksi annettavaan asiakirjaan. (26.8.2005/666)
Tuomioistuin voi päättää, että vastaus, kirjallinen lausuma tai muutoksenhakemus pidetään 2 momentissa tarkoitetulla tavalla asianosaisen nähtävänä, jos tiedoksi annettava asiakirja on erittäin laaja, asianosaisia on poikkeuksellisen paljon ja tällaista tiedoksiantoa voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisena. Asianosaiselle annetaan tällöin tiedoksi ilmoitus siitä, missä asiakirja on nähtävillä. Ilmoituksessa on lyhyesti selostettava asiakirjan pääasiallinen sisältö tarpeellisin osin. (26.8.2005/666)
6 § (22.7.1991/1056)
Jos tiedoksi annettava määräys tai päätös on ilmoitettu tiedoksiannon vastaanottajalle tuomioistuimen kansliassa tai istunnossa, hänen katsotaan tuolloin saaneen siitä tiedon. Tuomioistuimen on kuitenkin pyynnöstä viipymättä annettava tai toimitettava hänelle asiakirja, johon määräys tai päätös sisältyy.
7 § (22.7.1991/1056)
Milloin haastemies on tiedoksiantoa varten etsinyt henkilöä, jonka asuinpaikka Suomessa on tiedossa, mutta ei ole tavannut häntä tai ketään, jolla on oikeus hänen puolestaan vastaanottaa tiedoksianto, ja ilmenneiden seikkojen perusteella voidaan olettaa hänen välttelevän tiedoksiantoa, haastemies voi toimittaa tiedoksiannon luovuttamalla asiakirjat jollekin samaan talouteen kuuluvalle 15 vuotta täyttäneelle tai, jos tiedoksiannon vastaanottaja harjoittaa liikettä, jollekin hänen liikkeensä palveluksessa olevalle. Jollei ketään edellä mainituista tavata, tiedoksianto voidaan toimittaa luovuttamalla asiakirjat paikalliselle poliisiviranomaiselle.
Milloin on menetelty 1 momentissa mainitulla tavalla, haastemiehen on lähetettävä siitä postin välityksellä ilmoitus tiedoksiannon vastaanottajalle hänen osoitteellaan.
Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen, kun 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus on annettu postin kuljetettavaksi.
Rikosasiassa haastetta ei voida antaa vastaajalle tiedoksi tässä pykälässä tarkoitetulla tavalla. (11.7.1997/690)
8 § (11.4.2014/307)
Jos tiedoksiannon vastaanottaja oleskelee ulkomailla ja hänen osoitteensa on tiedossa, eikä tiedoksiantoa ole 2 §:n mukaan uskottu asianosaisen huolehdittavaksi, tuomioistuimen tulee huolehtia tiedoksi annettavien asiakirjojen lähettämisestä siten kuin siitä on erikseen säädetty tai asianomaisen vieraan valtion kanssa sovittu. Tuomioistuimen on ilmoitettava se päivä, jona tiedoksianto on viimeistään toimitettava tai jona todistus tiedoksiannon vastaanottamisesta on viimeistään palautettava tuomioistuimelle.
9 § (22.7.1991/1056)
Jollei tiedoksiannon vastaanottajan eikä hänen tiedoksiannon vastaanottamista varten valtuuttamansa olinpaikasta voida saada tietoa, tuomioistuin huolehtii tiedoksiannon toimittamisesta kuuluttamalla.
Rikosasiassa haastetta ei voida antaa vastaajalle tiedoksi kuuluttamalla. (11.7.1997/690)
10 § (22.7.1991/1056)
Edellä 9 §:ssä tarkoitettu tiedoksianto toimitetaan pitämällä asiakirja liitteineen nähtävillä tuomioistuimen kansliassa ja julkaisemalla ilmoitus asiakirjan pääasiallisesta sisällöstä sekä siitä, missä tiedoksi annettavat asiakirjat ovat nähtävillä, virallisessa lehdessä jonkin kuukauden ensimmäisessä numerossa. Tuomioistuin voi julkaista ilmoituksen myös sanomalehdessä. Ilmoitus on viipymättä pantava nähtäville myös tuomioistuimen ilmoitustaululle.
Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse julkaista, jos tiedoksianto siinä asiassa on jo aikaisemmin toimitettu samalle tiedoksiannon vastaanottajalle 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Tiedoksiannon katsotaan 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa tapahtuneen silloin, kun ilmoitus on julkaistu virallisessa lehdessä, ja 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa silloin, kun asiakirja on pantu nähtäville tuomioistuimen kansliassa.
Tiedoksiannon vastaanottaja (14.5.2010/362)
11 § (11.7.1997/690)
Riita-asiassa, joka koskee kahta tai useampaa asianosaista yhteisesti, asiakirja on annettava tiedoksi jokaiselle erikseen siten kuin 1–10 §:ssä säädetään. Jos asiakirja on annettava tiedoksi niin monelle, ettei tiedoksiantoa voida vaikeuksitta toimittaa kullekin erikseen, tuomioistuin voi päättää, että tiedoksianto toimitetaan jollekin heistä. Ilmoitus asiakirjan pääasiallisesta sisällöstä sekä siitä, kenelle tiedoksianto on toimitettu, ja siitä, missä tiedoksi annettavat asiakirjat ovat nähtävillä, on julkaistava siten kuin 10 §:ssä säädetään. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen, kun ilmoitus on julkaistu virallisessa lehdessä.
12 § (22.12.2009/1386)
Tiedoksianto valtiolle on toimitettava aluehallintovirastolle tai sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa valtion puhevaltaa. Kun tiedoksianto on toimitettu aluehallintovirastolle, sen tulee toimittaa jäljennös tiedoksi annetuista asiakirjoista sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa valtion puhevaltaa.
13 § (22.7.1991/1056)
Tiedoksianto kunnalle on toimitettava kunnanjohtajalle tai, milloin kunnassa ei ole kunnanjohtajan virkaa, kunnanhallituksen puheenjohtajalle taikka niissä asioissa, joissa kunnallisella lautakunnalla lain mukaan on itsenäinen toimivalta, tämän lautakunnan puheenjohtajalle. Tiedoksianto voidaan toimittaa myös henkilölle, joka lain, asetuksen tai ohje- tai johtosäännön nojalla on asetettu kunnanjohtajan tai puheenjohtajan ohella hänen puolestaan vastaanottamaan tiedonantoja.
14 § (22.7.1991/1056)
Tiedoksianto muulle kuin 13 §:ssä tarkoitetulle yhdyskunnalle taikka yhtiölle, osuuskunnalle, yhdistykselle tai muulle yhteisölle tai yhtymälle taikka laitokselle tai säätiölle on, sikäli kuin jonkin tapauksen varalta ei toisin säädetä, toimitettava jollekin niistä, joilla on oikeus edustaa tiedoksiannon vastaanottajaa. Jollei edustajaa ole, tiedoksianto toimitetaan 10 §:ssä säädetyllä tavalla. Milloin tiedoksiannon vastaanottaja harjoittaa liikettä eikä sen edustajaa tavata, on tiedoksiannosta soveltuvin osin voimassa, mitä 7 §:ssä säädetään tiedoksiannon toimittamisesta sellaiselle henkilölle, joka harjoittaa liikettä.
Tiedoksianto kuolinpesälle toimitetaan kuolinpesän osakkaille. Jos pesänselvittäjä on määrätty pitämään huolta pesän hallinnosta, tiedoksianto toimitetaan hänelle. Tiedoksianto voidaan toimittaa myös sille, joka hoitaa pesän omaisuutta, vaikka kuolinpesä ei olisikaan pesän osakkaiden hallinnossa, tai sille, jolla muutoin on oikeus edustaa kuolinpesää ja käyttää puhevaltaa kuolinpesän puolesta. Tiedoksiannon vastaanottajan on viipymättä toimitettava kullekin osakkaalle ja, jos tiedoksiannon vas taanottaja on pesän osakas, sille, jonka hallinnossa pesä on, jäljennös saamistaan asiakirjoista.
15 § (22.7.1991/1056)
Tiedoksianto konkurssipesälle on toimitettava pesänhoitajalle.
16 § (22.7.1991/1056)
Haaste voidaan antaa tiedoksi myös vastaajan haasteen vastaanottamista varten valtuuttamalle asiamiehelle. Asianajajan tai julkisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos tuomioistuin niin määrää. (14.5.2010/362)
Jos asia koskee rikosta, josta on säädetty muu tai ankarampi rangaistus kuin sakko tai kuusi kuukautta vankeutta, haastetta ei voida antaa tiedoksi vastaajan haasteen vastaanottamista varten valtuuttamalle asiamiehelle. (11.7.1997/690)
Milloin sitä, jolle tiedoksianto on osoitettu, edustaa vireillä olevassa asiassa asiamies, saadaan tiedoksianto toimittaa asiamiehelle.
Asiakirja, jossa joku on määrätty henkilökohtaisesti saapumaan tuomioistuimeen tai muuten suorittamaan jotakin henkilökohtaisesti, on kuitenkin annettava tiedoksi hänelle itselleen. Tiedoksianto on toimitettava siten kuin 3, 3 b ja 4 §:ssä säädetään. (14.5.2010/362)
Erinäiset säännökset (14.5.2010/362)
17 § (22.7.1991/1056)
Tiedoksiannosta on laadittava kirjallinen todistus, jossa on mainittava tiedoksiannon päivämäärä ja paikkakunta sekä kenelle tiedoksianto on toimitettu. Jos tiedoksianto on toimitettu 7 §:ssä säädetyllä tavalla, todistuksessa on lisäksi mainittava syy siihen, sekä päivä, jona ilmoitus on annettu postin kuljetettavaksi. Todistuksesta on annettava jäljennös tiedoksisaajalle. Tiedoksiannon toimittajan on allekirjoitettava todistus.
Jos tiedoksianto toimitetaan 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, tiedoksiannon vastaanottajan on täytettävä hänelle tiedoksiannon vastaanottamista varten toimitettu todistus siten, että siitä hänen allekirjoituksensa lisäksi ilmenevät 1 momentissa tarkoitetut tiedot.
Saantitodistuksesta säädetään erikseen.
18 § (22.7.1991/1056)
Jollei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai jos se on toimitettu virheellisesti, ja asianosainen jää tuomioistuimeen saapumatta tai ei anna häneltä pyydettyä kirjallista vastausta tai lausumaa, tiedoksianto on toimitettava uudelleen, jollei uutta tiedoksiantoa virheen vähäisyyden vuoksi ole pidettävä tarpeettomana.
Jos asianosainen tekee väitteen siitä, että tiedoksiantoa ei ole toimitettu määrätyssä ajassa tai että se on toimitettu virheellisesti, asian käsittelyä on lykättävä tai kirjallisen vastauksen tai lausuman antamiselle on asetettava uusi määräaika, jollei sitä tiedoksiannossa tapahtuneen virheen vähäisyyden vuoksi ole pidettävä tarpeettomana. Jos asianosainen ei ole saanut tiedoksi annettavia asiakirjoja, ne on annettava hänelle ilmoitettaessa käsittelyn lykkäämisestä tai uudesta määräajasta. Jos tämä ei ole mahdollista, asiakirjat on välittömästi toimitettava hänen ilmoittamaansa osoitteeseen. Väite siitä, ettei tiedoksiantoa ole toimitettu määrätyssä ajassa tai säädetyllä tavalla, on tehtävä vastauksessa tai lausumassa.
19 § (22.7.1991/1056)
Jos kantaja, jonka huolehdittavaksi haasteen tiedoksiantaminen on annettu, ei ole siihen mennessä, kun tuomioistuin jatkaa asian käsittelyä, toimittanut tuomioistuimelle todistusta haasteen tiedoksiantamisesta määrätyssä ajassa ja säädetyllä tavalla, asia jätetään sillensä.
Asiaa ei kuitenkaan jätetä sillensä, jos vastaaja on väitettä tekemättä vastannut pääasiaan taikka jos tuomioistuin kantajan pätevästä syystä esittämän pyynnön johdosta on pitentänyt määräaikaa tai asettanut uuden määräajan taikka päättänyt itse huolehtia tiedoksiannosta.
Jos asianosainen ei ole määräajassa toimittanut tuomioistuimelle todistusta muun asiakirjan kuin haasteen tiedoksiannosta, tuomioistuimen on viivytyksettä huolehdittava tiedoksiannosta.
20–24 §
20–24 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
25 § (22.7.1991/1056)
Haastemiehen antamalla kirjallisella todistuksella on katsottava toteen näytetyksi, että tiedoksianto on niin toimitettu kuin todistus osoittaa.
26 § (22.7.1991/1056)
Tässä luvussa tarkoitetaan haastemiehellä myös haastemieslain (505/86) 6 §:n mukaan tiedoksiantoon oikeutettua ja Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta annetun lain (898/79) mukaista haastemiestä.
L Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta 898/1979 on kumottu L:lla 619/2012, ks. L Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta 619/2012 2 §.
27 § (22.7.1991/1056)
Tämän luvun säännöksiä tiedoksiannosta ei sovelleta, kun siitä muualla laissa säädetään toisin.
12 luku (14.1.1972/21)
Asianosaisista
Asianosaisen läsnäolo riita-asiassa (11.7.1997/690)
1 § (1.4.1999/444)
Kun vajaavaltainen on asianosaisena riitaasiassa tai asianomistajana rikosasiassa, vajaavaltaisen puhevaltaa käyttää edunvalvoja tai muu laillinen edustaja. Alaikäisen henkilöä koskevassa asiassa vajaavaltaisen puhevaltaa käyttää kuitenkin huoltaja tai muu laillinen edustaja.
Vajaavaltainen käyttää itse yksin puhevaltaansa, jos hänellä on oikeus vallita sitä, mikä on riidan kohteena tai mihin rikos on kohdistunut, taikka jos riita koskee oikeustointa, jonka tekemiseen hänellä on kelpoisuus. Vajaavaltainen käyttää itse yksin puhevaltaansa henkilöään koskevassa asiassa, jos hän on täyttänyt 18 vuotta ja kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Alaikäinen käyttää huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella itsenäisesti puhevaltaansa henkilöään koskevassa asiassa, jos hän on täyttänyt 15 vuotta.
1 a § (1.4.1999/444)
Edunvalvoja, joka on määrätty täysivaltaiselle, käyttää päämiehensä ohella itsenäisesti puhevaltaa asioissa, jotka kuuluvat hänen tehtäviinsä. Jos edunvalvoja ja hänen päämiehensä ovat puhevaltaa käyttäessään eri mieltä, päämiehen kanta on ratkaiseva, jos hän kykenee ymmärtämään asian merkityksen.
Jos päämiehen toimintakelpoisuutta on rajoitettu muulla tavoin kuin vajaavaltaiseksi julistamalla, edunvalvoja käyttää yksin päämiehen puhevaltaa asiassa, josta päämiehellä ei ole oikeutta päättää. Edunvalvoja ja hänen päämiehensä käyttävät kuitenkin yhdessä puhevaltaa asiassa, josta heidän tulee yhdessä päättää.
2 § (1.4.1999/444)
Vajaavaltainen käyttää vastaajana rikosasiassa itse puhevaltaansa, jos hän on syyntakeinen. Alaikäisen vastaajan edunvalvoja, huoltaja tai muu laillinen edustaja käyttää kuitenkin itsenäisesti alaikäisen ohella puhevaltaa. Jos vajaavaltainen, joka on täyttänyt 18 vuotta, ei ole syyntakeinen, puhevaltaa käyttää edunvalvoja tai muu laillinen edustaja.
3 § (1.4.1999/444)
Tuomioistuin voi kuulla vajaavaltaisen edunvalvojaa, huoltajaa tai muuta laillista edustajaa asiassa, jossa vajaavaltaisella on oikeus itse yksin käyttää puhevaltaansa, jos kuuleminen vajaavaltaisen edun kannalta katsotaan tarpeelliseksi.
4 § (14.1.1972/21)
Ulkomaalainen, jolla kotimaansa lain mukaan ei ole kelpoisuutta käyttää puhevaltaa oikeudenkäynnissä, saa kuitenkin itse käyttää puhevaltaa Suomen tuomioistuimessa, jos hän Suomen lain mukaan on siihen kelpoinen.
4 a § (25.5.2007/650)
Jos asianosainen sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan oikeudenkäynnissä tai jos asianosaisen edunvalvoja on esteellisyyden vuoksi tai muusta syystä estynyt käyttämästä siinä puhevaltaa, tuomioistuin, jossa oikeudenkäynti on vireillä, voi viran puolesta määrätä asianosaiselle edunvalvojan oikeudenkäyntiä varten. Edunvalvojaan sovelletaan holhoustoimesta annetun lain (442/1999) säännöksiä.
Jollei tuomioistuin toisin päätä, edunvalvojan määräys on voimassa myös ylemmässä oikeusasteessa, jossa asia tulee vireille muutoksenhaun johdosta.
5 § (1.4.1999/444)
Asianosainen ja tämän edunvalvoja, huoltaja tai muu laillinen edustaja on velvollinen esittämään selvityksen oikeudestaan käyttää puhevaltaa, jos tuomioistuin katsoo sen tarpeelliseksi.
5 a § (26.11.1993/1013)
Jos kantaja oikeudenkäynnin aikana luovuttaa oikeutensa riidan kohteeseen toiselle, luovutuksensaaja voi haastetta ottamatta jatkaa kanteen ajamista siinä muodossa kuin se oli luovutushetkellä.
Jos vastaaja oikeudenkäynnin aikana luovuttaa oikeutensa riidan kohteeseen toiselle, luovutuksensaaja voi tulla vastaajan tilalle oikeudenkäyntiin, jos kantaja suostuu siihen.
Asianosainen, jonka vastapuoli on oikeudenkäynnin aikana luovuttanut riidan kohteen toiselle, voi pyytää, että sanottu luovutuksensaaja kutsutaan asianosaiseksi oikeudenkäyntiin.
Asianosaisen läsnäolo
6 § (11.7.1997/690)
Asianosainen määrätään saapumaan käräjäoikeudessa pidettävään pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti sakon uhalla, jollei katsota, että hänen henkilökohtainen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ei ole tarpeen.
Käräjäoikeuden suullisen valmistelun istuntoon asianosainen määrätään saapumaan henkilökohtaisesti sakon uhalla, jos hänen henkilökohtaisen läsnäolonsa katsotaan edistävän asian valmistelua.
Hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa toimitettavaan suulliseen käsittelyyn asianosainen määrätään saapumaan henkilökohtaisesti sakon uhalla, jos se katsotaan asian selvittämiseksi tarpeelliseksi.
Riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, vastaajaa on aina kehotettava saapumaan tuomioistuimeen sakon uhalla.
7 § (14.1.1972/21)
Edellä 6 §:ssä säädetty koskee soveltuvin osin riita-asian asianosaisen laillista edustajaa. (11.7.1997/690)
Jos asianosaisella on useita edustajia, tuomioistuimella on valta määrätä, kenen tai keiden heistä on saavuttava henkilökohtaisesti. Tuomioistuin voi myös määrätä, että vajaavaltaisen, jolla ei ole oikeutta itse käyttää puhevaltaansa, on saavuttava henkilökohtaisesti asiassa kuultavaksi.
8 § (11.7.1997/690)
8 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
Asianosaiselle asetetun velvoitteen laiminlyönti riita-asiassa (22.7.1991/1052)
9 § (22.7.1991/1052)
Jos molemmat asianosaiset ovat poissa tuomioistuimen istunnosta, asia jätetään sillensä.
Asianosaisten tai jommankumman asianosaisen laiminlyönti noudattaa tuomioistuimen kehotusta antaa kirjallinen lausuma oikeudenkäyntiä koskevasta kysymyksestä tai poissaolo sellaisesta tuomioistuimen istunnosta, joka pidetään ainoastaan tällaisen kysymyksen käsittelyä varten, ei kuitenkaan estä oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen ratkaisemista.
10 § (22.7.1991/1052)
Asiassa, jossa sovinto on sallittu, on asianosaisen vaatimuksesta, jollei tämän luvun 12 tai 13 §:stä muuta johdu, annettava yksipuolinen tuomio, jos vastapuoli
1) on jäänyt pois istunnosta tai
2) ei ole antanut häneltä pyydettyä kirjallista lausumaa, josta ilmenee hänen kantansa pyynnössä esitettyihin kysymyksiin.
Asianosaiselta, jolla 1 momentin nojalla on oikeus yksipuoliseen tuomioon, on tiedusteltava, vaatiiko hän yksipuolista tuomiota. Jos asianosainen ei vaadi yksipuolista tuomiota tai 11 §:n nojalla asian ratkaisemista tuomiolla, asia on jätettävä sillensä.
Yksipuolisen tuomion antamisesta silloin, kun vastaaja ei ole antanut häneltä pyydettyä kirjallista vastausta, säädetään 5 luvun 13 ja 14 §:ssä.
11 § (22.7.1991/1052)
Sen jälkeen kun vastaaja on vastannut kanteeseen, asianosaisella, jolla 10 §:n 1 momentin nojalla on oikeus yksipuoliseen tuomioon, on oikeus yksipuolisen tuomion asemesta saada asia ratkaistuksi tuomiolla ja esittää sitä varten tarvittava selvitys.
12 § (22.7.1991/1052)
Jos yksipuolinen tuomio on annettava kantajaa vastaan, kanne on hylättävä. Yksipuolista tuomiota ei saa antaa siltä osin kuin kanne on selvästi perusteltu tai jos vastaaja on myöntänyt kanteen. Kanne on näiltä osin tuomiolla hyväksyttävä.
13 § (22.7.1991/1052)
Jos yksipuolinen tuomio on annettava vastaajaa vastaan, kanne on hyväksyttävä. Yksipuolista tuomiota ei saa antaa siltä osin kuin kantaja on luopunut kanteesta tai se on selvästi perusteeton. Kanne on näiltä osin hylättävä tuomiolla.
14 § (22.7.1991/1052)
Sen asianosaisen asiana, jonka vaatimuksesta yksipuolinen tuomio on annettu, on huolehtia siitä, että vastapuoli saa tiedon yksipuolisesta tuomiosta.
Tuomioistuimen on kuitenkin huolehdittava yksipuolisen tuomion tiedoksiantamisesta, jos:
1) saaminen on määrätty maksettavaksi sen vakuutena olevasta kiinteästä omaisuudesta; tai
2) se, jota vastaan yksipuolinen tuomio on annettu, on siinä velvoitettu suorittamaan valtiolle korvausta oikeusapulain (257/2002) nojalla.
(5.4.2002/259)
15 § (22.7.1991/1052)
Asianosaisella, jota vastaan on annettu yksipuolinen tuomio, on oikeus hakea takaisinsaantia siinä tuomioistuimessa, joka on antanut yksipuolisen tuomion. Takaisinsaantia on haettava kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä lukien, kun takaisinsaannin hakija hänen läsnäollessaan toimitetussa ulosmittauksessa taikka muulla tavoin todisteellisesti on saanut tiedon yksipuolisesta tuomiosta.
Jos yksipuolinen tuomio on annettu siitä syystä, että asianosainen ei ole noudattanut kehotusta antaa kirjallinen vastaus tai saapua tuomioistuimeen, hakemuksessa on mainittava sellainen syy tuomion muuttamiselle, jolla olisi voinut olla merkitystä asiaa ratkaistaessa. Jos yksipuolinen tuomio on annettu sen vuoksi, että asianosainen ei ole antanut kirjallista lausumaa, jossa ilmenee hänen kantansa pyynnössä esitettyihin kysymyksiin, hänen kantansa on ilmettävä takaisinsaantia koskevasta hakemuksesta.
Jos hakija ei ole noudattanut, mitä 2 momentissa on säädetty, tuomioistuimen on kehotettava häntä korjaamaan puute määräajassa uhalla, että hakemus muuten jätetään tutkimatta. Hakijalle on samalla ilmoitettava, millä tavoin hakemus on puutteellinen.
16 § (22.7.1991/1052)
Asianosainen, jota vastaan on annettu yksipuolinen tuomio, ei saa valittaa siitä. Yksipuolisessa tuomiossa on tästä ilmoitettava ja samalla annettava ohjeet, minkä ajan kuluessa ja missä tuomioistuimessa takaisinsaantia on haettava. (24.6.2010/650)
Jos takaisinsaantia haetaan asiassa, jossa se, jonka hyväksi yksipuolinen tuomio on annettu, on valittanut, alioikeuden on heti ilmoitettava siitä hovioikeudelle tai, jos asia on saatettu korkeimman oikeuden tutkittavaksi, korkeimmalle oikeudelle. Asia on palautettava alioikeuteen takaisinsaantiasian yhteydessä käsiteltäväksi.
17 § (22.7.1991/1052)
Jos takaisinsaantia koskeva hakemus otetaan tutkittavaksi, asiassa ei voida ottaa huomioon sellaista, mitä 5 luvun 22 §:n ja 6 luvun 9 §:n nojalla ei olisi voitu ottaa huomioon siinä käsittelytilaisuudessa, missä yksipuolinen tuomio annettiin.
Asianosaisella, jota vastaan asiassa on annettu toistamiseen yksipuolinen tuomio, ei enää ole oikeutta takaisinsaantiin.
18 § (22.7.1991/1052)
Jos asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, kantaja on jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, asia on jätettävä sillensä.
19 § (22.7.1991/1052)
Jos asianosainen tai hänen laillinen edustajansa ei noudata hänelle annettua kehotusta sakon uhalla saapua tuomioistuimeen henkilökohtaisesti, tuomioistuimen on, jos se edelleen pitää asianomaisen henkilökohtaista läsnäoloa välttämättömänä, asetettava korkeampi uhkasakko tai määrättävä hänet tai hänen laillisen edustajansa tuotavaksi samaan tai myöhempään istuntoon.
Jos vastaaja asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, jää saapumatta tuomioistuimeen, johon häntä on sakon uhalla kehotettu saapumaan, tuomioistuin saa asettaa hänelle korkeamman uhkasakon tai määrätä hänet tuotavaksi samaan tai myöhempään istuntoon silloinkin, kun häntä ei ole kehotettu saapumaan henkilökohtaisesti.
20 § (22.7.1991/1052)
Jos suulliseen valmisteluun sakon uhalla saapumaan kehotettu tai tuotavaksi määrätty asianosainen tai hänen laillinen edustajansa jää pois tai häntä ei saada tuoduksi, saadaan istunto tämän estämättä pitää, jos se edistää asian valmistelua, jollei asiaa ole ratkaistava tai jätettävä 18 §:n nojalla sillensä.
21 § (22.7.1991/1052)
Jos vastaaja jää pois pääkäsittelystä taikka pääkäsittelyyn tuotavaksi määrättyä vastaajaa ei saada tuoduksi, asia, jossa sovinto ei ole sallittu, saadaan ratkaista, jos kantaja vaatii asian ratkaisemista ja asia saadaan riittävästi selvitetyksi vastaajan poissaolosta huolimatta. Jollei kantaja vaadi asian ratkaisemista, asia on jätettävä sillensä.
22 § (22.7.1991/1052)
Jos asia on kantajan poissaolon tai muun laiminlyönnin vuoksi jätetty sillensä, mutta hänellä on ollut laillinen este, jota hän ei ole voinut ajoissa ilmoittaa, kantajalla on oikeus saattaa asia saman hakemuksen nojalla käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä tuomioistuimelle 30 päivän kuluessa asian sillensä jättämisestä. Jollei kantaja näytä toteen laillista estettä, asiaa ei oteta tutkittavaksi.
23 § (22.7.1991/1052)
Mitä edellä tässä luvussa on säädetty poissaolosta istunnosta, sovelletaan myös silloin kun asianosainen luvatta poistuu kesken käsittelyn.
24–27 §
24–27 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
Täydentäviä säännöksiä (22.7.1991/1052)
28 § (22.7.1991/1052)
Laillinen este on sillä, joka sairauden tai yleisen liikenteen keskeytymisen vuoksi on estynyt noudattamasta kehotusta saapua tuomioistuimeen tai antaa kirjallinen vastaus taikka lausuma taikka suorittamasta hänelle oikeudenkäynnissä kuuluvaa muuta tehtävää. Jos ilmoitetaan tai muutoin tiedetään muu este, tuomioistuimen asiana on tutkia, voidaanko este hyväksyä lailliseksi.
Jos asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiehellä on laillinen este eikä toista asiamiestä ole voitu ajoissa hänen sijaansa saada, katsotaan asianosaisen kehotuksen noudattamatta jättämisen johtuneen laillisesta esteestä.
29 § (22.7.1991/1052)
Asianosainen, joka huolimatta siitä, että hänet on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, käyttää asiamiestä sijastaan, vaikka hänellä ei ole laillista estettä, katsotaan poisjääneeksi.
30 § (11.7.1997/690)
Jos asianosaisen poissaolon tai muun laiminlyönnin esitetään tai tiedetään aiheutuneen laillisesta esteestä tai jos on aihetta otaksua hänellä olevan sellaisen esteen, käsittely on peruutettava ja sille on määrättävä uusi käsittelypäivä tai asianosaiselle on varattava uusi tilaisuus kehotuksen noudattamiseen. Asianosaista ei tällöin saa tuomita hänelle laiminlyönnin varalta asetettuun seuraamukseen, ellei ennen pääasian ratkaisemista käy selville, ettei asianosaisella ollutkaan laillista estettä.
31 § (11.7.1997/690)
Milloin asianosainen tai hänen laillinen edustajansa, joka asetetusta uhkasakosta huolimatta on jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, saadaan tuoduksi samaan oikeudenkäyntitilaisuuteen, häntä ei tuomita uhkasakkoon poissaolosta. Uhkasakkoa ei myöskään tuomita, jos kysymys asianosaisen tai hänen laillisen edustajansa kuulemisesta raukeaa.
32 § (22.7.1991/1052)
Kustannukset tuomioistuimeen tuomisesta maksetaan valtion varoista. Päättäessään asian tuomioistuimen on velvoitettava tuotu korvaamaan valtiolle mainitut kustannukset. Jos korvausvelvollisuus katsotaan kohtuuttomaksi, korvausta voidaan alentaa tai määrätä, että kustannukset jäävät valtion vahingoksi. Kustannusten ja korvausten määräämisestä, suorittamisesta ja tilittämisestä sekä muutoksenhausta niitä koskevaan päätökseen on voimassa, mitä todistajille valtion varoista maksettavista korvauksista on säädetty.
33 § (31.3.2006/244)
Tuomioistuimeen tuotavaksi määrätty asianosainen tai kuultava saadaan ottaa säilöön. Vapaudenmenetys saa kuljetusaikoineen kestää enintään viisi vuorokautta. Vapaudenmenetys ei saa kuitenkaan kestää pitempään kuin oikeudenkäynnin järjestämisen turvaamiseksi on välttämätöntä.
Todistajan säilöön ottamisesta säädetään 17 luvun 36 §:ssä.
34 § (5.1.1994/8)
34 § on kumottu L:lla 5.1.1994/8.
35 § (11.7.1997/690)
Valitus päätöksestä, jolla asianosainen on tuomittu poissaolon vuoksi uhkasakkoon ennen pääasian ratkaisemista, on tehtävä erikseen. Jos uhkasakko tuomitaan pääasian ratkaisun yhteydessä tai asianosainen jätetään uhkasakkoon tuomitsematta, saa siihen tyytymätön hakea muutosta siinä ajassa ja samassa järjestyksessä kuin pääasian ratkaisuun haetaan muutosta.
36 § (22.7.1991/1052)
Kun asia asianosaisen poissaolon vuoksi jätetään sillensä, voidaan pois jäänyt asianosainen saapuville tulleen vastapuolen vaatimuksesta velvoittaa korvaamaan tämän oikeudenkäyntikulut.
37 § (22.7.1991/1052)
Milloin muualla laissa on asianosaisen poissaoloa koskeva erityinen säännös, on sitä noudatettava.
13 luku (1.6.2001/441)
Tuomarin esteellisyydestä
1 § (1.6.2001/441)
Tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on tässä luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen.
Tuomari saa kuitenkin 1 momentin estämättä ratkaista kiireellisen kysymyksen, joka ei vaikuta pääasiassa tehtävään ratkaisuun, jollei esteetöntä tuomaria ole viivytyksettä saatavissa.
2 § (1.6.2001/441)
Tämän luvun tuomaria koskevia säännöksiä sovelletaan myös tuomioistuimen muuhun jäseneen, esittelijään, pöytäkirjanpitäjään ja siihen, joka tuomioistuimessa ratkaisee asian tai voi olla läsnä asiaa ratkaistaessa.
Mitä tässä luvussa säädetään asianosaisesta, koskee myös asianomistajaa, väliintulijaa ja asianosaiseen rinnastettavaa kuultavaa. Todistajalla tarkoitetaan myös muuta todistelutarkoituksessa kuultavaa henkilöä.
3 § (1.6.2001/441)
Läheisellä tarkoitetaan tässä luvussa:
1) tuomarin puolisoa sekä tuomarin lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja tuomarille muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa;
2) tuomarin vanhempien sisarusta sekä hänen puolisoaan, tuomarin sisarusten lapsia ja tuomarin entistä puolisoa; sekä
3) tuomarin puolison lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa ja isovanhempaa samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa sekä tuomarin puolison sisarusten lapsia.
Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita ja avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä. Edellä 1 momentissa tarkoitettuna läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista.
4 § (1.6.2001/441)
Tuomari on esteellinen asiassa, jossa:
1) tuomari tai hänen läheisensä on asianosainen;
2) tuomari tai hänen läheisensä toimii tai on toiminut asianosaisen edustajana, avustajana tai asiamiehenä;
3) tuomari on tai on ollut todistajana tai asiantuntijana;
4) tuomarin läheinen on todistajana tai asiantuntijana tai jossa läheistä on käsittelyn aikaisemmassa vaiheessa kuultu tällaisessa ominaisuudessa ja asian ratkaisu voi osaltaan riippua tästä kuulemisesta; tai
5) asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa tuomarille, hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen tai sille, jota tuomari tai hänen läheisensä edustaa.
Edustajalla tarkoitetaan 1 momentin 2 ja 5 kohdassa luonnollisen henkilön huoltajaa, edunvalvojaa tai muuta niihin rinnastettavaa edustajaa.
5 § (1.6.2001/441)
Tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä toimii:
1) hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa yhteisössä, säätiössä tai julkisoikeudellisessa laitoksessa tai liikelaitoksessa; tai
2) asemassa, jossa hän päättää valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön puhevallan käyttämisestä asiassa, ja
edellä 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu taho on asiassa asianosainen tai asian ratkaisusta on sille odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa.
6 § (1.6.2001/441)
Tuomari on esteellinen, jos:
1) asianosainen on tuomarin tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun läheisensä vastapuoli muussa oikeudenkäynnissä tai viranomaisen käsiteltävänä olevassa asiassa; tai
2) tuomarilla on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Esteellisyyttä ei 1 momentin nojalla aiheudu yksin sen vuoksi, että asianosaisena on valtio, kunta tai muu julkisyhteisö, eikä myöskään, jos vastapuoli on pannut 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun asian vireille aiheuttaakseen esteellisyyden tai muuten selvästi perusteetta.
Tavanomaisena pidettävään asiakkuuteen, omistukseen tai niihin verrattavaan seikkaan perustuva suhde asianosaiseen ei aiheuta 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua esteellisyyttä.
7 § (1.6.2001/441)
Tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Tuomari on esteellinen myös, jos hän on asianosaisena samanlaisessa asiassa ja tämän asian laatu tai käsiteltävänä olevan asian ratkaisun vaikutus tuomarin asiaan antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
Tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.
Tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.
8 § (1.6.2001/441)
Asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asian käsittelyyn osallistuvista tuomareista. Jos asianosainen saa myöhemmin tiedon seikasta, jolla saattaa olla merkitystä esteellisyyttä arvioitaessa, siihen perustuva väite on esitettävä viipymättä. Asianosaisen on perusteltava väite ja samalla ilmoitettava, milloin peruste siihen tuli hänen tietoonsa. Asianosainen ei voi vedota tiedossaan olleeseen, esteellisyyden arvioinnin kannalta harkinnanvaraiseen seikkaan enää sen jälkeen, kun tuomari on ratkaissut asian, paitsi jos asianosainen osoittaa, että hänellä oli pätevä syy olla tekemättä väitettä aikaisemmin.
9 § (1.6.2001/441)
Väite tuomarin esteellisyydestä ratkaistaan siinä tuomioistuimessa, jossa pääasia on käsiteltävänä. Väite voidaan ratkaista myös kirjallisessa menettelyssä. Tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen esteellisyydestä.
Käräjäoikeus on päätösvaltainen tuomarin esteellisyyttä koskevassa asiassa, kun siinä on yksi lainoppinut jäsen. Hovioikeuden ja korkeimman oikeuden päätösvaltaisuudesta säädetään erikseen.
Esteelliseksi väitetty tuomari saa itse ratkaista väitteen esteellisyydestään vain, jos tuomioistuin ei ole ilman häntä päätösvaltainen eikä hänen tilalleen ole ilman huomattavaa viivytystä saatavissa esteetöntä tuomaria. Esteelliseksi väitetty tuomari saa myös ratkaista väitteen, joka on selvästi perusteeton.
14 luku (12.8.1960/362)
Asian käsittelystä oikeudessa
1 § (12.6.2015/732)
Riita-asiassa asianosaisen on pysyttävä totuudessa tehdessään selkoa niistä seikoista, joihin hän vetoaa asiassa, ja lausuessaan vastapuolen esittämistä seikoista.
2 § (22.7.1991/1052)
Kannetta riita-asiassa ei saa oikeudenkäynnin aikana muuttaa. Kantajalla on kuitenkin oikeus
1) vaatia muuta kuin kanteessa tarkoitettua suoritusta, milloin vaatimus perustuu oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen olosuhteiden muutokseen tai vasta silloin kantajan tietoon tulleeseen seikkaan;
2) vaatia vahvistettavaksi sellainen oikeussuhde, joka asianosaisten välisessä oikeudenkäynnissä on riitainen ja jonka selvittämistä asian muun osan ratkaiseminen edellyttää, sekä
3) vaatia korkoa tai tehdä muu sivuvaatimus taikka uusikin vaatimus, mikäli se johtuu olennaisesti samasta perusteesta.
Jos 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitettu vaatimus tehdään vasta pääkäsittelyssä, vaatimus on jätettävä tutkimatta, jos sen tutkiminen viivyttää asian käsittelyä. Sellaista vaatimusta ei voida tehdä ylemmässä tuomioistuimessa.
Kanteen muuttamiseksi ei ole katsottava sitä, että kanteen tueksi esitetään uusia seikkoja, ellei asia sen johdosta muutu toiseksi.
Jos vastaaja riita-asiassa ei ole antanut kirjallista vastausta tai lausumaa taikka on jäänyt tuomioistuimeen saapumatta ja kantaja haluaa asian ratkaistavaksi, tuomiossa annetaan ratkaisu ainoastaan haastehakemuksessa esitettyihin sekä niihin 1 momentissa tarkoitettuihin vaatimuksiin, joista vastaaja on oikeudenkäynnin aikana saanut tiedon. Kanteen muuttamisena pidetään tällöin myös edellä 3 momentissa mainittujen seikkojen esittämistä vastaajan saamatta niistä tietoa.
3 § (11.7.1997/690)
3 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
4 § (11.7.1997/690)
Jos asian ratkaisemisen kannalta on tärkeätä, että toisessa oikeudenkäynnissä tai muussa menettelyssä käsiteltävänä oleva kysymys ratkaistaan ensin, tai jos asian käsittelylle on muu pitkäaikainen este, tuomioistuin voi määrätä, että asian käsittelyä jatketaan vasta esteen poistuttua.
5 § (22.7.1991/1052)
Jos kantaja peruuttaa kanteensa sen jälkeen, kun vastaaja on vastannut, on asia, jossa sovinto on sallittu, vastaajan vaatimuksesta kuitenkin ratkaistava.
6 § (31.3.2006/244)
Tuomioistuimen puheenjohtaja on velvollinen valvomaan järjestyksen noudattamista istunnossa ja antamaan tätä varten tarvittavat määräykset. Puheenjohtaja voi määrätä istuntosalista poistettavaksi sen, joka häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy muutoin sopimattomasti.
7 § (31.3.2006/244)
Joka
1) ei noudata puheenjohtajan 6 §:n nojalla antamia määräyksiä,
2) käyttää istunnossa tai tuomioistuimeen annetussa kirjoituksessa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa taikka
3) muutoin häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy sopimattomasti,
voidaan tuomita maksamaan enintään 1 000 euron suuruinen järjestyssakko.
Jos 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa järjestyssakko ei ole riittävä toimenpide häiriön poistamiseksi, tuomioistuin voi määrätä siellä henkilökohtaisesti läsnä olevan otettavaksi välittömästi säilöön ja pidettäväksi säilössä enintään 24 tunnin ajan. Säilöön otettu henkilö on laskettava vapaaksi heti, kun hänen säilössä pitämisensä ei enää ole välttämätöntä oikeudenkäynnin häiriöttömän kulun turvaamiseksi. Jos asianosainen otetaan säilöön, tuomioistuimen on harkittava, voidaanko asian käsittelyä asianosaisen poissaolosta huolimatta jatkaa.
Tuomioistuin määrää 1 ja 2 momentissa tarkoitetut seuraamukset omasta aloitteestaan. Seuraamuksen määrääminen ei estä nostamasta syytettä samasta teosta, jos siitä on muualla laissa säädetty rangaistus. Järjestyssakkoa ja säilöön ottamista koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla.
7 a–9 §
7 a–9 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
10 § (22.7.1991/1052)
10 § on kumottu L:lla 22.7.1991/1052.
11 § (11.7.1997/690)
11 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
15 luku
Oikeudenkäyntiasiamiehestä (11.4.1958/150)
1 § (14.1.1972/21)
Asianosainen, jota ei ole määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, saa oikeudenkäynnissä käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä.
Syyttäjän puhevaltaa ei saa käyttää asiamiehen välityksellä.
Henkilökohtaisesti tuomioistuimeen saapuneella asianosaisella saa olla oikeudenkäyntiavustaja. Hänen itsensä vastattavaksi voidaan osoittaa kysymyksiä, jos tuomioistuin katsoo sen tarpeelliseksi.
Muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa 31 luvussa tarkoitetussa tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista koskevassa asiassa korkeimmassa oikeudessa. (17.6.2011/718)
2 § (17.6.2011/718)
Jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianosaiseen työ- tai virkasuhteessa oleva, oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Lisäksi palvelussuhdetta koskevassa tai siihen asiallisesti liittyvässä asiassa sekä työtuomioistuimessa asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia työmarkkinajärjestön palveluksessa oleva oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia viranomainen, jonka laissa säädettyihin tehtäviin kuuluu avustaminen oikeudenkäynnissä. Lisäksi oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia mainitun viranomaisen palveluksessa oleva oikeustieteen muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittanut henkilö, joka on tehtävään sopiva ja kykenevä ja joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.
Myös muu kuin 1 momentissa mainittu, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu, voi toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana:
1) 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetussa asiassa;
2) hakemusasiassa, joka ei ole riitainen;
3) maaoikeusasiassa.
Mitä tässä laissa tai muualla laissa säädetään asianajajan oikeudesta toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana, sovelletaan myös henkilöön, joka saa harjoittaa asianajajan tointa jossakin Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai muussa valtiossa, jonka kanssa Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat tehneet sopimuksen asianajajan ammattipätevyyden vastavuoroisesta tunnustamisesta.
3 § (12.12.1958/497)
Virkamies älköön olko asiamiehenä tai avustajana oikeudenkäynnissä, jos se on vastoin hänen virkavelvollisuuttaan.
Yleisen tuomioistuimen lainoppinut jäsen ei saa olla oikeudenkäynnissä asiamiehenä tai avustaa asianosaista, ellei hänellä ole asiassa osaa taikka hän puhu puolisonsa tai sen puolesta, joka on hänen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulaisensa tai hänen veljensä tai sisarensa tai jonka edunvalvoja hän on. Siinä tuomioistuimessa, jonka jäsen hän on, hän ei myöskään saa, ellei hänellä ole asiassa osaa, hoitaa muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden puolesta hakemusasioita. (24.7.2009/578)
Se, joka on asiaa käsittelevään oikeuden jäseneen sellaisessa suhteessa kuin 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetaan, ei saa avustaa asianosaista tai toimia tämän asiamiehenä asiassa. Asiamiehenä tai avustajana ei saa myöskään toimia se, joka on osallistunut asian käsittelyyn tuomioistuimen jäsenenä, esittelijänä tai pöytäkirjanpitäjänä taikka ollut siinä vastapuolen asiamiehenä tai avustajana. (1.6.2001/441)
4 § (11.4.1958/150)
Oikeudenkäyntiasiamiehen on, jollei päämies ole häntä tuomioistuimessa asiamieheksi suullisesti valtuuttanut, esitettävä päämiehen omakätisesti allekirjoittama valtakirja, jos tuomioistuin niin määrää. (17.6.2011/718)
Jos päämiehenä on valtio, kunta tai muu yhdyskunta tahi julkinen laitos, käyköön valtakirjasta myös asianmukaisessa järjestyksessä annettu kirjallinen määräys tai pöytäkirjanote ja, milloin päämiehenä on yhtiö, osuuskunta, säätiö, yhdistys tai muu asellainen yhteisö, oikeaksi todistettu ote valtuuttamiseen oikeutetun elimen siinä kokouksessa pidetystä pöytäkirjasta, jossa valtuutus on annettu.
Milloin oikeudenkäyntiasiamieheksi ilmoittautunut, jota ei ole 1 momentin mukaisesti suullisesti valtuutettu, ei voi heti esittää edellä tarkoitettua kirjallista valtuutusta taikka jos tuomioistuin asianosaisen huomautuksen johdosta tai muuten katsoo tarpeelliseksi saada näyttöä siitä, että selvitys valtuutuksesta on oikea, on asiamieheksi ilmoittautuneelle varattava tilaisuus selvityksen esittämiseen. Tuomioistuin voi, milloin syytä on, jatkaa asian käsittelyä sitä kuitenkaan lopullisesti ratkaisematta. Jos valtuutus sittemmin esitetään, katsotaan asiamiehen ilmoittautumisestaan lähtien toimineen valtuutuksen nojalla. Jos kysymys on tyytymättömyyden ilmoittamisesta, selvitys valtuutuksesta on esitettävä tuomioistuimen kansliassa viimeistään seitsemäntenä päivänä tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan päättymisestä. (31.8.1978/661)
4 a § (1.4.1938/137)
Valtakirjasta käyköön Suomessa olevasta lennätintoimipaikasta lähetetty sähkösanoma, joka sisältää jäljennöksen sellaisesta 4 §:n mukaisesti laaditusta valtakirjasta, joka on asetettu määrätylle henkilölle oikeudella tai oikeudetta asettaa toinen sijaansa. Joka toimipaikassa lähetettäväksi vastaanottaa tällaisen sähkösanoman, kirjoittakoon alkuperäiselle valtakirjalle, joka on samalla hänelle näytettävä, todistuksen sen näyttämisestä ja merkitköön sähkösanomaan, että siihen jäljennetty valtakirja sanottuine todistuksineen on yhtäpitävä pääkirjan kanssa. Sähkösanoman lähettämisessä saa käyttää myös puhelinta. Saapunut sähkösanoma on verrattava ja todistus siitä kirjoitettava asiamiehelle annettavaan sähkösanomaan. Kuitenkin on alkuperäinen valtakirja, jos asianosainen sitä vaatii tai oikeus muuten pitää sitä tarpeellisena, oikeuden määräämässä ajassa oikeudelle näytettävä, uhalla ettei sähkösanoma muutoin käy valtakirjasta.
5 §
Jos kruunulla on jossakin riidassa osa, määrätköön kuninkaan käskynhaltija jonkun alioikeudessa kruunun oikeutta puolustamaan. Hovioikeudessa puhukoon sellaisissa asioissa kuninkaan asiamies. Maariidassa ottakoon perintötilallinen itse valtuusmiehen; antakoon kuitenkin veronsaajalle asiasta tiedon, jotta tämä voi, jos tarvitaan, olla perintötilallisella apuna.
6 §
Jos joku, jolla on asiassa osa, tahtoo toistenkin puolesta puhua, ottakoon heiltä siihen valtakirjan.
7 § (11.4.1958/150)
Asiamies saa sopia asian, jollei valtuutuksessa nimenomaisesti ole määrätty, ettei hänellä ole siihen lupaa. Valtuutusta, joka on annettu nimetylle henkilölle, ei asiamies ilman lupaa saa siirtää toiselle.
Valtuutuksen nojalla saa asiamies edustaa päämiestä vain siinä oikeudessa, jossa suullinen valtuutus on annettu tai valtakirja on esitetty. Asiamiehellä samoin kuin oikeudenkäyntiavustajalla on kuitenkin aina valta ilmoittaa tyytymättömyyttä sen oikeuden päätökseen, jossa hän on esiintynyt asiamiehenä tai oikeudenkäyntiavustajana, tai säilyttää vedolla päämiehensä oikeus.
Päämiehen henkilökohtaisen esiintymisen oikeudessa ei yksinään ole katsottava osoittavan, että valtuutus on peruutettu.
8 §
Jos päämies oikeudenkäynnin kestäessä kuolee, ilmoittakoon asiamies sen Oikeudelle, ja ne, jotka sitten asianomistajiksi tulevat, antakoot uuden valtakirjan.
9 § (6.5.1955/213)
Milloin oikeudella tai sen puheenjohtajalla, sen mukaan kuin siitä on erikseen säädetty, on valta määrätä asianosaiselle avustaja tai asiamies, on henkilö, joka siinä oikeudessa yleisesti toimittaa asianajotehtäviä, velvollinen määräyksestä ryhtymään avustajaksi tai asiamieheksi.
10 §
Asiamies ajakoon rehellisesti ja kaikella ahkeruudella hänelle uskottua asiaa ja allekirjoittakoon kaikki kirjat, jotka hän Oikeuteen antaa. Älköön mitään tuomittako sellaisen riitakirjan perustuksella, jonka alle sen tekijä ei ole pannut nimeänsä, jos havaitaan, ettei asianomistaja ole kyennyt sitä laatimaan.
10 a § (12.12.1958/497)
Jos oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja osoittautuu epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi, saa tuomioistuin kieltää häntä esiintymästä kyseisessä asiassa. Tuomioistuin voi myös, jos siihen on syytä, kieltää häneltä oikeuden toimia siinä tuomioistuimessa oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana enintään kolmen vuoden ajaksi. Kun päätös koskee asianajajaa, julkista oikeusavustajaa tai luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa, tuomioistuimen on ilmoitettava päätöksestä asianajajista annetun lain (496/1958) 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetulle valvontalautakunnalle. Jos asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja menettelee muutoin velvollisuuksiensa vastaisesti, tuomioistuin voi ilmoittaa menettelyn valvontalautakunnan käsiteltäväksi. (17.6.2011/718)
Milloin asiamieheltä tai avustajalta on evätty oikeus esiintymiseen, on hänen päämiehelleen, jollei tämä ole oikeudessa saapuvilla ja tahdo itse asiaansa ajaa, varattava tilaisuus hankkia kelpoisuusvaatimukset täyttävä asiamies.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen saa asiamies tai avustaja hakea muutosta valittamalla, mutta on päätöstä valituksesta huolimatta heti noudatettava.
11 §
Valtuusmiehen älköön olko lupa Oikeudessa luopua asiasta, jonka hän on siinä alottanut, ellei Oikeus katso hänellä olevan siihen syytä.
12 § (13.3.2009/135)
12 § on kumottu L:lla 13.3.2009/135.
13 §
Jos valtuusmies laiminlyö päämiehensä oikeuden, niin tällä olkoon valta tehdä laillinen kanne häntä vastaan ja hakea vahinkonsa korvausta.
14–16 §
14–16 § on kumottu L:lla 31.3.2006/244.
17 § (12.6.2015/732)
Oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja tai hänen apulaisensa tai tulkki ei saa luvattomasti ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta tai liike- tai ammattisalaisuutta, jonka hän on saanut tietää:
1) hoitaessaan oikeudenkäyntiin liittyvää tehtävää;
2) antaessaan oikeudellista neuvontaa päämiehen oikeudellisesta asemasta esitutkinnassa tai muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa;
3) antaessaan oikeudellista neuvontaa oikeudenkäynnin käynnistämiseksi tai sen välttämiseksi.
Rangaistus 1 momentissa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain (39/1889) 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.
16 luku (12.8.1960/362)
Oikeudenkäyntiväitteistä (11.7.1997/690)
1 § (12.8.1960/362)
Oikeudenkäyntiväite on tehtävä silloin, kun vastaaja ensimmäisen kerran käyttää asiassa puhevaltaa, ja kaikki väitteet, mikäli mahdollista, yhdellä kertaa. (22.7.1991/1052)
Jos oikeudenkäyntiväite tehdään myöhemmin, älköön sitä otettako tutkittavaksi, ellei se koske seikkaa, jonka oikeus on velvollinen ottamaan huomioon omasta aloitteestaan.
2 § (12.8.1960/362)
Oikeudenkäyntiväitteistä antakoon oikeus eri päätöksen, milloin asian laatu sitä vaatii.
3 § (23.5.2003/381)
Ratkaisuun, jolla asia oikeudenkäyntiväitteen johdosta jätetään tutkimatta, haetaan muutosta 25 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti valittamalla.
Ratkaisuun, jolla tuomari on todettu esteelliseksi käsittelemään asiaa, ei saa hakea muutosta.
Oikeudenkäyntiväitteen hylkäävään ratkaisuun haetaan muutosta samassa yhteydessä kuin käräjäoikeuden tuomioon tai lopulliseen päätökseen, jollei tuomioistuin määrää, että muutosta haetaan erikseen. Jos asianosainen on hakenut muutosta oikeuden lopulliseen päätökseen, saa vastapuoli muutoksenhakemukseen antamassaan vastauksessa myös hakea muutosta päätökseen, jolla hänen tekemänsä oikeudenkäyntiväite on hylätty.
4–10 §
4–10 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
17 luku (12.6.2015/732)
Todistelusta
Yleiset säännökset (12.6.2015/732)
1 § (12.6.2015/732)
Asianosaisella on oikeus esittää haluamansa näyttö asian tutkivalle tuomioistuimelle sekä lausua jokaisesta tuomioistuimessa esitetystä todisteesta, jollei laissa toisin säädetä.
Tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä.
2 § (12.6.2015/732)
Riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu.
Seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön.
Jos yksityisoikeudellisen saatavan määrästä ei ole saatavissa uskottavaa näyttöä taikka se olisi saatavissa vain vaikeuksin tai asian laatuun nähden kohtuuttomilla kustannuksilla tai kohtuuttomalla vaivalla, tuomioistuin arvioi määrän.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, noudatetaan, jollei todistustaakasta tai näytöltä vaadittavasta vahvuudesta laissa toisin säädetä tai asian laadusta muuta johdu. Mitä 3 momentissa säädetään, noudatetaan, jollei laissa toisin säädetä.
3 § (12.6.2015/732)
Rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu.
Tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.
4 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuin soveltaa lakia viran puolesta. Asianosainen saa antaa tuomioistuimelle kirjallisen selvityksen siitä, miten lakia olisi sovellettava. Selvityksen laatijaa tai muuta henkilöä voidaan kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, jos tuomioistuin katsoo sen tarpeelliseksi.
Jos asiassa olisi sovellettava vieraan valtion lakia eikä tuomioistuin tunne sen sisältöä, tuomioistuimen tulee kehottaa asianosaista esittämään siitä selvitystä. Tuomioistuimen velvollisuudesta hankkia viran puolesta selvitystä vieraan valtion lain sisällöstä säädetään erikseen.
Suomen lakia sovelletaan, jos vieraan valtion lain sisällöstä ei ole selvitystä. Selvityksen puuttuminen ei kuitenkaan saa koitua rikosasian vastaajan vahingoksi.
5 § (12.6.2015/732)
Yleisesti tunnetusta seikasta näyttö ei ole tarpeen.
Riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, näyttö ei myöskään ole tarpeen asianosaisen tunnustamasta seikasta tai seikasta, josta asianosaiset ovat yksimielisiä.
Jos tunnustus on annettu riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, tai rikosasiassa taikka jos asianosainen peruuttaa 2 momentissa tarkoitetun tunnustuksensa, tuomioistuin harkitsee, mikä vaikutus tunnustuksella tai tunnustuksen peruuttamisella on todisteena.
6 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuin harkitsee, mikä vaikutus asianosaisen menettelyllä on todisteena, jos hän ilman hyväksyttävää syytä:
1) kutsusta huolimatta ei saavu oikeudenkäyntiin tai poistuu luvatta;
2) tuomioistuimen kehotuksesta huolimatta ei lausu vastapuolen vaatimuksesta tai sen perusteista;
3) todistelutarkoituksessa kuultuna ei anna kertomusta tai vastaa kysymykseen;
4) ei noudata tuomioistuimen kehotusta täydentää tai selventää esitystään taikka muuta kehotusta.
Rikosasian vastaajan 1 momentissa tarkoitettu menettely saadaan ottaa huomioon hänen vahingokseen vain siinä määrin kuin se ei loukkaa hänen oikeuttaan olla myötävaikuttamatta syyllisyytensä selvittämiseen.
7 § (12.6.2015/732)
Asianosaisten on hankittava asiassa tarpeelliset todisteet. Tuomioistuin saa omasta aloitteestaan päättää hankittavaksi todisteita riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu. Rikosasiassa tuomioistuin saa hankkia näyttöä, jos se todennäköisesti ei tue syytettä. Tuomioistuimella on kuitenkin asian laadusta riippumatta oikeus hankkia omasta aloitteestaan asiantuntijalausunto.
8 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuimen on evättävä näyttö, joka:
1) koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa;
2) on muuten tarpeeton;
3) voidaan korvata olennaisesti vähemmällä kustannuksella tai vaivalla saatavissa olevalla todisteella;
4) voidaan korvata olennaisesti luotettavammalla todisteella; tai
5) on asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta jäänyt tavoittamattomiin, eikä asian ratkaisemista tule enää viivyttää.
9 § (12.6.2015/732)
Jokaisella on velvollisuus saapua tuomioistuimeen kuultavaksi todistelutarkoituksessa sekä luovuttaa esine tai asiakirja tuomioistuimelle todisteeksi taikka sallia katselmuksen toimittaminen, jollei laissa toisin säädetä. Velvollisuudesta toimia asiantuntijana säädetään erikseen.
Sillä, jolla on tuomioistuimessa kuulusteltaessa asianosaisena todistelutarkoituksessa, todistajana tai asiantuntijana velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, ei ole velvollisuutta luovuttaa esinettä tai asiakirjaa käytettäväksi todisteena taikka sallia katselmuksen toimittamista näytön
hankkimiseksi salassa pidettävästä tai vaitiolo-oikeuden alaisesta tiedosta. Rikosasian vastaaja ja häneen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa oleva henkilö on kuitenkin velvollinen sallimaan katselmuksen toimittamisen.
Jäljempänä tässä luvussa säädetty velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ei koske tietoa, jonka oikeudettomasta hankkimisesta, paljastamisesta tai käyttämisestä syyttäjä ajaa syytettä.
Velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta (12.6.2015/732)
10 § (12.6.2015/732)
Sellaisista tiedoista ei saa todistaa, jotka ovat salassa pidettäviä valtion turvallisuuden takia tai sen takia, että ne koskevat Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön.
11 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuimen päätösneuvottelun sisällöstä ei saa todistaa.
Riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (394/2011) tarkoitettu sovittelija ei saa riita-asiassa todistaa siitä, mitä hän tehtävässään on saanut tietää soviteltavasta asiasta, elleivät erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet vaadi todistamista tai se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, todistamiseen suostu.
Rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetussa laissa (1015/2005) tarkoitettu sovittelija ei saa todistaa siitä, mitä hän tehtävässään on saanut tietää soviteltavasta asiasta, elleivät erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet vaadi todistamista tai se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, todistamiseen suostu.
12 § (12.6.2015/732)
Virkamies tai julkisyhteisön työntekijä taikka julkista valtaa käyttävä tai julkista luottamustehtävää hoitava taikka muu, joka on viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 23 §:n nojalla vaitiolovelvollinen, ei saa todistaa siitä, mitä sisältyy mainitun lain 11 §:n 2 momentin tai oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) 12 §:n 2 momentin nojalla asianosaiselta salassa pidettävään asiakirjaan tai oikeudenkäyntiasiakirjaan, eikä myöskään siitä, mikä olisi asiakirjaan merkittynä pidettävä jommankumman lainkohdan nojalla asianosaiselta salassa, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen tai ellei lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 16 §:n 3 momentista tai sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 18 §:n 1 momentista taikka muusta vastaavasta lainkohdasta muuta johdu.
Todistaa ei saa tiedosta, jota asianosainen ei olisi oikeutettu saamaan esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 15 §:n tai pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun 60 tai 62 §:n taikka poliisilain (872/2011) 5 luvun 58 tai 60 §:n nojalla, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.
Syyttäjälaitoksesta annetun lain (439/2011) 25 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä sekä poliisin tai muun rikostorjunnasta huolehtivan viranomaisen henkilöstöön kuuluvalla on
velvollisuus kieltäytyä todistamasta poliisilain 7 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tiedosta. Syyttäjälaitoksesta annetun lain 25 a §:n 2 momentissa tarkoitetulla syyttäjällä sekä poliisin tai muun rikostorjunnasta huolehtivan viranomaisen henkilöstöön kuuluvalla on oikeus kieltäytyä todistamasta poliisilain 7 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tiedosta. Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehellä on oikeus kieltäytyä todistamasta vankeuslain (767/2005) 19 luvun 10 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tiedosta. Tuomioistuin voi kuitenkin velvoittaa henkilön todistamaan, jos:
1) syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta;
2) tiedon ilmoittamatta jättäminen voisi loukata asianosaisen oikeutta puolustautua asianmukaisesti tai muuten asianmukaisesti valvoa oikeuttaan oikeudenkäynnissä; ja
3) luottamuksellisesti tietoja tai vihjetietoja antaneen henkilön taikka valeostajana tai peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyden ilmaiseminen ei ilmeisesti aiheuta vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle.
Todistaa ei saa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 28 kohdassa tarkoitetuista todistajansuojeluohjelmaa koskevaan rekisteriin tallennetuista tiedoista eikä muista todistajansuojeluohjelmaa koskevista tiedoista. Tiedoista saa kuitenkin todistaa, jos ajetaan syytettä todistajansuojeluohjelmalla suojeltavaan henkilöön kohdistuneesta rikoksesta.
Turvallisuustutkintalaissa (525/2011) tarkoitettu Onnettomuustutkintakeskuksen virkamies, tutkintaryhmän jäsen tai muu turvallisuustutkintaan osallistuva ei saa todistaa siitä, mitä hän on tehtävässään saanut tietää onnettomuudesta. Tuomioistuin voi kuitenkin velvoittaa edellä tarkoitetun henkilön todistamaan, jos erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet sitä vaativat.
13 § (12.6.2015/732)
Oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja taikka tulkki ei saa luvattomasti todistaa siitä, mitä hän on saanut tietää:
1) hoitaessaan oikeudenkäyntiin liittyvää tehtävää;
2) antaessaan oikeudellista neuvontaa päämiehen oikeudellisesta asemasta esitutkinnassa tai muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa;
3) antaessaan oikeudellista neuvontaa oikeudenkäynnin käynnistämiseksi tai sen välttämiseksi.
Tuomioistuin voi velvoittaa muun 1 momentissa tarkoitetun henkilön kuin rikosasian vastaajan oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tai tulkin todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
Asianajaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu oikeudenkäyntiavustaja taikka julkinen oikeusavustaja ei saa luvattomasti todistaa yksityisen tai perheen salaisuudesta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, josta hän on muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa tehtävässään saanut tiedon. Tuomioistuin voi kuitenkin velvoittaa henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään
kuusi vuotta vankeutta, tai jos erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet sitä vaativat.
14 § (12.6.2015/732)
Lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tai sen nojalla annetussa asetuksessa tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.
Tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.
15 § (12.6.2015/732)
Sen estämättä, mitä 11 §:n 2 ja 3 momentissa, 12 §:n 1 momentissa taikka 13 tai 14 §:ssä säädetään, tuomioistuin voi velvoittaa lainkohdassa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, on kuollut ja jos erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet sitä vaativat.
Sen estämättä, mitä edellä 13 tai 14 §:ssä säädetään, mainituissa pykälissä tarkoitettu henkilö saa todistaa siltä osin kuin tiedon ilmaiseminen on välttämätöntä puolustuksen järjestämiseksi häntä tai häneen 22 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevaa henkilöä vastaan esitetyn rangaistusvaatimuksen tai muun rikokseen perustuvan vaatimuksen vuoksi taikka hänelle tai häneen 22 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevalle henkilölle asianomistajana kuuluvien oikeuksien käyttämiseksi.
16 § (12.6.2015/732)
Uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan pappi tai muu vastaavassa asemassa oleva henkilö ei saa todistaa siitä, mitä hän on ripissä tai yksityisessä sielunhoidossa saanut tietää, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.
Vaitiolovelvollisuudesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja Suomen ortodoksisessa kirkossa säädetään kuitenkin erikseen.
17 § (12.6.2015/732)
Asianosaisen nykyinen tai entinen aviopuoliso taikka nykyinen avopuoliso, sisarus, sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka se, jolla on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen, saa kieltäytyä todistamasta.
Jos 1 momentissa tarkoitettu henkilö suostuu todistamaan tuomioistuimessa, suostumusta ei voida peruuttaa, ellei muusta tässä luvussa säädetystä salassapitovelvollisuudesta tai vaitiolo- oikeudesta muuta johdu.
18 § (12.6.2015/732)
Jokaisella on oikeus kieltäytyä todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi hänet tai häneen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön syytteen vaaraan tai myötävaikuttaisi hänen tai häneen mainitussa suhteessa olevan henkilön syyllisyyden selvittämiseen.
Sen estämättä, mitä 17 §:ssä ja edellä tässä pykälässä säädetään asianosaiseen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön vaitiolo-oikeudesta, tuomioistuin voi rikosasiassa päättää, ettei todistajana kuultavalla asianomistajalla, jolla ei ole vaatimuksia, ole vaitiolo-oikeutta, jos on syytä epäillä, ettei hän ole itse päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä.
19 § (12.6.2015/732)
Liike- tai ammattisalaisuudesta saa kieltäytyä todistamasta, jolleivät erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet vaadi todistamista.
20 § (12.6.2015/732)
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003) tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa kieltäytyä todistamasta siitä, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot tai laatinut yleisön saataville toimitetun viestin.
Tuomioistuin voi velvoittaa 1 momentissa tarkoitetun henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai joka koskee salassapitovelvollisuuden rikkomista rangaistavaksi säädetyllä tavalla.
21 § (12.6.2015/732)
Jäljempänä 33 §:ssä tarkoitettu anonyymi todistaja saa kieltäytyä todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi paljastaa hänen henkilöllisyytensä tai yhteystietonsa.
Jokaisella muulla kuin anonyymillä todistajalla on velvollisuus kieltäytyä todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi paljastaa anonyymin todistajan henkilöllisyyden tai hänen yhteystietonsa.
Anonyymin todistajan henkilöllisyyden paljastamisesta tuomioistuimen päätöksellä säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 a §:ssä.
22 § (12.6.2015/732)
Edellä 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 12 §:ssä, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 16 §:ssä tai 20 §:n 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta säilyy, vaikkei asianomainen henkilö enää ole siinä asemassa, jossa hän on saanut tiedon todistettavasta seikasta.
Sillä, joka on saanut 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 20 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon toimiessaan lainkohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai muuten hänen apunaan, on vastaava velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta kuin vastaavassa lainkohdassa tarkoitetulla henkilöllä. Palveluksessa tai apuna
toiminut henkilö voidaan kuitenkin määrätä todistamaan 15 §:n 1 momentissa säädetyillä edellytyksillä. Palveluksessa tai apuna toiminut henkilö saa myös todistaa 15 §:n 2 momentissa säädetyillä edellytyksillä 13 tai 14 §:ssä tarkoitetun henkilön ja muun hänen palveluksessaan tai apunaan toimineen henkilön asiassa.
Sovellettaessa 12 §:n 3 momenttia, 13 §:n 2 momenttia, 14 §:n 2 momenttia tai 20 §:n 2 momenttia vähimmäisrangaistuksesta ei oteta huomioon, mitä rikoslain 6 luvun 8 §:ssä säädetään lievennetystä rangaistusasteikosta.
23 § (12.6.2015/732)
Jos henkilö kieltäytyy todistamasta, hänen on ilmoitettava kieltäytymisensä peruste ja saatettava todennäköiseksi sitä tukevat seikat.
Jos henkilö kuitenkin kieltäytyy todistamasta 18 tai 21 §:ssä tarkoitetulla perusteella, kieltäytyminen hyväksytään, jollei hän ole selvästi erehtynyt kieltäytymistä koskevan oikeuden tai velvollisuuden sisällöstä tai kieltäytyminen ole muutoin selvästi perusteeton.
Kirjallisen kertomuksen käyttökielto sekä todisteen hyödyntämiskielto (12.6.2015/732)
24 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena kirjallista yksityisluonteista kertomusta, joka on annettu vireillä olevan tai alkavan oikeudenkäynnin varalta, paitsi jos:
1) riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, asianosaiset suostuvat sen käyttämiseen todisteena;
2) vastaaja toimittaa sen tuomioistuimelle kiistäessään 5 luvun 14 §:ssä tarkoitetun juoksevaan velkakirjaan, vekseliin tai shekkiin perustuvan vaatimuksen vastauksensa yhteydessä kiistämisensä todennäköisten syiden tueksi;
3) muualla laissa toisin säädetään;
4) tuomioistuin sen erityisestä syystä sallii.
Tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä, paitsi jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää.
Seuraavien esitutkinnassa videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen tallennettua kuulustelua voidaan kuitenkin käyttää todisteena, jos syytetylle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä:
1) henkilö, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on häiriintynyt;
2) 15–17-vuotias asianomistaja, joka on erityisen suojelun tarpeessa ottaen huomioon etenkin hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja rikoksen laatu;
3) rikoslain 20 luvun 1, 2, 4, 5, 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun seksuaalirikoksen 15–17-vuotias asianomistaja, joka ei halua tulla oikeudenkäyntiin kuultavaksi;
4) rikoslain 20 luvun 1, 2, 4, 5, 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun seksuaalirikoksen 18 vuotta täyttänyt asianomistaja, jos kuuleminen oikeudenkäynnissä vaarantaisi hänen terveytensä tai aiheuttaisi muuta vastaavaa merkittävää haittaa.
25 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuin ei saa hyödyntää todistetta, joka on saatu kiduttamalla.
Tuomioistuin ei saa rikosasiassa hyödyntää 18 §:ssä säädetyn vaitiolo-oikeuden vastaisesti hankittua todistetta. Hyödyntämiskielto koskee myös todistetta, joka on hankittu muussa menettelyssä kuin esitutkinnassa tai rikosasian oikeudenkäynnissä henkilöltä pakkokeinon käyttämisen uhalla tai muutoin vastoin hänen tahtoaan, jos hän oli tällöin epäiltynä tai vastaajana rikoksesta taikka esitutkinta tai oikeudenkäynti oli vireillä rikoksesta, josta häntä syytetään, ja jos todisteen hankkiminen rikosasiassa olisi ollut vastoin 18 §:ää. Jos kuitenkin henkilö on muussa menettelyssä kuin rikosasian käsittelyssä tai siihen rinnastuvassa menettelyssä antanut lakisääteisen velvollisuutensa täyttämisen yhteydessä totuudenvastaisen lausuman taikka väärän tai sisällöltään totuuden vastaisen asiakirjan taikka väärän tai väärennetyn esineen, sitä saadaan hyödyntää todisteena velvollisuuden vastaista menettelyä koskevassa rikosasiassa.
Muussa tapauksessa tuomioistuin saa hyödyntää myös lainvastaisesti hankittua todistetta, jollei hyödyntäminen vaaranna oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet.
Asianosaisen kuulustelu (12.6.2015/732)
26 § (12.6.2015/732)
Asianosaista voidaan kuulustella todistelutarkoituksessa. Riita-asian asianosaisen on pysyttävä totuudessa antaessaan kertomuksensa ja vastatessaan tehtyihin kysymyksiin. Rikosasian asianomistajan on pysyttävä totuudessa tehdessään selkoa asiasta ja vastatessaan tehtyihin kysymyksiin.
27 § (12.6.2015/732)
Asianosaista, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on häiriintynyt, voidaan kuulustella todistelutarkoituksessa, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja jos:
1) henkilökohtaisella kuulemisella on asian selvittämiseksi keskeinen merkitys; ja
2) kuuleminen ei todennäköisesti aiheuta kuultavalle sellaista kärsimystä tai muuta haittaa, joka voi vahingoittaa häntä tai hänen kehitystään.
Tuomioistuimen on tarvittaessa määrättävä kuultavalle tukihenkilö. Tukihenkilöön sovelletaan, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvussa säädetään asianomistajalle määrättävästä tukihenkilöstä.
28 § (12.6.2015/732)
Asianosaisen laillisen edustajan kuulustelussa noudatetaan, mitä asianosaisen kuulustelusta säädetään.
Todistajat (12.6.2015/732)
29 § (12.6.2015/732)
Jokaista muuta kuin asianosaista voidaan kuulustella todistajana.
Asianomistajaa, jolla ei ole vaatimuksia, kuulustellaan rikosasiassa todistajana. Häneen ei kuitenkaan sovelleta, mitä 44 §:ssä säädetään todistajan vakuutuksesta ja 63 §:ssä pakkokeinoista todistajan kieltäytyessä todistamasta.
Mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan rikosasiassa myös:
1) siihen, jota on syytetty samasta teosta tai teosta, jolla on välitön yhteys siihen tekoon, jota syyte koskee;
2) siihen, jolle on annettu sakkomääräys, rangaistusmääräys tai rikesakkomääräys 1 kohdassa tarkoitetusta teosta; (18.11.2016/987)
3) siihen, jonka teko esitutkintalain 3 luvun 9 §:n nojalla on päätetty jättää saattamatta syyttäjän harkittavaksi taikka jonka teosta syyttäjä on päättänyt jättää oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan toimenpiteistä luopumista tarkoittavan lainkohdan nojalla syytteen nostamatta.
30 § (12.6.2015/732)
Todistajaan, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on häiriintynyt, sovelletaan, mitä 27 §:ssä säädetään todistelutarkoituksessa kuultavasta asianosaisesta.
31 § (12.6.2015/732)
Jos käsiteltävän asian tuomari tai muu 13 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö nimetään todistajaksi, kysymys hänen kuulemisensa tarpeellisuudesta ratkaistaan noudattaen, mitä 13 luvun 9 §:ssä säädetään esteellisyysväitteen ratkaisemista.
Jos käsiteltävän asian syyttäjä tai asianosaisen oikeudenkäyntiavustaja tai -asiamies nimetään todistajaksi, tuomioistuimen on harkittava, onko hänen kuulemisensa tarpeen. Jos syyttäjä tai asianosaisen oikeudenkäyntiavustaja tai -asiamies velvoitetaan todistamaan, hänen on luovuttava tehtävästään. Tällöin tuomioistuimen on varattava asianomaiselle henkilölle tai hänen päämiehelleen tilaisuus hankkia toinen henkilö tehtävästään luopuneen sijaan.
32 § (12.6.2015/732)
Tasavallan presidenttiä ei kutsuta kuultavaksi todistajana.
33 § (12.6.2015/732)
Todistajaa voidaan kuulla rikosasiassa siten, ettei hänen henkilöllisyytensä eivätkä yhteystietonsa paljastu (anonyymi todistaja), jos:
1) häntä on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 11 a–11 e §:n perusteella tehdyn päätöksen mukaan päätetty kuulla anonyymisti;
2) päätös on lainvoimainen tai sitä on mainitun luvun 11 e §:n 3 momentin mukaan noudatettava;
3) pääkäsittelyssä tutkitaan syytettä siitä rikoksesta, jonka selvittämiseksi hänelle on myönnetty anonymiteetti; ja
4) hän vaatii, että häntä kuulustellaan siten, ettei hänen henkilöllisyytensä paljastu.
Asiantuntijat (12.6.2015/732)
34 § (12.6.2015/732)
Asiantuntijaa kuullaan erityisiä tietoja vaativista kokemussäännöistä sekä niiden soveltamisesta asiassa ilmenneisiin seikkoihin.
35 § (12.6.2015/732)
Asiantuntijan on oltava rehelliseksi ja alallaan taitavaksi tunnettu.
Asiantuntijana ei saa toimia se, joka on asiaan tai asianosaiseen sellaisessa suhteessa, että hänen puolueettomuutensa vaarantuu.
36 § (12.6.2015/732)
Asiantuntija antaa lausuntonsa kirjallisesti.
Asiantuntijaa on kuultava tuomioistuimessa suullisesti, jos:
1) se on tarpeen asiantuntijan lausunnon epäselvyyksien, puutteellisuuksien tai ristiriitaisuuksien poistamiseksi;
2) tuomioistuin katsoo sen muusta syystä tarpeelliseksi; tai
3) asianosainen sitä pyytää eikä kuuleminen ole ilmeisesti merkityksetöntä.
37 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuin voi määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi, jos:
1) tuomioistuin on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 5 a §:n mukaisessa välituomiossaan todennut rikosasian vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla;
2) vastaajan mielentilan tutkiminen on perusteltua; ja
3) vastaaja suostuu mielentilatutkimukseen tai hän on vangittuna tai häntä syytetään rikoksesta, josta voi seurata ankarampi rangaistus kuin vuosi vankeutta.
Tuomioistuin voi syyttäjän taikka rikoksesta epäillyn tai tämän edunvalvojan esityksestä määrätä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa säädetyin edellytyksin epäillyn mielentilan tutkittavaksi jo esitutkinnan aikana tai ennen pääkäsittelyä, jos rikoksesta epäilty on tunnustanut syyllistyneensä rangaistavaksi säädettyyn tekoon tai jos mielentilatutkimuksen tarve on muutoin selvä. Tuomioistuimen päätösvaltaisuudesta ja istunnon pitämisestä tässä momentissa tarkoitettua päätöstä tehtäessä säädetään pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n 2 momentissa.
Ennen kuin tehdään rikoslain 2 c luvun 11 §:ssä tarkoitettu päätös koko rangaistusajan suorittamisesta vankilassa, syytetyn mielentila on määrättävä tutkittavaksi. Tuomioistuimen on samalla pyydettävä lausunto siitä, onko syytettyä pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.
Rikoslain 2 c luvun 12 §:ssä tarkoitettua koko rangaistusajan vankilassa suorittamisen uutta käsittelyä varten on Helsingin hovioikeuden pyydettävä lausunto siitä, onko koko rangaistusaikaa suorittavaa enää pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle.
Mielentilan tutkimisesta ja sitä varten sairaalaan ottamisesta säädetään erikseen.
Asiakirjat ja katselmuskohteet (12.6.2015/732)
38 § (12.6.2015/732)
Näyttönä tuomioistuimelle voidaan esittää esine tai asiakirja. Tuomioistuin voi näytön hankkimiseksi toimittaa sellaisen esineen, jota ei voida hankaluudetta tuoda tuomioistuimeen, tai kiinteän omaisuuden tai paikan taikka muun kohteen katselmuksen.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua näyttöä voidaan esittää tai hankkia siitä huolimatta, että asiakirjasta taikka esineestä tai muusta katselmuskohteesta ilmenee salassa pidettävää tai vaitiolo-oikeuden alaista tietoa, jos todistetta voidaan ilman kohtuutonta haittaa käsitellä niin, ettei tällainen tieto tule ilmi.
39 § (12.6.2015/732)
Asiakirjasta saadaan esittää jäljennös, jollei tuomioistuin määrää, että asiakirja on esitettävä alkuperäisenä.
40 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuin voi määrätä esineen tai asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen taikka katselmuksen toimitettavaksi, jos esineellä tai asiakirjalla voi olla merkitystä näyttönä tai jos katselmuksen toimittamisella voi olla merkitystä näytön saamiseksi.
Ennen 1 momentissa tarkoitetun määräyksen antamista asianomaiselle henkilölle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Tarvittaessa häntä voidaan kuulustella siten kuin asianosaisen tai todistajan kuulustelemisesta säädetään sekä ottaa vastaan myös muita todisteita.
Tuomioistuin voi tarvittaessa määrätä asianomaisen henkilön täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla. Tuomioistuin voi myös määrätä, että ulosottomies noutaa asiakirjan tai esineen
tuomioistuimeen, jolloin noudatetaan ulosottokaaren 3 lukua. Tuomioistuimella on oikeus saada poliisilta virka-apua katselmuksen toimittamisen turvaamiseksi.
Kutsut (12.6.2015/732)
41 § (12.6.2015/732)
Jos todistelutarkoituksessa kuultava asianosainen taikka todistajaksi tai asiantuntijaksi nimetty on tuomioistuimessa läsnä, häntä voidaan kuulla heti.
Tarvittaessa tuomioistuin huolehtii todistajan ja asiantuntijan kutsumisesta, jollei sitä 11 luvun 2 §:ssä mainitulla perusteella ole annettu asianosaisten huolehdittavaksi tai jollei oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 19 §:stä muuta johdu. Kuultava on kutsuttava tuomioistuimen asettaman sakon uhalla ja kutsu on annettava henkilökohtaisesti tiedoksi siten kuin 11 luvun 3, 3 b tai 4 §:ssä säädetään.
Kutsussa on ilmoitettava, minä päivänä ja kellonaikana sekä missä istunto pidetään. Kutsussa on myös mainittava tarpeelliset tiedot asianosaisista ja asiasta. Lisäksi kutsussa on ilmoitettava 62 tai 64 §:ssä sekä 65 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot.
Jos 52 §:ssä tai 56 §:n 2 momentissa tarkoitettu kuulustelu toimitetaan viranomaisen luona, kuulusteluun voidaan soveltaa, mitä todistelutarkoituksessa kuultavan asianosaisen taikka todistajan ja asiantuntijan poissaolon seuraamuksista ja heihin kohdistettavista pakkokeinoista säädetään. Kutsussa on ilmoitettava 3 momentissa säädettyjen tietojen lisäksi, millä tavoin kuulustelu toimitetaan.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun henkilön kutsusta katselmukseen noudatetaan, mitä edellä tässä pykälässä ja muualla säädetään kutsusta istuntoon.
42 § (12.6.2015/732)
Jollei muusta laista, Euroopan unionin lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu, tuomioistuin huolehtii kutsumisesta, jos kutsu todistajalle tai asiantuntijalle on annettava tiedoksi maan ulkopuolella. Tuomioistuimen on lähetettävä kutsu tiedoksiantoa varten sen maan viranomaiselle, missä todistaja tai asiantuntija oleskelee. Kutsussa on ilmoitettava päivä, jona se on viimeistään annettava tiedoksi.
Todistajaan tai asiantuntijaan, joka oikeusapupyynnön mukaisesti vieraassa valtiossa tiedoksi annetusta kutsusta huolimatta jää saapumatta Suomeen, ei sovelleta, mitä 62 §:ssä säädetään esteettömän poissaolon seuraamuksista, ellei kutsuttu tämän jälkeen ole vapaaehtoisesti saapunut Suomeen ja jättänyt noudattamatta Suomessa tiedoksiannetun kutsun saapua kuultavaksi tuomioistuimeen.
Todistajan ja asianosaisen velvollisuudesta saapua toisesta Pohjoismaasta kuultavaksi Suomen tuomioistuimessa säädetään velvollisuudesta saapua toisen pohjoismaan tuomioistuimeen eräissä tapauksissa annetussa laissa (349/1975).
Todistelumenettely pääkäsittelyssä (12.6.2015/732)
43 § (12.6.2015/732)
Ennen todistajan tai asiantuntijan kuulemista tuomioistuimen puheenjohtajan on kysyttävä kuultavalta hänen nimeään ja tarvittaessa varmistauduttava hänen henkilöllisyydestään. Tarvittaessa puheenjohtajan on tiedusteltava, onko estettä antaa vakuutusta ja onko kuultavalla velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. Puheenjohtajan on tarvittaessa tiedusteltava kuultavan uskottavuuteen vaikuttavia seikkoja.
Jos todistajalla tai asiantuntijalla on oikeus kieltäytyä todistamasta, puheenjohtajan on ilmoittava se kuultavalle ja kerrottava, että jollei hän tahdo käyttää hyväkseen tätä etua, hänellä on sama totuusvelvollisuus kuin muillakin todistajilla tai asiantuntijoilla. Puheenjohtajan on lisäksi tarvittaessa muutoinkin selostettava kuultavaa koskevan vaitiolovelvollisuuden tai vaitiolo- oikeuden sisältö.
Anonyymillä todistajalla ei ole velvollisuutta ilmoittaa henkilöllisyyttään.
44 § (12.6.2015/732)
Todistajan on ennen kuulustelua annettava seuraava vakuutus: Minä N. N. lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta, että minä todistan ja kerron kaiken totuuden tässä asiassa siitä mitään salaamatta tai siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta.
Vakuutusta ei anna:
1) se, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta;
2) se, jonka henkinen toiminta on häiriintynyt niin, ettei hän ilmeisesti ymmärrä vakuutuksen merkitystä;
3) rikosasiassa:
a) asianomistaja, jolla ei ole asiassa vaatimuksia;
b) se, jota on syytetty samasta teosta tai teosta, jolla on välitön yhteys siihen tekoon, jota syyte koskee;
c) se, jolle on annettu sakkomääräys, rangaistusmääräys tai rikesakkomääräys b alakohdassa tarkoitetusta teosta; (18.11.2016/987)
d) se, jonka teko esitutkintalain 3 luvun 9 §:n nojalla on päätetty jättää saattamatta syyttäjän harkittavaksi taikka jonka teosta syyttäjä on päättänyt jättää oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan toimenpiteistä luopumista tarkoittavan lainkohdan nojalla syytteen nostamatta;
4) anonyymi todistaja.
45 § (12.6.2015/732)
Asiantuntijan on ennen kuulustelua annettava seuraava vakuutus: Minä N. N. lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta, että täytän parhaan ymmärrykseni mukaan minulle annetun asiantuntijatehtävän.
46 § (12.6.2015/732)
Ennen kuin todistaja tai asiantuntija esittää kertomuksensa, tuomioistuimen puheenjohtajan on muistutettava häntä totuusvelvollisuudesta ja, jos vakuutus on annettu, sen tärkeydestä.
47 § (12.6.2015/732)
Todistelutarkoituksessa kuultavan asianosaisen ja todistajan tulee esittää kertomuksensa suullisesti viittaamatta kirjalliseen kertomukseen. Kuultava saa kuitenkin käyttää muistinsa tukemiseksi kirjallista muistiinpanoa.
Jos kuultava suullisessa kertomuksessaan poikkeaa siitä, mitä hän on aikaisemmin tuomioistuimelle, syyttäjälle tai esitutkintaviranomaiselle kertonut, tai ei anna kertomusta, kuultavan aikaisempaa kertomusta saadaan käyttää todisteena siltä osin kuin suullinen kertomus poikkeaa aikaisemmasta kertomuksesta tai kuultava ei ole antanut kertomusta.
48 § (12.6.2015/732)
Riita-asiassa kuulustellaan ennen muun suullisen todistelun vastaanottamista asianosaisia ja rikosasiassa asianomistajaa ja vastaajaa, jollei tuomioistuin erityisestä syystä päätä toisin. Kuulustelu toimitetaan siten kuin jäljempänä tässä pykälässä säädetään. Tarvittaessa voidaan kuitenkin poiketa 2–4 momentissa säädetystä.
Riita-asiassa asianosaisen pääkuulustelun toimittaa hänen avustajansa. Rikosasiassa vastaajan pääkuulustelun toimittaa hänen avustajansa. Asianomistajan pääkuulustelun toimittaa hänen avustajansa tai syyttäjä. Jollei asianosaisella riita-asiassa tai vastaajalla rikosasiassa ole avustajaa, pääkuulustelun toimittaa tuomioistuin tai rikosasiassa myös syyttäjä. Pääkuulustelussa kuultavan tulee oma-aloitteisesti ja tarvittaessa hänelle esitettyjen kysymysten avulla esittää kertomuksensa yhtäjaksoisesti.
Vastakuulustelun toimittaa pääkuulustelun toimittaneen asianosaisen vastapuoli. Asianomistajan, jolla ei ole asiassa vaatimuksia, vastakuulustelun toimittaa syyttäjän vastapuoli. Jos vastapuoli ei ole saapuvilla, vastakuulustelun toimittaa tuomioistuin tai rikosasiassa myös syyttäjä.
Vastakuulustelun jälkeen tuomioistuimella ja asianosaisilla on oikeus tehdä kuultavalle kysymyksiä. Pääkuulustelusta huolehtineelle osapuolelle tulee varata ensimmäiseksi tilaisuus kysymysten tekemiseen.
Tuomioistuin kuulustelee kuultavan, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on häiriintynyt, jollei tuomioistuin katso olevan erityistä aihetta uskoa kuulustelemista asianosaisen tehtäväksi. Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää kysymyksiä kuultavalle tuomioistuimen välityksellä tai, jos tuomioistuin katsoo sen soveliaaksi, suoraan kuultavalle. Kuuleminen voi tapahtua tarvittaessa muussa tilassa kuin tuomioistuimen istuntosalissa.
Pääkuulustelussa ei saa esittää kysymyksiä, jotka sisältönsä, muotonsa tai esittämistapansa puolesta johtavat määrätynlaiseen vastaukseen. Vastakuulustelussa ja täydentäviä kysymyksiä
esitettäessä tällaiset kysymykset ovat sallittuja, kun pyritään selvittämään sitä, missä määrin todistajan kertomus vastaa todellista tapahtumien kulkua. Tuomioistuimen tulee evätä asiaan kuulumattomat taikka eksyttävät tai muuten sopimattomat kysymykset.
49 § (12.6.2015/732)
Todistajan ja asiantuntijan kuulustelu toimitetaan siten kuin 2 momentissa sekä 48 §:n 3–6 momentissa säädetään. Tarvittaessa voidaan kuitenkin poiketa 2 momentissa ja 48 §:n 3 ja 4 momentissa säädetystä. Asianomistajaa, jolla ei ole asiassa vaatimuksia, kuullaan kuitenkin 48 §:n mukaisesti.
Pääkuulustelusta huolehtii se osapuoli, joka on nimennyt kuultavan. Jos kuultavan on nimennyt tuomioistuin tai jos kuultava on molemman osapuolen nimeämä, tuomioistuin päättää, kumpi osapuolista huolehtii pääkuulustelusta, jollei soveliaimmaksi ole katsottava, että tuomioistuin huolehtii siitä.
50 § (12.6.2015/732)
Jos asiassa kuullaan useita henkilöitä todistelutarkoituksessa, kuulustellaan heidät kukin erikseen. Heitä saadaan kuitenkin kuulustella vastakkain, jos kertomukset tai lausunnot ovat epäselvät tai ristiriitaiset taikka se on muuten tarpeen.
Henkilö, joka on nimetty todistajaksi tai asiantuntijaksi, ei saa olla läsnä asian käsittelyssä enempää kuin hänen kuulustelemisensa vaatii. Tuomioistuin voi kuitenkin tarvittaessa sallia, että asiantuntija on läsnä asian käsittelyn muissa osissa. Tuomioistuin voi tarvittaessa myös sallia, että asianomistaja, jolla ei ole asiassa vaatimuksia, on läsnä asian käsittelyssä ennen kuin häntä kuullaan todistelutarkoituksessa. Tällainen asianomistaja saa olla läsnä kuulustelunsa jälkeen.
51 § (12.6.2015/732)
Todistelutarkoituksessa kuultavaa asianosaista sekä todistajaa ja asiantuntijaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä näkösuojan takaa taikka asianosaisen tai muun henkilön läsnä olematta, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja menettely on tarpeen:
1) kuultavan taikka tällaiseen henkilöön 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta;
2) jos kuultava muuten jättäisi ilmaisematta, mitä asiasta tietää;
3) jos henkilö häiritsee tai koettaa eksyttää kuultavaa tämän puhuessa; tai
4) jos rikosasiassa kuultava on muusta kuin 1 kohdassa tarkoitetusta syystä erityisen suojelun tarpeessa ottaen huomioon etenkin hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja rikoksen laatu.
(8.1.2016/11)
Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.
Kuultavan kuulemisesta yleisön läsnä olematta säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa.
52 § (12.6.2015/732)
Todistelutarkoituksessa kuultavaa asianosaista sekä todistajaa ja asiantuntijaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja jos:
1) kuultava ei sairauden tai muun syyn vuoksi voi saapua henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn;
2) kuultavan henkilökohtaisesta saapumisesta pääkäsittelyyn aiheutuu todisteen merkitykseen verrattuna huomattavia kustannuksia tai huomattavaa haittaa;
3) kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä;
4) menettely on tarpeen kuultavan taikka tällaiseen henkilöön 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta;
5) kuultava ei ole täyttänyt 15 vuotta tai hänen henkinen toimintansa on häiriintynyt; tai
6) rikosasiassa kuultava on muusta kuin 4 kohdassa tarkoitetusta syystä erityisen suojelun tarpeessa ottaen huomioon etenkin hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja rikoksen laatu.
(8.1.2016/11)
Edellä 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa voidaan kuulemisessa kuitenkin käyttää myös puhelinta.
Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.
53 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuin voi rikosasiassa päättää, jos se on anonyymin todistajan henkilöllisyyden salaamiseksi välttämätöntä, että häntä kuullaan pääkäsittelyssä näkösuojan takaa tai vastaajan läsnä olematta taikka hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen puhelin- tai videoyhteyttä taikka muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa. Todistajan ääni voidaan kuulemisessa myös muuntaa siten, ettei anonyymiä todistajaa voi siitä tunnistaa.
Asianosaisille on varattava tilaisuus esittää anonyymille todistajalle kysymyksiä.
Sen estämättä, mitä 51 §:n 3 momentissa säädetään, anonyymiä todistajaa kuullaan yleisön läsnä olematta, jos se on anonyymin todistajan henkilöllisyyden salaamiseksi välttämätöntä.
54 § (12.6.2015/732)
Asiantuntijalausunto, asiakirja, katselmuskohde sekä 24 §:ssä tai 47 §:n 2 momentissa tarkoitettu kertomus tai lausuma on pääkäsittelyssä esiteltävä tarpeellisilta osiltaan.
55 § (12.6.2015/732)
Pääkäsittelyssä, joka on aloitettu 6 luvun 7 §:n tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla, voidaan asianosaisen poissa ollessa kuulla
todistelutarkoituksessa toista asianosaista taikka todistajaa tai asiantuntijaa, jos asianosaiselle on ilmoitettu kutsussa, että todistelu voidaan ottaa vastaan hänen poissaolostaan huolimatta. Asiaa saadaan tarvittaessa käsitellä myös muilta osin.
Jatkettaessa pääkäsittelyä lykkäyksen jälkeen tuomioistuimen on tehtävä asianosaiselle selko asiassa hänen poissa ollessaan kertyneestä oikeudenkäyntiaineistosta.
Todistelua ei asianosaisen saapuvilla ollessa oteta vastaan uudelleen. Todistelu on kuitenkin otettava vastaan uudelleen, jos asianosainen sitä pyytää ja hänen poissaolonsa on aiheutunut laillisesta esteestä, jota hän ei ole voinut ajoissa ilmoittaa, tai jos tuomioistuin harkitsee todistelun uudelleen vastaanottamisen erityisestä syystä tarpeelliseksi. Jos pääkäsittelyssä on 1 momentin nojalla esitetty todistelua, josta asianosaiselle ei kutsussa ole ilmoitettu, se on asianosaisen pyynnöstä otettava uudelleen vastaan.
Todistelumenettely pääkäsittelyn ulkopuolella (12.6.2015/732)
56 § (12.6.2015/732)
Todiste voidaan ottaa vastaan pääkäsittelyn ulkopuolella, jos:
1) pääkäsittely peruutetaan ja voidaan olettaa, että todistajaa, asiantuntijaa taikka riita-asian asianosaista tai rikosasiassa todistelutarkoituksessa kuultavaa asianomistajaa ei tarvitse tai voida kuulla uudelleen pääkäsittelyssä taikka kuultavan saapumisesta pääkäsittelyyn aiheutuu todistelun merkitykseen verrattuna huomattavia kustannuksia tai huomattavaa haittaa;
2) todistelutarkoituksessa kuultava asianosainen taikka todistaja tai asiantuntija ei sairauden tai muun syyn vuoksi voi saapua pääkäsittelyyn taikka hänen saapumisesta pääkäsittelyyn aiheutuu todisteen merkitykseen verrattuna huomattavia kustannuksia tai huomattavaa haittaa;
3) asiakirjaa ei voida esittää tai katselmusta toimittaa pääkäsittelyssä taikka asiakirjan esittäminen tai katselmuksen toimittaminen pääkäsittelyssä todisteen merkitykseen verrattuna aiheuttaisi huomattavia kustannuksia tai huomattavaa haittaa;
4) ennen pääkäsittelyä on tarpeen kuulla asianosaista tai muuta henkilöä tai ottaa vastaan muuta selvitystä sellaisen seikan selvittämiseksi, josta asiantuntijaa kuullaan.
Jos todiste otetaan vastaan 1 momentin 2 tai 4 kohdan nojalla, kuultavaa voidaan kuulla hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi.
Asiaa saadaan käsitellä pääkäsittelyn ulkopuolella myös muilta osin, jos se on asian selvittämiseksi erityisen tärkeää.
57 § (12.6.2015/732)
Tuomioistuimen on kutsuttava asianosaiset 56 §:n 1 momentin 2–4 kohdassa tarkoitettuun pääkäsittelyn ulkopuolella pidettävään todisteiden vastaanottamista varten toimitettavaan käsittelyyn. Kutsussa on mainittava, että käsittely voidaan toimittaa asianosaisen poissaolosta huolimatta.
58 § (12.6.2015/732)
Jos todiste otetaan vastaan pääkäsittelyn ulkopuolella 56 §:n 1 momentin 2–4 kohdan nojalla tai jos pääkäsittelyä ei pidetä, todiste voidaan ottaa vastaan myös toisessa tuomioistuimessa.
Jos tuomioistuin päättää, että todiste on otettava vastaan toisessa tuomioistuimessa, tuomioistuimen on tehtävä tälle todisteen vastaanottamista koskeva esitys ja samalla lyhyesti selostettava asia ja se, mitä todisteella halutaan näyttää toteen. Tuomioistuimen on samalla toimitettava todisteen vastaanottavalle tuomioistuimelle ne asian käsittelystä kertyneet asiakirjat, jotka ovat tarpeen todisteen vastaanottamiseksi.
Tuomioistuin, joka toisen tuomioistuimen esityksestä ottaa vastaan todisteen, määrää, milloin todisteen vastaanottaminen tapahtuu.
Todisteen vastaanottaneen tuomioistuimen on toimitettava todisteen vastaanottamisesta kertynyt oikeudenkäyntiaineisto sille tuomioistuimelle, jossa pääasiaa koskeva oikeudenkäynti on vireillä.
59 § (12.6.2015/732)
Pääkäsittelyn ulkopuolella vastaanotettua todistetta ei oteta uudelleen vastaan pääkäsittelyssä. Todistelu on kuitenkin otettava vastaan uudelleen, jos asianosainen on ollut poissa ja hän sitä pyytää ja hänen poissaolonsa on aiheutunut laillisesta esteestä, jota hän ei ole voinut ajoissa ilmoittaa, tai tuomioistuin harkitsee todistelun uudelleen vastaanottamisen erityisestä syystä tarpeelliseksi.
Tuomioistuimen on tarvittaessa tehtävä pääkäsittelyssä selkoa pääkäsittelyn ulkopuolella todistelun vastaanottamisessa kertyneestä oikeudenkäyntiaineistosta.
60 § (12.6.2015/732)
Todisteen vastaanottamisesta ulkomailla säädetään erikseen.
Todistelu vastaisuuden varalta (12.6.2015/732)
61 § (12.6.2015/732)
Asianomaisen henkilön hakemuksesta käräjäoikeudessa kuullaan todistajaa tai asiantuntijaa taikka esitetään asiakirja tai esine taikka toimitetaan katselmus riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei vielä ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen tai katselmuksen toimittamisen varassa. Edellytyksenä on lisäksi vaara, että todistajaa tai asiantuntijaa voidaan vain vaikeuksin kuulla myöhemmin tai että muu todiste häviää tai että se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin taikka että katselmus voidaan vain vaikeuksin toimittaa myöhemmin.
Jos toisen henkilön oikeus on todistelun varassa, voidaan hänet tarvittaessa kutsua käsittelyyn.
Todiste otetaan vastaan kuultavan taikka asiakirjan tai esineen haltijan yleisessä oikeuspaikassa taikka siinä käräjäoikeudessa, johon mainittu henkilö suostuu saapumaan.
Hakija vastaa tässä pykälässä tarkoitetusta todistelusta aiheutuvista kuluista.
Pakkokeinot (12.6.2015/732)
62 § (12.6.2015/732)
Jos todistaja jää pois ilman laillista estettä tai poistuu luvatta, todistaja tuomitaan asetettuun uhkasakkoon ja tuomioistuin voi määrätä todistajan noudettavaksi heti tuomioistuimeen, jollei asian käsittelyä päätetä jatkaa myöhemmin. Jos asian käsittelyä päätetään jatkaa toisessa istunnossa, on asetettava korkeampi uhkasakko tai tarvittaessa määrättävä todistaja noudettavaksi. Noudettavaksi määrätty todistaja saadaan ottaa säilöön. Vapaudenmenetys saa kuljetusaikoineen kestää enintään viisi vuorokautta. Vapaudenmenetys ei saa kuitenkaan kestää pidempään kuin oikeudenkäynnin järjestämisen turvaamiseksi on välttämätöntä.
Jos todistajan tai muun todistelutarkoituksessa henkilökohtaisesti kuultavan käyttäytymisen perusteella on aihetta olettaa, ettei hän tule noudattamaan kutsua saapua tuomioistuimeen, tuomioistuin voi määrätä hänet noudettavaksi istuntoon.
Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu henkilö on noudettu tuomioistuimeen, asetettua uhkasakkoa ei saa tuomita.
Oikeuteen tämän pykälän nojalla noudettavaksi määrätty henkilö vastaa noudosta aiheutuneista kustannuksista.
63 § (12.6.2015/732)
Jos todistaja oikeudettomasti kieltäytyy todistamasta, tuomioistuin velvoittaa hänet täyttämään velvollisuutensa sakon uhalla. Jos todistaja kieltäytyy noudattamasta tuomioistuimen määräystä, tuomioistuin tuomitsee uhkasakon maksettavaksi. Jos todistaja edelleen kieltäytyy noudattamasta tuomioistuimen määräystä, tuomioistuin voi, ottaen huomioon asian laatu, todistajankertomuksen merkitys asian ratkaisemisen kannalta, todistajan henkilökohtaiset olot ja muut olosuhteet, määrätä todistajan painostusvankeudella täyttämään velvollisuutensa.
Todistajaa ei saa pitää painostusvankeudessa kauempaa kuin on välttämätöntä todistamisvelvollisuuden täyttämiseksi eikä kauempaa kuin enintään kuusi kuukautta. Painostusvankeus ei saa kuitenkaan kestää pidempään kuin asia on asianomaisessa tuomioistuimessa vireillä. Jos todistaja suostuu todistamaan, asian käsittelyä on jatkettava niin pian kuin se on mahdollista.
Tuomioistuimen on vähintään kahden viikon välein käsiteltävä uudelleen kysymys painostusvankeuden jatkamisesta. Vapautensa menettänyttä on kuultava henkilökohtaisesti siitä, suostuuko hän todistamaan. Asian käsittelyssä noudatetaan muutoin soveltuvin osin, mitä pakkokeinolain 3 luvussa säädetään.
Painostusvankeuteen määrättyyn todistajaan sovelletaan, mitä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa (841/2006) säädetään ottaen huomioon vapaudenmenetyksen peruste.
64 § (12.6.2015/732)
Todistajaan, joka ei ole täyttänyt 15 vuotta tai jonka henkinen toiminta on häiriintynyt, ei sovelleta 62 ja 63 §:ää. Hänet saadaan kuitenkin noutaa tuomioistuimeen. Painostusvankeuteen ei saa määrätä alle 18-vuotiasta todistajaa. Edellä 29 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuun todistajaan ei sovelleta 63 §:ää.
Asiantuntijaan sovelletaan 62 §:ää. Asiantuntijaa ei kuitenkaan saa määrätä noudettavaksi tuomioistuimeen.
Jos se, joka on nimennyt todistajan tai asiantuntijan, luopuu hänen kuulustelemisestaan, tai sitä koskeva kysymys muuten raukeaa, todistajalle 62 tai 63 §:n nojalla tai asiantuntijalle 62 §:n nojalla asetettua uhkasakkoa ei saa tuomita eikä todistajaa vastaan saa käyttää painostusvankeutta. Todistaja vastaa kuitenkin noutokustannuksista, jos määräys siitä on annettu ennen luopumista tai raukeamista.
Korvaukset ja palkkiot (12.6.2015/732)
65 § (12.6.2015/732)
Todistajalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä.
Todistajan nimennyt yksityinen asianosainen vastaa todistajalle tulevasta korvauksesta. Jos todistajan on nimennyt useampi asianosainen, he vastaavat korvauksesta yhteisvastuullisesti. Jos tuomioistuin on omasta aloitteestaan kutsunut todistajan, yksityisten asianosaisten on yhteisvastuullisesti suoritettava hänelle korvaus. Valtion varoista todistajalle maksettavasta korvauksesta säädetään erikseen.
Yksityisen asianosaisen nimeämällä todistajalla on oikeus saada ennakolta korvaus matka- ja toimeentulokustannuksistaan. Ennakko on sen suoritettava, jonka 2 momentin mukaan on maksettava todistajalle korvaus. Kutsumisen yhteydessä on annettava tieto oikeudesta ennakkoon. Ennakon riittävyyden harkitsee tuomioistuin.
Jos ennakon maksamiseen velvollinen asianosainen pyydettäessä ei suorita todistajalle ennakkoa, ei tämä ole velvollinen saapumaan tuomioistuimeen. Asianosaisella ei myöskään sen jälkeen ole oikeutta vaatia todistajaa kuulusteltavaksi, jos siitä aiheutuisi asiassa viivytystä.
66 § (12.6.2015/732)
Asiantuntijalla on oikeus saada kohtuullinen palkkio työstään ja ajanhukasta sekä korvaus tarpeellisista kuluistaan. Jos lausunnon on antanut viranomainen taikka julkisen viran tai toimen haltija taikka se, joka on määrätty antamaan lausuntoja kysymyksessä olevalta alalta, palkkio ja korvaus suoritetaan ainoastaan, jos siitä on erikseen säädetty.
Asiantuntijan nimennyt yksityinen asianosainen vastaa asiantuntijan palkkiosta ja korvauksesta. Jos asiantuntijan on nimennyt useampi asianosainen, he vastaavat asiantuntijan palkkiosta ja korvauksesta yhteisvastuullisesti. Jos tuomioistuin on omasta aloitteestaan nimennyt asiantuntijan, yksityisten asianosaisten on yhteisvastuullisesti suoritettava hänelle palkkio ja korvaus. Muissa tapauksissa palkkio ja korvaus suoritetaan valtion varoista.
Asiantuntijalla on oikeus saada ennakolta korvaus tarpeellisista kuluistaan. Ennakko on sen suoritettava, jonka 2 momentin mukaan on maksettava asiantuntijalle korvaus. Ennakon riittävyyden harkitsee tuomioistuin.
Valtion varoista etukäteen suoritetun korvauksen maksamisesta takaisin valtiolle säädetään 21 luvun 13 §:ssä ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:ssä.
Mitä tässä pykälässä säädetään, sovelletaan myös katselmuksen toimittamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin.
67 § (12.6.2015/732)
Jos muu kuin asianosainen on velvoitettu tuomaan tuomioistuimeen 38 §:ssä tarkoitettu esine tai asiakirja, hänellä on oikeus saada kohtuullinen korvaus kuluistaan.
Korvauksesta vastaa asiakirjan tai katselmusesineen todisteeksi nimennyt yksityinen asianosainen. Jos asiakirjan tai katselmusesineen on nimennyt todisteeksi useampi asianosainen, he vastaavat korvauksesta yhteisvastuullisesti. Jos tuomioistuin on omasta aloitteestaan nimennyt asiakirjan tai katselmusesineen todisteeksi, yksityiset asianosaiset vastaavat korvauksesta yhteisvastuullisesti. Muissa tapauksissa korvaus suoritetaan valtion varoista.
Valtion varoista suoritetun korvauksen maksamisessa takaisin valtiolle sovelletaan 21 luvun 13 §:ää ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:ää.
Muutoksenhaku (12.6.2015/732)
68 § (12.6.2015/732)
Todistelua koskevaan päätökseen haetaan muutosta pääasian yhteydessä. Päätökseen haetaan kuitenkin muutosta erikseen, jos päätös koskee:
1) uhkasakkoon tuomitsemista;
2) noutokustannuksiin tuomitsemista;
3) todistajan tai asiantuntijan palkkiota ja korvausta;
4) asiakirjan tai esineen tuomioistuimeen tuoneen korvausta.
Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei päätöksen tehnyt tuomioistuin tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, tuomioistuin voi määrätä, että päätökseen haetaan muutosta erikseen, jos päätöksen sisältö huomioon ottaen muutoksenhaku pääasian yhteydessä olisi hyödytöntä ja asianomaisen henkilön oikeusturva edellyttää erillistä muutoksenhakuoikeutta tai jos siihen on muuten erittäin painavat syyt. Muutoksenhakemus on käsiteltävä kiireellisenä.
69 § (12.6.2015/732)
Mielentilan tutkimista taikka painostusvankeutta tai noutomääräystä koskevaan päätökseen ei saa hakea erikseen muutosta. Mielentilatutkimukseen määrätty taikka painostusvankeuteen määrätty tai noudettavaksi määrätty todistaja saa kannella päätöksestä. Kantelulle ei ole määräaikaa. Kantelu on käsiteltävä kiireellisenä.
18 luku (22.7.1991/1052)
Samassa oikeudenkäynnissä käsiteltävistä kanteista ja väliintulosta riita-asiassa
1 § (22.7.1991/1052)
Kantajan samaa vastaajaa vastaan samanaikaisesti nostamat useat kanteet on käsiteltävä samassa oikeudenkäynnissä, jos ne johtuvat olennaisesti samasta perusteesta.
2 § (22.7.1991/1052)
Kantajan useita vastaajia vastaan tai usean kantajan yhtä tai useampaa vastaajaa vastaan samanaikaisesti nostamat kanteet on käsiteltävä samassa oikeudenkäynnissä, jos ne johtuvat olennaisesti samasta perusteesta.
3 § (22.7.1991/1052)
Jos vastaaja nostaa kantajaa vastaan kanteen, joka koskee samaa tai samaan yhteyteen kuuluvaa asiaa kuin alkuperäinen kanne taikka sellaista saatavaa, jota voidaan käyttää kuittaukseen (vastakanne), kanteet on käsiteltävä samassa oikeudenkäynnissä.
4 § (22.7.1991/1052)
Jos joku, joka ei ole asianosaisena oikeudenkäynnissä, nostaa kanteen toista tai kumpaakin asianosaista vastaan siitä, mitä riita koskee, kanne on hänen vaatimuksestaan käsiteltävä samassa oikeudenkäynnissä alkuperäisen kanteen kanssa.
5 § (22.7.1991/1052)
Jos asianosainen sen varalta, että hän häviää asian, haluaa esittää kolmatta vastaan takautumisvaatimuksen tai vahingonkorvausvaatimuksen tai siihen rinnastettavan muun vaatimuksen, hän saa nostaa tällaista vaatimusta koskevan kanteen käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä tuon asian kanssa.
Jos joku sen johdosta, minkä lopputuloksen asia voi saada asianosaisten välillä, haluaa nostaa 1 momentissa tarkoitettua vaatimusta koskevan kanteen toista tai molempia asianosaisia vastaan, hän saa nostaa kanteen käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä tuon asian kanssa.
6 § (22.7.1991/1052)
Samojen tai eri asianosaisten väliset asiat voidaan myös muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa käsitellä samassa oikeudenkäynnissä, jos se edistää asioiden selvittämistä.
Tuomioistuin voi, milloin syytä on, erottaa 1 momentissa tarkoitetut asiat käsiteltäviksi erillisinä asioina.
7 § (22.7.1991/1052)
Kanteiden käsitteleminen samassa oikeudenkäynnissä 1–6 §:ssä säädetyin tavoin edellyttää, että kanteet on nostettu samassa tuomioistuimessa, että tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään yhdistettävät kanteet ja että kanteet voidaan käsitellä samanlaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä.
Jos 3–5 §:ssä tarkoitettu kanne nostetaan sen jälkeen, kun valmistelun on 5 luvun 28 §:n 1 momentin mukaisesti todettu päättyneen, tuomioistuin voi käsitellä kanteet erikseen, jos niiden samassa oikeudenkäynnissä käsitteleminen ei käy haitatta päinsä. Samalla tavoin voidaan menetellä myös silloin, kun asianosainen nostaa 3 §:ssä tai 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun kanteen sen jälkeen, kun hänelle 5 luvun 22 §:n mukaan asetettu määräaika on kulunut umpeen.
8 § (22.7.1991/1052)
Jos joku, joka ei ole asianosaisena oikeudenkäynnissä, väittää, että asia koskee hänen oikeuttaan, ja esittää todennäköisiä syitä väitteensä tueksi, hän saa osallistua väliintulijana jommankumman asianosaisen puolella oikeudenkäyntiin.
9 § (22.7.1991/1052)
Jos joku haluaa osallistua väliintulijana oikeudenkäyntiin, hänen on tehtävä sitä koskeva hakemus tuomioistuimelle. Asianosaisille on varattava tilaisuus tulla kuulluksi hakemuksen johdosta.
Asian käsittelyn aikana tehtyyn päätökseen, jolla väliintulovaatimus on hylätty, saa hakea erikseen muutosta.
10 § (22.7.1991/1052)
Väliintulijalla on oikeus toimia oikeudenkäynnissä asianosaisen tavoin. Hän ei kuitenkaan saa muuttaa kannetta eikä ryhtyä muuhun toimeen, joka on ristiriidassa asianosaisen suorittaman toimen kanssa, eikä muutoin kuin asianosaisen ohella hakea muutosta tuomioon tai päätökseen.
Jos tuomio on voimassa väliintulijan hyväksi tai häntä vastaan samalla tavoin kuin jos se olisi annettu oikeudenkäynnissä, jossa hän itse olisi ollut asianosaisena, hänellä on kuitenkin asianosaisen asema oikeudenkäynnissä.
19 luku (29.5.2009/363)
Asian kiireelliseksi määrääminen
1 § (29.5.2009/363)
Käräjäoikeus voi asianosaisen vaatimuksesta päättää, että asia määrätään kiireelliseksi, jos asian käsittelemiselle ennen muita asioita on erityisen painava syy ottaen huomioon oikeudenkäynnin kesto, asian laatu ja merkitys asianosaiselle sekä muut perusteet kiireelliseksi määräämiselle.
2 § (29.5.2009/363)
Asianosaisen, joka vaatii asiansa käsittelyä kiireellisenä, on tehtävä siitä kirjallinen hakemus pääasiaa käsittelevälle käräjäoikeudelle. Hakemuksen tulee sisältää vaatimus kiireelliseksi määräämisestä ja seikat, joihin vaatimus perustuu.
Ennen kiireelliseksi määräämistä koskevan vaatimuksen ratkaisemista käräjäoikeuden on tarvittaessa varattava muille asianosaisille tilaisuus tulla soveltuvalla tavalla kuulluiksi.
3 § (29.5.2009/363)
Kiireelliseksi määräämistä koskeva hakemus ratkaistaan käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa. Pääasiaa käsittelevä tuomari saa itse tehdä ratkaisun vain, jos toista tuomaria ei ole ilman viivytystä saatavissa ratkaisemaan asiaa tai jos vaatimus on selvästi perusteeton.
Kiireelliseksi määräämistä koskeva ratkaisu voidaan tehdä kirjallisessa menettelyssä. Ratkaisu on tehtävä viipymättä.
4 § (29.5.2009/363)
Kiireelliseksi määrätty asia on käsiteltävä käräjäoikeudessa ilman aiheetonta viivytystä ennen muita asioita.
Kiireelliseksi määrääminen on voimassa kunnes pääasia on ratkaistu käräjäoikeudessa.
5 § (29.5.2009/363)
Asian kiireelliseksi määräämistä koskevaan ratkaisuun ei saa hakea erikseen muutosta.
20 luku
Sovinnosta (26.8.2005/664)
1 § (26.8.2005/664)
Vireillä olevassa oikeudenkäynnissä voidaan vahvistaa ratkaisuksi sovinto sen mukaan kuin tässä luvussa säädetään.
2 § (26.8.2005/664)
Sovinto voi koskea asiaa tai sen osaa, jossa sovinto on sallittu.
3 § (26.8.2005/664)
Sovinto vahvistetaan asianosaisten pyynnöstä. Sovintoa ei saa vahvistaa, jos se on lain vastainen tai selvästi kohtuuton taikka jos se loukkaa sivullisen oikeutta.
Tuomioistuin vahvistaa sovinnon kirjallisesti. Ratkaisusta on käytävä ilmi sovinnon kohteena oleva asia ja sovinnon sisältö.
4 § (26.8.2005/664)
Jos sovinto koskee kaikkia asiassa esitettyjä vaatimuksia, asian käsittely päättyy sovinnon vahvistamiseen.
Jos sovinto koskee asian osaa, oikeudenkäyntiä jatketaan asian muilta osilta.
5 § (26.8.2005/664)
Tuomioistuimen ratkaisuun sovinnon vahvistamista koskevassa asiassa saa hakea muutosta noudattaen, mitä muutoksen hakemisesta asianomaisen tuomioistuimen tuomioon säädetään.
21 luku (26.11.1993/1013)
Oikeudenkäyntikuluista
1 § (19.3.1999/368)
Asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.
2 § (19.3.1999/368)
Asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.
3 § (26.11.1993/1013)
Jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan.
Mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.
4 § (26.11.1993/1013)
Jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta, taikka muutoin tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin, hän on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden ole aihetta määrätä, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen asianosaisen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
5 § (26.11.1993/1013)
Jos asianosainen on jäämällä pois tuomioistuimesta, jättämällä noudattamatta tuomioistuimen antamia määräyksiä tai esittämällä väitteen, jonka hän on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää aiheettomaksi, taikka muutoin oikeudenkäyntiä pitkittämällä velvollisuuden vastaisella menettelyllään tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut toiselle asianosaiselle kustannuksia, hän on velvollinen korvaamaan sellaiset kustannukset riippumatta siitä, kuinka oikeudenkäyntikulut muutoin on korvattava.
6 § (26.11.1993/1013)
Asianosaisen edustaja, asiamies tai avustaja, joka 4 tai 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla tahallisesti tai huolimattomuudesta on aiheuttanut toiselle asianosaiselle tässä luvussa tarkoitettuja oikeudenkäyntikuluja, voidaan velvoittaa, sen jälkeen kun hänelle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi, yhteisvastuullisesti asianosaisen kanssa korvaamaan kyseiset kulut.
7 § (26.11.1993/1013)
Asianosaisen, jonka kanne jätetään tutkimatta, katsotaan hävinneen asian.
Jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin.
8 § (26.11.1993/1013)
Korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Korvausta suoritetaan myös oikeudenkäynnin asianosaiselle aiheuttamasta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä. (19.3.1999/368)
Oikeudenkäyntikulujen korvaukselle on vaadittaessa määrättävä vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä. (3.3.1995/285)
8 a § (19.3.1999/368)
Jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.
8 b § (19.3.1999/368)
Jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.
8 c § (19.3.1999/368)
Velkomusta tai häätöä koskevassa asiassa, joka ratkaistaan 5 luvun 13 tai 14 §:n nojalla valmistelua jatkamatta yksipuolisella tuomiolla, tuomioistuimen tulee viran puolesta arvioida vastapuolen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrä ottaen huomioon haastehakemuksen edellyttämä tarpeellisen työn määrä, saatavan suuruus ja välttämättömät kulut.
Oikeusministeriö antaa tarkempia määräyksiä tämän pykälän mukaan tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrien perusteista.
8 d § (12.7.2002/601)
Asuinhuoneistoa koskevassa huoneenvuokra-asiassa oikeudenkäyntikulut tuomitaan tämän luvun 8 c §:n mukaisesti. Jos siihen on painavia syitä eikä asiaa ratkaista 5 luvun 13 tai 14 §:n nojalla valmistelua jatkamatta yksipuolisella tuomiolla, asianosainen voidaan velvoittaa suorittamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja 8 c §:ssä säädettyä enemmän.
9 § (26.11.1993/1013)
Milloin useampi kuin yksi asianosainen on vastuussa samoista oikeudenkäyntikuluista, he vastaavat niiden korvaamisesta yhteisvastuullisesti.
Kustannukset, jotka liittyvät ainoastaan jotakin asianosaista koskevaan asian osaan, taikka jotka asianosainen on aiheuttanut 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla, hänen on korvattava yksin.
10 § (26.11.1993/1013)
Joka 12 luvun 5 a §:n mukaan on jatkanut kanteen ajamista, vastaa alkuperäisen kantajan kanssa yhteisvastuullisesti niistä oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat syntyneet ennen kuin hän otti kanteen ajaakseen. Sen jälkeen syntyneistä kuluista uusi kantaja vastaa yksin.
Vastaajan tilalle tullut vastaa yksin oikeudenkäyntikuluista.
11 § (26.11.1993/1013)
Tuomioistuimen on, jos joku yhteisvastuullisista korvausvelvollisista sitä vaatii, määrättävä, kuinka kulut heidän välillään on jaettava vai onko jonkun heistä korvattava kaikki kulut.
12 § (26.11.1993/1013)
Edellä 18 luvun 8 §:ssä tarkoitetun väliintulijan velvollisuudesta korvata oikeudenkäyntikulut ja hänen oikeudestaan korvaukseen sellaisista kuluista on vastaavasti voimassa, mitä tässä luvussa säädetään asianosaisesta. Hänen on kuitenkin vastattava ainoastaan puhevallan käyttämisestä aiheutuneista erityisistä kuluista. Asianosaista, jonka puolella väliintulija on esiintynyt, ei saa velvoittaa korvaamaan tässä pykälässä tarkoitettuja kuluja.
Väliintulijan edustajan, asiamiehen tai avustajan velvollisuudesta korvata oikeudenkäyntikulut on vastaavasti voimassa, mitä tässä luvussa säädetään asianosaisen edustajasta, asiamiehestä tai avustajasta.
13 § (26.11.1993/1013)
Jos todistelusta tai muusta toimenpiteestä aiheutuneet kustannukset on suoritettava valtion varoista tai asianosaisten on yhteisvastuullisesti korvattava ne, velvollisuudesta korvata sellaiset kustannukset on voimassa, mitä tässä luvussa säädetään oikeudenkäyntikuluista. Jos asianosaisten tulee pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, voidaan määrätä, että kustannukset on jaettava tasan.
Tuomioistuin voi määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu valtion varoista maksettu kustannus jää kokonaan tai osaksi valtion vahingoksi.
14 § (26.11.1993/1013)
Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on tehtävä ennen käsittelyn päättymistä. Vaatimuksessa on eriteltävä oikeudenkäyntikulujen määrä ja niiden perusteet. (19.3.1999/368)
Ratkaisu oikeudenkäyntikuluista on annettava samalla kun tuomioistuin ratkaisee asian. Ratkaisussa on ilmoitettava erikseen korvattavat kulut ja palkkiot. Jos pääasia ratkaistaan valmistelussa, voidaan samalla antaa ratkaisu oikeudenkäyntikuluista silloinkin, kun ne ovat jääneet riitaisiksi, jollei kulujen määrän selvittämisen katsota vaativan pääkäsittelyä suullisen todistelun vastaanottamiseksi. (19.3.1999/368)
Kun tuomioistuin siirtää asian toiseen tuomioistuimeen, kysymys siirtävässä tuomioistuimessa syntyneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on ratkaistava siinä tuomioistuimessa, johon asia on siirretty.
15 § (19.3.1999/368)
15 § on kumottu L:lla 19.3.1999/368.
16 § (26.11.1993/1013)
Jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.
Jos asia palautetaan, kysymys kuluista ylemmässä tuomioistuimessa on tutkittava alemmassa oikeudessa palautetun asian yhteydessä.
Ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa asiassa velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut on määrättävä 1 ja 2 momentin mukaisesti, jollei erityisestä syystä muuta johdu. (26.8.2005/666)
17–18 §
17–18 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
Täydentävät säännökset
19 § (13.5.2011/440)
Syyttäjällä on oikeus valtion puolesta hakea muutosta 13 §:n nojalla tehtyyn ratkaisuun silloinkin, kun hän ei ole toiminut syyttäjänä.
20 § (11.7.1997/690)
20 § on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
22 luku (22.7.1991/1064)
Käräjäoikeuden pöytäkirja ja todistelun taltiointi (23.5.2003/381)
Pöytäkirjanpito
1 § (22.7.1991/1064)
Käräjäoikeudessa pidetään riita- ja rikosasian käsittelystä pöytäkirjaa. Pöytäkirjan allekirjoittaa sen laatija.
Riita-asian pöytäkirja
2 § (22.7.1991/1064)
Jokaisesta riita-asiasta laaditaan pöytäkirja erikseen.
Pöytäkirjaa ei kuitenkaan tarvitse laatia silloin, kun asiaa ei käsitellä istunnossa.
Pöytäkirjan laatii puheenjohtajan ohjeiden mukaisesti tuomioistuimen virkamies taikka erityisestä syystä puheenjohtaja tai hänen määräämänsä tuomioistuimen lainoppinut jäsen. (1.6.2001/441)
3 § (22.7.1991/1064)
Pöytäkirjaan on merkittävä:
1) tuomioistuimen nimi ja käsittelypäivä;
2) asian käsittelyyn osallistuneiden tuomioistuimen jäsenten sekä pöytäkirjan laatijan nimet;
3) asianosaiset ja kuultavaksi kutsutut sekä heidän saapuvillaolonsa;
4) asianosaisten asiamiehet tai avustajat sekä tulkit;
5) asia; sekä
6) suljetun käsittelyn syy.
2 momentti on kumottu L:lla 11.7.1997/690.
4 § (22.7.1991/1064)
Suullisen valmistelun pöytäkirjaan on 3 §:ssä säädetyn lisäksi merkittävä:
1) esitetyt vaatimukset, väitteet, myöntämiset ja vastustamiset;
2) seikat, joihin asianosaiset perustavat vaatimuksensa ja vastustamisensa, sekä vastapuolen lausunto niistä;
3) ilmoitetut todisteet ja mitä kullakin todisteella halutaan näyttää toteen; sekä
4) muut pääkäsittelyn toimittamisen kannalta tarpeelliset seikat.
(30.8.2002/768)
Jos se, mitä 1 momentin nojalla on merkittävä pöytäkirjaan, käy ilmi haastehakemuksesta, vastauksesta, muusta tuomioistuimelle toimitetusta asiakirjasta tai aikaisemmin laaditusta pöytäkirjasta, riittää, kun pöytäkirjassa siltä osin viitataan sanottuun asiakirjaan tai pöytäkirjaan.
Mitä 1 momentissa on säädetty, on soveltuvin osin noudatettava myös laadittaessa pöytäkirja muusta pääkäsittelyn ulkopuolella tapahtuvasta käsittelystä.
5 § (22.7.1991/1064)
Pääkäsittelyn pöytäkirjaan on 3 §:ssä säädetyn lisäksi merkittävä asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot ja siinä on mainittava:
1) esitetyt vaatimukset, väitteet, myöntämiset ja vastustamiset,
2) seikat, joihin asianosainen perustaa vaatimuksensa ja vastustamisensa sekä vastapuolen lausunto niistä,
3) todistajat, asiantuntijat ja muut asiassa kuullut henkilöt sekä esitetyt muut todisteet.
(30.8.2002/768)
Jos se, mitä 1 momentin nojalla on merkittävä pöytäkirjaan, käy ilmi haastehakemuksesta, vastauksesta, muusta tuomioistuimelle toimitetusta asiakirjasta tai aikaisemmin laaditusta pöytäkirjasta, riittää, kun pöytäkirjassa siltä osin viitataan sanottuun asiakirjaan tai pöytäkirjaan.
6 § (22.7.1991/1064)
Todistajan, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun asianosaisen tai muun henkilön kuulustelu on äänitettävä. Jos äänittäminen ei ole mahdollista, lausuma on sanatarkasti merkittävä pöytäkirjaan.
Jos äänittäminen lausuman lyhyyden vuoksi on ilmeisen tarpeetonta, pöytäkirjaan on äänittämisen sijasta tarkoin merkittävä, mitä asiassa on kerrottu. Pöytäkirjattu suullinen lausuma on heti luettava ja pöytäkirjaan on merkittävä lausuman antajan ilmoitus siitä, onko lausuma ymmärretty oikein.
7 § (22.7.1991/1064)
Pöytäkirjaan on merkittävä tuomioistuimen katselmusta toimittaessaan tekemät havainnot.
8 § (22.7.1991/1064)
Pöytäkirjaan ei saa ilman syytä merkitä muita kuin 3–7 §:ssä mainittuja tietoja.
9 § (23.5.2003/381)
Asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa todistelutallenne on tarpeellisilta osin saatettava kirjalliseen muotoon (kirjallinen toisinto), jos tuomioistuin katsoo sen edistävän asian käsittelyä.
Tallenteesta voidaan valmistaa jäljennös taikka se voidaan saattaa kirjalliseen muotoon myös, jos asianosainen tai joku muu sitä pyytää.
10 § (22.7.1991/1064)
Äänite on säilytettävä vähintään kuuden kuukauden ajan asian ratkaisemisesta. Jos asiassa on haettu muutosta, äänite on kuitenkin säilytettävä, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu.
11 § (30.8.2002/768)
Pöytäkirjasta, tuomiosta, erikseen laaditusta päätöksestä ja kertyneistä asiakirjoista muodostetaan asiakirjavihko.
12 § (22.7.1991/1064)
Käräjäoikeudessa on riita-asioista pidettävä päiväkirjaa, johon merkitään asian saapumispäivä, toimenpiteet, asian ratkaisupäivä, sekä tarpeelliset tiedot muutoksenhausta.
13 § (30.8.2002/768)
Tarkemmat määräykset päiväkirjojen ja luetteloiden pitämisestä sekä asiankäsittelyjärjestelmistä ja niistä annettavien tallenteiden tietosisällöstä samoin kuin annettavien todistusten, hakemusten, haastehakemusten ja muiden asiakirjojen kaavoista antaa tarvittaessa oikeusministeriö.
23 luku (11.7.1997/690)
Äänestämisestä
Äänestämisestä yleensä
1 § (11.7.1997/690)
Jos tuomioistuimen jäsenet eivät pääse neuvottelussa ratkaisusta yksimielisyyteen, tuomioistuimessa on suoritettava äänestys.
Äänestys suoritetaan virkaikäjärjestyksessä siten, että nuorin jäsen lausuu ensin ja puheenjohtaja viimeiseksi mielipiteensä. Jos tuomioistuimen jäsen esittelee asian, hänen on kuitenkin ensin sanottava mielipiteensä.
2 § (11.7.1997/690)
Jos käräjäoikeudessa on lautamiehiä, puheenjohtajan on selostettava lautamiehille asiassa esiin tulleet kysymykset ja niihin soveltuvat säännökset.
Äänestettäessä lautamiehet lausuvat mielipiteensä viimeiseksi.
3 § (11.7.1997/690)
Mielipide on perusteltava.
Jäsenen, joka yhtyy aikaisemmin esitettyyn mielipiteeseen, on perusteltava mielipiteensä vain, jos perustelut poikkeavat aikaisemmin esitetystä.
4 § (11.7.1997/690)
Jos syntyy erimielisyys siitä, miten äänestys tulee toimittaa, tai siitä, mikä on äänestyksen lopputulos, siitä on äänestettävä erikseen. Tällöin noudatetaan, mitä äänestämisestä riita-asioissa säädetään.
Äänestys riita-asiassa
5 § (11.7.1997/690)
Jos riita-asiassa on esitetty useita vaatimuksia tai kuittausvaatimus, niistä jokaisesta on äänestettävä erikseen. Samoin on meneteltävä, jos samaa vaatimusta koskevassa asiassa on useita kysymyksiä, jotka vaikuttavat ratkaisun lopputulokseen.
Tuomioistuimen jäsenen on lausuttava jokaisesta ratkaistavasta kysymyksestä.
6 § (11.7.1997/690)
Äänestyksessä voittaa mielipide, jota jäsenten enemmistö on kannattanut. Äänten mennessä tasan voittaa mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut.
7 § (11.7.1997/690)
Oikeudenkäyntiä koskevasta kysymyksestä on äänestettävä erikseen.
8 § (11.7.1997/690)
Jos erimielisyys koskee rahaa tai muuta määräsuuruista vaatimusta ja äänestyksessä on kannatettu useampaa kuin kahta mielipidettä eikä minkään kannalla ole 6 §:ssä tarkoitettua määrää jäseniä, tulee määrältään suurimman vaatimuksen puolesta annetut äänet yhdistää sitä lähinnä olevan vaatimuksen puolesta annettuihin ääniin ja tarvittaessa jatkaa vastaavalla tavalla, kunnes löytyy mielipide, jonka mukaisesti asia on sanotun 6 §:n mukaan ratkaistava.
9 § (11.7.1997/690)
Jos riita-asiassa äänestetään asetettuun uhkasakkoon tai vankeuteen tuomitsemisesta, sovelletaan rikosasioiden äänestyssäännöksiä.
24 luku (6.3.1998/165)
Tuomioistuimen ratkaisu
Käräjäoikeuden ratkaisu riita-asiassa
1 § (6.3.1998/165)
Pääasian ratkaisu riita-asiassa on tuomio. Tuomioistuimen muu ratkaisu on päätös.
2 § (6.3.1998/165)
Tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Tuomiossa saadaan kuitenkin ottaa huomioon myös pääkäsittelyn ulkopuolella esitetty todiste, jota ei 17 luvun 59 §:n 1 momentin nojalla oteta vastaan uudelleen
pääkäsittelyssä. Jos asiassa on toimitettu uusi pääkäsittely, saadaan tuomiossa ottaa huomioon vain se, mitä on esitetty tässä käsittelyssä. Tuomiossa saadaan ottaa huomioon myös se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyä 6 luvun 14 §:n nojalla täydennettäessä. (12.6.2015/732)
Kun asia ratkaistaan valmistelussa, tuomiossa saadaan ottaa huomioon kaikki, mitä haastehakemuksessa, kirjallisessa vastauksessa ja lausumassa sekä muutoin on esitetty.
3 § (6.3.1998/165)
Tuomioistuin ei saa tuomita muuta tai enempää kuin asianosainen on vaatinut.
Asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. (30.8.2002/768)
4 § (6.3.1998/165)
Tuomio on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä.
5 § (6.3.1998/165)
Tuomioistuin voi ratkaista erikseen tuomiolla itsenäisen vaatimuksen asiassa, jossa on esitetty useita vaatimuksia (osatuomio). Tuomioistuin voi ratkaista erikseen myös vaatimuksen sen osan, joka on myönnetty.
Saamisvaatimus ja sitä vastaan esitetty kuittausvaatimus on kuitenkin ratkaistava yhdessä, jollei pääsaatavaa koskevaa vaatimusta 5 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla ole ratkaistava yksipuolisella tuomiolla.
6 § (6.3.1998/165)
Jos kanteen ratkaiseminen riippuu samassa oikeudenkäynnissä käsiteltävän muun kanteen ratkaisemisesta, tuomioistuin voi ratkaista erikseen tuomiolla viimeksi mainitun kanteen (välituomio). Tuomioistuin voi tällöin määrätä, että asian käsittelyä muilta osin jatketaan vasta sen jälkeen, kun välituomio on saanut lainvoiman.
Tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä ratkaista erikseen välituomiolla myös sellaisen samaa vaatimusta koskevan kysymyksen, jonka selvittämisestä vaatimuksen ratkaiseminen muilta osin riippuu. Välituomion saa tällöin vain erityisestä syystä antaa vastoin toisen asianosaisen tahtoa. Tässä momentissa tarkoitettuun välituomioon saa hakea muutosta erikseen ainoastaan, jos asian käsittely muilta osin välituomion antamisen johdosta on tarpeetonta. Muussa tapauksessa momentissa tarkoitettuun välituomioon saa hakea muutosta ainoastaan haettaessa muutosta asian lopulliseen ratkaisuun.
7 § (6.3.1998/165)
Käräjäoikeuden tuomio laaditaan erilliseksi asiakirjaksi. Siinä on oltava:
1) tuomioistuimen nimi sekä tuomion antamispäivä;
2) asianosaisten nimet;
3) selostus asianosaisten vaatimuksista ja vastauksista perusteineen;
4) luettelo todistelutarkoituksessa kuulluista henkilöistä ja muista esitetyistä todisteista;
5) perustelut;
6) sovelletut lainkohdat ja oikeusohjeet;
7) tuomiolauselma; sekä
8) asian ratkaisseiden jäsenten nimet ja virka-asema sekä ilmoitus siitä, onko tuomiosta äänestetty. Jos tuomiosta on äänestetty, tuomioon on liitettävä eri mieltä olleiden jäsenten mielipiteet.
Tuomioon sisältyvä selostus saadaan kokonaan tai osittain korvata liittämällä tuomioon jäljennös haastehakemuksesta tai vastauksesta taikka muusta asiakirjasta, jos tuomion selvyys ei siitä vaarannu.
8 § (6.3.1998/165)
Päätösneuvottelu on pidettävä heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Päätösneuvottelun päätyttyä asiassa on julistettava tuomio. Jollei tuomion julistaminen kokonaisuudessaan ole tarpeen, tuomiosta on sitä julistettaessa ilmoitettava sen perustelut ja tuomiolauselma. Asianosaisten siihen suostuessa perustelut voidaan tällöin ilmoittaa ainoastaan pääpiirteittäin. Jos tuomiosta on äänestetty, siitä on ilmoitettava julistamisen yhteydessä. (30.8.2002/768)
Jos laajassa tai vaikeassa asiassa tuomioistuimen jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii, tuomio saadaan antaa tuomioistuimen kansliassa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Jos tuomiota ei voida erityisestä syystä antaa sanotussa määräajassa, se on annettava niin pian kuin mahdollista. Käsittelyn päättyessä saapuvilla oleville asianosaisille on ilmoitettava tuomion antamispäivä.
Kun asia ratkaistaan toimittamatta pääkäsittelyä tai valmistelun istuntoa, tuomio annetaan viivytyksettä tuomioistuimen kansliassa. Tuomioistuimen on tällöin ilmoitettava asianosaisille kirjallisesti tuomion antamispäivä hyvissä ajoin ennen tuomion antamista. Yksipuolisen tuomion antamisesta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa. Myöskään tuomiosta ei tarvitse ilmoittaa sille, jonka hyväksi se on annettu hänen sitä vaatimatta.
9 § (6.3.1998/165)
Käräjäoikeuden tuomion allekirjoittaa puheenjohtaja.
Käräjäoikeuden tuomiot ja erillisiksi asiakirjoiksi laaditut päätökset arkistoidaan liittämällä ne asiakirjavihkoon. (30.8.2002/768)
10 § (6.3.1998/165)
Tuomioistuimen on korjattava tuomiossa oleva kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin rinnastettava selvä virhe. Virheen voi korjata myös tuomioistuimen puheenjohtaja tai hänen
estyneenä ollessaan sen lainoppinut jäsen. Ennen virheen korjaamista on asianosaisille tarvittaessa varattava tilaisuus tulla kuulluksi tehtävästä korjauksesta.
Korjaus on merkittävä tuomioon sekä asianosaiselle annettuun tuomion jäljennökseen tai kappaleeseen. Jos asianosaiselle annettua jäljennöstä tai kappaletta ei saada korjatuksi, asianosaiselle on lähetettävä korjatun tuomion jäljennös. Jos asiassa on haettu muutosta, tehdystä korjauksesta on ilmoitettava muutoksenhakutuomioistuimelle.
Asianosaisella on oikeus kannella virheen korjaamisesta 30 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut korjaamisesta tiedon.
11 § (6.3.1998/165)
Tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä täydentää tuomiota, jos siinä ei ole annettu ratkaisua asianosaisen vaatimuksesta. Jos tuomiossa on jäänyt lausumatta sellaisesta asianosaisen vaatimuksesta, jossa sovinto ei ole sallittu, tuomio voidaan täydentää myös viran puolesta.
Asianosaisen on pyydettävä tuomion täydentämistä kirjallisella hakemuksella 14 päivän kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta. Viran puolesta tuomio voidaan täydentää, jos asianosainen on 14 päivän kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta kutsuttu tuomion täydentämistä koskevaan käsittelyyn tai häneltä on pyydetty kirjallinen lausuma täydentämisestä.
Tuomion täydentämistä koskevaan käsittelyyn asianosaiset on kutsuttava uhalla, että tuomio voidaan täydentää asianosaisen poissaolosta huolimatta. Jos tuomioistuin ei pidä suullista käsittelyä tarpeellisena, tuomioistuimen on pyydettävä asianosaisilta kirjallinen lausuma käsiteltävästä kysymyksestä ja samalla ilmoitettava päivä, jona tuomion täydentämistä koskeva ratkaisu annetaan.
12 § (6.3.1998/165)
Tuomion täydentää tuomioistuin siinä kokoonpanossa, joka on antanut täydennettävän tuomion. Jos jollekin tuomioistuimen jäsenelle on tullut este, tuomion täydentää tuomioistuin sellaisessa kokoonpanossa, joka olisi ollut toimivaltainen käsittelemään asian.
Tuomion täydentämistä koskeva ratkaisu on liitettävä tuomioon, johon on merkittävä, että sitä on jälkeenpäin täydennetty. Jos asiassa on haettu muutosta, tuomion täydentämisestä on ilmoitettava muutoksenhakutuomioistuimelle.
Tuomion täydentämistä koskevaan ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla.
13 § (6.3.1998/165)
Asianosaisille annetaan toimituskirjana jäljennös käräjäoikeuden tuomiosta.
Käräjäoikeuden tuomion jäljennöksen todistaa oikeaksi puheenjohtaja, lainoppinut jäsen tai tehtävään määrätty virkamies.
Käräjäoikeuden tuomion jäljennöksen on oltava asianosaisen saatavana käräjäoikeuden kansliassa tuomion julistamis- tai antamispäivästä lukien
1) kahden viikon kuluessa, jos asiassa on ilmoitettu tyytymättömyyttä, ja
2) muissa tapauksissa, mikäli mahdollista, 30 päivän kuluessa.
14 § (6.3.1998/165)
Käräjäoikeuden päätös on sisällytettävä pöytäkirjaan. Päätös, jolla asia jätetään tutkimatta, on kuitenkin aina laadittava erilliseksi asiakirjaksi.
Päätös on perusteltava, jos sillä hylätään asiassa esitetty vaatimus tai väite taikka jos perusteleminen muutoin on tarpeen.
Päätöksestä on muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä tuomiosta on säädetty.
Hovioikeuden ratkaisu
15 § (6.3.1998/165)
Hovioikeuden tuomiossa ja lopullisessa päätöksessä on oltava:
1) tuomioistuimen nimi sekä ratkaisun julistamis- tai antamispäivä;
2) asianosaisten nimet;
3) selostus käräjäoikeuden ratkaisusta tarpeellisilta osiltaan sekä selostus asianosaisten vaatimuksista ja vastauksista hovioikeudessa perusteineen;
4) luettelo hovioikeudessa todistelutarkoituksessa kuulluista henkilöistä ja muista siellä esitetyistä todisteista;
5) perustelut;
6) sovelletut lainkohdat ja oikeusohjeet;
7) tuomio- tai päätöslauselma; sekä
8) asian ratkaisseiden jäsenten nimet ja virka-asema sekä ilmoitus siitä, onko ratkaisusta äänestetty. Tuomioon ja lopulliseen päätökseen on liitettävä eri mieltä olleiden jäsenten mielipiteet ja hovioikeuden ratkaisusta poikkeava esittelijän mietintö.
Selostus käräjäoikeuden ratkaisusta saadaan kokonaan tai osittain korvata liittämällä tuomioon tai lopulliseen päätökseen jäljennös käräjäoikeuden ratkaisusta kokonaan tai tarpeellisilta osiltaan, jollei hovioikeuden ratkaisun selvyys siitä vaarannu. Käräjäoikeuden perusteluja, jotka hovioikeus hyväksyy, ei tarvitse toistaa.
Tuomiosta ja lopullisesta päätöksestä laaditaan taltio, jonka allekirjoittavat ne, jotka ovat osallistuneet asian ratkaisemiseen. Asian esittelijä varmentaa taltion. Asianosaiselle annettavan toimituskirjan allekirjoittaa asian esittelijä tai presidentin määräämä muu virkamies.
16 § (6.3.1998/165)
Jos hovioikeus ei muuta käräjäoikeuden ratkaisun perusteluja eikä lopputulosta, edellä 15 §:n 1 momentin 5–7 kohdan sijasta riittää ilmoitus, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuus on tutkittu ja ettei ole ilmennyt aihetta ratkaisun muuttamiseen. Tällöin hovioikeuden ratkaisussa ei
tarvitse olla selostusta käräjäoikeuden ratkaisusta. Ratkaisuun on liitettävä jäljennös käräjäoikeuden ratkaisusta kokonaan tai tarpeellisilta osiltaan.
17 § (6.3.1998/165)
Hovioikeuden ratkaisu julistetaan päätösneuvottelun päätyttyä tai annetaan hovioikeuden kansliassa. Julistettu ratkaisu päivätään julistamispäivälle ja kansliassa annettu ratkaisu sille päivälle, jona se on asianosaisten saatavissa.
Tuomio ja lopullinen päätös on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Jos ratkaisua ei voida erityisestä syystä antaa sanotussa määräajassa, se on annettava niin pian kuin mahdollista. Päätösneuvottelu on kuitenkin pidettävä heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä.
18 § (13.5.2011/440)
Ratkaisustaan hovioikeuden on lähetettävä kappale kaikille hovioikeudessa puhevaltaa käyttäneille.
Kappale on lähetettävä rikosasian vastaajalle silloinkin, kun hän ei ole käyttänyt hovioikeudessa puhevaltaa, jos hovioikeus on muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua hänen osaltaan. Syyttäjälle kappale on lähetettävä hänen ajamassaan rikosasiassa silloinkin, kun hän ei ole käyttänyt hovioikeudessa puhevaltaa.
19 § (6.3.1998/165)
Ellei toisin ole säädetty, on hovioikeuden ratkaisusta muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä käräjäoikeuden ratkaisusta säädetään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
20 § (6.3.1998/165)
Korkeimman oikeuden ratkaisusta valituslupahakemukseen ja valitukseen säädetään oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa.
Ilmoitusten ja kutsujen tiedoksiantotapa
21 § (6.3.1998/165)
Tässä luvussa tarkoitetut ilmoitukset ja kutsut tuomioistuin saa, jollei muuta tiedoksiantotapaa pidetä tarpeellisena, lähettää postitse.
25 luku (6.3.1998/165)
Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen
Yleiset säännökset
1 § (6.3.1998/165)
Muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan hovioikeudelta valittamalla.
Käräjäoikeuden tuomioon ja lopulliseen päätökseen sekä samassa yhteydessä tehtyyn muuhun ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla, jollei muutoksenhakua ole erikseen kielletty.
Käräjäoikeuden oikeudenkäynnin aikana tekemään ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla vain, jos se on nimenomaisesti sallittu.
2 § (6.3.1998/165)
Asiassa, jossa sovinto on sallittu, asianosaiset voivat kirjallisesti sopia, ettei kukaan heistä hae valittamalla tuomioon muutosta. Sopimuksen tulee koskea tiettyä riitaa tai tietystä oikeussuhteesta vastaisuudessa syntyviä riitoja.
Valitusajan kuluessa asianosainen voi sitovasti ilmoittaa tyytyvänsä käräjäoikeuden ratkaisuun joko kokonaan tai osaksi. Ilmoitus tulee tehdä kirjallisesti käräjäoikeudelle.
Muutoksenhakuohjeet
3 § (13.5.2011/440)
Kun käräjäoikeus julistaa tai antaa ratkaisun, sen on samalla ilmoitettava, saako ratkaisuun hakea muutosta ja mitä muutoksenhaussa on noudatettava.
Saapuvilla oleville asianosaisille on heti ratkaisun julistamisen jälkeen annettava kirjalliset ohjeet, joista ilmenee, miten ratkaisuun tyytymättömän on meneteltävä saattaakseen asian hovioikeuden tutkittavaksi tai hakeakseen muutosta 30 a luvun mukaisella ennakkopäätösvalituksella. Ohjeissa on myös selostettava ennakkopäätösmenettely pääpiirteittäin. Ohjeita ei kuitenkaan anneta syyttäjälle eikä muullekaan asianosaiselle, jos se havaitaan ilmeisen tarpeettomaksi.
4 § (6.3.1998/165)
Jos käräjäoikeus tuomitsee rangaistukseen sellaisen rikosasian vastaajan, joka on ollut poissa silloin, kun asian käsittely on istunnossa päättynyt, käräjäoikeuden on välittömästi tuomion julistamisen tai antamisen jälkeen ilmoitettava hänelle tuomion julistamis- tai antamispäivä ja tuomittu seuraamus sekä samalla lähetettävä 3 §:n 2 momentissa mainitut ohjeet. Ilmoitus saadaan lähettää postitse vastaajan viimeksi ilmoittamalla osoitteella. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä sakosta eikä muuntorangaistuksesta.
Tyytymättömyyden ilmoittaminen
5 § (6.3.1998/165)
Asianosaisen, joka tahtoo hakea muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun, on ilmoitettava siihen tyytymättömyyttä puhevallan menettämisen uhalla. Jos useilla asianosaisilla on yhteinen puhevalta, riittää yksi tyytymättömyyden ilmoitus.
Tyytymättömyyttä on ilmoitettava viimeistään seitsemäntenä päivänä siitä päivästä, jona käräjäoikeuden ratkaisu julistettiin tai annettiin.
Tyytymättömyyden ilmoitus voidaan tehdä joko suullisesti tai kirjallisesti asian ratkaisseelle tuomioistuimelle tai sen kansliaan.
6 § (6.3.1998/165)
Vangittu taikka vankeusrangaistusta tai muuntorangaistusta suorittava henkilö saa rikosasiassa ilmoittaa tyytymättömyyttä vankilan johtajalle. Jos tyytymättömyyden ilmoittamisen määräaika päättyy tällaisen henkilön ollessa oikeudenkäynnin tai vanginkuljetuksen vuoksi rangaistuslaitoksen ulkopuolella, hän saa ilmoittaa tyytymättömyyttä vankilaan saapumisensa jälkeisenä päivänä.
7 § (13.5.2011/440)
Tyytymättömyyden ilmoitus saadaan rajoittaa koskemaan osaa alioikeuden ratkaisusta. Rajoitus on mainittava tyytymättömyyttä ilmoitettaessa.
Jos vastaajia on useita, syyttäjän on tyytymättömyyttä ilmoittaessaan mainittava, ketä heistä tyytymättömyyden ilmoitus koskee.
8 § (6.3.1998/165)
Tyytymättömyyden ilmoitus saadaan peruuttaa tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan kuluessa. Peruutukseen on sovellettava, mitä tyytymättömyyden ilmoittamisesta on säädetty.
9 § (6.3.1998/165)
Jos tyytymättömyyden ilmoitusta ei ole tehty säädetyssä järjestyksessä tai jos tyytymättömyyttä ilmoitetaan ratkaisuun, johon ei saa hakea muutosta, ei ilmoitusta hyväksytä.
Tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymisestä päättää käräjäoikeuden puheenjohtaja. Jos hän on estynyt, kysymyksen ratkaisee käräjäoikeuden muu lainoppinut jäsen. Jos tyytymättömyyden ilmoitusta ei ole hyväksytty, siitä on heti kirjallisesti ilmoitettava asianomaiselle.
Jos tyytymättömyyden ilmoitusta ei ole hyväksytty, saa siitä kannella hovioikeuteen. Kantelukirjoitus on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan kolmessakymmenessä päivässä käräjäoikeuden ratkaisun julistamis- tai antamispäivästä. Jos hovioikeus katsoo tyytymättömyyden ilmoittamisen tapahtuneen laillisesti, tulee sen tarvittaessa asettaa uusi määräaika muutoksenhakua varten.
10 § (6.3.1998/165)
Hyväksytystä tyytymättömyyden ilmoituksesta on tehtävä merkintä käräjäoikeuden ratkaisuun, asianosaiselle annettavaan ratkaisun jäljennökseen ja päiväkirjaan sekä tarpeellisiin luetteloihin ja ilmoituksiin.
10 a § (23.5.2003/381)
Kun tyytymättömyyden ilmoitus oikeudenkäynnin aikana tehdystä ratkaisusta on hyväksytty, käräjäoikeus voi tarvittaessa määrätä, että asian käsittelyä jatketaan vasta sen jälkeen, kun valitus on ratkaistu.
Valitusosoitus
11 § (6.3.1998/165)
Kun tyytymättömyyden ilmoitus on tehty ja hyväksytty, on asianosaiselle annettavaan käräjäoikeuden ratkaisun jäljennökseen liitettävä valitusosoitus.
Valitusosoituksessa on mainittava muutoksenhakutuomioistuin sekä valitusajan päättymispäivä. Siinä on selostettava säännökset valituksen perilleajamisesta, jatkokäsittelyluvasta ja lupaperusteista sekä valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä. Lisäksi valitusosoitukseen on sisällytettävä vastaavat tiedot vastavalituksesta sekä ennakkopäätösvalituksesta sen mukaan kuin 14 a–14 c §:ssä ja 30 a luvussa säädetään. (24.6.2010/650)
Jos valitusosoitus on virheellinen eikä virhe ole ollut selvästi havaittavissa, valitusta ei tämän vuoksi jätetä tutkimatta, jos valittaja on noudattanut joko osoitusta tai mitä asiasta on säädetty.
Valituksen perilleajaminen
12 § (6.3.1998/165)
Määräaika valitusta varten on 30 päivää siitä päivästä, jona käräjäoikeuden ratkaisu julistettiin tai annettiin.
Viimeistään määräajan päättymispäivänä ennen virka-ajan päättymistä asianosaisen on toimitettava valituskirjelmä käräjäoikeuden kansliaan. Valitusta, jota ei ole tehty määräajassa, ei oteta tutkittavaksi.
Jos valittaja haluaa peruuttaa valituksen, hänen on toimitettava hovioikeudelle osoitettu kirjallinen peruuttamisilmoitus hovioikeuden kirjaamoon tai käräjäoikeuden kansliaan.
13 § (23.5.2003/381)
Jos muutosta ei laillisen esteen vuoksi tai muusta hyväksyttävästä syystä voida hakea määräajassa, käräjäoikeus asettaa hakemuksesta uuden määräajan muutoksenhakua varten.
Uutta määräaikaa on pyydettävä ennen alkuperäisen määräajan päättymistä käräjäoikeudelta kirjallisella hakemuksella. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijaa kohdanneesta esteestä tai muusta hakemuksen perusteena olevasta syystä.
14 § (6.3.1998/165)
Uuden määräajan asettamisesta ja valituksen tutkimatta jättämisestä myöhästymisen vuoksi päättää käräjäoikeuden lainoppinut jäsen.
Jos hakemus uuden määräajan asettamisesta hylätään tai valitus myöhästymisen vuoksi jätetään tutkimatta, ratkaisun antamispäivä on ilmoitettava asianomaisille kirjallisesti hyvissä ajoin ennen ratkaisun antamista.
Vastavalitus (23.5.2003/381)
14 a § (23.5.2003/381)
Valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan käräjäoikeuden tuomiosta (vastavalitus).
Määräaika vastavalitusta varten on kaksi viikkoa valittajalle asetetun valitusmääräajan päättymisestä.
14 b § (24.6.2010/650)
Vastavalitus raukeaa, jos valitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsittelylupaa. Vastavalitus ei kuitenkaan raukea, jos valitus peruutetaan vasta pääkäsittelyssä.
14 c § (23.5.2003/381)
Muutoin vastavalituksen osalta noudatetaan, mitä valituksesta säädetään.
Valituskirjelmän sisältö ja liitteet
15 § (23.5.2003/381)
Valituskirjelmässä, joka osoitetaan asianomaiselle hovioikeudelle, on mainittava:
1) käräjäoikeuden ratkaisu, johon muutosta haetaan;
2) miltä kohdin käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta;
3) mitä muutoksia käräjäoikeuden ratkaisuun vaaditaan tehtäviksi;
4) perusteet, joilla muutosta vaaditaan, ja miltä osin käräjäoikeuden ratkaisun perustelut valittajan mielestä ovat virheelliset;
4 a) peruste jatkokäsittelyluvan myöntämiselle asiassa, jossa jatkokäsittelylupa 25 a luvun 5 §:n mukaan tarvitaan, ja syyt, joiden nojalla valittaja katsoo perusteen olevan olemassa, jos ne eivät muuten ilmene kirjelmästä; (10.4.2015/386)
5) todisteet, joihin halutaan nojautua, ja mitä kullakin todisteella halutaan näyttää toteen; sekä
6) mahdollinen pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa.
Jos valittaja haluaa, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely, hänen on ilmoitettava yksilöity syy siihen. Valittajan on myös ilmoitettava käsityksensä siitä, onko pääkäsittelyssä kuultava asianosaisia henkilökohtaisesti, ja keiden todistajien, asiantuntijoiden ja muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden kuuleminen on tarpeellista.
Jos valittaja riita-asiassa vetoaa seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole esitetty käräjäoikeudessa, hänen on ilmoitettava, miksi siihen vetoaminen 17 § huomioon ottaen olisi sallittua hovioikeudessa.
16 § (6.3.1998/165)
Valituskirjelmässä on ilmoitettava asianosaisten nimet ja heidän laillisen edustajansa tai asiamiehensä taikka avustajansa yhteystiedot sekä se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon asiaa koskevat kehotukset, kutsut ja ilmoitukset voidaan valittajalle lähettää (prosessiosoite). Asianosaisen sekä todistajan tai muun kuultavan puhelinnumero ja muut yhteystiedot on myös soveltuvalla tavalla ilmoitettava hovioikeudelle. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, valittajan tulee viipymättä ilmoittaa siitä hovioikeudelle. (14.5.2010/362)
Valituskirjelmä on valittajan tai, jollei hän ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava.
Kirjelmään on liitettävä ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa ja joita ei ole esitetty käräjäoikeudessa, sekä jäljennös kirjelmästä ja siihen liitetyistä asiakirjoista.
Uusi aineisto hovioikeudessa
17 § (6.3.1998/165)
Valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.
Kuittausvaatimus, joka on esitetty vasta hovioikeudessa, voidaan jättää tutkimatta, jos sen tutkiminen ei voi vaikeudetta tapahtua.
Täydentävät säännökset
18 § (6.3.1998/165)
Käräjäoikeuden kansliaan toimitetut, hovioikeudelle osoitetut kirjelmät ja niihin liittyvät asiakirjat on käräjäoikeudesta viipymättä lähetettävä hovioikeuteen. Samalla on lähetettävä asiaa koskeva asiakirjavihko ja äänitteet. Käräjäoikeuden tuomiosta ja erilliseksi asiakirjaksi laaditusta päätöksestä lähetetään kuitenkin vain jäljennökset. (30.8.2002/768)
Jos käräjäoikeuden kansliaan toimitettava valituskirjelmä on saapunut määräajassa hovioikeuteen, valitusta ei tämän vuoksi jätetä tutkimatta. Kirjelmä on hovioikeudesta viipymättä lähetettävä käräjäoikeuden kansliaan.
19 § (13.5.2011/440)
19 § on kumottu L:lla 13.5.2011/440.
25 a luku (24.6.2010/650)
Valitusasian valmistelun aloittaminen hovioikeudessa ja jatkokäsittelylupa
Yleiset säännökset
1 § (24.6.2010/650)
Tässä luvussa säädetään valitusasian valmistelun aloittamisesta hovioikeudessa sekä jatkokäsittelyluvasta ja sen myöntämisestä.
Jos valitusasiassa ei tarvita jatkokäsittelylupaa tai lupa 11 §:ssä säädetyin perustein myönnetään, asian käsittelyä jatketaan siten kuin 26 luvussa säädetään.
Jos jatkokäsittelylupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Valmistelun aloittaminen
2 § (24.6.2010/650)
Valitusasian valmistelu hovioikeudessa alkaa, kun käräjäoikeudesta lähetetty valituskirjelmä saapuu hovioikeuteen. Asian valmistelusta hovioikeudessa vastaa yksi jäsen (valmistelusta vastaava jäsen).
3 § (24.6.2010/650)
Jos valitus on puutteellinen ja sen täydentäminen on oikeudenkäynnin jatkamiseksi tarpeen, valittajaa on kehotettava korjaamaan puute hovioikeuden määräämässä ajassa. Samalla on ilmoitettava, mikä seuraamus kehotuksen laiminlyömisestä voi olla.
Jos valitus on täydennyksenkin jälkeen puutteellinen, saadaan asianosaiselle erityisestä syystä varata uusi tilaisuus sen täydentämiseen.
4 § (24.6.2010/650)
Jos valittaja ei noudata valituksen täydentämistä koskevaa kehotusta ja valitus on niin puutteellinen, ettei se kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa, valitus jätetään tutkimatta.
Hovioikeuden on heti jätettävä valitus tutkimatta, jos sen tutkimiselle on muu kuin 3 §:ssä tarkoitettu este.
Jatkokäsittelylupa
5 § (10.4.2015/386)
Asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa, kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla.
Rikosasian vastaaja, joka on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta, ei kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos valitus koskee hänen syykseen luettua rikosta taikka rangaistusta. Rangaistuksen ankaruutta arvioitaessa ei oteta
huomioon vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua sakkoa tai muuta rikosoikeudellista seuraamusta.
Syyttäjä tai asianomistaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos vastaaja on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee vastaajan syyksi luettua rikosta taikka vastaajalle tuomittua rangaistusta.
6–10 §
6–10 § on kumottu L:lla 10.4.2015/386,.
11 § (24.6.2010/650)
Jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos:
1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.
Jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.
12 § (24.6.2010/650)
Jatkokäsittelylupa voidaan rajoittaa koskemaan osaa käräjäoikeuden ratkaisusta. Kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä muilta osin voidaan tällöin siirtää ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.
Menettely jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevassa asiassa
13 § (24.6.2010/650)
Ennen jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan asian ratkaisemista hovioikeuden on tarvittaessa kehotettava valittajan vastapuolta antamaan kirjallinen vastaus valitukseen.
14 § (24.6.2010/650)
Hovioikeus päättää jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaisun, valituksen, mahdollisen vastauksen ja tarvittaessa myös muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kirjallisessa menettelyssä.
Asia voidaan ratkaista ilman esittelyä.
15 § (24.6.2010/650)
Jos asiassa myönnetään jatkokäsittelylupa, siitä on ilmoitettava valittajalle sekä valittajan vastapuolelle.
16 § (24.6.2010/650)
Menettelyn osalta jatkokäsittelylupa-asiassa noudatetaan muutoin soveltuvin osin, mitä 26 luvussa säädetään.
17 § (24.6.2010/650)
Jos jatkokäsittelylupaa ei myönnetä, päätöksestä on käytävä ilmi, että:
1) kaikki 11 §:ssä säädetyt perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle on tutkittu;
2) jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty; ja
3) käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Päätökseen on sisällytettävä selostus asianosaisten vaatimuksista ja vastauksista.
18 § (24.6.2010/650)
Jatkokäsittelylupa myönnetään, jos ratkaisukokoonpanon yksikin jäsen on luvan myöntämisen kannalla.
Muutoksenhaku
19 § (24.6.2010/650)
Päätökseen, jolla jatkokäsittelylupa on myönnetty, ei saa hakea muutosta.
Päätökseen, jolla ratkaisusta valittaneelle on myönnetty jatkokäsittelylupa vain osittain, haetaan muutosta samassa yhteydessä kuin valitetaan hovioikeuden ratkaisusta muilta osin. Jos asiassa ei ole myönnetty jatkokäsittelylupaa kaikille valittajille, myöntämättä jättämistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta siten kuin 30 luvun 1 §:ssä säädetään. (10.4.2015/386)
26 luku (6.3.1998/165)
Valitusasian käsittelyn jatkaminen hovioikeudessa (24.6.2010/650)
Hovioikeuden tutkimisvalta (23.5.2003/381)
1 § (23.5.2003/381)
Oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Tutkittavana on, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava.
1 a § (24.6.2010/650)
1 a § on kumottu L:lla 24.6.2010/650.
Väliotsikko on kumottu L:lla 24.6.2010/650. (24.6.2010/650)
1 b § (24.6.2010/650)
1 b § on kumottu L:lla 24.6.2010/650.
Väliotsikko on kumottu L:lla 24.6.2010/650. (24.6.2010/650)
2 § (24.6.2010/650)
Rikosasiassa hovioikeus voi muuttaa käräjäoikeuden rangaistusvaatimuksesta antamaa tuomiota vastaajan eduksi silloinkin, kun vain virallinen syyttäjä on hakenut siihen muutosta.
Jos käräjäoikeuden tuomioon rikosasiassa haetaan muutosta ainoastaan rangaistusseuraamuksen osalta, hovioikeus ei saa ilman erityistä syytä tutkia, onko vastaaja syyllistynyt hänen syykseen luettuun tekoon.
2 a § (24.6.2010/650)
2 a § on kumottu L:lla 24.6.2010/650.
Kirjallinen vastaus
3 § (24.6.2010/650)
Valittajan vastapuolta on kehotettava antamaan kirjallinen vastaus valitukseen hovioikeuden määräämässä ajassa. Jos vastaus on pyydetty käsiteltäessä kysymystä jatkokäsittelyluvan myöntämisestä tai valitus jätetään 25 a luvun 4 §:n nojalla tutkimatta taikka vastauksen pyytäminen on ilmeisen tarpeetonta, vastausta ei tarvitse pyytää.
Vastausta pyydettäessä on annettava tiedoksi valitus ja siihen liitetyt asiakirjat. Hovioikeus voi lisäksi määrätä, mistä kysymyksestä vastauksessa on erityisesti lausuttava.
4 § (23.5.2003/381)
Vastauksessa sen antajan on ilmoitettava:
1) asia, jossa vastaus annetaan;
2) myöntääkö hän muutosvaatimuksen vai vastustaako hän sitä; sekä
3) käsityksensä valittajan vaatimusten perusteista ja seikat, joihin hän haluaa nojautua.
Vastaukseen ja sen antajaan sovelletaan lisäksi, mitä 25 luvun 15 §:n 1 momentin 4–6 kohdassa sekä 2 ja 3 momentissa sekä 16 ja 17 §:ssä valituksesta ja valittajasta säädetään.
5 § (6.3.1998/165)
Hovioikeus voi tarvittaessa varata vastauksen antajalle tilaisuuden hovioikeuden määräämässä ajassa täydentää vastausta.
6 § (6.3.1998/165)
Vastaus on annettava tiedoksi valittajalle.
Valmistelun jatkaminen
7 § (23.5.2003/381)
Hovioikeuden on valmistelussa asian laadun mukaan selvitettävä:
1) miltä kohdin käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta;
2) mitä vaatimuksia hovioikeudessa esitetään ja mihin perusteisiin vaatimusten tueksi vedotaan;
3) mistä asianosaiset ovat hovioikeudessa erimielisiä;
4) mitä todisteita hovioikeudessa esitetään ja mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen;
5) onko hovioikeudessa toimitettava pääkäsittely; sekä
6) onko riita-asiassa edellytyksiä sovinnolle.
8 § (6.3.1998/165)
Hovioikeus voi kehottaa asianosaista määräajassa toimittamaan hovioikeudelle kirjallisen lausuman. Hovioikeuden on tällöin määrättävä, mistä kysymyksestä asianosaisen on lausuttava. Asianosaista ei kuitenkaan saa kehottaa toimittamaan hovioikeudelle kirjallista lausumaa useamman kuin yhden kerran, ellei siihen ole erityistä syytä. Lausuma on annettava tiedoksi vastapuolelle.
Hovioikeus voi kutsua asianosaiset kuultaviksi istuntoon, jos tämän katsotaan edistävän valmistelua.
9 § (23.5.2003/381)
Hovioikeus päättää valmistelussa lisäksi asiantuntijan lausunnon hankkimisesta, kirjallisen todisteen esittämisestä, katselmuksen toimittamisesta ja muuhun valmistavaan toimenpiteeseen ryhtymisestä, jos sellainen on tarpeen sen turvaamiseksi, että todisteet ovat yhdellä kertaa saatavilla pääkäsittelyssä.
Valmistelussa hovioikeus päättää myös, onko asianosaisia kuultava henkilökohtaisesti, sekä keitä todistajia, asiantuntijoita ja muita todistelutarkoituksessa kuultavia henkilöitä kuullaan pääkäsittelyssä.
Hovioikeuden tulee valvoa, ettei asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta ja ettei asiassa esitetä tarpeetonta todistelua.
10 § (23.5.2003/381)
Hovioikeus voi päättää asian valmisteluun liittyvistä toimenpiteistä ilman esittelyä. Samoin menetellään, kun hovioikeus päättää toimenpiteistä, jotka 2 luvun 8 §:n 2 ja 3 momentin mukaan kuuluvat yhden jäsenen toimivaltaan. Valmistelusta vastaava jäsen päättää menettelytavasta.
11 § (23.5.2003/381)
Asian valmistelussa hovioikeudessa noudatetaan muutoin soveltuvin osin, mitä valmistelusta käräjäoikeudessa säädetään.
Asian ratkaiseminen kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella (23.5.2003/381)
12 § (23.5.2003/381)
Asia ratkaistaan esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei siinä 13–16 §:n nojalla toimiteta pääkäsittelyä.
Jos asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella eikä valittajan vastapuoli ole käyttänyt hovioikeudessa puhevaltaa, asiaa ratkaistaessa otetaan kuitenkin huomioon hänen asiassa aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntiaineisto.
Tarvittaessa todistelutallenteelta on otettava selko käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisällöstä.
Pääkäsittely
13 § (25.8.2016/683)
Hovioikeuden pääkäsittelyssä kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanotetaan muuta selvitystä.
Pääkäsittely saadaan rajoittaa koskemaan vain osaa valituksen kohteena olevasta asiasta.
14 § (24.6.2010/650)
Hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen tai rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii.
Pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.
Hovioikeuden on virallisen syyttäjän pyynnöstä toimitettava pääkäsittely, jos asiassa on otettava vastaan suullista todistelua 15 §:n perusteella ja muulloinkin, kun hovioikeus pitää sitä tarpeellisena.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, on noudatettava myös hakemusasiassa tehtyä valitusta käsiteltäessä.
14 a § (24.6.2010/650)
Hovioikeus voi omasta aloitteestaan toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi.
15 § (24.6.2010/650)
Jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta, käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jollei estettä ole. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä.
Mitä suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista säädetään, sovelletaan myös käräjäoikeuden arvioon katselmusta toimittaessaan tekemiensä havaintojen uskottavuudesta.
Pääkäsittelyssä otetaan vastaan myös hovioikeudessa vastaanotettava uusi suullinen todistelu.
16 § (24.6.2010/650)
Jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, käräjäoikeuden ratkaisua saa tämän todistelun osalta muuttaa vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan. Rangaistusvaatimuksesta tehtyä ratkaisua saadaan kuitenkin muuttaa rikosasian vastaajan eduksi.
Kutsu pääkäsittelyyn ja seuraamus asianosaisen poissaolosta
17 § (6.3.1998/165)
Hovioikeus huolehtii asianosaisten kutsumisesta pääkäsittelyyn.
Kutsussa on asianosaisille ilmoitettava, minä päivänä ja kellonaikana sekä missä pääkäsittely toimitetaan. Samalla on ilmoitettava, mikä seuraamus voi aiheutua siitä, että asianosainen ei saavu pääkäsittelyyn.
18 § (6.3.1998/165)
Valittaja kutsutaan pääkäsittelyyn uhalla, että valitus hänen poissa ollessaan jätetään sillensä.
Valittajan vastapuoli kutsutaan pääkäsittelyyn sakon uhalla, jos asian käsitteleminen edellyttää vastapuolen läsnäoloa.
Valittajan vastapuoli, jonka kuulemista ei pidetä tarpeellisena, kutsutaan pääkäsittelyyn uhalla, että asia voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta.
Syyttäjän on virkansa puolesta oltava läsnä sellaisen asian pääkäsittelyssä, jossa syyttäjä on valittajana tai jossa rikosasian vastaaja on valittanut syyttäjän rangaistusvaatimukseen annetusta käräjäoikeuden ratkaisusta. Syyttäjän on oltava läsnä myös liiketoimintakiellon määräämistä koskevan asian pääkäsittelyssä. (13.5.2011/440)
19 § (6.3.1998/165)
Asianosainen tai hänen laillinen edustajansa voidaan sakon uhalla velvoittaa saapumaan pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti, jos hänen kuulemistaan pidetään asian selvittämiseksi tarpeellisena.
Rikosasian vastaajan velvoittamisesta henkilökohtaisesti saapumaan pääkäsittelyyn on lisäksi voimassa, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa säädetään.
20 § (6.3.1998/165)
Jos valittaja on jäänyt pois pääkäsittelystä, valitus jätetään pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä. (23.5.2003/381)
Jos valittajan vastapuoli tai tämän laillinen edustaja on jäänyt pois pääkäsittelystä, johon häntä on kehotettu saapumaan sakon uhalla, hänelle voidaan asettaa korkeampi uhkasakko. Jos hänet on velvoitettu saapumaan henkilökohtaisesti, hänet voidaan määrätä tuotavaksi samaan tai myöhempään istuntoon. Riita-asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, ja rikosasiassa hänet voidaan määrätä tuotavaksi, vaikka hänen ei olisikaan saavuttava henkilökohtaisesti.
Jos valittajan vastapuolta ei ole kutsuttu pääkäsittelyyn sakon uhalla, asia voidaan ratkaista hänen poissaolostaan huolimatta.
21 § (23.5.2003/381)
Jos asianosainen, todistaja tai muu kuultava ei sakon uhasta huolimatta saavu pääkäsittelyyn taikka jos tuotavaksi määrättyä ei tavata tai jos kutsua ei saada annetuksi tiedoksi, pääkäsittely saadaan, milloin syytä on, toimittaa ja asia ratkaista poissaolosta huolimatta. Asetettua uhkasakkoa ei tällöin tuomita.
Uhkasakkoa ei myöskään tuomita, jos asianosainen tai hänen laillinen edustajansa, todistaja tai muu kuultava, joka sakon uhasta huolimatta on jäänyt pois pääkäsittelystä, saadaan tuoduksi samaan istuntoon, taikka jos kysymys henkilön kuulemisesta henkilökohtaisesti raukeaa.
22 § (6.3.1998/165)
Jos valitus on valittajan poissaolon vuoksi jätetty sillensä, mutta hänellä on ollut laillinen este, jota hän ei ole voinut ajoissa ilmoittaa, valittajalla on oikeus saattaa valitus uudelleen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hovioikeudelle 30 päivän kuluessa valituksen sillensä jättämisestä. Jollei valittaja näytä toteen laillista estettä, valitusta ei oteta tutkittavaksi.
23 § (6.3.1998/165)
Hovioikeus huolehtii myös todistajan ja asiantuntijan sekä muun todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön kutsumisesta pääkäsittelyyn, jollei sitä 11 luvun 2 §:ssä mainitulla perusteella ole annettu asianosaisten tehtäväksi.
Kutsussa ilmoitettavista tiedoista säädetään 17 luvun 41 §:n 3 momentissa. (12.6.2015/732)
Menettely pääkäsittelyssä
24 § (30.8.2002/768)
Pääkäsittelyssä asia käsitellään seuraavassa järjestyksessä:
1) istunnon alussa tuomioistuimen on tarpeellisilta osiltaan selostettava käräjäoikeuden ratkaisu ja se, mihin asian valmistelussa on päädytty, sekä tiedusteltava, vastaavatko valmistelussa esitetyt vaatimukset edelleen asianosaisten kantaa;
2) valittajan ja vastaajan on vuorollaan perusteltava kantaansa ja lausuttava vastapuolen perustelujen johdosta;
3) tuomioistuimen on otettava vastaan todistelu; sekä
4) valittajan ja vastaajan on esitettävä loppulausuntonsa.
Edellä 1 momentissa säädetystä järjestyksestä saadaan kuitenkin tarvittaessa poiketa.
24 a § (23.5.2003/381)
Jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei ole joltakin osin otettava vastaan uudelleen, käräjäoikeudessa kertynyt ääni- tai kuvatallenne voidaan tarvittaessa esittää tarpeellisilta osiltaan hovioikeuden pääkäsittelyssä.
Sen lisäksi, mitä 17 luvun 52 §:ssä säädetään, hovioikeuden pääkäsittelyssä voidaan puhelinta taikka muuta siihen soveltuvaa äänen- tai kuvanvälitysmenetelmää käyttäen kuulla todistelutarkoituksessa sellaista käräjäoikeudessa kuultua todistajaa, asiantuntijaa ja asianosaista, jonka kertomuksen uskottavuus voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi. Asianosaisille on varattava tilaisuus tehdä kuultavalle kysymyksiä. (12.6.2015/732)
Jos 2 momentissa tarkoitettu kuulustelu toimitetaan viranomaisen luona, kuulusteluun sovelletaan, mitä todistajan ja asiantuntijan poissaolon seuraamuksista ja heihin kohdistettavista pakkokeinoista säädetään. Kutsussa kuulusteluun on ilmoitettava, minä päivänä ja kellonaikana ja millä tavoin kuulustelu toimitetaan sekä muut 23 §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot. Mitä todistajan ja asiantuntijan oikeudesta saada korvausta tuomioistuimeen saapumisesta säädetään, koskee soveltuvin osin myös 2 momentissa tarkoitettua kuulustelua.
24 b § (23.5.2003/381)
Pääkäsittelyssä ratkaistavassa asiassa oikeudenkäyntiaineistona otetaan huomioon se aineisto, joka esitetään pääkäsittelyssä.
Jos asia ratkaistaan valittajan vastapuolen poissaolosta huolimatta, oikeudenkäyntiaineistona otetaan huomioon hänen aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntiaineisto.
Pääkäsittelyssä ratkaisut tehdään ilman esittelyä.
25 § (6.3.1998/165)
Pääkäsittelyssä hovioikeudessa noudatetaan soveltuvin osin niitä säännöksiä, jotka ovat voimassa pääkäsittelystä käräjäoikeudessa.
Pääkäsittelyn pöytäkirja
26 § (6.3.1998/165)
Pääkäsittelystä laaditaan pöytäkirja. Pöytäkirjan allekirjoittaa sen laatija.
Pöytäkirjaan on merkittävä:
1) tuomioistuimen nimi ja käsittelypäivä;
2) asian käsittelyyn osallistuneiden tuomioistuimen jäsenten nimet ja virka-asema sekä pöytäkirjan laatijan nimi;
3) asianosaiset ja kuultaviksi kutsutut sekä heidän saapuvillaolonsa;
4) asianosaisten asiamiehet tai avustajat sekä tulkit;
5) asia; sekä
6) suljetun käsittelyn syy.
27 § (6.3.1998/165)
Pöytäkirjaan on lisäksi merkittävä asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot sekä todistajat, asiantuntijat ja muut asiassa kuullut henkilöt sekä esitetyt muut todisteet.
Todistajan, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun asianosaisen tai muun henkilön kuulustelu on äänitettävä. Jos äänittäminen ei ole mahdollista, lausuma on sanatarkasti merkittävä pöytäkirjaan.
Pöytäkirjaan on merkittävä hovioikeuden katselmusta toimittaessaan tekemät havainnot.
Tiedoksiantotapa
28 § (14.5.2010/362)
Tässä luvussa tarkoitetut kehotukset, kutsut ja ilmoitukset hovioikeus saa lähettää asianosaisen viimeksi ilmoittamaan osoitteeseen. Kutsu pääkäsittelyyn on kuitenkin annettava tiedoksi asianosaiselle, joka ei ole käyttänyt puhevaltaa hovioikeudessa, sekä todistajalle, asiantuntijalle ja muulle todistelutarkoituksessa kuultavalle siten kuin 11 luvun 3, 3 b ja 4 §:ssä säädetään. Jos on aihetta olettaa, ettei asianosainen saa mainitusta osoitteesta tietoa kutsusta saapua henkilökohtaisesti pääkäsittelyyn, kutsu on lisäksi yritettävä antaa hänelle tiedoksi puhelimitse ja lähetettävä hänen tiedossa olevaan posti- tai sähköiseen osoitteeseensa. Jos kutsu pääkäsittelyyn annetaan tiedoksi edellä ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla, kutsuttua ei voida tuomita esteettömän poissaolon varalta asetettuun uhkasakkoon.
27 luku (6.3.1998/165)
Menettelystä hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemissä riita- ja rikosasioissa
1 § (6.3.1998/165)
Asioiden vireillepanossa ja valmistelussa noudatetaan soveltuvin osin, mitä käräjäoikeudessa käsiteltävien asioiden osalta säädetään.
2 § (6.3.1998/165)
Hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos se on asianosaisen, todistajan tai asiantuntijan kuulemiseksi taikka muutoin asian selvittämiseksi tarpeen.
3 § (6.3.1998/165)
Hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely myös silloin, kun riita-asian asianosainen taikka rikosasian asianomistaja tai vastaaja on sitä vaatinut.
Pääkäsittelyä ei kuitenkaan 1 momentissa tarkoitetusta syystä tarvitse toimittaa, jos:
1) riita-asiassa kanne on myönnetty tai kanteesta on luovuttu;
2) kantajan vaatimus havaitaan selvästi perusteettomaksi; tai
3) asiassa ratkaistaan vain oikeudenkäyntiä koskeva kysymys.
4 § (6.3.1998/165)
Jollei asiassa 2 tai 3 §:n nojalla ole toimitettava pääkäsittelyä, asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella.
5 § (6.3.1998/165)
Kutsuttaessa asianosaiset pääkäsittelyyn ja pääkäsittelyä toimitettaessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä riita- ja rikosasioiden käsittelystä käräjäoikeudessa säädetään.
28 luku (16.5.2003/360)
(16.5.2003/360)
28 LUKU on kumottu L:lla 16.5.2003/360.
29 luku (31.3.2006/244)
(31.3.2006/244)
29 LUKU on kumottu L:lla 31.3.2006/244.
30 luku (2.2.1979/104)
Muutoksenhaku hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen
Yleiset säännökset
1 § (2.2.1979/104)
Hovioikeuden tuomioon ja päätökseen haetaan muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla.
2 § (2.2.1979/104)
Hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua. (26.8.2005/666)
Asiassa, jonka hovioikeus on ratkaissut ensimmäisenä oikeusasteena, haetaan muutosta valituslupaa pyytämättä.
3 § (2.2.1979/104)
Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi taikka jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tahi jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.
Valituslupa voidaan myöntää osittain. Tällöin valituslupa voidaan rajoittaa koskemaan:
1) osaa hovioikeuden ratkaisusta; taikka
2) kysymystä, jonka ratkaiseminen on tarpeen oikeuskäytännön ohjaamiseksi tai valituslupaperusteen kannalta muutoin.
(26.8.2005/666)
Jos valituslupa myönnetään 2 momentin 2 kohdan mukaisesti rajoitettuna, korkein oikeus voi muilta osin perustaa ratkaisunsa valituksen kohteena olevassa ratkaisussa todettuihin seikkoihin. (26.8.2005/666)
Jos valituslupa myönnetään osittain, kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta voidaan siirtää ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. (26.8.2005/666)
Muutoksenhaku hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemässä asiassa
4 § (2.2.1979/104)
Hovioikeuden ratkaisuun on liitettävä valitusosoitus. Siinä on selostettava, millä edellytyksillä valituslupa lain mukaan voidaan myöntää sekä miten valituslupaa pyytävän on meneteltävä saattaakseen valituksensa korkeimman oikeuden tutkittavaksi.
5 § (2.2.1979/104)
Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen on 60 päivää siitä päivästä, jona hovioikeuden ratkaisu annettiin.
Hakijan on puhevallan menettämisen uhalla viimeistään määräajan päättymispäivänä toimitettava hovioikeuden kirjaamoon korkeimmalle oikeudelle osoitettu muutoksenhakukirjelmä, johon on sisällytettävä lupahakemus ja valitus.
Muutoksenhakukirjelmään on liitettävä ne asiakirjat, joista ilmeneviin seikkoihin hakija viittaa perusteinaan.
6 § (2.2.1979/104)
Lupahakemuksessa on mainittava se 3 §:ssä säädetty peruste, jolla valituslupaa pyydetään, sekä syyt, joiden nojalla hakija katsoo, että valitusluvan myöntämiseen on edellä tarkoitettu peruste. Lisäksi on ilmoitettava hovioikeuden ratkaisu, johon hakija tahtoo hakea muutosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
1) miltä kohdin hovioikeuden ratkaisuun haetaan muutosta;
2) mitä muutoksia hovioikeuden ratkaisuun vaaditaan tehtäväksi; sekä
3) perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Muutoksenhakukirjelmässä on lisäksi mainittava hakijan nimi, ammatti ja asuinpaikka sekä hänen tai hänen asiamiehensä postiosoite, jolla asiaa koskevat ilmoitukset saadaan hänelle toimittaa. Jos postiosoite muuttuu, uusi osoite on ilmoitettava kirjallisesti korkeimman oikeuden kirjaamoon. Muutoksenhakukirjelmä on hakijan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Kirjelmän laatijan on samalla ilmoitettava ammattinsa ja asuinpaikkansa.
7 § (2.2.1979/104)
Muutoksenhakija ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.
Jos hakija haluaa esittää muutoksenhakemuksensa tueksi uusia todisteita, hänen on ne ilmoitettava ja lisäksi mainittava, mitkä seikat hän tahtoo näyttää toteen ja mistä syystä todistetta ei ole aikaisemmin esitetty.
8 § (2.2.1979/104)
Jos hovioikeuden kirjaamoon toimitettava muutoksenhakukirjelmä on saapunut määräajassa korkeimpaan oikeuteen ja on syytä olettaa, että sen toimittaminen korkeimpaan oikeuteen on johtunut erehdyksestä, asianosainen ei menetä tämän vuoksi puhevaltaansa. Kirjelmä on lähetettävä korkeimmasta oikeudesta viipymättä hovioikeuden kirjaamoon.
Hovioikeuden tulee lähettää muutoksenhakukirjelmä liitteineen korkeimmalle oikeudelle. Samalla on lähetettävä asiaa koskeva asiakirjavihko sekä jäljennös hovioikeuden ratkaisusta.
9 § (2.2.1979/104)
Jos määräajassa toimitettua lupahakemusta tai valitusta ei ole laadittu säädetyllä tavalla taikka muutoksenhakukirjelmään ei ole liitetty asiakirjoja, joihin hakija viittaa perusteinaan, korkeimman oikeuden on kehotettava hakijaa korjaamaan puute määräämässään ajassa, jollei täydentäminen ole asian käsittelyn kannalta tarpeetonta.
Erityisistä syistä saadaan hakijalle, jonka lupahakemus tai valitus on täydennyksen jälkeenkin 1 momentissa mainituin tavoin puutteellinen, varata uusi tilaisuus täydentämiseen.
Jollei kehotusta noudateta ja jos muutoksenhakukirjelmä on niin puutteellinen, ettei asiaa sen perusteella voida ratkaista, hakemus on jätettävä tutkimatta.
10 § (2.2.1979/104)
Korkeimman oikeuden on tarvittaessa pyydettävä vastapuolelta kirjallinen vastaus muutoksenhakemukseen. Jos valituslupa on myönnetty, vastapuolelta on aina pyydettävä vastaus, jollei sitä ole tehty jo lupahakemusta käsiteltäessä.
11 § (2.2.1979/104)
Vastauksessa muutoksenhakemukseen on:
1) ilmoitettava asia, jossa vastaus annetaan;
2) esitettävä vastauksen antajan käsitys hakijan vaatimuksista ja niiden perusteista; sekä
3) ilmoitettava seikat ja todisteet, joihin vastauksen antaja haluaa nojautua.
Vastauskirjelmässä on lisäksi mainittava vastauksen antajan nimi, ammatti ja asuinpaikka sekä hänen tai hänen asiamiehensä postiosoite, jolla asiaa koskevat ilmoitukset saadaan hänelle toimittaa. Jos postiosoite muuttuu, uusi osoite on ilmoitettava kirjallisesti korkeimman oikeuden kirjaamoon. Vastauskirjelmä on vastaajan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Vastauksen laatijan on samalla ilmoitettava ammattinsa ja asuinpaikkansa.
Vastauskirjelmästä ja siihen liitetyistä asiakirjoista on annettava myös jäljennös. Jäljennökset lähetetään korkeimmasta oikeudesta postitse muutoksenhakijalle.
12 § (2.2.1979/104)
Vastauksen antajaan sovelletaan, mitä 7 §:ssä on säädetty.
Korkein oikeus voi tarvittaessa varata vastauksen antajalle tilaisuuden määräajassa täydentää vastausta.
Muutoksenhaku hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemässä asiassa
13 § (2.2.1979/104)
Hovioikeuden ratkaisuun on liitettävä valitusosoitus, josta ilmenee, miten ratkaisuun tyytymättömän on meneteltävä saattaakseen valituksensa korkeimman oikeuden tutkittavaksi ja miten valitukseen vastataan.
Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää siitä päivästä, jona hovioikeuden ratkaisu julistettiin tai annettiin. (26.8.2005/666)
Valituksen tekemisestä ja sisällöstä on vastaavasti voimassa, mitä 5 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 6 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. (26.8.2005/666)
14 § (26.8.2005/666)
Valituskirjelmän toimittamisesta suoraan korkeimpaan oikeuteen on vastaavasti voimassa, mitä 8 §:n 1 momentissa säädetään.
Hovioikeuden tulee viipymättä lähettää valituskirjelmä liitteineen korkeimmalle oikeudelle. Samalla on lähetettävä asiaa koskeva asiakirjavihko sekä jäljennös hovioikeuden ratkaisusta.
15 § (26.8.2005/666)
Valittajan vastapuolta on kehotettava antamaan kirjallinen vastaus valitukseen korkeimman oikeuden määräämässä ajassa. Kehotuksen yhteydessä on annettava tiedoksi valitus ja siihen liitetyt asiakirjat. Korkein oikeus voi lisäksi määrätä, mistä kysymyksestä vastauksessa on erityisesti lausuttava. Vastauksen antamisessa on noudatettava, mitä 11 §:ssä säädetään.
Vastausta ei pyydetä, jos valitus jätetään heti tutkimatta tai jos se hylätään selvästi perusteettomana.
16 § (2.2.1979/104)
Valituksen ja vastauksen täydentämisestä on vastaavasti voimassa, mitä 8 ja 12 §:ssä on säädetty.
17 § (2.2.1979/104)
Jos valitusta on korkeimman oikeuden kehotuksesta täydennetty ja se, mitä täydennyksessä on esitetty, voi vaikuttaa asian ratkaisuun, korkeimman oikeuden on pyydettävä vastapuolelta vastaus.
Muutoksenhakuasiain käsittely korkeimmassa oikeudessa
18 § (2.2.1979/104)
Korkein oikeus saa erityisestä syystä ottaa huomioon asianosaisen korkeimmalle oikeudelle määräajan jälkeen toimittaman lisäselvityksen, jollei sen esittäminen ole 7 tai 12 §:n mukaan kiellettyä.
19 § (2.2.1979/104)
Jos korkein oikeus ottaa huomioon 18 §:ssä tarkoitetun lisäselvityksen taikka jos korkein oikeus on omasta aloitteestaan hankkinut selvitystä, joka voi vaikuttaa asian ratkaisuun, korkeimman oikeuden on pyydettävä asianosaiselta kirjallinen selitys, jollei se ole ilmeisesti tarpeetonta.
20 § (2.2.1979/104)
Korkein oikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn, jossa voidaan kuulla asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Suullinen käsittely saadaan rajoittaa koskemaan osaa muutoksenhaun kohteena olevasta asiasta.
Asianosaisille on ilmoitettava, missä tarkoituksessa suullinen käsittely toimitetaan. (26.8.2005/666)
21 § (2.2.1979/104)
Asianosaiset saadaan kutsua suulliseen käsittelyyn uhalla, että poissaolo ei estä asian käsittelyä ja ratkaisemista. Asianosaiseen, jonka henkilökohtaista kuulemista korkein oikeus pitää tarpeellisena, on kuitenkin sovellettava, mitä 12 luvussa ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvussa on säädetty asianosaisen velvoittamisesta saapumaan asian jatkokäsittelyyn. Kutsussa on asianosaiselle annettava tieto uhasta, jolla hänen on saavuttava suulliseen käsittelyyn. (11.7.1997/690)
Jos sakon uhalla saapumaan velvoitettu asianosainen jää pois tai tuotavaksi määrättyä ei tavata taikka jos ilmoitusta suullisesta käsittelystä ei saada toimitetuksi asianosaiselle tiedoksi, asia saadaan, milloin syytä on, asianosaisen poissaolosta huolimatta ratkaista. Asetettua uhkasakkoa ei tällöin tuomita.
21 a § (26.8.2005/666)
Asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei asiassa toimiteta suullista käsittelyä. Jos suullinen käsittely toimitetaan, huomioon otetaan myös siinä esitetty aineisto.
Täydentävät säännökset
22 § (13.6.1986/472)
Hovioikeuden ratkaisu, jonka osalta muutoksenhakuun tarvitaan valituslupa, pannaan täytäntöön niin kuin lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanosta on säädetty. Hakijan oikeudesta nostaa ulosotossa kertyneet varat säädetään ulosottolain 6 luvun 1 §:n 2 momentissa.
UlosottoL 37/1895 on kumottu Ulosottokaarella 705/2007, ks. Ulosottokaari 705/2007 2 luku 10 § ja 6 luku 13 §.
23 § (2.2.1979/104)
Milloin syytä on, korkein oikeus voi ennen muutoksenhakuasian ratkaisemista määrätä, ettei hovioikeuden ratkaisua ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.
24 § (2.2.1979/104)
Kutsu suulliseen käsittelyyn annetaan tiedoksi noudattaen, mitä 26 luvun 28 §:ssä säädetään kutsusta hovioikeuden pääkäsittelyyn. (26.8.2005/666)
Pyyntö vastauksen tai kirjallisen selityksen toimittamisesta sekä kehotus lupahakemuksen, valituksen tai vastauksen täydentämiseen saadaan lähettää postitse asianosaisen viimeksi ilmoittamalla osoitteella, jollei muuta tiedoksiantotapaa pidetä tarpeellisena.
25 § (26.7.1993/702)
25 § on kumottu L:lla 26.7.1993/702.
26 § (2.2.1979/104)
Korkeimman oikeuden ratkaisu saadaan kirjoittaa ottamatta siihen selostavaa osaa ja liittää hovioikeuden ratkaisuun.
27 § (2.2.1979/104)
Korkeimman oikeuden tuomio ja päätös annetaan päivättynä sille päivälle, josta alkaen se on asianosaisen saatavissa. Päätös, jolla valituslupahakemus hylätään tai jätetään tutkimatta, voidaan kuitenkin päivätä esittelypäivälle sen mukaan kuin korkeimman oikeuden työjärjestyksessä määrätään. Työjärjestyksessä voidaan määrätä, että esittelypäivälle päivätään myös hakemuskirjaan liitettävä päätös, samoin kuin päätös, jolla asiaa ei lopullisesti ratkaista tai joka annetaan tiedoksi vain kirjeellä.
30 a luku (24.6.2010/650)
Ennakkopäätösvalituksesta
1 § (24.6.2010/650)
Muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun saadaan hakea hovioikeuden asemesta korkeimmalta oikeudelta (ennakkopäätösvalitus), jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.
Ennakkopäätösvalitus ei ole sallittu, jos muutoksenhakijan vastapuoli ei ole antanut siihen suostumustaan joko kirjallisesti tai suullisesti käräjäoikeudessa. Suostumus saadaan peruuttaa ilmoittamalla peruutuksesta käräjäoikeudelle tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan kuluessa.
2 § (24.6.2010/650)
Korkein oikeus voi myöntää luvan ennakkopäätösvalitukseen vain, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Jos valituslupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
3 § (24.6.2010/650)
Muutoksenhakijan, joka tahtoo hakea muutosta ennakkopäätösvalituksella, on ilmoitettava siitä ilmoittaessaan tyytymättömyyttä ratkaisuun ja samalla esitettävä 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu vastapuolen suostumus. Jos suostumusta ei ole annettu tai se on laillisesti peruutettu, hyväksytään tyytymättömyyden ilmoitus 25 luvun 5 §:ssä tarkoitetuksi ilmoitukseksi.
Tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymisestä ennakkopäätösvalitusta varten ja siitä, mitä muutoksenhaussa on noudatettava, on ilmoitettava heti muutoksenhakijalle ja vastapuolelle.
4 § (24.6.2010/650)
Jos tyytymättömyyden ilmoitusta ei ole hyväksytty, saa siitä kannella korkeimpaan oikeuteen. Kantelukirjelmä on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan kolmessakymmenessä päivässä käräjäoikeuden ratkaisun julistamis- tai antamispäivästä. Jos korkein oikeus katsoo tyytymättömyyden ilmoittamisen tapahtuneen laillisesti, tulee sen tarvittaessa asettaa uusi määräaika muutoksenhakua varten.
Jos tyytymättömyyden ilmoitus ennakkopäätösvalitusta varten on hyväksytty, saa vastapuoli, joka katsoo, ettei hän ole antanut suostumustaan ennakkopäätösvalitukselle, kannella hyväksymisestä korkeimpaan oikeuteen. Kantelukirjelmä on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan 1 momentin mukaisessa määräajassa. Jos korkein oikeus katsoo, ettei suostumusta ole annettu laillisesti, asia palautetaan käräjäoikeuteen tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymistä koskevan uuden päätöksen antamista varten.
5 § (24.6.2010/650)
Muutoksenhakijan vastapuoli voi 25 luvun 14 a §:n mukaisesti valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta, jos korkein oikeus myöntää hänelle tämän luvun 2 §:n mukaan luvan ennakkopäätösvalitukseen. Vastavalitushakemus raukeaa, jos korkein oikeus ei myönnä muutoksenhakijalle valituslupaa.
6 § (24.6.2010/650)
Tässä luvussa tarkoitetussa muutoksenhaussa on lisäksi soveltuvin osin noudatettava, mitä 25 luvussa säädetään muutoksenhausta käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja 30 luvussa säädetään muutoksenhausta hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen hovioikeuden antaessa ratkaisunsa muutoksenhakuasteena.
Määräaika ennakkopäätösvalitusta varten on 30 päivää siitä päivästä, jona käräjäoikeuden ratkaisu julistettiin tai annettiin. Korkeimmalle oikeudelle osoitettu muutoksenhakukirjelmä on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan.
31 luku (20.2.1960/109)
Ylimääräisestä muutoksenhausta
Kantelu
1 § (20.2.1960/109)
Lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa:
1) jos oikeus ei ole ollut tuomionvoipa taikka jos asia on otettu tutkittavaksi, vaikka on ollut olemassa sellainen seikka, jonka johdosta oikeuden olisi omasta aloitteestaan pitänyt jättää asia tutkittavaksi ottamatta;
2) jos poissa oleva, jota ei ole haastettu, tuomitaan taikka jos henkilö, jota ei ole kuultu, muutoin kärsii haittaa tuomiosta;
3) jos tuomio on niin sekava tai epätäydellinen, ettei siitä käy selville, miten asiassa on tuomittu; tai
4) jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut muu oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.
Pääasian ratkaiseminen alueellista toimivaltaa vailla olevassa tuomioistuimessa ei ole 1 momentissa tarkoitettu peruste poistaa tuomio. (13.3.2009/135)
2 § (20.2.1960/109)
Jos joku tahtoo kannella tuomiovirheestä, tulee hänen antaa kantelukirjelmä asianomaiseen ylioikeuteen tahi, mikäli kysymys on ylioikeuden tai korkeimman oikeuden tuomiosta, korkeimpaan oikeuteen.
Kantelu on tehtävä, milloin se perustuu 1 §:n 1 tai 4 kohdassa mainittuun seikkaan, kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman. Edellä 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa on sanottu määräaika luettava siitä, kun kantelija sai tuomiosta tiedon.
Kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvomisessa toimivaltaisen lainkäyttö- tai valvontaelimen todettua oikeudenkäyntivirheen asian käsittelyssä, kantelu voidaan 2 momentin estämättä tehdä kuuden kuukauden kuluessa kyseisen valvontaelimen lopulliseksi jääneen ratkaisun antamisesta. (26.8.2005/666)
3 § (20.2.1960/109)
Kantelukirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen perusteet sekä ne todisteet, joihin vaatimus nojautuu. Kirjelmään on liitettävä tuomio, josta kannellaan, ja ne kirjalliset todisteet, joihin viitataan.
Kantelijan velvollisuudesta käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa säädetään 15 luvun 1 §:n 4 momentissa. Kantelijalle on varattava tilaisuus hankkia kelpoisuusvaatimukset täyttävä asiamies tai avustaja, paitsi jos se on selvästi tarpeetonta. (17.6.2011/718)
4 § (20.2.1960/109)
Jollei kantelukirjelmään ole liitetty tuomiota, josta kannellaan, taikka jos kirjelmä on niin puutteellinen, ettei asiaa voida sen perusteella ratkaista, kantelijaa on kehotettava korjaamaan puute määräajassa uhalla, että jos hän sen laiminlyö, kantelu jätetään tutkimatta. Kehotus saadaan lähettää postitse kantelijan ilmoittamalla osoitteella. (2.2.1979/104)
Jollei kantelua jätetä tutkimatta tai selvästi perusteettomana hylätä, sen johdosta on vastapuolelta tai muulta, jonka oikeutta kantelu koskee, vaadittava kirjallinen vastaus, jollei se ole ilmeisesti tarpeetonta. Tarvittaessa on vaadittava myös asianomaisen tuomarin lausunto tai selitys.
Milloin syytä on, voidaan ennen asian lopullista ratkaisemista määrätä, ettei tuomiota toistaiseksi ole pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.
5 § (2.2.1979/104)
Jos havaitaan tarvittavan lisäselvitystä ennen kuin asia voidaan ratkaista, tuomioistuimen tulee ryhtyä toimenpiteisiin tarpeellisen selvityksen hankkimiseksi. Suullisen käsittelyn toimittamisesta kantelua koskevissa asioissa on voimassa, mitä suullisen käsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa on muutoin säädetty.
6 § (20.2.1960/109)
Jos havaitaan, että tuomiovirhe on tapahtunut, poistettakoon tuomio kokonaisuudessaan tai tarpeellisilta kohdin ja juttu osoitettakoon, jos se on käsiteltävä uudestaan, siihen oikeuteen, missä tuomiovirhe on tapahtunut. Tällöin on myös määrättävä, minkä ajan kuluessa ja millä tavoin juttu on saatettava uudelleen käsiteltäväksi.
Lainvoiman saaneen tuomion purkaminen
7 § (20.2.1960/109)
Lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa:
1) jos oikeuden jäsen tai virkamies taikka asianosaisen edustaja tai avustaja on jutun yhteydessä syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jonka voidaan otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen;
2) jos asiakirja, jota on käytetty todisteena, on ollut väärä tai asiakirjan antajan tieten sisällöltään totuudenvastainen taikka jos todistaja tai asiantuntija on tahallaan antanut perättömän lausuman, ja asiakirjan tai lausuman voidaan otaksua vaikuttaneen lopputulokseen; (12.6.2015/732)
3) jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut toiseen lopputulokseen; tai
4) jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
Tuomiota älköön purettako 1 momentin 3 kohdassa mainitusta syytä, ellei asianosainen saata todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota puheena olevaan seikkaan tai todisteeseen siinä oikeudessa, joka tuomion on antanut, tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta.
8 § (20.2.1960/109)
Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa:
1) jos oikeuden jäsen tai virkamies, syyttäjä taikka asianosaisen edustaja tai avustaja on jutun yhteydessä syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jonka voidaan otaksua vaikuttaneen jutun lopputulokseen;
2) jos asiakirja, jota on käytetty todisteena, on ollut väärä tai asiakirjan antajan tieten sisällöltään totuudenvastainen taikka jos todistaja tai asiantuntija on tahallaan antanut perättömän lausuman, ja asiakirjan tai lausuman voidaan otaksua vaikuttaneen lopputulokseen; (12.6.2015/732)
3) jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen; tai
4) jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
8 a § (16.5.2003/360)
Lainvoiman saanut, menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa voidaan vastaajan eduksi purkaa:
1) jos 8 §:n 1, 2 tai 4 kohdassa mainitut edellytykset ovat olemassa;
2) jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisvaatimuksen hylkäämiseen tai siihen, että menettämisseuraamus olisi tuomittu olennaisesti lievempänä, taikka on muutoin erittäin painavia syitä katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys menettämisseuraamuksesta; tai
3) jos syyte siitä rikoksesta, jonka perusteella menettämisseuraamus tuomittiin, on sittemmin hylätty näyttämättömänä, tai muusta syystä syytteen hylkäämisen vuoksi menettämisseuraamuksenkaan tuomitsemiselle ei olisi ollut edellytyksiä.
9 § (20.2.1960/109)
Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa:
1) jos 8 §:n 1 tai 2 kohdassa mainittu seikka on ollut olemassa ja sen voidaan otaksua vaikuttaneen siihen, että syytetty on vapautettu tai että hänet on tuomittu olennaisesti lievempien rangaistussäännösten mukaan kuin mitä olisi ollut sovellettava; tai
2) jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta tai josta voi seurata viraltapano, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. (19.7.1974/622)
Tuomiota älköön purettako 1 momentin 2 kohdassa mainitusta syystä, ellei saateta todennäköiseksi, ettei asianosainen ole voinut vedota puheena olevaan seikkaan tai todisteeseen siinä oikeudessa, joka tuomion on antanut, tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta.
9 a § (8.8.1997/755)
Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan purkaa myös, jos siinä rangaistusta määrättäessä on rikoslain 7 luvun 6 §:ssä säädetyin tavoin otettu huomioon toinen rangaistus ja viimeksi mainittu rangaistus on sittemmin poistettu taikka sen perustana ollut syyte on kokonaan tai osittain hylätty tai rangaistus on muuten olennaisesti muuttunut.
9 b § (30.12.2003/1290)
Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan purkaa myös, jos henkilöä on pyydetty luovutettavaksi Suomeen suorittamaan rikoslain 7 luvun nojalla tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta, eikä luovuttaminen ole mahdollista kaikista yhteiseen vankeusrangaistukseen johtaneista rikoksista, tai luovuttamiseen ei jonkin rikoksen osalta suostuta. Tällöin korkeimman oikeuden on määrättävä rangaistus erikseen niistä rikoksista, joiden osalta luovuttaminen on mahdollista tai luovuttamiseen suostutaan, sekä muista rikoksista.
Näin määrättävät rangaistukset eivät yhteensä saa olla ankarammat kuin alkuperäinen yhteinen vankeusrangaistus.
Lisäksi lainvoimainen tuomio rikosasiassa voidaan purkaa, jos Suomessa määrätyn yhteisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa koskeva pyyntö on lähetetty toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon, eikä täytäntöönpanon siirto ole mahdollista kaikista yhteiseen vankeusrangaistukseen johtaneista rikoksista tai täytäntöönpanopyyntöön ei jonkin rikoksen osalta suostuta. Tällöin korkeimman oikeuden on määrättävä rangaistus erikseen niistä rikoksista, joiden osalta täytäntöönpanon siirtäminen on mahdollista tai pyyntöön suostutaan, sekä muista rikoksista. Näin määrättävät rangaistukset eivät yhteensä saa olla ankarammat kuin alkuperäinen yhteinen vankeusrangaistus. (25.11.2011/1173)
9 c § (30.12.2003/1290)
Lainvoiman saanut, menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa voidaan vastaajan vahingoksi purkaa:
1) jos 8 §:n 1 tai 2 kohdassa mainittu seikka on ollut olemassa ja sen voidaan otaksua vaikuttaneen siihen, että menettämisseuraamusta ei ole tuomittu tai että se on tuomittu olennaisesti lievempänä kuin se olisi tullut tuomita; tai
2) jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen tai menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen olennaisesti ankarampana.
Tuomiota ei pureta 1 momentin 2 kohdassa mainitusta syystä, ellei saateta todennäköiseksi, ettei asianosainen ole voinut vedota puheena olevaan seikkaan tai todisteeseen siinä tuomioistuimessa, joka on tuomion antanut, tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta.
10 § (20.2.1960/109)
Tuomion purkamista tarkoittava hakemus riita-asiassa sekä syytetyn tai 9 c §:ssä tarkoitetussa tapauksessa vastaajan vahingoksi rikosasiassa on tehtävä vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hakija sai tiedon hakemuksen perusteena olevasta seikasta, tai jos hakemus nojautuu toisen rikolliseen menettelyyn, jona tätä koskeva tuomio sai lainvoiman. Mainittua aikaa ei kuitenkaan ole luettava aikaisemmasta kuin siitä päivästä, jona se tuomio, jonka purkamista haetaan, sai lainvoiman. Milloin hakemus riita-asiassa nojautuu 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainittuun seikkaan, luetaan aika siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman. (30.12.2003/1290)
Riita-asiassa annetun tuomion purkamista älköön haettako sen jälkeen kun viisi vuotta on kulunut siitä, kun tuomio sai lainvoiman, ellei hakemuksen tueksi esitetä erittäin painavia syitä.
11 § (20.2.1960/109)
Jos jotakuta on oikeudenkäynnissä käsitelty toisena henkilönä tai väärällä nimellä, voidaan lainvoiman saanut tuomio tapahtuneen erehdyksen oikaisemiseksi purkaa määräajasta riippumatta. Tällöin voidaan rikosasiassa annettu tuomio 9 §: n säännösten estämättä purkaa ja myös välittömästi oikaista syytetyn vahingoksikin, milloin erehdys on johtunut hänen syystään.
12 § (20.2.1960/109)
Tuomion purkamista haetaan korkeimmalta oikeudelta, jollei 14 a §:stä muuta johdu. (26.8.2005/666)
Hakemus on tehtävä kirjallisesti, ja siinä on ilmoitettava vaatimuksen perusteet sekä ne todisteet, joihin vaatimus nojautuu. Hakemukseen on liitettävä tuomio, jonka purkamista haetaan, ja ne kirjalliset todisteet, joihin siinä viitataan.
Jos hakemus nojautuu 7 §:n 1 momentin 3 kohdassa tai 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun perusteeseen, on hakijan ilmoitettava, minkä vuoksi kysymyksessä olevaan seikkaan tai todisteeseen ei ole vedottu oikeudenkäynnissä.
13 § (17.6.2011/718)
Hakemuksen käsittelyyn sovelletaan, mitä 3 §:n 2 momentissa sekä 4 ja 5 §:ssä kantelun osalta säädetään.
14 § (20.2.1960/109)
Jos tuomion purkamista koskevaan hakemukseen suostutaan ja jutun uusi käsittely havaitaan tarpeelliseksi, määrätköön korkein oikeus, minkä ajan kuluessa ja missä tuomioistuimessa sekä millä tavoin juttu on saatettava uudelleen käsiteltäväksi. Korkeimmalla oikeudella on kuitenkin valta välittömästi oikaista tuomiota, milloin asia havaitaan selväksi eikä hakemus koske rikosasiassa annetun tuomion purkamista syytetyn vahingoksi.
Jos juttu on asianosaisen toimenpiteestä otettava uudelleen käsiteltäväksi ja tämä laiminlyö, mitä hänelle on siinä suhteessa määrätty, tahi jää saapumatta siihen oikeudenkäyntitilaisuuteen, jossa jutun ensimmäinen käsittely on määrätty tapahtuvaksi, raukeaa purku.
14 a § (26.8.2005/666)
Siitä poiketen, mitä 12 §:ssä säädetään, tuomion purkamista haetaan siltä tuomioistuimelta, jonka tuomiota hakemus koskee, jos hakemus tarkoittaa:
1) rikosasiassa annetun tuomion purkamista tai oikaisemista siksi, että henkilöä on käsitelty toisena tai väärällä nimellä;
2) poissaolon johdosta määrätyn seuraamuksen poistamista laillisen esteen vuoksi; taikka
3) tuomion purkamista tai oikaisemista 9 a §:n nojalla.
Jos 1 momentissa tarkoitettu hakemus hyväksytään, tuomioistuin voi samalla oikaista tuomiota.
Sen lisäksi, mitä 3–5 §:ssä säädetään, hakemuksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin 8 luvun säännöksiä hakemusasioiden käsittelystä.
15 § (16.5.2003/360)
Jos rikosjutussa on tehty vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaatimus, on jutussa annetun tuomion purkamista koskevassa asiassa tältä osalta sovellettava riitajutussa annetun tuomion purkamista koskevia säännöksiä. Jos tuomio puretaan rangaistusvaatimusta tai
menettämisvaatimusta koskevalta osalta, voidaan tuomio edellä sanotun estämättä samalla purkaa myös yksityisoikeudellista vaatimusta koskevalta osalta.
16 § (20.2.1960/109)
Mitä edellä tässä luvussa on säädetty lainvoiman saaneesta tuomiosta, on vastaavasti sovellettava, milloin kysymys on lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavasta oikeudellisesta ratkaisusta.
Menetetyn määräajan palauttaminen
17 § (20.2.1960/109)
Sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.
18 § (26.8.2005/666)
Menetetyn määräajan palauttamista on haettava kirjallisesti 30 päivän kuluessa 17 §:ssä tarkoitetun esteen lakkaamisesta ja viimeistään vuoden kuluessa siitä päivästä, jona määräaika päättyi.
Hakemus tehdään hovioikeudelle, jos hakemus koskee määräajan palauttamista toimenpiteen tekemiseksi käräjäoikeudessa tai muutoksen hakemiseksi sen ratkaisuun. Muussa tapauksessa hakemus tehdään korkeimmalle oikeudelle. Hakemus tehdään korkeimmalle oikeudelle myös silloin, kun hakemus koskee asiaa, jossa käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta suoraan korkeimmalta oikeudelta.
Hakemukseen ja sen käsittelyyn sovelletaan, mitä 3 §:n 1 momentissa sekä 4 ja 5 §:ssä kantelusta säädetään. (17.6.2011/718)
32 luku (30.4.1999/556)
Uhkasakko
1 § (30.4.1999/556)
Uhkasakko, jonka asettaminen kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan tai joka asetetaan oikeudenkäynnin kulun turvaamiseksi, asetetaan markkamäärältään kiinteänä ottaen huomioon sakotetun maksukyky. Uhkasakko voidaan erityisestä syystä tuomita lievempänä kuin se on asetettu.
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
12.1.1918/7:
11.2.1921/41:
19.12.1921/274:
Tämä laki astuu voimaan 1 päivänä tammikuuta 1922, jolloin lakkaavat voimassa olemasta 11 päivänä joulukuuta 1766 annetun kunink. kirjeen 1 kohta ja kunink. julistus 19 päivältä tammikuuta 1802.
28.1.1927/22:
13.6.1929/240:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1930.
Mitä 2 ja 11 §:ssä niiden entisessä muodossa säädetään laillisesta tuomioistuimesta asioissa, jotka koskevat omaisuuden erilleen ottamista tai peräeroa, on edelleen noudatettava puolisoihin nähden, joiden varallisuussuhteisiin on sovellettava ennen sanottua päivää voimassa ollutta lakia.
25.4.1930/147:
Tämä laki, joka kumoaa tammikuun 28 päivänä 1753 annetun kunink. kirjeen ja maaliskuun 23 päivänä 1807 annetun kunink. selityksen 39 kohdan, tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1930. Jutuissa, joissa hovioikeuden päätös on sitä ennen annettu, noudatettakoon kuitenkin aikaisempia säännöksiä.
1.4.1938/137:
29.7.1948/571:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1949, ja sillä kumotaan, mitä yleisessä ja erikoislainsäädännössä erikseen on säädetty asianosaisen täyte- ja puhdistusvalasta.
29.7.1948/572:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1949.
29.7.1948/573:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1949.
6.5.1955/213:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1956.
26.4.1957/175:
11.4.1958/150:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1958.
25.4.1958/182:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1958.
12.12.1958/497:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1959.
20.2.1960/109:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1960.
Milloin laissa tai asetuksessa on viitattu lainkohtaan, joka on korvattu tässä laissa olevalla säännöksellä, on viittauksen katsottava tarkoittavan viimeksi mainittua säännöstä.
Kanteluun, joka koskee ennen tämän lain voimaantuloa julistettua tai annettua tuomiota, on sovellettava aikaisempaa lakia.
Lainvoiman saaneen tuomion purkamista tai menetetyn määräajan palauttamista tarkoittavaan hakemukseen, joka koskee ennen tämän lain voimaantuloa julistettua tai annettua tuomiota taikka sitä ennen päättynyttä määräaikaa, on sovellettava tämän lain säännöksiä, kuitenkin siten, ettei 31 luvun 10 §:ssä ja 18 §:n 1 momentissa säädettyjä määräaikoja ole luettava aikaisemmasta kuin siitä päivästä, jona laki tulee voimaan.
12.8.1960/362:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1961, ja sillä kumotaan kuninkaallinen kirje 15 päivältä toukokuuta 1778 sisältävä selityksen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:ään, 2 päivänä maaliskuuta 1854 annettu keisarillinen selitys siitä, miten on meneteltävä, kun valtio on haastettava vastaamaan riita-asiassa, ja eräitä määräyksiä siitä, miten on hankittava kirjallinen haaste alioikeuteen, sisältävä 7 päivänä syyskuuta 1901 annettu julistus (36/01) sekä muut tämän lain kanssa ristiriidassa olevat säännökset. Milloin laissa tai asetuksessa on viitattu lainkohtaan, joka on korvattu tässä laissa olevalla säännöksellä, on viittauksen katsottava tarkoittavan viimeksi mainittua säännöstä.
20.6.1963/325:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1963.
5.2.1965/45:
Tämä laki tule voimaan 1 päivänä tammikuuta 1966. Mitä 2 §:ssä, sellaisena kuin se oli voimassa ennen 1 päivää tammikuuta 1930, on säädetty laillisesta tuomioistuimesta asioissa, jotka koskevat omaisuuden erilleen ottamista tai peräeroa, on edelleen noudatettava puolisoihin nähden, joiden varallisuussuhteisiin on sovellettava ennen mainittua päivää voimassa ollutta lakia.
25.3.1966/176:
16.12.1966/645:
10.1.1969/5:
23.5.1969/323:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1969.
14.7.1969/494:
7.7.1970/459:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1971 ja sillä kumotaan oikeasta vaarinottamisesta ja noudattamisesta 27 päivänä toukokuuta 1801 annettu kuninkaallinen kirje vielä voimassa olevalta, kihlakunnanoikeuden istunnon aloittamista ja lopettamista koskevalta osalta, yhteisen kansan valituksiin maaliskuun 16 päivänä 1739 annetun kuninkaallisen päätöksen ja selityksen 68 § sekä 5 päivänä joulukuuta 1765 annettu kuninkaallinen kirje siitä, että välikäräjiä ei saa kruunun kustannuksella pitää.
14.1.1972/21:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1972.
15.9.1972/667:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1973.
19.7.1974/622:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1975. Mitä 30 luvun 5 §:n 2 momentissa ja 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa on säädetty vankeusrangaistuksesta, koskee myös ennen lain voimaantuloa tuomittua kuritushuonerangaistusta.
4.7.1975/520:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1975.
23.4.1976/350:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1978.
31.8.1978/661:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1979.
Sillä kumotaan erinäisiä määräyksiä muutoksen hakemisesta alioikeuksien tuomioihin ja päätöksiin sisältävä, 14 päivänä elokuuta 1901 annettu asetus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen, 24 päivänä tammikuuta 1930 annettu laki vedon ja tyytymättömyydenilmoituksen vastaanottamisesta kihlakunnantuomarin poissa ollessa (21/30) sekä rikoslain voimaanpanemisesta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun asetuksen 46 §, sellaisena kuin se on 19 päivänä heinäkuuta 1974 annetussa laissa (614/74).
Tällä lailla kumotaan myös
1) kuninkaalliset kirjeet vetotodistuksista 6 päivältä joulukuuta 1739 ja 26 päivältä elokuuta 1772,
2) kuninkaallinen kirje kruunun asiamiehistä 12 päivänä huhtikuuta 1749,
3) kesäkuun 29 päivänä 1773 annettu julistus asiamiehen velvollisuudesta allekirjoittaa laatimansa valitus- ja hakemuskirjat,
4) kuninkaallinen kirje 14 päivältä marraskuuta 1798 menettelystä eri oikeusasteiden käsiteltäviin kuuluvissa rikosasioissa,
5) keisarillinen kirje varauskirjoista 4 päivältä kesäkuuta 1817,
6) keisarillinen kirje 11 päivältä joulukuuta 1829 siitä, miten eri alioikeuksien samaa henkilöä koskevat tuomiot alistetaan, sekä
7) elokuun 6 päivänä 1861 annettu asetus työ- ja toimitustavan keventämisestä erinäisissä Suomenmaan oikeuksissa.
Haettaessa muutosta ennen lain voimaantuloa annettuun tai julistettuun alioikeuden ratkaisuun ja vastattaessa tällaiseen muutoksenhakemukseen on sovellettava aikaisempaa lakia, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä. Tämän lain säännöstä valtuutuksen esittämisestä on sovellettava tyytymättömyyden ilmoitukseen, jota koskeva määräaika päättyy lain voimaantulon jälkeen. Hovioikeudessa lain voimaantullessa ratkaisematta oleviin asioihin on sovellettava tämän lain 26 luvun säännöksiä.
Mitä muualla laissa on säädetty vetoamisesta hovioikeuteen, koskee tämän lain tultua voimaan soveltuvin osin muutoksenhakua alioikeudesta hovioikeuteen.
15.12.1978/968:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1979.
2.2.1979/104:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1980.
Haettaessa muutosta ennen lain voimaantuloa annettuun hovioikeuden ratkaisuun ja vastattaessa tällaiseen muutoksenhakemukseen sekä muutoksenhakuasiaa käsiteltäessä on sovellettava aikaisempaa lakia, mikäli jäljempänä ei toisin säädetä. Asioissa, joissa muutoksenhaun määräaika päättyy lain voimaantulon jälkeen, on sovellettava tämän lain säännöksiä muutoksenhakemuksen ja vastauksen täydentämisestä. Haettaessa muutosta ennen lain voimaantuloa annettuun hovioikeuden ratkaisuun muutoksenhakemukseen ei tarvitse liittää hovioikeuden tuomiota tai päätöstä eikä todistusta siitä, että asianosainen on säädetyssä järjestyksessä ilmoittanut ratkaisuun tyytymättömyyttä.
Ennen lain voimaantuloa säädetyn muutoksenhakukiellon estämättä voidaan valituslupa myöntää tämän lain mukaan.
28.12.1979/1072:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1980.
30.5.1980/396:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1981.
Mitä muualla laissa on säädetty varsinaisista käräjistä tai niiden yleisistä istunnoista, koskee tämän lain voimaan tultua kihlakunnanoikeuden vakinaisia istuntopäiviä. Vastaavasti mitä välikäräjistä on säädetty, koskee 5 §:ssä tarkoitettua istuntoa.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
23.5.1980/285 v. 1981:
Tämä laki tulee voimaan 29 päivänä huhtikuuta 1981.
HE 55/79, ulkvk.miet. 4/79, svk.miet. 15/79
8.4.1983/363:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1984.
HE 224/82, lvk.miet. 11/82, svk.miet. 272/82
3.2.1984/115:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1984.
HE 29/83, l-tvk.miet. 14/83, svk.miet. 132/83
21.12.1984/947:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1985.
HE 56/84, toisen lvk.miet. 5/84, svk.miet. 145/84
30.4.1986/309:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1987.
HE 90/85, lvk.miet. 9/85, svk.miet. 1/86
13.6.1986/472:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1987.
31.12.1986/1049:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1987.
HE 134/86, toisen lvk.miet. 6/86, svk.miet. 180/86
13.3.1987/308:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1987.
27.3.1987/354:
Tämän lain voimaanpanosta säädetään erikseen.
HE 28/86, lvk.miet. 11/86, svk.miet. 249/86
16.4.1987/412:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1988.
HE 62/86, lvk.miet. 14/86, svk.miet. 265/86
30.4.1987/452:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989.
HE 14/85, lvk.miet. 9/86, svk.miet. 230/86
10.6.1988/505:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1988.
Niissä asioissa, joissa alioikeuden ratkaisu on annettu tai julistettu ennen lain voimaantuloa, sovelletaan aikaisempaa lakia.
HE 39/88, lvk.miet. 7/88, svk.miet. 49/88
29.12.1988/1255:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989.
HE 186/88, lvk.miet. 14/88, svk.miet. 217/88
19.4.1991/708:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1992.
Tällä lailla kumotaan eräiden yhdessä käsiteltävien rikosasiain oikeuspaikasta 8 päivänä kesäkuuta 1945 annettu laki (516/45).
HE 40/90, lvk.miet. 15/90, svk.miet. 314/90
22.7.1991/1052:
Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
HE 15/90, lvk.miet. 16/90, svk.miet. 335/90
22.7.1991/1056:
Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
HE 16/90, lvk.miet. 17/90, svk.miet. 336/90
22.7.1991/1064:
Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
Tällä lailla kumotaan
1) alituomareiden velvollisuudesta riitaveljille toimittaa pöytäkirjoja ja päätöksiä heitä koskevissa juttu-asioissa 6 päivänä elokuuta 1861 annettu asetus,
2) senaatin kirje 28 päivältä huhtikuuta 1884 muutetuista määräajoista alituomareille antaa asianosaisille ja yleisille asiamiehille pöytäkirjoja ja päätöksiä y.m.; sekä
3) 6 päivänä elokuuta 1861 annetussa asetuksessa ja senaatin kirjeessä hovioikeuksille 28 päivältä huhtikuuta 1884 säädettyjen määräaikojen, joiden kuluessa alituomarit ovat velvolliset antamaan asianosaisille ja yleisille asiamiehille pöytäkirjoja ja päätöksiä oikeudessa käsitellyistä asioista, muuttamisesta 9 päivänä heinäkuuta 1918 annettu asetus.
HE 154/90, lvk.miet. 18/90, svk.miet. 337/90
22.7.1991/1065:
Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
HE 179/90, lvk.miet. 19/90, svk.miet. 338/90
8.1.1993/30:
Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.
HE 56/92, LaVM 7/92, ETA-sopimuksen liite VII: neuvoston direktiivi (77/249/ETY)
28.6.1993/595:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1993.
Lain 25 ja 26 luvun säännöksiä sovelletaan asiaan, jossa alioikeuden tuomio julistetaan tai annetaan lain voimaantulon jälkeen.
HE 79/93, LaVM 11/93
26.7.1993/702:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1993.
HE 241/92, VaVM 25/93
26.11.1993/1013:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1993.
Tätä lakia ei sovelleta ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleessa riita-asiassa.
HE 191/93, LaVM 22/93
5.1.1994/8:
Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä tammikuuta 1994.
HE 61/93, LaVM 25/93
21.1.1994/58:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1994.
HE 139/93, LaVM 24/93
3.3.1995/285:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1995.
HE 292/94, TaVM 58/94
21.4.1995/585:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995.
HE 94/93, LaVM 22/94, SuVM 10/94
21.4.1995/746:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995.
HE 95/93, LaVM 23/94
24.11.1995/235 v. 1996:
Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.
HE 158/95, LiVM 2/95, EV 97/95
11.7.1997/690:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1997.
Lain voimaan tullessa tuomioistuimissa vireillä olevat rikosasiat käsitellään noudattaen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 82/1995, LaVM 9/1997, EV 98/1997
8.8.1997/755:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1997.
HE 48/1997, LaVM 8/1997, EV 85/1997
6.2.1998/111:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1998.
HE 132/1997, LaVM 17/1997, EV 231/1997
6.3.1998/165:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1998.
Tätä lakia sovelletaan riita- ja hakemusasioihin, jos muutoksenhaun kohteena oleva ratkaisu on käräjäoikeudessa annettu tai julistettu tämän lain voimaantulon jälkeen.
Rikosasioihin tätä lakia sovelletaan, jos asia, jossa muutosta haetaan, on käräjäoikeudessa ollut käsiteltävä noudattaen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia ja jos ratkaisu siinä on annettu tai julistettu tämän lain voimaantulon jälkeen.
Hovioikeuden ensimmäisenä asteena käsiteltäviin asioihin tätä lakia sovelletaan, jos asia on tullut vireille tämän lain voimassa ollessa.
HE 33/1997, LaVM 19/1997, EV 1/1998
19.3.1999/368:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1999.
HE 107/1998, LaVM 26/1998, EV 281/1998
1.4.1999/444:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1999.
HE 146/1998, LaVM 20/1998, EV 234/1998
30.4.1999/556:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 74/1998, LaVM 25/1998, EV 274/1998
21.12.2000/1181:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2001.
HE 86/1999, LaVM 10/2000, EV 169/2000
1.6.2001/441:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2001.
Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleissa asioissa sovelletaan kuitenkin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 78/2000, LaVM 6/2001, EV 33/2001
31.8.2001/764:
Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.
HE 40/2001, UaVM 5/2001, EV 71/2001
5.4.2002/259:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2002.
Asiassa, joka on tuomioistuimessa vireillä tämän lain tullessa voimaan, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita 15 luvun 2 §:n säännöksiä oikeudenkäyntiasiamiehestä ja - avustajasta.
HE 82/2001, LaVM 22/2001, EV 182/2001
12.7.2002/601:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003.
HE 31/2001, LaVM 8/2002, EV 65/2002
30.8.2002/768:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003.
Asia, joka on tullut vireille ennen tämän lain voimaantuloa, käsitellään tuomioistuimessa noudattaen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Kuitenkin 24 luvun 9 §:n 2 momentin ja 25 luvun 18 §:n 1 momentin säännöksiä sovelletaan 31 päivän joulukuuta 2002 jälkeen ratkaistuihin asioihin.
Tällä lailla kumotaan hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa 30 päivänä huhtikuuta 1986 annettu laki (307/1986) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Jos muualla laissa säädetään, että asia käsitellään siinä järjestyksessä kuin hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetussa laissa säädetään, noudatetaan asian käsittelyssä hakemusasioiden käsittelyä koskevia oikeudenkäymiskaaren 8 luvun säännöksiä.
HE 32/2001, LaVM 12/2002, EV 97/2002
16.5.2003/360:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003.
HE 190/2002, LaVM 30/2002, EV 283/2002
23.5.2003/381:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003.
Tätä lakia sovelletaan asioissa, joissa muutoksenhaun kohteena oleva käräjäoikeuden ratkaisu julistetaan tai annetaan lain tultua voimaan. Lain 2 luvun 8 §:n 2 momenttia, sen 1 kohtaa lukuun ottamatta, ja 3 momenttia sekä 26 luvun 24 a §:ää ja 28 §:n 2 ja 3 momenttia sovelletaan kuitenkin myös asioissa, joissa käräjäoikeuden ratkaisu on julistettu tai annettu ennen lain voimaantuloa.
HE 83/2001, HE 91/2002, LaVM 27/2002, EV 259/2002
6.6.2003/425:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 92/2002, PeVM 9/2002, EV 269/2002
13.6.2003/461:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.
HE 54/2002, PeVM 14/2002, EV 288/2002
27.6.2003/688:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2004.
Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleessa asiassa sovelletaan tämän lain asemesta lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 216/2001, LaVM 34/2002, EV 305/2002
30.12.2003/1290:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.
HE 88/2003, LaVM 7/2003, EV 128/2003, Neuvoston puitepäätös (2002/584/YOS); EYVL N:o L 190, 18.7.2002, s. 1
26.8.2005/664:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006.
HE 114/2004, LaVM 4/2005, EV 64/2005
26.8.2005/666:
Tämä laki tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 2005.
Lain 30 luvun säännöksiä ei, lukuun ottamatta 20 §:n 2 momenttia ja 24 §:n 1 momenttia, sovelleta asioissa, joissa muutoksenhaun kohteena oleva hovioikeuden ratkaisu annetaan tai julistetaan ennen lain voimaantuloa.
Lain 21 luvun 16 §:n 3 momentin ja 31 luvun säännöksiä sovelletaan ylimääräistä muutoksenhakua koskeviin asioihin, jotka tulevat vireille lain tultua voimaan.
HE 9/2005, LaVM 6/2005, EV 81/2005
23.9.2005/783:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2006.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.
HE 262/2004, LaVM 9/2005, EV 97/2005
31.3.2006/244:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2006.
HE 271/2004, LaVM 1/2006, EV 6/2006
30.3.2007/374:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2007.
HE 13/2006, LaVM 24/2006, EV 269/2006
25.5.2007/650:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2007.
HE 52/2006, LaVM 29/2006, EV 288/2006
15.6.2007/707:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.
Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleessa asiassa sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 83/2006, LaVM 26/2006, EV 275/2006
5.12.2008/811:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.
HE 85/2008, LaVM 11/2008, EV 125/2008
13.3.2009/135:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2009.
Ennen lain voimaantuloa vireille tulleisiin asioihin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 70/2008, LaVM 16/2008, EV 5/2009
29.5.2009/363:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
HE 233/2008, LaVM 3/2009, EV 37/2009
24.7.2009/578:
Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
HE 30/2009, MmVM 5/2009, EV 89/2009
22.12.2009/1386:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 161/2009, HaVM 18/2009, EV 205/2009
14.5.2010/362:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2010.
HE 123/2009, LaVM 5/2010, EV 52/2010
24.6.2010/650:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.
Tätä lakia sovelletaan riita-, rikos- ja hakemusasioihin, jos muutoksenhaun kohteena oleva ratkaisu on käräjäoikeudessa annettu tai julistettu tämän lain voimaantulon jälkeen.
HE 105/2009, LaVM 4/2010, EV 49/2010
27.8.2010/758:
Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.
HE 94/2009, LaVM 9/2010, EV 84/2010
14.1.2011/29:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2011.
Tätä lakia ei sovelleta, jos avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa tarkoitettu avoliitto on päättynyt ennen tämän lain voimaantuloa.
HE 37/2010, LaVM 23/2010, EV 201/2010
29.4.2011/395:
Tämä laki tulee voimaan 21 päivänä toukokuuta 2011.
Tätä lakia sovelletaan lain voimaantulon jälkeen vireille tulleissa oikeudenkäynneissä.
HE 284/2010, LaVM 32/2010, EV 294/2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/52/EY (32008L0052) ; EUVL L 136, 24.5.2008, s.3
13.5.2011/440:
Tämä laki tulee voimaan 17 päivänä toukokuuta 2011.
HE 286/2010, LaVM 34/2010, EV 311/2010
17.6.2011/718:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.
Tämän lain voimaan tullessa tuomioistuimessa vireillä olevaan asiaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Edellä 2 momentissa säädetyn lisäksi tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimaan kelpoinen henkilö on kelpoinen toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana yhden vuoden ajan tämän lain voimaantulosta. Lisäksi tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimaan kelpoinen henkilö, joka hakee luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettua lupaa kolme kuukautta ennen
mainitun lain 30 §:n 3 momentissa tarkoitetun määräajan päättymistä ja jonka hakemusta ei ole lainvoimaisesti ratkaistu vuoden kuluessa mainitun lain voimaantulosta, on kelpoinen toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana siihen saakka, kunnes hänen hakemuksensa on lainvoimaisesti ratkaistu.
HE 318/2010, LaVM 40/2010, EV 337/2010
22.7.2011/817:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.
HE 222/2010, LaVM 44/2010, EV 374/2010
25.11.2011/1173:
Tämä laki tulee voimaan 5 päivänä joulukuuta 2011.
HE 10/2011, LaVM 4/2011, EV 23/2011, Neuvoston puitepäätös 2008/909/YOS (32008F0909); EUVL L 327, 5.12.2008, s. 27, Neuvoston puitepäätös 2008/947/YOS (32008F0947); EUVL L 337, 16.12.2008, s. 102
31.1.2013/119:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2013.
Jos pääasia on tullut käräjäoikeudessa vireille ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä sovelletaan 2 momentissa säädetyn lisäksi myös, jos turvaamistointa on haettu ennen tämän lain voimaantuloa. Jos tässä momentissa tarkoitettuun turvaamistoimeen liittyvä pääasia pannaan kuitenkin vireille markkinaoikeudessa, kanne 7 luvun 11 §:ssä tarkoitettujen vahingon ja kulujen korvaamisesta on pantava vireille markkinaoikeudessa.
HE 124/2012, LaVM 15/2012, EV 158/2012
11.4.2014/307:
Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä huhtikuuta 2014.
HE 213/2013, LaVM 2/2014, EV 23/2014
25.4.2014/339:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2014.
HE 4/2014, LaVM 3/2014, EV 25/2014
22.8.2014/671:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.
HE 58/2013, LaVM 5/2014, EV 68/2014
6.2.2015/92:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2015.
HE 65/2014, HaVM 38/2014, EV 248/2014
10.4.2015/372:
Tämä laki tulee voimaan 4 päivänä syyskuuta 2015.
HE 232/2014, LaVM 29/2014, EV 335/2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/40/EU (32013L0040); EUVL L 218, 14.8.2013, s. 8
10.4.2015/386:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2015.
Jos muutoksenhaun kohteena oleva ratkaisu on käräjäoikeudessa annettu tai julistettu ennen tämän lain voimaantuloa, valituskirjelmään ja jatkokäsittelylupaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 246/2014, LaVM 24/2014, EV 308/2014
12.6.2015/732:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.
Asiassa, joka on tullut vireille ennen tämän lain voimaantuloa, noudatetaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä vaitiolovelvollisuudesta ja -oikeudesta oikeudenkäynnissä.
Jos joku on tämän lain voimaan tullessa painostusvankeudessa, tuomioistuimen on viipymättä kuultava painostusvankeuteen määrättyä henkilökohtaisesti sekä päätettävä, onko painostusvankeutta jatkettava.
HE 46/2014, LaVM 19/2014, EV 274/2014, * Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) N:o 29/2012 (32012L0029); EUVL L 315, 14.11.2012 s. 57
30.12.2015/1597:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.
HE 72/2015, LaVM 5/2015, EV 84/2015
8.1.2016/11:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2016.
HE 66/2015, LaVM 4/2015, EV 83/2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU (32012L0029); EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57
8.1.2016/24:
Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.
HE 45/2015, TaVM 12/2015, EV 68/2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1257/2012 (32012R1257); EUVL N:o L 361, 31.12.2012, s. 1, Neuvoston asetus (EU) N:o 1260/2012 (32012R1260); EUVL N:o L 361, 31.12.2012, s. 89
25.8.2016/683:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017. Sen 2 luvun 6 § tulee kuitenkin voimaan jo 1 päivänä lokakuuta 2016.
HE 7/2016, LaVM 8/2016, EV 99/2016
18.11.2016/987:
Tämä laki tulee voimaan samana päivänä kuin sakon ja rikesakon määräämisestä annettu laki (754/2010).
HE 115/2016, LaVM 12/2016, EV 129/2016
RÄTTEGÅNGS BALK 1.1.1734/4
1 kap (25.8.2016/683)
Allmänna bestämmelser
1 § (25.8.2016/683)
Denna lag tillämpas på rättegång i allmänna domstolar, om inte något annat följer av lagen om rättegång i brottmål (689/1997) eller av någon annan lag.
2 § (25.8.2016/683)
Allmänna domstolar är tingsrätterna, hovrätterna och högsta domstolen.
2 kap (22.7.1991/1052)
Om domförhet
1 § (25.4.2014/339)
I brottmål är en tingsrätt domför med ordföranden och två nämndemän.
Tingsrätten är domför i brottmål också i en sammansättning med tre lagfarna medlemmar, om det ska anses motiverat med hänsyn till målets art eller av något annat särskilt skäl.
2 § (25.8.2016/683)
2 § har upphävts genom L 25.8.2016/683.
3 § (22.7.1991/1052)
I andra mål och ärenden än de som nämns i 1 § är tingsrätten domför med tre lagfarna medlemmar.
3 a § (25.8.2016/683)
3 a § har upphävts genom L 25.8.2016/683.
4 § (5.12.2008/811)
Tingsrätten får fortsätta handläggningen av ett tvistemål i den sammansättning enligt 3 § som den hade när behandlingen inleddes, även om målet under rättegången förändras så att det ska behandlas i en sammansättning som avses i 5 § 1 mom. Detsamma gäller om ett ärende som har väckts senare och som ska behandlas i en sammansättning som avses i 5 § 1 mom. förenas med huvudsaken för handläggning i samma rättegång.
5 § (30.8.2002/768)
Tingsrätten består av endast ordföranden
1) i ett ansökningsärende vars behandling inte fortsätter i den ordning som bestäms för behandling av tvistemål,
2) vid förberedelse,
3) vid huvudförhandling i tvistemål, om domaren är den domare som ansvarat för förberedelsen och målets art eller omfattning inte förutsätter att det behandlas i fulltalig sammansättning,
4) när den tar upp bevisning utom huvudförhandlingen, samt
5) när den separat behandlar säkringsåtgärder som nämns i 7 kap.
Tingsrätten skall ge parterna tillfälle att yttra sig om nödvändigheten av en sådan fulltalig sammansättning som avses i 1 mom. 3 punkten. Om en part anser att en fulltalig sammansättning är nödvändig, kan ett ärende bara av särskilda skäl avgöras vid huvudförhandling i sammansättning med en domare.
3 mom. har upphävts genom L 5.12.2008/811. (5.12.2008/811)
6 § (25.8.2016/683)
I brottmål är tingsrätten domför även med ordföranden ensam, om det inte för något av de enskilda brott som avses i åtalet under de omständigheter som anges där föreskrivs strängare straff än fängelse i högst två år, eller om det enskilda brott som avses i åtalet är något av följande brott:
1) våldsamt motstånd mot tjänsteman,
2) grov stöld,
3) grov förskingring,
4) grov bruksstöld av motordrivet fortskaffningsmedel,
5) grovt häleri,
6) grov skadegörelse,
7) grovt bedrägeri,
8) grovt betalningsmedelsbedrägeri,
9) grovt dataintrång,
10) registeranteckningsbrott,
11) straffbart försök till något av de brott som nämns i 1–10 punkten.
Vid avgörande av brottmål i skriftligt förfarande enligt 5 a kap. i lagen om rättegång i brottmål är tingsrätten domför med ordföranden ensam.
6 a § (22.8.2014/671)
När brottmål avgörs vid en erkännanderättegång som avses i 5 b kap. i lagen om rättegång i brottmål är det lagmannen eller en tingsdomare som är tingsrättens ordförande. Tingsrätten är domför också med ordföranden ensam.
7 § (5.12.2008/811)
Om tingsrätten när den behandlar ett mål i den sammansättning som avses i 6 § anser att målet ska behandlas av tingsrätten i en sammansättning enligt 1 §, ska målet överföras för handläggning i en sådan sammansättning.
Om ett mål under huvudförhandlingen förändras så att det ska behandlas av en domstol som är sammansatt enligt 1 § 1 mom., får dock tingsrätten fortsätta att behandla målet i en sammansättning enligt 6 §, om lagmannen eller en tingsdomare är rättens ordförande och det kan anses ändamålsenligt att fortsätta handläggningen.
8 § (22.7.1991/1052)
Hovrätten är domför med tre medlemmar.
En ledamot kan dock ensam
1) besluta att tillstånd till fortsatt handläggning ska meddelas, (24.6.2010/650)
2) avgöra ett ärende, om besvären återtagits helt,
3) avgöra ett ärende som gäller utdömande av straff, om svaranden har avlidit,
4) avgöra ett ärende som gäller bestämmande av förvandlingsstraff för böter,
5) avgöra ett ärende som gäller förordnande av försvarare, målsägandebiträde eller målsägandes stödperson i hovrätten,
6) avgöra ett ärende som gäller beviljande av rättshjälp eller att rättshjälpen skall upphöra, förordnande av rättegångsbiträde i hovrätten, återkallande av förordnandet eller förordnande av ett annat biträde,
7) avgöra ett ärende som gäller säkringsåtgärder eller förbud mot eller avbrytande av verkställighet,
8) besluta om interimistiska förbud som avses i lagen om skuldsanering för privatpersoner (57/1993) och i lagen om företagssanering (47/1993),
9) avgöra om ett beslut som gäller meddelande av näringsförbud, förlängning av tiden för näringsförbud eller meddelande av besöksförbud skall iakttas trots att beslutet överklagats,
10) i ett ärende som avses i lagen om verkställighet av beslut beträffande vårdnad om barn och umgängesrätt (619/1996) för den tid behandlingen i hovrätten pågår ändra eller precisera villkoren för umgängesrätten,
11) avgöra ett yrkande om häktning eller reseförbud, när yrkandet framställts först i hovrätten,
12) besluta om betalning av bevisningskostnaderna när en utsatt huvudförhandling inte hålls.
(23.5.2003/381)
En ledamot kan dessutom besluta att huvudförhandling skall hållas i saken och fatta de avgöranden som hänför sig till huvudförhandlingen samt också besluta om andra åtgärder i
samband med förberedelsen av målet eller ärendet och under förberedelsen fastställa en förlikning. I de ärenden där en ledamot är behörig får en ledamot också besluta om arvoden och kostnadsersättningar till försvarare, rättegångsbiträde, målsägandebiträde och målsägandes stödperson samt om skyldighet att ersätta rättegångskostnader och bevisningskostnader. (23.5.2003/381)
8 a § (25.8.2016/683)
Avviker den rådande uppfattningen vid ett sammanträde i hovrätten, vid vilket överläggning om avgörandet i ett mål eller ärende sker, från de rättsgrundsatser eller den lagtolkning som högsta domstolen eller hovrätten eller någon annan hovrätt har omfattat, får saken eller en del av den hänskjutas till förstärkt sammanträde eller plenum för behandling. Även ett mål eller ärende som annars är av principiell betydelse eller vidsträckt kan i sin helhet eller till vissa delar hänskjutas till plenum eller förstärkt sammanträde. Ett mål eller ärende i vilket muntlig förhandling har förrättats eller ska förrättas får inte utan särskild anledning hänskjutas till förstärkt sammanträde eller plenum för avgörande.
Beslut om hänskjutande av ett ärende till plenum eller förstärkt sammanträde fattas av hovrättens president.
I hovrättens plenum deltar presidenten, de ordinarie domarna och de hovrättsdomare som utnämnts för viss tid som är längre än ett år och även övriga ledamöter, om de tidigare har deltagit i behandlingen av ärendet. Plenum är domfört när minst hälften av de ledamöter som är i tjänst är närvarande.
I sammansättningen vid ett förstärkt sammanträde vid hovrätten ingår sju ledamöter. I ett förstärkt sammanträde ingår presidenten som ordförande och som ledamöter de ledamöter som tidigare behandlat saken och som ännu är i tjänst och ett behövligt antal ledamöter utsedda bland de ordinarie ledamöterna genom lottning.
9 § (25.8.2016/683)
Högsta domstolen är domför med fem ledamöter, om inte någon annan sammansättning föreskrivs i lag. Bestämmelser om hänskjutande av ärenden till plenum eller förstärkt avdelning finns i lagen om högsta domstolen (665/2005).
Ärenden som gäller meddelande av besvärstillstånd behandlas och avgörs på en avdelning med två eller tre ledamöter. Om ett ärende behandlas på en avdelning med två ledamöter, ska det hänskjutas till en avdelning med tre ledamöter för avgörande, om avdelningens ledamöter så beslutar eller om ledamöterna inte är eniga om avgörandet. Om en ansökan om besvärstillstånd eller en del av den i enlighet med 30 kap. 3 § 4 mom. har överförts för att behandlas i samband med besvären, beslutar den avdelning som behandlar besvären om besvärstillståndet.
En avdelning med en ledamot får behandla och avgöra ett ärende som gäller en säkringsåtgärd eller förbud mot eller avbrytande av verkställighet, eller någon annan motsvarande interimistisk åtgärd.
10 § (22.7.1991/1052) (28.6.2005/666)
Ett ärende som gäller extraordinärt ändringssökande kan i högsta domstolen handläggas och avgöras på en avdelning med tre ledamöter, om det endast fattas beslut om en särskild åtgärd eller om en ansökan enhälligt avslås eller avvisas. Även en avdelning med en ledamot kan besluta om en särskild åtgärd i ett ärende som gäller extraordinärt ändringssökande. Om högsta
domstolen redan tidigare har avslagit eller avvisat en ansökan som gäller extraordinärt ändringssökande kan en sådan avdelning likaså avslå eller avvisa en ny ansökan i ärendet, om det inte läggs fram sådana nya omständigheter eller bevis som är av betydelse för avgörandet av saken.
I andra än i 1 mom. nämnda fall skall ärenden som gäller extraordinärt ändringssökande hänskjutas till en avdelning med fem ledamöter för avgörande.
11 § (25.8.2016/683)
En kollegial sammansättning vid en domstol kan förstärkas med ytterligare en lagfaren ledamot, om det är motiverat med hänsyn till målets eller ärendets art eller omfattning eller av någon annan särskild orsak. Under samma förutsättningar kan tingsrätten ha en tredje nämndeman.
12 § (25.8.2016/683)
Tingsrätten och hovrätten är domföra trots att en av ledamöterna i den kollegiala sammansättningen får förhinder efter det att huvudförhandlingen, den muntliga förhandlingen, sammanträdet eller synen har inletts. I sammansättningen ska dock alltid minst en lagfaren ledamot ingå.Tingsrätten är dessutom domför med minst en nämndeman.
13 § (25.8.2016/683)
I en kollegial beslutssammansättning vid en domstol får det inte ingå ledamöter som är närstående till varandra i enlighet med 13 kap. 3 §.
14 § (25.8.2016/683)
Separata bestämmelser gäller för de allmänna domstolarnas domförhet i vissa mål och ärenden.
3 kap (25.8.2016/683)
(25.8.2016/683)
3 kap. har upphävts genom L 25.8.2016/683.
4 kap (6.6.2003/425)
Rättegångsspråket
1 § (6.6.2003/425)
Vid domstolarna används som handläggningsspråk antingen finska eller svenska, och domstolarna skall ge sina avgöranden på finska eller svenska enligt vad som bestäms i språklagen (423/2003).
Inom samernas hembygdsområde kan som handläggningsspråk vid domstol användas samiska enligt vad som bestäms i lagen om användning av samiska hos myndigheter (516/1991).
Se Finlands grundL 731/1999 17 § och SpråkL 423/2003 3 kap. L om användning av samiska hos myndigheter 516/1991 har upphävts genom Samisk språkL 1086/2003.
2 § (6.6.2003/425)
En part vars eget språk är finska eller svenska har, när något annat än partens eget språk används vid rättegång, rätt till tolkning och översättning enligt vad som bestäms i språklagen.
Bestämmelser om rätten att använda samiska vid rättegång finns i lagen om användning av samiska hos myndigheter.
Andra än finsk-, svensk- eller samiskspråkiga parter som önskar få tolkning eller en översättning skall själv skaffa och bekosta den, om inte domstolen med beaktande av sakens art bestämmer något annat. Domstolen skall dock se till att nordiska medborgare får behövlig tolk- och översättningshjälp i ärenden som gäller dem.
Bestämmelser om rätten till tolkning och översättning i brottmål finns i lagen om rättegång i brottmål (689/1997).
Se SpråkL 423/2003 18 § och L om rättegång i brottmål 689/1997 6 a kap. L om användning av samiska hos myndigheter 516/1991 har upphävts genom L 1086/2003, se Samisk språkL 1086/2003 4 kap.
5 kap (22.7.1991/1052)
Om väckande av talan och förberedelse i tvistemål
Stämningsansökan
1 § (22.7.1991/1052)
Talan i tvistemål väcks genom att en skriftlig stämningsansökan tillställs tingsrättens kansli.
Målet blir anhängigt och förberedelsen inleds då stämningsansökan har kommit till kansliet.
2 § (22.7.1991/1052)
I stämningsansökan skall uppges
1) kärandens preciserade yrkande,
2) de omständigheter som yrkandet grundar sig på,
3) i den mån det är möjligt de bevis som käranden har för avsikt att lägga fram till stöd för sitt käromål och vad som skall styrkas med varje bevis,
4) ett yrkande om ersättning för rättegångskostnaderna, om käranden anser detta befogat, samt
5) på vilka grunder domstolen är behörig, om behörigheten inte annars framgår av stämningsansökan eller de handlingar som har bifogats den.
(30.8.2002/768)
I stämningsansökan ska uppges domstolens namn, parternas namn och hemorter samt hur parternas lagliga företrädare eller ombud kan nås och den postadress samt en eventuell annan adress till vilken kallelser, uppmaningar och meddelanden som gäller målet kan sändas
(processadress). Tingsrätten ska också på lämpligt sätt meddelas hur parterna samt vittnen eller andra som ska höras kan nås per telefon och på något annat sätt. Om käranden inte känner till svarandens kontaktuppgifter, ska käranden meddela vad han har gjort för att få reda på dem. Om någon av uppgifterna ändras senare, ska käranden meddela tingsrätten detta utan dröjsmål. (14.5.2010/362)
Stämningsansökan skall undertecknas av parten eller, om han inte själv har uppsatt den, av den som har gjort det. Denne skall samtidigt uppge sitt yrke och sin boningsort.
3 § (28.6.1993/595)
Om målet gäller
1) en fordran på ett visst belopp,
2) återställande av besittning eller ett rubbat förhållande, eller
3) vräkning
och käranden meddelar att han anser att saken inte är tvistig, behöver som grund för yrkandet nämnas endast de omständigheter som yrkandet omedelbart grundar sig på. Då behöver inte heller uppges sådana bevis som nämns i 2 § 1 mom. 3 punkten. I stämningsansökan skall dock exakt individualiseras det avtal, den förbindelse eller något annat skriftligt bevis som käranden önskar åberopa.
4 § (28.6.1993/595)
Till stämningsansökan enligt 2 § skall dessutom fogas det avtal, den förbindelse eller något annat skriftligt bevis som käranden önskar åberopa.
Komplettering av stämningsansökan
5 § (30.8.2002/768)
Om en stämningsansökan är bristfällig, skall käranden uppmanas att inom utsatt tid avhjälpa bristen, om rättelsen är nödvändig för att rättegången skall kunna fortsätta eller för att svaromål skall kunna avges. Käranden skall samtidigt underrättas om på vilket sätt stämningsansökan är bristfällig och om att käromålet kan avvisas eller förkastas om käranden inte följer uppmaningen.
Domstolen kan på särskilda grunder förlänga den tid som avses i 1 mom.
Komplettering av stämningsansökan kan begäras och den tid som satts ut för kompletteringen förlängas också per telefon eller med hjälp av annan lämplig informationsförmedling. Käromålet får dock inte avvisas med stöd av 6 § 1 mom. trots att käranden inte följer en kompletteringsuppmaning som givits på detta sätt.
Avvisande av talan och avgörande av saken utan att svaromål begärs
6 § (22.7.1991/1052)
Domstolen skall genast avvisa käromålet, om käranden inte följer den uppmaning som nämns i 5 § och stämningsansökan är så bristfällig att den inte duger som grund för en rättegång, eller om domstolen av något annat skäl inte kan pröva käromålet.
Domstolen skall utan att utfärda stämning genast förkasta käromålet genom dom, om det är uppenbart att kärandens yrkande är ogrundat.
Interimistiska beslut
7 § (22.7.1991/1052)
När domstolen handlägger ett mål som gäller återställande av besittning eller ett rubbat förhållande kan den på kärandens begäran, utan att bereda motparten tillfälle att bli hörd, interimistiskt besluta att besittningen eller det rubbade förhållandet genast skall återställas eller att någon annan åtgärd skall vidtas för att rätta till situationen. Beslutet gäller tills något annat bestäms.
Stämning
8 § (22.7.1991/1052)
Om käromålet inte har avvisats eller förkastats enligt 6 §, skall domstolen utan dröjsmål utfärda stämning.
9 § (22.7.1991/1052)
I stämningen skall svaranden uppmanas att skriftligen avge svaromål. Om det kan antas att ett muntligt svaromål påskyndar behandlingen av målet eller att svaranden inte kommer att svara skriftligen, skall han likväl uppmanas att avge ett muntligt svaromål vid den muntliga förberedelsen.
På svarandens begäran kan domstolen av särskilda skäl tillåta att ett svaromål avges muntligen i domstolens kansli eller på platsen för sammanträdet fastän svaranden har uppmanats att avge svaromålet skriftligen.
10 § (30.8.2002/768)
I stämningen skall svaranden uppmanas att i sitt svaromål
1) anmäla om han medger eller motsätter sig käromålet,
2) om svaranden motsätter sig käromålet, lägga fram sådana grunder för detta som har betydelse för avgörandet av målet,
3) i den mån det är möjligt uppge de bevis som han har för avsikt att lägga fram till stöd för sitt svaromål och vad som skall styrkas med varje bevis,
4) framställa ett yrkande om ersättning för sina rättegångskostnader, om svaranden anser detta vara befogat,
5) till svaromålet foga den handling på grund av vilken svaranden motsätter sig käromålet, i original eller kopia, och de skriftliga bevis som åberopas i svaromålet, samt
6) göra en eventuell invändning om att domstolen inte kan ta upp målet.
Tingsrätten kan dessutom uppmana svaranden att i sitt svaromål yttra sig om någon särskild fråga.
I stämningen ska svaranden uppmanas att lämna uppgifter om hur svarandens lagliga företrädare eller ombud kan nås och att också uppge den postadress samt en eventuell annan adress till vilken kallelser, uppmaningar och meddelanden som gäller målet kan sändas (processadress). I stämningen ska meddelas att en handling kan delges parten genom att den sänds till den processadress som parten har uppgett i svaromålet. Svaranden ska också på lämpligt sätt meddela tingsrätten hur svaranden själv samt vittnen och andra som ska höras kan nås per telefon och på något annat sätt. Om någon av uppgifterna ändras senare, ska svaranden meddela tingsrätten detta utan dröjsmål. (14.5.2010/362)
I stämningen skall dessutom meddelas att ett svaromål som skall avges skriftligen skall undertecknas av parten eller, om parten inte själv har uppsatt det, av den som har gjort det och att denna skall uppge sitt yrke och sin hemort.
11 § (22.7.1991/1052)
I stämningen skall meddelas att ett skriftligt svaromål skall tillställas domstolens kansli inom den tid efter delgivningen som domstolen har satt ut. Denna tid kan av särskilda skäl förlängas, om detta begärs innan tiden har löpt ut.
Om svaranden uppmanas att avge sitt svaromål muntligen, skall domstolen inkalla käranden samt i samband med stämningen svaranden till den muntliga förberedelsen. Samtidigt skall meddelas vilken dag och vid vilket klockslag samt var sammanträdet skall hållas.
I stämningen eller kallelsen skall nämnas vilken påföljden är för svaranden, om han inte avger ett skriftligt svaromål, och för parten, om han inte infinner sig till sammanträdet.
12 § (22.7.1991/1052)
Stämningen, stämningsansökan och de bifogade handlingarna skall delges svaranden så som stadgas i 11 kap.
De handlingar som har fogats till en stämningsansökan som avses i 3 § behöver dock inte delges svaranden. I stämningen skall då meddelas att handlingarna finns till påseende för svaranden vid domstolens kansli och att de på svarandens begäran sänds till honom med posten. (28.6.1993/595)
Målets avgörande utan fortsatt förberedelse
13 § (22.7.1991/1052)
Om en svarande som har uppmanats att avge skriftligt svaromål i ett mål där förlikning är tillåten
1) inte har avgivit svaromålet inom utsatt tid eller
2) inte i sitt svaromål har uppgett på vilka grunder han eller hon motsätter sig käromålet eller endast åberopar en grund som uppenbart saknar betydelse för målets avgörande,
avgörs målet utan att förberedelsen fortsätter. Käromålet bifalls härvid genom en tredskodom. Till den del käranden har avstått från käromålet eller detta är klart ogrundat skall det förkastas genom dom.
(30.8.2002/768)
Med stöd av denna paragraf får tredskodom meddelas även om käranden inte har yrkat det.
Stadgande om löpande förbindelser
14 § (22.7.1991/1052)
Grundar sig kärandens yrkande på ett löpande skuldebrev, en växel eller en check, skall svaranden i stämningen uppmanas att avge skriftligt svaromål, om inte käranden har begärt att svaranden skall uppmanas att svara muntligen vid ett sammanträde.
Om svaranden i ett mål som nämns i 1 mom.
1) inte har avgivit det begärda svaromålet,
2) inte har lagt fram sannolika skäl som stöd för att svaranden motsätter sig käromålet eller
3) inte har lagt fram en lagakraftvunnen dom, ett löpande skuldebrev, en växel eller en check som kan användas till kvittning,
avgörs målet utan att förberedelsen fortsätter. Käromålet bifalls härvid genom en tredskodom. Till den del käranden har avstått från käromålet eller detta är klart ogrundat skall det förkastas genom dom.
(30.8.2002/768)
Det löpande skuldebrev eller den växel eller check som yrkandet grundar sig på skall bifogas stämningsansökan eller svaromålet i original.
Med stöd av denna paragraf får tredskodom meddelas även om käranden inte har yrkat det.
Fortsatt förberedelse
15 § (30.8.2002/768)
Om målet inte har avgjorts med stöd av 13 eller 14 §, skall förberedelsen fortsätta antingen skriftligen eller muntligen vid ett sammanträde (förberedelsesammanträde) eller målet överföras direkt till huvudförhandling, enligt vad som bestäms nedan.
15 a § (30.8.2002/768)
När domstolen fortsätter förberedelsen skriftligen kan den uppmana en part att tillställa domstolen en skriftlig utsaga, om den anser detta vara motiverat. Domstolen skall då bestämma vad parten skall yttra sig om. En part får dock inte uppmanas att inkomma med en skriftlig utsaga mer än en gång, om det inte finns särskilda skäl till detta.
15 b § (30.8.2002/768)
Om de i 19 § nämnda syftena med förberedelsen har nåtts vid den skriftliga förberedelsen av målet så att det inte är ändamålsenligt att fortsätta förberedelsen vid ett förberedelsesammanträde, kan domstolen överföra målet direkt till huvudförhandling efter att ha gett parterna tillfälle att yttra sig om huruvida de anser att ett förberedelsesammanträde är onödigt.
15 c § (30.8.2002/768)
Vid förberedelsesammanträdet, till vilket domstolen kallar parterna, fortsätter behandlingen av målet muntligen där den skriftliga förberedelsen slutade.
Domstolen skall när sammanträdet inleds redogöra för vad målet gäller och för resultatet av den skriftliga förberedelsen. Dessutom skall domstolen ställa de frågor som är nödvändiga för att de i 19 § nämnda syftena med förberedelsen skall nås.
Vid sammanträdet får parterna inte läsa upp eller lämna in rättegångsskrivelser eller andra skriftliga utsagor. En part får i sin muntliga framställning på ett ändamålsenligt sätt använda sig av det rättegångsmaterial som har lagts fram vid den skriftliga förberedelsen och använda anteckningar till stöd för minnet.
Domstolen skall försöka slutföra den muntliga förberedelsen utan dröjsmål vid ett enda sammanträde.
15 d § (30.8.2002/768)
Förberedelsesammanträdet kan också hållas per telefon eller med hjälp av annan lämplig informationsförmedling som möjliggör att de som deltar i sammanträdet kan tala med varandra, om detta är ändamålsenligt med hänsyn till arten och omfattningen av de frågor som skall behandlas vid sammanträdet och för att de i 19 § nämnda syftena med förberedelsen skall nås. Härvid tillämpas inte bestämmelserna i 12 kap. om avgörande av ett mål på grund av en parts utevaro.
16 § (30.8.2002/768)
I samband med kallelsen eller uppmaningen skall en part upplysas om vilken påföljden enligt 12 kap. kan vara, om parten inte är närvarande vid sammanträdet eller inte avger en skriftlig utsaga. Om en part skall infinna sig till ett sammanträde, skall parten samtidigt meddelas vilken dag och vid vilket klockslag samt var sammanträdet hålls.
Förberedelsens syften och innehåll (30.8.2002/768)
17 § (22.7.1991/1052)
Domstolen skall genomföra förberedelsen så att målet kan behandlas utan avbrott vid huvudförhandlingen.
Parterna skall vid behov ges tillfälle att yttra sig om hur förberedelsen av målet skall ordnas. (30.8.2002/768)
Förberedelsen skall slutföras utan dröjsmål. En part skall sätta sig in i målet så väl att behandlingen av målet inte fördröjs på grund av en underlåtelse från partens sida. (30.8.2002/768)
18 § (30.8.2002/768)
Domstolen skall under förberedelsen se till att parterna informeras om vilken domare som ansvarar för förberedelsen av målet och att de får andra nödvändiga upplysningar om hur behandlingen av målet framskrider. Följande information skall alltid ges:
1) käranden skall informeras om att målet har blivit anhängigt och att stämning har utfärdats samt om den utsatta tid inom vilken svaromålet skall ges och en eventuell förlängning av den, samt
2) parterna skall informeras om att skriftlig utsaga har begärts av motparten och om en eventuell förlängning av tidsfristen.
Domstolen skall efter det att svaromålet har inkommit utan dröjsmål ge parterna en tidsplan för behandlingen.
Domstolen kan fullgöra de skyldigheter som nämns i 1 och 2 mom. per telefon eller med hjälp av annan lämplig informationsförmedling.
Ett skriftligt svaromål eller en skriftlig utsaga skall genast delges de övriga parterna.
De meddelanden och den tidsplan som avses i denna paragraf behöver inte ges i ett mål som avses i detta kapitels 3 § och som med stöd av 13 eller 14 § avgörs utan att förberedelsen fortsätter och inte heller i ett ansökningsärende, om det inte har beslutats att behandlingen av ärendet skall fortsätta i den ordning som bestäms för behandling av tvistemål.
19 § (22.7.1991/1052)
Vid förberedelsen skall klarläggas
1) parternas yrkanden och grunderna för dem,
2) vad parterna är oense om,
3) vilka bevis som kommer att läggas fram och vad som skall styrkas med varje bevis, samt
4) om det finns förutsättningar för förlikning.
20 § (30.8.2002/768)
En part skall vid förberedelsen utan dröjsmål framställa sina yrkanden och grunderna för dem samt yttra sig om vad motparten har framfört. Dessutom skall parten uppge alla bevis som han vill lägga fram och vad som skall styrkas med varje bevis. Parten skall ytterligare lägga fram alla skriftliga bevis som han åberopar.
På motpartens begäran skall en part dessutom meddela om han i sin besittning har ett sådant skriftligt bevis eller ett sådant föremål som motparten har specificerat tillräckligt ingående och som kan ha betydelse för målet.
21 § (30.8.2002/768)
Domstolen skall vid förberedelsen se till att de syften som nämns i 19 § nås och att parterna uppger alla omständigheter som de vill åberopa.
Om en parts skriftliga eller muntliga utsaga är oklar eller bristfällig, skall domstolen ställa de frågor som behövs för att klarlägga saken.
Domstolen skall övervaka att sådant som inte hör till målet inte inblandas i det och att onödiga bevis inte läggs fram i det.
22 § (30.8.2002/768)
I ett mål där förlikning är tillåten kan domstolen vid behov uppmana en part att inom utsatt tid fullgöra de skyldigheter som nämns i 20 § 1 mom. vid äventyr att parten inte sedan den utsatta tiden har löpt ut får åberopa ett nytt yrkande eller en ny omständighet eller uppge ett nytt bevis, om inte parten gör sannolikt att förfarandet har en giltig orsak.
23 § (22.7.1991/1052)
Domstolen kan separat förbereda en särskild del av målet eller fråga som gäller rättegången.
24 § (30.8.2002/768)
Domstolen skall under förberedelsen göra en skriftlig sammanfattning av parternas yrkanden och grunderna för dem samt vid behov av bevisen och vad som skall styrkas med varje bevis.
Om målet avgörs vid förberedelsen i enlighet med 13, 14 eller 27 § görs ingen sammanfattning, om det inte finns särskilda skäl till detta.
Sammanfattningen skall göras redan före förberedelsesammanträdet, om den kan anses främja den muntliga förberedelsen. Sammanfattningen skall vid behov kompletteras under förberedelsen.
Sammanfattningen kan göras muntligen, om en skriftlig sammanfattning kan anses vara onödig med hänsyn till målets art eller omfattning. Dessutom kan en skriftlig sammanfattning kompletteras muntligen. Om ett tvistigt mål avgörs med stöd av 27 a § utan att sammanträde hålls eller om målet efter den skriftliga förberedelsen överförs direkt till huvudförhandling, skall sammanfattningen göras skriftligen.
Parterna skall ges tillfälle att yttra sig om sammanfattningen.
25 § (22.7.1991/1052)
Under förberedelsen skall fattas beslut om att inhämta sakkunnigutlåtanden, lägga fram skriftliga bevis, förrätta syn och vidta andra förberedande åtgärder, om det behövs för att säkerställa att bevisen finns tillgängliga vid huvudförhandlingen samtidigt.
Vid förberedelsen kan även beslutas att bevis skall upptas utom huvudförhandlingen.
Om en part vill att en åtgärd som nämns i denna paragraf skall vidtas, skall han omedelbart meddela detta vid förberedelsen.
Förlikning
26 § (28.6.1993/595)
I mål där förlikning är tillåten skall domstolen försöka få parterna att ingå förlikning.
Då domstolen anser att det för att främja en förlikning är befogat, kan den med beaktande av parternas vilja, målets art och övriga omständigheter också förelägga parterna sitt förslag till förlikning.
Avgörande av målet vid förberedelsen
27 § (22.7.1991/1052)
Vid förberedelsen kan
1) ett mål där förlikning är tillåten avgöras genom tredskodom eller dom på de villkor som nämns i 12 kap. eller genom dom till den del käromålet har medgivits eller käranden har eftergivit sin talan,
2) förlikning fastställas eller
3) käromålet avvisas.
Särskilda stadganden om när ett mål skall avgöras genom tredskodom eller dom och när käromålet skall avvisas på grund av stämningsansökan eller ett skriftligt svaromål finns i 6, 13 och 14 §§.
27 a § (30.8.2002/768)
Ett tvistigt mål kan avgöras på basis av enbart skriftlig förberedelse, om målet är av sådan natur att dess avgörande inte förutsätter huvudförhandling och om ingen av parterna motsätter sig att målet avgörs genom skriftligt förfarande.
Överföring till huvudförhandling
28 § (22.7.1991/1052)
När de omständigheter som nämns i 19 § har retts ut vid förberedelsen eller när det av andra skäl inte längre är ändamålsenligt att fortsätta denna, skall domstolen förklara den avslutad samt överföra målet till huvudförhandling. Domstolen skall fastställa en tidpunkt för huvudförhandlingen och kalla parterna till den så som 11 kap. stadgar. Parterna skall beredas tillfälle att yttra sig om tiden för huvudförhandlingen, om detta är möjligt utan olägenhet.
I samband med kallelsen skall parterna underrättas om den påföljd som stadgas i 12 kap. för den händelse att en part inte inställer sig vid domstolen. Samtidigt skall meddelas vilken dag och vid vilket klockslag samt var huvudförhandlingen hålls.
Om en part eller hans lagliga företrädare personligen skall vara närvarande vid huvudförhandlingen och det av hans beteende kan slutas att han inte kommer att följa uppmaningen, får domstolen besluta att han skall hämtas till förhandlingen.
29 § (22.7.1991/1052)
Om en part vid huvudförhandlingen vill lägga fram ett bevis som han inte har uppgett vid förberedelsen, skall han utan dröjsmål tillkännage domstolen detta och samtidigt meddela vad som skall styrkas med beviset och orsaken till att han inte har lagt fram det vid förberedelsen.
30 § (22.7.1991/1052)
För att behandla en fråga som får avgöras separat kan huvudförhandling sättas ut även om förberedelsen inte ännu har avslutats till övriga delar. På samma sätt kan förfaras också när det gäller en rättegångsfråga.
6 kap (22.7.1991/1052)
Huvudförhandling i tvistemål
Huvudförhandling
1 § (22.7.1991/1052)
Den domare som har lett förberedelsen av målet skall vara ordförande eller ledamot i domstolen vid huvudförhandlingen, om det inte finns något hinder.
Om domstolen på grund av bristande domförhet måste ta in en ny medlem under pågående huvudförhandling, skall en ny huvudförhandling hållas.
Då målet behandlas av en domstol som är sammansatt enligt 2 kap. 3 §, behöver inte ny huvudförhandling hållas om den nya medlemmen har varit närvarande under hela huvudförhandlingen.
2 § (12.6.2015/732)
Vid huvudförhandlingen ska, om inte domstolen beslutar annat, målet behandlas i följande ordning:
1) när sammanträdet inleds ska domstolen i ett sammandrag kort redogöra för resultatet av förberedelsen och förhöra sig om huruvida de yrkanden som framställts vid förberedelsen fortfarande motsvarar parternas uppfattning,
2) parterna ska i tur och ordning motivera sin uppfattning och yttra sig om de grunder som motparten har anfört,
3) domstolen ska ta upp bevis, samt
4) parterna ska slutföra sin talan.
2 a § (28.6.1993/595)
Domstolen skall övervaka att klarhet och ordning iakttas i behandlingen av målet. Domstolen kan också besluta att fristående frågor i målet eller fristående delar av det skall behandlas separat.
Domstolen skall också övervaka att målet blir grundligt behandlat och att sådant som inte hör till målet inte inblandas i det. Om en parts framställning befinns vara oklar eller ofullständig, skall domstolen ställa honom de frågor som behövs för att klarlägga tvistepunkterna.
3 § (30.8.2002/768)
Huvudförhandlingen är muntlig. En part får inte läsa upp eller lämna in någon skriftlig utsaga till domstolen eller i övrigt framställa saken skriftligen.
En part får dock ur en handling läsa upp sitt yrkande samt direkta hänvisningar till rättspraxis och den juridiska litteraturen liksom även till sådana handlingar som är svåra att förstå om de läggs fram endast muntligen. Dessutom får parten använda anteckningar till stöd för minnet.
Vid huvudförhandlingen får den skriftliga sammanfattning som gjorts vid förberedelsen användas som stöd på ett ändamålsenligt sätt.
4 § (22.7.1991/1052)
Om en part vid huvudförhandlingen framför andra yrkanden eller grunder än vid förberedelsen eller förklarar att han inte kan eller vill yttra någonting i saken, skall domstolen vid behov på basis av handlingarna redogöra för vad parten har yttrat vid förberedelsen. (30.8.2002/768)
Om huvudförhandlingen hålls utan att en part är närvarande, skall domstolen på basis av handlingarna till behövliga delar redogöra för vad den frånvarande parten har lagt fram i saken.
5 § (22.7.1991/1052)
Målet skall vid huvudförhandlingen behandlas i ett sammanhang.
Om huvudförhandlingen inte kan hållas inom en dag, får sammanträdet avbrytas. Sammanträdet skall om möjligt fortsättas under dagar som följer på varandra. Är detta inte möjligt, skall målet behandlas under minst två vardagar i veckan, om inte behandlingen skjuts upp med stöd av 10 §. (31.3.2006/244)
I ett omfattande eller svårt mål kan huvudförhandlingen avbrytas för högst tre vardagar för att parterna skall kunna förbereda sig för att slutföra sin talan muntligen enligt 2 § 1 mom. 5 punkten. (11.7.1997/690)
6 § (22.7.1991/1052)
När huvudförhandlingen inleds skall domstolen utreda om målet kan tas upp till slutlig behandling.
Huvudförhandlingen får inte inledas samt skall inställas och utsättas till en annan dag, om
1) en part som personligen skall vara närvarande har uteblivit,
2) någon annan vars personliga närvaro är nödvändig har uteblivit, eller om
3) det finns något annat hinder för att ta upp målet till slutlig behandling.
7 § (22.7.1991/1052)
Huvudförhandlingen får inledas fastän det föreligger ett hinder som nämns i 6 § 2 mom., om det finns skäl att anta att behandlingen av målet inte behöver skjutas upp trots hindret.
Även om handläggningen måste skjutas upp med stöd av 10 § får huvudförhandlingen inledas trots hindret, om det kan antas att ny huvudförhandling inte behöver hållas av det skäl som anges i 11 § och uppskovet inte medför någon olägenhet för behandlingen av målet.
Bestämmelser om bevisupptagning vid en huvudförhandling som avses i denna paragraf trots en parts utevaro finns i 17 kap. 55 §. (12.6.2015/732)
8 § (12.6.2015/732)
Bestämmelser om bevisupptagning utom huvudförhandlingen trots att huvudförhandlingen har ställts in och om upptagning av bevisningen på nytt finns i 17 kap.
9 § (30.8.2002/768)
I ett mål där förlikning är tillåten får en part inte vid huvudförhandlingen åberopa en omständighet som parten inte har åberopat vid förberedelsen, om inte parten gör sannolikt att förfarandet har en giltig orsak.
I ett mål där förlikning är tillåten får en part inte vid huvudförhandlingen åberopa bevis som parten inte har åberopat vid förberedelsen, om det inte kan antas att partens förfarandet har en giltig orsak. Nya bevis kan dock tas upp, om parterna samtycker till det.
10 § (22.7.1991/1052)
Har huvudförhandlingen inletts, får den uppskjutas endast om
1) den har inletts med stöd av 7 §,
2) domstolen har fått kännedom om ett nytt viktigt bevis som kan tas upp först senare, eller om
3) det på grund av en oförutsebar omständighet eller av någon annan viktig anledning är nödvändigt.
Då huvudförhandlingen skjuts upp skall domstolen samtidigt bestämma när behandlingen av målet skall fortsätta och meddela parterna vilken påföljden enligt 12 kap. är av att en part uteblir från förhandlingen.
11 § (22.7.1991/1052)
Om huvudförhandlingen har uppskjutits en eller flera gånger med mer än sammanlagt 14 dagar, skall en ny huvudförhandling hållas.
Även om målet har varit uppskjutet mer än 14 dagar behöver ingen ny huvudförhandling hållas, om det med hänsyn till målets art av särskilda skäl anses onödigt och om det kan anses att huvudförhandlingen har hållits i ett sammanhang trots uppskovet och avbrottet. En ny huvudförhandling skall dock alltid hållas när huvudförhandlingen har uppskjutits mer än sammanlagt 45 dagar.
12 § (22.7.1991/1052)
Vid en ny huvudförhandling skall målet behandlas på nytt. Bevisning som har upptagits tidigare skall upptas på nytt till den del detta anses ha betydelse för målet och det inte finns något hinder för bevisupptagningen. I övriga fall skall domstolen i behövlig omfattning ta del av bevisningen på basis av rättegångsmaterialet från den tidigare huvudförhandlingen.
13 § (22.7.1991/1052)
Domstolen kan besluta att målet eller en del av det skall förberedas på nytt för huvudförhandling samt meddela närmare föreskrifter om förberedelsen.
14 § (22.7.1991/1052)
Om domstolen sedan huvudförhandlingen har avslutats anser det nödvändigt att komplettera behandlingen av någon enskild fråga innan målet avgörs och om den fråga som kompletteringen gäller är enkel eller av liten betydelse, får domstolen komplettera behandlingen genom att begära en skriftlig utsaga av parterna. I övriga fall kan behandlingen kompletteras genom att en fortsatt eller ny huvudförhandling hålls i målet.
15 § (30.8.2002/768)
15 § har upphävts genom L 30.8.2002/768.
16 § (30.8.2002/768)
16 § har upphävts genom L 30.8.2002/768.
17 § (30.8.2002/768)
17 § har upphävts genom L 30.8.2002/768.
18 § (30.8.2002/768)
18 § har upphävts genom L 30.8.2002/768.
7 kap (30.5.1980/396)
Om säkringsåtgärder (22.7.1991/1065)
1 § (15.6.2007/707)
Om sökanden visar sannolika skäl för att han har en fordran för vilken motparten kan åläggas betalningsskyldighet genom ett avgörande enligt 2 kap. 2 § i utsökningsbalken (705/2007) och det är fara för att motparten gömmer, förstör eller överlåter sin egendom eller gör något annat som äventyrar sökandens fordran, får domstolen bestämma att motpartens lösa eller fasta egendom skall beläggas med kvarstad i den utsträckning som behövs för att fordran skall kunna säkerställas.
2 § (15.6.2007/707)
Det får också bestämmas att ett föremål eller viss annan egendom som finns i motpartens besittning skall beläggas med kvarstad, om sökanden visar sannolika skäl för att han har bättre rätt till föremålet eller egendomen och denna rätt kan styrkas genom ett avgörande enligt 2 kap. 2 § i utsökningsbalken och det är fara för att motparten gömmer, förstör eller överlåter föremålet eller egendomen eller gör något annat som äventyrar sökandens rätt.
3 § (15.6.2007/707)
Om sökanden visar sannolika skäl för att han har någon annan rätt gentemot motparten än vad som nämns i 1 eller 2 § och den kan styrkas genom ett avgörande enligt 2 kap. 2 § i utsökningsbalken, och det är fara för att motparten genom att göra, påbörja eller underlåta något eller på något annat sätt förhindrar eller försvagar sökandens möjligheter att göra sin rätt gällande eller väsentligen minskar dess värde eller betydelse, får domstolen
1) vid vite förbjuda motparten att göra eller påbörja något,
2) vid vite förelägga motparten att göra något,
3) berättiga sökanden att göra eller låta göra något,
4) bestämma att motparten tillhörig egendom skall överlämnas i en sysslomans besittning och förvaltning, eller
5) bestämma om andra åtgärder som behövs för att trygga sökandens rätt.
När domstolen beslutar om att meddela ett sådant förbud eller föreläggande som avses i 1 mom. skall den ta hänsyn till att motparten inte orsakas oskälig olägenhet med beaktande av det intresse som skall tryggas.
För att ett förbud eller föreläggande enligt 1 mom. skall träda i kraft krävs att sökanden ansöker om verkställighet av säkringsåtgärden enligt 8 kap. i utsökningsbalken.
4 § (31.1.2013/119)
Angående säkringsåtgärder enligt detta kapitel beslutar de allmänna domstolarna på ansökan. Ärenden som avser säkringsåtgärder handläggs av den domstol där rättegången i den huvudsak som gäller sökandens yrkande eller rättighet är anhängig. Om behandlingen av huvudsaken har avslutats och den tid inom vilken ändring ska sökas inte har löpt ut, ska ärendet som gäller säkringsåtgärden handläggas av den domstol som senast behandlade huvudsaken. Om en rättegång inte är anhängig, avgörs frågan om behörig domstol enligt 10 kap.
Om en allmän domstol inte är behörig att behandla en huvudsak som avses i 1 mom., fattas beslut om säkringsåtgärden av tingsrätten på motpartens hemort eller på den ort där egendomen eller en betydande del av den finns eller där syftet med säkringsåtgärden annars kan nås.
Med avvikelse från det som föreskrivs i 1 och 2 mom. ska marknadsdomstolen besluta om en säkringsåtgärd, om huvudsaken är ett tvistemål som hör till marknadsdomstolens behörighet enligt någon lag som avses i 1 kap. 4 § 1 mom. 1–10, 13 eller 15 punkten eller i 2 mom. i lagen om rättegång i marknadsdomstolen (100/2013) eller ett ärende som avses i 1 kap. 6 § 2 mom. 1 punkten i den lagen och en rättegång i huvudsaken pågår i marknadsdomstolen eller handläggningen i marknadsdomstolen har avslutats och tiden för ändringssökande inte har löpt ut. Marknadsdomstolen ska besluta om säkringsåtgärden också när rättegång i huvudsaken ännu inte har inletts.
Med avvikelse från det som föreskrivs i 1 och 2 mom. ska marknadsdomstolen besluta om en säkringsåtgärd också när huvudsaken är ett tvistemål som avses i 1 kap. 5 § i lagen om rättegång i marknadsdomstolen och en rättegång i huvudsaken pågår i marknadsdomstolen eller handläggningen av huvudsaken i marknadsdomstolen har avslutats och tiden för ändringssökande inte har löpt ut.
Vid sidan av marknadsdomstolen handlägger även den enhetliga patentdomstol som avses i det i Bryssel den 19 februari 2013 ingångna avtalet om en enhetlig patentdomstol (2013/C 175/01) ärenden som gäller säkringsåtgärder beträffande europeiska patent på det sätt som anges i det avtalet. (8.1.2016/24)
5 mom. har tillfogats genom L 24/2016, som träder i kraft genom förordning.
Marknadsdomstolen får inte besluta om en säkringsåtgärd, om ett mål som gäller säkringsåtgärden eller en huvudsak som gäller den pågår i den enhetliga patentdomstolen.
Marknadsdomstolen får inte heller besluta om en säkringsåtgärd som enligt avtalet om en enhetlig patentdomstol omfattas av den enhetliga patentdomstolens exklusiva behörighet. (8.1.2016/24)
6 mom. har tillfogats genom L 24/2016, som träder i kraft genom förordning.
Bestämmelser om kvarstad på fartyg samt om behörig domstol i vissa fall finns i 4 och 21 kap. i sjölagen (674/1994).
5 § (22.7.1991/1065)
Ansökan om en säkringsåtgärd skall göras skriftligen. Om åtgärden hänför sig till en anhängig rättegång, får ansökan göras muntligen vid det sammanträde där huvudsaken behandlas. Ansökan skall behandlas i brådskande ordning.
En ansökan får inte godkännas utan att motparten har getts tillfälle att bli hörd. Om det finns risk för att avsikten med säkringsåtgärden annars äventyras, får domstolen dock på begäran av sökanden meddela ett interimistiskt beslut om säkringsåtgärden utan att ge motparten tillfälle att bli hörd. Beslutet gäller tills något annat bestäms.
I övrigt skall vid behandlingen av ärenden som gäller säkringsåtgärder i tillämpliga delar iakttas vad som stadgas om behandling av en fråga som gäller rättegång.
6 § (22.7.1991/1065)
När en ansökan enligt 5 § 1 mom. har bifallits skall sökanden inom en månad från det att beslutet gavs väcka talan i huvudsaken vid domstol eller få huvudsaken prövad genom ett annat förfarande som kan leda till ett verkställbart beslut enligt 2 kap. 2 § i utsökningsbalken. Om en säkringsåtgärd för att garantera en fordran gäller en fastighet som utgör pant för sökandens fordran som inte har förfallit till betalning, räknas den frist som nämns i detta moment från förfallodagen. Har talan inte väckts eller ärendet inte anhängiggjorts inom föreskriven tid eller avskrivs detta, återkallas säkringsåtgärden enligt 8 kap. 4 § i utsökningsbalken. (15.6.2007/707)
Om en skiljedom av skäl som är oberoende av sökanden inte har kunnat meddelas eller om skiljedomen är ogiltig eller upphävs, skall talan väckas eller ärendet anhängiggöras vid det äventyr som nämns i 1 mom. inom en månad efter att sökanden har fått vetskap om hindret för skiljemannaförfarandet eller om att en myndighet har konstaterat att skiljedomen är ogiltig eller, ifall skiljedomen upphävs, inom en månad efter att domstolens beslut har vunnit laga kraft.
När domstolen bifaller en ansökan om en säkringsåtgärd skall den meddela sökanden hur han enligt denna paragraf skall förfara för att säkringsåtgärden inte skall återkallas. (15.6.2007/707)
7 § (15.6.2007/707)
Domstolen kan på ansökan befria sökanden från att ställa säkerhet enligt 8 kap. 2 § i utsökningsbalken, om domstolen finner att sökanden inte förmår göra det och om hans rätt kan anses uppenbart grundad.
8 § (22.7.1991/1065)
Finns orsaken till att ett beslut om en säkringsåtgärd har fattats inte längre, skall åtgär- den återkallas.
Om återkallelsen beslutar på yrkande av en part den domstol eller den i 6 § 1 mom. åsyftade myndighet som behandlar huvudsaken. Behandlas huvudsaken inte av en domstol eller här nämnd myndighet, skall den domstol som först har beslutat om säkringsåtgärden på ansökan besluta om återkallelsen.
Bestämmelser om återkallelse av verkställigheten av beslut om säkringsåtgärder genom beslut av en utmätningsman finns i 8 kap. 4 § i utsökningsbalken. (15.6.2007/707)
9 § (22.7.1991/1065)
När en domstol eller en myndighet som avses i 6 § 1 mom. avgör huvudsaken skall den samtidigt bestämma hur länge en säkringsåtgärd skall vara i kraft. Om talan förkastas eller avvisas, kan det samtidigt bestämmas att säkringsåtgärden återgår först efter att avgörandet i huvudsaken har vunnit laga kraft. Återkallas talan, skall det bestämmas att säkringsåtgärden återgår.
10 § (22.7.1991/1065)
För kostnaderna för verkställighet av en säkringsåtgärd svarar i första hand den som har ansökt om åtgärden. I samband med behandlingen av huvudsaken avgörs på yrkande av en part vem som slutligt skall stå för kostnaderna för ansökan om och verkställighet av säkringsåtgärden.
11 § (22.7.1991/1065)
En sökande som i onödan har utverkat en säkringsåtgärd skall ersätta motparten den skada som säkringsåtgärden och verkställigheten av den har orsakat honom samt kostnaderna i saken.
12 § (22.7.1991/1065)
Talan om kostnadsersättning enligt 10 § i de fall då huvudsaken inte har anhängiggjorts i enlighet med 6 § 1 mom. samt ersättning enligt 11 § för skador och kostnader ska väckas vid den tingsrätt som är behörig att pröva ett käromål som avses i 6 § eller, om talan inte ska behandlas av en tingsrätt, vid tingsrätten på den ort där motparten ska svara i ett sådant tvistemål eller där säkringsåtgärden har verkställts. I de mål och ärenden som avses i 4 § 3 och 4 mom. ska talan om ersättning för kostnader enligt 10 § i de fall då huvudsaken inte har anhängiggjorts i enlighet med 6 § 1 mom. samt talan om ersättning enligt 11 § för skador och kostnader dock väckas vid marknadsdomstolen. (31.1.2013/119)
Talan om ersättning för skador och kostnader skall vid äventyr av att talerätten går förlorad väckas inom ett år efter att säkringsåtgärden återkallades eller, om besvär över beslutet om åtgärden ännu inte har avgjorts, inom ett år efter att ärendet har avgjorts slutligt. Käranden skall utan dröjsmål bevisligen underrätta utmätningsmannen om att talan har väckts.
13 § (15.6.2007/707)
Bestämmelser om verkställighet av beslut som avses i detta kapitel och om återkallande av verkställighet finns i 8 kap. i utsökningsbalken. När domstolen beslutar godkänna en ansökan om kvarstad enligt 1 eller 2 § i detta kapitel, kan den vid behov bestämma att viss egendom skall besittas och vårdas av en syssloman samt även i övrigt vid behov meddela närmare föreskrifter om verkställigheten när den beslutar om en säkringsåtgärd enligt 1, 2 eller 3 §.
Vad som föreskrivs i 1 mom. gäller i tillämpliga delar också verkställigheten av ett interimistiskt beslut om en säkringsåtgärd enligt 5 § 2 mom.
14 § (22.7.1991/1065)
I ett beslut som gäller en säkringsåtgärd kan ändring även sökas särskilt. Sökande av ändring förhindrar inte verkställighet, om inte den domstol som behandlar ändringsansökan förbjuder eller avbryter den. Om en lägre domstol har avslagit eller avvisat en ansökan om säkringsåtgärd, får den domstol som be- handlar ändringsansökan vid behov genast interimistiskt besluta om säkringsåtgärden tills något annat bestäms.
Ändring får inte sökas i ett avgörande som gäller en interimistisk säkringsåtgärd.
8 kap (30.8.2002/768)
Behandling av ansökningsärenden
1 § (30.8.2002/768)
Ett ansökningsärende anhängiggörs genom en skriftlig ansökan som tillställs tingsrättens kansli. Ansökan får göras muntligen, om saken tydligt framgår av de ingivna handlingarna. Ett ansökningsärende kan också anhängiggöras vid tingsrättens sammanträde.
Bestämmelserna i detta kapitel tillämpas också på behandling i tingsrätten av sådana ansökningsärenden som tingsrätten kan ta upp efter anmälan eller självmant.
Ett ärende blir anhängigt när ansökan inges till kansliet eller vid sammanträde.
2 § (30.8.2002/768)
I ansökan skall uppges sökandens preciserade yrkande eller den åtgärd som begärs. Dessutom skall i ansökan vid behov uppges
1) de omständigheter som yrkandet eller den begärda åtgärden grundar sig på,
2) de bevis som sökanden har för avsikt att lägga fram till stöd för sitt yrkande eller den begärda åtgärden och vad som skall styrkas med varje bevis,
3) ett yrkande om ersättning för rättegångskostnaderna, samt
4) på vilka grunder domstolen är behörig.
Till ansökan skall fogas de skriftliga bevis som sökanden åberopar.
I ansökan skall även lämnas de upplysningar som avses i 5 kap. 2 § 2 mom. Ansökan skall undertecknas av sökanden eller, om denne inte själv har uppsatt den, av den som har gjort det. Denna person skall samtidigt uppge sitt yrke och sin boningsort.
3 § (30.8.2002/768)
Ett ansökningsärende behandlas skriftligen i kansliet eller muntligen vid ett sammanträde för ansökningsärenden.
Ett ansökningsärende skall behandlas vid ett sammanträde för ansökningsärenden, om någon som har del i saken, ett vittne eller någon annan skall höras personligen i saken.
Ett tvistigt ansökningsärende skall behandlas vid ett sammanträde för ansökningsärenden, om någon som har del i saken yrkar det eller om tingsrätten anser att utredningen av ärendet eller en del av det kräver att ärendet behandlas vid ett sådant sammanträde.
4 § (5.12.2008/811)
Behandlingen av ett ansökningsärende ska fortsätta på det sätt som föreskrivs för handläggningen av tvistemål, om ärendet är tvistigt och
1) gäller samlevnadens upphörande, äktenskapsskillnad eller underhåll för make,
2) gäller vårdnad om barn, umgängesrätt eller underhåll för barn,
3) gäller adoption, eller
4) är ett ärende som avses i lagen om förmyndarverksamhet (442/1999).
I andra tvistiga ansökningsärenden får tingsrätten besluta att behandlingen ska fortsätta på det sätt som föreskrivs för handläggningen av tvistemål.
Bestämmelserna i 7 § om följderna av försummelser från den som har del i saken och bestämmelserna i 10 § om avgörandet av ärenden ska iakttas oberoende av hur ett ärende behandlas.
5 § (30.8.2002/768)
Om någon som har del i saken skall ges tillfälle att bli hörd i ett ansökningsärende, skall tingsrätten uppmana denne att avge en skriftlig utsaga med anledning av ansökan. Om det kan antas att en muntlig utsaga påskyndar behandlingen av ärendet, kan den som har del i saken uppmanas att avge sin utsaga muntligen vid sammanträdet för ansökningsärenden.
6 § (30.8.2002/768)
Den som har del i saken skall uppmanas att i sin utsaga meddela hur han ställer sig till ansökan eller den begärda åtgärden. Dessutom skall den som har del i saken uppmanas att vid behov
1) lägga fram de grunder på vilka han motsätter sig ansökan eller åtgärden,
2) uppge de bevis som han har för avsikt att lägga fram och vad som skall styrkas med varje bevis,
3) framställa ett yrkande om ersättning för sina rättegångskostnader,
4) till utsagan foga de skriftliga bevis som åberopas, samt
5) göra en invändning om att domstolen inte kan ta upp ärendet.
Den som har del i saken skall också uppmanas att lämna de upplysningar som avses i 5 kap. 10 § 3 mom. Utsagan skall undertecknas av den som har avgett det eller, om han inte själv har uppsatt utsagan, av den som har gjort det. Denna person skall samtidigt uppge sitt yrke och sin boningsort.
7 § (30.8.2002/768)
Om sökanden inte följer domstolens uppmaning att avge en skriftlig utsaga eller om sökanden uteblir från sammanträdet för ansökningsärenden, skall ärendet avskrivas.
Om någon annan som har del i saken inte följer domstolens uppmaning att avge en skriftlig utsaga eller uteblir från ett sammanträde för ansökningsärenden som han eller hon inte har ålagts att närvara vid personligen, kan ärendet handläggas och avgöras trots underlåtelsen.
8 § (30.8.2002/768)
Vid sammanträdet för ansökningsärenden kan ärendet också behandlas så att endast någon eller några frågor utreds. Till sammanträdet kallas de av de delaktiga som behandlingen gäller. Behandlingen kan efter sammanträdet fortsätta i kansliet eller vid ett nytt sammanträde.
9 § (30.8.2002/768)
Ett ansökningsärende och ett tvistemål kan behandlas vid samma rättegång, om de har anknytning till varandra och om de utan olägenheter kan behandlas tillsammans.
Ett ansökningsärende kan behandlas i samband med ett brottmål, om de har anknytning till varandra och om de utan olägenheter kan behandlas tillsammans.
10 § (30.8.2002/768)
Ett ansökningsärende avgörs genom beslut eller genom vidtagande av någon annan åtgärd som avses i ansökan.
Beslutet uppsätts som en särskild handling. Beslutet skall innehålla domstolens namn, datum och ort för beslutet, namnen på dem som har del i saken, en kort redogörelse för ärendet, motiveringen, de tillämpade lagrummen och det slutresultat som domstolen har kommit till. Om ansökan bifalls och ärendet inte har varit tvistigt och det inte finns några andra särskilda skäl till att uppsätta ett fullständigt beslut, behöver beslutet varken innehålla en redogörelse för ärendet eller motivering.
Om ärendet avgörs genom en sådan åtgärd som nämns i ansökan, ges ett intyg över detta. Ett sådant intyg samt ett beslut i vilket varken ingår en redogörelse för ärendet eller motivering kan också skrivas på eller fogas till ansökningen eller en handling som utgör grunden för den.
11 § (30.8.2002/768)
Avgörande i ett ansökningsärende ges i kansliet eller avkunnas vid sammanträde. I ett ärende som behandlats vid sammanträde och som är omfattande eller komplicerat får beslutet också ges i kansliet, om det inte på grund av överläggning i domstolen eller uppsättandet av beslutet kan avkunnas så snart behandlingen har avslutats.
I kansli skall beslut ges senast den fjortonde dagen efter det behandlingen i kansliet eller vid sammanträde avslutades. Den som har del i saken och som är närvarande när behandlingen avslutas skall upplysas om den dag då beslutet kommer att ges. Den som har del i saken och som inte är närvarande när behandlingen avslutas skall i god tid innan beslutet ges skriftligen underrättas om den dag då beslutet kommer att ges, om ansökningsärendet har avgjorts på annat sätt än sökanden eller någon annan som har del i saken har begärt.
När någon som har del i saken, enligt 2 mom. skall underrättas om den dag då beslutet ges, skall beslutet från och med denna dag finnas tillgängligt i kansliet.
12 § (30.8.2002/768)
Sökanden ges som expedition en kopia av beslutet eller ett intyg över den vidtagna åtgärden.
13 § (30.8.2002/768)
Vid behandlingen av ansökningsärenden gäller i övrigt i tillämpliga delar vad som bestäms om behandling av tvistemål.
14 § (30.8.2002/768)
Om det i någon annan lag finns en bestämmelse som avviker från bestämmelserna om förfarandet i detta kapitel, skall denna iakttas. En bestämmelse enligt vilken ett ärende skall behandlas vid sammanträde skall dock iakttas endast om ärendet också enligt detta kapitel skall behandlas vid sammanträde.
9 kap (22.7.1991/1052)
Rättegångsskrifter
1 § (22.7.1991/1052)
Om uppgifter, bilagor och underskrifter i en skrivelse som skall lämnas till domstolen gäller i tillämpliga delar vad som stadgas om stämningsansökan i 5 kap. 2 §.
2 § (22.7.1991/1052)
Skall en skrivelse eller någon annan handling delges någon, skall parten till handlingen foga de kopior som behövs för delgivningen.
Lämnar en part inte domstolen de kopior som nämns i 1 mom., skall domstolen se till att handlingen kopieras på partens bekostnad. (28.6.1993/595)
3 § (11.7.1997/690)
Stämningsansökningar, svaromål, skriftliga utsagor som domstolen har begärt och övriga handlingar som en part eller någon annan vill lägga fram, eller en handling som han tillställer domstolen för delgivning, får tillställas tingsrätten också med posten eller genom bud. Då skall i tillämpliga delar iakttas lagen om insändande av vissa handlingar till domstolar (248/65).
10 kap (13.3.2009/135)
Om forum i tvistemål
Allmänt forum
1 § (13.3.2009/135)
Ett yrkande mot en fysisk person prövas av den tingsrätt inom vars domkrets personen i fråga har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
2 § (13.3.2009/135)
Ett yrkande mot ett bolag, en förening, en stiftelse eller någon annan privaträttslig juridisk person eller mot någon annan offentligrättslig juridisk person än staten eller en kommun prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den juridiska personen har sitt hemvist eller sin huvudsakliga förvaltning.
Ett yrkande mot staten prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den statliga myndighet som för statens talan finns.
Ett yrkande mot en kommun prövas av den tingsrätt inom vars domkrets kommunen finns.
Alternativa forum
3 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller verksamheten vid en juridisk persons filial, avdelning, representation eller något annat motsvarande verksamhetsställe eller en enskild näringsidkares verksamhetsställe och där den juridiska personen eller näringsidkaren är svarande kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets verksamhetsstället finns.
4 § (13.3.2009/135)
Ett yrkande mot staten kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets käranden har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
5 § (13.3.2009/135)
Ett yrkande som en konsument med stöd av konsumentskyddslagstiftningen framställer mot en näringsidkare kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets konsumenten har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
6 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller arbetsavtal kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets arbetet normalt utförs. Om arbetet normalt inte utförs inom en och samma domkrets, kan en arbetstagares yrkande mot arbetsgivaren även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den arbetsgivare som anställde arbetstagaren har sitt verksamhetsställe.
7 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller annat skadestånd än ett sådant som grundar sig på avtalsförhållande kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den skadevållande handlingen företogs eller den försummade handlingen borde ha företagits eller skadan uppkom.
Ett i 1 mom. avsett ärende kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den som yrkar på ersättning har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort, om yrkandet grundar sig på
1) trafikförsäkringslagen (279/1959),
2) patientskadelagen (585/1986),
3) produktansvarslagen (694/1990),
4) lagen om miljöskadeförsäkring (81/1998),
5) lagen om ansvar i spårtrafik (113/1999).
8 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller fast egendom kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets egendomen finns.
Med ett ärende som gäller fast egendom avses ett ärende som gäller
1) äganderätten till fast egendom,
2) panträtt i fast egendom, indrivning av en fordran så att betalning enbart eller vid sidan av ett personligt fordringsanspråk söks ur fast egendom som är intecknad eller annars utgör pant för fordran, eller rätten till inkomst och förmåner av fast egendom,
3) arrenderätt eller annan hyresrätt eller besittningsrätt eller annan nyttjanderätt till fast egendom eller lösgörningsrätt, inlösningsrätt, förköpsrätt eller någon annan rättighet som gäller fast egendom,
4) ersättning för skada som orsakats på fast egendom eller för olovligt nyttjande av fast egendom,
5) ersättning för hävning av ett köp av fast egendom eller för ett ogiltigt köp, eller ett yrkande på nedsättning av köpeskillingen eller på betalning av obetald köpeskilling eller något annat motsvarande ärende,
6) ett yrkande på betalning av arrende eller hyra, bolagsvederlag eller något annat vederlag eller någon annan motsvarande fordran.
9 § (13.3.2009/135)
Ett yrkande på underhållsbidrag kan även prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den som yrkar på eller får underhållsbidrag har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
10 § (13.3.2009/135)
Om en kärande väcker flera käromål mot samma svarande, kan de alla prövas av den tingsrätt där svaranden enligt lagen är skyldig att svara på något av dem, om käromålen väcks samtidigt och stöder sig på väsentligen samma grund.
Om käromål väcks mot olika svarande, kan de alla prövas av den tingsrätt där någon av svarandena enligt lagen är skyldig att svara, om käromålen väcks samtidigt och stöder sig på väsentligen samma grund.
Om flera personer genom den dom som meddelas endast tillsammans kan åläggas de skyldigheter som yrkas i ett käromål, kan käromålet prövas av den tingsrätt där någon av dem enligt lagen är skyldig att svara.
Ett genkäromål som avses i 18 kap. 3 § och ett käromål som avses i 4 och 5 § i nämnda kapitel kan prövas av den tingsrätt där huvudkäromålet är anhängigt, också om det av skäl som anges i 7 § 2 mom. i nämnda kapitel inte handläggs i samma rättegång som huvudkäromålet.
Exklusiva forum
11 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller äktenskapsskillnad, samlevnadens upphörande, ett äktenskaps giltighet eller annan avvittring än sådan som förrättas efter en makes död prövas av den tingsrätt inom vars domkrets någondera maken har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
11 a § (14.1.2011/29)
Ett ärende som gäller gottgörelse, åtskiljande av egendom eller klander av åtskiljande eller gottgörelseavgörande enligt lagen om upplösning av sambors gemensamma hushåll (26/2011) prövas av den tingsrätt inom vars domkrets någondera av samborna har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort. Om ärendet inleds efter den ena sambons död, tillämpas dock 17 § i detta kapitel.
12 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller fastställande av faderskap prövas av den tingsrätt inom vars domkrets modern eller barnet har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
Ett ärende som gäller upphävande av faderskap prövas av den tingsrätt inom vars domkrets barnet har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
13 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller vårdnad om barn eller umgängesrätt prövas av den tingsrätt inom vars domkrets barnet har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
14 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller verkställighet av ett beslut om vårdnad om barn och umgängesrätt prövas av den tingsrätt inom vars domkrets barnet eller sökandens motpart har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort eller inom vars domkrets någondera av dem uppehåller sig.
15 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller förordnande av en intressebevakare eller skiljande av en intressebevakare från dennes uppdrag, begränsning av en persons handlingsbehörighet eller upphävande eller ändring av en begränsning prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den vars intresse ska bevakas har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
16 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller fastställande av adoption prövas av den tingsrätt inom vars domkrets adoptanten har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
17 § (13.3.2009/135)
Ett ärende som gäller kvarlåtenskap eller ett dödsbo prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den avlidne hade sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort.
Med ett ärende som gäller kvarlåtenskap avses ett ärende som gäller
1) rätten till arv, arvsavsägelse eller någon annan rättshandling med anknytning till arv,
2) rätten till laglott, utfyllnad av laglott eller rätt till bidrag eller gottgörelse ur kvarlåtenskap,
3) rätten för en efterlevande make att förfoga över kvarlåtenskapen eller egendom som hör till kvarlåtenskapen, avvittring som ska förrättas efter en makes död eller sådant klander av avvittring som har väckts efter en makes död,
3 a) gottgörelse, åtskiljande av egendom eller klander av åtskiljande eller gottgörelseavgörande enligt lagen om upplösning av sambors gemensamma hushåll, om ärendet inleds efter den ena sambons död, (14.1.2011/29)
4) en rätt som grundar sig på testamente eller giltigheten, klander eller tolkning av testamente,
5) förvaltning av dödsbo, förordnande eller entledigande av en boutredningsman eller skiftesman, bouppteckning eller boutredning,
6) arvskifte eller klander av arvskifte, (30.12.2015/1597)
7) återbäring av egendom till dödsboet för förrättande av omskifte, rättelse av avvittring, åtskiljande eller gottgörelse. (30.12.2015/1597)
Med ett ärende som gäller ett dödsbo avses ett ärende som gäller ett dödsbos eller en dödsbodelägares eller en testamentstagares ansvar för den avlidnes eller boets förbindelser och andra motsvarande angelägenheter.
Subsidiära forum
18 § (13.3.2009/135)
Om det inte annars finns någon domstol där ett ärende kan prövas gäller följande:
1) ett ärende som gäller ett yrkande mot en fysisk person kan prövas av den tingsrätt inom vars domkrets svaranden uppehåller sig eller senast hade sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort,
2) ett ärende som gäller åläggande för svaranden att betala en penningprestation kan prövas av den tingsrätt inom vars domkrets svaranden har utmätningsbar egendom,
3) ett ärende som gäller rätten till lös egendom kan prövas av den tingsrätt inom vars domkrets egendomen finns,
4) ett ärende som gäller äktenskapsskillnad, samlevnadens upphörande, ett äktenskaps giltighet eller annan avvittring än sådan som förrättas efter en makes död prövas av den tingsrätt inom vars domkrets någondera maken senast hade sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort,
5) ett ärende som gäller fastställande eller upphävande av faderskap prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den man som är svarande har eller senast hade sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort; ett ärende som gäller upphävande av faderskap kan dessutom prövas av den tingsrätt inom vars domkrets modern har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort,
6) ett ärende som gäller vårdnad om barn eller umgängesrätt prövas av den tingsrätt inom vars domkrets barnet senast hade sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort eller, om barnet inte har haft hemvist eller vanlig vistelseort i Finland, av den tingsrätt inom vars domkrets någondera
föräldern eller den som föreslagits bli vårdnadshavare har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort,
7) ett ärende som gäller verkställighet av ett beslut om vårdnad om barn och umgängesrätt prövas av den tingsrätt inom vars domkrets sökanden har sitt hemvist eller sin vanliga vistelseort,
8) ett ärende som gäller förordnande av en intressebevakare eller skiljande av en intressebevakare från dennes uppdrag eller begränsning eller ändring av en persons handlingsbehörighet prövas av den tingsrätt inom vars domkrets den vars intresse ska bevakas uppehåller sig, samt
9) ett ärende som gäller kvarlåtenskap eller ett dödsbo prövas av den tingsrätt inom vars domkrets dödsboets egendom eller merparten av egendomen finns.
Ärenden där behörighetsgrunderna enligt 1 mom. inte blir tillämpliga prövas av Helsingfors tingsrätt.
Avtal om behörig domstol
19 § (13.3.2009/135)
Parterna har rätt att avtala om att ett tvistemål som avses i 1–10 § kan eller ska prövas av någon annan tingsrätt än den som anges i lagen eller att ett mål inte får prövas av en viss tingsrätt (avtal om behörig domstol). Avtalet ska ingås skriftligt och får gälla en viss tvistefråga eller framtida tvister med anledning av ett bestämt rättsförhållande.
Rätten för en konsument, en arbetstagare eller den som yrkar på eller får underhållsbidrag att få ett ärende prövat av en domstol som anges i detta kapitel får inte begränsas genom avtal, utom om avtalet har ingåtts efter tvistens uppkomst.
Avtal om behörig domstol får inte ingås i ärenden som avses i 11–17 §.
Fortsatt behörighet
20 § (13.3.2009/135)
Den domstol där ett ärende inleds fortsätter att vara behörig även om de omständigheter som behörigheten grundar sig på förändras efter inledandet av ärendet.
Prövning av behörigheten och överföring av ett ärende till en annan domstol
21 § (13.3.2009/135)
Om ett ärende som avses i 1–10 § har inletts vid någon annan tingsrätt än en sådan som anges i lagen eller i ett avtal om behörig domstol och om en part gör en invändning om bristande behörighet hos tingsrätten när parten första gången för talan i saken, eller om en part inte avger ett begärt svaromål eller inte infinner sig till ett sammanträde i tingsrätten som parten har kallats till direkt, ska tingsrätten avvisa ärendet, om inte den överför det till en annan tingsrätt med stöd av 22 §.
Om ett ärende som avses i 11–17 § har inletts vid någon annan tingsrätt än en sådan som anges i lagen, ska tingsrätten självmant avvisa ärendet, om inte den överför det till en annan tingsrätt med stöd av 22 §.
22 § (13.3.2009/135)
Om tingsrätten finner att den inte är behörig att pröva ett ärende, ska den överföra ärendet till en tingsrätt som är behörig, med kärandens eller sökandens samtycke. Ärendet behöver dock inte överföras, om det inte utan svårigheter går att få reda på vilken tingsrätt som är behörig.
Den överförande tingsrättens beslut och andra åtgärder i samband med ärendet gäller tills den tingsrätt som ärendet har överförts till beslutar något annat. Ett beslut om överföring får inte överklagas.
23 § (13.3.2009/135)
Hovrätten får inte i samband med ett överklagande pröva om den tingsrätt som har prövat och avgjort huvudsaken var lokalt behörig, om inte en part har gjort en invändning om bristande behörighet hos tingsrätten och överklagat avgörandet i denna fråga.
Högsta domstolen får pröva frågan om en tingsrätts lokala behörighet endast om hovrätten har prövat denna fråga och avgörandet i den överklagas.
24 § (13.3.2009/135)
Om en högre domstol finner att en lägre domstol inte varit behörig att pröva ett ärende, ska den överföra ärendet till en lägre domstol som är behörig. Ett ärende överförs dock inte, om alla parter motsätter sig en överföring.
Om flera domstolar genom lagakraftvunna beslut på grund av bristande behörighet har avvisat ett ärende, ska högsta domstolen, om den finner att någon av dessa domstolar är behörig, på ansökan undanröja det felaktiga beslutet och hänvisa ärendet till fortsatt handläggning vid domstolen i fråga.
Internationell behörighet
25 § (13.3.2009/135)
Finsk domstol är behörig att pröva ett ärende av internationell natur, om ärendet har en sådan anknytning till Finland som grundar sig på en omständighet som avses i 1–4, 6–9, 11–17 eller 19 §, utom om det är klart att ett avgörande av en finsk domstol inte kan ha någon rättslig betydelse för parterna.
Finsk domstol är också behörig att pröva ett ärende som har en sådan anknytning till Finland som grundar sig på en omständighet som avses i 5, 10 eller 18 § eller på någon annan väsentlig omständighet, utom om
1) ett avgörande av en finsk domstol inte skulle ha någon faktisk rättslig betydelse för parterna, eller
2) det med hänsyn till ärendets anknytning till olika stater, den bevisning som ska läggas fram, parternas kostnader och övriga omständigheter är klart mer ändamålsenligt att ärendet prövas av en domstol i någon annan stat.
Finsk domstol är dock behörig trots det som sägs i 2 mom. 2 punkten, om det förfarande som iakttas eller den lagstiftning som tillämpas av domstolen i en främmande stat strider mot grunderna för den finska rättsordningen.
26 § (13.3.2009/135)
En finsk domstol ska självmant pröva om den enligt 25 § är behörig att pröva ett ärende av internationell natur.
Om ett ärende av internationell natur är sådant att ett giltigt avtal om behörig domstol enligt 19 § 1 eller 2 mom. får ingås i ett motsvarande nationellt ärende, ska en finsk domstol pröva sin behörighet endast om en part gör en invändning om bristande behörighet hos domstolen när parten första gången för talan i saken, eller om en part inte avger ett begärt svaromål eller inte infinner sig till ett sammanträde i tingsrätten som parten har kallats till direkt. Den finska domstolen ska dock självmant avvisa ärendet, om det är klart att ett avgörande av en finsk domstol inte kan ha någon rättslig betydelse för parterna.
Kapitlets subsidiaritet
27 § (13.3.2009/135)
Bestämmelserna i detta kapitel ska iakttas, om inte något annat följer av någon annan lag, Europeiska gemenskapens lagstiftning eller internationella fördrag som är bindande för Finland.
11 kap (22.7.1991/1056)
Om delgivning i rättegång (11.7.1997/690)
Skötsel av delgivning (14.5.2010/362)
1 § (22.7.1991/1056)
Domstolen skall ha hand om delgivningen, om inte något annat stadgas nedan. (11.7.1997/690)
Domstolen kan sköta delgivningen så att den anförtros någon som hör till domstolens personal eller en stämningsman. Samtidigt skall domstolen ange när delgivningen senast skall verkställas samt vid behov meddela närmare anvisningar om hur den skall verkställas.
2 § (22.7.1991/1056)
Domstolen kan med samtycke av en part anförtro parten delgivningen, om domstolen anser att det finns anledning till det. Samtidigt ska bestämmas när en handling senast ska delges och när ett intyg över delgivningen senast ska tillställas domstolen. (14.5.2010/362)
Om käranden anförtros delgivningen av en stämning, skall han underrättas om att målet kan avskrivas såvida han inte inom utsatt tid och på lagstadgat sätt, innan domstolen fortsätter handläggningen av målet, har tillställt den ett intyg över att delgivningen har skett. Samtidigt skall meddelas att käranden kan begära att fristen förlängs, att en ny frist sätts ut eller att domstolen tar hand om delgivningen.
Delgivningssätt (14.5.2010/362)
3 § (22.7.1991/1056)
Då domstolen eller en åklagare har hand om delgivningen verkställs den genom att handlingen sänds till parten
1) med posten mot mottagningsbevis, eller
2) som tjänstebrev, om det kan antas att mottagaren får del av handlingen och inom utsatt tid återsänder delgivningskvittot.
(13.5.2011/440)
Posten skall underrättas om när delgivning mot mottagningsbevis senast skall ske.
De handlingar som avses i 1 mom. 2 punkten kan också sändas som ett elektroniskt meddelande på det sätt som mottagaren har uppgett. (14.5.2010/362)
3 a § (28.6.1993/595)
Då domstolen har hand om delgivningen, kan andra handlingar än stämningen även delges så att handlingen sänds till en part med posten till den adress som han har meddelat domstolen. (11.7.1997/690)
En part anses ha fått del av en handling den sjunde dagen efter det att den postades. På handlingen skall antecknas vilken dag den har postats.
3 b § (14.5.2010/362)
När domstolen har hand om delgivningen kan den verkställas också så att innehållet i den handling som ska delges berättas för mottagaren per telefon (telefondelgivning). En stämning kan dock inte delges per telefon i andra än i 5 kap. 3 § 1 punkten avsedda mål.
Telefondelgivning kan verkställas, om den är lämplig med hänsyn till handlingens omfattning och art och om mottagaren tveklöst per telefon får del av handlingen och förstår innebörden av delgivningen.
Per telefon ska mottagaren delges uppgifter om det mål som handlingen gäller, yrkandet eller skyldigheten och dess huvudsakliga grund, fristen och vitet samt övriga motsvarande behövliga omständigheter. En handling som delgetts per telefon ska utan dröjsmål sändas som brev eller elektroniskt meddelande till den adress som mottagaren uppgett, om detta inte av särskilda skäl är uppenbart obehövligt. Telefondelgivningen verkställs av stämningsmannen eller en tjänsteman vid domstolen i fråga. Över delgivningen ska utfärdas ett intyg med iakttagande av 17 § 1 mom. i tillämpliga delar och en kopia av intyget utan dröjsmål sändas till mottagaren som brev eller elektroniskt meddelande till den adress som mottagaren uppgett.
4 § (14.5.2010/362)
Har delgivningen inte kunnat verkställas, kan det anses uppenbart att den inte kan verkställas enligt 3 eller 3 b § eller finns det andra vägande skäl, sköter stämningsmannen personligen delgivningen med mottagaren eller någon som avses i 7 §.
Den domstol som har hand om delgivningen eller åklagaren ska meddela stämningsmannen när delgivningen senast ska ske.
När en part har anförtrotts delgivningen ska delgivningen skötas så som avses i 1 mom. Om en advokat eller ett offentligt rättsbiträde företräder en part, kan delgivningen ske också så att advokaten eller rättsbiträdet ger mottagaren en handling personligen. För det sistnämnda delgivningssättet förutsätts att mottagaren undertecknar ett delgivningskvitto. I brottmål kan stämning inte delges svaranden på detta sätt.
5 § (22.7.1991/1056)
Den handling som skall delges lämnas i original eller kopia till mottagaren.
Om det är svårt att kopiera någon annan handling som skall delges än en stämningsansökan, ett svaromål eller en skriftlig utsaga eller om en kopiering på grund av handlingens omfattning är oändamålsenlig, kan domstolen besluta att materialet skall hållas tillgängligt för parten i domstolen eller på någon annan lämplig plats som domstolen bestämmer. En uppgift om detta skall fogas till den handling som skall delges. (28.6.2005/666)
Domstolen kan besluta att ett svaromål, en skriftlig utsaga eller en ändringsansökan skall hållas tillgänglig för parten så som anges i 2 mom., om den handling som skall delges är mycket omfattande och parterna exceptionellt många och detta delgivningsförfarande med hänsyn till omständigheterna kan anses ändamålsenligt. Parten delges då ett meddelande om var handlingen finns tillgänglig. I meddelandet skall i den mån det är nödvändigt kort redogöras för handlingens huvudsakliga innehåll. (28.6.2005/666)
6 § (22.7.1991/1056)
Har den bestämmelse eller det beslut som skall delges meddelats mottagaren i domstolens kansli eller vid domstolens sammanträde, skall det anses att delgivningen har verkställts då. Domstolen skall dock på begäran utan dröjsmål ge eller sända honom den handling i vilken bestämmelsen eller beslutet ingår.
7 § (22.7.1991/1056)
Om stämningsmannen för delgivning har sökt en person vars hemvist i Finland är känt, men inte har träffat honom eller någon annan som har rätt att för hans räkning ta emot delgivningen och om det på grund av vad som har framkommit kan antas att han håller sig undan delgivningen, kan stämningsmannen sköta delgivningen genom att överlämna handlingarna till någon som hör till samma hushåll och som har fyllt 15 år eller, såvida mottagaren driver rörelse, till någon som är anställd i denna. Om ingen av de ovan nämnda personerna träffas, kan delgivningen verkställas genom att handlingarna överlämnas till den lokala polisen.
Har stämningsmannen förfarit så som nämns i 1 mom., skall ett meddelande om delgivningen sändas per post till mottagaren under hans adress.
Delgivningen skall anses ha skett när det meddelande som nämns i 2 mom. har postats.
I brottmål kan stämning inte delges svaranden så som avses i denna paragraf. (11.7.1997/690)
8 § (11.4.2014/307)
Om den som ska ta emot en delgivning vistas utomlands och hans eller hennes adress är känd, ska domstolen, om inte delgivningen enligt 2 § har anförtrotts en part, se till att de handlingar som ska delges sänds på det sätt som föreskrivs särskilt eller som har avtalats med staten i fråga. Domstolen ska meddela vilken dag delgivningen senast ska ske eller delgivningskvittot senast ska återsändas till domstolen.
9 § (22.7.1991/1056)
Om det inte är möjligt att klarlägga var mottagaren eller den som har befullmäktigats att ta emot delgivningen vistas, skall domstolen sköta delgivningen genom kungörelse.
I brottmål kan stämning inte delges svaranden genom kungörelse. (11.7.1997/690)
10 § (22.7.1991/1056)
En delgivning enligt 9 § skall ske genom att handlingen jämte bilagor hålls tillgängliga i domstolens kansli och genom att ett meddelande om handlingens huvudsakliga innehåll samt om den plats där den finns tillgänglig offentliggörs i det första numret för en månad av den officiella tidningen. Domstolen kan också offentliggöra meddelandet i en dagstidning. Meddelandet skall utan dröjsmål sättas upp på domstolens anslagstavla.
Meddelandet behöver dock inte offentliggöras, om en delgivning i samma sak med samma mottagare redan tidigare har skett så som anges i 1 mom.
I de fall som anges i 1 mom. skall delgivningen anses ha skett när meddelandet har offentliggjorts i den officiella tidningen, och i det fall som anges i 2 mom. när handlingen finns tillgänglig i domstolens kansli.
Mottagaren av delgivningen (14.5.2010/362)
11 § (11.7.1997/690)
Om ett tvistemål gäller två eller flera parter gemensamt, skall handlingen delges var och en separat så som anges i 1-10 §§. Skall handlingen delges så många personer att den inte utan svårighet kan tillställas var och en, kan domstolen besluta att delgivningen skall ske med någon av dem. Ett meddelande om handlingens huvudsakliga innehåll samt om med vem delgivningen har skett och om den plats där handlingarna finns tillgängliga skall offentliggöras så som anges i 10 §. Delgivningen anses ha skett när meddelandet har offentliggjorts i den officiella tidningen.
12 § (22.12.2009/1386)
Delgivning med staten ska riktas till regionförvaltningsverket eller den myndighet som för statens talan i målet. Om den handling som ska delges har tillställts regionförvaltningsverket, ska det sända en kopia av den delgivna handlingen till den myndighet som för statens talan.
13 § (22.7.1991/1056)
Delgivning med en kommun skall riktas till kommundirektören eller, om kommunen inte har någon kommundirektörstjänst, till kommunstyrelsens ordförande eller, i ärenden där en kommunal nämnd enligt lag har självständig behörighet, till nämndens ordförande. Delgivningen kan också riktas till en person som med stöd av en lag, en förordning, ett reglemente eller en instruktion har utsetts att vid sidan av kommundirektören, ordföranden på dennes vägnar ta emot tillkännagivanden.
14 § (22.7.1991/1056)
Delgivning med något annat samfund än ett som nämns i 13 § eller med ett bolag, ett andelslag, en förening eller någon annan sammanslutning eller anstalt eller stiftelse skall riktas till någon av dem som har rätt att företräda mottagaren av delgivningen, om inte annorlunda stadgas för något särskilt fall. Finns det ingen företrädare, skall delgivningen ske enligt 10 §. Om mottagaren av delgivningen driver rörelse och någon företrädare för rörelsen inte träffas, gäller för delgivningen i tillämpliga delar vad 7 § stadgar om delgivning med en person som driver rörelse.
Delgivning med ett dödsbo skall riktas till delägarna i dödsboet. Om en boutredningsman har utsetts att förvalta boet, skall delgivningen riktas till honom. Delgivningen kan också riktas till
den som har hand om boets egendom, även om dödsboet inte står under delägarnas förvaltning eller till den som annars har rätt att företräda dödsboet och föra dödsboets talan. Mottagaren av delgivningen skall utan dröjsmål tillställa varje delägare och, om mottagaren är bodelägare, den som förvaltar boet, en kopia av de handlingar som han har fått.
15 § (22.7.1991/1056)
Delgivning med ett konkursbo skall riktas till boets förvaltare.
16 § (22.7.1991/1056)
En stämning kan även delges ett ombud som svaranden har befullmäktigat att ta emot stämningar. En advokat eller ett offentligt rättsbiträde ska visa upp en fullmakt endast om domstolen bestämmer det. (14.5.2010/362)
Om målet gäller ett brott för vilket har stadgats annat eller strängare straff än böter eller fängelse i sex månader, får stämningen inte delges ett ombud som svaranden har befullmäktigat att ta emot stämningar. (11.7.1997/690)
Om den som delgivningen avser i ett anhängigt mål företräds av ett ombud, får delgivningen ske med ombudet.
En handling i vilken det har bestämts att någon personligen ska vara närvarande vid domstolen eller annars utföra någonting personligen, ska dock delges honom eller henne själv. Delgivningen ska ske enligt 3, 3 b och 4 §. (14.5.2010/362)
Särskilda bestämmelser (14.5.2010/362)
17 § (22.7.1991/1056)
Över delgivningen skall utfärdas ett skriftligt intyg med uppgift om datum och ort för delgivningen samt med vem delgivningen har skett. Om delgivningen har skett enligt 7 §, skall i intyget dessutom nämnas orsaken till detta samt den dag då meddelandet har postats. En kopia av intyget skall tillställas mottagaren av delgivningen. Den som verkställer delgivningen skall underteckna intyget.
Sker delgivningen enligt 3 § 1 mom. 2 punkten, skall mottagaren fylla i den blankett som har tillställts honom för att ett delgivningskvitto skall kunna skrivas ut, så att utöver hans namnteckning också de uppgifter som anges i 1 mom. framgår.
Om mottagningsbevis stadgas särskilt.
18 § (22.7.1991/1056)
Har delgivningen inte verkställts inom utsatt tid eller har den verkställts felaktigt och uteblir en part från domstolen eller avger han inte ett skriftligt svaromål eller en skriftlig utsaga som har begärts av honom, skall delgivningen verkställas på nytt, om detta inte skall anses onödigt på grund av att felet är obetydligt.
Gör en part invändning om att delgivningen inte har verkställts inom utsatt tid eller om att den har verkställts felaktigt, skall handläggningen av målet skjutas upp eller en ny frist sättas ut för ett skriftligt svaromål eller en skriftlig utsaga, om inte detta skall anses onödigt på grund av att felet i delgivningen är obetydligt. Har en part inte fått de handlingar som skall delges, skall de
överlämnas till honom samtidigt som han underrättas om uppskovet eller den nya fristen. Om detta inte är möjligt, skall handlingarna omedelbart tillställas parten under den adress som han har uppgett. En invändning om att delgivningen inte har skett inom utsatt tid eller på föreskrivet sätt skall göras i svaromålet eller utsagan.
19 § (22.7.1991/1056)
Om en kärande som har anförtrotts delgivningen av en stämning inte innan domstolen fortsätter handläggningen av målet har tillställt den ett intyg över att stämningen har delgetts inom utsatt tid och på föreskrivet sätt, skall målet avskrivas.
Ett mål avskrivs dock inte, om svaranden utan att göra en invändning har svarat i huvudsaken eller om domstolen, på begäran som käranden har framställt på goda grunder, har förlängt eller satt ut en ny frist eller beslutat att själv sköta delgivningen.
Har en part inte inom utsatt tid tillställt domstolen ett intyg över delgivningen av någon annan handling än en stämning, skall domstolen utan dröjsmål sköta delgivningen.
20 § (11.7.1997/690)
20 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
21 § (11.7.1997/690)
21 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
22 § (22.7.1991/1056) (11.7.1977/690)
22 § har upphävts genom L 11.7 1997/690.
23 § (11.7.1997/690)
23 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
24 § (11.7.1997/690)
24 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
25 § (22.7.1991/1056)
Ett skriftligt intyg av stämningsmannen skall anses styrka att delgivningen har verkställts så som intyget anger.
26 § (22.7.1991/1056)
I detta kapitel avses med stämningsman också den som enligt 6 § lagen om stämningsman (505/86) har rätt att verkställa delgivning och en stämningsman enligt lagen om landskapsfogdeämbetet i landskapet Åland (898/79).
L om landskapsfogdeämbetet i landskapet Åland 898/1979 har upphävts genom L 619/2012, se L om landskapsfogdeämbetet i landskapet Åland 619/2012 2 §.
27 § (22.7.1991/1056)
Detta kapitel tillämpas inte, om annorlunda stadgas i någon annan lag.
12 kap (14.1.1972/21)
Om parterna
Om förande av parts talan
1 § (1.4.1999/444)
När en omyndig är part i ett tvistemål eller målsägande i ett brottmål, förs den omyndiges talan av intressebevakaren eller en annan laglig företrädare. I mål angående en minderårigs person förs den omyndiges talan dock av vårdnadshavaren eller av en annan laglig företrädare.
Den omyndige för själv ensam sin talan om han eller hon har rätt att råda över det som är föremål för tvisten eller brottet, eller om tvisten gäller en rättshandling som den omyndige är behörig att företa. En omyndig som har fyllt 18 år och kan förstå sakens betydelse för själv ensam sin talan i mål som angår hans eller hennes person. En omyndig som har fyllt 15 år får vid sidan av vårdnadshavaren eller en annan laglig företrädare självständigt föra sin talan i mål som angår hans eller hennes person.
1 a § (1.4.1999/444)
En intressebevakare som har förordnats för en myndig för vid sidan av huvudmannen självständigt talan i ärenden som hör till hans uppdrag. Om intressebevakaren och huvudmannen därvid är av olika åsikt blir huvudmannens ståndpunkt avgörande, om han eller hon kan förstå sakens betydelse.
Om huvudmannens handlingsbehörighet har begränsats på ett annat sätt än genom omyndigförklaring skall intressebevakaren ensam föra huvudmannens talan i ärenden som huvudmannen inte har rätt att fatta beslut i. Intressebevakaren och huvudmannen för dock gemensamt talan i ärenden som de tillsammans skall besluta om.
2 § (1.4.1999/444)
Den omyndige för själv som svarande i brottmål sin talan om han eller hon är tillräknelig. En minderårig svarandes intressebevakare, vårdnadshavare eller en annan laglig företrädare för dock självständigt talan vid sidan av den minderårige. Om en omyndig som har fyllt 18 år inte är tillräknelig, förs talan av intressebevakaren eller en annan laglig företrädare.
3 § (1.4.1999/444)
Domstolen kan höra den omyndiges intressebevakare, vårdnadshavare eller en annan laglig företrädare för den omyndige i mål i vilka den omyndige har rätt att själv ensam föra sin talan, om hörandet med tanke på den omyndiges fördel anses nödvändigt.
4 § (14.1.1972/21)
Utlänning, som enligt sitt hemlands lag icke är behörig att föra talan i rättegång, får likväl själv föra sin talan vid finsk domstol, om han enligt finsk lag är därtill behörig
4 a § (25.5.2007/650)
Om en part på grund av sjukdom, störningar i de psykiska funktionerna, försvagat hälsotillstånd eller av någon annan motsvarande orsak saknar förmåga att bevaka sina intressen i en rättegång eller om partens intressebevakare på grund av jäv eller av någon annan orsak är förhindrad att utöva talerätt vid rättegången, kan den domstol där rättegången är anhängig på tjänstens vägnar för rättegången förordna en intressebevakare för parten. På intressebevakaren tillämpas lagen om förmyndarverksamhet (442/1999).
Om inte domstolen beslutar något annat gäller ett intressebevakarförordnande också i en högre rättsinstans där ärendet anhängiggörs genom ändringssökande.
5 § (1.4.1999/444)
En part och dennes intressebevakare, vårdnadshavare eller en annan laglig företrädare för parten är skyldig att förete utredning om sin rätt att föra talan, om domstolen anser det nödvändigt.
5 a § (26.11.1993/1013)
Om käranden under rättegången överlåter sin rätt till föremålet för tvisten till någon annan, kan mottagaren utan att ta ut stämning fullfölja talan i den form som den hade när rätten överläts.
Om svaranden under rättegången överlåter sin rätt till föremålet för tvisten till någon annan, kan mottagaren träda i svarandens ställe vid rättegången, om käranden samtycker till detta.
En part vars motpart under rättegången har överlåtit föremålet för tvisten till någon annan kan begära att mottagaren skall inkallas som part till rättegången.
Parts närvaro i tvistemål (11.7.1997/690)
6 § (11.7.1997/690)
En part skall vid vite åläggas att infinna sig personligen vid huvudförhandling i tingsrätten, om inte domstolen anser att hans personliga närvaro inte behövs för utredningen av målet.
En part skall vid vite åläggas att infinna sig personligen vid muntlig förberedelse i tingsrätten, om hans personliga närvaro anses underlätta förberedelsen av målet.
En part skall vid vite åläggas att infinna sig personligen vid muntlig förhandling i hovrätten eller högsta domstolen, om det anses nödvändigt för utredningen av målet.
I tvistemål där förlikning inte är tillåten skall svaranden alltid vid vite uppmanas att infinna sig vid domstolen.
7 § (14.1.1972/21)
Vad 6 § stadgar skall även i tillämpliga delar gälla en parts lagliga företrädare i tvistemål. (11.7.1997/690)
Har part flera företrädare, äger domstolen befogenhet att förordna, vem eller vilka av dem som skall inställa sig personligen. Domstolen må även förordna, att omyndig, som icke äger rätt att själv föra sin talan, skall inställa sig personligen för att höras i målet.
8 § (11.7.1997/690)
8 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
Försummelse av skyldighet som har ålagts en part i tvistemål (22.7.1991/1052)
9 § (22.7.1991/1052)
Om båda parterna uteblir från domstolens sammanträde, skall målet avskrivas.
Parternas eller endera partens försummelse att följa domstolens uppmaning att avge skriftlig utsaga i en rättegångsfråga eller utevaro från ett domstolssammanträde som hålls enkom för att behandla en sådan fråga hindrar dock inte att frågan avgörs.
10 § (22.7.1991/1052)
I ett mål där förlikning är tillåten skall på yrkande av en part, om inte något annat följer av 12 eller 13 §, meddelas tredskodom såvida motparten
1) har uteblivit från sammanträdet, eller
2) inte har avgett en begärd skriftlig utsaga av vilken framgår hans ståndpunkt till de frågor som har ställts.
En part som enligt 1 mom. har rätt till tredskodom skall tillfrågas om han yrkar en sådan dom eller inte. Yrkar parten inte tredskodom eller med stöd av 11 § att målet avgörs genom dom, skall målet avskrivas.
Om tredskodom då svaranden inte har avgivit ett skriftligt svaromål som har begärts av honom stadgas i 5 kap. 13 och 14 §§.
11 § (22.7.1991/1052)
Sedan svaranden har avgivit sitt svaromål är den part som med stöd av 10 § 1 mom. har rätt att yrka tredskodom berättigad att i stället för genom tredskodom få målet avgjort genom dom och att lägga fram den utredning som behövs för denna.
12 § (22.7.1991/1052)
Om en tredskodom meddelas mot käranden, skall käromålet förkastas. Tredskodom får inte meddelas till den del det är uppenbart att käromålet är befogat eller om svaranden har medgivit käromålet. Till dessa delar skall käromålet bifallas genom dom.
13 § (22.7.1991/1052)
Meddelas en tredskodom mot svaranden, skall käromålet bifallas. Tredskodom får inte meddelas till den del käranden har eftergivit käromålet eller detta är uppenbart ogrundat. Till dessa delar skall käromålet förkastas genom dom.
14 § (22.7.1991/1052)
Den part på vars yrkande en tredskodom har meddelats skall se till att motparten delges tredskodomen.
Domstolen skall dock ha hand om delgivningen av tredskodom, om
1) det har bestämts att betalning för en fordran skall ske ur den fasta egendom som utgör säkerhet för fordran, eller
2) den mot vilken tredskodomen har meddelats, i domen har ålagts att betala ersättning till staten med stöd av rättshjälpslagen (257/2002).
(5.4.2002/259)
15 § (22.7.1991/1052)
Den part mot vilken en tredskodom har meddelats har rätt att söka återvinning vid den domstol som har meddelat domen. Återvinning skall sökas skriftligen inom 30 dagar efter att sökanden vid en utmätning som skett i hans närvaro eller annars bevisligen har fått del av tredskodomen.
Har tredskodomen meddelats på grund av att en part inte har följt en uppmaning att avge skriftligt svaromål eller inställa sig vid domstolen, skall sådana skäl för ändring av domen som kan ha haft betydelse vid prövningen av målet nämnas i ansökan. Om tredskodomen har meddelats på grund av att en part inte har avgivit en skriftlig utsaga där han angett sin ståndpunkt till de frågor om vilka hans åsikt har begärts, skall hans ståndpunkt framgå av ansökan om återvinning.
Om sökanden inte har iakttagit 2 mom., skall domstolen uppmana honom att avhjälpa bristen inom en viss tid vid äventyr att ansökan avvisas. Sökanden skall samtidigt underrättas om de punkter där ansökan är bristfällig.
16 § (22.7.1991/1052)
En part mot vilken en tredskodom har meddelats får inte överklaga domen. Detta ska meddelas i tredskodomen, och samtidigt ska det ges anvisningar om inom vilken tid och vid vilken domstol återvinning ska sökas. (24.6.2010/650)
Om återvinning söks i ett mål där den till vars förmån tredskodomen meddelats har sökt ändring, skall underrätten genast anmäla detta hos hovrätten eller, då målet har förts till högsta domstolen, hos denna. Målet skall visas åter till underrätten för att behandlas i samband med återvinningen.
17 § (22.7.1991/1052)
Om en återvinningsansökan tas upp, kan inte i målet beaktas omständigheter som inte med stöd av 5 kap. 22 § och 6 kap. 9 § hade kunnat beaktas vid den behandling där tredskodomen meddelades.
En part mot vilken en ny tredskodom har meddelats i målet har inte längre rätt till återvinning.
18 § (22.7.1991/1052)
Har käranden i ett mål där förlikning inte är tillåten underlåtit att inställa sig vid domstolen, skall målet avskrivas.
19 § (22.7.1991/1052)
Följer en part eller hans lagliga företrädare inte en uppmaning om att vid vite infinna sig personligen skall domstolen, om den fortfarande anser att hans närvaro är nödvändig, sätta ut ett högre vite eller bestämma att han eller hans lagliga företrädare skall hämtas till sammanträdet eller till ett senare sammanträde.
Om svaranden i ett mål där förlikning inte är tillåten inte infinner sig vid den domstol dit han vid vite har uppmanats att komma, får domstolen sätta ut ett högre vite för honom eller bestämma att han skall hämtas till sammanträdet eller till ett senare sammanträde även då han inte har uppmanats att infinna sig personligen.
20 § (22.7.1991/1052)
Om den som vid vite har uppmanats att inställa sig vid muntlig förberedelse eller en part som enligt domstolens beslut skall hämtas eller en laglig företrädare för en sådan person uteblir eller inte kan hämtas, får sammanträdet hållas trots detta såvida det är till fördel för förberedelsen och målet inte skall avgöras eller avskrivas med stöd av 18 §.
21 § (22.7.1991/1052)
Uteblir svaranden från huvudförhandlingen eller kan en svarande som enligt domstolens beslut skall hämtas till huvudförhandlingen inte hämtas, får ett mål där förlikning inte är tillåten avgöras, om käranden yrkar det och om målet kan utredas tillräckligt väl trots svarandens utevaro. Målet skall avskrivas, om inte käranden yrkar att det skall avgöras.
22 § (22.7.1991/1052)
Om målet har avskrivits på grund av kärandens utevaro eller någon annan försummelse, men käranden har haft laga förfall och inte kunnat anmäla detta i tid, har käranden rätt att med stöd av sin tidigare ansökan få målet behandlat genom en anmälan till domstolen inom 30 dagar från det målet avskrevs. Styrker käranden inte sitt laga förfall, skall målet inte tas upp.
23 § (22.7.1991/1052)
Vad detta kapitel stadgar om utevaro från ett sammanträde tillämpas också om en part utan lov avlägsnar sig under behandlingen.
24 § (11.7.1997/690)
24 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
24 a § (11.7.1997/690)
24 a § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
25 § (11.7.1997/690)
25 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
26 § (11.7.1997/690)
26 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
27 § (11.7.1997/690)
26 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
Kompletterande stadganden (22.7.1991/1052)
28 § (22.7.1991/1052)
Laga förfall har den som på grund av sjukdom eller avbrott i den allmänna samfärdseln är förhindrad att följa en uppmaning att infinna sig till domstolen eller att avge ett skriftligt svaromål eller en skriftlig utsaga eller att fullgöra någon annan uppgift som han har i rättegången. Om något annat förhinder anmäls eller är känt, skall domstolen pröva om detta kan godkännas som laga förfall.
Om en parts rättegångsombud har laga förfall och det inte har varit möjligt att i tid få ett annat ombud i hans ställe, anses partens underlåtenhet att följa uppmaningen bero på laga förfall.
29 § (22.7.1991/1052)
En part, som trots att han har förelagts att personligen infinna sig till domstolen låter sig företrädas av ett ombud och inte har laga förfall, anses ha uteblivit.
30 § (11.7.1997/690)
Om det uppges eller är känt att en parts utevaro eller annan underlåtenhet har berott på laga förfall, eller om det finns skäl att anta att han har ett sådant förhinder, skall domstolen inställa behandlingen och sätta ut en ny behandlingsdag eller ge parten ett nytt tillfälle att följa uppmaningen. Parten får i så fall inte dömas till den påföljd som har förelagts honom för underlåtelsen, om det inte förrän huvudsaken avgörs framgår att han inte har haft laga förfall.
31 § (11.7.1997/690)
Om en part eller hans lagliga företrädare, som trots att ett vite har förelagts honom underlåter att infinna sig vid domstolen, kan hämtas till samma rättegångsförhandling, skall han inte dömas till vite för utevaro. Vite skall inte heller dömas ut, om parten eller hans lagliga företrädare inte längre behöver höras personligen.
32 § (22.7.1991/1052)
Kostnaderna för hämtning till domstolen betalas av statens medel. Då domstolen avgör målet skall den ålägga den hämtade att ersätta staten dessa kostnader. Anses ersättningsskyldigheten oskälig, kan ersättningen sänkas eller också kan det bestämmas att staten skall svara för kostnaderna. Om bestämmande, betalning och redovisning av kostnader och ersättning samt om sökande av ändring i beslut därom gäller vad som stadgas om ersättning till vittnen av statens medel.
33 § (31.3.2006/244)
En part eller en person som skall höras får tas i förvar, om domstolen har bestämt att personen i fråga skall hämtas till domstolen. Frihetsberövandet får inte räcka längre än fem dygn, transporttiden inräknad. Frihetsberövandet får ändå inte räcka längre än vad som är nödvändigt för att säkerställa rättegången.
Bestämmelser om när ett vittne får tas i förvar finns i 17 kap. 36 §.
34 § (14.1.1972/21) (5.1.1994/8)
34 § har upphävts genom L 5.1.1994/8.
35 § (11.7.1997/690)
Besvär över beslut genom vilket en part för utevaro har dömts till vite innan något avgörande har meddelats i huvudsaken skall anföras särskilt. Om vitet döms ut i samband med att huvudsaken avgörs eller om en part inte döms till vite, får den som är missnöjd överklaga beslutet inom den tid och i den ordning som gäller för sökande av ändring i avgörandet i huvudsaken.
36 § (22.7.1991/1052)
Om ett mål avskrivs på grund av att en part uteblir, kan den uteblivna parten på yrkande av den närvarande motparten åläggas att ersätta dennes rättegångskostnader.
37 § (22.7.1991/1052)
Finns det i någon annan lag ett särskilt stadgande om parts utevaro, skall det iakttas.
13 kap (1.6.2001/441)
Om domarjäv
1 § (1.6.2001/441)
En domare får inte behandla ett ärende, om domaren är jävig så som avses i detta kapitel.
En domare får dock utan hinder av 1 mom. avgöra en brådskande fråga som inte inverkar på avgörandet i huvudsaken, om en ojävig domare inte kan fås utan dröjsmål.
2 § (1.6.2001/441)
Vad som i detta kapitel bestäms om domare tillämpas också på domstolens övriga ledamöter samt på föredragande, protokollförare och dem som i domstolen avgör ett ärende eller kan vara närvarande när det avgörs.
Vad som i detta kapitel bestäms om parter gäller också målsägande, intervenienter och personer som skall höras och som kan jämställas med en part. Med vittne avses också en annan person som skall höras i bevissyfte.
3 § (1.6.2001/441)
I detta kapitel avses med närstående
1) domarens make samt barn, barnbarn, syskon, föräldrar, far- och morföräldrar samt den som på något annat sätt står domaren särskilt nära liksom även dessa personers makar,
2) domarens föräldrars syskon jämte makar, domarens syskonbarn och tidigare make till domaren, samt
3) domarens makes barn, barnbarn, syskon, föräldrar och far- och morföräldrar liksom även dessa personers makar och domarens makes syskonbarn.
Med makar avses äkta makar och personer som lever under äktenskapsliknande förhållanden. Som närstående enligt 1 mom. anses också motsvarande halvsläkting.
4 § (1.6.2001/441)
En domare är jävig i ett ärende i vilket
1) domaren eller en närstående till domaren är part,
2) domaren eller en närstående till domaren är eller har varit företrädare, biträde eller ombud för en part,
3) domaren är eller har varit vittne eller sakkunnig,
4) en närstående till domaren är vittne eller sakkunnig, eller i vilket en närstående tidigare under behandlingen har hörts i denna egenskap och avgörandet i ärendet för sin del kan vara beroende av detta, eller
5) avgörandet i ärendet kan väntas medföra synnerlig nytta eller skada för domaren, för en i 3 § 1 mom. 1 punkten avsedd närstående till domaren eller för en person som domaren eller en närstående till honom eller henne företräder.
Med företrädare avses i 1 mom. 2 och 5 punkten en vårdnadshavare eller intressebevakare eller någon annan med dem jämförbar företrädare för en fysisk person.
5 § (1.6.2001/441)
En domare är jävig, om domaren eller en i 3 § 1 mom. 1 punkten avsedd närstående till honom eller henne
1) är medlem av styrelsen, förvaltningsrådet eller något därmed jämförbart organ eller är verkställande direktör eller innehar motsvarande ställning i en sammanslutning, en stiftelse, en offentligrättslig inrättning eller ett offentligrättsligt affärsverk, eller
2) innehar en ställning där personen i fråga beslutar om förande av statens, en kommuns eller något annat offentligt samfunds talan i saken, och den i 1 eller 2 punkten avsedda juridiska personen är part i ärendet eller avgörandet i ärendet kan väntas medföra synnerlig nytta eller skada för den.
6 § (1.6.2001/441)
En domare är jävig, om
1) en part är motpart till domaren eller till en i 3 § 1 mom. 1 punkten avsedd närstående till domaren i någon annan rättegång eller i ett ärende som behandlas av en myndighet, eller
2) domaren på grundval av anställning eller annars står i ett sådant förhållande till en part att det, i synnerhet med beaktande av arten av det ärende som behandlas, finns grundad anledning att ifrågasätta domarens opartiskhet i saken.
Med stöd av 1 mom. uppkommer jäv inte enbart på grund av att staten, en kommun eller något annat offentligt samfund är part, och inte heller om motparten har anhängiggjort ett ärende som avses i 1 mom. 1 punkten för att orsaka jäv eller annars uppenbart utan grund.
Ett sådant förhållande till en part som grundar sig på en normal kundrelation eller normalt ägande eller på någon med dessa jämförbar omständighet orsakar inte jäv som avses i 1 mom. 2 punkten.
7 § (1.6.2001/441)
En domare är jävig, om domaren eller en sådan närstående till domaren som avses i 3 § 1 mom. 1 punkten har behandlat samma ärende i en annan domstol, hos någon annan myndighet eller som skiljeman. En domare är också jävig om han eller hon är part i ett likadant ärende och detta ärendes art eller de verkningar som det ärende som domaren behandlar har för domarens eget ärende ger grundad anledning att ifrågasätta domarens opartiskhet i saken.
En domare är jävig att på nytt i samma domstol behandla samma ärende eller en del av det, om det finns grundad anledning att misstänka att domaren har en förhandsinställning i saken på grund av ett avgörande som domaren tidigare har träffat i saken eller av någon annan särskild orsak.
En domare är också jävig om någon annan omständighet som kan jämställas med de omständigheter som avses i detta kapitel ger grundad anledning att ifrågasätta domarens opartiskhet i saken.
8 § (1.6.2001/441)
En part skall framställa invändning om domarjäv så snart parten börjar föra talan i saken och har fått veta vilka domare som deltar i behandlingen av ärendet. Om en part senare får kännedom om en omständighet som kan ha betydelse för jävsbedömningen, skall invändning på basis av denna omständighet framställas utan dröjsmål. Parten skall motivera invändningen och samtidigt uppge när kännedom om grunden för den har erhållits. En part kan inte längre efter det att domaren har avgjort ärendet åberopa en omständighet som parten har haft kännedom om och som är beroende av prövning med tanke på jävsbedömningen, utom om parten visar att det har funnits giltiga skäl för att inte framställa invändningen tidigare.
9 § (1.6.2001/441)
En invändning om domarjäv avgörs i den domstol där huvudsaken behandlas. Invändningen kan också avgöras vid skriftligt förfarande. Domstolen kan också på eget initiativ ta upp frågan om jäv för avgörande.
I frågor som gäller domarjäv är tingsrätten domför med en lagfaren medlem. Om hovrätternas och högsta domstolens domförhet bestäms särskilt.
En domare mot vilken jäv har anförts får själv avgöra jävsinvändningen endast om domstolen inte är domför utan domaren och en ojävig domare inte utan avsevärt dröjsmål kan fås i stället för honom eller henne. En domare mot vilken jäv har anförts får också avgöra en invändning som är uppenbart grundlös.
14 kap (12.8.1960/362)
Om handläggning av mål inför rätta
1 § (12.6.2015/732)
I ett tvistemål ska parterna hålla sig till sanningen när de redogör för de omständigheter som de åberopar i målet och när de uttalar sig om de omständigheter som motparten anför.
2 § (22.7.1991/1052)
Talan i tvistemål får inte ändras under rättegången. Käranden har dock rätt att
1) yrka annan fullgörelse än den som avses i talan, om yrkandet grundar sig på en sådan ändring i förhållandena som har inträffat under rättegången, eller på en omständighet som först då har kommit till kärandens kännedom,
2) yrka att ett sådant rättsförhållande fastställs som är tvistigt i rättegången mellan parterna och som måste redas ut för att målet i övrigt skall kunna avgöras, samt
3) yrka ränta eller framställa något annat biyrkande eller ett nytt yrkande som i väsentlig mån bygger på samma grund som ett tidigare.
Framställs ett yrkande som nämns i 1 mom. 2 eller 3 punkten först vid huvudförhandlingen, skall yrkandet avvisas om prövningen av det skulle fördröja handläggningen av målet. Ett sådant yrkande kan inte framställas i en högre domstol.
Såsom ändring av talan skall inte anses att till stöd för talan läggs fram nya omständigheter. om inte saken därigenom blir en annan.
Har svaranden i ett tvistemål inte avgivit ett skriftligt svaromål eller en skriftlig utsaga eller har han uteblivit från domstolen och vill käranden att målet avgörs, skall i domen avgöras endast de yrkanden som har framställts i stämningsansökan samt de i 1 mom. angivna yrkanden som svaranden har fått del av under rättegången. Som ändring av talan anses då också att omständigheter som nämns i 3 mom. läggs fram utan att svaranden får del av dem.
3 § (11.7.1997/690)
3 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
4 § (11.7.1997/690)
Om det för målets avgörande är viktigt att en fråga som behandlas i en annan rättegång eller i något annat förfarande avgörs först, eller om det finns något annat långvarigt hinder för behandlingen av målet, kan domstolen bestämma att behandlingen skall fortsätta först sedan hindret har upphört.
5 § (22.7.1991/1052)
Återkallar käranden sin talan sedan svaranden har avgivit sitt svaromål, skall ett mål där förlikning är tillåten likväl avgöras på yrkande av svaranden.
6 § (31.3.2006/244)
Rättens ordförande är skyldig att övervaka att ordningen vid sammanträdena upprätthålls och meddela de föreskrifter som behövs för detta. Ordföranden kan bestämma att den som stör handläggningen eller annars uppför sig olämpligt skall avlägsnas från rättssalen.
7 § (31.3.2006/244)
Den som
1) inte följer de föreskrifter som ordföranden har meddelat med stöd av 6 §,
2) vid ett sammanträde eller i en skrivelse till domstolen använder ett sådant tal- eller skrivsätt som kränker domstolens anseende eller som annars är olämpligt, eller
3) annars stör handläggningen eller uppför sig olämpligt,
kan dömas att betala en rättegångsbot på högst 1 000 euro.
Om rättegångsboten i en situation som avses i 1 mom. inte är en tillräcklig åtgärd för att avhjälpa störningen, kan domstolen bestämma att den som är personligen närvarande i rätten omedelbart skall tas i förvar och hållas i förvar i högst 24 timmar. Den som tagits i förvar skall friges så snart förvaret inte längre är nödvändigt för att säkerställa att rättegången kan fortgå ostörd. Om en part tas i förvar skall domstolen pröva om behandlingen av målet kan fortsätta trots partens utevaro.
Domstolen förordnar på eget initiativ om de påföljder som avses i 1 och 2 mom. Förordnandet utgör inte något hinder för att väcka åtal för samma gärning, om det på något annat ställe i lag föreskrivs om straff för den. Ändring i ett beslut om rättegångsbot eller tagande i förvar får sökas genom besvär.
7 a § (11.7.1997/690)
7 a § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
7 b § (11.7.1997/690)
7 b § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
8 § (11.7.1997/690)
8 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
9 § (11.7.1997/690)
9 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
10 § (22.7.1991/1052)
10 § har upphävts genom L 22.7.1991/1052.
11 § (11.7.1997/690)
11 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
15 Kap
Om rättegångsombud (11.4.1958/150)
1 § (14.1.1971/21)
Part, som icke förständigats att inställa sig personligen inför rätta, får i rättegången anlita rättegångsombud.
Åklagarens talan får icke föras genom ombud.
Part, som inställt sig personligen inför rätta, får åtföljas av rättegångsbiträde. Frågor må likväl ställas för besvarande av honom själv, om domstolen anser det erforderligt.
En annan sökande än en myndighet ska i högsta domstolen anlita rättegångsombud eller rättegångsbiträde i ärenden enligt 31 kap. som gäller klagan på grund av domvilla eller återbrytande av dom. (17.6.2011/718)
2 § (17.6.2011/718)
Om inte något annat bestäms i denna eller någon annan lag, får såsom rättegångsombud eller rättegångsbiträde anlitas en advokat, ett offentligt rättsbiträde eller ett sådant rättegångsbiträde med tillstånd som avses i lagen om rättegångsbiträden med tillstånd (715/2011).
Trots 1 mom. får såsom rättegångsombud eller rättegångsbiträde anlitas en person som står i arbetsavtals- eller tjänsteförhållande till en part och som har avlagt annan högre högskoleexamen i juridik än magisterexamen i internationell och komparativ rätt, som är redbar och som annars är lämplig och skickad för uppdraget samt som inte är försatt i konkurs och vars handlingsbehörighet inte har begränsats. Dessutom får såsom rättegångsombud eller rättegångsbiträde i ett mål eller ärende som gäller ett anställningsförhållande eller i ett mål eller ärende som i sak anknyter till ett sådant samt i arbetsdomstolen anlitas en person som är anställd hos en arbetsmarknadsorganisation, som har avlagt annan högre högskoleexamen i juridik än magisterexamen i internationell och komparativ rätt, som är redbar och som annars är lämplig och skickad för uppdraget samt som inte är försatt i konkurs och vars handlingsbehörighet inte har begränsats.
Trots vad som föreskrivs i 1 mom. får såsom rättegångsombud eller rättegångsbiträde anlitas en myndighet till vars lagstadgade uppgifter hör att biträda vid rättegång. Dessutom får såsom rättegångsombud eller rättegångsbiträde anlitas en person som är anställd hos nämnda myndighet och som har avlagt annan högre högskoleexamen i juridik än magisterexamen i internationell och komparativ rätt, som är lämplig och skickad för uppdraget samt som inte är försatt i konkurs och vars handlingsbehörighet inte har begränsats.
Också någon annan än i 1 mom. avsedd, myndig redbar person som annars är lämplig och skickad för uppdraget samt som inte är försatt i konkurs och vars handlingsbehörighet inte har begränsats får anlitas såsom rättegångsombud eller rättegångsbiträde
1) i ett mål som avses i 5 kap. 3 §,
2) i ett ansökningsärende som inte är tvistigt,
3) i ett jorddomstolsärende.
Vad som i denna eller någon annan lag bestäms om en advokats rätt att vara rättegångsombud eller rättegångsbiträde tillämpas även på den som har rätt att bedriva advokatverksamhet i en stat inom Europeiska ekonomiska samarbetsområdet eller i någon annan stat med vilken Europeiska unionen och dess medlemsstater har ingått ett avtal om ömsesidigt erkännande av yrkesbehörighet för advokater.
3 § (12.12.1958/497)
Tjänsteman må icke vara ombud eller biträde vid rättegång, när det strider mot hans tjänsteplikt.
En lagfaren medlem av en allmän domstol får inte vara ombud eller biträda en part vid en rättegång, om han eller hon inte har del i saken eller för talan för sin make eller den som är hans eller hennes släkting i rätt upp- eller nedstigande led eller hans eller hennes bror eller syster eller för den vars intressebevakare han eller hon är. En lagfaren medlem får inte heller vid den domstol där han eller hon är medlem sköta ansökningsärenden för andra än sådana personer som nämns ovan utan att själv ha del i saken. (24.7.2009/578)
Den som står i ett i 13 kap. 3 § avsett förhållande till en sådan medlem av rätten som behandlar ett mål eller ärende får inte biträda eller vara ombud för en part i målet eller ärendet. Inte heller får den vara ombud eller biträde som har deltagit i behandlingen av målet eller ärendet som medlem, föredragande eller protokollförare vid en domstol eller som i saken har varit ombud eller biträde för motparten. (1.6.2001/441)
4 § (11.4.1958/150)
Ett rättegångsombud ska, om inte huvudmannen muntligen inför domstolen har befullmäktigat honom eller henne, visa en fullmakt som huvudmannen egenhändigt har undertecknat, om domstolen bestämmer det. (17.6.2011/718)
Är staten, kommun eller annat samfund eller offentlig inrättning huvudman, gälle såsom fullmakt även i behörig ordning utfärdat skriftligt förordnande eller protokollsutdrag och, där bolag, andelslag, stiftelse, förening eller annan sådan sammanslutning är huvudman, till riktigheten bestyrkt utdrag ur protokollet från det möte, vid vilket bemyndigande givits av det därtill berättigade organet.
Kan den som anmält sig som rättegångsombud och icke är i enlighet med 1 mom. därtill muntligen bemyndigad, ej omedelbart förete ovan avsett skriftligt bemyndigande, eller finner domstolen med anledning av parts invändning eller av annan orsak nödigt att vinna bekräftelse på att utredningen om bemyndigandet är riktig, skall den som anmält sig som ombud beredas tillfälle att förete utredningen. Domstolen kan, då skäl därtill föreligger, fortsätta målets handläggning utan att dock slutligt avgöra det. Styrkes bemyndigandet senare, anses ombudet ha handlat med stöd därav från det han anmälde sig som ombud. Är fråga om missnöjesanmälan, skall utredning om bemyndigandet framställas på domstolens kansli senast sjunde dagen efter det den för missnöjesanmälan stadgade tiden utgått. (31.8.1978/661)
4 a § (1.4.1938/137)
Såsom fullmakt gälle från telegrafanstalt i Finland avsänt telegram, vari ingår avskrift av sådan i enlighet med 4 § avfattad fullmakt, som är ställd på viss person med eller utan rätt för denna att sätta annan i sitt ställe. Var, som å telegrafanstalt till befordran mottager dylikt telegram, skall å originala fullmakten, vilken tillika bör för honom företes, teckna bevis över dess uppvisande och i telegrammet anteckna, att den däri avskrivna fullmakten jämte sagda bevis är likalydande med huvudskriften. Vid expediering av telegrammet må jämväl telefon användas. Ankommet
telegram skall kollationeras med och bevis därom tecknas å det telegram, som tillställes ombudet. Dock skall fullmakt, där sakägare det yrkar eller rätten eljest anser det nödigt, för rätten i huvudskrift uppvisas inom tid, som rätten äger bestämma, vid äventyr att telegrammet eljest anses ogiltigt såsom fullmakt.
5 §
Äger Kronan del i någon tvist; förordne Konungens Befalningshafvande then, som vid Underrätten Kronans rätt försvarar: I Hofrätten tale i thy mål Konungens Ombudsman. Skattebonde må i jordatvist sielf fullmächtig taga; gifve doch honom, som räntan äger, thet tilkänna, at han, ther så tarfvas, må skattebonda bistånd giöra.
6 §
Vil någor, som del i saken hafver, för the andra tala; tage theras fullmacht ther til.
7 § (11.4.1958/150)
Ombud må ingå förlikning, därest icke i fullmakten uttryckligt föreskrivits, att han icke är berättigad därtill. Fullmakt, som är ställd på viss person, må ombudet icke utan tillstånd överföra på annan.
I stöd av fullmakt må ombud företräda huvudmannen endast vid den rätt, inför vilken muntligt bemyndigande givits eller fullmakt företetts. Ombudet liksom även rättegångsbiträde äger likväl städse befogenhet att anmäla missnöje med den rätts utslag, vid vilken han uppträtt såsom ombud eller rättegångsbiträde, eller att genom vad bevara huvudmannens rätt.
Huvudmannens personliga inställelse inför rätta må icke i och för sig anses innebära, att bemyndigandet är återkallat.
8 §
Dör Hufvudmannen under rättegången; kungiöre ombudsman thet Rätten, och the, som tå sakägare varda, gifve ny fullmacht.
9 § (6.5.1955/213)
Äger rätten eller dess ordförande, i enlighet med vad därom är särskilt stadgat, befogenhet att för part förordna rättegångsbiträde eller ombudsman, vare den, som i denna rätt allmänneligen utför sakföraruppdrag, skyldig att på förordnande åtaga sig uppdrag att vara rättegångsbiträde eller ombudsman.
10 §
Ombudsman skal redeliga och med all flit drifva then sak, som honom förtros, och skrifva alla the skrifter under, som han gifver i Rätten in. Ej må på någon inlaga dömas, om then ej satt sitt namn ther under, som skriften författadt, ther sakägaren finnes ej hafva förstått then samma upsätta.
10 a § (12.12.1958/497)
Om ett rättegångsombud eller rättegångsbiträde visar sig vara oredligt, oförståndigt eller oskickligt eller om han eller hon annars visar sig vara olämplig för sitt uppdrag, kan domstolen förbjuda honom eller henne att uppträda i målet eller ärendet. Domstolen kan också, om det finns
skäl till detta, förvägra honom eller henne rätt att under högst tre år vara verksam som rättegångsombud eller rättegångsbiträde vid den domstolen. När beslutet gäller en advokat, ett offentligt rättsbiträde eller ett rättegångsbiträde med tillstånd, ska domstolen underrätta den tillsynsnämnd som avses i 6 a § 1 mom. i lagen om advokater (496/1958) om sitt beslut. Om en advokat, ett offentligt rättsbiträde eller ett rättegångsbiträde med tillstånd i övrigt handlar i strid med sina skyldigheter, kan domstolen anmäla förfarandet för behandling i tillsynsnämnden. (17.6.2011/718)
Har ombud eller biträde förvägrats rätt att uppträda, bör hans huvudman, såframt denne icke är närvarande i rätten och själv önskar driva sin sak, beredas tillfälle att anskaffa ett ombud, som uppfyller kompetensfordringarna.
Ändring av ovan i 1 mom. avsett beslut må av ombud eller biträde sökas medelst besvär, men beslutet skall trots besvären omedelbart lända till efterrättelse.
11 §
Fullmächtig hafve ej macht i Rätten afsäga sig then sak, som han ther begynt, utan Rätten pröfvar, at han skiäl ther til hafver.
12 § (13.3.2009/135)
12 § har upphävts genom L 13.3.2009/135.
13 §
Försummar fullmächtig sin hufvudmans rätt; hafve tå hufvudman våld, at tala honom lagliga til, och söka sin skada åter.
14 § (31.3.2006/244)
14 § har upphävts genom L 31.3.2006/244.
15 § (31.3.2006/244)
15 § har upphävts genom L 31.3.2006/244.
16 § (31.3.2006/244)
16 § har upphävts genom L 31.3.2006/244.
17 § (12.6.2015/732)
Ett rättegångsombud eller rättegångsbiträde eller deras biträden eller en tolk får inte olovligen röja en enskild persons eller en familjs hemlighet eller affärs- eller yrkeshemligheter som han eller hon har fått kännedom om
1) vid skötseln av ett uppdrag i anslutning till en rättegång,
2) vid lämnande av juridisk rådgivning som gäller huvudmannens rättsliga ställning vid förundersökning eller i någon annan handläggningsfas inför en rättegång,
3) vid lämnande av juridisk rådgivning som gäller inledande eller undvikande av rättegång.
Till straff för brott mot tystnadsplikten enligt 1 mom. döms enligt 38 kap. 1 eller 2 § i strafflagen (39/1889), om inte gärningen utgör brott enligt 40 kap. 5 § i strafflagen eller om inte strängare straff för den föreskrivs någon annanstans i lag.
16 kap (12.8.1960/362)
Om processinvändningar (11.7.1997/690)
1 § (12.8.1960/362)
En processinvändning skall göras då svaranden första gången för talan i saken, och alla invändningar skall om möjligt göras samtidigt. (22.7.1991/1052)
Göres processinvändning senare, skall den icke upptagas till prövning, såframt den icke gäller omständighet, som rätten är pliktig att självmant beakta.
2 § (12.8.1960/362)
Om processinvändning skall rätten meddela särskilt utslag, då sakens beskaffenhet det kräver.
3 § (23.5.2003/381)
Ändring i ett avgörande genom vilket en sak har avvisats med anledning av en processinvändning söks enligt 25 kap. 1 § 2 mom. genom besvär.
Ändring får inte sökas i ett avgörande genom vilket en domare har konstaterats vara jävig att behandla en sak.
Ett avgörande genom vilket en processinvändning har förkastats överklagas i samband med att ändring söks i tingsrättens dom eller slutliga beslut, om inte domstolen bestämmer att ändring skall sökas särskilt. Har en part sökt ändring i domstolens slutliga beslut, får motparten i sitt bemötande av ändringsansökan också söka ändring i det beslut genom vilket hans processinvändning har förkastats.
4 § (11.7.1997/690)
4 § har upphävts genom L 11.7.1997/690
5 § (11.7.1997/690)
5 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
6 § (11.7.1997/690)
6 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
7 § (11.7.1997/690)
7 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
8 § (11.7.1997/690)
8 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
9 § (11.7.1997/690)
9 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
10 § (11.7.1997/690)
10 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
17 kap (12.6.2015/732)
Om bevisning
Allmänna bestämmelser (12.6.2015/732)
1 § (12.6.2015/732)
En part har rätt att för den domstol som prövar målet lägga fram all den bevisning parten önskar och att yttra sig om varje bevis som har lagts fram i domstolen, om inte något annat föreskrivs i lag.
Domstolen ska efter att ha prövat de framlagda bevisen och andra omständigheter som har kommit fram vid handläggningen av målet avgöra vad som har bevisats eller inte bevisats i målet. Domstolen ska grundligt och opartiskt bedöma bevisvärdet av bevisen och de övriga omständigheterna genom fri bevisvärdering, om inte något annat föreskrivs i lag.
2 § (12.6.2015/732)
I ett tvistemål ska en part styrka de omständigheter som partens yrkande eller motsättande grundar sig på.
För att en omständighet ska kunna läggas till grund för domen krävs det att parten har lagt fram trovärdiga bevis för omständigheten.
Om det inte går att få trovärdiga bevis om beloppet av en privaträttslig fordran, eller om sådana bevis kan fås endast med svårighet eller till kostnader och besvär som är oskäliga med beaktande av ärendets natur, ska domstolen uppskatta beloppet.
Bestämmelserna i 1 och 2 mom. iakttas, om det inte i lag föreskrivs något annat om bevisbördan eller styrkan av den bevisning som krävs eller om inte något annat följer av ärendets natur. Bestämmelserna i 3 mom. iakttas om inte något annat föreskrivs i lag.
3 § (12.6.2015/732)
I ett brottmål ska käranden styrka de omständigheter som kärandens straffyrkande grundar sig på.
För en fällande dom krävs det att det inte finns något rimligt tvivel om att svaranden är skyldig.
4 § (12.6.2015/732)
Domstolen tillämpar lagen på tjänstens vägnar. En part får ge domstolen en skriftlig utredning om hur lagen ska tillämpas. Den som gjort utredningen eller någon annan person kan höras personligen i domstolen, om domstolen anser att det behövs.
Om en främmande stats lag ska tillämpas i målet och domstolen inte känner till dess innehåll, ska domstolen uppmana parten att lämna in utredning om lagen. I fråga om domstolens skyldighet att på tjänstens vägnar skaffa utredning om innehållet i en främmande stats lag föreskrivs särskilt.
Saknas utredning om innehållet i en främmande stats lag, ska finsk lag tillämpas. Avsaknaden av utredning får dock inte vara till nackdel för svaranden i ett brottmål.
5 § (12.6.2015/732)
För en omständighet som är allmänt känd krävs det inte bevis.
I ett tvistemål där förlikning är tillåten krävs det inte heller bevis för en omständighet som en part har erkänt eller en omständighet som parterna är eniga om.
Om ett erkännande har gjorts i ett tvistemål där förlikning inte är tillåten eller i ett brottmål, eller om en part återkallar ett erkännande som avses i 2 mom., prövar domstolen vilken verkan erkännandet eller återkallandet av erkännandet har som bevis.
6 § (12.6.2015/732)
Domstolen prövar vilken verkan en parts förfarande har som bevis, om parten utan godtagbart skäl
1) inte infinner sig till rättegången trots att parten har kallats till den, eller avlägsnar sig därifrån utan lov,
2) inte yttrar sig om motpartens yrkande eller grunderna för det, trots en uppmaning från domstolen,
3) inte avger en berättelse eller svarar på frågor när parten hörs i bevissyfte,
4) inte iakttar en uppmaning från domstolen om att komplettera eller förtydliga sin framställning eller underlåter att följa någon annan uppmaning.
Om svaranden i ett brottmål har förfarit på ett sätt som avses i 1 mom., får detta beaktas till nackdel för svaranden endast i den utsträckning det inte kränker svarandens rätt att inte medverka till utredningen av sin egen skuld.
7 § (12.6.2015/732)
Parterna ska inhämta den bevisning som behövs i målet. Domstolen får självmant besluta om att skaffa bevis i ett tvistemål där förlikning inte är tillåten. I ett brottmål får domstolen inhämta bevisning, om bevisningen sannolikt inte stöder åtalet. Domstolen har dock rätt att självmant inhämta sakkunnigutlåtanden, oberoende av målets art.
8 § (12.6.2015/732)
Domstolen ska avvisa bevisning som
1) gäller en omständighet som inte inverkar på saken,
2) annars inte behövs,
3) kan ersättas med bevisning som kan föras med väsentligt mindre kostnader eller besvär,
4) kan ersättas med bevisning som är väsentligt mer tillförlitlig, eller
5) inte kan tas upp trots att behöriga åtgärder har vidtagits, om avgörandet inte bör fördröjas ytterligare.
9 § (12.6.2015/732)
Var och en är skyldig att infinna sig i domstolen för att höras i bevissyfte samt att överlämna föremål och handlingar till domstolen som bevis eller tillåta syn, om inte något annat föreskrivs i lag. I fråga om skyldigheten att stå till förfogande som sakkunnig föreskrivs särskilt.
Om en person som hörs i domstolen, antingen som part i bevissyfte eller som vittne eller sakkunnig, har skyldighet eller rätt att vägra vittna, har han eller hon inte heller skyldighet att överlämna ett föremål eller en handling för att användas som bevis eller att tillåta att syn förrättas för att skaffa bevis om en uppgift som ska hållas hemlig eller som omfattas av tystnadsrätt. Svaranden i ett brottmål och den som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som avses i 17 § 1 mom. är dock skyldig att tillåta syn.
Den skyldighet eller rätt att vägra vittna som föreskrivs nedan i detta kapitel gäller inte uppgifter i ett mål där åklagaren utför åtal för att uppgifterna har inhämtats, röjts eller använts på ett obehörigt sätt.
Skyldighet eller rätt att vägra vittna (12.6.2015/732)
10 § (12.6.2015/732)
Ingen får vittna om uppgifter som är sekretessbelagda på grund av statens säkerhet eller därför att de gäller Finlands relationer till andra stater eller till internationella organisationer.
11 § (12.6.2015/732)
Ingen får vittna om innehållet i domstolens beslutsöverläggning.
En medlare som avses i lagen om medling i tvistemål och stadfästelse av förlikning i allmänna domstolar (394/2011) får inte i ett tvistemål vittna om vad han eller hon i sitt uppdrag har fått veta om det ärende som medlingen gällt, om inte skäl som är synnerligen viktiga med beaktande av ärendets natur, bevisningens betydelse för avgörandet av målet och följderna av att bevisningen läggs fram samt övriga omständigheter kräver det eller den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits ger sitt samtycke till det.
En medlare som avses i lagen om medling vid brott och i vissa tvister (1015/2005) får inte vittna om vad han eller hon i sitt uppdrag har fått veta om det ärende som medlingen gällt, om inte skäl som är synnerligen viktiga med beaktande av ärendets natur, bevisningens betydelse för avgörandet av målet och följderna av att bevisningen läggs fram samt övriga omständigheter kräver det eller den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits ger sitt samtycke till det.
12 § (12.6.2015/732)
Tjänstemän och offentligt anställda arbetstagare samt de som utövar offentlig makt eller sköter ett offentligt förtroendeuppdrag och andra personer som har tystnadsplikt enligt 23 § i lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet (621/1999) får inte vittna om innehållet i en handling
eller rättegångshandling som ska hemlighållas för en part med stöd av 11 § 2 mom. i den lagen eller 12 § 2 mom. i lagen om offentlighet vid rättegång i allmänna domstolar (370/2007). De får inte heller vittna om något som med stöd av någondera av dessa bestämmelser vore sekretessbelagt om det ingick i en handling, om inte den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits ger sitt samtycke till det. Bestämmelserna i 16 § 3 mom. i lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983), 18 § 1 mom. i lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården (812/2000) eller någon annan motsvarande paragraf enligt vilken det är tillåtet att röja sekretessbelagda uppgifter vid en rättegång ska dock tillämpas i stället för det som föreskrivs ovan i detta moment.
Vittnesmål får inte avläggas om något som en part inte med stöd av 4 kap. 15 § i förundersökningslagen (805/2011), 10 kap. 60 eller 62 § i tvångsmedelslagen (806/2011) eller 5 kap. 58 eller 60 § i polislagen (872/2011) har rätt att få del av, om inte den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits ger sitt samtycke till det.
En person som avses i 25 a § 1 mom. i lagen om åklagarväsendet (439/2011) samt en anställd vid polisen eller vid någon annan myndighet som sköter brottsbekämpning är skyldig att vägra vittna om uppgifter som avses i 7 kap. 1 § 1 mom. i polislagen. En åklagare som avses i 25 a § 2 mom. i lagen om åklagarväsendet samt en anställd vid polisen eller vid någon annan myndighet som sköter brottsbekämpning har rätt att vägra vittna om uppgifter som avses i 7 kap. 3 § 1 mom. i polislagen. En tjänsteman vid Brottspåföljdsmyndigheten har rätt att vägra vittna om uppgifter som avses i 19 kap. 10 § 1 mom. i fängelselagen (767/2005). Domstolen får dock ålägga personen att vittna, om
1) åklagaren utför åtal för ett brott för vilket det föreskrivna strängaste straffet är fängelse i minst sex år,
2) en parts rätt att försvara sig på behörigt sätt eller att annars på behörigt sätt bevaka sin rätt under rättegången skulle kränkas om uppgifterna inte lämnades, och
3) röjandet av den persons identitet som lämnat ut konfidentiell information eller tips eller deltagit i bevisprovokation genom köp eller en täckoperation uppenbart inte skulle allvarligt äventyra säkerheten för denna person eller en närstående till honom eller henne.
Vittnesmål får inte avläggas om uppgifter som avses i 24 § 1 mom. 28 punkten i lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet och som registrerats i registret över vittnesskyddsprogram eller om andra uppgifter som gäller vittnesskyddsprogram. Vittnesmål får dock avläggas när åtal utförs för brott som riktats mot en person som skyddas genom ett vittnesskyddsprogram.
En tjänsteman vid Olycksutredningscentralen, en medlem av en utredningskommission eller någon annan person som avses i lagen om säkerhetsutredning av olyckor och vissa andra händelser (525/2011) och som deltar i en säkerhetsutredning får inte vittna om vad han eller hon i sitt uppdrag har fått veta om en olycka. Domstolen får dock ålägga en person som avses ovan att vittna, om skäl som är synnerligen viktiga med beaktande av ärendets natur, bevisningens betydelse för avgörandet av målet och följderna av att bevisningen läggs fram samt övriga omständigheter kräver det.
13 § (12.6.2015/732)
Ett rättegångsombud, ett rättegångsbiträde eller en tolk får inte olovligen vittna om vad han eller hon har fått veta
1) vid skötseln av ett uppdrag i anslutning till en rättegång,
2) vid lämnande av juridisk rådgivning som gäller huvudmannens rättsliga ställning vid förundersökning eller i någon annan handläggningsfas inför en rättegång,
3) vid lämnande av juridisk rådgivning som gäller inledande eller undvikande av rättegång.
Domstolen får ålägga någon annan person som avses i 1 mom. än ett rättegångsombud eller rättegångsbiträde för svaranden i ett brottmål eller en tolk att vittna i ett mål där åklagaren utför åtal för ett brott för vilket det föreskrivna strängaste straffet är fängelse i minst sex år.
En advokat, ett rättegångsbiträde som avses i lagen om rättegångsbiträden med tillstånd eller ett offentligt rättsbiträde får inte olovligen vittna om en enskild persons eller en familjs hemlighet eller affärs- eller yrkeshemligheter som han eller hon har fått kännedom om i något annat uppdrag än ett sådant som avses i 1 mom. Domstolen får dock ålägga personen att vittna i ett mål där åklagaren utför åtal för ett brott för vilket det föreskrivna strängaste straffet är fängelse i minst sex år, eller om skäl som är synnerligen viktiga med beaktande av ärendets natur, bevisningens betydelse för avgörandet av målet och följderna av att bevisningen läggs fram samt övriga omständigheter kräver det.
14 § (12.6.2015/732)
En läkare eller någon annan yrkesutbildad person inom hälso- och sjukvården som avses i lagen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården (559/1994) eller i en förordning som utfärdats med stöd av den får inte vittna om känsliga uppgifter om en enskild persons eller familjs hälsotillstånd eller någon annan hemlighet som gäller en enskild person eller familj och som han eller hon har fått kännedom om på grund av sin ställning eller uppgift, om inte den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits ger sitt samtycke till det.
Domstolen får ålägga en person som avses i 1 mom. att vittna i ett mål där åklagaren utför åtal för ett brott för vilket det föreskrivna strängaste straffet är fängelse i minst sex år.
15 § (12.6.2015/732)
Trots 11 § 2 och 3 mom., 12 § 1 mom. och 13 och 14 § får domstolen ålägga en person som avses i någon av de bestämmelserna att vittna, om den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits har avlidit och skäl som är synnerligen viktiga med beaktande av ärendets natur, bevisningens betydelse för avgörandet av målet och följderna av att bevisningen läggs fram samt övriga omständigheter kräver det.
Trots 13 och 14 § får en person som avses i någon av de paragraferna vittna till den del uppgifterna är nödvändiga för att ordna försvar på grund av att det mot personen eller någon som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som avses i 22 § 2 mom. har framställts ett straffyrkande eller något annat yrkande som grundar sig på brott, eller för att utöva de rättigheter som personen, eller någon som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som avses i 22 § 2 mom., har som målsägande.
16 § (12.6.2015/732)
En präst i ett registrerat religionssamfund som avses i religionsfrihetslagen (453/2003) eller någon annan person i motsvarande ställning får inte vittna om vad han eller hon har fått veta under bikt eller enskild själavård, om inte den till vars förmån tystnadsplikten har föreskrivits ger sitt samtycke till det.
I fråga om tystnadsplikt i den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland och den ortodoxa kyrkan i Finland gäller dock särskilda bestämmelser.
17 § (12.6.2015/732)
En parts make eller tidigare make eller nuvarande sambo, syskon, släkting i rätt upp- eller nedstigande led eller den som har någon annan motsvarande nära relation till parten som kan jämställas med ett parförhållande eller släktskap får vägra vittna.
Om en person som avses i 1 mom. samtycker till att vittna i domstol, får samtycket inte återkallas, om inte något annat följer av någon annan tystnadsplikt eller tystnadsrätt enligt detta kapitel.
18 § (12.6.2015/732)
Var och en har rätt att vägra vittna till den del detta skulle medföra risk för åtal för personen själv eller någon som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som avses i 17 § 1 mom. eller medverka till utredningen av hans eller hennes skuld eller en persons skuld som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som nämns ovan.
Trots vad som i 17 § och ovan i denna paragraf föreskrivs om tystnadsrätt för den som står i ett sådant förhållande till en part som avses i 17 § 1 mom., kan domstolen i ett brottmål besluta att en målsägande som hörs som vittne och inte har några anspråk inte har tystnadsrätt, om det finns skäl att misstänka att personen inte själv har beslutat om att utöva denna rätt.
19 § (12.6.2015/732)
En person får vägra vittna om en affärs- eller yrkeshemlighet, om inte skäl som är synnerligen viktiga med beaktande av ärendets natur, bevisningens betydelse för avgörandet av målet och följderna av att bevisningen läggs fram samt övriga omständigheter kräver att han eller hon vittnar.
20 § (12.6.2015/732)
När ett meddelande enligt lagen om yttrandefrihet i masskommunikation (460/2003) har gjorts tillgängligt för allmänheten, får meddelandets upphovsman, utgivaren och utövaren av programverksamheten vägra vittna om vem som har lämnat de upplysningar som meddelandet grundar sig på samt om upphovsmannens identitet.
Domstolen får ålägga en person som avses i 1 mom. att vittna i ett mål där åklagaren utför åtal för ett brott för vilket det föreskrivna strängaste straffet är fängelse i minst sex år eller som gäller straffbart brott mot tystnadsplikten.
21 § (12.6.2015/732)
Ett anonymt vittne som avses i 33 § får vägra vittna till den del detta skulle kunna röja hans eller hennes identitet eller kontaktuppgifter.
Alla andra än det anonyma vittnet är skyldiga att vägra vittna till den del detta skulle kunna röja det anonyma vittnets identitet eller kontaktuppgifter.
Bestämmelser om röjande av ett anonymt vittnes identitet genom beslut av domstol finns i 7 kap. 5 a § i lagen om rättegång i brottmål.
22 § (12.6.2015/732)
En skyldighet eller rätt att vägra vittna enligt 11 § 2 eller 3 mom., 12 §, 13 § 1 eller 3 mom., 14 § 1 mom., 16 § eller 20 § 1 mom. kvarstår även om personen i fråga inte längre befinner sig i den ställning i vilken omständigheten i fråga kom till hans eller hennes kännedom.
Den person som har fått information som avses i 11 § 2 eller 3 mom., 13 § 1 eller 3 mom., 14 § 1 mom. eller 20 § 1 mom. när han eller hon var anställd hos eller annars biträdde den som avses i bestämmelsen i fråga har motsvarande skyldighet eller rätt att vägra vittna som den som avses i bestämmelsen i fråga. Personen kan dock åläggas att vittna under de förutsättningar som anges i 15 § 1 mom. Han eller hon får även vittna under de förutsättningar som avses i 15 § 2 mom., om saken gäller en person som avses i 13 eller 14 § eller någon annan som har varit anställd hos eller annars biträtt en sådan person.
Vid tillämpningen av bestämmelserna i 12 § 3 mom., 13 § 2 mom., 14 § 2 mom. eller 20 § 2 mom. om minimistraff beaktas inte vad som i 6 kap. 8 § i strafflagen bestäms om lindrigare straffskala.
23 § (12.6.2015/732)
Om en person vägrar vittna, ska han eller hon uppge grunden för sin vägran och göra de omständigheter som stöder den sannolika.
Om en person dock vägrar vittna på en grund som avses i 18 eller 21 §, godtas vägran, om inte personen klart har misstagit sig beträffande innehållet i rätten eller skyldigheten att vägra vittna eller vägran annars är klart ogrundad.
Förbud mot att använda skriftliga berättelser och utnyttja bevis (12.6.2015/732)
24 § (12.6.2015/732)
En skriftlig berättelse av privat natur som någon har avgett med anledning av en redan inledd eller förestående rättegång får inte åberopas som bevis i domstolen, utom om
1) parterna samtycker till att berättelsen används som bevis i ett tvistemål där förlikning är tillåten,
2) svaranden bestrider ett yrkande enligt 5 kap. 14 § som grundar sig på ett löpande skuldebrev, en växel eller en check och i samband med sitt svaromål ger in berättelsen till domstolen för att styrka sannolika skäl för bestridandet,
3) något annat föreskrivs på annat ställe i lag,
4) domstolen av särskilda skäl tillåter det.
En utsaga som antecknats i ett förundersökningsprotokoll eller i någon annan handling eller som upptagits på något annat sätt får inte åberopas som bevis i domstolen om inte något annat föreskrivs i lag, utom om den som har avgett utsagan inte kan förhöras vid huvudförhandlingen eller utom denna, eller om personen i fråga inte har kunnat nås trots att man har vidtagit behöriga åtgärder och avgörandet inte bör fördröjas ytterligare.
När det gäller följande personer får förhör som vid förundersökningen har videobandats eller lagrats genom någon annan jämförbar bild- och ljudupptagning dock åberopas som bevis, om den åtalade har getts behörig möjlighet att ställa frågor till den förhörde:
1) någon som inte har fyllt 15 år eller vars psykiska funktioner är störda,
2) en målsägande i åldern 15–17 år som behöver särskilt skydd i synnerhet med beaktande av hans eller hennes personliga omständigheter och brottets natur,
3) en målsägande i åldern 15–17 år i ett sexualbrott som avses i 20 kap. 1, 2, 4, 5, 6 eller 7 § i strafflagen, när denne inte vill infinna sig för att höras vid rättegången,
4) en målsägande som fyllt 18 år i ett sexualbrott som avses i 20 kap. 1, 2, 4, 5, 6 eller 7 § i strafflagen, när hörande under rättegången skulle äventyra målsägandens hälsa eller orsaka motsvarande betydande skada.
25 § (12.6.2015/732)
Domstolen får inte utnyttja bevis som har fåtts genom tortyr.
Domstolen får inte i ett brottmål utnyttja bevis som har skaffats i strid med tystnadsrätten enligt 18 §. Förbudet mot att utnyttja bevis gäller även ett bevis som i något annat förfarande än vid en förundersökning eller rättegång i brottmål har fåtts av en person genom hot om användning av tvångsmedel eller annars mot personens vilja, om personen vid tidpunkten i fråga var misstänkt för brott eller svarande i ett brottmål eller om en förundersökning eller rättegång var anhängig med anledning av det brott som personen åtalades för och det skulle ha stridit mot 18 § att skaffa beviset i brottmålet. Om en person dock i något annat förfarande än vid handläggningen av ett brottmål eller ett därmed jämställbart förfarande, i samband med fullgörandet av en lagstadgad skyldighet, har avgett en utsaga som strider mot sanningen eller gett in en handling som är falsk eller till sitt innehåll osann eller ett felaktigt eller förfalskat föremål, får dessa utnyttjas som bevis i ett brottmål som gäller det förfarande som stred mot denna skyldighet.
I andra fall får domstolen även utnyttja bevis som har fåtts på ett lagstridigt sätt, om det inte äventyrar genomförandet av en rättvis rättegång med hänsyn till ärendets natur, hur allvarlig den rättskränkning som hänför sig till sättet att skaffa beviset var, hur sättet att skaffa beviset påverkar dess tillförlitlighet, bevisets betydelse för avgörandet av målet och övriga omständigheter.
Förhör av en part
26 § (12.6.2015/732)
Parterna får förhöras i bevissyfte. En part i ett tvistemål ska hålla sig till sanningen när parten avger sin berättelse och besvarar frågor. En målsägande i ett brottmål ska tala sanning när målsäganden redogör för saken och besvarar frågor.
27 § (12.6.2015/732)
En part som inte har fyllt 15 år eller vars psykiska funktioner är störda får höras i bevissyfte, om domstolen anser att det är lämpligt och om
1) det är av väsentlig betydelse för att saken ska kunna redas ut att parten hörs personligen, och
2) hörandet sannolikt inte orsakar den som ska höras sådant lidande eller annat men som kan skada personen i fråga eller hans eller hennes utveckling.
Domstolen ska vid behov förordna en stödperson för den som ska höras. På stödpersonen tillämpas vad som i 2 kap. i lagen om rättegång i brottmål bestäms om förordnande av en stödperson för en målsägande.
28 § (12.6.2015/732)
Vid förhör av en laglig företrädare för en part iakttas vad som föreskrivs om förhör av en part.
Vittnen (12.6.2015/732)
29 § (12.6.2015/732)
Var och en som inte är part i målet får höras som vittne.
En målsägande som inte har några anspråk i ärendet ska höras som vittne i ett brottmål. På målsäganden tillämpas dock inte vad som i 44 § bestäms om vittnesförsäkran och i 63 § om tvångsmedel när ett vittne vägrar att vittna.
Vad som bestäms i 2 mom. ska i ett brottmål även tillämpas
1) på den som har åtalats för samma gärning eller en gärning som står i omedelbart samband med den gärning som åtalet gäller,
2) på den för vilken utfärdats ett bötesföreläggande, strafföreläggande eller ordningsbotsföreläggande för en gärning som avses i 1 punkten, (18.11.2016/987)
3) på den som har begått en gärning som med stöd av 3 kap. 9 § i förundersökningslagen inte överlämnas till åklagaren för prövning eller som åklagaren med stöd av 1 kap. 7 eller 8 § i lagen om rättegång i brottmål eller någon annan motsvarande bestämmelse om åtgärdseftergift har beslutat att inte väcka åtal för.
30 § (12.6.2015/732)
På ett vittne som inte har fyllt 15 år eller vars psykiska funktioner är störda tillämpas vad som i 27 § bestäms om en part som förhörs i bevissyfte.
31 § (12.6.2015/732)
Om domaren i målet eller någon annan person som avses i 13 kap. 2 § 1 mom. åberopas som vittne, ska frågan om han eller hon behöver höras avgöras med iakttagande av vad som i 13 kap. 9 § bestäms om avgörande av en invändning om jäv.
Om åklagaren i målet eller en parts rättegångsbiträde eller rättegångsombud åberopas som vittne, ska domstolen pröva om personen i fråga behöver höras. Om åklagaren, rättegångsbiträdet eller rättegångsombudet åläggs att vittna, ska han eller hon avsäga sig sitt uppdrag. Domstolen ska då ge personen i fråga eller hans eller hennes huvudman tillfälle att ersätta den som har avsagt sig uppdraget med någon annan person.
32 § (12.6.2015/732)
Republikens president ska inte kallas för att höras som vittne.
33 § (12.6.2015/732)
I ett brottmål får ett vittne höras utan att hans eller hennes identitet eller kontaktuppgifter avslöjas (anonymt vittne), om
1) det enligt ett beslut som har fattats utifrån 5 kap. 11 a–11 e § i lagen om rättegång i brottmål har bestämts att vittnet ska höras anonymt,
2) beslutet har vunnit laga kraft, eller beslutet ska iakttas enligt 11 e § 3 mom. i det kapitlet,
3) vid huvudförhandlingen prövas ett åtal för det brott för vars utredning vittnet har beviljats anonymitet, och
4) vittnet yrkar på att höras så att hans eller hennes identitet inte avslöjas.
Sakkunniga (12.6.2015/732)
34 § (12.6.2015/732)
Sakkunniga hörs om erfarenhetssatser som kräver särskild kunskap och om tillämpningen av dessa erfarenhetssatser på de omständigheter som framkommit i ärendet.
35 § (12.6.2015/732)
En sakkunnig ska vara känd för redbarhet och skicklighet inom sitt område.
Den som står i ett sådant förhållande till ärendet eller till en part att hans eller hennes opartiskhet äventyras får inte vara sakkunnig.
36 § (12.6.2015/732)
En sakkunnig ska ge sitt utlåtande skriftligt.
En sakkunnig ska höras muntligt i domstolen, om
1) det behövs för att undanröja oklarheter, brister eller motstridigheter i hans eller hennes utlåtande,
2) domstolen anser att det behövs av någon annan orsak, eller
3) en part begär det och det är uppenbart att det inte saknar betydelse att den sakkunnige hörs.
37 § (12.6.2015/732)
Domstolen kan bestämma att sinnestillståndet hos en svarande i ett brottmål ska undersökas, om
1) domstolen i en mellandom enligt 11 kap. 5 a § i lagen om rättegång i brottmål har konstaterat att svaranden har förfarit på ett sådant straffbart sätt som anges i åtalet,
2) det är motiverat att svarandens sinnestillstånd undersöks, och
3) svaranden samtycker till sinnesundersökningen eller svaranden är häktad eller åtalas för ett brott som kan medföra strängare straff än fängelse i ett år.
Domstolen kan på framställning av åklagaren, den misstänkte eller den misstänktes intressebevakare under de förutsättningar som anges i 1 mom. 2 och 3 punkten förordna om undersökning av den misstänktes sinnestillstånd redan under förundersökningen eller före huvudförhandlingen, om den misstänkte har erkänt att han eller hon har gjort sig skyldig till en straffbar gärning eller om det annars är klart att en sinnesundersökning behövs. Bestämmelser om domstolens beslutförhet och om hur sammanträdet får hållas när ett beslut som avses i detta moment fattas finns i 3 kap. 1 § 2 mom. i tvångsmedelslagen.
Innan ett beslut om avtjänande av hela strafftiden i fängelse enligt 2 c kap. 11 § i strafflagen fattas, ska den åtalade förordnas att genomgå sinnesundersökning. Domstolen ska samtidigt begära ett utlåtande om huruvida den åtalade ska anses vara synnerligen farlig för någon annans liv, hälsa eller frihet.
För ny behandling enligt 2 c kap. 12 § i strafflagen av frågan om avtjänande av hela strafftiden i fängelse ska Helsingfors hovrätt begära ett utlåtande om huruvida den som förordnats att avtjäna hela strafftiden alltjämt ska anses vara synnerligen farlig för någon annans liv, hälsa eller frihet.
I fråga om sinnesundersökning och intagning på sjukhus i detta syfte föreskrivs särskilt.
Handlingar och syneobjekt (12.6.2015/732)
38 § (12.6.2015/732)
Som bevisning kan för domstolen läggas fram föremål och handlingar. Domstolen kan för att skaffa bevis förrätta syn av ett föremål som inte utan svårighet kan hämtas till domstolen eller av fast egendom eller en plats eller något annat objekt.
Bevis som avses i 1 mom. får läggas fram eller skaffas trots att uppgifter som omfattas av sekretess eller av tystnadsrätt framgår av en handling eller ett föremål eller något annat syneobjekt, om beviset utan oskäliga olägenheter kan behandlas så att uppgifterna inte kommer fram.
39 § (12.6.2015/732)
Om inte domstolen bestämmer att en handling ska läggas fram i original, får en kopia av handlingen läggas fram.
40 § (12.6.2015/732)
Domstolen kan förordna att ett föremål eller en handling ska läggas fram för domstolen eller att syn ska hållas, om föremålet eller handlingen kan ha betydelse som bevis eller förrättandet av syn kan ha betydelse för att få bevis.
Innan domstolen meddelar ett förordnande enligt 1 mom. ska personen i fråga ges tillfälle att bli hörd. Vid behov kan personen höras på det sätt som föreskrivs om förhör av en part eller hörande av ett vittne och även annan bevisning tas emot.
Domstolen får vid behov ålägga personen i fråga att fullgöra sin skyldighet vid vite. Domstolen kan även bestämma att en utmätningsman ska hämta handlingen eller föremålet till domstolen,
varvid 3 kap. i utsökningsbalken ska iakttas. Domstolen har rätt att få handräckning av polisen för att säkerställa förrättandet av syn.
Kallelser (12.6.2015/732)
41 § (12.6.2015/732)
Om en part som ska höras i bevissyfte eller den som åberopats som vittne eller sakkunnig är närvarande i domstolen, får han eller hon genast höras.
Vid behov ska domstolen kalla vittnen och sakkunniga, om inte denna uppgift har anförtrotts parterna på den grund som anges i 11 kap. 2 § eller om inte något annat följer av 5 kap. 19 § i lagen om rättegång i brottmål. Den som ska höras ska kallas att infinna sig vid vite, som domstolen förelägger, och kallelsen ska delges personligen på det sätt som anges i 11 kap. 3, 3 b eller 4 §.
I kallelsen ska det anges vilken dag och vid vilket klockslag samt var sammanträdet hålls. Där ska också nämnas alla behövliga uppgifter om parterna och målet. Dessutom ska i kallelsen lämnas de uppgifter som avses i 62 eller 64 § och i 65 § 3 mom.
Om ett förhör som avses i 52 § eller i 56 § 2 mom. hålls hos en myndighet, kan på förhöret tillämpas vad som föreskrivs om påföljderna av att en part som ska höras i bevissyfte eller ett vittne eller en sakkunnig är frånvarande och om de tvångsmedel som får riktas mot dem. I kallelsen ska lämnas de uppgifter som anges i 3 mom. och meddelas hur förhöret verkställs.
I fråga om kallelse till syn av en person som avses i 1 mom. iakttas vad som ovan i denna paragraf och annanstans föreskrivs om kallelse till sammanträde.
42 § (12.6.2015/732)
Om inte annat följer av någon annan lag, Europeiska unionens lagstiftning eller en internationell överenskommelse som är bindande för Finland, ska domstolen sköta kallelsen, när en kallelse ska delges ett vittne eller en sakkunnig utanför Finland. Domstolen ska sända kallelsen för delgivning till myndigheterna i det land där vittnet eller den sakkunnige vistas. I kallelsen ska anges vilken dag kallelsen senast ska delges.
På ett vittne eller en sakkunnig som inte infinner sig i Finland trots att en kallelse har delgivits honom eller henne i en främmande stat enligt en begäran om rättslig hjälp tillämpas inte vad som i 62 § bestäms om påföljderna för att utebli utan laga hinder, om inte personen i fråga efter det frivilligt har kommit till Finland och inte har iakttagit en här i landet delgiven kallelse att infinna sig för att höras vid domstol.
Bestämmelser om skyldighet för vittnen och sakkunniga att komma från ett annat nordiskt land till Finland för att höras i finsk domstol finns i lagen om skyldighet att i vissa fall inställa sig vid domstol i annat nordiskt land (349/1975).
Bevisningsförfarandet vid huvudförhandlingen (12.6.2015/732)
43 § (12.6.2015/732)
Innan ett vittne eller en sakkunnig hörs ska domstolens ordförande fråga personen om hans eller hennes namn och vid behov försäkra sig om personens identitet. Vid behov ska ordföranden fråga om det finns något hinder för att avge försäkran och om den som ska höras har skyldighet
eller rätt att vägra vittna. Ordföranden ska vid behov underrätta sig om omständigheter som påverkar personens trovärdighet.
Om ett vittne eller en sakkunnig har rätt att vägra vittna, ska ordföranden upplysa personen i fråga om detta och underrätta personen om att han eller hon har samma sanningsplikt som andra vittnen och sakkunniga, om han eller hon inte vill använda sig av denna rätt. Ordföranden ska dessutom vid behov även i övrigt redogöra för innehållet i en tystnadsplikt eller tystnadsrätt som gäller den som ska höras.
Ett anonymt vittne är inte skyldigt att uppge sin identitet.
44 § (12.6.2015/732)
Innan ett vittne hörs ska vittnet avge följande försäkran: Jag N.N. lovar och försäkrar på heder och samvete att jag ska vittna och säga hela sanningen i denna sak, utan att förtiga, lägga till eller ändra någonting.
Försäkran avges inte
1) av den som inte har fyllt 15 år,
2) av den vars psykiska funktioner är störda så att han eller hon uppenbart inte förstår innebörden av försäkran,
3) i ett brottmål
a) av en målsägande som inte har några anspråk i ärendet,
b) av den som har åtalats för samma gärning eller en gärning som står i omedelbart samband med den gärning som åtalet gäller,
c) av den för vilken utfärdats ett bötesföreläggande, strafföreläggande eller ordningsbotsföreläggande för en gärning som avses i underpunkt b, (18.11.2016/987)
d) av den som har begått en gärning som med stöd av 3 kap. 9 § i förundersökningslagen inte överlämnas till åklagaren för prövning eller som åklagaren med stöd av 1 kap. 7 eller 8 § i lagen om rättegång i brottmål eller någon annan motsvarande bestämmelse om åtgärdseftergift har beslutat att inte väcka åtal för,
4) av ett anonymt vittne.
45 § (12.6.2015/732)
Innan en sakkunnig hörs ska han eller hon avge följande försäkran: Jag N.N. lovar och försäkrar på heder och samvete att jag enligt bästa förstånd ska fullgöra det sakkunniguppdrag som jag fått.
46 § (12.6.2015/732)
Innan ett vittne eller en sakkunnig avger sin berättelse, ska domstolens ordförande påminna honom eller henne om sanningsplikten och, om försäkran har avgetts, om vikten av den.
47 § (12.6.2015/732)
En part som hörs i bevissyfte och ett vittne ska avge sin utsaga muntligt. En skriftlig berättelse får inte åberopas, men den som hörs får dock använda skriftliga anteckningar till stöd för minnet.
Om den som hörs i sin muntliga utsaga avviker från vad han eller hon tidigare har berättat för domstolen, åklagaren eller en förundersökningsmyndighet eller inte avger någon utsaga, får den tidigare berättelsen användas som bevis till den del den muntliga utsagan avviker från den tidigare berättelsen eller den som hörs inte har avgett någon utsaga.
48 § (12.6.2015/732)
I ett tvistemål ska parterna och i ett brottmål målsäganden och svaranden förhöras innan någon annan muntlig bevisning tas upp, om inte domstolen av särskilda skäl beslutar något annat. Förhöret hålls på det sätt som bestäms nedan i denna paragraf. Vid behov kan man dock avvika från 2–4 mom.
I ett tvistemål ska huvudförhöret av en part hållas av partens biträde. I ett brottmål ska huvudförhöret av svaranden hållas av svarandens biträde. Huvudförhöret av målsäganden ska hållas av målsägandens biträde eller av åklagaren. Om inte en part i ett tvistemål eller svaranden i ett brottmål har något biträde, ska huvudförhöret hållas av domstolen eller, i ett brottmål, även av åklagaren. Vid huvudförhöret ska den som hörs självmant och vid behov med stöd av frågor avge sin berättelse i ett sammanhang.
Motförhöret ska hållas av motparten till den part som höll huvudförhöret. Motförhör av en målsägande som inte har några anspråk i ärendet ska hållas av åklagarens motpart. Om motparten inte är närvarande, ska motförhöret hållas av domstolen eller, i ett brottmål, även av åklagaren.
Efter motförhöret har domstolen och parterna rätt att ställa frågor till den som hörs. Den part som höll huvudförhöret ska ges tillfälle att ställa sina frågor först.
Domstolen ska förhöra den som inte har fyllt 15 år eller vars psykiska funktioner är störda, om inte den anser att det finns särskilda skäl att uppgiften ska anförtros en part. Parterna ska ges tillfälle att ställa frågor till den som hörs antingen genom domstolens förmedling eller, om domstolen anser att det är lämpligt, direkt till den som hörs. Vid behov kan förhöret hållas någon annanstans än i domstolens sessionssal.
Frågor som genom sitt innehåll, sin form eller sitt framställningssätt inbjuder till ett visst svar får inte ställas vid huvudförhöret. Vid ett motförhör och när kompletterande frågor ställs är sådana frågor tillåtna, när avsikten är att klarlägga i vilken mån vittnets berättelse motsvarar det verkliga händelseförloppet. Domstolen ska avvisa frågor som inte hör till saken eller som är förvirrande eller annars olämpliga.
49 § (12.6.2015/732)
Förhör av vittnen och sakkunniga hålls på det sätt som bestäms i 2 mom. samt i 48 § 3–6 mom. Vid behov kan man dock avvika från 2 mom. och 48 § 3 och 4 mom. En målsägande som inte har några anspråk i ärendet ska dock höras i enlighet med 48 §.
Huvudförhöret ska hållas av den part som åberopar den som ska höras. Om domstolen har åberopat den som ska höras, eller om båda parterna har gjort det, ska domstolen besluta om
vilkendera parten som ska hålla huvudförhöret, om inte det ska anses lämpligast att domstolen håller förhöret.
50 § (12.6.2015/732)
Om flera personer hörs i bevissyfte i ett mål, ska de höras var för sig. Personerna får dock höras mot varandra, om deras utsagor eller utlåtanden är oklara eller motstridiga eller om det behövs av någon annan orsak.
Den som har åberopats som vittne eller sakkunnig får inte vara närvarande vid handläggningen av målet i större utsträckning än vad förhöret av honom eller henne kräver. Domstolen kan dock vid behov tillåta att en sakkunnig är närvarande vid övriga delar av handläggningen av målet. Vid behov kan domstolen även tillåta att en målsägande som inte har några anspråk i ärendet är närvarande vid handläggningen innan han eller hon hörs i bevissyfte. En sådan målsägande får vara närvarande efter att ha hörts.
51 § (12.6.2015/732)
En part som ska höras i bevissyfte samt ett vittne och en sakkunnig kan höras vid huvudförhandlingen skyddad på ett sådant sätt att han eller hon inte kan ses, eller så att en part eller någon annan person inte är närvarande, om domstolen anser att detta är lämpligt och förfarandet behövs
1) för att den som hörs eller någon som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som avses i 17 § 1 mom. ska kunna skyddas mot hot mot liv eller hälsa,
2) i det fallet att den som hörs annars skulle låta bli att berätta vad han eller hon vet om saken,
3) i det fallet att någon stör eller försöker vilseleda den som hörs medan han eller hon talar, eller
4) i det fallet att den som hörs i ett brottmål behöver särskilt skydd av någon annan orsak än den som anges i 1 punkten, i synnerhet med beaktande av hans eller hennes personliga omständigheter och brottets natur.
(8.1.2016/11)
Parterna ska ges tillfälle att ställa frågor till den som hörs.
Bestämmelser om hörande av en person utan att allmänheten är närvarande finns i lagen om offentlighet vid rättegång i allmänna domstolar.
52 § (12.6.2015/732)
En part som ska höras i bevissyfte samt ett vittne och en sakkunnig kan höras vid huvudförhandlingen utan att han eller hon är personligen närvarande, med anlitande av videokonferens eller någon annan lämplig teknisk metod för dataöverföring där de som deltar i sammanträdet har sådan kontakt att de kan tala med och se varandra, om domstolen anser att detta är lämpligt och
1) den som hörs inte personligen kan närvara vid huvudförhandlingen på grund av sjukdom eller av något annat skäl,
2) den som hörs inte kan infinna sig personligen vid huvudförhandlingen utan att det uppstår kostnader eller olägenheter som är betydande i förhållande till bevisningens betydelse,
3) trovärdigheten av den berättelse som den som hörs avger kan bedömas tillförlitligt utan att han eller hon är personligen närvarande vid huvudförhandlingen,
4) förfarandet behövs för att den som hörs eller någon som står i ett sådant förhållande till honom eller henne som avses i 17 § 1 mom. ska kunna skyddas mot hot mot liv eller hälsa,
5) den som hörs inte har fyllt 15 år eller hans eller hennes psykiska funktioner är störda, eller
6) den som hörs i ett brottmål behöver särskilt skydd av någon annan orsak än den som anges i 4 punkten, i synnerhet med beaktande av hans eller hennes personliga omständigheter och brottets natur.
(8.1.2016/11)
I de fall som avses i 1 mom. 1–3 punkten kan personen i fråga dock även höras per telefon.
Parterna ska ges tillfälle att ställa frågor till den som hörs.
53 § (12.6.2015/732)
Om det är nödvändigt för att hemlighålla ett anonymt vittnes identitet, kan domstolen i ett brottmål besluta att vittnet ska höras vid huvudförhandlingen skyddat på ett sådant sätt att han eller hon inte kan ses eller så att svaranden inte är närvarande, eller med anlitande av telefon- eller videoförbindelse eller någon annan lämplig teknisk metod för dataöverföring så att vittnet självt inte är personligen närvarande. När det anonyma vittnet hörs kan vittnets röst också ändras så att han eller hon inte kan identifieras genom den.
Parterna ska ges tillfälle att ställa frågor till ett anonymt vittne.
Trots 51 § 3 mom. ska ett anonymt vittne höras utan att allmänheten är närvarande, om det är nödvändigt för att hemlighålla det anonyma vittnets identitet.
54 § (12.6.2015/732)
Ett sakkunnigutlåtande, en handling, ett syneobjekt samt en berättelse eller en utsaga som avses i 24 § eller i 47 § 2 mom. ska vid huvudförhandlingen presenteras i den utsträckning det behövs.
55 § (12.6.2015/732)
När en huvudförhandling har inletts med stöd av 6 kap. 7 § i denna lag eller 6 kap. 3 § 2 mom. i lagen om rättegång i brottmål kan domstolen trots en parts utevaro förhöra en annan part i bevissyfte eller höra vittnen och sakkunniga, om parten i kallelsen har underrättats om att bevisningen kan tas upp trots att han eller hon uteblir. Vid behov får målet behandlas även till övriga delar.
När huvudförhandlingen fortsätter efter att ha varit uppskjuten ska domstolen för parten redogöra för det rättegångsmaterial som har kommit in i målet i partens utevaro.
Bevisningen tas inte upp på nytt när parten är närvarande. Bevisningen ska dock tas upp på nytt om parten begär det och parten har haft laga hinder för sin utevaro men inte har kunnat anmäla
detta i tid, eller om domstolen anser att det behövs av något särskilt skäl. Om det under huvudförhandlingen med stöd av 1 mom. har lagts fram bevisning som parten inte underrättats om i kallelsen, ska bevisningen tas upp på nytt på partens begäran.
Bevisningsförfarandet utom huvudförhandlingen (12.6.2015/732)
56 § (12.6.2015/732)
Ett bevis får tas upp utom huvudförhandlingen, om
1) huvudförhandlingen ställs in och det kan antas att ett vittne, en sakkunnig eller en part i ett tvistemål eller en målsägande som hörs i bevissyfte i ett brottmål inte behöver eller inte kan höras på nytt vid huvudförhandlingen, eller den som ska höras inte kan infinna sig vid huvudförhandlingen utan att det uppstår kostnader eller olägenheter som är betydande i förhållande till bevisningens betydelse,
2) en part som ska höras i bevissyfte eller ett vittne eller en sakkunnig inte kan närvara vid huvudförhandlingen på grund av sjukdom eller av något annat skäl eller inte kan infinna sig vid huvudförhandlingen utan att det uppstår kostnader eller olägenheter som är betydande i förhållande till bevisningens betydelse,
3) en handling inte kan läggas fram eller syn förrättas vid huvudförhandlingen, eller detta skulle orsaka kostnader eller olägenheter som är betydande i förhållande till bevisningens betydelse,
4) det före huvudförhandlingen är behövligt att höra en part eller någon annan person eller ta emot annan utredning för att reda ut en omständighet om vilken en sakkunnig ska höras.
Om ett bevis tas upp med stöd av 1 mom. 2 eller 4 punkten, kan personen i fråga höras utan att han eller hon är personligen närvarande, genom videokonferens eller någon annan lämplig teknisk metod för dataöverföring där de som deltar i sammanträdet har sådan kontakt att de kan tala med och se varandra, om domstolen anser att detta är lämpligt.
Om det är synnerligen viktigt för utredningen av målet, får ett mål handläggas utom huvudförhandlingen även till övriga delar.
57 § (12.6.2015/732)
Domstolen ska kalla parterna till en förhandling enligt 56 § 1 mom. 2–4 punkten som hålls för bevisupptagning utom huvudförhandlingen. I kallelsen ska det nämnas att förhandlingen kan hållas trots att en part uteblir.
58 § (12.6.2015/732)
Om ett bevis tas upp utom huvudförhandlingen med stöd av 56 § 1 mom. 2–4 punkten eller om ingen huvudförhandling hålls, kan beviset även tas upp vid en annan domstol.
Om domstolen beslutar att ett bevis ska tas upp vid en annan domstol, ska den göra en framställning om bevisupptagning hos den andra domstolen och samtidigt kort redogöra för målet och vad som ska styrkas med beviset. Samtidigt ska den sända de handlingar i målet som behövs för att ta upp beviset till den domstol som ska ta upp beviset.
Den domstol som tar upp bevis på framställning av en annan domstol bestämmer när bevisupptagningen ska ske.
Den domstol som har tagit upp beviset ska sända det rättegångsmaterial som har kommit in vid bevisupptagningen till den domstol där huvudrättegången hålls.
59 § (12.6.2015/732)
Ett bevis som har tagits upp utom huvudförhandlingen ska inte tas upp på nytt vid huvudförhandlingen. Bevisningen ska dock tas upp på nytt om en part som har varit frånvarande begär det och parten har haft laga hinder för sin utevaro men inte har kunnat anmäla detta i tid, eller om domstolen anser att bevisningen behöver tas upp på nytt av särskilda skäl.
Domstolen ska vid behov vid huvudförhandlingen redogöra för det rättegångsmaterial som har kommit in vid bevisupptagning utom huvudförhandlingen.
60 § (12.6.2015/732)
I fråga om bevisupptagning utomlands föreskrivs särskilt.
Bevisning till framtida säkerhet (12.6.2015/732)
61 § (12.6.2015/732)
På ansökan av någon som saken gäller ska i tingsrätten höras ett vittne eller en sakkunnig eller läggas fram en handling eller ett föremål eller förrättas syn i ett tvistemål där rättegång ännu inte har inletts, om sökandens rätt kan vara beroende av att beviset tas upp eller syn förrättas. En ytterligare förutsättning är att det finns risk för att vittnet eller den sakkunnige endast med svårighet kan höras senare eller att något annat bevis går förlorat eller endast med svårighet kan läggas fram senare, eller att syn endast med svårighet kan förrättas senare.
Om någon annan persons rätt är beroende av bevisningen, kan han eller hon vid behov kallas till förhandlingen.
Beviset tas upp i den tingsrätt som är allmänt forum för den som ska höras eller innehavaren av handlingen eller föremålet, eller i den tingsrätt till vilken personen i fråga samtycker till att infinna sig.
Den som ansökt om bevisning som avses i denna paragraf ska stå för kostnaderna för bevisningen.
Tvångsmedel (12.6.2015/732)
62 § (12.6.2015/732)
Ett vittne som uteblir utan laga hinder eller avlägsnar sig utan lov ska dömas till förelagt vite, och om domstolen inte beslutar att fortsätta handläggningen av målet senare kan den bestämma att vittnet genast ska hämtas till domstolen. Om domstolen beslutar att handläggningen av målet ska fortsätta vid ett senare sammanträde, ska den förelägga vittnet ett högre vite eller vid behov bestämma att vittnet ska hämtas till det senare sammanträdet. Ett vittne som ska hämtas får tas i förvar. Ett vittne får inte vara berövat sin frihet längre än fem dygn, transporttiden inräknad. Frihetsberövandet får ändå inte vara längre än vad som är nödvändigt för att säkerställa rättegången.
Om det på grund av hur ett vittne eller någon annan som ska höras personligen i bevissyfte uppför sig finns anledning att anta att han eller hon inte kommer att iaktta en kallelse att infinna sig i domstolen, kan domstolen bestämma att personen i fråga ska hämtas till sammanträdet.
Om en person som avses i 1 eller 2 mom. hämtas till domstolen, får ett förelagt vite inte dömas ut.
En person som förordnats bli hämtad till domstolen med stöd av denna paragraf ska stå för kostnaderna för hämtningen.
63 § (12.6.2015/732)
Om ett vittne obehörigen vägrar avge vittnesmål, ska domstolen vid vite förelägga vittnet att fullgöra sin skyldighet. Om vittnet vägrar iaktta domstolens föreläggande, ska domstolen döma ut vitet. Om vittnet fortfarande vägrar iaktta föreläggandet, kan domstolen med beaktande av ärendets natur, vittnesberättelsens betydelse för avgörandet av målet, vittnets personliga förhållanden och övriga omständigheter genom påtryckningshäktning ålägga vittnet att fullgöra sin skyldighet.
Vittnet får inte hållas i påtryckningshäkte längre än vad som är nödvändigt för att fullgöra skyldigheten att vittna och inte mer än högst sex månader. Påtryckningshäktningen får dock inte vara längre än den tid som målet är anhängigt i domstolen i fråga. Om vittnet samtycker till att vittna, ska handläggningen av målet fortsätta så snart som möjligt.
Domstolen ska minst varannan vecka på nytt behandla frågan om påtryckningshäktningen ska fortsätta. Den som berövats sin frihet ska höras personligen om huruvida han eller hon samtycker till att vittna. Vid handläggningen av ärendet iakttas i övrigt i tillämpliga delar 3 kap. i tvångsmedelslagen.
På ett vittne som är föremål för påtryckningshäktning tillämpas lagen om behandlingen av personer i förvar hos polisen (841/2006) med beaktande av grunden för frihetsberövandet.
64 § (12.6.2015/732)
Bestämmelserna i 62 eller 63 § ska inte tillämpas på ett vittne som inte har fyllt 15 år eller vars psykiska funktioner är störda. Ett sådant vittne får dock hämtas till domstolen. Påtryckningshäktning får inte användas mot ett vittne som är yngre än 18 år. Bestämmelserna i 63 § tillämpas inte på ett vittne som avses i 29 § 2 eller 3 mom.
Bestämmelserna i 62 § ska tillämpas på en sakkunnig. Det får dock inte bestämmas att en sakkunnig ska hämtas till domstolen.
Om den som har åberopat ett vittne eller en sakkunnig avstår från att förhöra denna person eller om frågan om hörande annars förfaller, får vite som har förelagts vittnet enligt 62 eller 63 § eller som har förelagts den sakkunnige enligt 62 § inte dömas ut, och påtryckningshäkte får inte användas mot vittnet. Vittnet ska dock svara för kostnaderna för hämtning, om föreläggandet om hämtning meddelades innan man avstod från förhöret eller frågan om hörande förföll.
Ersättningar och arvoden (12.6.2015/732)
65 § (12.6.2015/732)
Ett vittne har rätt att få skälig ersättning för behövliga kostnader för resor och uppehälle samt för ekonomisk förlust.
En enskild part som har åberopat ett vittne svarar för ersättningen till vittnet. Om ett vittne har åberopats av flera parter, svarar de solidariskt för ersättningen. Om domstolen självmant har
kallat ett vittne, ska de enskilda parterna solidariskt betala ersättning till vittnet. I fråga om ersättning som betalas till vittnen av statens medel föreskrivs särskilt.
Ett vittne som har åberopats av en enskild part har rätt att i förskott få ersättning för kostnader för resor och uppehälle. Förskottet ska betalas av den som enligt 2 mom. ska betala ersättningen till vittnet. I samband med kallelsen ska vittnet underrättas om rätten till förskott. Domstolen ska pröva om förskottet är tillräckligt.
Om en part som är skyldig att betala förskott underlåter att på begäran betala förskott till ett vittne, är vittnet inte skyldigt att inställa sig i domstolen. Parten har inte heller efter det rätt att yrka att vittnet ska höras, om det skulle fördröja målet.
66 § (12.6.2015/732)
En sakkunnig har rätt till skäligt arvode för sitt arbete och för tidsspillan samt till ersättning för behövliga kostnader. Om utlåtande har getts av en myndighet eller en innehavare av en offentlig tjänst eller befattning eller av någon som har förordnats att ge utlåtanden inom området i fråga, ska arvode och ersättning betalas endast om det föreskrivs särskilt om det.
En enskild part som har åberopat en sakkunnig svarar för arvodet och ersättningen till den sakkunnige. Om en sakkunnig har åberopats av flera parter, svarar de solidariskt för arvodet och ersättningen. Om domstolen självmant har åberopat en sakkunnig, ska de enskilda parterna solidariskt betala arvode och ersättning till den sakkunnige. I övriga fall betalas arvodet och ersättningen av statens medel.
En sakkunnig har rätt att i förskott få ersättning för behövliga kostnader. Förskottet ska betalas av den som enligt 2 mom. ska betala ersättningen till den sakkunnige. Domstolen ska pröva om förskottet är tillräckligt.
Bestämmelser om återbetalning till staten av en ersättning som har betalats i förskott av statens medel finns i 21 kap. 13 § i denna lag och i 9 kap. 1 § i lagen om rättegång i brottmål.
Bestämmelserna i denna paragraf ska också tillämpas på kostnader för förrättande av syn.
67 § (12.6.2015/732)
Om någon annan än en part har ålagts att lägga fram ett föremål eller en handling som avses i 38 § för domstolen, har denna person rätt att få skälig ersättning för sina kostnader.
För ersättningen svarar den enskilda part som har åberopat handlingen eller syneföremålet som bevis. Om handlingen eller syneföremålet har åberopats som bevis av flera parter, svarar de solidariskt för ersättningen. Om domstolen självmant har åberopat handlingen eller syneföremålet som bevis, svarar de enskilda parterna solidariskt för ersättningen. I övriga fall betalas ersättningen av statens medel.
I fråga om återbetalning till staten av en ersättning som har betalats av statens medel tillämpas 21 kap. 13 § i denna lag och 9 kap. 1 § i lagen om rättegång i brottmål.
Ändringssökande (12.6.2015/732)
68 § (12.6.2015/732)
Ett beslut som gäller bevisning får överklagas i samband med huvudsaken. Ändring i beslutet får dock sökas separat, om beslutet gäller
1) att döma ut vite,
2) att döma någon att betala kostnader för hämtning,
3) arvode och ersättning till ett vittne eller en sakkunnig,
4) ersättning till en person som har lagt fram en handling eller ett föremål för domstolen.
Beslutet ska iakttas även om överklagas, om inte den domstol som fattade beslutet eller fullföljdsdomstolen bestämmer något annat.
Trots 1 mom. kan domstolen bestämma att ett beslut får överklagas separat, om det med beaktande av beslutets innehåll inte skulle vara till någon nytta att överklaga beslutet i samband med huvudsaken och rättsskyddet för personen i fråga förutsätter en rätt till separat överklagande, eller om det annars finns synnerligen vägande skäl för det. Ändringsansökan ska behandlas skyndsamt.
69 § (12.6.2015/732)
Ett beslut om sinnesundersökning eller påtryckningshäktning eller ett förordnande om hämtning får inte överklagas separat. Klagan över beslutet får anföras av den som har förordnats till sinnesundersökning, det vittne för vars del det beslutats om påtryckningshäktning eller det vittne för vars del det beslutats om hämtning. Det finns ingen tidsbegränsning för anförande av klagan. Klagan ska behandlas skyndsamt.
18 kap (22.7.1991/1052)
Om behandling av olika käromål i samma rättegång och om intervention i tvistemål
1 § (22.7.1991/1052)
Olika käromål som en kärande samtidigt väcker mot en svarande skall behandlas i en och samma rättegång, om de stöder sig på väsentligen samma grund.
2 § (22.7.1991/1052)
Käromål som en kärande väcker mot olika svarande eller som flera kärande samtidigt väcker mot en eller flera svarande skall behandlas i en och samma rättegång, om de stöder sig på väsentligen samma grund.
3 § (22.7.1991/1052)
Om svaranden väcker talan mot käranden och käromålet gäller samma sak eller en sak som har samband med huvudkäromålet eller en fordran som kan användas till kvittning (genkäromål) , skall käromålen behandlas i en och samma rättegång.
4 § (22.7.1991/1052)
Väcker någon som inte är part i rättegången talan mot den ena eller båda parterna om det som tvistemålet gäller, skall käromålet på yrkande av honom behandlas i samma rättegång som huvudkäromålet.
5 § (22.7.1991/1052)
Vill en part, för den händelse att han förlorar målet, mot tredje man framställa återgångskrav eller anspråk på skadestånd eller något annat därmed jämförbart yrkande, får han väcka talan därom till gemensam behandling med huvudkäromålet.
Om någon med anledning av den utgång målet mellan parterna kan få vill väcka talan om ett anspråk som nämns i 1 mom. mot någondera eller båda, får han väcka denna talan till gemensam behandling med huvudkäromålet.
6 § (22.7.1991/1052)
Mål mellan samma eller olika parter kan också i andra fall än de ovan nämnda behandlas i samma rättegång, om det är till fördel för utredningen av målen.
Domstolen kan, när det finns skäl, skilja åt mål som avses i 1 mom. och behandla dem som olika mål.
7 § (22.7.1991/1052)
Käromål får behandlas i samma rättegång så som anges i 1–6 §§, om käromålen har väckts vid samma domstol, om domstolen är behörig att behandla de käromål som skall förenas och om samma rättegångsförfarande är tillämpligt på käromålen.
Väcks en talan som nämns i 3–5 §§ sedan förberedelsen enligt 5 kap. 28 § 1 mom. har konstaterats vara avslutad, kan domstolen behandla käromålen separat, om de inte utan olägenhet kan behandlas i samma rättegång. Detsamma gäller om en part väcker en talan som anges i 3 § eller 5 § 1 mom. efter att den tidsfrist som har satts ut för honom enligt 5 kap. 22 § har löpt ut.
8 § (22.7.1991/1052)
Om någon som inte är part i rättegången hävdar att saken gäller hans rätt och visar sannolika skäl för sitt påstående, får han som intervenient delta i rättegången på endera partens sida.
9 § (22.7.1991/1052)
Vill någon delta i rättegången som intervenient, skall han ansöka om detta hos domstolen. Parterna skall ges tillfälle att bli hörda med anledning av ansökan.
I ett beslut som har fattats under behandlingen av målet och genom vilket en ansökan om intervention har avslagits får ändring sökas särskilt.
10 § (22.7.1991/1052)
En intervenient har rätt att uppträda som part i rättegången. Han får dock inte ändra käromålet eller vidta andra åtgärder som strider mot en åtgärd som parten har vidtagit, och endast vid sidan av parten söka ändring i domen eller beslutet.
Om en dom är gällande för eller mot intervenienten som om den hade meddelats i en rättegång där han själv varit part, har han likväl ställning som part i rättegången.
19 kap (29.5.2009/363)
Brådskande behandling
1 § (29.5.2009/363)
Tingsrätten kan på yrkande av en part besluta att ett mål eller ärende förklaras brådskande, om det finns synnerligen vägande skäl att behandla det före andra mål och ärenden med hänsyn till rättegångens längd, målets eller ärendets natur och dess betydelse för parten samt andra grunder för brådskandeförklaring.
2 § (29.5.2009/363)
En part som yrkar att ett mål eller ärende ska behandlas brådskande ska ansöka om det skriftligen vid den tingsrätt där huvudsaken behandlas. Ansökan ska innehålla yrkandet om brådskandeförklaring och de omständigheter som yrkandet grundar sig på.
Innan tingsrätten avgör ett yrkande om brådskandeförklaring, ska den vid behov ge övriga parter tillfälle att höras på lämpligt sätt.
3 § (29.5.2009/363)
En ansökan om att ett mål eller ärende ska förklaras brådskande avgörs i tingsrätten i en sammansättning med en domare. Den domare som behandlar huvudsaken får själv avgöra ansökan endast om det inte utan dröjsmål går att få tag på någon annan domare för att avgöra den eller om yrkandet är klart ogrundat.
Beslut om brådskandeförklaring kan fattas genom skriftligt förfarande. Beslutet ska fattas utan dröjsmål.
4 § (29.5.2009/363)
Mål och ärenden som har förklarats brådskande ska behandlas i tingsrätten utan ogrundat dröjsmål före andra mål och ärenden.
Brådskandeförklaringen gäller tills huvudsaken har avgjorts i tingsrätten.
5 § (29.5.2009/363)
Ett beslut om att förklara ett mål eller ärende brådskande får inte överklagas separat.
20 kap
Om förlikning (26.8.2005/664)
1 § (26.8.2005/664)
I en anhängig rättegång kan förlikning stadfästas som avgörande i enlighet med bestämmelserna i detta kapitel.
2 § (26.8.2005/664)
En förlikning kan gälla en sådan sak eller del av en sak där förlikning är tillåten.
3 § (26.8.2005/664)
En förlikning stadfästs på begäran av parterna. En förlikning får inte stadfästas, om den strider mot lag eller är uppenbart oskälig eller om den kränker en utomståendes rätt.
Förlikningen stadfästs skriftligen av domstolen. Av avgörandet skall framgå den sak som förlikningen gäller och förlikningens innehåll.
4 § (26.8.2005/664)
Om förlikningen gäller samtliga yrkanden i saken, avslutas behandlingen av saken genom stadfästelsen av förlikningen.
Om förlikningen gäller en del av saken fortsätter rättegången till övriga delar.
5 § (26.8.2005/664)
I ett avgörande av domstolen i en sak som gäller stadfästelse av förlikning får ändring sökas med iakttagande av vad som föreskrivs om sökande av ändring i dom som har meddelats av domstolen i fråga.
21 kap (26.11.1993/1013)
Om rättegångskostnader
1 § (19.3.1999/368)
Den part som förlorar målet är skyldig att ersätta alla motpartens skäliga rättegångskostnader som föranletts av nödvändiga åtgärder, om inte något annat bestäms i lag.
2 § (19.3.1999/368)
I ett mål där förlikning inte är tillåten skall parterna själva svara för sina rättegångskostnader, om det inte finns särskilda skäl att ålägga den ena parten att helt eller delvis ersätta motpartens kostnader.
3 § (26.11.1993/1013)
Om det i samma mål har framställts flera yrkanden, av vilka en del avgörs till förmån för den ena och en del till förmån för den andra parten, får de själva bära sina rättegångskostnader, om det inte finns skäl att ålägga den ena parten att delvis ersätta motpartens kostnader. Om det som en part har förlorat endast är av ringa betydelse i målet, skall han få full ersättning för sina kostnader.
Vad som stadgas i 1 mom. skall på motsvarande sätt tillämpas när domstolen endast delvis bifaller en parts yrkande. Härvid kan en part dock ådömas full ersättning för sina kostnader även i det fall att den del av hans yrkande som inte har godkänts endast gäller en omständighet som är beroende av prövning och som inte har någon nämnvärd inverkan på parternas rättegångskostnader.
4 § (26.11.1993/1013)
Om den vinnande parten har inlett rättegången utan att motparten har givit anledning därtill, eller annars uppsåtligen eller av oaktsamhet har föranlett en onödig rättegång, är han skyldig att ersätta motpartens rättegångskostnader, om det inte med beaktande av de omständigheter som framkommit i målet finns skäl att bestämma att vardera parten själv får bära sina rättegångskostnader.
Om den omständighet av vilken utgången i målet berodde inte före rättegången var känd av den förlorande parten och han inte heller hade bort känna till den, kan domstolen bestämma att parterna själva skall bära sina rättegångskostnader.
5 § (26.11.1993/1013)
Om den ena parten uppsåtligen eller av oaktsamhet åsamkar den andra parten kostnader genom att utebli från domstolen, genom att inte iaktta domstolens förordnanden, eller genom att lägga fram ett påstående som han har vetat eller hade bort veta vara obefogat, eller genom att annars förlänga rättegången genom ett förfarande som strider mot hans skyldighet, är han skyldig att ersätta dessa kostnader oberoende av hur rättegångskostnaderna i övrigt skall ersättas.
6 § (26.11.1993/1013)
Om den ena partens företrädare, ombud eller biträde så som avses i 4 eller 5 § uppsåtligen eller av oaktsamhet har åsamkat den andra parten sådana rättegångskostnader som avses i detta kapitel, kan han, efter att ha beretts tillfälle att bli hörd, åläggas att solidariskt med parten ersätta kostnaderna i fråga.
7 § (26.11.1993/1013)
En part vars talan avvisas anses ha förlorat målet.
Om behandlingen av målet avskrivs på den grund att den ena parten har återkallat sin talan eller inte inställt sig vid domstolen, skall han ersätta motpartens kostnader, om det inte finns särskilda skäl att bestämma ersättningsskyldigheten på något annat sätt.
8 § (26.11.1993/1013)
Ersättningsbara rättegångskostnader är kostnaderna för förberedande av rättegången och för utförande av talan vid domstolen samt för ombudets eller biträdets arvode. Ersättning betalas också för det arbete som rättegången föranlett parten och för förlust som direkt ansluter sig till rättegången. (19.3.1999/368)
Om det har yrkats på dröjsmålsränta på rättegångskostnaderna, skall domstolen bestämma att en årlig dröjsmålsränta skall betalas enligt den räntefot som avses i 4 § 3 mom. räntelagen från det en månad förflutit från den dag då ersättningen dömdes ut. (3.3.1995/285)
8 a § (19.3.1999/368)
Om målet rättsligt varit så oklart att den förlorande parten haft grundad anledning till rättegång, kan domstolen förordna att parterna själva helt eller delvis skall svara för sina rättegångskostnader.
8 b § (19.3.1999/368)
Om det, med beaktande av de omständigheter som lett till rättegång, parternas ställning och sakens betydelse, bedömt som en helhet vore uppenbart oskäligt att förplikta parten att ersätta motpartens rättegångskostnader, kan domstolen på tjänstens vägnar sänka beloppet av de rättegångskostnader som parten skall dömas att betala.
8 c § (19.3.1999/368)
I mål som gäller fordran eller vräkning och som avgörs enligt 5 kap. 13 eller 14 § genom tredskodom utan fortsatt förberedelse, skall domstolen på tjänstens vägnar och med beaktande av den arbetsmängd som krävts för uppsättande av stämningsansökan, fordringsbeloppet och nödvändiga kostnader pröva beloppet av de rättegångskostnader som motparten skall dömas att ersätta.
Justitieministeriet utfärdar närmare bestämmelser om grunderna för beloppen av de rättegångskostnader som döms ut enligt denna paragraf.
8 d § (12.7.2002/601)
Rättegångskostnaderna i hyresmål som gäller bostadslägenheter döms ut i enlighet med 8 c § i detta kapitel. Om vägande skäl föreligger och målet inte avgörs enligt 5 kap. 13 eller 14 § genom tredskodom utan fortsatt förberedelse, kan en part åläggas att betala en större andel av motpartens rättegångskostnader än vad som anges i 8 c §.
9 § (26.11.1993/1013)
Om flera än en part är ansvariga för samma rättegångskostnader, ansvarar de solidariskt för att de ersätts.
Till den del kostnaderna hänför sig till en del av målet som endast angår en av parterna, eller har orsakats av en part på ett sätt som avses i 5 §, skall denna part ersätta dem ensam.
10 § (26.11.1993/1013)
Den som enligt 12 kap. 5 a § har övertagit käromålet svarar tillsammans med den ursprungliga käranden solidariskt för de rättegångskostnader som uppkommit innan han övertog käromålet. För därefter uppkomna kostnader svarar den nya käranden ensam.
Den som har trätt i svarandens ställe svarar ensam för rättegångskostnaderna.
11 § (26.11.1993/1013)
Domstolen skall, om någon av de solidariskt ersättningsskyldiga begär det, bestämma hur kostnaderna skall fördelas mellan dem eller om någon av dem skall ersätta alla kostnader.
12 § (26.11.1993/1013)
Beträffande skyldigheten för en intervenient som avses i 18 kap. 8 § att ersätta rättegångskostnaderna och hans rätt till ersättning för sådana kostnader gäller på motsvarande sätt vad som i detta kapitel stadgas om parter. Han skall dock endast svara för de särskilda kostnaderna för interventionen. Den part på vars sida intervenienten har deltagit får inte åläggas att ersätta de kostnader som avses i denna paragraf.
Beträffande skyldigheten för intervenientens företrädare, ombud eller biträde att ersätta rättegångskostnaderna gäller på motsvarande sätt vad som i detta kapitel stadgas om parternas företrädare, ombud eller biträde.
13 § (26.11.1993/1013)
Skall kostnaderna för bevisning eller andra åtgärder betalas av statens medel eller solidariskt ersättas av parterna, gäller beträffande skyldigheten att ersätta dessa kostnader vad som i detta kapitel stadgas om rättegångskostnader. Om parterna skall bära sina egna rättegångskostnader, kan det bestämmas att kostnaderna skall delas jämnt.
Domstolen kan bestämma att en av statens medel betald kostnad som avses i 1 mom. helt eller delvis skall bäras av staten.
14 § (26.11.1993/1013)
Yrkande på ersättning för rättegångskostnaderna skall framställas innan behandlingen av målet har slutförts. I yrkandet skall beloppet av rättegångskostnaderna och grunderna för dem specificeras. (19.3.1999/368)
Avgörandet beträffande rättegångskostnaderna skall meddelas samtidigt som domstolen avgör målet. I avgörandet skall de kostnader och arvoden som skall ersättas uppges särskilt. Om huvudsaken avgörs vid förberedelsen, kan avgörandet beträffande rättegångskostnader meddelas samtidigt också när de har förblivit stridiga, om inte utredningen av deras belopp anses kräva huvudförhandling för upptagning av muntlig bevisning. (19.3.1999/368)
När domstolen överför ett mål till en annan domstol skall frågan om ersättning för de rättegångskostnader som uppkommit vid den överförande domstolen avgöras i den domstol till vilken målet har överförts.
15 § (19.3.1999/368)
15 § har upphävts genom L 19.3.1999/368
16 § (26.11.1993/1013)
Om ändring söks i en lägre domstols avgörande, skall skyldigheten att ersätta rättegångskostnaderna i den högre domstolen bestämmas enligt vad som har skett vid fullföljdsförfarandet och beroende på om parten har vunnit eller förlorat besvären.
Om målet återförvisas, skall frågan om kostnaderna i den högre domstolen prövas i den lägre domstolen i samband med det återförvisade målet.
I ett ärende som gäller extraordinärt ändringssökande skall skyldigheten att ersätta rättegångskostnaderna bestämmas enligt 1 och 2 mom., om inte något annat följer av särskilda skäl. (28.6.2005/666)
17 § (11.7.1997/690)
17 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
18 § (11.7.1997/690)
18 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
Kompletterande stadganden
19 § (13.5.2011/440)
Åklagaren har rätt att på statens vägnar söka ändring i avgöranden som har fattats med stöd av 13 § även då han eller hon inte verkat som åklagare.
20 § (11.7.1997/690)
20 § har upphävts genom L 11.7.1997/690.
22 kap (22.7.1991/1064)
Om tingsrättens protokoll och dokumentering av bevisningen (23.5.2003/381)
Protokollföring
1 § (22.7.1991/1064)
Vid tingsrätten förs protokoll över handläggningen av tvistemål och brottmål. Protokollet skall undertecknas av den som har satt upp det.
Protokoll i tvistemål
2 § (22.7.1991/1064)
Protokoll skall föras separat för varje tvistemål.
Om målet inte behandlas vid ett sammanträde, behöver protokoll dock inte föras.
Protokollet skall enligt ordförandens anvisningar föras av en tjänsteman vid domstolen eller av särskilda skäl av ordföranden eller en av denne förordnad lagfaren medlem av domstolen. (1.6.2001/441)
3 § (22.7.1991/1064)
I protokollet skall antecknas
1) domstolens namn och handläggningsdagen,
2) namnet på de av domstolens medlemmar som har deltagit i handläggningen av målet samt på protokollföraren,
3) parterna och de som har kallats att höras samt om de är närvarande,
4) parternas ombud eller biträden samt tolkar,
5) saken samt
6) orsaken till att handläggning har skett inom stängda dörrar.
2 mom. har upphävts genom L 11.7.1997/690. (11.7.1997/690)
4 § (22.7.1991/1064)
Protokollet över den muntliga förberedelsen skall utöver vad som föreskrivs i 3 § ange
1) de yrkanden, invändningar, medgivanden och motsättanden som har framförts,
2) de omständigheter som en part grundar sina yrkanden och motsättanden på och motpartens yttranden om dem,
3) de bevis som har åberopats och vad som skall styrkas med varje bevis, samt
4) övriga omständigheter som behövs för att huvudförhandling skall kunna hållas.
(30.8.2002/768)
Om det som med stöd av 1 mom. skall anges i protokollet framgår av stämningsansökan, svaromålet, någon annan handling som har lämnats till domstolen eller ett protokoll som tidigare har satts upp, räcker det med att i protokollet till denna del hänvisa till handlingen eller protokollet.
Vad 1 mom. stadgar skall i tillämpliga delar också iakttas när protokoll sätts upp över någon annan handläggning som sker utom huvudförhandlingen.
5 § (22.7.1991/1064)
Protokollet över huvudförhandlingen skall utöver vad som föreskrivs i 3 § innehålla de uppgifter som behövs för behandlingen av målet, och det skall ange
1) de yrkanden, invändningar, medgivanden och motsättanden som har framförts,
2) de omständigheter som en part grundar sina yrkanden och motsättanden på och motpartens yttranden om dem,
3) vittnen, sakkunniga och övriga personer som har hörts i saken samt andra bevis som har lagts fram.
(30.8.2002/768)
Om det som med stöd av 1 mom. skall anges i protokollet framgår av stämningsansökan, svaromålet, någon annan handling som har lämnats till domstolen eller ett protokoll som tidigare har satts upp, räcker det med att i protokollet till denna del hänvisa till handlingen eller protokollet.
6 § (22.7.1991/1064)
Förhör med ett vittne eller en sakkunnig samt med en part som hörs i bevissyfte eller med någon annan skall tas upp på band. Om det inte är möjligt att banda förhöret, skall utsagan ordagrant tas in i protokollet.
Är det uppenbart onödigt att banda en utsaga på grund av att den är kort, skall i protokollet i stället noggrant antecknas vad som har berättats i saken. En protokollförd muntlig utsaga skall genast läsas upp, och i protokollet skall antecknas ett yttrande av avgivaren om att utsagan har blivit riktigt uppfattad.
7 § (22.7.1991/1064)
Protokollet skall ta upp vad domstolen har iakttagit vid syn.
8 § (22.7.1991/1064)
I protokollet får inte utan skäl tas in andra uppgifter än de som nämns i 3–7 §§.
9 § (23.5.2003/381)
En bevisinspelning skall i den domstol som behandlar saken till nödvändiga delar skrivas ut (utskrift), om domstolen anser att detta främjar behandlingen av saken. Inspelningen får kopieras eller skrivas ut också om en part eller någon annan begär det.
10 § (22.7.1991/1064)
Bandet skall bevaras i minst sex månader från det målet avgjordes. Om ändring har sökts, skall bandet dock bevaras tills målet har avgjorts och avgörandet har vunnit laga kraft.
11 § (30.8.2002/768)
Protokollet, domen, ett särskilt avfattat beslut och handlingarna skall sammanställas till en akt.
12 § (22.7.1991/1064)
Vid tingsrätten skall föras dagbok över tvistemål. Dagboken skall utvisa dagen då ett mål har kommit in, vilka åtgärder som har vidtagits och när målet har avgjorts samt innehålla behövliga uppgifter om ändringssökande.
13 § (30.8.2002/768)
Justitieministeriet utfärdar vid behov närmare bestämmelser om förandet av dagböcker och förteckningar samt om behandlingssystemen och datainnehållet i de dokument som lämnas ut från dem liksom även om formulären för de intyg, ansökningar, stämningsansökningar och andra handlingar som skall utfärdas.
23 kap (11.7.1997/690)
Om omröstning
Om omröstning i allmänhet
1 § (11.7.1997/690)
Om domstolens medlemmar inte under överläggningen i rätten når enighet om avgörandet, skall omröstning förrättas.
Röstningen sker enligt tjänsteår så att den yngsta medlemmen säger sin mening först och ordföranden sist. Föredrar en medlem av domstolen målet, skall dock han först säga sin mening.
2 § (11.7.1997/690)
Finns det nämndemän i tingsrätten, skall ordföranden för nämndemännen redogöra för de frågor som kommit fram i målet och de stadganden som är tillämpliga på dem.
Vid omröstning skall nämndemännen säga sin mening sist.
3 § (11.7.1997/690)
Meningarna skall motiveras.
En medlem som förenar sig om en tidigare framförd åsikt skall motivera sin mening endast om motiveringen avviker från vad som har framförts tidigare.
4 § (11.7.1997/690)
Om det uppstår olika meningar om hur omröstningen skall förrättas eller om resultatet av omröstningen, skall domstolen särskilt rösta om denna fråga. Stadgandena om omröstning i tvistemål skall då iakttas.
Omröstning i tvistemål
5 § (11.7.1997/690)
Om flera yrkanden eller ett kvittningsanspråk har framställts i ett tvistemål, skall en särskild omröstning hållas om vart och ett av dem. Detsamma gäller om det i ett mål om ett och samma yrkande finns flera frågor som inverkar på domslutet.
En medlem av domstolen skall uttala sig om varje fråga som domstolen skall avgöra.
6 § (11.7.1997/690)
Vid omröstningen skall den mening gälla som omfattas av mer än hälften av medlemmarna. Vid lika röstetal gäller den mening som ordföranden omfattar.
7 § (11.7.1997/690)
I rättegångsfrågor skall en särskild omröstning hållas.
8 § (11.7.1997/690)
Gäller omröstningen penningbelopp eller något annat yrkande av viss storlek och har vid omröstningen flera meningar än två fått understöd utan att någon av dem skall gälla enligt 6 §, skall de röster som givits för det till beloppet högsta yrkandet läggas samman med de röster som har avgivits för det yrkande som kommer därnäst, och om det behövs, skall sammanläggningen fortsätta till dess någon mening skall gälla enligt 6 §.
9 § (11.7.1997/690)
Röstas i ett tvistemål om utdömande av förelagt vite eller fängelsestraff, skall stadgandena om omröstning i brottmål tillämpas.
24 kap (6.3.1998/165)
Om domstolens avgörande
Tingsrättens avgörande i tvistemål
1 § (6.3.1998/165)
Ett avgörande av huvudsaken i ett tvistemål är dom. Annat avgörande av domstolen är beslut.
2 § (6.3.1998/165)
I domen får beaktas endast det rättegångsmaterial som har lagts fram vid huvudförhandlingen. I domen får dock även beaktas bevis som har tagits upp utom huvudförhandlingen och som med stöd av 17 kap. 59 § 1 mom. inte ska tas upp på nytt vid huvudförhandlingen. Om en ny huvudförhandling har hållits, får i domen endast beaktas det som då har lagts fram. I domen får också beaktas det rättegångsmaterial som har lagts fram vid en komplettering av huvudförhandlingen enligt 6 kap. 14 §. (12.6.2015/732)
När målet avgörs vid förberedelsen, får i domen beaktas allt som har lagts fram i stämningsansökan, det skriftligt svaromålet och utsagorna eller i övrigt.
3 § (6.3.1998/165)
Domstolen får inte döma över något annat eller mera än vad en part har yrkat.
I ett mål där förlikning är tillåten får domen inte grundas på någon omständighet som en part inte har åberopat som stöd för sitt yrkande eller motsättande. (30.8.2002/768)
4 § (6.3.1998/165)
En dom skall motiveras. I domskälen skall anges de omständigheter och den rättstillämpning som avgörandet grundar sig på. I domskälen skall också redogöras för på vilken grund en tvistig omständighet har styrkts eller inte styrkts.
5 § (6.3.1998/165)
Domstolen kan genom dom separat avgöra ett självständigt yrkande i ett mål där flera yrkanden har framställts (deldom). Domstolen får också särskilt avgöra den del av ett yrkande som har medgivits.
Ett fordringsanspråk och kvittningsanspråk mot det skall dock avgöras tillsammans, om inte det yrkande som gäller huvudfordran med stöd av 5 kap. 14 § 2 mom. skall avgöras genom tredskodom.
6 § (6.3.1998/165)
Om käromålets avgörande beror av avgörandet av ett annat käromål som behandlas vid samma rättegång, kan domstolen genom en särskild dom avgöra det sistnämnda käromålet (mellandom). Domstolen får då besluta att behandlingen av målet i övrigt skall fortsätta först sedan mellandomen har vunnit laga kraft.
Domstolen kan på begäran av en part genom mellandom separat också avgöra en fråga som gäller ett yrkande och som måste klarläggas för att samma yrkande i övrigt skall kunna avgöras.
Mellandomen får då endast av något särskilt skäl meddelas mot en parts vilja. Ändring i en mellandom som avses i detta moment får sökas särskilt endast om det är onödigt att behandla målet till övriga delar med anledning av att mellandomen har meddelats. I annat fall får ändring sökas i en mellandom som avses i detta moment endast om ändring söks i det slutliga avgörandet.
7 § (6.3.1998/165)
Tingsrättens dom skall utgöra en fristående handling. Där skall anges
1) domstolens namn samt den dag då domen meddelas,
2) parternas namn,
3) en redogörelse för parternas yrkanden och svaromål samt de omständigheter på vilka de grundas,
4) en förteckning över de personer som blivit hörda i bevissyfte och över övriga framlagda bevis,
5) domskälen,
6) de lagrum och rättsnormer som har tillämpats,
7) domslutet, samt
8) namnet på de medlemmar som har tagit del i avgörandet av målet och deras tjänsteställning, och om omröstning har skett. Har domstolen röstat, skall till domen fogas skiljaktiga meningar.
Ett referat som ingår i domen kan helt eller delvis ersättas genom att till domen fogas en kopia av stämningsansökan eller svaromålet eller någon annan handling, om klarheten i domen inte genom detta äventyras.
8 § (6.3.1998/165)
Beslutsöverläggningen skall hållas så snart huvudförhandlingen har avslutats eller senast följande vardag. Sedan överläggningen har avslutats skall domen avkunnas. När domen avkunnas skall domskälen och domslutet meddelas, om det inte är nödvändigt att domen avkunnas i sin helhet. Om parterna samtycker till detta kan domskälen då uppges endast i huvuddrag. Om det har röstats om domen, skall detta meddelas när domen avkunnas. (30.8.2002/768)
Om överläggningen mellan domstolens medlemmar eller avfattandet av domen i ett omfattande eller svårt mål kräver det, får domen meddelas i domstolens kansli inom 14 dagar från den dag då huvudförhandlingen avslutades. Kan domen av särskilda skäl inte meddelas inom denna tid, skall den meddelas så snart som möjligt. Då handläggningen avslutas skall de parter som är närvarande underrättas om när domen meddelas.
När ett mål avgörs utan att det hålls någon huvudförhandling eller något sammanträde för förberedelse, skall domen utan dröjsmål meddelas i domstolens kansli. Domstolen skall då i god tid skriftligen underrätta parterna om vilken dag domen kommer att meddelas. Om tredskodom meddelas, behöver parterna dock inte underrättas. Inte heller behöver den part underrättas om domen, till vars förmån den har meddelats utan att han har yrkat det.
9 § (6.3.1998/165)
Tingsrättens dom skall undertecknas av ordföranden.
Tingsrättens domar och särskilt avfattade beslut arkiveras genom att de fogas till en akt. (30.8.2002/768)
10 § (6.3.1998/165)
Domstolen skall rätta skriv- och räknefel i domen eller andra klara fel som kan jämställas med dem. Också domstolens ordförande eller, om han har förhinder, en lagfaren medlem får rätta ett fel. Innan detta sker skall parterna vid behov ges tillfälle att uttala sig om rättelsen.
Rättelsen skall antecknas i domen samt i den kopia eller det exemplar av domen som har getts parten. Om den kopia eller det exemplar av domen som har getts parten inte kan rättas, skall en kopia av den rättade domen sändas till parten. Om ändring har sökts i målet, skall ett meddelande om rättelsen tillställas fullföljdsdomstolen.
En part har rätt att anföra klagan över rättelsen inom 30 dagar från det han fick del av den.
11 § (6.3.1998/165)
Domstolen kan på begäran av en part komplettera domen, om något yrkande av en part inte har avgjorts i den. Har ingenting uttalats i domen om ett sådant yrkande av en part om vilket förlikning inte är tillåten, kan domen också kompletteras på tjänstens vägnar.
En part skall begära komplettering av en dom genom skriftlig ansökan inom 14 dagar från det domen avkunnades eller meddelades. Domen kan kompletteras på tjänstens vägnar, om en part inom 14 dagar från avkunnandet eller meddelandet har kallats till en behandling som gäller komplettering av domen eller om han har ombetts att avge en skriftlig utsaga om kompletteringen.
Parterna skall kallas till den behandling som gäller kompletteringen vid äventyr att frånvaro inte hindrar att domen kompletteras. Om domstolen inte anser att en muntlig förhandling behövs, skall den av parterna begära en skriftlig utsaga om den fråga som skall behandlas och samtidigt meddela vilken dag avgörandet om kompletteringen meddelas.
12 § (6.3.1998/165)
Domstolen skall när den kompletterar domen vara lika sammansatt som när den meddelade domen. Om någon av domstolens medlemmar har fått förhinder, skall domstolen vid kompletteringen vara så sammansatt att den hade varit behörig att behandla målet i denna sammansättning.
Avgörandet av komplettering av domen skall fogas till domen, och på den skall göras en anteckning om att den har kompletterats efteråt. Om ändring har sökts i saken, skall fullföljdsdomstolen underrättas om kompletteringen.
Ändring i ett avgörande om komplettering av dom får sökas genom besvär.
13 § (6.3.1998/165)
Parterna ges som expedition en kopia av tingsrättens dom.
Kopian av tingsrättens dom skall bestyrkas av ordföranden, en lagfaren medlem eller en därtill förordnad tjänsteman.
En kopia av tingsrättens dom skall, räknat från den dag då domen avkunnades eller meddelades, finnas tillgänglig för parterna i tingsrättens kansli
1) inom två veckor, om missnöje har anmälts i saken, och
2) i annat fall om möjligt inom 30 dagar.
14 § (6.3.1998/165)
Tingsrättens beslut skall ingå i protokollet. Ett beslut genom vilket målet avvisas skall dock alltid utgöra en fristående handling.
Ett beslut skall motiveras, om ett yrkande eller en invändning i målet förkastas eller om en motivering annars behövs.
Om beslutet skall i övrigt i tillämpliga delar gälla vad som bestäms om domar.
Hovrättens avgörande
15 § (6.3.1998/165)
Av hovrättens dom eller slutliga beslut skall framgå
1) domstolens namn samt den dag då avgörandet avkunnats eller meddelats,
2) parternas namn,
3) i nödvändig utsträckning en redogörelse för tingsrättens avgörande samt en redogörelse för parternas yrkanden och svaromål i hovrätten jämte motiveringar,
4) en förteckning över de personer som i bevissyfte har blivit hörda i hovrätten och över övriga där framlagda bevis,
5) motiveringarna,
6) de lagrum och rättsnormer som har tillämpats,
7) domslutet eller beslutet, samt
8) namnet på de ledamöter som har avgjort saken och deras tjänsteställning, och om omröstning har ägt rum. Till domen eller det slutliga beslutet skall fogas skiljaktiga meningar och föredragandens betänkande som avviker från hovrättens avgörande.
Redogörelsen för tingsrättens avgörande kan helt eller delvis ersättas genom att till domen eller det slutliga beslutet fogas en kopia av hela eller av behövliga delar av tingsrättens avgörande, om
klarheten i hovrättens avgörande inte genom detta äventyras. Till den del hovrätten omfattar tingsrättens motivering behöver denna inte återges.
Över domen eller det slutliga beslutet upprättas en liggare som skall undertecknas av dem som har deltagit i avgörandet av saken. Föredraganden kontrasignerar liggaren. En expedition som skall ges en part undertecknas av föredraganden i saken eller av någon annan tjänsteman som presidenten förordnat.
16 § (6.3.1998/165)
Om hovrätten inte ändrar motiveringen till tingsrättens avgörande eller dess slutresultat, förslår i stället för det som bestäms ovan i 15 § 1 mom. 5–7 punkten ett meddelande att det har prövats att tingsrättens avgörande är riktigt och att det inte har framkommit någon anledning att ändra avgörandet. Härvid behöver någon redogörelse för tingsrättens avgörande inte ingå i hovrättens avgörande. Till avgörandet skall fogas en kopia av hela eller av behövliga delar av tingsrättens avgörande.
17 § (6.3.1998/165)
Sedan beslutsöverläggningen har avslutats avkunnas hovrättens avgörande eller meddelas i hovrättens kansli. Ett avgörande som har avkunnats dateras dagen för avkunnandet och ett avgörande som meddelats i kansliet dateras enligt den dag då det finns tillgängligt för parterna.
En dom och ett slutligt beslut skall meddelas inom 30 dagar från den dag då huvudförhandlingen avslutades. Kan ett avgörande av särskilda skäl inte meddelas inom denna tid, skall det meddelas så snart som möjligt. Beslutsöverläggningen skall likväl hållas så snart huvudförhandlingen har avslutats eller senast följande vardag.
18 § (13.5.2011/440)
Hovrätten ska sända ett exemplar av sitt avgörande till alla som fört talan i hovrätten.
Ett exemplar ska sändas till svaranden i ett brottmål också om han eller hon inte har utövat talan i hovrätten, om hovrätten har ändrat tingsrättens avgörande för svarandens vidkommande. Ett exemplar ska sändas till åklagaren i ett brottmål som han drivit också i det fall att åklagaren inte har utövat talan i hovrätten.
19 § (6.3.1998/165)
Om inte något annat bestäms, gäller i fråga om hovrättens avgöranden i övrigt i tillämpliga delar det som bestäms om tingsrättens avgöranden.
Högsta domstolens avgörande
20 § (6.3.1998/165)
Om högsta domstolens avgörande på ansökan om fullföljdstillstånd och besvär bestäms i 30 kap. rättegångsbalken.
Delgivning av meddelanden och kallelser
21 § (6.3.1998/165)
Meddelanden och kallelser som nämns i detta kapitel får domstolen sända med posten, om inte något annat delgivningssätt anses nödvändigt.
25 kap (6.3.1998/165)
Om fullföljd av talan från tingsrätt till hovrätt
Allmänna bestämmelser
1 § (6.3.1998/165)
Ändring i tingsrätts avgörande söks hos hovrätten genom besvär.
I en tingsrätts dom och slutliga beslut samt i övriga avgöranden som har fattats i samband därmed får ändring sökas genom besvär, om inte ändringssökande har förbjudits särskilt.
I en tingsrätts avgöranden under rättegången får ändring sökas genom besvär endast om detta är uttryckligen tillåtet.
2 § (6.3.1998/165)
I ett mål där förlikning är tillåten kan parterna skriftligen avtala att ingen av dem söker ändring i domen genom besvär. Avtalet skall gälla en viss tvist eller framtida tvister som uppstår på grund av ett visst angivet rättsförhållande.
Under besvärstiden kan en part med bindande verkan anmäla att han helt eller delvis nöjer sig med tingsrättens avgörande. Anmälan skall göras skriftligen till tingsrätten.
Fullföljdsanvisningar
3 § (13.5.2011/440)
När en tingsrätt avkunnar eller meddelar ett avgörande ska den samtidigt uppge om ändring kan sökas i avgörandet och vad som ska iakttas när ändring söks.
Närvarande parter ska omedelbart efter det att avgörandet har avkunnats lämnas skriftliga anvisningar av vilka framgår hur den som är missnöjd med avgörandet ska förfara för att få målet till prövning i hovrätten eller söka ändring genom prejudikatbesvär enligt 30 a kap. I anvisningarna ska också förfarandet med prejudikatbesvär beskrivas i huvuddrag. Anvisningar lämnas dock inte till åklagaren eller till någon annan part, om detta befinns vara uppenbart onödigt.
4 § (6.3.1998/165)
Om tingsrätten dömer till straff en svarande som var frånvarande när behandlingen av målet avslutades i sammanträde, skall tingsrätten omedelbart efter att domen har avkunnats eller meddelats underrätta honom om vilken dag detta gjorts, den utdömda påföljden samt samtidigt sända honom de i 3 § 2 mom. nämnda anvisningarna. Meddelandet får sändas med posten till den adress som svaranden senast har uppgett. Underrättelse behöver likväl inte ske i fråga om böter eller förvandlingsstraff.
Missnöjesanmälan
5 § (6.3.1998/165)
En part som vill söka ändring i tingsrättens avgörande skall vid äventyr av förlust av talan anmäla missnöje därmed. Om flera parter har gemensam talan, räcker en missnöjesanmälan.
Missnöje skall anmälas senast den sjunde dagen efter den dag då tingsrättens avgörande avkunnades eller meddelades.
Missnöjesanmälan kan göras antingen muntligen eller skriftligen hos den domstol som avgjort målet eller i dess kansli.
6 § (6.3.1998/165)
En häktad eller en person som avtjänar fängelse- eller förvandlingsstraff får i brottmål anmäla missnöje hos fängelsedirektören. Om tiden för missnöjesanmälan går ut medan en sådan person till följd av en rättegång eller fångtransport befinner sig utanför straffanstalten, får han anmäla missnöje dagen efter den då han anlänt till fängelset.
7 § (13.5.2011/440)
Missnöjesanmälan får begränsas till att gälla en del av underrättens avgörande. Begränsningen ska nämnas då missnöje anmäls.
Åklagaren ska, om svarandena är flera, när han eller hon anmäler missnöje uppge vem av dem som missnöjesanmälan gäller.
8 § (6.3.1998/165)
En missnöjesanmälan får återkallas inom den tid som är bestämd för anmälan av missnöje. På återkallelse skall tillämpas vad som bestäms om missnöjesanmälan.
9 § (6.3.1998/165)
Har missnöje inte anmälts i bestämd ordning eller anmäls missnöje med ett avgörande i vilket ändring inte får sökas, godkänns anmälan inte.
Om godkännande av missnöjesanmälan beslutar tingsrättens ordförande. Är han förhindrad, avgörs frågan av en annan lagfaren medlem av tingsrätten. Om missnöjesanmälan inte har godkänts, skall vederbörande omedelbart underrättas om saken.
Om missnöjesanmälan inte har godkänts, får klagan över detta anföras hos hovrätten. Klagoskriften skall tillställas tingsrättens kansli inom trettio dagar från den dag då avgörandet avkunnades eller meddelades. Anser hovrätten att missnöjesanmälan har skett i laga ordning, skall den vid behov utsätta en ny tid för ändringssökande.
10 § (6.3.1998/165)
Om en godkänd missnöjesanmälan skall anteckning göras i tingsrättens avgörande, i den kopia som skall ges en part och i diariet samt behövliga längder och meddelanden.
10 a § (23.5.2003/381)
När en missnöjesanmälan över ett avgörande som träffats under rättegången har godkänts, kan tingsrätten vid behov bestämma att behandlingen av saken fortsätter först efter att besvären har avgjorts.
Besvärsanvisning
11 § (6.3.1998/165)
När missnöjesanmälan har gjorts och godkänts, skall besvärsanvisning fogas till den kopia av tingsrättens avgörande som skall ges till parten.
I besvärsanvisningen ska nämnas fullföljdsdomstolen och den dag då besvärstiden löper ut. I besvärsanvisningen ska redogöras för bestämmelserna om fullföljande av besvär, tillstånd till fortsatt handläggning och grunderna för tillståndet samt om besvärsskriftens innehåll och bilagor. Besvärsanvisningen ska dessutom innehålla motsvarande uppgifter om motbesvär och prejudikatbesvär enligt vad som föreskrivs i 14 a–14 c § och i 30 a kap. (24.6.2010/650)
Är besvärsanvisningen felaktig och har felet inte tydligt kunnat upptäckas, skall besvären inte avvisas på grund av detta, om ändringssökanden har iakttagit antingen anvisningen eller vad som bestäms om saken.
Fullföljande av besvär
12 § (6.3.1998/165)
Tiden för besvär är 30 dagar från den dag då tingsrättens avgörande avkunnades eller meddelades.
Senast den dag då fristen löper ut skall en part före tjänstetidens utgång tillställa tingsrättens kansli sin besvärsskrift. Besvär som inte har anförts inom föreskriven tid lämnas utan avseende.
Om ändringssökanden vill återkalla besvär, skall han inge en till hovrätten riktad skriftlig återkallelseanmälan som tillställs hovrättens registratorskontor eller tingsrättens kansli.
13 § (23.5.2003/381)
Kan ändring inte sökas inom föreskriven tid på grund av laga förfall eller av något annat godtagbart skäl, sätter tingsrätten på ansökan ut en ny tid för ändringssökande.
Om ny tid skall skriftligen ansökas hos tingsrätten innan den ursprungliga tiden har löpt ut. Till ansökan skall fogas en utredning om det förfall som drabbat sökanden eller om annat skäl för ansökan.
14 § (6.3.1998/165)
Beslut om utsättande av ny tid eller om att besvären skall avvisas på grund av försening fattas av en lagfaren medlem av tingsrätten.
Om ansökan om utsättande av ny tid avslås eller om besvären avvisas på grund av försening, skall parterna i god tid innan avgörandet ges skriftligen meddelas vilken dag avgörandet kommer att ges.
Motbesvär (23.5.2003/381)
14 a § (23.5.2003/381)
Ändringssökandens motpart kan överklaga tingsrättens avgörande utan att anmäla missnöje (motbesvär).
Tiden för motbesvär är två veckor från utgången av den besvärstid som föreskrivits för ändringssökanden.
14 b § (24.6.2010/650)
Motbesvären förfaller om besvären återkallas, förfaller eller avvisas eller om ändringssökanden inte meddelas tillstånd till fortsatt handläggning. Motbesvären förfaller dock inte om besvären återkallas först vid huvudförhandlingen.
14 c § (23.5.2003/381)
Angående motbesvär iakttas i övrigt vad som föreskrivs om besvär.
Besvärsskriftens innehåll och bilagor
15 § (23.5.2003/381)
I besvärsskriften, som skall ställas till hovrätten, skall uppges
1) det avgörande av tingsrätten i vilket ändring söks,
2) till vilka delar ändring söks i tingsrättens avgörande,
3) vilka ändringar som yrkas i tingsrättens avgörande,
4) de grunder på vilka ändring yrkas och till vilka delar ändringssökanden anser att motiveringen för tingsrättens avgörande är felaktig,
4 a) grunden för att tillstånd till fortsatt handläggning ska meddelas i ett mål eller ärende där det enligt 25 a kap. 5 § behövs tillstånd till fortsatt handläggning och skälen till att ändringssökanden anser att det finns grund för tillståndet, om inte dessa annars framgår av besvärsskriften, (10.4.2015/386)
5) de bevis på vilka ändringssökanden önskar stöda sig och vad ändringssökanden vill styrka med vart och ett av dem, samt
6) en eventuell begäran om att huvudförhandling skall hållas i hovrätten.
En ändringssökande som önskar att huvudförhandling skall hållas i hovrätten skall uppge den specificerade orsaken till detta. Ändringssökanden skall också uppge sin åsikt om huruvida parterna skall höras personligen vid huvudförhandlingen samt vilka vittnen, sakkunniga och andra personer det är nödvändigt att höra i bevissyfte.
En ändringssökande som i ett tvistemål åberopar omständigheter eller bevis som inte har lagts fram i tingsrätten, skall ange varför det skulle vara tillåtet att åberopa dessa i hovrätten med beaktande av 17 §.
16 § (6.3.1998/165)
I besvärsskriften ska uppges parternas namn samt uppgifter om hur deras lagliga företrädare eller ombud eller biträde kan nås samt den postadress och eventuell annan adress under vilken uppmaningar, kallelser och meddelanden i saken kan sändas till ändringssökanden (processadress). Uppgifter om hur parter samt vittnen eller andra som ska höras kan nås per telefon och på något annat sätt ska också på ett lämpligt sätt meddelas hovrätten. Om någon av uppgifterna ändras senare, ska ändringssökanden meddela hovrätten detta utan dröjsmål. (14.5.2010/362)
Besvärsskriften skall undertecknas av ändringssökanden eller, om han inte själv har uppsatt den, av uppsättaren.
Till besvärsskriften skall fogas de handlingar som ändringssökanden åberopar och som inte har lagts fram i tingsrätten samt kopior av besvärsskriften och de till den fogade handlingarna.
Nytt material i hovrätten
17 § (6.3.1998/165)
I ett tvistemål får ändringssökanden inte i hovrätten åberopa andra omständigheter eller bevis än de som har lagts fram i tingsrätten, utom då han gör sannolikt att han inte har kunnat åberopa omständigheten eller beviset i tingsrätten eller att han har haft giltiga skäl att inte göra det.
Ett kvittningsanspråk som framställs först i hovrätten kan avvisas, om det inte kan prövas utan svårighet.
Kompletterande bestämmelser
18 § (6.3.1998/165)
Skrivelser och till dem fogade handlingar som har tillställts tingsrättens kansli och är riktade till hovrätten skall utan dröjsmål sändas från tingsrätten till hovrätten. Samtidigt skall akten i saken och ljudupptagningarna sändas till hovrätten. Av tingsrättens dom och särskilt avfattade beslut sänds dock bara kopior till hovrätten. (30.8.2002/768)
Har en besvärsskrift som skall tillställas tingsrättens kansli inkommit till hovrätten inom utsatt tid, skall besvären inte avvisas på grund av detta. Besvärsskriften skall ofördröjligen sändas från hovrätten till tingsrättens kansli.
19 § (13.5.2011/440)
19 § har upphävts genom L 13.5.2011/440.
25 a kap (24.6.2010/650)
Om inledande av förberedelsen av ett besvärsärende vid hovrätten och om tillstånd till fortsatt handläggning
Allmänna bestämmelser
1 § (24.6.2010/650)
I detta kapitel föreskrivs om inledande av förberedelsen av ett besvärsärende vid hovrätten och om tillstånd till fortsatt handläggning och om meddelande av detta tillstånd.
Om det inte krävs tillstånd till fortsatt handläggning i ett besvärsärende eller om tillstånd meddelas på de grunder som anges i 11 §, fortsätter handläggningen av ärendet så som anges i 26 kap.
Om tillstånd till fortsatt handläggning inte meddelas, står tingsrättens avgörande fast.
Inledande av förberedelsen
2 § (24.6.2010/650)
Förberedelsen av ett besvärsärende vid hovrätten inleds när besvärsskriften inkommer från tingsrätten. För förberedelsen svarar en ledamot (för förberedelsen ansvarig ledamot).
3 § (24.6.2010/650)
Om besvären är bristfälliga och en komplettering behövs för att rättegången ska kunna föras vidare, ska ändringssökanden uppmanas att avhjälpa bristen inom en tid hovrätten sätter ut. Samtidigt ska ändringssökanden upplysas om vad påföljden kan bli om uppmaningen inte följs.
Om besvären är bristfälliga också efter det att de har kompletterats, får parten av särskilda skäl ges ett nytt tillfälle att komplettera dem.
4 § (24.6.2010/650)
Om ändringssökanden inte följer en uppmaning att komplettera besvären och de är så bristfälliga att de inte kan läggas till grund för en rättegång i hovrätten, ska besvären avvisas.
Hovrätten ska genast avvisa besvären, om det finns något annat hinder för att pröva dem än ett sådant som avses i 3 §.
Tillstånd till fortsatt handläggning
5 § (10.4.2015/386)
Tillstånd till fortsatt handläggning behövs i ett mål eller ärende, när tingsrättens avgörande överklagas genom besvär.
En svarande i ett brottmål som har dömts till strängare straff än fängelse i åtta månader behöver dock inte tillstånd till fortsatt handläggning i någon del av målet, om besvären avser det brott som tillräknats honom eller henne eller straffet. När straffets stränghet bedöms beaktas inte böter eller andra straffrättsliga påföljder som har dömts ut utöver fängelse.
Åklagaren eller målsäganden behöver inte tillstånd till fortsatt handläggning i någon del av målet, om svaranden har dömts till strängare straff än fängelse i åtta månader och besvären avser det brott som tillräknats svaranden eller det straff som dömts ut.
6 § (10.4.2015/386)
6 § har upphävts genom L 10.4.2015/386.
7 § (10.4.2015/386)
7 § har upphävts genom L 10.4.2015/386.
8 § (10.4.2015/386)
8 § har upphävts genom L 10.4.2015/386.
9 § (10.4.2015/386)
9 § har upphävts genom L 10.4.2015/386.
10 § (10.4.2015/386)
10 § har upphävts genom L 10.4.2015/386.
11 § (24.6.2010/650)
Tillstånd till fortsatt handläggning ska meddelas, om
1) det finns anledning att betvivla att tingsrättens domslut är riktigt,
2) det inte är möjligt att bedöma om tingsrättens domslut är riktigt utan att tillstånd till fortsatt handläggning meddelas,
3) det är viktigt att meddela tillstånd med tanke på lagens tillämpning i andra likadana mål, eller om
4) det finns andra vägande skäl till att meddela tillstånd.
Tillstånd till fortsatt handläggning behöver dock inte meddelas med stöd av 1 mom. 1 punkten enbart för att bedöma bevisningen på nytt, om det inte utifrån de omständigheter som anges i besvären finns grundad anledning att betvivla att tingsrättens domslut är riktigt.
12 § (24.6.2010/650)
Tillståndet till fortsatt handläggning får begränsas till att gälla en del av tingsrättens avgörande. Frågan om meddelande av sådant tillstånd i målet i övrigt får då överföras för att avgöras i samband med behandlingen av besvären.
Förfarandet när tillstånd till fortsatt handläggning meddelas
13 § (24.6.2010/650)
Innan hovrätten avgör ett ärende om tillstånd till fortsatt handläggning, ska den vid behov uppmana ändringssökandens motpart att skriftligt bemöta besvären.
14 § (24.6.2010/650)
Hovrätten avgör i skriftligt förfarande frågan om tillstånd till fortsatt handläggning ska meddelas utifrån tingsrättens avgörande, besvären, ett eventuellt bemötande och vid behov också det övriga rättegångsmaterialet.
Ärendet får avgöras utan föredragning.
15 § (24.6.2010/650)
Om tillstånd till fortsatt handläggning meddelas, ska ändringssökanden och ändringssökandens motpart underrättas.
16 § (24.6.2010/650)
I fråga om förfarandet i ärenden som gäller tillstånd till fortsatt handläggning iakttas i övrigt 26 kap. i tillämpliga delar.
17 § (24.6.2010/650)
Om tillstånd till fortsatt handläggning inte meddelas, ska det framgå av beslutet att
1) samtliga de tillståndsgrunder som anges i 11 § har prövats,
2) tillstånd inte har meddelats, och att
3) tingsrättens avgörande står fast.
Till beslutet ska fogas en redogörelse för parternas yrkanden och bemötanden.
18 § (24.6.2010/650)
Tillstånd till fortsatt handläggning meddelas, om någon av ledamöterna i den avgörande sammansättningen anser att tillstånd ska meddelas.
Ändringssökande
19 § (24.6.2010/650)
Ett beslut genom vilket tillstånd till fortsatt handläggning har meddelats får inte överklagas.
Ett beslut genom vilket den som överklagat ett avgörande har meddelats tillstånd till fortsatt handläggning endast delvis, får överklagas i samband med att besvär anförs över hovrättens avgörande i övrigt. Om tillstånd till fortsatt handläggning inte har meddelats alla som överklagat i saken, får beslutet att inte meddela tillstånd överklagas på det sätt som anges i 30 kap. 1 §. (10.4.2015/386)
26 kap (6.3.1998/165)
Om fortsatt handläggning av besvärsärenden i hovrätten (24.6.2010/650)
Hovrättens prövningsrätt (23.5.2003/381)
1 § (23.5.2003/381)
Rättegången i hovrätten gäller den sak som varit föremål för tingsrättens avgörande till den del det åberopats i besvären och i det eventuella bemötandet. Vid rättegången prövas om och på vilket sätt tingsrättens avgörande skall ändras.
1 a § (24.6.2010/650)
1 a § har upphävts genom L 24.6.2010/650.
Mellanrubriken har upphävts genom L 24.6.2010/650. (24.6.2010/650)
1 b § (24.6.2010/650)
1 b § har upphävts genom L 24.6.2010/650.
Mellanrubriken har upphävts genom L 24.6.2010/650. (24.6.2010/650)
2 § (24.6.2010/650)
I ett brottmål kan hovrätten till förmån för svaranden ändra tingsrättens dom med anledning av ett straffyrkande också i det fall att endast allmänna åklagaren har sökt ändring i domen.
Om ändring i tingsrättens dom i ett brottmål söks endast i fråga om straffpåföljden, får hovrätten inte utan särskilda skäl pröva om svaranden i brottmålet har gjort sig skyldig till den gärning som tillräknats honom eller henne.
2 a § (24.6.2010/650)
2 a § har upphävts genom L 24.6.2010/650.
Skriftligt bemötande
3 § (24.6.2010/650)
Ändringssökandens motpart ska uppmanas att skriftligt bemöta besvären inom en av hovrätten utsatt tid. Bemötande behöver inte begäras, om bemötande har begärts när frågan om meddelande av tillstånd till fortsatt handläggning behandlades eller om besvären avvisas med stöd av 25 a kap. 4 §, eller om det är uppenbart onödigt att begära bemötande.
När bemötande begärs ska besvären och de handlingar som fogats till dem delges. Hovrätten kan dessutom bestämma vilken fråga motparten särskilt ska uttala sig om i bemötandet.
4 § (23.5.2003/381)
I sitt bemötande skall den som avger det uppge
1) den sak i vilken bemötandet avges,
2) om han medger ändringsyrkandet eller motsätter sig det, samt
3) sin åsikt om grunderna för ändringssökandens yrkanden och de omständigheter på vilka han önskar stöda sig.
På bemötandet och den som avgett det tillämpas dessutom vad som i 25 kap. 15 § 1 mom. 4–6 punkten samt 2 och 3 mom. samt 16 och 17 § föreskrivs om besvär och om ändringssökanden.
5 § (6.3.1998/165)
Hovrätten kan vid behov bereda den som avgett bemötandet tillfälle att inom en av hovrätten utsatt tid komplettera bemötandet.
6 § (6.3.1998/165)
Ett bemötande skall delges ändringssökanden.
Fortsatt förberedelse
7 § (23.5.2003/381)
Vid förberedelsen skall hovrätten beroende på sakens natur klarlägga
1) till vilka delar ändring söks i tingsrättens avgörande,
2) vilka yrkanden som framställs i hovrätten och vilka grunder som åberopas till stöd för yrkandena,
3) vad parterna är oense om i hovrätten,
4) de bevis som kommer att läggas fram i hovrätten och vad som skall styrkas med vart och ett av dem,
5) om huvudförhandling skall hållas i hovrätten, samt
6) om det i ett tvistemål finns förutsättningar för förlikning.
8 § (6.3.1998/165)
Hovrätten kan uppmana en part att inom viss tid ge in ett skriftligt yttrande till hovrätten. Hovrätten skall då bestämma vad parten skall yttra sig om. En part får likväl endast av särskilda skäl uppmanas att ge in ett skriftligt yttrande mer än en gång. Yttrandet skall delges motparten.
Hovrätten kan kalla parterna att höras vid sammanträdet, om detta anses främja förberedelsen.
9 § (23.5.2003/381)
Vid förberedelsen beslutar hovrätten dessutom huruvida sakkunnigutlåtanden skall inhämtas, skriftliga bevis läggas fram, syn förrättas eller andra förberedande åtgärder vidtas, om detta behövs för att säkerställa att bevisen finns tillgängliga vid huvudförhandlingen samtidigt.
Vid förberedelsen beslutar hovrätten också huruvida parterna skall höras personligen samt vilka vittnen, sakkunniga och andra personer som skall höras i bevissyfte vid huvudförhandlingen.
Hovrätten skall se till att ingenting som inte hör till saken blandas in i den och att onödig bevisning inte läggs fram i saken.
10 § (23.5.2003/381)
Hovrätten kan utan föredragning besluta om åtgärder som hänför sig till förberedelsen av en sak. Detta gäller också när hovrätten beslutar om de åtgärder i fråga om vilka en ledamot ensam är behörig enligt 2 kap. 8 § 2 och 3 mom. Den ledamot som ansvarar för förberedelsen beslutar om förfarandet.
11 § (23.5.2003/381)
Vid förberedelsen av saker i hovrätten skall i övrigt i tillämpliga delar iakttas vad som föreskrivs om förberedelse i tingsrätten.
Avgörande av ett mål eller ärende på grundval av det skriftliga rättegångsmaterialet (23.5.2003/381)
12 § (23.5.2003/381)
Ett mål eller ärende avgörs på föredragning på grundval av det skriftliga rättegångsmaterialet, om någon huvudförhandling inte hålls i saken med stöd av 13–16 §.
Om målet eller ärendet avgörs på grundval av det skriftliga rättegångsmaterialet och ändringssökandens motpart inte har utövat talan i hovrätten, skall det rättegångsmaterial som han tidigare lagt fram i målet eller ärendet dock beaktas när saken avgörs.
Vid behov skall innehållet i den bevisning som har tagits emot i tingsrätten klarläggas med hjälp av bevisinspelningen.
Huvudförhandling
13 § (25.8.2016/683)
Vid huvudförhandlingen i hovrätten hörs parter, vittnen och sakkunniga och tas annan utredning emot.
Huvudförhandlingen kan begränsas så att den endast gäller en del av den sak som är föremål för besvär.
14 § (24.6.2010/650)
Hovrätten ska hålla huvudförhandling när en part i ett tvistemål eller en målsägande eller en svarande i ett brottmål kräver det.
Huvudförhandling behöver dock inte hållas, om muntlig bevisning enligt 15 § 1 mom. inte behöver tas emot på grund av att det inte kan finnas något rimligt tvivel om att tingsrätten bedömt bevisningen på riktigt sätt och om det också i övrigt är klart onödigt att hålla huvudförhandling, särskilt med beaktande av målets art och dess betydelse för parten.
Hovrätten ska hålla huvudförhandling på begäran av allmänna åklagaren, om muntlig bevisning enligt 15 § ska tas emot i målet, och också i övriga fall när hovrätten anser att det behövs.
Bestämmelserna i 1 och 2 mom. ska beaktas också vid behandlingen av besvär i ett ansökningsärende.
14 a § (24.6.2010/650)
Hovrätten får självmant hålla huvudförhandling när den anser att det behövs.
15 § (24.6.2010/650)
Om huvudförhandling hålls och ärendet gäller tingsrättens bedömning av tilltron till muntlig bevisning, ska den muntliga bevisning som har tagits emot i tingsrätten tas emot på nytt till behövliga delar, om det inte finns något hinder för det. Bevisningen behöver inte tas emot på nytt, om det inte utifrån det rättegångsmaterial som avses i 12 § bedömt som en helhet kan finnas något rimligt tvivel om att tingsrätten har bedömt bevisningen på riktigt sätt.
Bestämmelserna om bedömning av tilltron till muntlig bevisning tillämpas också på tingsrättens bedömning av tilltron till de iakttagelser som tingsrätten har gjort när den har förrättat syn.
I hovrätten tas också ny muntlig bevisning emot vid huvudförhandlingen.
16 § (24.6.2010/650)
Om muntlig bevisning som har tagits emot i tingsrätten inte tas emot på nytt i hovrätten, får tingsrättens avgörande ändras för denna bevisnings del bara om bevisningen inte längre kan tas emot på nytt. Avgörandet på ett straffyrkande får dock ändras till förmån för svaranden i brottmålet.
Kallelse till huvudförhandling och följden av parts utevaro
17 § (6.3.1998/165)
Hovrätten skall kalla parterna till huvudförhandlingen.
I kallelsen skall parterna underrättas om vilken dag och vid vilket klockslag samt var huvudförhandlingen hålls. Samtidigt skall det meddelas vilken påföljd som kan följa av att en part inte infinner sig till huvudförhandlingen.
18 § (6.3.1998/165)
Ändringssökanden kallas till huvudförhandlingen vid äventyr att besvären vid hans utevaro avskrivs.
Ändringssökandens motpart kallas till huvudförhandlingen vid vite, om behandlingen av saken förutsätter att motparten är närvarande.
Ändringssökandens motpart, vars hörande inte anses nödvändigt, kallas till huvudförhandlingen vid äventyr att saken kan avgöras trots hans utevaro.
Åklagaren ska på tjänstens vägnar vara närvarande vid huvudförhandlingen i ett mål där åklagaren är ändringssökande eller där svaranden i ett brottmål har anfört besvär över tingsrättens avgörande som har fattats med anledning av åklagarens straffyrkande. Åklagaren ska också vara närvarande vid huvudförhandlingen i en sak som gäller meddelande av näringsförbud. (13.5.2011/440)
19 § (6.3.1998/165)
En part eller hans lagliga företrädare kan vid vite åläggas att infinna sig personligen till huvudförhandlingen, om det för utredningen av saken anses nödvändigt att han hörs.
Om åläggande av svaranden i ett brottmål att personligen infinna sig till huvudförhandlingen gäller dessutom vad som bestäms i lagen om rättegång i brottmål.
20 § (6.3.1998/165)
Om ändringssökanden uteblir från huvudförhandlingen, avskrivs den del av besvären som huvudförhandlingen gäller. (23.5.2003/381)
Om ändringssökandens motpart eller dennes lagliga företrädare uteblir från en huvudförhandling till vilken han har uppmanats att infinna sig vid vite, kan honom föreläggas ett högre vite. Om han har ålagts att infinna sig personligen, kan domstolen bestämma att han skall hämtas till sammanträdet eller till ett senare sammanträde. I ett tvistemål där förlikning inte är tillåten och i ett brottmål kan domstolen bestämma att han skall hämtas, även om han inte skall infinna sig personligen.
Om ändringssökandens motpart inte har kallats till huvudförhandlingen vid vite, kan saken avgöras trots hans utevaro.
21 § (23.5.2003/381)
Om en part, ett vittne eller någon annan som skall höras inte infinner sig till huvudförhandlingen trots vite eller om någon som domstolen har bestämt att skall bli hämtad inte påträffas eller om kallelsen inte kan delges, kan huvudförhandlingen hållas och saken avgöras trots utevaron, om det finns skäl därtill. Härvid döms förelagt vite inte ut.
Förelagt vite döms inte heller ut om en part eller dennes lagliga företrädare, ett vittne eller någon annan som skall höras har uteblivit från huvudförhandlingen trots vite men kan hämtas till samma sammanträde, eller om frågan om hörandet förfaller.
22 § (6.3.1998/165)
Har besvären avskrivits på grund av ändringssökandens utevaro, men han har haft laga förfall och inte kunnat anmäla detta i tid, har ändringssökanden rätt att få besvären behandlade på nytt genom en skriftlig anmälan till hovrätten inom 30 dagar från det besvären avskrevs. Styrker ändringssökanden inte sitt laga förfall, skall besvären inte tas upp.
23 § (6.3.1998/165)
Hovrätten skall till huvudförhandlingen också kalla vittnen och sakkunniga samt övriga personer som skall höras i bevissyfte, om detta inte enligt 11 kap. 2 § har anförtrotts en part.
Bestämmelser om de uppgifter som ska lämnas i kallelsen finns i 17 kap. 41 § 3 mom. (12.6.2015/732)
Förfarandet vid huvudförhandling
24 § (30.8.2002/768)
Vid huvudförhandlingen skall saken behandlas i följande ordning:
1) när sammanträdet inleds skall domstolen i nödvändig utsträckning redogöra för tingsrättens avgörande och för resultatet av förberedelsen samt förhöra sig om huruvida de yrkanden som framställts vid förberedelsen fortfarande motsvarar parternas uppfattning,
2) ändringssökanden och svaranden skall i tur och ordning närmare motivera sin uppfattning och yttra sig om de grunder som motparten har anfört,
3) domstolen skall ta upp bevis, samt
4) ändringssökanden och svaranden skall slutföra sin talan.
Avvikelse från ordningsföljden enligt 1 mom. får dock ske vid behov.
24 a § (23.5.2003/381)
Om muntlig bevisning som mottagits i tingsrätten inte till någon del skall mottas på nytt, kan ljud- och bildupptagningar från tingsrätten vid behov till behövliga delar avlyssnas eller visas vid huvudförhandlingen i hovrätten.
Utöver vad som föreskrivs i 17 kap. 52 §, får ett vittne, en sakkunnig eller en part som hörts i tingsrätten höras i bevissyfte vid huvudförhandlingen i hovrätten per telefon eller med anlitande av någon annan lämplig ljud- eller bildöverföringsmetod, om domstolen anser att detta är lämpligt och om tilltron till utsagan på ett tillförlitligt sätt kan bedömas utan att vittnet, den sakkunnige eller parten är personligen närvarande. Parterna ska ges tillfälle att ställa frågor till den som hörs. (12.6.2015/732)
Om ett förhör som avses i 2 mom. hålls hos en myndighet, skall i fråga om förhöret tillämpas vad som föreskrivs om påföljderna av vittnes eller sakkunnigs utevaro och tvångsmedel som får riktas mot dem. I kallelsen till förhöret skall meddelas vilken dag och vid vilket klockslag samt hur förhöret verkställs samt även lämnas de övriga uppgifter som avses i 23 § 2 mom. Bestämmelserna om vittnens och sakkunnigas rätt till ersättning för att de har infunnit sig till domstolen skall i tillämpliga delar iakttas även vid ett förhör som avses i 2 mom.
24 b § (23.5.2003/381)
Då ett mål eller ärende avgörs vid huvudförhandlingen beaktas såsom rättegångsmaterial det material som läggs fram vid huvudförhandlingen.
Om saken avgörs trots att ändringssökandens motpart uteblivit, beaktas såsom rättegångsmaterial det material som denne tidigare lagt fram.
Vid huvudförhandling träffas avgörandena utan föredragning.
25 § (6.3.1998/165)
Vid huvudförhandling i hovrätten iakttas i tillämpliga delar gällande bestämmelser om huvudförhandling i tingsrätt.
Protokoll vid huvudförhandling
26 § (6.3.1998/165)
Vid huvudförhandling skall föras protokoll. Protokollet skall undertecknas av den som har satt upp det.
I protokollet skall antecknas
1) domstolens namn och behandlingsdagen,
2) namnet på de av domstolens ledamöter som har deltagit i behandlingen av saken och deras tjänsteställning samt namnet på protokollföraren,
3) parterna och de som har kallats att höras samt om de är närvarande,
4) parternas ombud eller biträden samt tolkar,
5) saken samt
6) orsaken till att behandlingen har skett inom stängda dörrar.
27 § (6.3.1998/165)
I protokollet skall dessutom antecknas de uppgifter som behövs för behandlingen av saken samt vittnen, sakkunniga och övriga personer som har hörts i saken samt andra bevis som har lagts fram.
Förhör med ett vittne eller en sakkunnig samt med en part som hörs i bevissyfte eller med någon annan skall tas upp på fonetisk väg. Är ljudupptagning inte möjlig, skall utsagan ordagrant tas in i protokollet.
Protokollet skall ta upp vad hovrätten har iakttagit vid syn.
Delgivningssätt
28 § (14.5.2010/362)
Uppmaningar, kallelser och meddelanden som avses i detta kapitel får hovrätten sända till den adress som parten senast har uppgett. Kallelse till huvudförhandling ska likväl så som bestäms i 11 kap. 3, 3 b och 4 § delges parter som inte har utövat talan i hovrätten samt vittnen, sakkunniga och andra som ska höras i bevissyfte. Om det finns anledning att anta att en part inte från den nämnda adressen får del av en kallelse att infinna sig personligen till huvudförhandling, ska kallelsen dessutom om möjligt delges parten per telefon och sändas till partens postadress eller elektroniska adress, om den är känd. Om en kallelse till huvudförhandling delges så som avses i första meningen, kan den inkallade inte dömas till vite som förelagts för förfallolös utevaro.
27 kap (6.3.1998/165)
Om förfarandet i tvistemål och brottmål som hovrätten behandlar i första instans
1 § (6.3.1998/165)
Vid anhängiggörande och förberedelse av mål iakttas i tillämpliga delar vad som bestäms om mål som behandlas i tingsrätten.
2 § (6.3.1998/165)
Hovrätten skall hålla huvudförhandling, om det är nödvändigt för att höra parter, vittnen eller sakkunniga eller för att målet i övrigt skall kunna utredas.
3 § (6.3.1998/165)
Hovrätten skall också hålla huvudförhandling när en part i ett tvistemål eller en målsägande eller en svarande i ett brottmål kräver det.
Av skäl som avses i 1 mom. behöver huvudförhandling emellertid inte hållas om
1) i tvistemål käromålet har medgivits eller käranden har avstått från käromålet,
2) det är uppenbart att kärandens yrkande är ogrundat eller
3) i målet endast avgörs en fråga som gäller rättegången.
4 § (6.3.1998/165)
Om huvudförhandling inte skall hållas i målet med stöd av 2 eller 3 §, skall målet avgöras på grundval av det skriftliga rättegångsmaterialet.
5 § (6.3.1998/165)
När parterna kallas till huvudförhandling och när huvudförhandling hålls skall i tillämpliga delar iakttas vad som bestäms om behandlingen av tvistemål och brottmål i tingsrätt.
28 kap (16.5.2003/360)
(16.5.2003/360)
28 kap. har upphävts genom L 16.5.2003/360.
29 kap (31.3.2006/244)
(31.3.2006/244)
29 kap. har upphävts genom L 31.3.2006/244.
30 kap (2.2.1979/104)
Fullföljd av talan från hovrätt till högsta domstolen
Allmänna stadganden
1 § (2.2.1979/104)
Ändring i hovrätts dom och utslag sökes hos högsta domstolen genom besvär.
2 § (2.2.1979/104)
Den som vill överklaga ett avgörande av en hovrätt skall söka besvärstillstånd hos högsta domstolen, om besvären gäller ett ärende som hovrätten har avgjort som fullföljdsinstans eller ett avgörande som den har meddelat i samband med ett sådant ärende. (28.6.2005/666)
I ärende som hovrätt avgjort i första instans sökes ändring utan ansökan om besvärstillstånd.
3 § (2.2.1979/104)
Besvärstillstånd kan meddelas endast om det med avseende på lagens tillämpning i andra liknande fall eller med hänsyn till en enhetlig rättstillämpning är av vikt att ärendet prövas av högsta domstolen, eller om därtill finns särskild anledning till följd av sådant i saken inträffat rättegångs- eller annat fel, att domen eller utslaget på grund därav borde återbrytas eller undanröjas, eller om det eljest föreligger vägande skäl att meddela besvärstillstånd.
Besvärstillstånd kan meddelas delvis. Besvärstillståndet får då begränsas till att gälla
1) en del av hovrättens avgörande, eller
2) en fråga vars avgörande är nödvändigt för att styra rättstillämpningen eller annars med hänsyn till grunderna för besvärstillståndet.
(28.6.2005/666)
Om begränsat besvärstillstånd meddelas enligt 2 mom. 2 punkten får högsta domstolen till övriga delar grunda sitt avgörande på de omständigheter som anges i det överklagade avgörandet. (28.6.2005/666)
Om besvärstillstånd meddelas delvis, får frågan om meddelande av besvärstillstånd i en annan del av ärendet överföras för att avgöras i samband med behandlingen av besvären. (28.6.2005/666)
Fullföljd i ärende som hovrätt handlagt i andra instans
4 § (2.2.1979/104)
Till hovrätts avgörande skall fogas besvärsundervisning. I denna skall redogöras för de förutsättningar, under vilka besvärstillstånd enligt lag kan meddelas och hur den som anhåller om besvärstillstånd skall förfara för att draga sina besvär under högsta domstolens prövning.
5 § (2.2.1979/104)
Tiden för ansökan om besvärstillstånd och anförande av besvär är 60 dagar från den dag då hovrättens dom eller utslag gavs.
Senast den dag då fullföljdstiden utgår skall sökanden vid äventyr av talans förlust tillställa hovrättens registratorskontor en till högsta domstolen ställd fullföljdsskrift, vilken skall innehålla tillståndsansökan och besvär.
Till fullföljdsskriften skall fogas handlingar, av vilka framgår de omständigheter sökanden åberopar.
6 § (2.2.1979/104)
I tillståndsansökan skall anföras den i 3 § stadgade grund på vilken besvärstillstånd sökes samt de skäl på vilka sökanden anser att ovan avsedd grund för meddelande av besvärstillstånd föreligger. Därjämte skall anges det avgörande av hovrätten vari sökanden vill söka ändring.
I besvären skall uppges:
1) i vilken del ändring sökes i hovrättens avgörande;
2) de ändringar i hovrättens avgörande som yrkas; samt
3) grunderna för yrkandena.
I fullföljdsskriften skall dessutom anges sökandens namn, yrke och boningsort samt den postadress för honom eller hans ombud, under vilken meddelanden i saken får sändas till honom. Ändras postadressen, skall den nya adressen skriftligen anmälas till högsta domstolens registratorskontor. Fullföljdsskriften skall undertecknas av sökanden eller, om han icke själv uppsatt den, av uppsättaren. Denne skall därjämte uppge sitt yrke och sin hemort.
7 § (2.2.1979/104)
Ändringssökande får icke åberopa andra omständigheter och bevis än sådana som förebragts i underrätten eller hovrätten, förutom då sökanden gör sannolikt att han icke har kunnat åberopa omständigheten eller beviset vid lägre domstol eller att han eljest har haft giltig anledning att ej göra det.
Önskar sökanden till stöd för sin ändringsansökan framlägga nya bevis, skall han uppge dem och därjämte de omständigheter han önskar styrka samt anledningen till att beviset ej tidigare förebragts.
8 § (2.2.1979/104)
Har fullföljdsskrift, som skall tillställas hovrättens registratorskontor, inom utsatt tid inkommit till högsta domstolen och är det skäl att antaga, att den tillställts högsta domstolen av misstag, går part icke av denna anledning sin talan förlustig. Högsta domstolen skall ofördröjligen insända skriften till hovrättens registratorskontor.
Hovrätten skall insända fullföljdsskrift jämte bilagor till högsta domstolen. Akten i ärendet samt avskrift av hovrättens avgörande skall samtidigt översändas.
9 § (2.2.1979/104)
Har tillståndsansökan eller besvär, som inkommit inom utsatt tid, icke avfattats på stadgat sätt eller har till fullföljdsskrift icke bifogats av sökanden åberopade handlingar, skall högsta domstolen förelägga sökanden att avhjälpa bristen inom en av domstolen utsatt tid, om icke kompletteringen saknar betydelse för sakens handläggning.
På synnerliga skäl får sökande, vars tillståndsansökan eller besvär även efter kompletteringen är bristfälliga enligt vad i 1 mom. sägs, beredas nytt tillfälle till komplettering.
Iakttas föreläggandet icke och är fullföljdsskriften så bristfällig att saken icke kan avgöras på grundval av den, skall ansökningen avvisas.
10 § (2.2.1979/104)
Högsta domstolen skall vid behov av motparten begära skriftligt bemötande av ändringsansökningen. Har besvärstillstånd meddelats, skall bemötande alltid begäras av motparten, om detta icke redan skett då tillståndsansökningen handlades.
11 § (2.2.1979/104)
I bemötande av ändringsansökan skall:
1) uppges det ärende i vilket bemötandet avges;
2) framföras motpartens åsikt om sökandens yrkanden och grunderna för dem; samt
3) uppges de skäl och bevis på vilka motparten önskar stöda sig.
I bemötandet skall dessutom anges motpartens namn, yrke och boningsort samt den postadress för honom eller hans ombud under vilken meddelanden i saken får tillställas honom. Ändras postadressen, skall den nya adressen skriftligen anmälas till högsta domstolens registratorskontor. Bemötandet skall undertecknas av motparten eller, om han icke själv har uppsatt det, av uppsättaren. Denne skall därjämte uppge sitt yrke och sin hemort.
Av bemötandet och därtill fogade handlingar skall även inlämnas avskrifter. Dessa sändes från högsta domstolen med posten till ändringssökanden.
12 § (2.2.1979/104)
På den som avger bemötande tillämpas vad i 7 § är stadgat.
Högsta domstolen kan vid behov bereda den som har avgivit bemötande tillfälle att inom viss tid komplettera detta.
Fullföljd i ärende som hovrätt handlagt i första instans
13 § (2.2.1979/104)
Till hovrätts avgörande skall fogas besvärsundervisning, varav framgår hur den som är missnöjd med avgörandet skall förfara för att draga sina besvär under högsta domstolens prövning och hur besvären skall bemötas.
Tiden för anförande av besvär är 30 dagar från den dag då hovrättens avgörande avkunnades eller meddelades. (28.6.2005/666)
Angående anförande av besvär och besvärens innehåll gäller på motsvarande sätt 5 § 2 och 3 mom. samt 6 § 2 och 3 mom. (28.6.2005/666)
14 § (2.2.1979/104) (28.6.2005/666)
Angående inlämnande av en besvärsskrift direkt till högsta domstolen gäller på motsvarande sätt 8 § 1 mom.
Hovrätten skall utan dröjsmål sända besvärsskriften med bilagor till högsta domstolen. Akten i ärendet och en kopia av hovrättens avgörande skall översändas samtidigt.
15 § (2.2.1979/104) (28.6.2005/666)
Ändringssökandens motpart skall uppmanas att skriftligt bemöta besvären inom en av högsta domstolen utsatt tid. I samband med uppmaningen skall besvären och därtill fogade handlingar delges. Högsta domstolen kan dessutom bestämma vilken fråga motparten särskilt skall uttala sig om i bemötandet. Vid avgivandet av bemötande skall 11 § iakttas.
Bemötande begärs inte om besvären genast avvisas eller om de förkastas som uppenbart ogrundade.
16 § (2.2.1979/104)
Om komplettering av besvär och bemötande gäller på motsvarande sätt vad i 9 och 12 §§ är stadgat.
17 § (2.2.1979/104)
Har besvär efter högsta domstolens föreläggande kompletterats och kan det som därvid har anförts påverka ärendets avgörande, skall högsta domstolen begära bemötande av motparten.
Handläggning av fullföljdsärende i högsta domstolen
18 § (2.2.1979/104)
Högsta domstolen får på synnerligt skäl beakta av part efter fatalietidens utgång insänd tilläggsutredning, om dess framställande icke är förbjudet enligt 7 eller 12 §.
19 § (2.2.1979/104)
Beaktar högsta domstolen i 18 § avsedd tilläggsutredning eller har högsta domstolen självmant anskaffat utredning, som kan påverka sakens avgörande, skall högsta domstolen av part begära skriftlig förklaring, såvida detta icke är uppenbart obehövligt.
20 § (2.2.1979/104)
Högsta domstolen håller vid behov muntlig förhandling, vid vilken parter, vittnen och sakkunniga kan höras och annan utredning mottagas. Muntlig förhandling får begränsas att gälla en del av det fullföljda målet.
Parterna skall underrättas om syftet med den muntliga förhandlingen. (28.6.2005/666)
21 § (2.2.1979/104)
Parterna får kallas till muntlig förhandling vid äventyr att utevaro inte hindrar att målet handläggs och avgörs. På en part som högsta domstolen anser det nödvändigt att höra skall dock tillämpas vad 12 kap. och 8 kap. lagen om rättegång i brottmål stadgar om åläggande av part att infinna sig till den fortsatta behandlingen av målet. I kallelsen skall parten underrättas om vilken påföljden kan bli om han uteblir från den muntliga förhandlingen. (11.7.1997/690)
Uteblir part, som vid vite förständigats att inställa sig inför rätta, eller anträffas icke den som enligt förordnande skall hämtas eller kan underrättelse om muntlig förhandling icke delges part, kan målet, då skäl därtill föreligger, avgöras oaktat partens utevaro. Förelagt vite ådömes härvid icke.
21 a § (2.2.1979/104) (28.6.2005/666)
Ett ärende avgörs på grundval av det skriftliga rättegångsmaterialet, om någon muntlig förhandling inte hålls i saken. Om muntlig förhandling hålls, skall även det material som lagts fram vid den beaktas.
Kompletterande stadganden
22 § (13.6.1986/472)
Hovrätts avgörande i fråga om vilket för fullföljd krävs besvärstillstånd verkställs så som det stadgas i fråga om laga kraft vunnen dom. Om sökandens rätt att lyfta medel som influtit vid utsökning stadgas i 6 kap. 1 § 2 mom. utsökningslagen.
UtsökningsL 37/1895 har upphävts genom Utsökningsbalk 705/2007, se Utsökningsbalk 705/2007 2 kap. 10 § och 6 kap. 13 §.
23 § (2.2.1979/104)
Högsta domstolen kan, då skäl föreligger, innan fullföljdsärende avgöres förordna, att hovrättens avgörande tills vidare ej skall gå i verkställighet eller att verkställigheten ej skall fortgå.
24 § (2.2.1979/104)
En kallelse till muntlig förhandling delges med iakttagande av vad som i 26 kap. 28 § bestäms om kallelse till huvudförhandling i hovrätten. (28.6.2005/666)
Begäran om inlämnande av bemötande eller skriftlig förklaring samt föreläggande att komplettera tillståndsansökan, besvär eller bemötande får sändas med posten under den adress parten senast har uppgivit, om icke annat delgivningssätt anses erforderligt.
25 § (26.7.1993/702)
25 § har upphävts genom L 26.7.1993/702.
26 § (2.2.1979/104)
Högsta domstolens avgörande får skrivas utan redogörande del och fogas till hovrättens avgörande.
27 § (2.2.1979/104)
Högsta domstolens dom eller utslag gives och dateras den dag från och med vilken domen eller utslaget hålles part till hända. Utslag, genom vilket ansökan om besvärstillstånd avslås eller avvisas, kan likväl dateras dagen för föredragningen i enlighet med vad i högsta domstolens arbetsordning föreskrives. I arbetsordningen kan bestämmas, att även annat utslag, som fogas till ansökningshandlingen, samt beslut, genom vilket ärendet icke avgöres slutligt eller som delges endast genom brev, skall dateras enligt dagen för föredragningen.
30 a kap (24.6.2010/650)
Om prejudikatbesvär
1 § (24.6.2010/650)
Ett avgörande av tingsrätten får överklagas hos högsta domstolen i stället för hos hovrätten, om högsta domstolen meddelar besvärstillstånd (prejudikatbesvär).
Prejudikatbesvär får inte anföras, om inte ändringssökandens motpart har gett muntligt eller skriftligt samtycke till det i tingsrätten. Samtycket får återtas genom att en underrättelse görs till tingsrätten inom den tid som föreskrivs för missnöjesanmälan.
2 § (24.6.2010/650)
Högsta domstolen får meddela tillstånd till prejudikatbesvär endast om det är viktigt att hänskjuta målet till högsta domstolen med tanke på lagens tillämpning i andra likadana fall eller enhetligheten i rättspraxis. Om besvärstillstånd inte meddelas, står tingsrättens avgörande fast.
3 § (24.6.2010/650)
En ändringssökande som vill överklaga tingsrättens avgörande genom prejudikatbesvär ska uppge detta när missnöjesanmälan görs och samtidigt förete motpartens samtycke enligt 1 § 2 mom. Om motparten inte ger sitt samtycke eller om samtycket har återtagits på föreskrivet sätt, godkänns missnöjesanmälan som en sådan anmälan som avses i 25 kap. 5 §.
Ändringssökanden och motparten ska genast underrättas om att missnöjesanmälan som gäller prejudikatbesvär har godkänts och vad som ska iakttas vid överklagandet.
4 § (24.6.2010/650)
Om missnöjesanmälan inte har godkänts, får klagan över detta anföras hos högsta domstolen. Klagoskriften ska lämnas in till tingsrättens kansli inom trettio dagar från den dag då tingsrättens avgörande avkunnades eller meddelades. Om högsta domstolen anser att missnöjesanmälan har skett i laga ordning, ska den vid behov sätta ut en ny tid för överklagande.
Om missnöjesanmälan som gäller prejudikatbesvär har godkänts, får en motpart som inte anser sig ha gett sitt samtycke till prejudikatbesvären anföra klagan över godkännandet hos högsta domstolen. Klagoskriften ska lämnas in till tingsrättens kansli inom den tid som anges i 1 mom. Om högsta domstolen anser att samtycke inte har getts i laga ordning, återförvisas ärendet till tingsrätten för att ett nytt beslut om godkännande av missnöjesanmälan ska kunna fattas.
5 § (24.6.2010/650)
Ändringssökandens motpart får överklaga tingsrättens avgörande så som anges i 25 kap. 14 a §, om högsta domstolen meddelar denne tillstånd till prejudikatbesvär enligt 2 § i detta kapitel. Ansökan om motbesvär förfaller, om inte högsta domstolen meddelar ändringssökanden besvärstillstånd.
6 § (24.6.2010/650)
Bestämmelserna i 25 kap. om fullföljd av talan från tingsrätt till hovrätt och bestämmelserna i 30 kap. om fullföljd av talan från hovrätt till högsta domstolen i ärenden som hovrätten har avgjort som fullföljdsinstans ska dessutom iakttas i tillämpliga delar vid överklagande enligt detta kapitel.
Tiden för anförande av prejudikatbesvär är 30 dagar från den dag då tingsrättens avgörande avkunnades eller meddelades. Fullföljdsskriften ska riktas till högsta domstolen och lämnas in till tingsrättens kansli.
31 kap (20.2.1960/109)
Om extraordinärt ändringssökande
Klagan
1 § (20.2.1960/109)
Laga kraft vunnen dom må efter klagan på grund av domvilla undanröjas:
1) om rätten icke varit domför eller om ärendet upptagits till prövning, oaktat sådan omständighet förelegat, på grund varav rätten självmant borde hava lämnat ärendet utan prövning;
2) om frånvarande, som icke blivit stämd: dömes eller om person, som ej blivit hörd, eljest lider men av domen;
3) om domen är så oklar eller ofullständig, att av densamma ej framgår, huru i saken blivit dömt; eller
4) om vid rättegång inträffat annat rättegångsfel, som finnes eller kan antagas hava väsentligt inverkat på målets utgång.
Att huvudsaken har avgjorts i en domstol som saknar lokal behörighet är inte en sådan grund för att undanröja domen som avses i 1 mom. (13.3.2009/135)
2 § (20.2.1960/109)
Önskar någon klaga över domvilla, skall han ingiva klagoskrift till vederbörlig överrätt eller, då fråga är om överrätts eller högsta domstolens dom, till högsta domstolen.
Klagan skall, då den grundar sig på omständighet, varom förmäles i 1 § 1 eller 4 punkten, anföras inom sex månader från den dag, då domen vann laga kraft. I ovan i 1 § 2 punkten avsett fall skall sagda tid räknas från det klaganden fick del av domen.
Om ett rättskipnings- eller övervakningsorgan som är behörigt att utöva tillsyn över internationella förpliktelser i fråga om de mänskliga rättigheterna har konstaterat att ett rättegångsfel har begåtts vid behandlingen av ett ärende, kan klagan utan hinder av 2 mom. anföras inom sex månader från det att övervakningsorganet meddelat ett slutligt avgörande. (28.6.2005/666)
3 § (20.2.1960/109)
I klagoskrift skola uppgivas grunderna för yrkandet samt de bevis, på vilka yrkandet stöder sig. Till skriften skola fogas domen, över vilken klagan anföres, och de skriftliga bevis, som åberopas.
Bestämmelser om klagandens skyldighet att anlita rättegångsombud eller rättegångsbiträde finns i 15 kap. 1 § 4 mom. Klaganden ska ges tillfälle att skaffa sig ett ombud eller biträde som uppfyller behörighetsvillkoren, om det inte är klart onödigt. (17.6.2011/718)
4 § (20.2.1960/109)
Har den dom, över vilken klagan anföres, icke fogats till klagoskriften eller är klagoskriften så bristfällig, att saken icke kan avgöras på grundval därav, skall klaganden föreläggas att avhjälpa bristen inom utsatt tid, vid äventyr att, om han underlåter detta, klagan kommer att avvisas. Föreläggandet får sändas med posten under den adress klaganden uppgivit. (2.2.1979/104)
Såvida klagan icke avvisas eller förkastas såsom uppenbart ogrundad, skall med anledning av densamma motparten eller annan, vars rätt klagan berör, avfordras skriftligt bemötande, om detta ej är uppenbart obehövligt. Vid behov skall även vederbörande domares utlåtande eller förklaring infordras. (2.2.1979/104)
Finnas skäl därtill, må före sakens slutliga avgörande förordnas, att domen tillsvidare ej skall gå i verkställighet eller att verkställigheten ej skall fortgå.
5 § (2.2.1979/104)
Finnes tilläggsutredning erforderlig innan ärendet kan avgöras, skall rätten vidtaga åtgärder för införskaffande av nödig utredning. Angående muntlig förhandling i ärenden rörande klagan gäller vad om anordnande av muntlig förhandling i hovrätt och i högsta domstolen eljest är stadgat.
6 § (20.2.1960/109)
Finnes domvilla hava inträffat, skall domen undanröjas i dess helhet eller till nödiga delar och målet, om det ånyo bör handläggas, hänvisas till den rätt, där domvillan inträffat. Härvid bör även bestämmas, inom vilken tid och på vilket sätt målet skall bringas till förnyad handläggning.
Om återbrytande av laga kraft vunnen dom
7 § (20.2.1960/109)
Laga kraft vunnen dom i tvistemål må återbrytas:
1) om medlem av eller tjänsteman vid rätten eller parts företrädare eller biträde i samband med målet gjort sig skyldig till brottsligt förfarande, som kan antagas hava inverkat på målets utgång;
2) om en skriftlig handling som har använts som bevis har varit falsk eller med den persons vetskap som har gett handlingen till sitt innehåll osann eller om ett vittne eller en sakkunnig uppsåtligen har avgett en osann utsaga, och handlingen eller utsagan kan antas ha inverkat på utgången; (12.6.2015/732)
3) om omständighet eller bevis åberopas, som ej tidigare framlagts, och dess framläggande sannolikt hade medfört annat slut i saken; eller
4) om domen grundar sig på uppenbart oriktig tillämpning av lag.
Dom må ej återbrytas av orsak, som nämnes i 1 mom. 3 punkten, såvida ej part gör sannolikt, att han ej kunnat åberopa ifrågavarande omständighet eller bevis i den rätt, som givit domen, eller genom att söka ändring i domen eller att han eljest haft giltigt skäl att underlåta åberopandet.
8 § (20.2.1960/109)
Laga kraft vunnen dom i brottmål må till förmån för den åtalade återbrytas:
1) om medlem av eller tjänsteman vid rätten, åklagare eller parts företrädare eller biträde i samband med målet gjort sig skyldig till brottsligt förfarande, som kan antagas hava inverkat på målets utgång;
2) om en skriftlig handling som har använts som bevis har varit falsk eller med den persons vetskap som har gett handlingen till sitt innehåll osann eller om ett vittne eller en sakkunnig uppsåtligen har avgett en osann utsaga, och handlingen eller utsagan kan antas ha inverkat på utgången; (12.6.2015/732)
3) om omständighet eller bevis åberopas, som ej tidigare framlagts, och dess framläggande sannolikt hade lett till den åtalades frikännande eller till att på brottet hade bort tillämpas lindrigare straffbestämmelser, eller om synnerligen vägande skäl, med hänsyn till vad sålunda åberopas och vad i övrigt framgår, föreligga att till ny prövning upptaga frågan, huruvida den åtalade begått den brottsliga handling, som tillräknats honom; eller
4) om domen grundar sig på uppenbart oriktig tillämpning av lag.
8 a § (16.5.2003/360)
En lagakraftvunnen brottmålsdom som gäller en förverkandepåföljd kan återbrytas till förmån för svaranden,
1) om förutsättningar finns enligt 8 § 1, 2 eller 4 punkten,
2) om en omständighet eller ett bevis åberopas som inte tidigare lagts fram och ett framläggande sannolikt hade lett till att yrkandet på förverkande hade förkastats eller till att förverkandepåföljden hade dömts ut väsentligt lindrigare, eller det annars finns synnerligen vägande skäl, med hänsyn till vad som åberopas och vad som i övrigt framgår, att ta upp frågan om förverkandepåföljden till ny prövning, eller
3) om åtalet för det brott, med anledning av vilket förverkandepåföljden dömdes ut, senare har förkastats såsom ostyrkt, eller det av någon annan anledning inte hade funnits förutsättningar att döma ut förverkandepåföljden till följd av att åtalet förkastats.
9 § (20.2.1960/109)
Laga kraft vunnen dom i brottmål må till men för den åtalade återbrytas:
1) om i 8 § 1 eller 2 punkten nämnd omständighet förelegat och den kan antagas hava inverkat därhän, att den åtalade frikänts eller att han dömts enligt väsentligt lindrigare straffbestämmelser än de, vilka borde hava tillämpats; eller
2) om, då fråga är om brott, på vilket jämlikt den regelmässiga straffskalan kan följa strängare straff än fängelse i två år eller på vilket kan följa avsättning, åberopas omständighet eller bevis, som ej tidigare framlagts, och dess framläggande sannolikt hade lett till att den åtalade dömts för brottet eller till att på brottet bort tillämpas väsentligt strängare straffstadganden. (19.7.1974/622)
Dom må icke återbrytas av orsak, som nämnes i 1 mom. 2 punkten, såvida det ej göres sannolikt, att part ej kunnat åberopa ifrågavarande omständighet eller bevis vid den domstol, som givit domen, eller genom att söka ändring i domen eller att han eljest haft giltigt skäl att underlåta åberopandet.
9 a § (8.8.1997/755)
En lagakraftägande dom i ett brottmål kan återbrytas också om det, då straff bestämdes enligt 7 kap. 6 § strafflagen, har beaktats ett annat straff och om detta senare har undanröjts eller det åtal som utgjort grund för straffet helt eller delvis har förkastats eller straffet annars i väsentlig mån ändrats.
9 b § (30.12.2003/1290)
En lagakraftvunnen brottmålsdom kan också återbrytas om en person har begärts utlämnad till Finland för att avtjäna ett med stöd av 7 kap. strafflagen utdömt gemensamt fängelsestraff och utlämning inte är möjlig för alla de brott som ingår i det gemensamma fängelsestraffet eller om samtycke inte ges i fråga om något av brotten. Högsta domstolen skall då bestämma straffen separat för de brott för vilka utlämning är möjlig eller för vilka samtycke till utlämning ges samt för de övriga brotten. De straff som bestäms på detta sätt får inte sammanlagt vara strängare än det urspungliga gemensamma fängelsestraffet.
Dessutom kan en lagakraftvunnen brottmålsdom återbrytas, om en framställning om verkställighet av ett gemensamt fängelsestraff som har bestämts i Finland har översänts till en annan medlemsstat i Europeiska unionen och det inte är möjligt att överföra verkställigheten för alla de brott som ligger till grund för det gemensamma fängelsestraffet eller framställningen inte bifalls i fråga om något av brotten. Högsta domstolen ska då bestämma straffen separat för de brott där en överföring av verkställigheten är möjlig eller där framställningen bifalls samt för de övriga brotten. De straff som bestäms på detta sätt får inte sammanlagt vara strängare än det ursprungliga gemensamma fängelsestraffet. (25.11.2011/1173)
9 c § (30.12.2003/1290)
En lagakraftvunnen brottmålsdom som gäller en förverkandepåföljd kan återbrytas till svarandens nackdel,
1) om en i 8 § 1 eller 2 punkten nämnd omständighet har förelegat och den kan antas ha inverkat på att en förverkandepåföljd inte har dömts ut eller att den har dömts ut väsentligt lindrigare än vad som borde ha varit fallet, eller
2) om en omständighet eller ett bevis åberopas som inte tidigare har lagts fram och ett framläggande sannolikt hade lett till att en förverkandepåföljd hade dömts ut eller att förverkandepåföljden hade dömts ut väsentligt strängare.
En dom återbryts inte av ett skäl som nämns i 1 mom. 2 punkten, om det inte görs sannolikt att parten inte har kunnat åberopa omständigheten eller beviset i fråga vid den domstol som har meddelat domen, eller genom att söka ändring i domen eller att han annars har haft giltiga skäl att inte åberopa omständigheten eller beviset.
10 § (20.2.1960/109)
Ansökan om återbrytande av en dom i tvistemål samt till nackdel för den åtalade i brottmål eller i sådana fall som avses i 9 c § till nackdel för svaranden skall göras inom ett år från den dag då&§8194;sökanden fick del av den omständighet som ligger till grund för ansökan eller, om ansökan grundar sig på någon annans brottsliga förfarande, från den dag då domen angående detta vann laga kraft. Den nämnda tiden skall dock inte räknas från ett tidigare datum än den dag då den dom som begärs återbruten vann laga kraft. Då ansökan i tvistemål stöder sig på en omständighet som nämns i 7 § 1 mom. 4 punkten räknas tiden från den dag domen vann laga kraft. (30.12.2003/1290)
Återbrytande av dom i tvistemål må icke sökas efter det fem år förflutit från det domen vann laga kraft, såvida icke till stöd för ansökan synnerligen vägande skäl framläggas.
11 § (20.2.1960/109)
Har någon vid rättegång behandlats såsom annan person eller under oriktigt namn, må laga kraft vunnen dom för rättande av det begångna misstaget återbrytas oberoende av viss tid. Härvid må i brottmål given dom utan hinder av stadgandena i 9 § återbrytas och även omedelbart rättas jämväl till men för den åtalade, då han bär skuld till misstaget.
12 § (20.2.1960/109)
Återbrytande av dom söks hos högsta domstolen, om inte något annat följer av 14 a §. (28.6.2005/666)
Ansökan skall göras skriftligen och i densamma skola uppgivas grunderna för yrkandet samt de bevis, på vilka yrkandet grundar sig. Vid ansökan skola fogas domen, vars återbrytande sökes, och de skriftliga bevis, till vilka däri hänvisas.
Stöder sig ansökan på grund, som avses i 7 § 1 mom. 3 punkten eller 9 § 1 mom.
2 punkten, skall sökanden uppgiva, varför ifrågavarande omständighet eller bevis ej åberopats vid rättegången.
13 § (17.6.2011/718)
På behandlingen av ansökan tillämpas vad som i 3 § 2 mom. samt 4 och 5 § föreskrivs om klagan.
14 § (20.2.1960/109)
Bifalles ansökan om återbrytande av dom och finnes ny handläggning av målet erforderlig, skall högsta domstolen bestämma, inom vilken tid och vid vilken domstol samt på vilket sätt målet
skall upptagas till förnyad behandling. Högsta domstolen äger likväl befogenhet att omedelbart rätta domen, då saken befinnes klar och ansökan icke gäller återbrytande av dom i brottmål till men för den åtalade.
Skall mål på åtgärd av part upptagas till förnyad handläggning och underlåter denna, vad honom i sådant syfte förelästs, eller inställer han sig icke till det rättegångstillfälle, där första handläggningen av målet enligt förordnande skall äga rum, förfaller återbrytningen.
14 a § (20.2.1960/109) (28.6.2005/666)
Med avvikelse från 12 § söks återbrytande av dom hos den domstol vars dom ansökan gäller, om ansökan avser
1) återbrytande eller rättelse av dom i ett brottmål av den orsaken att någon har behandlats som en annan person eller under oriktigt namn,
2) undanröjande av en påföljd för utevaro på grund av laga förfall, eller
3) återbrytande eller rättelse av en dom med stöd av 9 a §.
Om en ansökan som avses i 1 mom. bifalls kan domstolen samtidigt rätta domen.
Utöver vad som bestäms i 3–5 § iakttas vid behandlingen av en ansökan i tingsrätten i tillämpliga delar vad som i 8 kap. bestäms om behandling av ansökningsärenden.
15 § (16.5.2003/360)
Har ett skadeståndsyrkande eller något annat privaträttsligt yrkande framställts i ett brottmål, skall i ett ärende som gäller återbrytande av domen i målet till denna del tillämpas bestämmelserna om återbrytande av dom i tvistemål. Om domen återbryts till den del den gäller straffyrkande eller yrkande på förverkande, kan domen utan hinder av det ovan sagda samtidigt återbrytas även till den del den gäller ett privaträttsligt yrkande.
16 § (20.2.1960/109)
Vad ovan i detta kapitel stadgats om laga kraft vunnen dom, skall äga motsvarande tillämpning, då fråga är om med laga kraft vunnen dom jämställbart rättsligt avgörande.
Återställande av försutten fatalietid
17 § (20.2.1960/109)
Åt den, som på grund av laga förfall icke inom utsatt tid kunnat anföra missnöje eller söka ändring eller återvinning eller företaga annan åtgärd vid rättegång eller som annars till stöd för sin ansökan framlägger synnerligen vägande skäl, må på ansökan sådan försutten tid återställas.
18 § (20.2.1960/109) (28.6.2005/666)
Återställande av försutten fatalietid skall sökas skriftligen inom 30 dagar efter det att ett hinder som avses i 17 § upphört och senast ett år från den dag då fatalietiden löpte ut.
Ansökan skall göras till hovrätten, om den gäller återställande av försutten fatalietid för att en åtgärd skall kunna vidtas i tingsrätten eller ändring sökas i ett avgörande av tingsrätten. I övriga
fall görs ansökan till högsta domstolen. Ansökan görs till högsta domstolen också när den gäller ett ärende i vilket ändring i tingsrättens avgörande skall sökas direkt hos högsta domstolen.
På ansökan och behandlingen av den tillämpas vad som i 3 § 1 mom. samt 4 och 5 § föreskrivs om klagan. (17.6.2011/718)
32 kap (30.4.1999/556)
Vite
1 § (30.4.1999/556)
Ett vite som föreläggs av allmän domstol eller som föreläggs för att säkerställa en rättegång utsätts till ett visst belopp med beaktande av den bötfälldes betalningsförmåga. Vitet kan av särskilda skäl dömas ut till lägre belopp än vad som utsatts.
Ikraftträdelsestadganden:
19.12.1921/274:
Denna lag träder i gällande kraft den 1 januari 1922, och skola samma dag 1 punkten i kgl. brevet den 11 december 1766 och kgl. kungörelsen den 19 januari 1802 upphöra att gälla.
13.6.1929/240:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1930.
Vad 2 och 11 §§ i deras förra lydelse innehålla om laga domstol i mål angående undanskiftande av egendom eller boskillnad skall fortfarande lända till efterrättelse beträffande makar, å vilkas förmögenhetsförhållanden före sagda dag gällande lag är tillämplig.
25.4.1930/147:
Denna lag, varigenom upphävas kgl. brevet den 28 januari 1753 och 39 punkten i kgl. förklaringen den 23 mars 1807, träder i kraft den 1 juli 1930. I mål, vari hovrätts utslag därförinnan givits, lände dock tidigare bestämmelser till efterrättelse.
29.7.1948/571:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1949, och genom densamma upphäves, vad i allmän och speciallagstiftning särskilt stadgats om parts fyllnads- och värjemålsed.
29.7.1948/572:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1949.
29.7.1948/573:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1949.
6.5.1955/213:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1956.
11.4.1958/150:
Denna lag träder i kraft den 1 juli 1958.
25.4.1958/182:
Denna lag träder i kraft den 1 juli 1958.
12.12.1958/497:
Denna lag träder i kraft den 1 december 1959.
20.2.1960/109:
Denna lag träder i kraft den 1 juli 1960.
Hänvisas i lag eller förordning till lagrum, som ersatts med i denna lag ingående stadgande, skall hänvisningen anses avse sistnämnda stadgande.
På klagan, som gäller före denna lags ikraftträdande avkunnad eller given dom, skall tidigare lag tillämpas.
På ansökan, som avser återbrytande av laga kraft vunnen dom eller återställande av försutten fatalietid och som gäller före denna lags ikraftträdande avkunnad eller given dom eller därförinnan utgången fatalietid, skola stadgandena i denna lag tillämpas, dock så, att de i 31 kap. 10 § och 18 § 1 mom. stadgade fatalietiderna icke skola räknas från tidigare datum än den dag, då denna lag träder i kraft.
12.8.1960/362:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1961, och genom densamma upphäves kungliga brevet av den 15 maj 1778 med förklaring över 10 kap. 25 § rättegångsbalken, kejserliga förklaringen av den 2 mars 1854 om huru förfaras skall, då Kronan skall kallas till domstol i tvistemål, och kungörelsen av den 7 september 1901, innefattande särskilda bestämningar rörande ordningen för utverkande av skriftlig stämning till underrätt (36/01) samt övriga stadganden, vilka stå i strid med denna lag. Ingår i lag eller förordning hänvisning till lagrum, som ersatts av stadgande i denna lag, skall hänvisningen anses åsyfta sistnämnda stadgande.
20.6.1963/325:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 1963.
5.2.1965/45:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1966. Vad i 2 §, i den lydelse lagrummet hade före den 1 januari 1930, är stadgat om laga domstol i mål, som gälla undanskiftande av egendom eller boskillnad, skall fortfarande lända till efterrättelse i fråga om makar, på vilkas egendomsförhållanden före sagda dag gällande lag äger tillämpning.
16.12.1966/645:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1967.
23.5.1969/323:
Denna lag träder i kraft den 1 juli 1969.
7.7.1970/459:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1971 och genom densamma upphävas kungliga brevet av den 27 maj 1801 angående lagarnas behöriga iakttagande och efterlevnad, till den del det ännu är i kraft beträffande begynnande och avslutande av häradsrätts sammanträde, 68 § av kungliga resolutionen och förklaringen på allmogens besvär, givna den 16 mars 1739, samt kungliga brevet av den 5 december 1765 därom att urtima ting ej må på kronans bekostnad hållas.
14.1.1972/21:
Denna lag träder i kraft den 1 april 1972.
15.9.1972/667:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1973.
19.7.1974/622:
Denna lag träder i kraft den 1 juli 1975. Vad i 30 kap. 5 § 2 mom. och 31 kap. 9 § 1 mom. 2 punkten är stadgat om fängelsestraff gäller även före lagens ikraftträdande ådömt tukthusstraff.
4.7.1975/520:
Denna lag träder i kraft den 1 augusti 1975.
23.4.1976/350:
Denna lag träder i kraft den 1 april 1978.
3.6.1976/460:
Denna lag träder i kraft den 1 juli 1976.
9.7.1976/603:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1976.
31.8.1978/661:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1979.
Genom densamma upphäves förordningen den 14 augusti 1901 innefattande särskilda bestämningar om ändringssökande i underrätts domar och utslag, jämte däri senare företagna ändringar, lagen den 24 januari 1930 om mottagande av vad och missnöjesanmälan under häradshövdings frånvaro (21/30) samt 46 § förordningen den 19 december 1889 om införande av strafflagen, sådant detta lagrum lyder i lag av den 19 juli 1974 (614/74).
Genom denna lag upphäves även
1) kungliga breven av den 6 december 1739 och den 26 augusti 1772 om vadebevis,
2) kungliga brevet av den 12 april 1749 angående kronoombud,
3) kungörelsen den 29 juni 1773 angående rättegångsskrifters förseende med författares underskrift,
4) kungliga brevet av den 14 november 1798 huru förhållas bör i brottmål, som hör under olika instansers prövning,
5) kejserliga brevet av den 4 juni 1817 angående reservationsskrifter,
6) kejserliga brevet av den 11 december 1829 med föreskrift om huru domar, som i olika underrätter givits angående samma person, skola underställas samt
7) förordningen den 6 augusti 1861 angående förenkling av arbets- och expeditionssättet vid särskilda domstolar i Finland.
Då ändring sökes i underrätts avgörande, som givits eller avkunnats före lagens ikraftträdande, och då sådan ändringsansökan bemötes, skall tidigare lag tillämpas, om icke nedan annorlunda stadgas. Stadgandet i denna lag om företeende av bemyndigande skall tillämpas på missnöjesanmälan, i fråga om vilken tiden utlöper efter det lagen trätt i kraft. På mål som är oavgjorda då denna lag träder i kraft skall stadgandena i 26 kap. av denna lag tillämpas.
Vad annorstädes i lag är stadgat om vädjande till hovrätt gäller efter denna lags ikraftträdande i tillämpliga delar fullföljd från underrätt till hovrätt.
15.12.1978/968:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1979.
2.2.1979/104:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1980.
Då ändring sökes i hovrätts avgörande, som har givits före lagens ikraftträdande, och då dylik ändringsansökan bemötes samt då sådant fullföljdsärende handlägges, skall tidigare lag tillämpas, om icke nedan annorlunda stadgas. I ärenden, där tiden för sökande av ändring går till ända efter lagens ikraftträdande, skall denna lags stadganden om komplettering av ändringsansökan och av bemötande tillämpas. Då ändring sökes i hovrätts avgörande, som har givits innan lagen trädde i kraft, behöver hovrättens dom eller utslag icke fogas till ändringsansökan, ej heller bevis över att part i stadgad ordning har anmält missnöje med avgörandet.
Oavsett fullföljdsförbud som har stadgats innan lagen trädde i kraft kan besvärstillstånd meddelas enligt denna lag.
28.12.1979/1072:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1980.
30.5.1980/396:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1981.
Vad annorstädes i lag är stadgat om lagtima ting eller allmänt sammanträde vid detta gäller, sedan denna lag har trätt i kraft, häradsrätts ordinarie sammanträdesdagar. Vad om urtima ting är stadgat gäller på motsvarande sätt i 5 § avsett sammanträde.
Åtgärder som verkställigheten av denna lag förutsätter kan vidtagas innan lagen träder i kraft.
23.5.1981/285:
Denna lag träder i kraft den 29 april 1981.
Regeringens proposition 55/79, Utrikesutsk. bet. 4/79, Stora utsk. bet. 15/79
8.4.1983/363:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1984.
Regeringens proposition 224/82, Lagutsk. bet. 11/82, Stora utsk. bet. 272/82
3.2.1984/115:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 1984.
Regeringens proposition 29/83, Lag- och ekonomiutsk. bet. 14/83, Stora utsk. bet. 132/83
21.12.1984/947:
Denna lag träder i kraft den 1 april 1985.
Regeringens proposition 56/84, Andra lagutsk. bet. 5/84, Stora utsk. bet. 145/84
30.4.1986/309:
Denna lag träder i kraft den 1 maj 1987.
Regeringens proposition 90/85, Lagutsk. bet. 9/85, Stora utsk. bet. 1/86
13.6.1986/472:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1987.
Regeringens proposition 234/85, Andra lagutsk. bet. 1/86, Stora utsk. bet. 34/86
31.12.1986/1049:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1987.
Regeringens proposition 134/86, Andra lagutsk. bet. 6/86, Stora utsk. bet. 180/86
13.3.1987/308:
Denna lag träder i kraft den 1 juni 1987.
Regeringens proposition 108/86, Liikenneutsk. bet. 6/86, Stora utsk. bet. 239/86
27.3.1987/354:
Om införandet av denna lag stadgas genom en särskild lag.
Regeringens proposition 28/86, Lagutsk. bet.11/86, Stora utsk. bet. 249/86
16.4.1987/412:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1988.
Regeringens proposition 62/86, Lagutsk. bet. 14/86, Stora utsk. bet. 265/86
30.4.1987/452:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1989.
Regeringens proposition 14/85, Lagutsk. bet. 9/86, Stora utsk. bet. 230/86
10.6.1988/505:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1988.
I mål i vilka underrättens avgörande har givits eller avkunnats innan lagen trätt i kraft tillämpas den tidigare lagen.
Regeringens proposition 39/88, Lagutsk. bet. 7/88, Stora utsk. bet. 49/88
29.12.1988/1255:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1989.
Regeringens proposition 186/88, Lagutsk. bet. 14/88, Stora utsk. bet. 217/88
19.4.1991/708:
Denna lag träder i kraft den 1 april 1992.
Genom denna lag upphävs lagen den 8 juni 1945 om laga domstol i vissa brottmål, vilka handläggas gemensamt (516/45).
Regeringens proposition 40/90, Lagutsk. bet. 15/90, Stora utsk. bet. 314/90
22.7.1991/1052:
Om införandet av denna lag stadgas särskilt genom lag.
Regeringens proposition 15/90, Lagutsk. bet. 16/90, Stora utsk. bet. 335/90
22.7.1991/1056:
Om införandet av denna lag stadgas särskilt genom lag.
Regeringens proposition 16/90, Lagutsk. bet. 17/90, Stora utsk. bet. 336/90
22.7.1991/1064:
Om införande av denna lag stadgas särskilt genom lag.
Genom denna lag upphävs
1) förordningen den 6 augusti 1861 angående underdomares skyldighet att till parter utgiva protokoller och utslag i dem rörande mål,
2) senatens brev av den 28 april 1884 till hovrätterne i landet, angående förändrade terminer för underdomare att till parter och allmänna ombud utgiva protokoll och utslag m.m. samt
3) förordningen den 9 juli 1918 angående ändring av de i förordningen av den 6 augusti 1861 och Senatens brev till hovrätterna av den 28 april 1884 fastställda terminer, inom vilka underdomare äro skyldiga att till parter och allmänna ombud utgiva protokoll och utslag i av rätten handlagda mål.
Regeringens proposition 154/90, Lagutsk. bet. 18/90, Stora utsk. bet. 337/90
22.7.1991/1065:
Om införandet av denna lag stadgas särskilt genom lag.
Regeringens proposition 179/90, Lagutsk. bet. 19/90, Stora utsk. bet. 338/90
8.1.1993/30:
Denna lag träder i kraft vid en tidpunkt som fastställs genom förordning.
RP 56/92, LaUB 7/92, Bilaga VII till EES-avtalet: rådets direktiv (77/249/ETY)
28.6.1993/595:
Denna lag träder i kraft den 1 december 1993.
Stadgandena i 25 och 26 kap. tillämpas på mål där underrättens dom avkunnats eller givits efter att lagen har trätt i kraft.
RP 79/93, LaUB 11/93
26.7.1993/702:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1993.
RP 241/92, StaUB 25/93
26.11.1993/1013:
Denna lag träder i kraft den 1 december 1993.
Denna lag tillämpas inte på tvistemål som är anhängiga då denna lag träder i kraft.
RP 191/93, LaUB 22/93
5.10.1994/8:
Denna lag träder i kraft den 15 januari 1994.
RP 61/93, LaUB 25/93
21.1.1994/58:
Denna lag träder i kraft den 1 maj 1994.
RP 139/93, LaUB 24/93
3.3.1995/285:
Denna lag träder i kraft den 1 maj 1995.
RP 292/94, EkUB 58/94
21.4.1995/585:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1995.
RP 94/93, LaUB 22/94, StoUB 10/94
21.4.1995/746:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1995.
RP 95/93, LaUB 23/94
24.11.1996/235:
Denna lag träder i kraft vid en tidpunkt som bestäms genom förordning.
RP 158/95, TrUB 2/95, RSv 97/95
11.7.1997/690:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 1997.
De brottmål som är anhängiga vid domstol när lagen träder i kraft handläggs med iakttagande av de stadganden som gällde när denna lag träder i kraft.
RP 82/1995, LaUB 9/1997, RSv 98/1997
8.8.1997/755:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 1997.
RP 48/1997, LaUB 8/1997, RSv 85/1997
6.2.1998/111:
Denna lag träder i kraft den 1 juni 1998.
RP 132/1997, LaUB 17/1997, RSv 231/1997
6.3.1998/165:
Denna lag träder i kraft den 1 maj 1998.
Denna lag skall tillämpas på tvistemål och ansökningsärenden, om det avgörande som är föremål för ändringssökande har meddelats eller avkunnats i tingsrätten efter lagens ikraftträdande.
Denna lag skall tillämpas på brottmål, om det mål i vilket ändring söks har behandlats i tingsrätten med iakttagande av lagen om rättegång i brottmål och avgörandet i målet har meddelats eller avkunnats efter att denna lag har trätt i kraft.
På mål som hovrätten behandlar i första instans skall denna lag tillämpas, om målet har väckts efter lagens ikraftträdande.
RP 33/1997, LaUB 19/1997, RSv 1/1998
19.3.1999/368:
Denna lag träder i kraft den 1 juni 1999.
RP 107/1998, LaUB 26/1998, RSv 281/1998
1.4.1999/444:
Denna lag träder i kraft den 1 december 1999.
RP 146/1998, LaUB 20/1998, RSv 234/1998
30.4.1999/556:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 1999.
RP 74/1998, LaUB 25/1998, RSv 274/1998
21.12.2000/1181:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 2001.
RP 86/1999, LaUB 10/2000, RSv 169/2000
1.6.2001/441:
Denna lag träder i kraft den 1 september 2001.
På ett ärende som anhängiggjorts före denna lags ikraftträdande tillämpas dock de bestämmelser som gäller vid ikraftträdandet.
RP 78/2000, LaUB 6/2001, RSv 33/2001
31.8.2001/764:
Om ikraftträdandet av denna lag bestäms genom förordning av republikens president.
RP 40/2001, UtUB 5/2001, RSv 71/2001
5.4.2002/259:
Denna lag träder i kraft den 1 juni 2002.
På ett mål eller ärende som är anhängigt i domstol när denna lag träder i kraft tillämpas bestämmelserna om rättegångsombud och rättegångsbiträden i 15 kap. 2 § sådana de lyder vid ikraftträdandet.
RP 82/2001, LaUB 22/2001, RSv 182/2001
12.7.2002/601:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2003.
RP 31/2001, LaUB 8/2002, RSv 65/2002
30.8.2002/768:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2003.
När ett mål eller ärende som har blivit anhängigt innan denna lag trätt i kraft behandlas i domstol skall de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet iakttas. Bestämmelserna i 24 kap. 9 § 2 mom. och 25 kap. 18 § 1 mom. tillämpas dock på mål och ärenden som avgjorts efter den 31 december 2002.
Genom denna lag upphävs lagen den 30 april 1986 om behandling av ansökningsärenden vid allmän underrätt (307/1986) jämte ändringar.
Om det på något annat ställe i lag bestäms att ett ärende skall behandlas i den ordning som bestäms i lagen om behandling av ansökningsärenden vid allmän underrätt, skall vad som i 8 kap. rättegångsbalken bestäms om behandling av ansökningsärenden iakttas vid behandlingen av ärendet.
RP 32/2001, LaUB 12/2002, RSv 97/2002
16.5.2003/360:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 2003.
RP 190/2002, LaUB 30/2002, RSv 283/2002
23.5.2003/381:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 2003.
Denna lag tillämpas i sådana fall när det avgörande av tingsrätten som är föremål för ändringssökande avkunnas eller meddelas efter att lagen har trätt i kraft. På de mål och ärenden
där tingsrättens avgörande har avkunnats eller meddelats innan lagen träder i kraft tillämpas likväl också 2 kap. 8 § 2 mom., med undantag för dess 1 punkt, och 3 mom. samt 26 kap. 24 a § och 28 § 2 och 3 mom.
RP 83/2001, RP 91/2002, LaUB 27/2002, RSv 259/2002
6.6.2003/425:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2004.
Åtgärder som verkställigheten av lagen förutsätter får vidtas innan lagen träder i kraft.
RP 92/2002, GrUB 9/2002, RSv 269/2002
13.6.2003/461:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2004.
RP 54/2002, GrUB 14/2002, RSv 288/2002
27.6.2003/688:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 2004.
I fråga om ett ärende som har anhängiggjorts innan denna lag träder i kraft tillämpas i stället för denna lag de bestämmelser som gäller vid ikraftträdandet.
RP 216/2001, LaUB 34/2002, RSv 305/2002
30.12.2003/1290:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2004.
RP 88/2003, LaUB 7/2003, RSv 128/2003, Rådets rambeslut (2002/584/RIF); EGT nr L 190, 18.7.2002, s. 1
26.8.2005/664:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2006.
RP 114/2004, LaUB 4/2005, RSv 64/2005
26.8.2005/666:
Denna lag träder i kraft den 31 december 2005.
Lagens 30 kap. skall, med undantag av 20 § 2 mom. och 24 § 1 mom., inte tillämpas i sådana fall när det avgörande som är föremål för ändringssökande har meddelats eller avkunnats i hovrätten före lagens ikraftträdande.
Lagens 21 kap. 16 § 3 mom. och 31 kap. tillämpas på ärenden som gäller extraordinärt ändringssökande och som har väckts efter ikraftträdandet.
RP 9/2005, LaUB 6/2005, RSv 81/2005
23.9.2005/783:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 2006.
Åtgärder som verkställigheten av lagen förutsätter får vidtas innan lagen träder i kraft.
RP 262/2004, LaUB 9/2005, RSv 97/2005
31.3.2006/244:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 2006.
RP 271/2004, LaUB 1/2006, RSv 6/2006
30.3.2007/374:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 2007.
RP 13/2006, LaUB 24/2006, RSv 269/2006
25.5.2007/650:
Denna lag träder i kraft den 1 november 2007.
RP 52/2006, LaUB 29/2006, RSv 288/2006
15.6.2007/707:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2008.
I ärenden som blivit anhängiga före ikraftträdandet av denna lag tillämpas de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet.
RP 83/2006, LaUB 26/2006, RSv 275/2006
5.12.2008/811:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2009.
RP 85/2008, LaUB 11/2008, RSv 125/2008
13.3.2009/135:
Denna lag träder i kraft den 1 september 2009.
På ärenden som har inletts före lagens ikraftträdande tillämpas de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet.
RP 70/2008, LaUB 16/2008, RSv 5/2009
29.5.2009/363:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2010.
RP 233/2008, LaUB 3/2009, RSv 37/2009
24.7.2009/578:
Om ikraftträdandet av denna lag föreskrivs särskilt genom lag.
RP 30/2009, JsUB 5/2009, RSv 89/2009
22.12.2009/1386:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2010.
Åtgärder som verkställigheten av lagen förutsätter får vidtas innan lagen träder i kraft.
RP 161/2009, FvUB 18/2009, RSv 205/2009
14.5.2010/362:
Denna lag träder i kraft den 1 juni 2010.
RP 123/2009, LaUB 5/2010, RSv 52/2010
24.6.2010/650:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2011.
Denna lag tillämpas på tvistemål, brottmål och ansökningsärenden, om det överklagade avgörandet har meddelats eller avkunnats i tingsrätten efter lagens ikraftträdande.
RP 105/2009, LaUB 4/2010, RSv 49/2010
27.8.2010/758:
Om ikraftträdandet av denna lag föreskrivs särskilt genom lag.
RP 94/2009, LaUB 9/2010, RSv 84/2010
14.1.2011/29:
Denna lag träder i kraft den 1 april 2011.
Denna lag tillämpas inte på sådana i lagen om upplösning av sambors gemensamma hushåll avsedda samboförhållanden som har upphört innan lagen har trätt i kraft.
RP 37/2010, LaUB 23/2010, RSv 201/2010
29.4.2011/395:
Denna lag träder i kraft den 21 maj 2011.
Denna lag tillämpas på rättegångar som inletts efter ikraftträdandet.
RP 284/2010, LaUB 32/2010, RSv 294/2010, Europaparlamentets och rådets direktiv 2008/52/EG (32008L0052); EUT L 136, 24.5.2008, s. 3
13.5.2011/440:
Denna lag träder i kraft den 17 maj 2011.
RP 286/2010, LaUB 34/2010, RSv 311/2010
17.6.2011/718:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2013.
På mål eller ärenden som är anhängiga vid domstol vid lagens ikraftträdande tillämpas de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet.
Utöver vad som föreskrivs i 2 mom. är en person som är behörig som rättegångsombud och rättegångsbiträde enligt de bestämmelser som gällde vid denna lags ikraftträdande behörig att vara verksam som rättegångsombud och rättegångsbiträde i ett års tid efter denna lags ikraftträdande. Dessutom är en person som är behörig som rättegångsombud och rättegångsbiträde enligt de bestämmelser som gällde vid denna lags ikraftträdande och som ansöker om ett tillstånd enligt lagen om rättegångsbiträden med tillstånd tre månader innan den föreskrivna tid som nämns i 30 § 3 mom. i den lagen har löpt ut och vars ansökan inte har avgjorts genom ett lagakraftvunnet beslut inom ett år från den lagens ikraftträdande, behörig att vara verksam som rättegångsombud och rättegångsbiträde till dess att hans eller hennes ansökan har avgjorts genom ett lagakraftvunnet beslut.
RP 318/2010, LaUB 40/2010, RSv 337/2010
22.7.2011/817:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2014.
RP 222/2010, LaUB 44/2010, RSv 374/2010
25.11.2011/1173:
Denna lag träder i kraft den 5 december 2011.
RP 10/2011, LaUB 4/2011, RSv 23/2011, Rådets rambeslut 2008/909/RIF (32008F0909); EUT L 327, 5.12.2008, s. 27, Rådets rambeslut 2008/947/RIF (32008F0947); EUT L 337, 16.12.2008, s. 102
31.1.2013/119:
Denna lag träder i kraft den 1 september 2013.
Om huvudsaken har blivit anhängig i tingsrätten innan denna lag träder i kraft, tillämpas de bestämmelser som gäller vid ikraftträdandet.
De bestämmelser som gäller vid ikraftträdandet tillämpas förutom på det fall som anges i 2 mom. även när ansökan om en säkringsåtgärd har gjorts innan denna lag träder i kraft. Om en huvudsak som har samband med en säkringsåtgärd enligt detta moment dock anhängiggörs i marknadsdomstolen ska en talan om ersättande av skada och kostnader enligt 7 kap. 11 § anhängiggöras i marknadsdomstolen.
RP 124/2012, LaUB 15/2012, RSv 158/2012
11.4.2014/307:
Denna lag träder i kraft den 15 april 2014.
RP 213/2013, LaUB 2/2014, RSv 23/2014
25.4.2014/339:
Denna lag träder i kraft den 1 maj 2014.
RP 4/2014, LaUB 3/2014, RSv 25/2014
22.8.2014/671:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2015.
RP 58/2013, LaUB 5/2014, RSv 68/2014
6.2.2015/92:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 2015.
RP 65/2014, FvUB 38/2014, RSv 248/2014
10.4.2015/372:
Denna lag träder i kraft den 4 september 2015.
RP 232/2014, LaUB 29/2014, RSv 335/2014, Europaparlamentets och rådets direktiv 2013/40/EU (32013L0040); EUT L 218, 14.8.2013, s. 8
10.4.2015/386:
Denna lag träder i kraft den 1 oktober 2015.
Om ett avgörande som överklagas har meddelats eller avkunnats i tingsrätten före ikraftträdandet av denna lag, tillämpas de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet av denna lag på besvärsskriften och tillstånd till fortsatt handläggning.
RP 246/2014, LaUB 24/2014, RSv 308/2014
12.6.2015/732:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2016.
I ärenden som har blivit anhängiga före ikraftträdandet av denna lag iakttas de bestämmelser om tystnadsplikt och tystnadsrätt vid rättegång som gällde vid ikraftträdandet.
Om en person befinner sig i påtryckningshäkte när denna lag träder i kraft, ska domstolen utan dröjsmål höra honom eller henne personligen och besluta om påtryckningshäktningen ska fortsätta.
RP 46/2014, LaUB 19/2014, RSv 274/2014, * Europaparlamentets och rådets direktiv (EU) nr 29/2012 (32012L0029); EUT L 315, 14.11.2012 s. 57
30.12.2015/1597:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2016.
RP 72/2015, LaUB 5/2015, RSv 84/2015
8.1.2016/11:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 2016.
RP 66/2015, LaUB 4/2015, RSv 83/2015, Europaparlamentets och rådets direktiv 2012/29/EU (32012L0029); EUT L 315, 14.11.2012, s. 57
8.1.2016/24:
Denna lag träder i kraft vid en tidpunkt som bestäms genom förordning av statsrådet.
RP 45/2015, EkUB 12/2015, RSv 68/2015, Europaparlamentets och rådets förordning (EU) Nr 1257/2012 (32012R1257); EUT nr L 361, 31.12.2012, s. 1, Rådets förordning (EU) Nr 1260/2012 (32012R1260); EUT Nr L 361, 31.12.2012, s. 89
25.8.2016/683:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2017. Lagens 2 kap. 6 § träder dock i kraft redan den 1 oktober 2016.
RP 7/2016, LaUB 8/2016, RSv 99/2016
18.11.2016/987:
Denna lag träder i kraft samma dag som lagen om föreläggande av böter och ordningsbot (754/2010).
L 987/2016 trädde i kraft 1.12.2016 enligt L 983/2016.
RP 115/2016, LaUB 12/2016, RSv 129/2016
CODE OF JUDICIAL PROCEDURE 4/1734
( amendments up to 12 June 2015, 2015/732 included)
Chapter 1 — General courts of law (323/1969)
Section 1 (354/1987) The general courts of law are the District Court as the court of first instance, the Court of Appeal as the appellate court and the Supreme Court as the highest appellate court.
Section 2 (354/1987) The legally trained members of the District Court are the chief judge of the District Court and the district judges; the other members are lay judges. A legally trained member shall serve as the chairperson of the District Court.
Section 3 (58/1994) The members of the Court of Appeal are the President of the Court of Appeal, the Senior Justices of the Court of Appeal and the Justices of the Court of Appeal.
Section 4 (354/1987) The members of the Supreme Court are the President of the Supreme Court and the Justices of the Supreme Court.
[section 5 has been repealed; 354/1987]
Section 6 If there are no more than seven members in a court of law, a father and son, a father-in-law and son-in-law, two brothers, or two brothers-in-law shall not both be members of that court. In any event, a court of law shall not have more than two members related to one another in a manner mentioned above.
Section 6a (1049/1986) (1) The members of a court of law shall either take a judge’s oath or give a judge’s affirmation, at their choice. However, a member who does not have a religious affiliation shall give a judge’s affirmation. (2) The wording of the oath is provided in section 7. The wording of the affirmation follows that of the oath, mutatis mutandis.
Section 7 A judge shall take the following oath: “I, <insert name>, do promise and swear by God and His Holy Gospels that to the best of my understanding and conscience I wish to and shall in all judgments render justice to poor and rich alike and render judgment in accordance with the laws and lawful rules of God and country: I shall never, under any pretext, pervert the law nor promote injustice because of kinship, relationship through marriage, friendship, envy, hatred or fear, or for the sake of gifts or benefits or other reasons, nor shall I find an innocent person guilty or a guilty person innocent. Furthermore, I shall not, before pronouncing a judgment or thereafter, reveal to the parties or to anyone else anything about the deliberations that the Court has held behind closed doors. All of this I wish to and shall fulfil faithfully, honestly and as an earnest judge, without deceit and
intrigue, so help me God, in body and mind.” No one shall assume judicial office before taking this oath.
Section 8 (1052/1991) The chief judge of the District Court and a district judge shall take the oath referred to in section 7 before the Court of Appeal; a lay judge shall take the oath before the District Court.
Section 9 If a judge puts another in his or her place without leave to do so, the judge shall be dismissed from office. [section 10 has been repealed; 350/1976]
Section 11 A judge shall carefully examine the true purpose and grounds for the law and render judgment accordingly, and not as he or she pleases, against the law. In the absence of statutory law, the custom of the land, if not unreasonable, shall also be his or her guide in rendering judgment.
Section 12 If, through manifest negligence or incompetence, a judge renders an erroneous judgment he or she shall be liable to compensate all damage so caused. If he or she does so deliberately, because of enmity and malice, or for friendship, gifts and gain, he or she shall be dismissed from office and be liable to compensate all damage so caused, and forfeit the gifts. Should someone lose his or her life because of such an erroneous judgment, the judge shall also be dismissed because of his or her wickedness and malice.
Chapter 2 — Quorum (1052/1991)
Section 1 (439/2014) (1) In a criminal case, the District Court shall have a quorum with the chairman and two lay judges present. (2) In a criminal case, the District Court shall also have a quorum with three legally trained members present, if this is deemed justified with consideration to the nature of the case or another special reason.
Section 2 (339/2014) The composition of the District Court referred to in section 1, subsection 1 may be augmented by a second legally trained member if this is deemed justified with consideration to the nature of the case or another special reason. Under the same condition, a third lay judge may be added to the composition of the District Court.
Section 3 (1052/1991) In cases other than those referred to in section 1, the District Court shall have a quorum with three legally trained members present.
Section 3a (339/2014) (1) If, after the opening of the main hearing, a lay judge has become prevented from attending to his or her duties, the District Court shall have a quorum when
at least one lay judge is present. (2) If, after the opening of the main hearing with a composition of three legally trained members, a member has become prevented from attending to his or her duties, the District Court shall have a quorum when at least two legally trained members are present.
Section 4 (811/2008) The hearing of a civil case begun with the composition referred to in section 3 may continue with such a composition, even if during the hearing the case changes so that it should be heard with the composition referred to in section 5, section 1. The same may be done if another action which has become pending later than the present case and which should be heard with the composition referred to in section 5, subsection 1 is joined to the present case.
Section 5 (768/2002) (1) The District Court shall have a quorum with only the chairman present: (1) in a non-contentious civil case in which the consideration shall not be continued in accordance with the procedure for civil cases; (2) in the preparation of a case; (3) in the main hearing of a civil case if the judge is the same as the one who considered the preparation of the case and the nature or scope of the case do not require that it be considered with the full composition; (4) in admitting evidence outside of the main hearing; and (5) in a separate hearing on precautionary measures referred to in Chapter 7. (2) The District Court shall reserve the parties an opportunity to state their views on the necessity of the full composition referred to in subsection 1(3). If a party considers the full composition necessary, the case may be decided in the main hearing with only the chairman present only for a special reason.
[subsection 3 has been repealed; 811/2008]
Section 6 (1052/1991) (1) In a criminal case, the District Court shall have a quorum with only the chairman present also when no individual offence referred to in the charge, under the circumstances referred to in the charge, is punishable by imprisonment for more than two years or if the charges refer only to an individual offence which is (1) violent resistance to a public official; (2) aggravated theft; (3) aggravated embezzlement; (4) aggravated stealing of a motor vehicle for temporary use: (5) aggravated receiving offence; (6) aggravated criminal damage; (7) aggravated fraud; (8) aggravated means of payment fraud; (9) an attempt of an offence mentioned in paragraphs (1) – (8). (372/2015) (2) When deciding a criminal case in the written proceedings referred to in Chapter 5(a) of the Criminal Procedure Act (689/1997), the District Court shall have a quorum with only the chairman present. (244/2006)
Section 6(a) (671/2014) In deciding a criminal case in the guilty plea proceedings referred to in Chapter 5(b) of the Criminal Procedure Act, the chief judge of the District Court or a district judge shall serve as the chairperson. The District Court has a quorum also with only the chairman present.
Section 7 (811/2008) (1) If the District Court, when hearing a case with the composition referred to in section 6, deems that the case is to be heard with the composition referred to in section 1, it shall be reassigned to be heard with the latter composition. (2) If in the course of the main hearing the case becomes one that should be considered in the composition referred to in section 1(1), the hearing may nonetheless be continued in the composition referred to in section 6 if the Chief Judge or the district judge serves as the chairperson of the court and the continuation of the case may be deemed appropriate.
Section 8 (1052/1991) (1) The Court of Appeal shall have a quorum with three members present. (2) However, one member may (1) decide on the granting of leave for continued consideration; (650/2010) (2) decide the case if the appeal has been withdrawn in its entirety; (3) decide a case concerning the imposition of punishment if the defendant has deceased; (4) decide a case concerning the imposition of a conversion sentence for unpaid fines; (5) decide a case concerning the appointment of defence counsel, trial counsel for an injured party and a support person at the Court of Appeal; (6) decide on the granting or termination of legal aid, the appointment of trial counsel, cancellation of the appointment of trial counsel or the appointment of other counsel for a case at the Court of Appeal; (7) decide on precautionary measures or the prohibition of or stay of enforcement; (8) order the interim injunctions referred to in the Act on the Arrangement of the Debts of a Private Person (57/1993) and the Company Restructuring Act (47/1993); (9) decide whether or not a court order imposing or extending a prohibition on engaging in business as well as a court order imposing a restraining order shall be in force notwithstanding an appeal; (10) amend or specify the conditions on visiting rights with a child during consideration at the Court of Appeal in a case referred to in the Act on the Enforcement of a Court Order on the Care and Custody of a Child and on Visiting Rights (619/1996); (11) decide on a request not presented until at the Court of Appeal for remand for trial or a travel ban; (12) decide on the payment of the costs of the taking of evidence when a main hearing that had been ordered is not held. (381/2003) (3) In addition, one member may order that a main hearing is to be held in the case and make the decisions pertaining to the main hearing, as well as decide on the other measures pertaining to the preparation of the case, and confirm a settlement reached in the preparation of a case. In matters within the competence of one member, this member may also decide on the fees and remuneration of costs
for the defence counsel, trial counsel and support person as well as on the obligation to compensate court costs and the costs of the taking of evidence. (381/2003)
Section 9 (666/2005) (1) The Supreme Court has a quorum with five members present, unless the law provides for another composition. In order to ensure a quorum, a section of five members may have an additional member. Provisions on the transfer of consideration of a case to a plenary session or to an enhanced composition are provided in the Supreme Court Act (665/2005). (2) Matters concerning leave of appeal are considered and decided in a section consisting of two or three members. If the matter is being considered in a section with two members, it shall be transferred to a section with three members if the members of the section so decide or are unable to agree on the decision. If an application for leave of appeal or a part of such an application has been transferred pursuant to Chapter 30, section 3, subsection 4 for consideration in connection with the appeal, the section that considers the appeal shall decide on leave of appeal. (3) A section with one member may consider and decide a matter that concerns a precautionary measure, prohibition of or interruption of enforcement or another corresponding interim measure.
Section 10 (666/2005) (1) At the Supreme Court, a matter concerning extraordinary appeal may be considered and decided in a section with three members if a decision is to be made only on an interim measure or the application is unanimously rejected or dismissed without consideration of the merits. Also a section consisting of one member may decide on an interim measure in a matter concerning extraordinary appeal. If the Supreme Court already earlier has rejected or dismissed an application for extraordinary appeal without consideration of the merits, such a section may also reject or dismiss a new application made in the case, without consideration of the merits, where no new circumstances or evidence are presented that would be significant from the point of view of the decision in the case. (2) In cases other than those referred to in subsection 1 the question of extraordinary appeal shall be transferred for decision by a section consisting of five members.
Section 11 (666/2005) Separate provisions apply to a quorum in the general courts of law in certain cases . Chapter 3 — District court (354/1987)
Section 1 (354/1987) One or several municipalities shall constitute the district of a District Court.
Section 2 (354/1987) (1) The District Court shall hear cases in hearings and in chambers. (2) A hearing may be held in the locality of the registry of the District Court even when this lies outside the district. (768/2002)
Chapter 4 (425/2003) Language of the court proceedings
Section 1 (1) The language of court proceedings shall be either Finnish or Swedish and the decision shall be issued in either Finnish or Swedish as provided in the Language Act (423/2003). (2) Sami may be used as the language of court proceedings in the Sami home region as provided in the Act on the Use of the Sami Language Before the Authorities (516/1991).
Section 2 (425/2003) (1) When a language other than the one used by a Finnish- or Swedish-speaking party is used in court proceedings, said party has the right to interpretation and translations as provided in the Language Act. (2) The Act on the Use of the Sami Language Before the Authorities contains provisions on the right to use Sami in court proceedings. (3) A party who does not speak Finnish, Swedish or Sami and who wants interpretation or translation shall take care of this himself or herself at his or her own expense, unless the court, with consideration to the nature of the case, orders otherwise. However, the court shall ensure that citizens of other Nordic countries receive the interpretation and translation assistance that they require in cases considered by the court. (4) The Criminal Procedure Act (689/1997) contains provisions on the right to interpretation and translation in criminal cases.
Chapter 5 — Initiation and preparation of a civil case (1052/1991)
Application for a summons
Section 1 (1052/1991) (1) A civil case shall be initiated by a written application for a summons, delivered to the registry of the District Court. (2) The case becomes pending and its preparation begins upon the arrival of the application to the registry.
Section 2 (1052/1991) (1) An application for a summons shall indicate: (1) the specified claim of the plaintiff; (2) the circumstances on which the claim is based; (3) as far as possible, the evidence that the plaintiff intends to present and what he or she intends to prove with each piece of evidence; (4) the claim for the compensation of legal costs, if the plaintiff deems this necessary; and (5) the basis for the jurisdiction of the court, unless jurisdiction can be inferred from the application for a summons or the documents annexed to it. (768/2002) (2) The application for a summons shall indicate the name of the court, the names and domiciles of the parties, the contact information of their legal representative or attorney, as well as the postal address and possible other address to
which the pertinent invitations, exhortations and notices may be sent (address for service). Notice of the telephone number and other contact information regarding the parties and witnesses or other persons to be heard shall also be given in a suitable manner to the District Court. If the plaintiff does not know the contact information of the respondent, he or she shall state what he or she has done to obtain said information. If part of the contact information subsequently changes, the plaintiff shall notify the District Court of this without delay. (362/2010) (3) The application for a summons shall be signed by the party, or, if he or she has not prepared the application, by the person who has done so. The person who has prepared the application shall also indicate his or her occupation and domicile.
Section 3 (595/1993) If the case relates to (1) a debt of a specific sum, (2) restoration of possession or a disrupted circumstance, or (3) eviction and the plaintiff states that to his or her knowledge the matter is not under dispute, only the circumstances on which the claim is immediately based need be included in the application for a summons as the circumstances on which the application is based. Also, in this event, the evidence referred to in section 2, subsection 1(3) need not be included in the application. However, the contract, commitment or other written evidence invoked by the plaintiff shall be clearly identified.
Section 4 (595/1993) In addition, the contract, commitment or other written evidence invoked by the plaintiff shall be annexed to the application for a summons referred to in section 2.
Supplementing the application for a summons
Section 5 (768/2002) (1) If an application for a summons is incomplete, the plaintiff shall be exhorted to supplement it before a deadline, if this is necessary in order to continue the preparation or for the provision of a response. At the same time the plaintiff shall be informed as to how the application is incomplete and that the action may be dismissed without considering the merits or dismissed on the merits if the plaintiff does not heed the exhortation. (2) The court may, for a special reason, extend the deadline referred to in subsection 1. (3) The request for supplementing the application for a summons may be made, and the deadline for supplementation may be extended, also by telephone or the use of other suitable means of communication. However, the action may not be dismissed without considering the merits on the basis of section 6, subsection 1, even if the plaintiff fails to heed the exhortation communicated to him or her in such a manner.
Dismissal without consideration of the merits and decision without requesting a response Section 6 (1052/1991) (1) The court shall immediately dismiss the case without considering the merits if the plaintiff fails to comply with the exhortation referred to in section 5 and if the application for a summons is so incomplete that it is unsuitable as the basis for proceedings, or if the court for another reason cannot accept the case for consideration. (2) A court shall refrain from issuing a summons and immediately dismiss the action on the merits by a judgment if the claim of the plaintiff is manifestly without a basis.
Issuing of an interim order
Section 7 (1052/1991) When considering a case relating to the restoration of possession or of a disrupted circumstance on the request of the plaintiff, a court may, without reserving the opposing party an opportunity to be heard, issue an interim order to the effect that the possession or the disrupted circumstance shall be restored immediately or that other restorative measures shall be undertaken, until otherwise ordered.
Summons
Section 8 (1052/1991) If the action is not dismissed without considering the merits or dismissed on the merits in accordance with section 6, the court shall issue a summons without delay.
Section 9 (1052/1991) (1) In the summons, the respondent shall be exhorted to respond to the action in writing. If it may be presumed that an oral response will expedite the hearing of the case or that the respondent is not going to respond in writing, he or she may be exhorted to respond in a preparatory hearing. (2) On the request of a respondent who has been exhorted to respond in writing, the court may, for a special reason, permit the respondent instead to respond orally in the court registry or in the courtroom.
Section 10 (768/2002) (1) In the summons the respondent shall be exhorted: (1) to state whether he or she admits or contests the action; (2) if he or she contests the action, to present the grounds for contesting that are relevant in respect of deciding the case; (3) to list, as far as possible, the evidence that he or she intends to present and what he or she intends to prove with each piece of evidence; (4) to make a claim for compensation of legal costs, if he or she deems this necessary; (5) to annex to the response the document on which the contesting is based, in the original or as a copy, and the written evidence invoked in the response; and (6) to enter a possible plea of inadmissibility. (2) In addition, the court may exhort the respondent to give a statement regarding a particular question.
(3) In the summons the respondent shall be exhorted to indicate the contact information regarding his or her lawful representative or counsel as well as the postal address and possible other address to which the pertinent invitations, exhortations and notices may be sent (address for service). The summons shall note that service of a document may be made on the respondent by sending it to the address for service indicated by the respondent in his or her response. In addition, the respondent shall indicate to the District Court in a suitable manner his or her own telephone number and other contact information as well as that of a witness or other person to be heard. If part of the contact information subsequently changes, the plaintiff shall notify the District Court of this without delay. (362/2010) (4) In addition, the summons shall state that a written response is to be signed by the party or, if he or she has not prepared the response, by the person who has prepared it and that the person who has prepared the response is to indicate his or her occupation and domicile.
Section 11 (1052/1991) (1) The summons shall state that the written response is to be delivered to the court registry before a deadline calculated from the service of the summons. An extension may be granted for a special reason if the request for this has been submitted before the end of the period. (2) If the respondent is exhorted to respond orally, the court shall invite the plaintiff and, by way of service of the summons, the respondent to a preparatory hearing. Notice shall be given at the same time of the date, time, and place of the hearing. (3) The summons or the invitation shall include a notification of the sanction for failure to submit a written response or to appear at a hearing.
Section 12 (1052/1991) (1) The summons, the application for the summons and the documents annexed to it shall be served on the respondent as provided in Chapter 11. (2) However, the documents annexed to an application for a summons referred to in section 3 need not be served on the respondent. In this event, the summons shall state that the documents are available to the respondent in the court registry and that they will be sent to the respondent upon request. (595/1993)
Decision without continuing the preparation
Section 13 (1052/1991) (1) If, in a case amenable to settlement, a respondent who has been exhorted to respond in writing, (1) has not delivered the requested response before the deadline or (2) has not presented grounds in his or her response for contesting the action or has referred only to grounds that are manifestly irrelevant in deciding the case, the case shall be decided without continuing the preparation. In this event, the action shall be upheld by a judgment by default. In so far as the plaintiff has abandoned the action or it is manifestly without a basis, the action shall be dismissed on the merits by a judgment. (768/2002) (2) A judgment by default may be given pursuant to this section even if the plaintiff has not so requested.
Provision on negotiable promissory notes
Section 14 (1052/1991) (1) If the claim of the plaintiff is based on a negotiable promissory note, a bill of exchange or a cheque, the respondent shall in the summons be exhorted to respond in writing, unless the plaintiff has requested that the respondent be exhorted to respond orally in a hearing. (2) If, in a case referred to in subsection 1, the respondent (1) has not submitted the requested response, (2) has not presented plausible reasons for contesting the action, or (3) has not presented an enforceable judgment, a negotiable promissory note, a bill of exchange or a cheque that is admissible for set-off, the case shall be decided without continuing the preparation. In this event, the action shall be upheld by a judgment by default. In so far as the plaintiff has abandoned the action or it is manifestly without a basis, the action shall be dismissed by a judgment. (768/2002) (3) The original negotiable promissory note, bill of exchange or cheque on which the claim is based shall be annexed to the application for the summons or to the response. (4) A judgment by default may be given pursuant to this section even if the plaintiff has not so requested.
Continuing the preparation
Section 15 (768/2002) (1) Unless the case has been decided in accordance with section 13 or 14, the preparation shall continue in writing or orally in a hearing (preparatory session) or the case shall be transferred directly to the main hearing, as provided below.
Section 15a (768/2002) In continuing the preparation in writing the court may, when it deems this necessary, exhort a party to deliver a written statement to the court. In so doing the court shall indicate the issue on which a statement is required of the party. However, a party may not be exhorted to deliver written statements more than once unless there is a special reason for this.
Section 15b (768/2002) If the goals of the preparation provided in section 19 have been met in the written preparation to the extent that it would not be expedient to continue the preparation in a preparatory session, the court may transfer the case directly to the main hearing after having reserved the parties an opportunity to state their opinion on the absence of a need for a preparatory session.
Section 15c (768/2002) (1) In the preparatory session to which the court invites the parties, the consideration of the case shall be continued from where it was concluded in the written preparation. (2) At the beginning of the session the court shall explain what is at issue in the case and what point had been reached in the written preparation. In addition, the court shall ask the questions necessary to reach the goals of the preparation provided
in section 19. (3) In the session, a party may not read or give to the court a written pleading or other written statement. In his or her oral presentation, a party may in an appropriate manner make use of trial documents presented in the written preparations and use written notes as memory aids. (4) Effort shall be made to conclude the oral preparation without delay in one session.
Section 15d (768/2002) A preparatory session may also be held by telephone or using another suitable means of communication, through which the persons present at the session are in spoken communication with one another, if with consideration to the nature and scope of the questions to be considered in the session, this is appropriate in order to reach the goals of the preparation provided in section 19. In so doing, the provisions of Chapter 12 on the deciding of a matter without the presence of a party do not apply.
Section 16 (768/2002) In connection with the invitation or exhortation, a party shall be notified of the sanction provided in Chapter 12 for failure of the party to appear in a hearing or to deliver a written statement. If a party is required to appear in a hearing, he or she shall at the same time be informed of the date, time and place of the hearing.
The goals and contents of the preparation (768/2002)
Section 17 (1052/1991) (1) The court shall conduct the preparation in such a manner that the case can be dealt with in a continuous main hearing. (2) If necessary the court shall reserve the parties an opportunity to express their opinion on how the preparation of the case should be organised. (768/2002) (3) The preparations shall be brought to a conclusion without delay. Each party shall acquaint himself or herself with the case so well that the consideration of the case is not delayed on the basis of any neglect on his or her part. (768/2002)
Section 18 (768/2002) (1) In the course of the preparations the court shall ensure that parties are notified of the judge responsible for the preparation of the case and of the other information necessary in order to promote the consideration of the case. The parties shall always be notified as follows: (1) the plaintiff of the beginning of lis pendens, the time set for service of summons and for providing a response as well as possible extension of such time; and (2) the requesting of a written statement from the opposing party as well as possible extension of a time period. (2) After the arrival of a response the court shall provide the parties without delay an estimate of the timetable for the consideration. (3) In attending to its obligations provided in subsections 1 and 2 the court may use the telephone or another suitable means of communication. (4) Service of a written response or statement shall be made immediately to the other parties. (5) The notices and estimates referred to in this section need not be made in a case referred to in section 3 of this Chapter, if it is decided pursuant to section 13
or 14 without continuation of the preparation, nor in a non-contentious civil case unless a decision has been made to continue its consideration in the procedure provided for civil cases.
Section 19 (1052/1991) The following shall be clarified in the preparation: (1) the claims of the parties and the grounds for the claims; (2) the issues in dispute between the parties; (3) the evidence that is going to be presented and what is intended to be proved with each piece of evidence; and (4) the possibility of a settlement.
Section 20 (768/2002) (1) In the preparation a party shall without delay present his or her claims and the grounds for them and express his or her opinion on what the opposing party has presented. In addition, he or she shall list all the evidence he or she intends to present and what he or she intends to prove with each piece of evidence. He or she shall also present all the written evidence that he or she invokes. (2) In addition, a party shall on the request of the opposing party state whether he or she has in his or her possession written evidence or an object sufficiently identified by the opposing party that may be relevant in the case.
Section 21 (768/2002) (1) In the preparation the court shall ensure that the goals provided in section 19 are met and that the parties state all the circumstances that they intend to invoke. (2) If a written or oral statement of a party is unclear or incomplete, the court shall put the questions to him or her that are necessary to clarify the matter. (3) The court shall ensure that nothing irrelevant is brought into the case and that no unnecessary evidence is presented in the case.
Section 22 (768/2002) In a case amenable to settlement the court may, if necessary, exhort a party to fulfil his or her duties referred to in section 20, subsection 1 before a deadline under the threat that after the deadline he or she may not refer to a new claim or circumstance, or present new evidence, unless he or she can show that it is probable that there is a valid reason for his or her conduct.
Section 23 (1052/1991) A severable part of the case or a procedural issue may be prepared separately by the court.
Section 24 (768/2002) (1) In the course of the preparations, the court shall prepare a written summary of the claims of the parties and the grounds for them, and if necessary of the evidence and what is intended to be proven by each piece of evidence. (2) If the case is decided in the preparations in accordance with section 13, 14 or 27, no summary shall be prepared unless there is a special reason for this. (3) The summary shall be prepared already before the preparatory session if this can be deemed to promote the conduct of the oral preparation. As the preparations continue, the summary shall be supplemented as necessary. (4) The summary may be made orally if with consideration to the nature or scope
of the case a written summary can be deemed unnecessary. In addition, a written summary may be supplemented orally. If a contested case is decided pursuant to section 27a without the holding of a session or the case is transferred after written preparation directly to the main hearing, the summary shall be made in writing. (5) The parties shall be reserved an opportunity to express their opinion on the summary.
Section 25 (1052/1991) (1) The decision to obtain an expert opinion, present written evidence, arrange a judicial view and undertake other preparatory measures shall be made in the preparation, if such measures are necessary in order to ensure that the evidence is simultaneously available in the main hearing. (2) The decision to admit evidence outside of a main hearing may also be made in the preparation. (3) A party who wishes that measures referred to in this section are undertaken shall immediately request the same in the preparation.
Obtaining a settlement
Section 26 (595/1993) (1) In a case amenable to settlement the court shall endeavour to persuade the parties to settle the case. (2) When the court deems it expedient in order to promote a settlement, with consideration to the wishes of the parties, the nature of the case and the other circumstances, the court may also make a proposal to the parties for the amicable settlement of the case.
Deciding the case in preparation
Section 27 (1052/1991) (1) In the preparation the court may: (1) in a case amenable to settlement, decide it by a judgment by default or by a judgment, on the prerequisites referred to in Chapter 12, or by a judgment on the case to the extent that the action has been conceded or the action has been abandoned; (2) confirm a settlement; or (3) dismiss the action without considering the merits. (2) Sections 6, 13 and 14 contain provisions on the decision of a case by a judgment by default or by a judgment and dismissal of the action without considering the merits, on the basis of the application for a summons or the written response.
Section 27a (768/2002) A contested case may be decided solely on the basis of written preparation if the nature of the case is such that a decision on it does not require conduct of the main hearing and none of the parties oppose the case being decided in the written preparations.
Transfer of the case to the main hearing
Section 28 (1052/1991) (1) When the matters referred to in section 19 have been clarified in the preparation
or when it is otherwise no longer expedient to continue the preparation, the court shall note that the preparation is concluded and transfer the case to the main hearing. The court shall announce the time of the main hearing and invite the parties to the main hearing, as provided in Chapter 11. The parties shall be reserved the opportunity to express their opinion on the time of the main hearing, if this can be done without undue difficulty. (2) When a party is invited to the main hearing, he or she shall at the same time be notified of the possible sanction referred to in Chapter 12 for failure to appear in court. At the same time notice shall be given of the date, time and place of the main hearing. (3) If a party or his or her legal representative is required to appear in the main hearing in person, and on the basis of his or her conduct it may be presumed that he or she will not heed the invitation, the court may order that he or she be brought to the main hearing.
Section 29 (1052/1991) If a party wishes to present evidence in the main hearing that he or she has not mentioned in the preparation, he or she shall without delay notify the court of this and state what he or she intends to prove with the evidence, as well as state the reason for not having mentioned the evidence in the preparation.
Section 30 (1052/1991) A main hearing may be ordered for the hearing of a severable matter, even if the preparation of the case is otherwise not yet concluded. The same applies to a procedural issue.
Chapter 6 — Main hearing in a civil case (1052/1991)
Main hearing
Section 1 (1052/1991) (1) The judge presiding over the preparation of a case shall serve as the chairperson or a member of the court in the main hearing, unless there is an impediment to this. (2) If the court, for lack of quorum, needs to take a new member during the main hearing, a new main hearing shall be held in the case. (3) However, when the case is being heard with the composition referred to in Chapter 2, section 3, a new main hearing need not be held if the new member taken into the court has been present during the entire main hearing.
Section 2 (768/2002) (1) In the main hearing, the case shall be heard in the following order: (1) at the beginning of the session, the court shall, with the assistance of a summary, briefly explain what had been concluded in the preparation of the case, and the court shall inquire whether the claims presented in the preparations still correspond to the position of the parties; (2) each party shall in turn shall present the grounds for their position and give a statement regarding the grounds presented by the opposing party; (3) the court shall accept the evidence submitted; and (4) the parties shall present their closing statement. (2) The hearing of a party for probative purposes shall proceed other testimony on
the issue being considered in the hearing. The court may order that evidence on a certain point shall be submitted before other evidence. (3) The order referred to above in subsections 1 and 2, however, may be amended if necessary.
[section 2 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows: Section 2 (732/2015) (1) In the main hearing, the case shall be heard in the following order, unless the court decides otherwise: (1) at the beginning of the session, the court shall, with the assistance of a summary, briefly explain what had been concluded in the preparation of the case, and the court shall inquire whether the claims presented in the preparations still correspond to the position of the parties; (2) each party shall in turn shall present their claims and the grounds for them and give a statement regarding the grounds presented by the opposing party; (3) the court shall accept the evidence presented; and (4) the parties shall present their closing statement.]
Section 2a (595/1993) (1) The court shall ensure that the hearing of the case proceeds in a lucid and orderly manner. The court may also order that severable issues or severable parts of the case be dealt with separately. (2) In addition, the court shall ensure that the case is thoroughly considered and that irrelevant matters are excluded from the case. If the statement of a party is deemed to be unclear or incomplete, the court shall put the necessary questions to him or her in order to clarify the contentious issues.
Section 3 (768/2002) (1) The main hearing is oral. A party may not read out or submit a written statement to the court or otherwise make his or her case in writing. (2) A party may, however, read out from a document his or her claims, direct references to case-law, the legal literature and to such documents that would be difficult to understand if presented merely orally. In addition, he or she may rely on written notes as memory aids. (3) Reference may be made in the main hearing in an appropriate manner to a written summary drafted in the preparation.
Section 4 (1052/1991) (1) If a party in the main hearing makes claims or presents grounds for claims other than those presented in the preparation or when a party says that he or she cannot or will not give any statement in the case, the court shall, if necessary, consult the documents and explain what the party has stated in the preparation. (768/2002) (2) If the main hearing is held in the absence of a party, the court shall, in so far as necessary, consult the documents and explain what the absent party has stated in the case.
Section 5 (1052/1991) (1) The case shall be dealt with in the main hearing without interruption. (2) If the main hearing cannot be completed within one day, it may be interrupted.
The hearing shall be resumed, if possible, on consecutive days. If this is not possible, the case shall be heard on at least two weekdays per week, unless the main hearing is postponed in accordance with section 10. (244/2006) (3) In an extensive or complicated case the main hearing may be interrupted for a maximum of three weekdays in order to allow for the parties to prepare for their oral closing statement referred to in section 2, subsection 1(5). (690/1997)
Section 6 (1052/1991) (1) When the main hearing is being opened, the court shall determine whether the case may be taken up for a final decision. (2) The main hearing may not be opened, and shall instead be cancelled and rescheduled, if: (1) a party who is required to appear in the main hearing in person has failed to do so; (2) another person whose personal presence is required has failed to appear; or (3) there is another impediment for the matter to be taken up for a final decision.
Section 7 (1052/1991) (1) However, the main hearing may be opened regardless of an impediment referred to in section 6, subsection 2, if there is reason to believe that the hearing of the case need not be postponed owing to the impediment. (2) Even if the hearing is to be postponed in accordance with section 10, a main hearing may be opened regardless of an impediment, if there is reason to believe that a new main hearing need not be held, owing to a reason referred to in section 11, and if the postponement does not cause undue difficulty in the hearing of the case. [the following subsection 3 enters into force on 1 January 2016: (3) Chapter 17, section 55 contains provisions on the admission of evidence in the main hearing referred to in this section in the absence of a party. (732/2015)]
Section 8 (1052/1991) (1) When a person to be heard has arrived in court, the court may, notwithstanding the cancellation of the main hearing, admit oral testimony if it can be assumed that (1) testimony need not or cannot be presented again in the main hearing, or (2) arrival of the person to be heard at the main hearing would, in comparison to the significance of the testimony, cause unreasonable expenses or unreasonable inconvenience. (2) In admitting testimony on the basis of subsection 1, the case may be considered also in other respects, if this is of particular importance in order to admit the testimony.
[section 8 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows:
Section 8 (732/2015)
Chapter 17 contains provisions on the admission of evidence outside of the main hearing despite the cancellation of the main hearing and on the readmission of evidence.]
Section 9 (768/2002) (1) In a case amenable to settlement a party may not in the main hearing invoke a circumstance that he or she had not invoked in the preparation, unless he or she shows it probable that he or she has had a valid reason for not doing so. (2) In a case amenable to settlement a party may not in the main hearing invoke evidence that he or she had not invoked in the preparation, unless it can be assumed that his or her conduct was due to a justified reason. However, new evidence may be admitted if the parties agree to this.
Section 10 (1052/1991) (1) If the main hearing has been opened, it may be postponed only if: (1) it has been opened in accordance with section 7; (2) new and important evidence has come to the attention of the court and the evidence may be admitted only later; or (3) postponement is unavoidable due to an unforeseeable circumstance or another important reason. (2) When the main hearing is postponed, the court shall at the same time reschedule it and notify the parties of the sanction provided in Chapter 12 for the failure of a party to appear in the hearing.
Section 11 (1052/1991) (1) A new main hearing shall be held if the main hearing of a case has been postponed once or several times for a total of more than fourteen days. (2) Even if the duration of the postponement of a main hearing has been more than fourteen days, a new main hearing need not be held in the case, if this is deemed unnecessary for a special reason due to the nature of the case and if the continuity of the main hearing can be deemed to remain intact regardless of the postponement and interruption. However, a new main hearing shall always be held if the main hearing has been postponed for a total of more than forty-five days.
Section 12 (1052/1991) In the new main hearing the case shall be dealt with anew. Evidence admitted earlier shall be admitted again in the main hearing to the extent that it has significance in the case and in so far as there is no impediment to this. Otherwise the evidence shall be ascertained, to the extent necessary, from the trial material of the previous main hearing.
Section 13 (1052/1991) The court may order that the case or a part thereof be prepared again for the main hearing, and issue more specific instructions regarding the preparation.
Section 14 (1052/1991) If the court after the conclusion of the main hearing finds it necessary to supplement the hearing in respect of a specific issue and if the issue subject to supplementation is simple or minor, the court may supplement the hearing by requesting a written statement on the issue from the parties. Otherwise the hearing may be supplemented by continuing the main hearing or by holding a new main hearing in the case.
[sections 15 – 18 have been repealed; 768/2002]
Chapter 7 — Precautionary measures (1065/1991)
Section 1 (707/2007) If the applicant can demonstrate that it is probable that he or she holds a debt that may be rendered payable by a decision referred to in Chapter 2, section 2 of the Enforcement Code, and there is the danger that the opposing party hides, destroys or conveys his or her property or takes other action endangering the payment of the debt of the applicant, the court may order the attachment of movable or real property of the opposing party to an amount securing the debt.
Section 2 (707/2007) An object or other given property in the possession of the opposing party may be attached also when the applicant can demonstrate that it is probable that he or she has a prior right to the object or property in question, enforceable by a decision referred to in Chapter 2, section 2 of the Enforcement Code, and that there is a danger that the opposing party hides, destroys or conveys the said object or property or takes other action endangering the right of the applicant.
Section 3 (707/2007) (1) If the applicant can demonstrate that it is probable that he or she has a right other than one referred to in section 1 or 2 that is enforceable against the opposing party by a decision referred to in Chapter 2, section 2 of the Enforcement Code, and that there is a danger that the opposing party by deed, action or negligence or in some other manner hinders or undermines the realisation of the right of the applicant or decreases essentially its value or significance, the court may: (1) prohibit the deed or action of the opposing party, under threat of a fine; (2) order the opposing party to do something, under threat of a fine; (3) empower the applicant to do something or to have something done; (4) order that property of the opposing party be placed under the administration and care of a trustee; or (5) order other measures necessary for securing the right of the applicant to be undertaken. (2) When deciding on the issue of a prohibition or an order referred to in subsection 1, the court shall see to it that the opposing party does not suffer undue inconvenience in comparison with the benefit to be secured. (3) A prerequisite for the entry into force of the prohibition or order referred to above in subsection 1 is that the applicant applies for enforcement of a precautionary measure as provided in Chapter 8 of the Enforcement Code.
Section 4 (119/2013) (1) The general court decides on application of a precautionary measure referred to in this Chapter. The issue of the precautionary measure shall be heard by the court where the proceedings on the main claim or right of the applicant are pending. If the hearing of the main issue has been concluded and the time provided for appeal has not yet elapsed, the issue of the precautionary measure shall be heard by the court that last dealt with the main issue. If no court proceedings are pending, the competent court is be determined in accordance with the provisions of Chapter 10. (2) If a general court of law is not competent to consider the main issue referred
to in subsection 1, the decision on the precautionary measure is made by the District Court of the locality where the opposing party resides, where the property in question or a considerable part thereof is located or where the purpose of the precautionary measures can otherwise be realised. (3) Notwithstanding the provisions of subsection 1 and 2, the decision on the precautionary measure is made by the Market Court if the main issue is a civil case that is within the competence of the Market Court as provided by Chapter 1, section 4, subsection 1, paragraphs 1-10, 13 or 15 or subsection 2 of the Market Court Proceedings Act (100/2013) or a case referred to in Chapter 1, section 6, subsection 2(1) of said Act and proceedings on the main issue are pending before the Market Court or its consideration has been concluded in the Market Court and the time provided for appeal has not yet ended. The Market Court decides on the precautionary measure also if the proceedings on said main issue are not yet pending. (4) Notwithstanding what is provided in subsections 1 and 2 above the Market Court decides on the precautionary measure also if the main issue is a civil case referred to in Chapter 1, section 5 of the Market Court Proceedings Act, and the proceedings on the main issue are pending before the Market Court or its consideration has been concluded in the Market Court and the time provided for appeal has not yet ended. (5) Chapters 4 and 21 of the Maritime Code (674/1994) contain provisions on the seizure of a vessel and the competent court in certain cases. (235/1995)
Section 5 (1065/1991) (1) The application for the precautionary measure shall be submitted in writing. If the precautionary measure relates to proceedings that are pending, the application may be submitted orally in the hearing where the main issue is considered. The application shall be considered as a matter of urgency. (2) The application shall not be granted without reserving the opposing party an opportunity to be heard. However, if the purpose of the precautionary measure can otherwise be compromised, the court may on the request of the applicant give an interim order on the precautionary measure without reserving the opposing party said opportunity. The order remains in force until further notice. (3) Otherwise the provisions on the consideration of procedural matters apply, where appropriate, to the consideration of an issue concerning precautionary measures.
Section 6 (1065/1991) (1) When the application referred to in section 5, subsection 1 has been granted, the applicant shall within one month of issue of the order bring an action on the main issue before a court or bring the main issue up for consideration in other proceedings that may result in a decision enforceable in accordance with Chapter 2, section 2 of the Enforcement Code. When the precautionary measure has been directed at real property in order to secure the payment of a debt that is not yet due and that is owed to the plaintiff and for which the real property is collateral, the period referred to in this subsection begins on the due date. If the consideration of the issue is not initiated within said period, or if the case is discontinued, the precautionary measure shall be reversed, as provided in Chapter 8, section 4 of the Enforcement Code. (707/2007) (2) If an arbitral award has, due to no fault of the applicant, not been rendered or if the award is void or it is annulled, the action shall be brought or it shall be
brought up for consideration, under the threat referred to in subsection 1, within one month of receipt of notice of the impediment in the arbitration proceedings or the official voiding of the arbitration award or, when the award has been annulled, from the date on which the court order has become legally valid. (3) When granting an application for a precautionary measure the court shall notify the applicant of how he or she is to act in accordance with this section in order to prevent the precautionary measure from being cancelled. (707/2007)
Section 7 (707/2007) The court may, on application, release the applicant from providing the security referred to in Chapter 8, section 2 of the Enforcement Code, if the applicant is found unable to do so and if his or her right is deemed manifestly well-founded.
Section 8 (1065/1991) (1) If the reason for which the precautionary measure has been undertaken no longer exists, the precautionary measure shall be cancelled. (2) The cancellation shall be ordered, on request of the party, by the court or the other authority referred to in section 6, subsection 1 that is dealing with the main issue. If the main issue is not dealt with by a court or another authority referred to above, the decision on the cancellation shall be made, on request, by the court that has first decided on the precautionary measure. (3) Chapter 8, section 4 of the Enforcement Code contains provisions on reversal by decision of a distraint officer of the enforcement of an order on a precautionary measure.
Section 9 (1065/1991) When the court or the other authority referred to in section 6, subsection 1 decides the main issue, it shall at the same time determine how long the precautionary measure remains in force. If the action is dismissed on the merits or dismissed without consideration of the merits, the court may at the same time order that the precautionary measure shall remain in force until the main decision becomes final. If the action is abandoned, the precautionary measure is cancelled.
Section 10 (1065/1991) The expenses incurred by the enforcement of the precautionary measures shall be covered primarily by the applicant. The issue of the final liability to cover the expenses incurred in the application and enforcement of the precautionary measures shall be decided, on the request of a party, when the main issue is being dealt with.
Section 11 (1065/1991) An applicant who has unnecessarily resorted to a precautionary measure is liable to compensate the opposing party for the damage caused by the precautionary measure and its enforcement, and to cover the expenses incurred.
Section 12 (1065/1991) (1) The action for the compensation of the expenses referred to in section 10, when the main issue has not been initiated in accordance with section 6, subsection 1, and for compensation of the damage and expenses referred to in section 11, shall be brought in the District Court that is competent to consider the action referred to in section 6 or, if the action is not to be considered in a District Court,
in the District Court of the locality where the opposing party is liable to answer in such a case or where the precautionary measure has been enforced. In the cases referred to above in section 4, subsections 3 and 4 the action for compensation of the expenses referred to in section 10 when the main issue has not been initiated in the manner referred to in section 6, subsection 1, and for compensation of damages and expenses referred to in section 11, however, shall be brought in the Market Court. (119/2013) (2) An action for compensation of damages and expenses shall, under threat of forfeiture of the right of action, be brought within one year of the date when the precautionary measure was cancelled or, if an appeal on the precautionary measure is still pending at the time, of the date of the final decision of the issue. The plaintiff shall give a verifiable notification of the action to the distraint officer without delay.
Section 13 (707/2007) (1) Provisions on the enforcement and the cancellation of the enforcement of an order referred to in this Chapter are contained in Chapter 8 of the Enforcement Code. When granting an application for attachment in accordance with section 1 or 2 of this Chapter, the court may, if necessary, order that specific property be placed under the administration and care of a trustee and, when deciding on a precautionary measure in accordance with section 1, 2 or 3, also otherwise issue more specific instructions for its enforcement. (2) The provisions of subsection 1 apply, where appropriate, also to the enforcement of an interim order on precautionary measures referred to in section 5, subsection 2.
Section 14 (1065/1991) (1) A court order on precautionary measures is subject also to separate appeal. An appeal does not preclude its enforcement, unless the appellate court prohibits or stays the enforcement. If a lower court has dismissed the application for precautionary measures on the merits or dismissed it without considering the merits, the appellate court may, if necessary, immediately give an interim order on the precautionary measure, to remain in force until further notice. (2) An interim order on precautionary measures is not subject to appeal.
Chapter 8 – Non-contentious civil cases (768/2002)
Section 1 (1) A non-contentious civil case is initiated with a written application submitted to the registry of the District Court. The application may be submitted orally if the case is clearly evident from the documents that have been presented. A noncontentious civil case may also be initiated during a session of the District Court. (2) The provisions of this Chapter apply in the District Court also in the consideration of non-contentious civil cases which the District Court may take up for consideration on the basis of a notice or on its own initiative. (3) A case becomes pending when the application is presented in the registry or in a session.
Section 2 (1) The application shall note the applicant’s detailed claim or requested measure. In addition, as needed, the application shall note:
(1) the circumstances on which the claim or the requested measure is based; (2) the evidence that the applicant intends to present in support of his or her claim or requested measure, and what he or she intends to prove with each piece of evidence; (3) the claim for the compensation of legal costs; and (4) on what basis the court has jurisdiction. (2) The written evidence to which the applicant refers shall be attached to the application. (3) The application shall also note the information referred to in Chapter 5, section 2, subsection 2. The application shall be signed by the applicant or, if he or she has not prepared the application, by the person who has prepared it. The person who has prepared the application shall also indicate his or her occupation and domicile.
Section 3 (1) A non-contentious civil case shall be considered in writing in chambers or orally in a session for non-contentious civil cases. (2) A non-contentious civil case shall be considered in a session for noncontentious civil cases if a participant in the case, a witness or another person is to be heard in person. (3) A contested non-contentious civil case shall be considered in a session for non-contentious civil cases if a participant requests this or if the District Court deems consideration in a session for non-contentious civil cases necessary in order to clarify the case or a part thereof.
Section 4 (811/2008) (1) Consideration of the case shall be continued in accordance with the procedure for civil cases if the case has been contested and it concerns: (1) a case involving the ending of cohabitation, a divorce or maintenance for a spouse; (2) guardianship of a child, visiting rights or the maintenance of a child; (3) adoption; or (4) a case referred to in the Guardianship Act (442/1999). (2) In other contested non-contentious civil cases the District Court may decide that consideration of the case shall be continued in accordance with the procedure for civil cases. (3) Regardless of the procedure applied in the case, however, section 7 on the consequences of an omission by a participant and section 10 on the decision in the case apply.
Section 5 If a participant is to be reserved an opportunity to be heard in the noncontentious civil case, the District Court shall exhort him or her to submit a written statement in response to the application. If it can be presumed that submission of the statement orally would expedite consideration of the case, a participant in the case may be exhorted to submit his or her statement orally in a session for non-contentious civil cases.
Section 6 (1) In his or her statement, a participant in the case shall be exhorted to state his or her position on the application or the requested measure. In addition, a participant shall be exhorted as necessary:
(1) to present grounds for contesting the application; (2) to list the evidence that he or she intends to present and what he or she intends to prove with each piece of evidence; (3) to make his or her claim for the compensation of legal costs; (4) to annex to his or her statement the written evidence on which the contesting is based; and (5) to enter a possible plea of inadmissibility. (2) A participant in the case shall also be exhorted to provide the information referred to in Chapter 5, section 10, subsection 3. The statement shall be signed by the person submitting it or, if he or she has not prepared the statement, by the person who has prepared it. The person who has prepared the statement shall also indicate his or her occupation and domicile.
Section 7 (1) If the applicant does not comply with the exhortation of the court to submit a written statement or does not attend the session for non-contentious civil cases, the case shall be dismissed without considering the merits. (2) If another participant does not comply with the exhortation of the court to submit a written statement or does not attend the session for non-contentious civil cases which he or she has not been required to attend in person, the case may be considered and decided despite his or her omission.
Section 8 In a session for non-contentious civil cases, the case may be considered solely in order to clarify a single or multiple questions. The participants concerned by the consideration shall be invited to the session. After the session, the consideration may be continued in chambers or in a new session.
Section 9 (1) A non-contentious civil case and a civil case may be considered in the same session if the cases are connected to one another and their consideration together can be done without impediment. (2) A non-contentious civil case may be considered along with a criminal case if the cases are connected and their consideration together can be done without impediment.
Section 10 (1) A non-contentious civil case is decided with a court order or by carrying out the other measure intended in the application. (2) The court order shall be prepared as a separate document. The decision shall indicate the name of the court, the date and place the court order was issued, the names of the participants in the case as well as a brief statement of the case, the grounds, the legal provisions applied and the conclusion. If the application is accepted and the case has not been contested and there is no other particular reason to prepare a full court order, the court order need not contain a statement of the case or the grounds. (3) If the case is decided by carrying out the measure intended in the application, a certificate thereof shall be prepared. Such a certificate as well as a court order that does not contain a statement of the case or grounds may also be written or attached to the application or to the document that is the basis for the application.
Section 11 (1) The court order in a non-contentious civil case shall be given in chambers or announced in a session. A court order may be given in chambers also in an extensive or difficult case considered in a session if, due to the deliberations among members of the court or the preparation of the court order, the court order cannot be announced immediately at the conclusion of the consideration. (2) A court order in chambers shall be issued at the latest fourteen days after the conclusion of the consideration in chambers or in a session. At the conclusion of the consideration, the participants in attendance shall be notified of the day on which the court order shall be issued. A participant who is not present at the conclusion of the consideration shall be notified sufficiently in advance, in writing, of the day on which the court order shall be issued, if the non-contentious civil case has been decided other than how the applicant or another participant in the case had requested. (3) When, pursuant to subsection 2, a participant in the case shall be notified of the day that the court order shall be issued, the court order shall be available for inspection in the registry as of the day of issue.
Section 12 A copy of the court order or a certificate of the measure that has been carried out shall be provided to the applicant as the document containing the judgment.
Section 13 In other respects, the provisions on the procedure in civil cases apply to the procedure for the consideration of non-contentious civil cases.
Section 14 Should another Act contain provisions that differ from the procedural provisions in this Chapter, the former shall apply. However, provisions that state that the case shall be considered at a session shall apply only if also in accordance with the provisions of this Chapter the case is to be considered in a session.
Chapter 9 — Brief (1052/1991)
Section 1 (1052/1991) The provisions of Chapter 5, section 2 on an application for a summons apply, where appropriate, to the information, enclosures and signature in a brief to be delivered to court.
Section 2 (1052/1991) (1) If a brief or another document is to be served on someone, the originating party shall attach to the document the copies necessary for service. (2) If the originating party does not deliver to the court the copies referred to in subsection 1, the court shall see to the copying of the document at the expense of the party. (595/1993)
Section 3 (690/1997) An application for a summons, a response, a written statement requested by the court or another document that a party or another person wishes to present, as well as a document to be served on someone by the court, may be delivered to the District Court also by post or by courier. In this event, the provisions of the Act
on the Delivery of Certain Documents to Courts of Law (248/1965) apply, where appropriate. (690/1997)
Chapter 10 — Jurisdiction in civil cases (135/2009)
General jurisdiction
Section 1 A claim against a natural person is considered by the District Court with jurisdiction over the place where he or she has his or her domicile or habitual residence.
Section 2 (1) A claim against a corporation, association, foundation or other legal entity under private law or against a legal entity under public law other than the State or a municipality is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the legal entity is registered or where the administration of the legal entity is primarily conducted. (2) A claim against the State is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the authority that speaks on behalf of the State is located. (3) A claim against a municipality is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the municipality is located.
Alternative jurisdiction
Section 3 A case that concerns the operation of the branch, department, agency or other such place of business of a legal entity that is the defendant or of the place of business of an independent entrepreneur that is the defendant may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the business is located.
Section 4 A claim against the State may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the plaintiff has his or her domicile or habitual residence.
Section 5 A claim based on consumer protection legislation brought by a consumer against an entrepreneur may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the consumer has his or her domicile or habitual residence.
Section 6 A case that concerns an employment contract may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the work is customarily done. If the work is not customarily done within one jurisdiction, a claim brought by an employee against his or her employer may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place of business of the employer who has engaged the employee.
Section 7 (1) A case relating to tort, delict or quasi-delict may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the act that caused the damage
was carried out or where the neglected act should have been carried out or where the damage occurred. (2) A case referred to above in subsection 1 may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the person who brought the action has his or her domicile or habitual residence, if the claim for damages is based on (1) the Traffic Insurance Act (297/1959); (2) the Patient Injury Act (585/1986); (3) the Product Liability Act (694/1990); (4) the Act on Environmental Damage Insurance (81/1998), (5) the Rail Traffic Liability Act (113/1999).
Section 8 (1) A case concerning immovable property may also be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the immovable property is located. (2) A case concerning immovable property refers to a case that concerns (1) the right of ownership of immovable property; (2) a lien on immovable property, a claim for performance solely from, or in addition to a personal claim for performance from, immovable property that has been mortgaged for the claim or that otherwise is collateral for the claim, or a land charge; (3) leasehold right of land or room or other leasehold right, right of possession or other right of use, right of severance, right of redemption, right of pre-emption or other right directed against immovable property; (4) compensation for damage to real estate or for unauthorized use of real estate; (5) compensation for annulment or invalidity of sale of immovable property or a claim for reduction of purchase price or for payment of unpaid purchase price or another corresponding case; (6) a claim for payment of land or room rent, a housing service charge or other service charge or payment of other such claim.
Section 9 A claim for maintenance may be considered also by the District Court with jurisdiction over the place where the person claiming or receiving maintenance has his or her domicile or habitual residence.
Section 10 (1) Separate actions brought by a plaintiff against the same respondent may be considered by the District Court where the respondent is obliged under law to respond to one of them, if the actions have been brought at the same time and they are based on essentially the same grounds. (2) Actions brought against different respondents may all be considered by the District Court where one of the respondents is obliged under law to respond, if the actions have been brought at the same time and they are based on essentially the same grounds. (3) If under the judgment given on the basis of an action several persons may be obliged only jointly to what is claimed, the action may be considered by the District Court where one of them is obliged under law to respond. (4) A counterclaim referred to below in Chapter 18, section 3, as well as an action referred to in sections 4 and 5 of the said Chapter may be considered by the District Court where the original action is pending, also when for a reason referred to in section 7, subsection 2 of the said Chapter, the action is not considered in the
same proceedings as the original claim.
Exclusive jurisdiction
Section 11 A case that concerns divorce, termination of cohabitation or the validity of marriage or the distribution of matrimonial assets other than after the death of a spouse is considered by the District Court with jurisdiction over the place where either spouse has his or her domicile or habitual residence;
Section 11a (29/2011) A case that concerns compensation, separation of property, the contesting of separation of property or the contesting of a decision on compensation referred to in the Act on the Dissolution of the Household of Cohabiting Partners (26/2011) is considered by the District Court with jurisdiction over the place where either partner has his or her domicile or habitual residence. If the action is brought after the death of a partner, however, section 17 of this Chapter applies.
Section 12 (1) A case that concerns the establishment of paternity is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the mother has her domicile or habitual residence. (2) A case that concerns the disproving of paternity is considered by the court with jurisdiction over the place where the child has his or her domicile or habitual residence.
Section 13 A case that concerns child custody or right of access is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the child has his or her domicile or habitual residence.
Section 14 A case that concerns enforcement of a decision on child custody or right of access is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the child or the opposing party has his or her domicile or habitual residence or where either person resides.
Section 15 A case that concerns the appointment or release of a trustee or the limitation of the mandate of a trustee or the amendment or annulment of such limitation is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the person whose interests are to be protected has his or her domicile or habitual residence.
Section 16 A case that concerns the establishment of adoption is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the adopter has his or her domicile or habitual residence.
Section 17 (1) A case concerning inheritance or a decedent’s estate is considered by the District Court with jurisdiction over the place where the decedent had his or her
domicile or habitual residence. (2) A case concerning inheritance refers to a case that concerns (1) the right of inheritance, renunciation of inheritance or another legal act concerning inheritance; (2) the right to a compulsory legal portion of an inheritance, a supplement to a compulsory legal portion or the right to assistance or compensation from the inheritance; (3) the right of the surviving spouse to administer the estate or property that is part of the estate or the partition of the estate to be carried out following the death of the spouse or an action to contest the partition brought after death; (3a) compensation, separation of property, the contesting of separation of property or the contesting of a decision on compensation referred to in the Act on the Dissolution of the Household of Cohabiting Partners, if the action is brought after the death of a partner; (29/2011) (4) a right on the basis of a will, the validity of a will, an action to contest a will or the interpretation of a will; (5) administration of a decedent’s estate, the appointment or release of an administrator or executor of an estate, an inventory of an estate or the administration of an estate; (6) distribution of inheritance or an action to contest the distribution of inheritance. (3) A case concerning a decedent’s estate refers to a case that concerns a decedent’s estate or as party thereto or the liability of an heir under a will for obligations of the decedent or the estate or another corresponding case.
Secondary jurisdiction
Section 18 (1) If otherwise no court would have jurisdiction in the case: (1) a case that concerns a claim to be brought against a natural person may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the respondent resides or last had his or her domicile or habitual residence; (2) a case that concerns ordering the respondent to pay a specified amount of money may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the respondent has distrainable property; (3) a case that concerns a right to movable property may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the property lies; (4) a case that concerns divorce, termination of cohabitation or the validity of marriage or the distribution of matrimonial assets other than after the death of a spouse, may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where either spouse has last had his or her domicile or habitual residence; (5) a case that concerns the establishment or annulment of paternity may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the man who is the respondent has his domicile or habitual residence or where he last had his domicile or habitual residence; a case that concerns the annulment of paternity may in addition be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the mother has her domicile or habitual residence; (6) a case that concerns child custody or right of access may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the child last
had his or her domicile or habitual residence or, if the child has not had his or her domicile or habitual residence in Finland, by the District Court with jurisdiction over the place where either parent or the person proposed to get custody of the child has his or her domicile or habitual residence; (7) a case that concerns enforcement of a decision on child custody or right of access may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the applicant has his or her domicile or habitual residence; (8) a case that concerns the appointment or release of a trustee or the limitation or amendment of the mandate of a trustee may be considered by the District Court with jurisdiction over the place where the person resides whose interests are to be protected; and (9) a case that concerns inheritance or a decedent’s estate may be considered by the District Court with jurisdiction over where the property or most of the property of the decedent’s estate lie. (2) A case to which the grounds for jurisdiction in subsection 1 do not apply is considered by the Helsinki District Court.
Choice of court agreement
Section 19 (1) The parties have the right to agree that a civil case referred to in sections 1 through 10 may be considered or shall be considered in a District Court other than the one provided in law or that a case may not be considered in a certain District Court (choice of court agreement). A choice of court agreement shall be made in writing and it may refer to a certain question at issue or issues that may arise in the future from a certain legal relationship. (2) The right of a consumer, employee or person claiming or receiving maintenance to submit a case to the District Court referred to in this Chapter may not be restricted through a choice of court agreement, unless the agreement has entered into after the dispute has arisen. (3) A choice of court agreement may not be made in respect of a case referred to in sections 11 through 17.
Retention of jurisdiction
Section 20 The court where an action has been brought remains competent even if the circumstances on which its competence is based change after the bringing of the action.
Examination of jurisdiction and transfer of a case to another court
Section 21 (1) If a case referred to in sections 1 through 10 has been brought in a District Court other than the one indicated by law or a choice of court agreement and if a party enters a plea to absence of the jurisdiction of the District Court when first answering in the case or does not provide the response requested of him or her or having been directly summoned to the court session fails to arrive before the District Court, the District Court shall dismiss the action without considering its merits, unless the District Court transfers the case to another District Court on the basis of section 22.
(2) If a case referred to in sections 11 through 17 has been brought in a district court other than the one indicated in law, the District Court shall on its own motion dismiss the action without considering its merits, unless the District Court transfers the case to another District Court on the basis of section 22.
Section 22 (1) If the District Court finds that it does not have jurisdiction to consider the case, the District Court shall with the consent of the plaintiff or applicant transfer the case to a competent District Court. However, the District Court may refrain from transferring the case if the competent District Court cannot be ascertained without difficulty. (2) Decisions and other measures taken by the transferring District Court in the case are in force until the District Court to which the case is transferred decides otherwise. The decision on the transfer is not subject to appeal.
Section 23 (1) The Court of Appeal may not in connection with appeal consider whether the principal claim has been considered and decided by the District Court with regional jurisdiction unless a party has entered a plea to the absence of jurisdiction of the District Court and appealed the decision given on this issue. (2) The Supreme Court may consider an issue concerning regional jurisdiction only if the Court of Appeal has considered the issue and the judgment given on the said issue has been appealed.
Section 24 (1) If an appellate court finds that the lower court does not have jurisdiction to consider a case, the appellate court shall transfer the case to a competent lower court. However, the case may not be transferred if all of the parties oppose transfer. (2) If several courts have issued final decisions by which they dismiss an action without considering the merits, on the grounds of lack of jurisdiction, the Supreme Court, if it finds that one of said courts has jurisdiction, on request annul the erroneous decision and refer the case to the court in question for consideration.
International jurisdiction
Section 25 (1) A Finnish court is competent to consider a case with an international nature, if the case is connected to Finland as referred to in sections 1 through 4, 6 through 9, 11 through 17 or 19, unless the judgment to be given by the Finnish court in the case could clearly not have legal relevance for the parties. (2) A Finnish court is competent to consider also a case that has a connecting factor to Finland that is referred to in sections 5, 10 or 18 of this Chapter or that is based on another essential circumstance, unless (1) a judgment to be given by the Finnish court in the case would not have factual legal relevance for the parties; or (2) consideration of the case by a court of another State is clearly more appropriate, taking into consideration the connecting factors to different states, the evidence to be presented in the case, the costs to the parties and the other circumstances. (3) Notwithstanding the provisions of subsection 2(2), however, a Finnish court has jurisdiction if the procedure to be followed or the legislation to be applied in
the court of a foreign state would be contrary to the public policy in Finland.
Section 26 (1) A Finnish court shall consider on its own motion whether in accordance with section 25 it is competent to consider a case with an international nature. (2) If a case with an international nature is such that in accordance with section 19, subsections 1 or 2 a valid choice of court agreement could be made in it in a corresponding national case, the Finnish court shall consider its jurisdiction only if a party enters a plea on absence of jurisdiction when first answering in the case or does not provide the requested response or having been directly summoned to the court session fails to arrive before the District Court. However, a Finnish court shall on its own motion dismiss the case without considering its merits if a judgment given by a Finnish court in the case could clearly not have legal relevance for the parties.
Secondary nature of Chapter
Section 27 The provisions of this Chapter apply, unless otherwise provided by another Act, legislation of the European Community or an international agreement binding on Finland.
Chapter 11 (1056/1997) Service of notices in proceedings (690/1997)
Ensuring service (362/2010)
Section 1 (690/1997) (1) The court shall see to the service of notices, unless otherwise provided below. (2) The court may entrust the service of a notice to court personnel or a process server. In so doing, the court shall set a deadline for service and, where necessary, issue further instructions on service.
Section 2 (1056/1991) (1) With the consent of a party, the court may entrust the service of a notice to the party, if it deems there to be reason for this. In so doing, the court shall set a deadline for service and a deadline for the delivery of the certificate of service to the court. (362/2010) (2) If the service of a summons is entrusted to the plaintiff, he or she shall be notified that if at the time when the court resumes the hearing of the case he or she has not delivered a certificate of service, carried out before the deadline and according to the provided procedure, the case may be discontinued. At the same time the plaintiff shall be notified that he or she may request an extension of the deadline, a new deadline or that the court see to the service of the summons.
Manners of service (362/2010)
Section 3 (1056/1991) (1) When the court or the public prosecutor sees to the service of a notice, service shall be carried out by sending the document to the party: (1) by sign-for-delivery post; or
(2) by letter, if it may be assumed that the addressee receives notice of the document and returns the certificate of service before the deadline. (440/2011) (2) The postal authorities shall be notified of the date when the service by signfor- delivery post is at the latest to take place. (3) The documents referred to above in subsection 1(2) may also be sent as an electronic message in the manner identified by the addressee. (362/2010)
Section 3a (595/1993) (1) When the court sees to the service of a notice, a notice other than a summons may be served also by posting it to the address of service indicated to the court by the addressee. (690/1997) (2) The addressee shall be deemed to have been served with the document on the seventh day after the posting of the document. The date of posting shall be noted on the document.
Section 3b (362/2010) (1) When the court sees to the service, this may be carried out also by informing the addressee by telephone of the contents of the document to be served (service by telephone). However, service may not be made by telephone of a summons other than in the matter referred to in Chapter 5, section 3(1). (2) Service by telephone may be made if this is a suitable manner of service in view of the scope and nature of the document and if the addressee shall undoubtedly be informed of the document by telephone and understands the significance of the service. (3) The addressee shall be informed by telephone, in respect of the document, of the matter, the claim or obligation and its primary grounds, the deadline and threat as well as the other necessary factors. When service has been made of a document by telephone, it shall be sent without delay by letter or as an electronic message to the address indicated by the addressee, unless for a special reason this is deemed manifestly unnecessary. Service by telephone shall be carried out by a process server or an official of the court in question. A certificate shall be issued of the service, following as appropriate what is provided in section 17(1) and a copy of this shall be sent without delay as a letter or as an electronic message to the address indicated by the addressee.
Section 4 (362/2010) (1) If it has not been possible to serve a notice or it can be deemed apparent that it shall not be possible to serve the notice as provided in section 3 or 3b, or if there is another special reason for this, a process server shall serve the notice personally on the addressee of the notice or on a person referred to in section 7. (2) The court or the prosecutor responsible for service shall notify the process server of the date when the service must be performed at the latest. (3) When the responsibility for service has been given to a party, service shall be carried out in the manner referred to in subsection 1. If the party is represented by an attorney or a public legal aide, service may also be carried out by said person giving the document personally to the addressee. This latter method of service requires that the addressee sign a certificate of receipt of service. Service of a summons on the defendant in a criminal matter may not be carried out in this manner.
Section 5 (1056/1991) (1) The document to be served shall be given to the recipient in the original or as a copy. (2) If the copying of a document to be served, other than an application for a summons, a response or a written statement, is difficult or, owing to the size of the document, inexpedient, the court may decide that the material shall be kept available to the party for review at the court or in another suitable place designated by the court. Notice of this shall be annexed to the document to be served. (666/2005) (3) The court may decide that a response, a written statement or an application for appeal shall be kept available for review by a party in the manner referred to in subsection 2, if the document to be served is very large, there are an exceptionally large number of parties and in view of the circumstances such service can be deemed appropriate. In so doing the party shall be given notice of where the document is available for review. The notice shall briefly state the main content of the document, to the extent necessary. (666/2005)
Section 6 (1056/1991) If the recipient has been orally notified in the court registry or in a hearing of the order or decision to be served, he or she shall be deemed to have received service of the notice at that time. However, the court shall, on request, give or deliver to him or her without delay the document containing the order or decision.
Section 7 (1056/1991) (1) When a process server, for the purpose of service of a notice, has sought a person with a known residence in Finland, but has not found him or her or any person competent to receive service in his or her stead, and on the basis of the circumstances it may be assumed that he or she is evading the service of the notice, the process server may serve the notice by delivering the documents to a household member who has reached the age of fifteen years, or, if said person conducts a business, to a person employed in this business. If none of the above can be found, service of the notice may be performed by delivering the documents to a local police authority. (2) When the process server has performed the service of the notice pursuant to subsection 1, he or she shall notify the recipient of the same by a letter sent to the home address of the recipient. (3) The service of the notice shall be deemed to have taken place when the letter referred to in subsection 2 has been given to be delivered by post. (4) The summons in a criminal case may not be served on the defendant in the manner provided in this section. (690/1997)
Section 8 (307/2014) If the recipient of a notice resides abroad and his or her address is known, and if the service of the notice has not been entrusted to a party pursuant to section 2, the court shall ensure that the documents to be served are sent as separately provided in law or agreed with the foreign state in question. The court shall indicate the date when the service of the notice must at the latest be performed or when the certificate of service must at the latest be returned to the court.
Section 9 (1056/1991) (1) If no information is available regarding the whereabouts of the recipient or a person empowered by him or her to receive service, the court shall perform the service by way of a public notice. (2) The summons in a criminal case may not be served on the defendant by way of a public notice. (690/1997)
Section 10 (1056/1991) (1) The service of notice referred to in section 9 above shall be performed by keeping the document and its annexes available in the court registry and by publishing a summary of its contents and the place where it is kept in the Official Gazette, in the first issue of any calendar month. In addition, the court may publish the notice in a newspaper. The public notice shall also be posted on the court bulletin board without delay. (2) However, the public notice need not be published if a notice in the same case has already been served on the same recipient in the manner provided in subsection 1. (3) The service of the notice shall be deemed to have taken place in the situation referred to in subsection 1 when the public notice has been published in the Official Gazette and in the situation referred to in subsection 2 when the document has been made available in the court registry.
Addressee of service (362/2010)
Section 11 (690/1997) In a civil case involving two or more parties jointly, the notices shall be separately served on each party as provided in sections 1—10. If a notice is to be served on so many recipients that separate service on each of them cannot be done without difficulty, the court may order that the notice is to be served on one of them. A summary of the contents and the name of the person on whom the notice has been served, as well as information on the place where the documents to be served are kept available, shall be published as provided in section 10. The service shall be deemed to have been performed when the public notice has been published in the Official Gazette.
Section 12 (1386/2009) The service of a notice on the State shall be performed by delivering it to the regional administrative office or the authority representing the State in the case. When the notice has been served on the regional administrative office, it shall deliver a copy of the served documents to the authority representing the State in the case.
Section 13 (1056/1991) The service of a notice on a municipality shall be performed by delivering it to the municipal manager or, if there is no municipal manager, to the chairman of the municipal council or, in cases where a municipal board is authorised by law to independently represent the municipality, to the chairperson of the said board. The notice may also be served on a person who has been appointed by law, by decree, by municipal regulation or by municipal ordinance to receive service on behalf of the municipal manager or a chairperson.
Section 14 (1056/1991) (1) The service of a notice on a community not referred to in section 13, on a company, co-operative or association, on another corporation or consortium or on an institution or foundation shall, unless otherwise provided for in a given situation, be performed by delivering it to a person who is competent to represent the recipient of the notice. If no such representative exists, the notice shall be served as provided in section 10. If the recipient of the service conducts a business and its representative cannot be found, the provisions of section 7 on the service of notices on a person conducting a business apply, where appropriate, to the service of the notice. (2) The service of a notice on a decedent’s estate shall be performed by delivering it to the parties to the estate. If the estate has been assigned to an administrator, the notice shall be served on him or her. The notice may also be served on a person administering the property of the estate, even it is not under the administration of the parties, or on a person who otherwise is competent to represent the decedent’s estate and to speak on its behalf. The recipient of the service shall without delay provide each party to the estate and, if the recipient is a party, the person administering the estate with a copy of the served documents.
Section 15 (1056/1991) The service of a notice on a bankrupt’s estate shall be performed by delivering it to the administrator of the estate.
Section 16 (1056/1991) (1) A summons may also be served on an attorney empowered by the defendant to receive service of summonses. An attorney or public legal aide need present a letter of attorney only if so ordered by the court. (362/2010) (2) If the case concerns an offence punishable otherwise or more severely than a fine or imprisonment for at most six months, the summons may not be served on an attorney empowered by the defendant to receive service of summonses. (690/1997) (3) When the addressee of the notice is represented by an attorney in a pending case, the notice may be served on the attorney. (690/1997) (4) A document ordering a person to appear in court in person or to otherwise undertake something personally shall, however, be served on said person. The service shall be performed as provided in sections 3, 3b and 4. (362/2010)
Miscellaneous provisions (362/2010)
Section 17 (1056/1991) (1) A written certificate of the service of a summons shall be issued, indicating the date and place of the service and the person who received the service. If the service was performed as referred to in section 7, the certificate shall also indicate the reason for this and the date when the notice was given for delivery by post. The recipient of the service shall be provided with a copy of the certificate. The person performing the service shall sign the certificate. (2) If service is performed as referred to in section 3, subsection 1(2), the recipient of the service shall fill in the certificate delivered to him or her for the purpose of receiving service, so that it contains his or her signature and the information referred to in subsection 1. (3) Separate provisions apply to sign-for-delivery post.
Section 18 (1056/1991) (1) If the service has not been performed before the deadline or if it has been erroneously performed, and the party fails to appear in court or to deliver a requested written response or statement, the service shall be performed again, unless a new service is to be deemed unnecessary due to the insignificance of the error. (2) If a party enters a plea that the service has not been performed before the deadline or that it has been erroneously performed, the hearing of the case shall be postponed or a new deadline set for the delivery of a written response or statement, unless this is to be deemed unnecessary due to the insignificance of the error in the service. If the party has not received the documents to be served, they shall be given to him or her at the same time as the notification of the postponement of the hearing or the new deadline. If this is not possible, the documents shall be delivered at once to the address given by the recipient. The plea that the service has not been performed before the deadline or in accordance with the provided procedure shall be entered in the response or statement.
Section 19 (1056/1991) (1) If the service of a summons has been entrusted to the plaintiff and he or she has not, at the time when the court resumes the hearing of the case, delivered to the court a certificate that the service has been performed before the deadline and in accordance with the provided procedure, the case shall be discontinued. (2) The case shall not, however, be discontinued if the respondent has responded in the main issue without entering a plea or if the court, on the request of the plaintiff for a valid reason, has granted an extension to the deadline, set a new deadline or decided to see to the service itself. (3) If a party has not before the deadline presented the court with a certificate of the service of a document other than a summons, the court shall see to the service without delay.
[sections 20—24 have been repealed; 690/1997]
Section 25 (1056/1991) The written certificate issued by a process server shall constitute adequate proof that the service of a notice has been performed as indicated in the certificate.
Section 26 (1056/1991) For the purposes of this Chapter, “process server” means also a person competent to serve notices as provided in section 6 of the Process Servers Act (505/1986) and a process server referred to in the Act on the Bailiff Office of Åland (898/1979).
Section 27 (1056/1991) The provisions of this Chapter on the service of notices do not apply where otherwise provided by law.
Chapter 12 — Parties (21/1972) Appearance of the parties in a civil case
Section 1 (444/1999) (1) When a person without full legal capacity is a party in a civil case or as an injured party in a criminal case, his or her right to be heard shall be exercised by his or her guardian or other legal representative. However, in a case concerning the person of a minor, his or her right to be heard shall be exercised the person responsible for his or her care and custody or his or her other legal representative. (2) A person without full legal capacity shall personally exercise his or her right to be heard if he or she is competent to administer the object of the dispute or of the offence, or if the dispute concerns a transaction into which he or she is competent to enter. In a case concerning his or her person, a person without full legal capacity shall personally exercise his or her right to be heard if he or she has reached the age of eighteen years and is able to understand the significance of the matter. A minor who has reached the age of fifteen years has an independent right to be heard in a matter concerning his or her person, parallel to that of the person responsible for his or her care and custody or his or her other legal representative.
Section 1(a) (444/1999) (1) A guardian appointed for a person with full legal capacity has the right to be heard, parallel to that of the ward, in a matter within the competence of the guardian. If the guardian and the ward disagree when being heard, the opinion of the ward shall prevail, if he or she is able to understand the significance of the matter. (2) If the competence of the ward has been restricted in a manner other than by declaring him or her fully without legal capacity, the guardian shall alone exercise the ward’s right to be heard in a matter where the ward is without legal capacity. However, in matters to be decided jointly by the guardian and the ward, they shall together exercise the right to be heard.
Section 2 (444/1999) A person without full legal capacity shall personally exercise his or her right to be heard as a defendant in a criminal case if he or she is responsible under criminal law. However, in addition to a minor defendant, his or her guardian, the person responsible for his or her care and custody, or other legal representative shall have an independent right, parallel to that of the defendant, to be heard. If a person without full legal capacity who has reached the age of eighteen years is not responsible under criminal law, his or her guardian or other legal representative shall exercise his or her right to be heard.
Section 3 (444/1999) The court may hear the guardian of a person without full legal capacity, the person responsible for his or her care and custody, or his or her other legal representative, even if the person without full legal capacity has the sole right to be heard in the matter, if this is regarded as necessary in view of his or her best interests.
Section 4 (21/1972) A foreigner who, under the law of his or her home state, is not competent to exercise his or her right to be heard in a trial, may nonetheless exercise his or her
right to be heard in a court in Finland if, under the law of Finland, he or she is competent to do so.
Section 4(a) (650/2007) (1) If a party is incapable of looking after his or her interests in court proceedings owing to illness, mental impairment, ill health or another comparable reason or if the guardian of the party is prevented from exercising his or her right to be heard in the case due to disqualification or another reason, the court where the case is pending may on its own motion appoint a guardian for that party for purposes of the proceedings. The provisions of the Guardianship Act (442/1999) apply to such a guardian. (2) Unless the court decides otherwise, the appointment of the guardian shall remain in effect also in an appellate instance where the matter becomes pending on appeal.
Section 5 (444/1999) A party and his or her guardian, the person responsible for his or her care and custody, or other legal representative shall present proof of his or her right to be heard, if the court considers this necessary.
Section 5(a) (1013/1993) (1) If the plaintiff during the trial transfers his or her right to the object of the dispute to a third person, that third person may assume the pursuit of the action in the form it was at the time of transfer, without need for a new summons. (2) If the respondent during the trial transfers his or her right to the object of the dispute to a third party, that third party may assume the position of respondent in the trial, if the plaintiff consents to the same. (3) A party whose opposing party has during the trial transferred his or her right to the object of the dispute to a third party may request that that third party be summoned as a party to the trial.
Appearance of a party (690/1997)
Section 6 (690/1997) (1) A party shall be ordered, under threat of a fine, to appear in person in the main hearing of the District Court, unless it is deemed that his or her personal appearance is not necessary for a decision in the case. (2) A party shall be ordered, under threat of a fine, to appear in person in the preparatory hearing of the District Court, if his or her personal appearance is deemed to further the preparation of the case. (3) A party shall be ordered, under threat of a fine, to appear in person in an oral hearing of a Court of Appeal or the Supreme Court, if this is deemed necessary for a decision in the case. (4) In a civil case not amenable to settlement, the respondent shall always be exhorted, under threat of a fine, to appear in court.
Section 7 (21/1972) (1) The provisions in section 6 above apply, in so far as appropriate, to the legal representative of a party to a civil case. (690/1997) (2) If a party has several representatives, it is within the power of the court to order which one or which of them are to appear in person. The court may also order
that a person without full legal capacity who does not have the right to be heard himself or herself is to appear in person to be heard in the matter. [section 8 has been repealed; 690/1997)
Failure to fulfil a duty imposed on a party in a civil case (1052/1991)
Section 9 (1052/1991) (1) If both parties are absent from a court hearing, the case shall be discontinued. (2) However, the failure of the parties or of one party to heed an exhortation to submit a written statement on a procedural issue or the failure to appear in a hearing held solely for the consideration of such an issue shall not prevent the resolution of the procedural issue.
Section 10 (1052/1991) (1) A case amenable to settlement shall, unless otherwise provided in section 12 or 13 of this Chapter, be decided by a judgment by default on the request of a party, if the opposing party (1) has failed to appear in a hearing, or (2) has not submitted a requested written statement indicating his or her opinion on the issues listed in the request. (2) A party who according to subsection 1 has the right to have the case decided by a judgment by default shall be asked whether he or she requests a judgment by default. If the party does not request a judgment by default or a judgment in accordance with section 11, the case shall be discontinued. (3) The provisions of Chapter 5, sections 13 and 14 apply to a judgment by default when the respondent has not submitted the written response requested.
Section 11 (1052/1991) After the respondent has responded to the action, a party who according to section 10, subsection 1 has the right to have the case decided by a judgment by default, shall also have the right to have the case decided by a judgment and the right to present the evidence necessary for this purpose.
Section 12 (1052/1991) If the case is to be decided by a judgment by default against the plaintiff, the action shall be dismissed. The case shall not be decided by a judgment by default in respect of the parts that the action is manifestly well-founded or that the respondent has admitted the action. In respect of these parts the action shall be upheld by a judgment.
Section 13 (1052/1991) If the case is to be decided by a judgment by default against the respondent, the action shall be upheld. The case shall not be decided by a judgment by default in respect of the parts that the plaintiff has abandoned the action or that it is manifestly ill-founded. In respect of these parts the action shall be dismissed by a judgment.
Section 14 (1052/1991) (1) The party on whose request the case has been decided by a judgment by default shall ensure that the opposing party is informed of the judgment. (2) However, the court shall see to the service of the notice of the judgment by default,
if (1) a debt has been ordered payable from real property that is collateral for the debt; or (2) the person against whom the case was decided by the judgment by default has been ordered in the decision to pay compensation to the State in accordance with the Legal Aid Act (257/2002). (259/2002)
Section 15 (1052/1991) (1) The party against whom the case has been decided by a judgment by default has the right to appeal it in the court that rendered the judgment by default. The appeal shall be submitted to the court in writing within thirty days from the date when the appealing party received verifiable notice of the judgment, by default in enforcement proceedings where he or she was present or otherwise. (2) If the judgment by default has been based on the failure of the party to heed an exhortation to present a written response or to appear in court, the appeal shall include grounds for amendment of the judgment that could have been relevant when the case was decided. If the judgment by default has been based on the failure of the party to present a written statement indicating his or her opinion on the issues listed in the request, his or her opinion shall be indicated in the appeal against the judgment by default. (3) If the appealing party has not complied with the provisions in subsection 2 the court shall exhort him or her to remedy the failure before a deadline, under threat of inadmissibility of the appeal. At the same time the appealing party shall be notified of how the appeal is inadequate.
Section 16 (1052/1991) (1) The party against whom the case has been decided by a judgment by default may not appeal it. The judgment by default shall indicate the same, as well as provide instructions on the deadline and competent court in respect of an appeal against the judgment by default. (650/2010) (2) If an appeal is submitted against a judgment by default in a case where the party in favour of whom the case has been decided has appealed, the court of first instance shall at once notify the Court of Appeal or, if the case has been taken to the Supreme Court, the Supreme Court of the same. The case shall be returned to the court of first instance to be considered together with the appeal against the judgment by default.
Section 17 (1052/1991) (1) If the appeal against a judgment by default is ruled admissible, any matters which according to Chapter 5, section 22 or Chapter 6, section 9 would have been inadmissible in the hearing where the case was decided by a judgment by default shall be inadmissible in the case. (2) A party against whom the case has twice been decided by a judgment by default no longer has the right to appeal against the judgment by default.
Section 18 (1052/1991) If the plaintiff has failed to appear in court in a case not amenable to settlement, the case shall be discontinued.
Section 19 (1052/1991) (1) If a party or his or her legal representative fails to heed an exhortation to appear in court in person, under threat of a fine, the court shall, if it still deems the personal appearance of the party necessary, impose a higher threat of a fine or order him or her or his or her legal representative to be brought to the hearing or to a later hearing. (2) If the respondent in a case not amenable to settlement fails to appear in court, where he or she has been exhorted to appear under threat of a fine, the court may impose a higher threat of a fine or order him or her to be brought to the hearing or to a later hearing even if he or she has not been exhorted to appear in person.
Section 20 (1052/1991) If a party or his or her legal representative who has been exhorted to appear in, or ordered to be brought to, a preparatory hearing, fails to appear or cannot be brought, the hearing may nevertheless be held if this furthers the preparation of the case, unless the case is to be decided or discontinued in accordance with section 18.
Section 21 (1052/1991) If the respondent fails to appear in the main hearing or if the respondent ordered to be brought to the main hearing cannot be brought, a case not amenable to settlement may be decided, if the plaintiff so requests and there is sufficient evidence regardless of the absence of the respondent. If the plaintiff does not request a decision, the case shall be discontinued.
Section 22 (1052/1991) If the case has been discontinued because of the absence or other failure of the plaintiff, but he or she has had a valid excuse that he or she was not able to announce in time, the plaintiff has the right to have the case reopened on the basis of the same application, by notifying the court of the same within thirty days of the discontinuance of the case. If the plaintiff cannot prove a valid excuse, the case shall be ruled inadmissible.
Section 23 (1052/1991) The provisions above in this Chapter on absence from a hearing apply also when a party leaves in the middle of a hearing without permission. [sections 24—27 have been repealed; 690/1997]
Supplementary provisions (1052/1991)
Section 28 (1052/1991) (1) A person shall have a valid excuse if due to illness or an interruption in traffic or communications he or she is prevented from heeding the exhortation to appear in court, to submit a written response or statement or to fulfil another duty imposed on him or her in the proceedings. If another impediment is pleaded or otherwise comes to the knowledge of the court, it shall be for the court to determine whether this constitutes a valid excuse. (2) If the attorney of a party has a valid excuse and another attorney could not be found in time, the party shall be deemed to have a valid excuse for his or her failure to heed the exhortation.
Section 29 (1052/1991) A party who, regardless of having been ordered to appear in court in person, sends an attorney instead of appearing in person, while not having a valid excuse, shall be deemed to be absent.
Section 30 (690/1997) If the absence or other failure of a party is pleaded or known to be due to a valid excuse or if there is reason to believe that such an excuse exists, the hearing shall be cancelled and rescheduled, or the party shall be reserved a new opportunity to heed the exhortation. In this event, a sanction imposed on the party in case of a failure shall not be ordered enforceable, unless it becomes apparent before a decision on the main issue that the party did not have a valid excuse.
Section 31 (690/1997) When a party or his or her legal representative who has failed to appear in court regardless of a threat of a fine, can be brought to the same hearing, the threat of a fine for absence shall not be ordered enforceable. In addition, the threat of a fine shall not be ordered enforceable if the hearing of the party or his or her legal representative becomes irrelevant.
Section 32 (1052/1991) The costs of bringing a person to court shall be covered from State funds. When the case is decided, the court shall order the person brought to compensate the said costs to the State. If such liability is deemed unreasonable, the compensation may be reduced or the costs may be left to be borne by the State. The provisions on the compensation payable to witnesses from State funds apply to the determination, payment and settlement of the costs and compensation, as well as to an appeal against a decision on the same.
Section 33 (244/2006) (1) A party or person to be heard who has been ordered to be brought to court may be taken into custody. The loss of liberty may not last longer than is necessary in order to arrange the proceedings. (2) Chapter 17, section 36 applies to the taking of a witness into custody. [section 34 has been repealed; 8/1994)
Section 35 (690/1997) An appeal against an order on the enforcement of a threat of a fine for absence, issued before the decision on the main issue, shall be lodged separately. If the order is issued in connection with the decision on the main issue or the threat of the fine is not ordered enforceable, an appeal against this decision may be lodged observing the same deadline and in accordance with the same provisions that govern the decision on the main issue.
Section 36 (1052/1991) When the case is discontinued because of the absence of a party, the absent party may on the request of the party who has appeared in court be made liable to compensate his or her legal costs.
Section 37 (1052/1991) A statutory provision elsewhere in law on the absence of a party shall apply.
Chapter 13 — Disqualification of a judge (441/2001)
Section 1 (441/2001) (1) A judge may not hear a case if he or she is disqualified as referred to in this Chapter. (2) Notwithstanding the provision in subsection 1, a judge may decide an urgent issue with no bearing on the decision in the main issue, if it is not possible to obtain without delay a judge who would not be disqualified.
Section 2 (441/2001) (1) The provisions in this Chapter on judges apply also to the other members of the court, the referendaries, record keepers and others who make decisions in court or may be present when the case is decided. (2) The provisions in this Chapter on parties apply also to injured parties in a criminal case, interveners and other persons to be heard and comparable to parties. The provisions on witnesses apply also to other persons heard for probative purposes.
Section 3 (441/2001) (1) For the purposes of this Chapter, a close relation is defined as: (1) the spouse, child, grandchild, sibling, parent and grandparent of the judge and another person especially close to the judge, and the spouse of the same; (2) a sibling of a parent of the judge and the spouse of the same, a child of a sibling of the judge and a former spouse of the judge; and (3) a child, grandchild, sibling, parent and grandparent of the spouse of the judge and the spouse of the same, and a child of a sibling of the spouse of the judge. (2) A spouse refers to a husband or wife and a domestic partner. A respective half-relative shall also be deemed a close relation referred to above in subsection 1.
Section 4 (441/2001) (1) A judge is disqualified in a matter where: (1) the judge or his or her close relation is a party; (2) the judge or his or her close relation acts or has acted as the representative, counsel or attorney of a party; (3) the judge appears or has appeared as a witness or expert witness; (4) a close relation of the judge appears as a witness or expert witness, or where a close relation has been heard in this capacity at an earlier stage of the proceedings and the decision in the matter may depend also on this hearing; or (5) it can be anticipated that the decision in the case will be to the specific advantage or disadvantage of the judge, his or her close relation referred to in section 3, subsection 1(1) or a person represented by the judge or his or her close relation. (2) For purposes of subsections 1(2) and 1(5), a representative means the person responsible for the care and custody of a natural person, guardian or other comparable representative of a natural person.
Section 5 (441/2001) A judge is disqualified if he or she, or his or her close relation referred to in section 3, subsection 1(1), is: (1) a member of the board of directors, the supervisory board or a comparable organ, or the chief executive officer or a comparable officer, in a corporation, foundation or public-law institution or enterprise; or (2) in a position where he or she decides on the exercise of the right of the state, a municipality or another public corporation to be heard in the matter, and the party referred to in paragraph (1) or (2) is a party to the case or the decision in the case is likely to be of special advantage or disadvantage to it.
Section 6 (441/2001) (1) A judge is disqualified if: (1) a party to the case is a party opposing the judge or his or her close relation referred to in section 3, subsection 1(1) in other judicial proceedings or in a case pending before an authority; or (2) on the basis of a service relationship or otherwise, the judge has such a relationship to a party to the case that, especially in view of the nature of the case at hand, there is justifiable reason to doubt the impartiality of the judge in the case. (2) The issue of disqualification shall not arise by virtue of subsection 1 merely because the state, a municipality or another public corporation is a party to the case, nor shall it arise if the opposing party has initiated a case referred to in subsection 1(1) in order to have the judge disqualified or otherwise clearly without a valid basis. (3) A relationship to a party based on status as a customer, the holding of shares or a comparable circumstance, where this is to be deemed ordinary, shall not give rise to disqualification as referred to in subsection 1(2).
Section 7 (441/2001) (1) A judge shall be disqualified if he or she or a close relation referred to in section 3, subsection 1(1) has heard the same case in another court, another authority or as an arbitrator. The judge shall similarly be disqualified if he or she is a party to a similar case and the nature of the case or the effect of the decision in the case at hand on the case of the judge gives rise to a justifiable doubt of the impartiality of the judge in the case. (2) A judge is disqualified from re-hearing the case or a part thereof in the same court, if there is justifiable reason to believe that he or she has a prejudice in the case on the basis of his or her earlier decision in the case or for another special reason. (3) In addition, a judge is disqualified if another circumstance, comparable to the circumstances referred to in this Chapter, gives rise to a justifiable doubt of the impartiality of the judge in the case.
Section 8 (441/2001) A party to the case shall enter a plea of the disqualification of the judge at once when first being heard in the case and having been informed of the judges participating in the hearing of the case. If a party is later informed of a circumstance which may be relevant as to the disqualification of the judge, the plea concerning
the same shall be entered without delay. The party shall provide justification for the plea and at the same time state when he or she was informed of the relevant circumstance. Once the judge has decided the matter, a party is barred from pleading a circumstance that he or she has been informed of and that is discretionary regarding the disqualification of the judge, except if the party proves that he or she has had a valid reason not to have entered the plea earlier.
Section 9 (441/2001) (1) A plea of the disqualification of a judge shall be decided in the court seised of the main issue. The plea may be decided also in written proceedings. The court may also take up the issue of disqualification on its own motion. (2) When deciding an issue concerning the disqualification of a judge, the District Court has a quorum in a composition with one legally trained member. Separate provisions apply to a quorum in a Court of Appeal and the Supreme Court. (3) A judge whose disqualification has been pleaded may himself or herself decide the issue of disqualification only if the court has no quorum without him or her and if a non-disqualified replacement can be obtained only with considerable delay. A judge whose disqualification has been pleaded may also decide a plea that is clearly ill-founded.
Chapter 14 — Consideration of the case in court (362/1960)
Section 1 (595/1993) In a civil case, a party shall keep to the truth in presenting the circumstances invoked by him or her in the case, in commenting on the circumstances invoked by the opposing party and in responding to questions made. [section 1 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows:
Section 1 (732/2015) In a civil case, a party shall keep to the truth when making statements on the circumstances invoked by him or her in the case, and in commenting on the circumstances invoked by the opposing party.]
Section 2 (1052/1991) (1) A civil action may not be amended during the proceedings. However, the plaintiff has the right to (1) claim a performance that has not been referred to in the action, if the claim is based on a change in the conditions during the proceedings or on a circumstance of which the plaintiff has only then become aware; (2) claim the confirmation of a legal relationship under dispute in the proceedings between the parties, when the clarity of the relationship is a prerequisite for the resolution of the other parts of the case, and (3) claim interest or present another subsidiary claim or even a new claim, if this is based on essentially the same grounds. (2) If a claim referred to in subsection 1(2) or 1(3) is not presented until the main hearing, it shall be ruled inadmissible, if consideration of it delays the hearing of the case as a whole. Such a claim may not be presented in an appellate court. (3) The presentation of new circumstances in support of the action shall not be deemed an amendment of action, unless this alters the case at hand. (4) If the respondent in a civil case has not presented a written response or statement or he or she has failed to appear in court and the plaintiff wishes to
have the case decided, the judgment shall contain decisions only on the claims presented in the application for a summons and on the claims referred to in subsection 1, notice of which has been served on the respondent during the proceedings. In this, also the presentation of circumstances referred to above in subsection 3 shall be deemed an amendment of action, if the respondent has not received notice of the same.
[section 3 has been repealed; 690/1997]
Section 4 (690/1997) If it is important for a decision in the case that an issue at hand in another trial or other proceedings is decided first, or if there is another long-term impediment for the hearing of the case, the court may order that the hearing be resumed only after the impediment has ceased to exist.
Section 5 (1052/1991) If the plaintiff withdraws the action after the respondent has responded to it, a case amenable to settlement shall nevertheless be decided, if the respondent so requests.
Section 6 (244/2006) The chairperson of the court shall ensure the maintenance of order in a hearing and for this purpose shall issue the necessary orders. The chairman may order that a person who disturbs the considerations or otherwise acts in an improper manner shall be removed from the courtroom.
Section 7 (244/2006) (1) A person who (1) does not follow the orders issued by the chairman pursuant to section 6, (2) uses a manner of speech or writing in a hearing or in a document submitted to court that offends the dignity of the court or is otherwise inappropriate or (3) otherwise disturbs the consideration or behaves inappropriately may be sentenced to a disciplinary fine of a most 1,000 euros. (2) If in the situation referred to in subsection 1 a disciplinary fine is not a sufficient measure to eliminate the disturbance, the court may order that a person who is present in person may immediately be taken into custody and kept in custody for at most 24 hours. A person taken into custody shall be released immediately when keeping him or her in custody is no longer necessary in order to ensure the undisturbed conduct of the proceedings. If a party is taken into custody, the court shall consider whether the case may be continued despite the absence of the party. (3) The court shall impose the sanctions referred to in subsection 1 and 2 on its own motion. Imposition of a sanction shall not prevent the bringing of charges for the same act, if it is punishable under another statutory provision. The court order on a disciplinary fine and holding in custody are subject to appeal.
[sections 7a—9 have been repealed; 690/1997] [section 10 has been repealed; 1052/1991] [section 11 has been repealed; 690/1997]
Chapter 15 — Attorney (150/1958)
Section 1 (21/1972) (1) A party who has not been ordered to appear in court in person may retain the services of an attorney in the trial. (2) The right of the prosecutor to be heard may not be exercised by attorney. (3) A party who appears in court in person may retain the services of counsel. Questions may be put directly to the party if the court deems this necessary. (4) An applicant other than a public authority shall retain the services of an attorney or counsel in a case before the Supreme Court that concerns procedural fault or the annulment of a valid judgment referred to in Chapter 31. (718/2011)
[subsection 4 has been added by the Act of 718/2011, and enters into force on 1 January 2013]
Section 2 (718/2011) (1) Unless otherwise provided in this or another Act, an advocate, a public legal aide or counsel who has obtained the license referred to in the Licensed Counsel Act (715/2011) may serve as an attorney or counsel. (2) Notwithstanding the provisions of subsection 1, a person who is in the employ or public service of a party, who has passed a higher university level examination other than that of Master of International and Comparative Law, who is honest and otherwise suitable and competent for the task, who is not bankrupt and whose legal competence has not been restricted may serve as the attorney or counsel of such party. In addition, a person who is in the service of a labour market organization, who has passed a higher university level examination other than that of Master of International and Comparative Law, who is honest and otherwise suitable and competent for the task, who is not bankrupt and whose legal competence has not been restricted, may serve as attorney or counsel in a matter concerning or substantially relating to an employment relationship and in Labour Court as the attorney or counsel of a party. (3) Notwithstanding the provisions of subsection 1, a public authority the statutory duties of which include serving as counsel in court proceedings may serve as attorney or counsel. In addition, a person who is in the service of said public authority, who has passed a higher university level examination other than that of Master of International and Comparative Law, who is honest and otherwise suitable and competent for the task, who is not bankrupt and whose legal competence has not been restricted may serve as attorney or counsel. (4) In addition, also a person other than one referred to in subsection 1, who is honest and otherwise suitable and competent for the task may serve as an attorney or counsel in the following matters, provided that he or she has reached the age of majority, he or she is not bankrupt and his or her legal competence has not been restricted: (1) in a matter referred to in Chapter 5, section 3; (2) in a non-contentious civil matter that has not been contested; (3) in a Land Court matter. (718/2011)
Section 3 (497/1958) (1) A public official may not serve as an attorney or counsel in a trial if this is contrary to his or her official duties.
(2) A legally qualified member of a general court of law may not serve as an attorney or counsel in a trial unless he or she has an interest in the case or he or she appears on behalf of his or her spouse or of a person who is his or her direct ascendant or descendant, sibling or ward. Also, unless he or she has an interest in the case, he or she may not attend, in the court of which he or she is a member, to other non-contentious civil matters on behalf of persons other than those mentioned above. [578/2009] (3) A person related, in the manner referred to in Chapter 13, section 3, to a member of the court taking part in the hearing of the case, may not serve as counsel or act as an attorney of a party to the matter. Also, a person who has participated in the hearing of the case as a member of a court, as a referendary or clerk or served as the attorney or counsel of the opposite party, may not serve as an attorney or counsel. (441/2001)
Section 4 (150/1958) (1) Unless orally retained by the party in court, an attorney shall produce a power of attorney signed by his or her client, should the court so order. (718/2011) (2) If the client is the State, a municipality or another community or public institution, also a written order or extract from the records given in the proper order may serve as a power of attorney and, if the client is a company, cooperative, foundation, association or another such corporation, a certified extract from the records kept at the meeting of a body entitled to grant a power of attorney and at which the power of attorney was granted may serve as a power of attorney. (3) If a person who presents himself or herself as an attorney has not been orally retained under subsection 1 and he or she cannot immediately produce the power of authority referred to above or if the court, on the basis of an observation by a party or otherwise, considers it necessary to obtain proof that the authorisation is real, the person presenting himself or herself as an attorney shall be granted the opportunity to produce such proof. If there is reason to do so, the court may continue the hearing of the case without, however, finally deciding it. If the proof is later produced, the attorney shall be deemed to have served as an attorney from the time when he or she presented himself or herself. If the issue in question is the notification of intent to appeal, proof of the authorisation shall be produced in the court registry at the latest on the seventh day following the deadline prescribed for the filing of the notification of intent to appeal. (661/1978)
Section 4(a) (137/1938) A telegram sent from a telegraph office in Finland and containing a copy of a power of attorney prepared in accordance with section 4, made out to a named person with or without the right to name a replacement, may serve as a power of attorney. The person who receives such a telegram for delivery at a telegraph office shall write on the original power of attorney, which is to be shown to him or her at the same time, a certificate of its presentation, and he or she shall note on the telegram that the power of attorney copied onto it with the certificates mentioned corresponds to the original power of attorney. A telephone may also be used in the delivery of the telegram. The telegram that has arrived shall be verified and a certificate thereof shall be written on the telegram to be given to the attorney. However, if the party so requests or the court otherwise deems it necessary, the original power of attorney shall be shown to the court before a deadline set by the court, under threat that otherwise the telegram shall not be valid as a power of attorney.
Section 5 If the State is party to a dispute, someone shall be appointed to defend the right of the State in a court of first instance. A State attorney shall be heard in such cases before a Court of Appeal.
Section 6 If a person who has an interest in the case wants to speak also on behalf of other persons, he or she shall obtain a power of attorney from them for this purpose.
Section 7 (150/1958) (1) An attorney may agree on a settlement in the case unless it is specifically stated in the power of attorney that he or she is not entitled to do so. If the power of attorney is made out to a named person, the attorney may not appoint a replacement without permission. (2) The power of attorney of an attorney shall entitle him or her to represent the client only in the court where he or she was orally retained or where the power of attorney has been produced. However, an attorney and counsel shall always be entitled to file a notification of intent to appeal a decision of the court in which he or she has served as an attorney or counsel. (3) The personal appearance of the client in court shall not in itself be deemed to demonstrate that a power of attorney has been withdrawn.
Section 8 If the client dies in the course of a trial, the attorney shall notify the court thereof, and those who succeed the client shall provide a new power of authority.
Section 9 (213/1955) If the court or the chairperson of the court, under separate provisions, has the power to appoint an attorney or a counsel to a party, a person who generally acts as an advocate in this court shall be under the obligation to accept the appointment as attorney or counsel.
Section 10 An attorney shall attend to a case with which he or she is entrusted honestly and with due diligence and he or she shall sign all documents which he or she submits to the court. No one shall be judged on the basis of a written statement which has not been signed by the person who prepared it, should it be observed that the party would not have been able to prepare it.
Section 10a (497/1958) (1) Should an attorney or counsel prove to be dishonest, unperceptive or incompetent, or should he or she otherwise be found to be unsuited for the task, the court may deny him or her the right to appear in the case in question. Should there be reason to do so, the court may also deny him or her the right to serve as an attorney or counsel in the court, for at most three years. If the decision pertains to an advocate, public legal aide or licensed counsel, the court shall inform the supervisory board referred to in section 6a(1) of the Advocates Act (496/1958). If an advocate, public legal aid or licensed counsel otherwise act contrary to his or her duties, the court may report said action to the supervisory board for consideration. (718/2011)
(2) If an attorney or counsel has been denied the right to appear, the client, if he or she is not in court and wishes to pursue the case himself or herself, shall be reserved the opportunity to retain an attorney who meets the criteria. (3) An attorney or counsel may appeal the order referred to above in subsection 1, but the order shall nonetheless take immediate effect.
Section 11 In court, a representative shall not have the right to withdraw from a case that he or she has begun unless the court finds that he or she has cause to do so. [section 12 has been repealed; 135/2009]
Section 13 If a representative neglects to pursue the right of the client, the client shall have the right to bring an action for damages against the representative.
[sections 14 – 16 have been repealed; 244/2006]
Section 17 (585/1995) (1) An attorney, a counsel or an assistant thereof may not without permission disclose a private or family secret entrusted to him or her by a client, nor similar confidential information received by him or her in the course of his or her duties. (2) A breach of the privilege provided in subsection 1 is punishable under Chapter 38, section 1 or 2 of the Criminal Code, unless the act is punishable under Chapter 40, section 5 of the Criminal Code or unless a more severe penalty is provided elsewhere in the law.
[section 17 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows:
Section 17 (732/2015) (1) An attorney, a counsel or an assistant thereof or an interpreter may not without permission disclose a private or family secret or a commercial or professional secret that he or she has learned; (1) in attending to a task related to the court proceedings; (2) in providing legal advice on the legal position of his or her client in the criminal investigation or in other proceedings prior to the court proceedings; (3) in providing legal advice on the initiation of or the avoidance of court proceedings. (2) A breach of the secrecy obligation provided in subsection 1 is punishable under Chapter 38, section 1 or 2 of the Criminal Code, unless the act is punishable under Chapter 40, section 5 of the Criminal Code or unless a more severe penalty is provided elsewhere in the law.]
Chapter 16 — Dilatory pleas (690/1997)
Section 1(362/1960) (1) A dilatory plea shall be entered when the respondent first answers in the case; all pleas shall, if possible, be entered at the same time. (1052/1991) (2) If a dilatory plea is entered later, it shall not be considered unless it pertains to a circumstance that the court is to consider on its own initiative.
Section 2 ((362/1960) If the nature of the matter so requires, the court shall rule separately on a dilatory plea.
Section 3 (381/2003) (1) A ruling dismissing a dilatory plea without considering its merits is subject to appeal in accordance with Chapter 25, section 1, subsection 2. (2) A decision by which a member of the court has been found disqualified is not subject to appeal. (3) A ruling rejecting a dilatory appeal is subject to appeal in connection with an appeal of the judgment or the ultimate court order of the District Court, unless the court orders that an appeal may be lodged separately. If a party has appealed the ultimate decision of the court, the opposing party may, in his or her response to the appeal, also appeal a ruling by which his or her dilatory plea had been rejected.
[sections 4—10 have been repealed; 690/1997]
Chapter 17 — Evidence (571/1948)
[NB: Chapter 17 has been amended as of 1 January 2016 (732/2015). This new text is provided below, after the present text of Chapter 17] General provisions on evidence
Section 1 (571/1948) (1) In a civil case the plaintiff shall prove the facts that support the action. If the defendant presents a fact in his or her favour, also he or she shall prove it. (2) In a criminal case the plaintiff shall prove the facts that support his or her claim.
Section 2 (571/1948) (1) After having carefully evaluated all the facts that have been presented, the court shall decide what is to be regarded as the truth in the case. (2) When there is a special provision in law on the significance of a piece of evidence, this shall apply.
Section 3 (571/1948) (1) A fact that is notorious or known to the court ex officio need not be proven. In addition, no evidence need be presented on the contents of the law. If the law of a foreign state is to apply and the court does not know the contents of this law, the court shall exhort the party to present evidence on the same. (2) If, in respect of a given case, the law specifically provides that the court is to obtain information on the contents of foreign law applicable in the case, the specific provisions apply. (3) If, in a given case, foreign law should apply, but no information is available on its contents, Finnish law applies instead. (165/1998)
Section 4 (571/1948) (1) If, in a case amenable to settlement, a party has admitted a fact in court, this admission shall be binding upon him or her. If the party retracts the admission, the court shall, on the basis of the grounds that the party presents as reasons for the retraction and on the basis of other circumstances, consider what effect the
admission has as evidence. (2) In a case other than that referred to in subsection 1 the court shall consider what effect the admission of the party has as evidence.
Section 5 (571/1948) If, regardless of a court order and without a valid reason, a party fails to appear in court or otherwise fails to fulfil something in a trial or fails to respond to a question intended to clarify the case, the court shall, taking into consideration all the facts available in the matter, consider what effect the conduct of the party has as evidence.
Section 6 (571/1948) If the issue relates to the quantum of damages and no evidence is available or if evidence can only be presented with difficulty, the court shall have the power to assess the quantum, within reason.
Section 7 (571/1948) If a piece of evidence that a party wishes to present pertains to a fact that is not material to the case or that has already been proven, or if the fact can be proven in another manner with considerably less inconvenience or cost, the court shall not admit this piece of evidence.
Section 8 (1052/1991) The parties shall obtain the evidence necessary in the case. Also the court may, when it deems this necessary, decide on its own initiative that evidence be obtained. However, the court may not on its own initiative, against the consensus of the parties, decide that a new witness be heard or a document presented, if the case is amenable to settlement or if the injured party is prosecuting the charge for a complainant offence that is not punishable by more or otherwise than a fine or imprisonment for at most four years.
Section 8a (1052/1991) (1) Evidence shall be admitted in the main hearing, unless it is to be admitted outside of a main hearing in accordance with Chapter 6, section 8, 12 or 17 of this Code, Chapter 6, section 4 or 12 of the Criminal Procedure Act (689/1997), or section 15, 41, 48a, 51, 56a, 61 or 65 of this Chapter. (690/1997) (2) If evidence is received outside of a main hearing or if no main hearing is held, the evidence may be admitted also in another court of first instance.
Section 8b (1052/1991) The court shall invite the parties to a hearing for the admission of evidence outside of the main hearing. The invitation shall include the notice that the hearing may be held regardless of the absence of a party.
Section 8c (1052/1991) If the court decides that evidence be admitted in another court, the former shall submit a request on the same to the latter and at the same time briefly explain the case at hand and what is intended to be proven with the evidence. At the same time the court shall deliver to the other court that is to admit the evidence the material compiled during the proceedings, if this is possible without inconvenience.
Section 8d (1052/1991) (1) A court that admits evidence on the request of another court shall determine the time for the admission of the evidence. (2) The court that admits evidence shall deliver the material compiled during the admission of evidence to the court where the main case is pending.
Section 8e (1052/1991) (1) Evidence admitted outside of a main hearing shall be readmitted in the main hearing, unless there is an impediment to the same or unless the application of section 7 otherwise requires. (690/1997) (2) If the evidence is not readmitted in the main hearing, the court shall study it on the basis of the material compiled during the admission of the evidence. (3) The court may order that documentary evidence be admitted in the main hearing without reading it only if its contents are known to the members of the court, the parties agree to the same and the same may also otherwise be deemed appropriate.
Section 9 (21/1971) (1) The unexcused absence of a party in a civil case shall not prevent the admission of evidence. In a criminal case, evidence may be admitted regardless of the unexcused absence of the defendant only if the court deems this appropriate. (690/1997) (2) When evidence has been admitted in the absence of a party, the evidence shall be readmitted in the presence of the party, unless there is an impediment to this or unless the application of section 7 of this Code or Chapter 6, section 3(a) of the Criminal Procedure Act requires otherwise. If the evidence is not readmitted, the court shall study it on the basis of the material compiled during the proceedings. (244/2006) (3) A party who is present shall be granted the opportunity to express his or her opinion about every piece of evidence presented to the court.
Section 10 (571/1948) (1) A person who wishes to present evidence in advance for a case that is not yet pending shall apply for permission for this from a court of first instance. If his or her rights may depend on the admission of the evidence and there is a danger that the evidence will be lost or that it will be difficult to present it later, and the presentation of the evidence is not for the purpose of obtaining clarification regarding an offence, the permission shall be granted. If the rights of another person depend on the presentation of the evidence, he or she may, if necessary, be invited to appear in court for the hearing. His or her costs shall be covered by the applicant. (1052/1991) (2) In such cases no one may be required to appear as a witness or an expert witness in a court other than the court of first instance in the district of which he or she resides or is staying.
Section 11 (690/1997) (1) The following may not be admitted as evidence in a court, unless otherwise provided in an Act: (1) a private written statement drawn up for the purpose of a pending or imminent trial, unless the court admits it for a special reason; and (2) an oral statement entered or otherwise stored in the record of a criminal investigation or another document.
(2) If the statement given in a pre-trial criminal investigation by a person who has not reached the age of 15 years or a person who is mentally impaired has been recorded on a video recording device or on a comparable video and audio recording, the statement may nonetheless be admitted as evidence in court if the defendant is provided with an opportunity to present questions to the person being heard. Section 21 contains provisions on the hearing of such a person as a witness or for a probative purpose. (360/2003) (3) If a witness cannot be questioned in the main hearing or outside of the main hearing, the court may admit as evidence the document or statement referred to in subsection 1(2). (4) When a defendant contests a claim made by the plaintiff based on a negotiable promissory note, bill of exchange or cheque, as referred to in Chapter 5, section 14, the defendant may deliver to the court a private written statement referred to in subsection 1, if it corroborates the plausibility of the contesting.
Section 11a (1052/1991) Separate provisions apply to the admission of evidence abroad.
Documentary evidence (1052/1991)
Section 11b (1052/1991) (1) A document to be presented as evidence shall be delivered to the court in the original, unless the court deems it sufficient that a copy be presented. (2) If the document contains information that the party, in accordance with section 12, need not present or must not present, or if it otherwise contains information that is not to be disclosed, an extract from the document shall be presented from which said information has been deleted.
The obligation to present a document
Section 12 (571/1948) (1) When it can be assumed that a document is of significance as evidence in a case, the person in possession of the document shall present it in court. However, this provision does not apply to the defendant in a criminal case or to a person who is related to him or her in the manner referred to in section 20. (2) A party or a person who is related to him or her in the manner referred to in section 20 need not present a document that contains a communication between the party and such a person or between persons related in said manner. A public official or other person referred to in section 23 may not present a document if it can be assumed that the document contains something on which he or she may not be heard as a witness; if the document is in the possession of the party in whose benefit the secrecy obligation has been provided, this party need not present it. The provision in section 24 on the right of a witness to refuse to divulge a fact or answer a question or give a statement applies correspondingly to the obligation to present a document if the contents of the document are such as referred to in this provision. (3) A written note or other document that is intended for personal use only may not be ordered to be presented in court unless very important reasons require its presentation.
Section 13 (571/1948) If, because of the legal relationship between the person in possession of a document and a party, or otherwise by law, said person is under the obligation to surrender the document or grant another person access to the document, said obligation applies also in a trial.
Section 14 (571/1948) Before the person in possession of a document is ordered to present the document in court he or she shall be granted the opportunity to make an explanation. In order to clarify a question related to the obligation to present a document, the person in possession of the document may be questioned in the manner provided below on the hearing of a witness or a party; other evidence may also be presented.
Section 15 (1052/1991) (1) The court may decide that a document be admitted outside of the main hearing if it cannot be admitted in the main hearing or its presentation in the main hearing would cause unreasonable costs or undue inconvenience in comparison to the significance of the evidence. If it is especially important in view of the resolution of the case, the case may at the same time be dealt with also in other respects. (690/1997) (2) When the court has ordered a person to present a document in court, he or she shall present in the original or as a certified copy; however, he or she shall present the document in the original when the court deems this necessary. If the presentation of the original document in court is especially difficult, the document may be presented in the court of first instance where this is most convenient. (3) The court may also, if it deems this necessary, order the person under the obligation to present a document to present it under threat of a fine or order that it be delivered to the court by a distraint officer.
Section 16 (571/1948) (1) When a person other than a party has been ordered to present a document in court, he or she shall be entitled to reasonable compensation for his or her inconvenience and expenses; said costs are to be paid by a private party when this party has called for the presentation of the document or invoked the document, and otherwise said costs are to be paid by the State. (2) The provisions in Chapter 21, section 13 of this Code and Chapter 9, section 1 of the Criminal Procedure Act apply, in so far as appropriate, to the reimbursement, to the State, of costs paid from State funds, (690/1997)
Section 17 (571/1948) (1) Where a person has been ordered to present a document in court under threat of a fine and the fine has been ordered enforceable owing to his or her failure to heed the order, the enforcement order is separately subject to appeal. (2) Where a person is dissatisfied with a court order on the compensation for the presentation of a document in court, also this order is subject to separate appeal. (3) An appeal does not prevent enforcement of the order unless the court that has issued the order deems there to be special reasons for a stay on enforcement, or the appellate court so orders.
Witnesses
Section 18 (690/1997) (1) Anyone other than a party to the case may be heard as a witness. In a criminal case, the injured party may not be heard as a witness even if he or she does not exercise his or her right to be heard as a party; in a civil case, a person may not be heard as a witness if the eventual judgment will be to his or her benefit or detriment as if he or she were a party. (2) In a criminal case, the following may not be heard as witnesses: (1) a person who has been accused of the same act or of an act immediately connected to the act to which the charge pertains; (2) a person who has been given a summary fine or a summary penal fee for the act referred to in paragraph (1); or (3) a person whose act has not been submitted for prosecution in accordance with Chapter 3, section 9 of the Criminal Investigation Act (805/2011) or whose prosecution has been waived in accordance with Chapter 1, section 7 or 8 of the Criminal Procedure Act or a similar provision elsewhere in law. (817/2011) (3) If a person referred to in subsection 1 or 2 but not a party to the case is to be heard in court, the provisions on the summoning, absence and hearing of a party apply, in so far as appropriate, to that person. The provisions on the right of a witness to compensation for appearance in court apply, in so far as appropriate, to that person.
Section 19 (440/2011) If a judge is called as a witness, he or she shall consider under his or her oath as a judge whether he or she knows something that is relevant in the case. If he or she deems this to be so, he or she shall be heard as a witness. If the public prosecutor is called as a witness, the court shall consider whether this is necessary to discover the truth, and he or she shall then withdraw from the case.
Section 20 (571/1948) A person may not refuse to testify. However, the following need not testify against their will: (1) a person who is or has been married or is engaged to one of the parties; (2) a person who is a direct ascendant or descendant of a party or who is or has been married to a person related to a party in said manner; and (3) the siblings or the spouses of the siblings of a party or the adoptive parents or adopted children of a party.
Section 21 (360/2003) (1) A person who has not reached the age of fifteen years or who is mentally impaired may be heard as a witness or for probative purposes if the court deems this appropriate and if (1) hearing him or her personally is of central significance to the clarification of the matter; and (2) hearing the person would probably not cause said person suffering or other harm that can injure him or her or his or her development. (2) The court shall as necessary appoint a support person for the person to be heard and the provisions in Chapter 2 of the Criminal Procedure Act (689/1997)
on a support person to be appointed for a party apply to such person. (3) The person to be heard shall be questioned by the court unless the court deems there to be particular reason to allow the parties to question the person as provided in section 33. The parties shall be reserved an opportunity to submit, through the court, questions to the person to be heard or, if the court deems this suitable, directly to the person to be heard. If necessary, the hearing may take place elsewhere than in the court room.
Section 22 (571/1948) The President of the Republic may not be called as a witness.
Section 23 (571/1948) (1) The following may not testify: (1) a public official or a person elected or appointed to a public function or duty, in respect of what he or she is bound to keep secret in this function; (2) any person, in respect of what is to be kept secret from a foreign state for reasons of national security or the protection of the rights or interests of the State; (3) a physician, pharmacist or midwife or the assistant of such a person, in respect of what they have learned in the practice of their profession and what is to be kept secret because of the nature of the matter, unless the person in whose benefit the duty of confidentiality has been provided consents to such testimony; (4) an attorney or counsel, in respect of what the client has entrusted to him or her for the pursuit of the case, unless the client consents to such testimony; (395/2011) (5) a mediator or auxiliary mediator referred to in the Act on Mediation in Civil Cases and Certification of Mediation in General Courts (394/2011), in a civil case in respect of what he or she has learned in the course of his or her duties regarding the mediated matter, unless particularly important reasons require that he or she be heard, or the person in whose interests the duty of confidentiality has been provided consents to such testimony. (395/2011) (2) Separate provisions apply to a priest’s duty of confidentiality. (3) Notwithstanding the provisions in subsection 1(3) and 1(4) above, a person referred to therein, with the exception of the counsel of the defendant, may be ordered to testify in the case if the public prosecutor has brought a charge for an offence punishable by imprisonment for six years or more, or for an attempt of or participation in such an offence. (440/2011) (4) The provisions in subsection 1(1) and 1(3) – 1(5) apply even if the witness is no longer in the position in which he or she received information on the issue on which evidence is required. (395/2011)
Section 23(a) (92/2015) No one may testify regarding information recorded in a register on a witness protection programme referred to in section 24, subsection 1(28) of the Act on the Openness of Government Activities or regarding other information that concerns the witness protection programme. Nonetheless, testimony may be given if charges have been brought regarding an offence directed against a person being protected by a witness protection programme.
Section 24 (571/1948) (1) A witness may refuse to reveal a fact or answer a question if he or she cannot do so without incriminating himself or herself or a person who is related to him or her in the manner referred to in section 20. In addition, a witness may refuse to give a statement which would reveal a business or professional secret unless very important reasons require that the witness be heard thereon. (2) The author, publisher or broadcaster of a communication made available to the public referred to in the Act on the Exercise of the Freedom of Speech in Mass Communications (460/2003) may refuse to answer a question on the identity of the source of the information upon which the communication was based, as well as a question which cannot be answered without identifying the source of the information. The same right is vested in a person who has been informed of a fact mentioned above when in the employment of the author, publisher or broadcaster of the communication in question. (461/2003) (3) A person referred to above in subsection 2 may also refuse to answer a question on the identity of the author of a communication made available to the public, as well as a question which cannot be answered without identifying the author. (461/2003) (4) When the case referred to in subsection 2 or 3 concerns an offence punishable by imprisonment for six years or more, or an attempt of or participation in such an offence, or information that has been given in violation of a duty of secrecy, subject to punishment under a separate provision, the person referred to in said subsection may nonetheless be ordered to answer the question. (622/1974)
Section 25 (571/1948) A person who refuses to testify or to answer a question shall, at the same time, mention the grounds for the refusal and show a plausible reason for it.
Section 26 (1056/1991) (1) When a person who has been called as a witness is present in court, he or she shall testify at once.
[subsection 2 has been repealed; 690/1997]
(3) The court shall see to the subpoenaing of witnesses to court, unless this has been entrusted to a party in accordance with Chapter 11, section 2. A witness shall be subpoenaed under threat of a fine imposed by the court, and the subpoena shall be served on the witness in person in accordance with the provisions in Chapter 11, sections 3, 3b and 4. (362/2010) (4) When a witness is subpoenaed, he or she shall be notified of the date, time and location of the hearing. The necessary information on the parties and the case shall also be indicated. In addition, the witness shall be notified of the contents of the provisions in sections 36 and 39, and in section 40, subsections 4 and 5.
Section 26a (520/1975) (1) If service of the subpoena on a witness is to be performed abroad, the court shall see to the subpoenaing of the witness. The date on which service of the subpoena shall at the latest be performed shall be noted thereon. (690/1997) (2) A subpoena shall be requested by an application delivered to the registry of a
District Court. A judge shall see to the delivery of the subpoena to the authorities of the country where the witness lives, as separately provided or agreed. (8/1994) (3) The sanctions for unexcused absence of a witness provided in sections 36 and 39 do not apply to a witness who has been served with a subpoena abroad in accordance with a request for judicial assistance, but nevertheless failed to arrive to Finland, except if the subpoenaed person later has voluntarily arrived to Finland and failed to comply with a subpoena, served on him or her here, to appear in court. The Act on the Obligation to Appear in the Court of Another Nordic Country in Certain Cases (349/1975) applies to the obligation of a witness to arrive from another Nordic country to be heard in a Finnish court. (8/1994) (4) The Ministry of Justice shall issue more detailed orders on the contents of the subpoena.
Section 27 (571/1948) The court may order that, before arriving in court to testify, a witness is to examine ledgers, memoranda or other documents that are available to him or her or examine places or objects, if this is possible without undue inconvenience, so as to refresh his or her memory of the circumstances on which evidence is required.
Section 28 (571/1948) (1) Once the witness has been called in, the chairperson of the court shall ask the witness his or her name, age, occupation and place of residence, and he or she shall, should there be reason, also inquire into such facts that, under law, might prevent the taking of the oath as a witness or that would entitle or oblige the witness to refuse to testify, and into that which might affect the credibility of the witness; all this shall be noted in the records. (2) If the witness has the right to refuse to testify or to refuse to answer a question, the chairperson shall notify the witness of this and at the same time remind him or her that if he or she does not wish to make use of this benefit he or she shall, in the same way as any other witness and under the threat of the same sanction, be obliged to speak the truth and reveal what he or she knows about the matter.
Section 29 (571/1948) (1) Each witness shall, as he or she chooses, either take the oath of a witness or give the affirmation of a witness. However, a witness who does not have a religious affiliation shall give an affirmation. (1049/1986) (2) The wording of the oath is as follows (1049/1986): “I, <insert name>, do promise and swear by almighty and all-knowing God that I shall testify and state the whole truth in this case, without concealing it, adding to it or altering it.” (3) The wording of the affirmation is as follows (1049/1986): “I, <insert name>, do promise and swear on my honour and conscience that I shall testify and state the whole truth in this case, without concealing it, adding to it or altering it.”
Section 30 (571/1948) The following persons may not take the oath of a witness or give the corresponding affirmation: (1) a person who has not reached the age of fifteen years; (2) a person who is found to lack a proper understanding of the significance of the oath because of mental illness, mental retardation or other mental disorder; and
(3) a person who is related to the defendant in a criminal case in the manner referred to in section 20.
Section 31 (571/1948) Before the witness testifies, the chairperson of the court shall remind him or her of the duty to be truthful and, if an oath or affirmation has been administered, of its importance. If there is reason to do so, the witness shall also be informed of the contents of sections 23 and 24.
Section 32 (440/2011) (1) The witness shall provide his or her testimony orally without referring to a written statement. However, the witness may use written notes as memory aids. (2) A statement that the witness has previously given to the court or to the public prosecutor or to the police authorities shall be read out in connection with the hearing of the witness only if, in his or her testimony, the witness has deviated from the earlier statement, or when the witness states in the hearing that he or she cannot or will not testify in the case.
Section 33 (690/1998) (1) The questioning of the witness shall be begun by the party who has called the witness, unless the court otherwise orders. The witness shall present a continuous account of the facts on his or her own initiative and, where necessary, with the aid of questions put to him or her. (2) After the questioning referred to in subsection 1 above, the witness shall be questioned by the opposing party. If the opposing party is not present or if the court otherwise deems this necessary, the witness shall be questioned by the court. (3) Thereafter, the court and the parties may put questions to the witness. The party who has called the witness shall be reserved the first opportunity to put a question to the witness. (4) If the witness has not been called by either party or if both parties have called the witness, the questioning of the witness shall be begun by the court, unless the court deems it more appropriate that the questioning is begun by one of the parties. (5) No questions shall be allowed that, due to their content, form or manner of presentation, lead to a predetermined reply, except in questioning referred to in subsections (2) and (3) for the purpose of ascertaining the correspondence of the testimony and the true state of affairs. The court shall disallow manifestly irrelevant, confusing and otherwise inappropriate questions.
Section 33a (690/1997) (1) If there are several witnesses in a case, they shall be heard separately. If their testimony is confused or in conflict, or if it is otherwise found that there is special reason to hear witnesses together, this shall be allowed. (2) A person who has been called as a witness may not be present in the hearing of the case except in so far as necessary for his or her testimony.
Section 34 (360/2003) (1) A witness, another person heard for probative purposes and an injured party may be heard in the main hearing without the presence of a party or another person, if the court deems that this is appropriate and such hearing is necessary
(1) in order to protect the person being heard or a person related to said person in the manner referred to in Chapter 15, section 10, subsection 2 of the Criminal Code, from a threat directed at life or health; (2) if the person being heard would otherwise not reveal what he or she knows about the matter; or (3) if a person disturbs or attempts to mislead the person being heard during his or her testimony. (2) Parties shall be reserved an opportunity to put questions to the person being heard. (3) A witness or other person may be heard in a hearing closed to the public, as provided in the Act on the Publicity of General Court Proceedings (370/2007).
Section 34a (360/2003) (1) A witness, another person to be heard for probative purposes or a party may be heard in the main hearing without being present in person, through the use of a video conference or other suitable technical means of communication by which the persons participating in the hearing have audio and video contact with one another, if the court deems this appropriate and (1) the person to be heard cannot, due to illness or another reason, appear in person in the main hearing, or his or her personal appearance in comparison to the significance of the testimony would cause unreasonable costs or unreasonable inconvenience; (2) the credibility of the statement of the person to be heard can be reliably assessed without his or her personal appearance in the main hearing; (3) the procedure is necessary in order to protect the person to be heard or a person related to him or her in the manner referred to in Chapter 15, section 10, subsection 2 of the Criminal Code, from a threat directed at life or health; or (4) the person to be heard has not reached the age of 15 years or he or she is mentally impaired. (2) Parties shall be reserved an opportunity to put questions to the person being heard. (3) In the cases referred to above in subsection 1(1) and 1(2), however, also a telephone may be used in the hearing.
[section 35 has been repealed; 1064/1991]
Section 36 (244/2006) (1) If a witness is absent without a valid excuse or leaves without permission, the threat of a fine imposed on the witness shall be ordered enforceable and the court may order that the witness be brought to the court at once, unless the hearing of the case is to continue later. If the hearing of the case is to continue later, a higher threat of a fine shall be imposed or, if necessary, the witness shall be ordered to be brought to the hearing. A witness who has been ordered to be brought may be taken into custody. The loss of liberty for a reason referred to in this subsection, together with the time of transportation, may last at most five days. However, the loss of liberty of may not exceed what is necessary to ensure the conduct of the trial. (2) If on the basis of the conduct of the witness or another person to be heard in person for probative purposes, it can be assumed that he or she will not comply with the subpoena to arrive in court, the court may order that he or she be
brought to court. (3) When a person referred to in subsection 1 or 2 has been brought to court, the threat of a fine shall not be ordered enforceable. (4) A person brought to court pursuant to this section shall be liable for the costs of being brought to court.
Section 37 (571/1948) A witness who without a legal reason refuses to take the oath of a witness, give the corresponding affirmation, testify, respond to a question or obey an order issued under section 27 may be compelled by the court to fulfil the duty under threat of a fine and, if this does not cause the witness to comply, by imprisonment. No one shall be imprisoned for this reason for more than six months and in any case for no longer than the case is pending in the court in question. If the witness is ready to comply before this, the chairperson of the court shall be notified thereof, and the chairperson shall order that the hearing continue as soon as possible.
Section 38 (571/1948) (1) The provisions in sections 36 and 37 do not apply to a witness referred to in section 30(1) and (2). However, such a witness may be brought to court. (2) If the person who has called the witness waives the questioning, or the need to question him or her otherwise lapses, the threat of a fine imposed on the witness under sections 36 and 37 shall not be ordered enforceable, nor shall coercive measures be employed against the witness. (690/1997)
Section 39 (571/1948) If a witness has caused a party to incur legal costs by being absent without excuse or by other non-compliance, the court may order the witness to compensate the costs as is deemed reasonable, even if no such claim is made. If the court has also ordered a party to compensate the opposite party and said party has done so, said party is entitled to receive from the witness what the witness has been ordered to compensate.
Section 40 (667/1972) (1) A witness shall be entitled to reasonable compensation for his or her necessary travel and maintenance expenses as well as for loss of earnings. (2) A private party shall pay the compensation to a witness whom he or she has called. When the court has called a witness in a civil case on its own initiative, the parties shall be jointly and severally liable for the compensation. (1052/1991) (3) Separate provisions apply to compensation to be paid to a witness from State funds. (4) A witness called by a private party is entitled to advance compensation for his or her travel and maintenance expenses. The advance shall be paid by the person who according to subsection 2 is liable for the compensation. When the witness is subpoenaed, he or she shall at the same time be informed of the right to an advance. The court shall determine what constitutes an adequate advance. (1052/1991) (5) If the party liable to pay the advance does not pay it to the witness on request, the witness shall not be required to appear in court. In addition, the party shall not have the right thereafter to call that witness to be heard, if this would lead to a delay in the case.
Section 41 (690/1997) If the witness cannot appear in the main hearing owing to illness or another reason, or if the appearance of the witness in the main hearing would result in unreasonable expenses or undue inconvenience in comparison to the significance of the testimony, the court may order that the witness is to be heard outside of the main hearing. If the witness, owing to illness, cannot be heard in court, he or she may be heard in the place where he or she is. If it is especially important for the hearing of the case, the case may in this event be dealt with also in other respects.
Section 42 (571/1948) (1) A person who is not satisfied with an order by which the threat of a fine imposed on a witness for absence or refractoriness has been ordered enforceable, by which the witness has been rendered liable for compensation, by which the witness has been imprisoned or brought to court, or by which the compensation to the witness has been determined, may appeal against the order. (690/1997) (2) The provisions in section 17, subsection 3 apply to the effect of the appeal on the enforcement of the order.
Section 43 (571/1948) When, by law, a transaction is to be entered into in the presence of unbiased witnesses or an unbiased witness is to be present at proceedings, and no provisions to the contrary have been enacted, the following persons shall be disqualified: (1) a person who, under section 30, may not take the oath of a witness; (2) a person who is a party to the proceedings or whose right is affected by the proceedings or who is a party to the transaction or in whose interest the transaction is entered into; (3) a person who is related in the manner referred to in section 20 to a person who is a party to the proceedings or whose right is affected by the proceedings or who is a party to the transaction or in whose interest the transaction is entered into; and (4) a person who is related in the manner referred to in section 20 to a person whose duties include the performance of the proceedings or to a notary public or the holder of an office or post used in the performance of the transaction.
Expert witnesses
Section 44 (571/1948) (1) If, in the consideration of a question which must be ascertained on the basis of special professional knowledge, it is deemed necessary to use an expert witness, the court shall obtain a statement on this question from an agency, a public official or another person in the field or entrust the giving of such a statement to one or more experts in the field who are known to be honest and competent. (2) If the law requires the use of expert witnesses in a specific case, the separate provisions on this apply.
Section 45 (244/2006) (1) The court may order an examination of the mental state of the defendant in a criminal case if (1) the court has, in an intermediary judgment in accordance with Chapter
11, section 5a of the Criminal Procedure Act found the defendant in the criminal case guilty as charged; (2) there is cause to examine the mental state of the defendant; and (3) the defendant agrees to the examination of his or her mental state or he or she has been remanded for trial or he or she is charged with an offence punishable by more than one year of imprisonment. (2) On the request of the prosecutor or of the suspect in the offence or his or her guardian the court may, subject to the conditions of subsection 1(2) and 1(3), order that the mental state of the defendant be examined already during the criminal investigation or before the main hearing, if the suspect has admitted committing the offence or if the need for a mental examination is otherwise evident. In making the court order referred to in this subsection, the provisions of Chapter 3, section 1, subsection 2 of the Coercive Measures Act (806/2011) apply to the quorum in the court and the holding of a hearing. (817/2011) (3) Before deciding pursuant to Chapter 2c, section 11 of the Criminal Code on service of the entire sentence in prison, an examination of the mental state of the defendant shall be ordered. At the same time, the court shall request a statement on whether or not the defendant is to be deemed a particular danger to the life, health or liberty of another. (4) For the rehearing of service of the entire sentence in prison as referred to in Chapter 2(c), section 12 of the Criminal Code, the Helsinki Court of Appeals shall request a statement on whether or not a person serving his or her full sentence in prison is still to be deemed a particular danger to the life, health or liberty of another. (5) A court order regarding a mental examination is not separately subject to appeal. The person ordered to undergo a mental examination may file an extraordinary appeal against the court order on the basis of procedural fault. The extraordinary appeal has no time limit. Such an extraordinary appeal shall be considered urgently. (6) Separate provisions apply to the mental examination and admission into hospital for such an examination.
Section 46 (571/1948) (1) Before an expert witness is appointed, the parties shall be heard on this. If the parties agree on an expert witness, that person shall be used if he or she is deemed to be suitable and there is no impediment to the same. In addition, the court may appoint one expert witness. (2) No one may be appointed an expert witness against his or her will, unless he or she is under the obligation to serve as an expert witness by virtue of public office or function or in accordance with a special provision of law.
Section 47 (571/1948) A person may not serve as an expert witness if his or her connection to the case or relationship with either party is such that his or her credibility can be deemed reduced because of it.
Section 48 (571/1948) (1) An expert witness may not be required to disclose a business or professional secret, unless very important reasons otherwise require. (2) The provisions on a witness apply to the coercive measures available against an uncooperative expert witness and the compensation of the costs incurred by the parties. However, an uncooperative expert witness shall not be brought to
court nor compelled to serve by means of imprisonment.
Section 48a (1052/1991) A party or another person may be heard and other information may be admitted before the main hearing, if this is necessary in order to clarify a circumstance on which an expert witness is to be heard. If evidence is admitted at this time, the provisions on the admission of evidence outside of the main hearing apply, in so far as appropriate.
Section 49 (571/1948) (1) An expert witness who is to be heard in court in person shall, at his or her own choice, either take an expert’s oath or give a corresponding affirmation. An expert witness who is not affiliated to any religious community shall, however, always give the affirmation. (1052/1991) (2) The wording of the oath is as follows (1049/1986): “I, <insert name>, do promise and swear by almighty and all-knowing God that I shall fulfil the task given to me to the best of my understanding.” (3) The wording of the affirmation shall follow that of the oath, mutatis mutandis. (1049/1986) (4) The expert witness shall take the oath or give the affirmation before being orally heard in the court. If he or she has delivered a written statement in advance, the wording of the oath or affirmation shall be modified accordingly. A person serving as an expert witness by virtue of an official position, function or duty need not take an oath or give an affirmation. (1052/1991)
Section 50 (1052/1991) (1) An expert shall give a detailed account on the findings in his or her investigation and, on the basis of the account, a substantiated statement on the question put to him or her. The statement shall be compiled in writing, unless the court deems there to be reason to allow for it to being given orally. When a person is appointed as an expert witness not on the basis of his or her official position or function, the court shall determine the time within which the statement is to be given. (2) An expert witness who has given a written statement shall be orally heard in court, if a party so requests and the hearing is not evidently irrelevant, or if the court deems the hearing of the expert witness necessary. If there are several expert witnesses, one or several of them may be called to be heard.
Section 51 (571/1948) (1) The provisions in sections 26a, 31, 33, 34, 34a and section 41 apply, in so far as appropriate, also to an expert witness. (360/2003) (2) If the expert witness has given a written statement, this shall be read out in full or in part, unless the court for a special reason orders otherwise.
Section 52 (571/1948) If the statement of the expert witness is not clear or if it is deficient or contradictory and the defect cannot be remedied by an oral hearing, the court may require a new study or a new statement from him or her or from another expert witness. If the statement has been given by the holder of a public office or function, the court may request a new statement from a superior authority.
Section 53 (571/1948) (1) The expert witness shall be entitled to a reasonable fee for his or her work and time as well as compensation for his or her necessary expenses. If the statement has been given by an authority or the holder of a public office or a function or by a person who has been appointed to give statements in the field in question, a fee and compensation shall be paid only if specifically so provided. (667/1972) (2) In a civil case between private parties the payment of the compensation is the joint and several liability of the parties or, if the expert has been appointed on the request of one party only, by this party alone. The same applies to the injured party and the defendant when the injured party prosecutes the charge or makes another claim in a criminal case concerning a complainant offence not punishable otherwise or more severely than by a fine or imprisonment for at most four years. In other cases the compensation shall be paid from State funds. (622/1974) (3) If there is reason, the court may order that the compensation or a part thereof is to be paid to the expert witness in advance. The advance payment shall be made by the party who in accordance with subsection 2 is to pay compensation to the expert. However, in a case where the action has been brought by a private party and the court has ordered the expert witness to assist the court without the request of the party, and unless the party makes the advance payment, the court may order that the advance payment to the expert witness is made from State funds. (4) Chapter 21, section 13 applies to the reimbursement to the State of the compensation paid in advance from State funds. (1013/1993)
Section 54 (571/1948) (1) An order for the enforceability of a threat of a fine imposed on an expert witness or for his or her liability for compensation, or relating to the fee and compensation payable to the expert witness, is subject to appeal. (690/1997) (2) The provisions in section 17, subsection 3 apply to the effect of the appeal on the enforcement of the order.
Section 55 (571/1948) If a party relies on an expert witness who has not been appointed by the court, the provisions on a witness apply to such expert witness. However, the provisions in section 50 and section 51, subsection 2 may be applied to him or her.
Judicial inspection
Section 56 (571/1948) (1) When information is required of real estate or an object that cannot be brought to court without undue difficulty, the court may conduct a judicial view of the real estate or the object at the place where the object is to be found. If the court deems it necessary to conduct a judicial view at the scene of an event, it shall decide to do so. (2) No business or professional secrets may be disclosed in a judicial view unless very important reasons require otherwise.
Section 56a (1052/1991) A judicial view in a civil case may be held outside of the main hearing, if it cannot be arranged in the main hearing or if this would cause unreasonable costs or undue
inconvenience in comparison to the significance of the inspection. If especially important for the resolution of the case, the case may be dealt with also in other respects.
Section 57 (571/1948) (1) A person who possesses an object that can be brought to court without undue inconvenience and which can be assumed to have significance as evidence in the case shall be under the obligation to bring it for judicial view. However, this provision does not apply in a criminal case to the defendant and to a person who is related to him or her in the manner referred to in section 20. A party or other person is correspondingly entitled to refuse to bring an object for judicial view on the same grounds as those on which, under section 24, a witness may refuse to reveal a matter or answer a question or give a statement. (2) The provisions in sections 13—17 apply correspondingly when an object or document is to be brought for judicial view. In addition, the provisions in section 12 apply to the bringing of a document for judicial view.
Section 58 (571/1948) (1) The parties shall be informed of the judicial view. If the person charged with an offence has been remanded for trial and his or her presence is deemed to be necessary, the court shall order that he or she be brought to the judicial view. (2) If a drawing, a plan or another graphic presentation is required for the clarification of the case, this shall be obtained if possible.
Section 59 (571/1948) The provisions in section 53 apply, in so far as appropriate, to the costs of a judicial view.
Section 60 (571/1948) If the law contains provisions on a judicial view in a specific case, these separate provisions apply.
Hearing of a party (1052/1991)
Section 61 (1052/1991) (1) A party may be heard for probative purposes. The provisions on the hearing of a witness in sections 33 and 41 apply, in so far as appropriate, to the hearing of the party. (690/1997) (2) In a civil case a party may also be heard under affirmation for the purpose referred to in subsection 1, on circumstances especially relevant to the resolution of the case. (3) An injured party may also be heard under affirmation as to the type and quantum of the damage that he or she has suffered because of an offence.
Section 62 (571/1948) A person who, in accordance with section 30, paragraphs 1 or 2, may not take the oath of a witness shall not be heard under affirmation.
Section 63 (571/1948) (1) Before a party is to be heard, the following affirmation shall be administered to him or her: “I, <insert name>, do promise and swear on my honour and conscience
that in my statement I shall tell the whole truth in this case without concealing it, adding to it or altering it.” (2) When the party has given the affirmation, the chairperson of the court shall remind him or her of the obligation to speak the truth and of the importance of the affirmation.
Section 64 (571/1948) The legal representative of a party may be called to be heard under the same provisions that apply to the party.
Section 65 (360/2003) When a party is heard under affirmation, the provisions in sections 23, 24, 26, 32, 34 and 34a on a witness apply in addition to the provisions in section 61.
Chapter 17 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows:
Chapter 17 — Evidence (732/2015)
General provisions
Section 1 (1) A party has the right to present the evidence that he or she wants to the court investigating the case and comment on each piece of evidence presented in court, unless provided otherwise in law. (2) The court, having considered the evidence presented and the other circumstances that have been shown in the proceedings, determines what has been proven and what has not been proven in the case. The court shall consider the probative value of the evidence and the other circumstances thoroughly and objectively on the basis of free consideration of the evidence, unless provided otherwise in law.
Section 2 (1) In a civil case, the party shall prove the circumstances on which his or her claim or objection is based. (2) A circumstance may be taken as grounds for the judgment only on the condition that a party has presented credible evidence regarding it. (3) If credible evidence is not available regarding the amount of a claim under private law or such evidence is obtainable only with difficulty or, in view of the nature of the case, with unreasonable cost or difficulty, the court shall assess the amount. (4) The provisions of subsections 1 and 2 apply unless provisions elsewhere in law provide otherwise regarding the burden of proof or the strength of evidence required, or unless the nature of the case requires otherwise. The provisions of subsection 3 apply, unless provided otherwise in law.
Section 3 (1) In a criminal case, the plaintiff shall prove the circumstances on which his or her request for punishment is based. (2) A judgment of guilty may be made only on the condition that there is no reasonable doubt regarding the guilt of the defendant.
Section 4 (1) The court applies the law ex officio. (2) A party may submit to the court a written statement regarding how the law should be applied. The person who has prepared the statement or another person may be heard in person in court, if the court deems this necessary. (3) If the law of a foreign state is to apply and the court does not know the contents of this law, the court shall exhort the party to present clarification on the same. Separate provisions apply to the obligation of the court to obtain ex officio a statement on the contents of the law of a foreign state. (4) The law of Finland applies if no information is available on the contents of the law of a foreign state. Notwithstanding this, the absence of such information may not be to the detriment of the defendant on a criminal case.
Section 5 (1) No evidence need be presented regarding a notorious fact. (2) If a civil action is amenable to out-of-court settlement, no evidence is needed also of a circumstance admitted by a party or about a circumstance on which the parties are agreed. (3) If an admission has been made in a civil action that is not amenable to out-ofcourt settlement, or in a criminal case, or if a party has retracted his or her admission referred to in subsection 2, the court decides what effect the admission or the retraction of the admission has as evidence.
Section 6 (1) The court shall consider what effect the conduct of a party has as evidence if he or she without an acceptable reason: (1) despite a summons fails to arrive for the proceedings or leaves without permission; (2) despite the exhortation of the court does not give a statement on a claim or on the grounds for a claim of the opposing party; (3) on being heard for the purpose of providing evidence does not make a statement or respond to a question; (4) does not comply with the exhortation of the court to supplement or clarify his or her presentation or with another exhortation of the court. (2) Conduct by the defendant in a criminal case as referred to in subsection 1 may be taken into consideration to his or her detriment only to the extent that this does not infringe on his or her right not to incriminate oneself.
Section 7 Each party shall obtain the evidence required in the case. The court may on its own initiative decide on the obtaining of evidence in a civil action that is not amenable to out-of-court settlement. In a criminal case the court may obtain evidence if this probably will not support the charges. Nonetheless, the court has the right, regardless of the nature of the case, to obtain an expert opinion on its own initiative.
Section 8 The court shall reject evidence that: (1) concerns a circumstance that is not relevant in the case; (2) is otherwise unnecessary; (3) can be replaced by evidence that is available with essentially less cost or difficulty;
(4) can be replaced by evidence that is essentially more credible; or (5) despite appropriate measures could not be obtained, and the decision in the case can no longer be delayed.
Section 9 (1) Every person has the obligation to appear in court in order to be heard for probative purposes and to present an object or document to the court as evidence or to allow the conduct of judicial view, unless provided otherwise in law. Separate provisions apply to the obligation to serve as an expert witness. (2) A person who, when being heard in court as a party for probative purposes, as a witness or as an expert witness, has the obligation or the right to refuse to testify, is not obliged to present an object or document as evidence or to allow the conduct of judicial view for the securing of evidence regarding information that is to be kept secret or confidential. Notwithstanding this, a defendant in a criminal case and a person who is related to him or her in the manner referred to in section 17, subsection 1 is obliged to allow judicial view. (3) The obligation or right provided below in this Chapter to refuse to testify does not apply to information in a case where the prosecutor has brought charges for illegally obtaining, revealing or using such information.
Obligation or right to refuse to testify
Section 10 No one may testify regarding information which is to be kept secret for the purposes of national security or this information concerns the relations of Finland with another state or an international organization.
Section 11 (1) No one may testify regarding the contents of the final deliberations on a court judgment. (2) A mediator referred to in the Act on Mediation in Civil Cases and on Confirmation of Settlements in General Courts (394/2011) may not testify in a civil case on what he or she has learned in performing his or her functions about the case to be settled, unless very important reasons, taking into consideration the nature of the case, the significance of the evidence in respect of deciding the case, and the consequences of presenting it as well as the other circumstances require testifying, or the person in whose benefit the obligation of confidentiality has been provided consents to such testimony. (3) A mediator referred to in the Act on Mediation in Criminal Cases and Certain Civil Cases (1015/2005) may not testify on what he or she has learned in performing his or her functions about the case to be settled, unless very important reasons, taking into consideration the nature of the case, the significance of the evidence in respect of deciding the case, and the consequences of presenting it as well as the other circumstances require testifying, or the person in whose benefit the obligation of confidentiality has been provided consents to such testimony.
Section 12 (1) A public official or an employee of a public corporation or a person exercising a public function or acting in a public position of trust or another person who, in accordance with section 23 of the Act on the Openness of Government Activities (621/1999) has an obligation of confidentiality may not testify regarding what is
contained in a document or trial document which according to section 11, subsection 2 of said Act or according to section 12, subsection 2 of the Act on the Publicity of Court Proceedings in General Courts (370/2007) is to be kept secret from a party, nor regarding what, had it been entered into a document, is to be kept secret from a party on the basis of either provision, unless the person in whose benefit the obligation of confidentiality has been provided consents to such testimony or unless otherwise provided in section 16, subsection 3 of the Act on the Care and Maintenance of a Child and on Visiting Rights (361/1983) or section 18, subsection 1 of the Act on the Status and Rights of a Client in Social Welfare (812/2000) or another corresponding legal provision. (2) No one may testify regarding information that a party would not have the right to receive on the basis of Chapter 4, section 15 of the Criminal Investigation Act (805/2011) or of Chapter 10, section 60 or 62 of the Coercive Measures Act (806/2011) or of Chapter 5, section 58 or 60 of the Police Act (872/2011), unless the person in whose benefit the obligation of secrecy has been provided, consents to such testimony. (3) A person referred to in section 25(a), subsection 1 of the Act on the Prosecution Service (439/2011) and a person who belongs to the police or another authority engaged in the prevention of crime has the obligation to refuse to testify regarding information referred to in Chapter 7, section 2, subsection 1 of the Police Act. A prosecutor referred to in section 25(a), subsection 2 of the Act on the Prosecution Service and a person who belongs to the police or another authority engaged in the prevention of crime has the right to refuse to testify regarding information referred to in Chapter 7, section 3, subsection 1 of the Police Act. An official of the Criminal Sanctions Agency has the right to refuse to testify regarding information referred to in Chapter 19, section 10, subsection 1 of the Imprisonment Act (767/2005). Nonetheless, the court may order a person to testify if: (1) the prosecutor has brought charges for an offence for which the maximum sentence is imprisonment for at least six years; (2) failure to provide the information could infringe the right of a party to an appropriate defence or otherwise to safeguard his or her rights in the court proceedings in an appropriate manner, and (3) revealing the identity of a person who has provided information or intelligence in confidence or of a person who has engaged in pseudo-purchases or undercover activities would apparently not seriously endanger his or her safety or the safety of persons near to him or her. (4) No one may testify regarding information recorded in a register on a witness protection programme referred to in section 24, subsection 1(28) of the Act on the Openness of Government Activities or regarding other information that concerns the witness protection programme. Nonetheless, testimony may be given if charges have been brought regarding an offence directed against a person being protected by a witness protection programme. (5) An official of the Safety Investigation Agency, a member of an investigation team or other person participating in a safety investigation referred to in the Safety Investigation Act (525/2011) may not testify about what he or she has learned in his or her duties regarding the accident. Nonetheless, the court may oblige a person referred to above to testify if very important reasons, taking into consideration the nature of the case, the significance of the evidence in respect of deciding the case, and the consequences of presenting it as well as the other circumstances require testifying.
Section 13 (1) An attorney or trial counsel or interpreter may not, without permission, testify regarding what he or she has learned: (1) in carrying out a function related to legal proceedings; (2) in providing legal counsel regarding the legal status of the client in a criminal investigation or in other procedure in advance of legal proceedings; (3) in providing legal counsel regarding the initiation or the avoidance of legal proceedings. (2) The court may oblige a person referred to in subsection 1 other than an attorney or legal counsel or interpreter of a defendant in a criminal case to testify if the prosecutor has brought charges for an offence for which the maximum sentence is imprisonment for at least six years. (3) An advocate or a licensed legal counsel referred to in the Licenced Legal Counsel Act or a public legal aide may not, without permission, testify regarding a personal or family secret or a commercial or professional secret that he or she had learned in a function other than that referred to in subsection 1. Nonetheless, the court may oblige him or her to testify if the prosecutor has brought charges for an offence for which the maximum sentence is imprisonment for at least six years, or if very important reasons, taking into consideration the nature of the case, the significance of the evidence in respect of deciding the case, and the consequences of presenting it as well as the other circumstances require testifying.
Section 14 (1) A physician or another health care professional referred to in the Act on Health Care Professionals (559/1994) or in a decree given on its basis may not testify regarding a sensitive matter relating to the health of a person or his or her family or regarding another personal or family secret that he or she has learned on the basis of his or her position or function, unless the person in whose benefit the secrecy obligation has been provided consents to such testimony. (2) The court may oblige a person referred to in subsection 1 to testify if the prosecutor has brought charges for an offence for which the maximum sentence is imprisonment for at least six years.
Section 15 (1) Notwithstanding what is provided in section 11, subsections 2 and 3, section 12, subsection 1 or sections 13 or 14, a court may require that a person referred to in the legal provision testify if the person in whose benefit the secrecy obligation has been provided has deceased and if very important reasons, taking into consideration the nature of the case, the significance of the evidence in respect of deciding the case, and the consequences of presenting it as well as the other circumstances require such testimony. (2) Notwithstanding what is provided above in section 13 or 14, the person referred to in said sections may testify to the extent that presenting the information is necessary in order to provide a defence against criminal charges or other claims based on an offence, directed against him or her or against a person related to him or her in the manner referred to in section 22, subsection 2, or in order to exercise his or her rights as an injured party or to exercise the rights of a person related to him or her in the manner referred to in section 22, subsection 2 as an injured party.
Section 16 (1) A priest of a registered religious community referred to in the Freedom of Religion
Act (453/2003) or a person in a corresponding position may not testify regarding what he or he has learned in confession or in private pastoral care, unless the person in whose benefit the secrecy obligation has been provided consents to such testimony. (2) Separate provisions apply to the confidentiality obligation in the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Orthodox Church of Finland.
Section 17 (1) The present or former spouse of a party or his or her present co-habitant, sibling, direct ascending or descending relative or a person who is in a corresponding close relationship to a party that is comparable to cohabitation or kinship may refuse to testify. (2) If the person referred to in subsection 1 agrees to testify in court, said consent may not be withdrawn unless another provision in this Chapter on the secrecy obligation or the right of confidentiality provides otherwise.
Section 18 (1) Any person has the right to refuse to testify to the extent that the testimony would subject him or her or a person related to him or her in the manner referred to in section 17, subsection 1 to the risk of prosecution or would contribute to the investigation of his or her guilt or of the guilt of a person related to him or her in said manner. (2) Notwithstanding what is provided in section 17 and above in this section on the right of confidentiality of a person related to a party in the manner referred to in section 17, subsection 1, the court may, in a criminal case, decide that an injured party being heard as witness and who does not have any claims does not have the right of confidentiality, if there is cause to suspect that he or she had not personally decided on the right to exercise his or her right of confidentiality.
Section 19 A person may refuse to testify regarding a commercial or professional secret, unless very important reasons, taking into consideration the nature of the case, the significance of the evidence in respect of deciding the case, and the consequences of presenting it as well as the other circumstances require such testimony.
Section 20 (1) The originator of a message provided to the public, the publisher or the broadcaster referred to in the Act on the Exercise of Freedom of Expression in Mass Media (460/2003) may refuse to testify about who had been the source of the information in the message or about who had prepared a message provided to the public. (2) The court may oblige a person referred to in subsection 1 to testify if the prosecutor has brought charges for an offence for which the maximum sentence is imprisonment for at least six years or that concerns violation of an obligation of confidentiality in a manner which according to law is punishable.
Section 21 (1) An anonymous witness referred to below in section 33 may refuse to testify to the extent that testimony could reveal his or her identify or contact information. (2) Every person other than an anonymous witness has the obligation to refuse to testify to the extent that testimony could reveal the identity or contact information of an anonymous witness.
(3) Chapter 7, section 5(a) of the Criminal Procedure Act contains provisions on the disclosure of the identity of an anonymous witness on the basis of a court decision.
Section 22 (1) The obligation or right to refuse to testify referred to above in section 11, subsection 2 or 3, section 12, section 13, subsection 1 or 3, section 14, subsection 1, section 16 or section 20, subsection 1 is maintained even if the person in question is no longer in the position in which he or she had learned of the circumstance at issue in the testimony. (2) A person who has learned information referred to in section 11, subsection 2 or 3, section 13, subsection 1 or 3, section 14, subsection 1, or section 20, subsection 1 while acting in the service of or otherwise as an assistant to a person referred to in said provision, has the corresponding obligation or right to refuse to testify as the person referred to in the corresponding provision. Nevertheless, a person who has acted in the service of or assisted such person may be ordered to testify on the conditions provided in section 15, subsection 1. A person who has acted in the service of or assisted such person may also testify on the conditions provided in section 15, subsection 2 in a case concerning a person referred to in section 13 or 14 or concerning another person in the service or assisting such a person. (3) The provisions of Chapter 6, section 8 of the Criminal Code on a mitigated scale of punishment are not taken into consideration when applying section 12, subsection 3, section 13, subsection 2, section 14, subsection 2 or section 20, subsection 2 on the minimum punishment.
Section 23 If a person refuses to testify, he or she shall state the grounds for the refusal and present probable cause supporting the grounds. If, however, a person refuses to testify on the grounds referred to in sections 18 or 21, the refusal shall be accepted unless he or she is manifestly in error regarding the contents of the right or obligation or the refusal is otherwise manifestly devoid of grounds.
Prohibition of the use of written statements and prohibition against reference to certain evidence
Section 24 (1) A detailed written statement that has been prepared in the event of pending or beginning court proceedings may not be used as evidence, except: (1) in a civil case that is amenable to out-of-court settlement and the parties agree to its use as evidence; (2) the respondent submits it to the court, as part of his or her response, as evidence in support of probable cause in contesting a claim based on a negotiable promissory note, bill of exchange or cheque referred to in Chapter 5, section 14; (3) provided otherwise elsewhere in law; (4) the court allows it for a special reason. (2) A statement noted or otherwise recorded in a criminal investigation record or other document may not be used as evidence in court unless provided otherwise elsewhere in law, unless the person who had given the statement may not be heard in the main hearing or outside of the main hearing or he or she, notwithstanding the appropriate measures, has not been contacted and the decision in the case may not be delayed any further.
(3) Notwithstanding the above, hearings of the following persons in a video recording or in a comparable video and audio recording may be used as evidence if the defendant has been reserved an appropriate opportunity to ask questions of the person being heard: (1) a person who has not reached the age of 15 years or who is mentally impaired; (2) a party between the ages of 15 and 17 years who is in need of special protection, taking into consideration his or her personal circumstances and the nature of the offence; (3) an injured party in a sexual offence referred to in Chapter 20, section 1, 2, 4, 5, 6 or 7 of the Criminal Code, between the ages of 15 and 17 years who does not want to be heard in the court proceedings; (4) an injured party in a sexual offence referred to in Chapter 20, section 1, 2, 4, 5, 6 or 7 of the Criminal Code, who has reached the age of 18 years, if the hearing in the court proceedings could endanger his or her health or cause other corresponding significant harm.
Section 25 (1) The court may not use evidence that has been obtained through torture. (2) The court may not, in criminal proceedings, use evidence obtained contrary to the confidentiality obligation provided in section 18. The prohibition against use applies also to evidence that was obtained from a person in proceedings other than a criminal investigation or in criminal proceedings, through the threat of coercive measures or otherwise against his or her will, if he or she at the time was a suspect in an offence or a defendant or a criminal investigation or court proceedings were underway in respect of an offence for which he or she was charged, and if the obtaining of the evidence would have been contrary to section 18. If, however, a person in other than criminal proceedings or comparable proceedings has, in connection with fulfilling his or her statutory obligation, given a false statement or submitted a false or untruthful document or a false or forged object, this may be used as evidence in a criminal case concerning conduct in violation of his or her obligation. (3) In other cases the court may use also evidence that has been obtained unlawfully, unless such use would endanger the conduct of a fair trial, taking into consideration the nature of the case, the seriousness of the violation of law involved in the obtaining of the evidence, the significance of the method in which the evidence was obtained in relation to its credibility, the significance of the evidence in respect of the decision in the case, and the other circumstances.
Hearing of a party
Section 26 (1) A party may be heard for the purpose of obtaining evidence. (2) In a civil case, a party shall speak truthfully in giving a statement and in responding to questions that have been made. (3) In a criminal case, an injured party shall speak truthfully in giving an account in the case and in responding to questions that have been made.
Section 27 (1) A party who has not reached the age of 15 years or who is mentally impaired may be heard in evidence if the court deems this appropriate and if: (1) hearing him or her in person is of essential significance in the clarification of the case; and
(2) the hearing would probably not cause the party such suffering or other inconvenience that could harm him or her or his or her development. (2) The court shall as necessary appoint a support person for the person to be heard. The provisions in Chapter 2 of the Criminal Proceedings Act on a support person appointed for an injured person apply to the support person.
Section 28 The provisions on the hearing of a party apply to the hearing of the legal representative of a party.
Witnesses
Section 29 (1) Any person other than a party may be heard as a witness. (2) In a criminal case, an injured party who has no claims is heard as a witness. Nonetheless, what is provided in section 44 on the witness’s oath and in section 63 on coercive measures if the witness refuses to testify does not apply to such a party. (3) What is provided in subsection 3 applies in a criminal case also: (1) to a person who is charged with the same act or with an act that has a direct connection to the act referred to in the charges; (2) to a person against whom a summary penal judgment or a summary penal fine has been issued for the act referred to in paragraph 1; (3) to a person in respect of whose act a decision has been made in accordance with Chapter 3, section 9 of the Criminal Investigations Act not to forward the case for the consideration of the prosecutor or the prosecutor has decided to waive prosecution in accordance with Chapter 1, section 7 or 8 of the Criminal Proceedings Act or another corresponding provision on the waiving of measures.
Section 30 What is provided in section 27 of a party who is to be heard in evidence applies to a witness who has not reached the age of 15 years or who is mentally impaired.
Section 31 (1) If the judge in a case under consideration or another person referred to in Chapter 13, section 2, subsection 1 is called as a witness, the question of the necessity of hearing him or her is decided by applying what is provided in Chapter 13, section 9 on decisions on pleas of disqualification. (2) If the prosecutor or a party’s attorney or trial counsel in a case under consideration is called as a witness, the court decides on whether his or her hearing is necessary. (3) If the prosecutor or a party’s attorney or legal counsel is required to testify, he or she shall withdraw from his or her function. In so doing the court shall reserve said person or his or her client the opportunity to appoint another person to replace the person who is withdrawing.
Section 32 The President of the Republic may not be called as a witness.
Section 33 A witness may be heard in a criminal case in a manner that does not reveal his or her identity or contact information (anonymous witness), if:
(1) a decision has been made in accordance with Chapter 5, section 11 (a)-(e) of the Criminal Procedure Act to hear him or her anonymously; (2) the decision is legally final or in accordance with section 11(e), subsection 3 of said Chapter it is to be followed; (3) charges for the offence in the investigation of which he or she has been granted anonymity are being considered in the main hearing; and (4) he or she requests that he or she be heard in a manner that does not reveal his or her identity.
Expert witnesses
Section 34 An expert witness is heard regarding empirical rules requiring special knowledge as well as regarding their application to the circumstances that arise in the case.
Section 35 (1) An expert witness shall be known to be honest and competent in his or her field. (2) A person who is connected with the case or a party in a manner that endangers his or her impartiality may not serve as an expert witness.
Section 36 (1) An expert witness shall present his or her testimony in writing. (2) An expert witness shall be heard in court in person if: (1) this is necessary in order to remove ambiguities, deficiencies or inconsistencies in his or her expert statement; (2) the court deems it necessary for another reason; or (3) a party requests this and the hearing would apparently not be meaningless.
Section 37 (1) The court may order that the defendant in a criminal case be remanded for a mental examination if: (1) the court, in an interim judgment in accordance with Chapter 11, section 5(a) of the Criminal Procedure Act has determined that the defendant in the criminal case has committed the offence described in the charges; (2) remanding the defendant for a mental examination is justified; and (3) the defendant consents to the mental examination or he or she has been remanded for trial or he or she is charged with an offence for which the maximum sentence is imprisonment for more than one year. (2) The court may, on the request of the prosecutor or the person suspected in the offence or his or her trustee and on the prerequisites provided in subsection 1, paragraphs 2 and 3, order a mental examination of the suspect already during the criminal investigation or before the main hearing, if the suspect in the offence has admitted having committed a punishable act or if the need for a mental examination is otherwise evident. Chapter 3, section 1, subsection 2 of the Coercive Measures Act contains provisions on when the court has a quorum and on the holding of a hearing when making the decision referred to in this subsection. (3) Before making the decision referred to in Chapter 2(c), section 11 of the Criminal Code on serving the entire sentence in prison, a mental examination of the defendant shall be ordered. At the same time the court shall request a statement on whether the defendant is to be deemed particularly dangerous to the life, health or freedom of another.
(4) For a new hearing on service of the entire sentence in prison as referred to in Chapter 2(c), section 12 of the Criminal Code, the Helsinki Court of Appeal shall request a statement on whether a person serving the full sentence in prison remains a particular danger to the life, health or freedom of another. (5) Separate provisions apply to mental examinations and admittance to a hospital for such an examination.
Documents and objects of judicial view
Section 38 (1) An object or document may be presented to court as evidence. The court may, in order to obtain evidence, conduct a judicial view of an object that cannot be brought to court without difficulty, or of real property, a locality or another subject. (2) Evidence referred to above in subsection 1 may be presented or obtained regardless of whether the document, object or subject of judicial view contains information that is to be kept secret or that is subject to the right of confidentiality, if the evidence can, without unreasonable inconvenience, be dealt with so that such information is not revealed.
Section 39 A copy may be presented of a document unless the court orders that the document is to be presented in the original.
Section 40 (1) The court may order that an object or document be brought to court or that a judicial view be conducted if the object or document could be of significance as evidence or if the conducting of a judicial view could be of significance in obtaining evidence. (2) Before making the order referred to above in subsection 1, the person in question shall be reserved an opportunity to be heard. If necessary he or she can be heard in the manner provided for the hearing of a party or a witness, and also other evidence may be admitted. (3) The court may as necessary order that the person in question is to fulfil his or her obligation under threat of a fine. The court may also order that a distraint officer bring the document or object to court, in which case Chapter 3 of the Enforcement Code applies. The court has the right to obtain executive assistance from the police in order to ensure the conduct of a judicial view.
Subpoena
Section 41 (1) If a party that is to be heard for evidentiary purposes or a person appointed as witness or expert witness is present in court, he or she may be heard immediately. (2) If necessary the court attends to the subpoenaing of a witness or expert witness, unless this has been left to the task of the parties in accordance with Chapter 11, section 2 or unless otherwise provided by Chapter 5, section 19 of the Criminal Procedure Act. The person to be heard shall be summoned to court under threat of a fine and service of the subpoena shall be given in person as providing in Chapter 11, sections 3, 3(b) or 4. (3) The subpoena shall indicate the date, time and location of the hearing. The subpoena shall also provide the necessary information regarding the parties and the case. In addition, the subpoena shall provide the information referred to in section
62 or 64 and in 65(3). (4) If the hearing referred to in section 52 or section 56, subsection 2 is conducted at the offices of an authority, the provisions on the sanction for the absence of a party, witness or expert witness who is to be heard in evidence and on coercive measures to be directed against them may be applied to the hearing. The subpoena shall indicate not only the information provided in subsection 3 but also the manner in which the hearing is to be conducted. (5) What is provided above in this section and elsewhere on a summons to a hearing applies to the summons of a person referred to above in subsection 1 to a judicial view.
Section 42 (1) Unless provided otherwise elsewhere in law, in the legislation of the European Union or in an international agreement binding on Finland, the court shall attend to the subpoenaing if service of the subpoena to a witness or an expert witness is to be done abroad. The court shall send the subpoena for service to the authority in the country where the witness or the expert witness is staying. The subpoena shall indicate the date by which service of it shall be made. (2) The provisions in section 62 on the sanctions for absence without a legal excuse shall not apply to a witness or expert witness who despite the service of the subpoena in a foreign state in accordance with the request for legal assistance, fails to arrive in Finland, unless the subpoenaed person subsequently has arrived in Finland voluntarily and fails to comply with a subpoena to arrive in court for a hearing, for which service has been given in Finland. (3) The Act on the Obligation in Certain Cases to Arrive in Court in Another Nordic State (349/1975) contains provisions on the obligation of a witness and a party to arrive from another Nordic state to be heard in court in Finland.
The procedure for taking evidence in the main hearing Section 43 (1) Before the witness or expert witness is heard in court the chairperson of the court shall ask the person to be heard his or her name and if necessary verify his or her identity. If necessary the chairperson shall ask whether there is any bar to giving an affirmation and whether the person to be heard has the obligation or the right to refuse to testify. If necessary the chairperson shall inquire regarding circumstances that affect the credibility of the person to be heard. (2) If the witness or expert witness has the right to refuse to testify, the chairperson shall inform him or her about this and state that if he or she does not want to exercise this benefit, he or she has the same obligation to speak the truth as do other witnesses and expert witnesses. If necessary the chairperson shall also otherwise explain to the person to be heard the contents of the obligation or right of secrecy. (3) An anonymous witness has no obligation to reveal his or her identity.
Section 44 (1) Before being heard the witness shall give the following affirmation: “I, <insert name>, do promise and affirm on my honour and conscience that I shall testify and state the whole truth in this case, without concealing it, adding to it or altering it.” (2) An affirmation shall not be given by: (1) a person who has not yet reached the age of 15 years; (2) a person who is mentally impaired to the extent that he or she apparently does not understand the significance of the affirmation;
(3) in a criminal case: (a) an injured party who has no claims in the case; (b) a person who is charged for the same act or for an act that has a direct connection to the act covered by the charge; (c) a person on whom a summary penal judgment or a summary penal fine has been imposed for an act referred to in paragraph (b); (d) a person whose act has not been submitted for prosecution in accordance with Chapter 3, section 9 of the Criminal Investigation Act or whose prosecution has been waived in accordance with Chapter 1, section 7 or 8 of the Criminal procedure Act or a corresponding statutory provision; (4) an anonymous witness.
Section 45 Before the hearing, the expert witness shall give the following affirmation: “I, <insert name>, do promise and affirm on my honour and conscience that I shall to the best of my understanding fulfil the expert function to which I have been appointed.”
Section 46 Before the witness or the expert witness presents his or her testimony, the chairman of the court shall remind him or her of the obligation to speak the truth and, if an affirmation has been given, of its importance.
Section 47 (1) A party being examined as a witness, and a witness, shall present his or her testimony orally without referring to a written statement. The person being heard may nevertheless use written notes as memory aids. (2) If a person giving an oral statement has deviated from what he or she has stated earlier in court, to the prosecutor or to a criminal investigation authority or does not testify, a statement that he or she has earlier given may be used as evidence to the extent that the oral statement differs from the earlier statement or the person being heard does not testify.
Section 48 (1) In a civil case, the parties, and in a criminal case the injured party and the defendant, are to be examined before the presentation of other testimony, unless the court decides otherwise for a special reason. The examination shall be conducted as provided below in this section. However, exceptions may be made as necessary to what is provided in subsections 2 – 4. (2) In a civil case the main examination of the party is conducted by his or her counsel. In a criminal case the main examination of the defendant is conducted by his or her counsel. The main examination of the injured party is conducted by his or her counsel or by the prosecutor. If a party in a civil case or the defendant in a criminal case has not retained counsel, the main examination is conducted by the court or in a criminal case also by the prosecutor. In the main examination the person to be heard shall present his or her statement as a continuous account, on his or her own initiative and as necessary in response to questions presented to him or her. (3) The cross-examination is conducted by the opposing party to the party that conducted the main examination. The cross-examination of an injured party who does not have any claims in the case is conducted by the opposing party to the prosecutor. If the opposing party is not present, the cross-examination is conducted by the
court or in a criminal case also by the prosecutor. (4) After the cross-examination the court and the parties have the right to present questions to the person being heard. The party conducting the main examination shall be reserved the first opportunity to present questions. (5) The court questions a person to be heard who has not reached the age of fifteen years or whose mental development has been impaired, unless the court deems there to be a special reason to assign the questioning to a party. The parties shall be reserved the opportunity to ask questions of the person being heard through the court or, if the court deems this appropriate, directly to the person being heard. The examination may as necessary be conducted in a place other than the courtroom. (6) No questions are allowed in the main examination which, due to their content, form or manner of presentation lead to a predetermined reply. In the crossexamination and in the presentation of further questions, such questions are permitted when they seek to clarify the extent to which the statement of the witness corresponds to the actual course of events. The court shall disallow irrelevant, misleading or otherwise inappropriate questions.
Section 49 (1) The examination of a witness and an expert witness is conducted as provided in subsection 2 and in section 48, subsections 3 – 6. As necessary, however, exceptions may be made to what is provided in subsection 2 and in section 48, subsections 3 and 4. Nevertheless, an injured party who has no claims in the case shall be examined in accordance with section 48. (2) The party who has called the person to be heard conducts the main examination. If the person to be heard has been called by the court, or the witness has been called by both parties, the court decides which party conducts the main examination, unless it is deemed more appropriate that the court conducts this.
Section 50 (1) If several persons are being examined as witnesses in the case, they shall be examined separately. They may, however, be heard opposite one another if their testimony or statements are unclear or inconsistent or this is otherwise necessary. (2) A person who has been called as a witness or expert witness may not be present during the consideration of the case beyond what is necessary for his or her examination. The court may, nevertheless, allow an expert witness to be present in other parts of the hearing of the case. The court may also as necessary allow an injured person who has no claims in the case to be present in the hearing of the case before he or she is examined as witness. The injured person may be present after having been examined.
Section 51 (1) A party being examined as a witness, a witness or as an expert witness may be examined in the main hearing behind a screen or without the presence of a party or other person, if the court deems that this is appropriate and that such a procedure is necessary: (1) in order to protect the person being heard or a person related to him or her in the manner referred to in section 17, subsection 1 from a threat against life or health; (2) if the person being heard would otherwise not reveal what he or she knows in the matter; or (3) if a person disturbs or attempts to mislead the person being heard while
the latter is speaking. (2) The parties shall be reserved an opportunity to present questions to the person being heard. (3) The Act on the Publicity of Court Proceedings in General Courts contains provisions on the hearing of a person without the presence of the public.
Section 52 (1) A party being heard for probative purposes and a witness and expert witness may be heard in the main hearing without being present in person, through the use of a video conference or other suitable technical means of communication by which the persons participating in the hearing have audio and video contact with one another, if the court deems this appropriate and if: (1) the person to be heard cannot arrive in person in the main hearing due to illness or another reason; (2) the arrival in person of the person to be heard in the main hearing would, in comparison with the significance of the testimony, cause considerable expenses or inconvenience; (3) the reliability of the statement of the person being heard can be assessed in a credible manner without his or her presence in the main hearing; (4) the procedure is necessary in order to protect the person being heard or a person related to the person being heard in the manner referred to in section 17, subsection 1 from a threat against life or health; or (5) the person being heard has not reached the age of 15 years or his or her mental capacity is impaired. (2) In the cases referred to above in subsection 1, paragraphs 1—3, however, the hearing may also take place by telephone. (3) The parties shall be reserved an opportunity to ask questions of the person being heard.
Section 53 (1) The court may decide in a criminal case, if this is necessary in order to protect the identity of an anonymous witness, that he or she be heard in the main hearing behind a screen or without the presence of the defendant or, without being present in person, through the use of a telephone or video contact or other suitable means of communication. In the hearing, the voice of the witness may also be altered so that the anonymous witness cannot be recognized by his or her voice. (2) The parties shall be reserved an opportunity to ask questions of the anonymous witness. (3) Notwithstanding what is provided in section 51, subsection 3, an anonymous witness is heard without the presence of the public if this is necessary in order to protect his or her identity.
Section 54 A statement by an expert witness, a document, the object of a judicial view, and a statement or notes referred to in section 24 or section 47, subsection 2 shall be presented to the extent necessary in the main hearing.
Section 55 (1) In a main hearing that has been opened in accordance with Chapter 6, section 7 of this Code, or in accordance with Chapter 6, section 3, subsection 2 of the Criminal Procedure Act, another party or a witness or an expert witness may be heard
for probative purposes despite the absence of a party, if this party has been informed in the summons that testimony may be admitted despite his or her absence. The case may also be considered also in other respects. (2) In a continued main hearing after postponement the court shall inform a party of trial documentation that has accumulated in his or her absence. (3) Testimony is not presented again in the presence of the parties. Nonetheless testimony shall be presented again if a party requests this and if his or her absence had been due to a lawful excuse which he or she could not have reported in time, or if the court deems that the presentation of testimony again is necessary for an important reason. If testimony has been presented in the main hearing in accordance with subsection 1, and a party had not been informed of this in the summons, it shall be presented again on the request of the party.
The procedure for the hearing of witnesses outside the main proceedings
Section 56 (1) Evidence may be presented outside of the main hearing if: (1) the main hearing is cancelled and it can be assumed that a witness, an expert witness, a party in a civil case, or an injured party in a criminal case to be heard for probative purposes need not or cannot be heard again in the main hearing or if the arrival of the person to be heard in the main hearing would, in comparison with the significance of the testimony, cause considerable expenses or inconvenience; (2) the party, witness or expert witness to be heard for probative purposes cannot arrive at the main hearing due to illness or another reason or his or her arrival in the main hearing would, in comparison with the significance of the testimony, cause considerable expenses or inconvenience; (3) a document cannot be presented or a judicial view cannot be conducted in the main hearing or the presentation of a document or the conduct of a judicial view in the main hearing would, in comparison with the significance of the evidence, cause considerable expenses or inconvenience; (4) it is necessary before the main hearing to hear a party or another person or to obtain other evidence in order to clarify an issue on which an expert witness is to be heard. (2) If evidence is presented on the basis of subsection 1, paragraph 2 or 4, the person to be heard may be heard without being present in person, through the use of a video conference or other suitable technical means of communication by which the persons participating in the hearing have audio and video contact with one another, if the court deems this appropriate. (3) The case may be considered outside of the main hearing also in other respects, if this is of special importance in order to clarify the case.
Section 57 The court shall summon the parties to a hearing held outside the main hearing for the purpose of the submission of evidence, referred to in section 56, subsection 1, paragraphs 2—4. The summons shall state that the hearing may be conducted despite the absence of a party.
Section 58 (1) If evidence is presented outside of the main hearing in accordance with section 56, subsection 1, paragraphs 2—4 or if no main hearing is held, evidence may be
presented also in another court. (2) If the court decides that evidence shall be presented to another court, the court shall prepare a proposal regarding the submission of such evidence and at the same time briefly explain the case and what the evidence is intended to demonstrate. At the same time the court shall send to the court in which the evidence is presented the documents that have accumulated in the hearing of the case that are necessary for the submission of the evidence. (3) The court in which the evidence is presented on the proposal of another court orders when the submission of the evidence is to take place. (4) The court in which the evidence is presented shall send to the court where the proceedings on the main issue are pending, the trial documents that have accumulated in the submission of the evidence.
Section 59 (1) Evidence that is presented outside of the main hearing is not presented again in the main hearing. Nonetheless testimony shall be presented again if a party was absent and requests this and if his or her absence had been due to a lawful excuse which he or she could not have reported in time, or if the court deems that the presentation again of testimony is necessary for an important reason. (2) The court shall if necessary give an account in the main hearing of the trial documentation that has accumulated in the presentation of evidence outside of the main hearing.
Section 60 Separate provisions apply to the presentation of evidence abroad.
Presenting evidence for probative purposes
Section 61 (1) On the request of the person in question, a witness or expert witness may be heard or a document or object is presented or a judicial view is conducted in a District Court in a civil case in which the proceedings are not yet pending, if the right of the applicant may depend on the presentation of the evidence or the conducting of the judicial view. A further prerequisite for this is the danger that the witness or expert witness could be heard later only with difficulty or that other evidence disappears or can be presented later only with difficulty or that a judicial view can be conducted later only with difficulty. (2) If the right of another person depends on the presentation of evidence, he or she may as necessary be summoned to the hearing. (3) Evidence is presented in the general court with jurisdiction over where the person to be heard or possessing the document or object is resident or in the District Court to which said person consents to arrive. (4) The applicant is liable for the expenses of the presentation of testimony referred to in this section.
Coercive means
Section 62 (1) If a witness fails to appear and has no lawful excuse or leaves without permission, the threat of a fine imposed on the witness is enforced and the court may order that the witness be immediately brought to court, unless a decision is made to
continue the consideration of the case at a later time. If a decision is made to continue in another hearing, a higher threat of a fine shall be imposed or if necessary an order issued that the witness be brought to court. A witness ordered brought to court may be taken into custody. The loss of liberty, including the time of transport, may last at most five days. However, the loss of liberty may not last longer than is necessary to ensure the conduct of the legal proceedings. (2) If on the basis of the conduct of the witness or another person to be heard in person for probative purposes there is cause to assume that he or she shall fail to comply with the subpoena and shall not appear in court, the court may order that he or she be brought to the hearing. (3) If the person referred to in subsection 1 or 2 is brought to court, a threat of fine that has been imposed may not be enforced. (4) The person ordered brought to court on the basis of this section is liable for the expenses of being brought to court.
Section 63 (1) If a witness without justification refuses to testify, the court shall order him or her to fulfil his or her obligation under threat of a fine. If the witness refuses to comply with the court order, the court shall order payment of the threatened fine. If the witness continues to refuse to comply with the court order the court may, taking into consideration the nature of the case, the significance of the testimony of the witness in respect of deciding the case, the personal situation of the witness and the other circumstances, order the witness into coercive imprisonment in order to compel him or her to fulfil his or her obligation. (2) The witness may not be held in coercive imprisonment for longer than is necessary in order to fulfil the obligation to testify, nor longer than a maximum of six months. However, the coercive imprisonment may not continue longer than the case is pending in the court in question. If the witness agrees to testify, the hearing in the case shall be continued as soon as possible. (3) The court shall, at intervals of at the most two weeks, rehear the question of the continuation of the coercive imprisonment. The person who has been deprived of his or her liberty shall be heard in person on whether he or she consents to testify. (4) The provisions of Chapter 3 of the Coercive Measures Act apply otherwise, as appropriate, to the consideration of the case. (5) The provisions on the Act on the Treatment of Persons in the Custody of the Police (841/2006) apply to a witness ordered into coercive imprisonment, taking into consideration the grounds for the loss of liberty. [The Act of 732/2015 enters into force on 1 January 2016. The Act provide as follows regarding entry into force: The provisions that were in force at the time this Act enters into force on the obligation and right of secrecy apply to a case that has become pending before this Act enters into force. If a person is in coercive imprisonment at the time this Act enters into force, the court shall without delay hear in person the person on whom coercive imprisonment is imposed and decide whether the coercive imprisonment is to be continued.]
Section 64 (1) Sections 62 and 63 do not apply to a witness who has not reached the age of 15 years or who is mentally impaired. However, he or she may be ordered brought to court. Coercive imprisonment may not be imposed on a witness below the age of 18 years. Section 63 does not apply to a witness referred to above in section 29, subsection
2 or 3. (2) Section 62 applies to an expert witness. However, an expert witness may not be ordered brought to court. (3) If the person who has called a witness or expert witness waives his or her examination, or the issue regarding this otherwise lapses, a threat of fine imposed on a witness in accordance with section 62 or 63 and a threat of fine imposed on an expert witness in accordance with section 62 shall not be enforced nor may the witness be placed in coercive imprisonment. However, the witness is liable for the expenses of being brought to court, if the order for this was issued before the examination was waived or the issue lapsed.
Compensation and fees
Section 65 (1) A witness has the right to reasonable compensation for necessary travel and maintenance expenses and financial loss. (2) The private party who called a witness is liable for compensation for the witness. If the witness was called by more than one party, they are jointly and severally liable for the compensation. If the court has called the witness on its own motion, the private parties are jointly and severally liable for his or her compensation. Separate provisions apply to compensation to be paid to witnesses from State funds. (3) A witness called by a private party has the right to an advance for travel and maintenance expenses. The advance is paid by the party which, in accordance with subsection 2, is liable for the compensation for the witness. In connection with the subpoena, information shall be provided on the right to an advance. The court considers the sufficiency of the advance. (4) If the party who is liable for the payment of the advance does not pay the advance to the witness on request, said witness is not obliged to arrive in court. Thereafter the party also does not have the right to call for the hearing of the witness, if this would delay the case.
Section 66 (1) An expert witness has the right to a reasonable fee for his or her work and loss of time and compensation for necessary expenses. If the statement has been presented by a government authority or the holder of a public office or function or by a person who has been appointed to present statements in the field in question, a fee and compensation is paid only if separate provisions provide for this. (2) A private party who called an expert witness is liable for the fee and compensation for the expert witness. If the expert witness has been called by more than one party, they are jointly and separately liable for the fee and compensation for the expert witness. If the court has called the expert witness on its own motion, the private parties are jointly liable for his or her fees and compensation. In other cases the fee and compensation is paid from State funds. (3) An expert witness has the right to advance compensation of his or her necessary expenses. The advance shall be paid by the person who, in accordance with subsection 2, is liable for compensation to the expert witness. The court considers the sufficiency of the advance. (4) Chapter 21, section 13 of this Code and Chapter 9, section 1 of the Criminal Procedure Act apply to the reimbursement of compensation paid in advance from State funds.
(5) What is provided in this section applies also to the expenses incurred in the conduct of a judicial view.
Section 67 (1) If a person other than a party is obliged to bring an object or document referred to in section 38 to court, he or she has the right to reasonable compensation for his or her expenses. (2) The private party who has called for the submission of the document or object of judicial view is liable for the payment of compensation. If the document or object of judicial view has been called for by more than one party, they are jointly and severally liable for the compensation. If the court on its own motion calls for the submission of the document or object of judicial view as evidence, the private parties are jointly and severally liable for the compensation. In other cases the compensation is paid from State funds. (3) Chapter 21, section 13 of this Code and Chapter 9, section 1 of the Criminal Procedure Act apply to the reimbursement of compensation paid from State funds.
Appeal
Section 68 (1) A decision on the presentation of evidence is subject to appeal in connection with appeal on the main issue. However, the decision is subject to separate appeal, if the decision concerns: (1) the imposition of the threat of a fine; (2) an order to pay the expenses of being brought to court, (3) the fee and compensation for a witness and expert witness; (4) compensation for a person who brought a document or object to court. (2) The decision shall be followed despite an appeal unless the court that gave the decision or the appellate court orders otherwise. (3) Notwithstanding what is provided in subsection 1, the court may order that a decision is subject to separate appeal if, with consideration to the contents of the decision, appeal in connection with an appeal on the main issue would be useless and the legal safeguards of the person in question requires separate right of appeal or if there is otherwise a very important reason for this. The appeal shall be considered as a matter of urgency.
Section 69 A decision on a mental examination, an order that a person be placed in coercive imprisonment and an order that a person be brought to court is not subject to separate appeal. The person ordered to undergo a mental examination, the person placed in coercive imprisonment or the person ordered brought to court may file an extraordinary appeal. There is no specific period for filing such an extraordinary appeal. The extraordinary appeal shall be considered as a matter of urgency. [The Act of 732/2015 enters into force on 1 January 2016. The Act provide as follows regarding entry into force: The provisions that were in force at the time this Act enters into force on the obligation and right of secrecy apply to a case that has become pending before this Act enters into force. If a person is in coercive imprisonment at the time this Act enters into force, the court shall without delay hear in person the person on whom coercive imprisonment is imposed and decide whether the coercive imprisonment is to be continued.]
Chapter 18 — Cumulation and intervention in a civil case (1052/1991)
Section 1 Several actions brought by a plaintiff against the same respondent at the same time shall be heard in the same proceedings, if they are based on essentially the same grounds.
Section 2 The actions brought at the same time by a plaintiff against several respondents or by several plaintiffs against one or several respondents shall be heard in the same proceedings, if they are based on essentially on the same grounds. Section 3 If a respondent brings an action against the plaintiff on the same or a related matter as the original action or on a debt that is admissible for set-off (counteraction), the actions shall be heard in the same proceedings.
Section 4 If a person not party to the proceedings brings an action against a party or both parties on the object of the dispute, the action shall on his or her request be heard in the same proceedings with the original action.
Section 5 (1) If a party wishes to present a claim for recourse, a claim for damages or a comparable claim against a third party, in case he or she loses the present case, he or she may bring an action on such a claim to be heard in the same proceedings with the present case. (2) If a person wishes to bring an action against a party or both parties on a claim referred to in subsection 1, on the basis of the eventual outcome of the present case on the relationship between the parties, he or she may bring the action to be heard in the same proceedings with the present case.
Section 6 (1) Cases between the same or different parties may also otherwise be heard in the same proceedings, if this furthers the clarification of the cases. (2) When necessary, the court may detach the cases referred to in subsection 1 to be considered as separate cases.
Section 7 (1) The prerequisites for the hearing of actions in the same proceedings in accordance with sections 1—6 are that the actions have been brought in the same court, that the court is competent to consider the actions to be joined and that the actions may be considered according to the same procedure. (2) If an action referred to in sections 3—5 is brought after the preparation has been concluded in accordance with Chapter 5, section 28, subsection 1, the court may hear the actions separately, if their hearing in the same proceedings is not possible without undue inconvenience. The court may do the same also when a party brings an action referred to in section 3 or section 5, subsection 1 after the deadline referred to in Chapter 5, section 22.
Section 8 If a person not a party to the proceedings states that the case concerns his or her rights and presents plausible reasons in support of the statement, he or she may participate in the proceedings, supporting either party as an intervener.
Section 9 (1) If a person wishes to participate in the proceedings as an intervener he or she shall submit an application to this effect to the court. The parties shall be reserved an opportunity to be heard on the application. (2) A court order made during the proceedings and rejecting the application for an intervention is subject to separate appeal.
Section 10 (1) An intervener has the right to act in the proceedings as a party. He or she may not, however, amend the action or undertake other measures contrary to actions undertaken by a party, nor appeal against a judgment or a court order unless this be together with a party. (2) However, if the judgment is enforceable for or against the intervener as if he or she were a party to the proceedings, he or she has the status of a party to the proceedings.
Chapter 19 – Declaration of a matter as urgent (363/2009)
Section 1 The District Court may decide on the request of a party that the matter shall be declared urgent if there is a particularly important reason to consider the matter before other matters, taking into consideration the length of the proceedings, the nature of the matter and its significance to the party, and other grounds for declaring the matter urgent.
Section 2 (1) A party who requests that a matter be considered urgently shall submit a written application on this to the District Court that is considering the principal claim. The application shall contain the request for declaration of the matter as urgent as well as the grounds on which the request is based. (2) Before deciding on the request to declare a matter urgent, the District Court shall if necessary reserve other parties an opportunity to be heard in a suitable manner.
Section 3 (1) A request to declare a matter urgent shall be decided by the District Court in a composition with only one judge present. The judge considering the principal claim may himself or herself decide on the request only if the matter cannot be assigned without delay for the decision of another judge or if the request is manifestly unfounded. (2) A decision to declare a matter urgent can be done in written proceedings. The decision shall be taken without delay.
Section 4 (1) A matter declared urgent shall be considered by the District Court without undue delay before other matters.
(2) Declaration of a matter as urgent shall be in force until the principal claim is decided by the District Court.
Section 5 A decision declaring a matter urgent is not subject to separate appeal.
Chapter 20 — Settlement (664/2005)
Section 1 A settlement may be confirmed in pending proceedings as provided in this Chapter.
Section 2 A settlement may pertain to the case or a part thereof, in which settlement is permitted.
Section 3 (1) A settlement shall be confirmed on the request of the parties. A settlement may not be confirmed if it is contrary to law or clearly unreasonable or if it violates the right of a third party. (2) The court shall confirm the settlement in writing. The decision shall denote the subject and the content of the settlement.
Section 4 (1) If the settlement applies to all the claims presented in the case, the consideration of the case concludes with the confirmation of the settlement. (2) If the settlement applies to a part of the case, the proceedings shall continue in respect of the other parts.
Section 5 The decision of the court on the confirmation of the settlement in the case is subject to appeal in accordance with the provisions on appeal of a judgment of the respective court.
Chapter 21 — Legal costs (1013/1993)
Section 1 (368/1999) The party who loses the case is liable for all reasonable legal costs incurred by the necessary measures of the opposing party, unless otherwise provided by an Act.
Section 2 (368/1999) In a case not amenable to settlement out of court, the parties are liable for their own legal costs, unless there is a special reason for rendering a party liable, in full or in part, for the legal costs of the opposing party.
Section 3 (1013/1993) (1) If several claims have been made in the same case and some of them are decided in favour of one party and some in favour of the other party, the parties are liable for their own legal costs, unless there is a special reason for rendering a party liable, in part, for the legal costs of the opposing party. If the claim that a party loses has only little significance in the case, he or she shall be entitled to full compensation for his or her legal costs.
(2) The provisions in subsection 1 apply correspondingly when the claim of a party is only partially upheld. In this event, however, full compensation of the legal costs of that party may be ordered also if the part of the claim that has not been upheld concerns solely a matter of discretion which has little bearing on the amount of the legal costs.
Section 4 (1013/1993) (1) If the winning party has brought an action without the opposing party having given cause to do so, or otherwise deliberately or negligently caused a frivolous trial to be held, the winning party shall be liable for the legal costs of the opposing party, unless in the light of the circumstances there is reason to order that the parties are to be liable for their own legal costs. (2) If, before the trial, the losing party did not know nor should have known of the fact on which the decision in the case turned, the court may order that the parties are to be liable for their own legal costs.
Section 5 (1013/1993) If a party has been absent from court, failed to heed the orders issued by the court, entered a plea which he or she has known or should have known to be unsubstantiated, or otherwise prolonged the trial by unlawful conduct, and thus deliberately or negligently caused the other party to incur legal costs, he or she shall be liable for such costs regardless of how the liability for legal costs otherwise is determined.
Section 6 (1013/1993) After having been reserved an opportunity to be heard, a party’s representative, attorney or counsel, who in the manner referred to in section 4 or 5 has deliberately or recklessly caused the other party to incur legal costs mentioned in this Chapter, may be rendered jointly and severally liable with the client for such costs.
Section 7 (1013/1993) (1) A party whose action has been dismissed shall be deemed to have lost the case. (2) If the proceedings are discontinued because a party has withdrawn the action or failed to appear in court, the party shall be rendered liable for the costs of the other party, unless there is a specific reason for a different order.
Section 8 (1013/1993) (1) Compensable legal costs are the costs of the preparation for the trial and the participation in the proceedings, as well as the fees of the attorney or counsel. In addition, compensation shall be paid for the work caused by the trial to the party and for the losses directly linked to the trial. (368/1999) (2) On request, the compensation shall carry an annual interest as referred in section 4, subsection 3 of the Interest Act; the interest shall begin to accrue one month from the date when the order on liability was issued. (285/1995)
Section 8a (368/1999) If the legal issues in the case have been so unclear that the losing party has had a justifiable reason to pursue the proceedings, the court may order that the parties are to be liable for their own legal costs in full or in part.
Section 8b (368/1999) If, in view of the circumstances giving rise to the proceedings, the situation of the parties or the significance of the issue, and taking all aspects of the case into account, it would be manifestly unreasonable to render one party liable for the legal costs of the other, the court may on its own motion reduce the payment liability of the party.
Section 8c (368/1999) (1) If a case concerning the collection of a debt or the eviction of a tenant is decided in accordance with Chapter 5, section 13 or 14, by a judgment by default without continuing the preparations, the court shall on its own initiative assess the legal costs to be compensated by the party in default, taking into account the amount of necessary work put into the application for a summons, the amount of the debt and the unavoidable expenses. (2) The Ministry of Justice shall issue more detailed instructions on the bases for the assessment of legal costs under this section.
Section 8d (601/2002) In a case concerning the renting of accommodation, legal costs shall be ordered in accordance with section 8c of this Chapter. If there are particular reasons for his and the case is not decided pursuant to Chapter 5, section 13 or 14 by a judgment by default without continuing the preparations, a party may be ordered to pay the legal costs of the opposing party in an amount greater than that provided in section 8c.
Section 9 (1013/1993) (1) Where more than one party is liable for the same legal costs, their liability shall be joint and several. (2) A party shall alone be liable for costs arising from a part of the case concerning solely that party and for costs caused as referred to in section 5.
Section 10 (1013/1993) (1) A person who has assumed the pursuit of an action under Chapter 12, section 5a, shall be liable, jointly and severally with the original plaintiff, for the legal costs incurred before he or she assumed the pursuit of the action. That person shall alone be liable for legal costs incurred after he or she assumed the pursuit of the action. (2) A person who assumed the status of respondent shall alone be liable for legal costs.
Section 11 (1013/1993) If one of the jointly and severally liable parties so requests, the court shall order on how the liability is to be divided among them or whether one of them is alone to be liable.
Section 12 (1013/1993) (1) The provisions in this Chapter on a party apply correspondingly to the liability of an intervener, referred to in Chapter 18, section 8, for legal costs and his or her right to compensation for such costs. However, an intervener shall be liable only for the specific costs incurred because of the intervention. The party whose side
the intervener has taken may not be rendered liable for costs referred to in this section. (2) The provisions in this Chapter on a party’s representative, attorney or counsel apply correspondingly to the liability of an intervener’s representative, attorney or counsel for legal costs.
Section 13 (1013/1993) (1) If the costs of evidence or other procedural costs are to be covered from State funds or if the parties are jointly and severally liable for them, the provisions in this Chapter on legal costs apply to the liability for such costs. If the parties are liable for their own costs, the court may order that the costs are to be divided equally between them. (2) The court may order that the costs referred to in subsection 1 and paid from State funds are to be borne by the State in full or in part.
Section 14 (1013/1993) (1) A claim for the compensation of legal costs shall be made before the conclusion of the hearing of the case. A breakdown of the claimed costs and their bases shall be supplied. (368/1999) (2) The decision on legal costs shall be issued at the same time as the decision on the main issue. The decision shall contain an itemised list of the compensable expenses and fees. If the main issue is decided during the preparatory proceedings, a decision on legal costs may be issued at the same time even if the costs remain in dispute, unless it is deemed that the determination of the amount of the costs requires a main hearing and the reception of testimony. (368/1999) (3) When a court transfers the case to another court, the issue of the legal costs incurred in the former court shall be decided in the court to which the case has been transferred. [section 15 has been repealed; 368/1999)
Section 16 (1013/1993) (1) If the decision of a lower court is appealed, the liability to compensate for the legal costs incurred in the appellate court shall be determined on the basis of what has happened in the appeal proceedings and whether the appeal has been successful or not. (2) If the case is returned to be heard by a lower court, the issue of the legal costs incurred in the appellate court shall be decided in the court to which the case has been returned in connection with the returned case. (3) In the case of extraordinary appeal the liability to compensate for the legal costs is determined in accordance with subsections 1 and 2 unless there are particular reasons to the contrary- (666/2005) [sections 17—18 have been repealed; 690/1997)
Supplementary provisions
Section 19 (440/2011) A public prosecutor has the right to appeal, on behalf of the State, against decisions made on the basis of section 13 even in cases where he or she has not appeared as a prosecutor. [section 20 has been repealed; 690/1997]
Chapter 22 — District court records and recording of evidence (381/2003)
Section 1 (1064/1991) Records shall be kept on the hearing of civil and criminal cases in the District Court. The record shall be signed by the person who has kept it.
Section 2 (1064/1991) (1) A separate record shall be kept for each civil case. (2) However, a record need not be kept when the case is not dealt with in a hearing. (3) The record shall be kept by a court official under the instructions of the chairperson or, for a special reason, by the chairman or a legally qualified member of the court appointed to the task by the chairperson. (441/2001)
Section 3 (1064/1991) (1) The record shall indicate: (1) the name of the court and the date of the proceedings; (2) the names of the court members taking part in the consideration of the case and the name of the keeper of the record; (3) the parties and the persons called to be heard and whether or not they were present; (4) the counsel and attorneys of the parties and the interpreters; (5) the case; and (6) the reason for a closed hearing.
[subsection 2 has been repealed; 690/1997]
Section 4 (1064/1991) (1) In addition to that provided by section 3, the record of an oral preparatory hearing shall indicate: (1) the claims, pleas, admissions and denials presented; (2) the circumstances on which the parties base their claims and denials, and the comments of the opposing party on the same; (3) the evidence to be presented and what is intended to be proven with each piece of evidence; and (4) the other issues relevant to the holding of a main hearing. (768/2002) (2) If a matter, which according to subsection 1 should be entered in the record, is evident in the application for a summons, a response, another document delivered to the court or an earlier record, it shall be enough in respect of this matter to refer, in the record, to the said document or record. (3) The provisions in subsection 1 apply, in so far as appropriate, also when a record is kept of a hearing of a case outside of the main hearing.
Section 5 (1064/1991) (1) In addition to what is provided in section 3, the record of a main hearing shall contain the information necessary for dealing with the case, and indicate: (1) the claims, pleas, admissions and denials presented; (2) the circumstances on which a party bases his or her claims and denials, and the comments of the opposing party on the same; (3) the witnesses, experts and other persons heard and the other evidence presented.(768/2002) (2) If a matter, which according to subsection 1 should be entered in the record,
is evident in the application for a summons, a response, another document delivered to the court or an earlier record, it shall be enough in respect of this matter to refer, in the record, to the said document or record.
Section 6 (1064/1991) (1) The hearing of a witness, an expert and a party or another person heard for probative purposes, shall be taped. If taping is not possible, the statement shall be entered in the record verbatim. (2) If taping is evidently unnecessary due to the shortness of the statement, the record shall contain a detailed account of the statement, and no taping shall be required. An oral statement entered in the record shall be read back at once and the record shall indicate the declaration of the person heard as to whether his or her statement has been understood correctly.
Section 7 (1064/1991) The discoveries made by the court in a judicial inspection shall be entered in the record.
Section 8 (1064/1991) Information other than that referred to in sections 3—7 shall not be entered in the record without a reason.
Section 9 (381/2003) In the court dealing with the case, a taped statement submitted for probative purposes shall be transcribed (transcript) if the court deems that this promotes consideration of the case, A copy may be made of the taped statement or it may be transcribed also if a party or some other person requests this.
Section 10 (1064/1991) A tape shall be stored at least until six months after the decision of the case. If an appeal is pending in the case, however, the tape shall be stored until there is a final decision.
Section 11 (768/2002) The record, the judgment, a separately prepared court order and the gathered documents shall be incorporated into a file.
Section 12 (1064/1991) A diary of civil cases shall be kept in the District Court; the diary shall indicate the dates when cases have been brought, the measures undertaken with regard to them, the dates of the decisions in the cases and the necessary information on appeals.
Section 13 (768/2002) The Ministry of Justice shall if necessary issue more detailed provisions on the keeping of registers and lists as well as on docket systems and the substantive contents of records to be given of them, as well as on the format of certificates to be issued, applications, applications for a summons and other documents.
Chapter 23 — Voting (690/1997)
General provisions on voting
Section 1 (690/1997) (1) If the members of a court cannot reach a consensus in their deliberations, a vote shall be taken. (2) The vote shall be taken in the reverse order of seniority, with the least senior member expressing an opinion first and the most senior member last. However, if one of the members of the court serves as a referendary, he or she shall express an opinion first.
Section 2 (690/1997) (1) If there are lay judges in the composition of the District Court, the chairperson shall explain to them the issues that have risen in the case and the provisions applicable to the issues. (2) When a vote is taken, the lay judges shall express their opinions last.
Section 3 (690/1997) (1) An opinion shall be accompanied with reasons. (2) A member who merely concurs with an opinion already expressed need supply reasons only if these differ from what has already been stated.
Section 4 (690/1997) If a dispute arises as to how the vote should be taken or as to what is the result of the vote, a vote shall be taken on the same. In this event, the provisions on voting in civil cases apply.
Voting in civil cases
Section 5 (690/1997) (1) If several claims or a claim for set-off have been made in a civil case, separate votes shall be taken on each of them. The same applies if, concerning the same claim, there are several issues which have an effect on the decision of the case. (2) Each member of the court shall express an opinion on each issue to be decided.
Section 6 (690/1997) In a vote, the opinion supported by the majority of the members shall prevail. In the event of a tie, the opinion supported by the chairperson shall prevail.
Section 7 (690/1997) A separate vote shall be taken on procedural issues.
Section 8 (690/1997) If the dispute concerns money or another calculable claim, and more than two opinions have been supported in a vote, with none of the opinions receiving the support referred to in section 6, the votes cast for the largest amount shall be added to those cast for the next largest amount, continuing, where necessary, until an opinion receiving the support referred to in section 6 is found.
Section 9 (690/1997) If a vote is taken in a civil case on whether an order on the enforceability of a threat of a fine is to be issued or a sentence of imprisonment passed, the provisions on voting in criminal cases apply.
Chapter 24 — The court decision (165/1998)
Decision of the District Court in a civil case
Section 1 (165/1998) The decision of the main issue in a civil case is a judgment. Another decision of the court is a court order.
Section 2 (165/1998) (1) When giving judgment, only the trial material that has been presented in the main hearing may be taken into account. If a new main hearing has been conducted in the case, only what has been presented in this hearing may be taken into account. However, also trial material that has been submitted in supplementing the main hearing in accordance with Chapter 6, section 14 may be taken into account in the judgment. (768/2002) [subsection 1 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows: (1) When giving judgment, only the trial material that has been presented in the main hearing may be taken into account. However, also evidence that has been presented outside of the main hearing may be taken into consideration, if in accordance with Chapter 17, section 59(1) is not to be represented in the main hearing. If a new main hearing has been held in the case, only the trial material presented in this hearing may be taken into account when giving judgment. Also trial material that has been presented in supplementing the main hearing in accordance with Chapter 6, section 14 may be taken into account in the judgment. (732/2015)] (2) Where the case is decided in preparation, everything stated in the application for a summons, the written response and statement, or otherwise presented, may be taken into account when giving judgment.
Section 3 (165/1998) (1) The court shall not give a judgment on something more than what has been claimed by a party, nor on something else than what has been claimed by a party. (2) In a case amenable to settlement, the judgment may not be based on a circumstance not referred to by a party in support of his or her claim or denial. (768/2002)
Section 4 (165/1998) The judgment shall be accompanied with reasons. The statement of reasons shall indicate the circumstances and the legal reasoning underlying the judgment. In addition, the statement of reasons shall indicate how a contentious fact has been proven or how the proof has not been adequate.
Section 5 (165/1998) (1) The court may give separate judgment on an independent claim in a case where several claims have been made (partial judgment). The court may also decide separately a part of the claim that has been admitted. (2) However, a claim for payment and a corresponding claim for set-off shall be
decided together, unless the claim on the main debt is to be decided by a judgment by default under Chapter 5, section 14, subsection 2.
Section 6 (165/1998) (1) If the decision on an action is dependent on the decision on another action that is heard in the same proceedings, the court may give separate judgment on the latter action (intermediate judgment). In this event, the court may order that the hearing of the case, in other respects, is to resume only after the intermediate judgment is no longer subject to appeal. (2) On the request of a party, the court may also decide, by an intermediate judgment, an issue the resolution of which is a prerequisite for the decision of the claim in other respects. In this event, the intermediate judgment may be given against the will of the opposing party only for a special reason. An intermediate judgment referred to in this subsection is separately subject to appeal only if the further hearing of the case has become unnecessary owing to the intermediate judgment. Otherwise an intermediate judgment referred to in this subsection is subject to appeal only in connection with an appeal against the final decision in the case.
Section 7 (165/1998) (1) The judgment of the District Court shall be prepared as a separate document. It shall contain: (1) the name of the court and the date of the judgment; (2) the names of the parties; (3) an account on the claims and responses of the parties, with the reasons for them; (4) a list of the persons heard for probative purposes and the other evidence presented; (5) a statement of reasons for the judgment; (6) the legal provisions and authorities applied; (7) the operative part of the judgment; and (8) the names and titles of the members participating in the decision, and a statement of whether a vote has been taken on the judgment. If a vote has been taken, the opinions of the dissenting members shall be attached to the judgment. (2) The account to be contained in the judgment may be replaced, in full or in part, by annexing a copy of the application for a summons, the response or another document to the judgment, provided that the clarity of the judgment is not thereby compromised.
Section 8 (165/1998) (1) The court’s deliberations shall be held immediately after the conclusion of the main hearing or, at the latest, on the following weekday. After the conclusion of the deliberations, the judgment in the case shall be handed down. Unless it is necessary to hand down the judgment in its entirety, the statement of reasons and the statement of judgment shall be announced. In so doing, the statement of reasons need be announced only in general, should the parties agree to this. If a vote has been taken on the judgment, this shall be announced as the judgment is handed down. (768/2002) (2) If, in an extensive or difficult case, the deliberations or the preparation of the judgment so require, the judgment may be made available in chambers to the
parties within fourteen days of the conclusion of the main hearing. If the judgment, for a special reason, cannot be made available within the said period, is shall be made available as soon as possible. The parties who are present when the hearing is concluded shall be notified of the date when the judgment will be available to them. (3) When the case is decided without holding a main hearing or a preparatory hearing, the judgment shall be given without delay in chambers. In this event, the court shall notify the parties in writing of the date when the judgment will be available to them, well in advance of that date. However, a notification need not be given on the issue of a judgment by default. Furthermore, a notification need not be given on the issue of a judgment to a person in whose favour the judgment is even though that person has not so claimed.
Section 9 (165/1998) (1) The judgment of the District Court shall be signed by the chairperson. (2) The judgments of the District Court as well as the court orders that have been prepared as separate documents shall be archived by incorporating them in the file. (768/2002)
Section 10 (165/1998) (1) The court shall rectify any typographical or arithmetical errors or other comparable evident errors in its judgment. An error may be rectified also by the chairperson of the court or, when he or she is prevented from attending to this duty, by a legally trained member of the court. Before an error is rectified, the parties shall be reserved an opportunity to be heard on the rectification, where necessary. (2) The rectification shall be marked on the judgment document and on the copies issued to the parties. If a copy issued to a party cannot be marked, a copy of the rectified judgment document shall be sent to the party. If an appeal has been lodged in the case, the appellate court shall be notified of the rectification. (3) A party has the right to file a complaint against the rectification of an error within thirty days of the date when he or she received notice of the rectification.
Section 11 (165/1998) (1) On the request of a party, the court may supplement the judgment, if it contains no decision on a claim made by the party. If the judgment contains no decision on a claim made by a party in an issue not amenable to settlement, the judgment may be supplemented also ex officio. (2) The party shall request the supplementation of the judgment in writing within fourteen days of the date when the judgment was handed down or made available to the parties. The judgment may be supplemented ex officio if the party has, within fourteen days of the date when the judgment was handed down or made available to the parties, been invited to a hearing on the supplementation or exhorted to present a written statement on the supplementation. (3) The parties shall be invited to a hearing on the supplementation of a judgment under threat that it may be supplemented even in the absence of a party. If the court does not deem an oral hearing necessary, it shall exhort the parties to present written statements on the issue at hand and at the same time notify them of the day when the decision on the supplementation of the judgment will be available to them.
Section 12 (165/1998) (1) The judgment shall be supplemented by the court with the same composition that gave the judgment to be supplemented. If a member of the court is prevented from attending to the duty, the judgment shall be supplemented by the court with a composition that would have been competent to hear the case. (2) The decision on the supplementation of a judgment shall be attached to the judgment and an entry of the later supplementation shall be made on the judgment. If an appeal has been lodged in the case, the appellate court shall be notified of the supplementation. (3) A decision on the supplementation of a judgment is subject to appeal.
Section 13 (165/1998) (1) The parties shall be issued with copies of the judgment in the form of a court instrument. (2) A copy of a judgment of the District Court shall be certified by the chairperson, a legally trained member or an official appointed to the task. (3) A copy of the judgment of the District Court shall be available to the party in the court registry (1) within two weeks, if an intent to appeal has been registered in the case; and (2) within thirty days, if possible, in other events, calculated from the date when the judgment was handed down or made available to the parties.
Section 14 (165/1998) (1) An order of the District Court shall be incorporated in the record. However, an order dismissing a case without considering its merits shall always be prepared as a separate document. (2) A court order shall be accompanied with reasons, if it is issued so as to dismiss a claim or plea made in the case or if otherwise reasons are called for. (3) Otherwise, the provisions on a judgment apply, in so far as appropriate, to a court order.
Decision of the Court of Appeal
Section 15 (165/1998) (1) The judgment and final order of the Court of Appeal shall contain: (1) the name of the court and the date when the decision is handed down or made available to the parties; (2) the names of the parties; (3) an account of the decision of the District Court, for the relevant parts, and an account of the claims and responses of the parties in the Court of Appeal and their reasons; (4) a list of the persons heard for probative purposes and the other evidence presented in the Court of Appeal; (5) a statement of reasons; (6) the provisions and authorities applied; (7) the statement of judgment or order; and (8) the names and titles of the members participating in the decision, and a statement of whether a vote has been taken on the decision. The opinions of the dissenting members, as well as the recommendation of the
referendary, if different from the decision of the Court of Appeal, shall be attached to the judgment or final order. (2) The account of the decision of the District Court may be replaced, in full or in part, by annexing in full or to the extent necessary a copy of the judgment of the District Court to the judgment or final order of the Court of Appeal, provided that the clarity of the decision of the Court of Appeal is not thereby compromised. The reasons of the District Court, in so far as upheld by the Court of Appeal, need not be restated. (3) An instrument shall be prepared of a judgment and a final order, to be signed by the members who participated in the decision. The referendary shall countersign the instrument. The court instrument to be issued to the parties shall be certified by the referendary or another official appointed to the task by the president.
Section 16 (165/1998) If the Court of Appeal does not change the reasons or the result of the decision of the District Court, the provisions in section 15, subsection 1(5)—(7) need not be applied; a notification that the decision of the District Court has been examined and that no reason to change it has been found shall suffice. In this event, the decision of the Court of Appeal need not contain an account of the decision of the District Court. A copy of the decision of the District Court shall be attached to the decision of the Court of Appeal in full or to the extent necessary.
Section 17 (165/1998) (1) The decision of the Court of Appeal shall be handed down after the conclusion of the court’s deliberations or made available to the parties in the registry of the Court of Appeal. A decision that has been handed down shall be dated on that day; a decision available in the registry shall be dated on the day when it is made available. (2) A judgment and a final order shall be issued within 30 days of the conclusion of the main hearing. If, for a special reason, the decision cannot be issued within the said period, it shall be issued as soon as possible. In any event, the deliberations shall take place immediately after the conclusion of the main hearing or, at the latest, on the following weekday.
Section 18 (440/2011) (1) The Court of Appeal shall send copies of its decision to all parties who have exercised their right to be heard in the Court of Appeal. (2) A copy shall be sent to the defendant in a criminal case also when he or she has not exercised his or her right to be heard in the Court of Appeal, and the Court of Appeal has changed the decision of the District Court in respect of the part of the defendant. A copy shall be sent to the public prosecutor who pursued the charge even when he or she has not exercised his or her right to be heard in the Court of Appeal.
Section 19 (165/1998) Unless otherwise provided, the provisions on a decision of the District Court apply, in so far as appropriate, to a decision of the Court of Appeal.
Decision of the Supreme Court
Section 20 (165/1998) Chapter 30 of the Code of Judicial Procedure contains provisions on the decision of the Supreme Court on an application for leave to appeal and on an appeal.
Service of notifications and invitations
Section 21 (165/1998) Unless another manner of service is deemed necessary, the court may send the notifications and invitations referred to in this Chapter by post.
Chapter 25 — Appeal from the District Court to the Court of Appeal (165/1998)
General provisions
Section 1 (165/1998) (1) Appeal of decisions of the District Court lies to the Court of Appeal. (2) The judgments and final orders of the District Court, as well as the other decisions made in the same connection, are subject to appeal, unless appeal has been specifically prohibited. (3) A procedural decision of the District Court is subject to appeal only if specifically so provided.
Section 2 (165/1998) (1) In a case amenable to settlement the parties may agree in writing that none of them is to appeal the judgment. Such an agreement shall pertain to a given dispute or to the eventual disputes arising from a given legal relationship. (2) A party may conclusively declare, before the deadline for appeal, that he or she is content, in full or in part, with the decision of the District Court. Such a declaration shall be made to the District Court in writing.
Appeal instructions
Section 3 (440/2011) (1) When the District Courts hands down its decision or makes it available to the parties, it shall at the same time state whether the decision is subject to appeal and what procedure is to be followed in the appeal. (2) The parties who are present when the decision is handed down shall at once be provided with written instructions indicating how a person who is dissatisfied with the decision is to proceed in order to have the case heard by the Court of Appeal or in order to lodge an appeal for a precedent in accordance with Chapter 30a. However, such instructions shall not be provided to the public prosecutor, nor to other parties if this is deemed manifestly unnecessary.
Section 4 (165/1998) If, in a criminal case, the District Court sentences a defendant who was absent when the hearing of the case was concluded, the District Court shall immediately after the judgment is handed down or made available to the parties notify the defendant of the date of the judgment and the sentence passed, and at the same
time send to the defendant the instructions referred to in section 3, subsection 2. The notification and instructions may be sent by post to the address last supplied by the defendant. However, no notification need be sent on a fine or a conversion sentence.
Declaration of intent to appeal
Section 5 (165/1998) (1) A party who wishes to appeal a decision of the District Court shall declare his or her intent to appeal, under threat of forfeiting his or her right to be heard. If several parties have a joint right to be heard, one declaration of intent to appeal is sufficient. (2) A declaration of intent to appeal shall be filed, at the latest, on the seventh day after the day when the decision of the District Court was handed down or made available to the parties. (3) The declaration of intent to appeal may be made, either orally or in writing, to the court that decided the case or to the registry of that court.
Section 6 (165/1998) A person who has been remanded for trial or is serving a sentence of imprisonment or a conversion sentence may in a criminal case declare his or her intent to appeal to the director of the prison. If the deadline for the declaration of intent to appeal expires when such a person is not in the institution because of a trial or transport in process, he or she may declare his or her intent to appeal on the day after his or her arrival at the institution.
Section 7 (440/2011) (1) The declaration of intent to appeal may be restricted to pertain only to a part of the decision of the court of first instance. The restriction shall be mentioned when the declaration is filed. (2) Where there are several defendants and the public prosecutor declares his or her intent to appeal, he or she shall indicate the defendants to whom the declaration pertains.
Section 8 (165/1998) The declaration of intent to appeal may be withdrawn before the expiry of the deadline for the filing of the declaration. The provisions on a declaration of intent to appeal apply to such a withdrawal.
Section 9 (165/1998) (1) If the declaration of intent to appeal has not been filed in accordance with the provided procedure or if the declaration pertains to a decision not subject to appeal, the declaration shall be rejected. (2) The decision on the rejection of a declaration of intent to appeal shall be made by the chairperson of the District Court. If he or she is prevented from attending to this duty, the decision shall be made by another legally trained member of the District Court. If the declaration is rejected, the party concerned shall at once be notified of the same in writing. (3) The decision to reject a declaration of intent to appeal is subject to complaint to the Court of Appeal. The letter of complaint shall be delivered to the registry of the District Court within thirty days of the day when the decision of the District
Court was handed down or made available to the parties. If the Court of Appeal deems that the declaration of intent to appeal has been legal, it shall, where necessary, set a new deadline for appeal.
Section 10 (165/1998) If a declaration of intent to appeal has not been rejected, it shall be entered in the decision of the District Court, in the copies to be given to the parties, in the diary and in the pertinent lists and notifications.
Section 10a (381/2003) When a declaration of intent to appeal against a decision made during proceedings has been filed and it has not been rejected, the District Court may if necessary order that the consideration of the case shall not be continued until the appeal has been decided.
Appeal instructions
Section 11 (165/1998) (1) When a declaration of intent to appeal has been filed and it has not been rejected, the party concerned shall be provided with appeal instructions that are annexed to a copy of the decision of the District Court. (2) The appeal instructions shall indicate the appellate court and the deadline date for the lodging of the appeal. The instructions shall explain the provisions on pursuit of the appeal, the leave for continued consideration and the grounds for such leave, and the contents and annexes of the appeal document. In addition, the appeals instructions shall contain the corresponding information regarding the counter appeal and the appeal for a precedent as provided in sections 14a – 14c and Chapter 30a. (650/2010) (3) If the appeal instructions are erroneous and the error has not been obvious, the appeal shall not for this reason be dismissed without considering the merits, if the appellant has complied either with the instructions or with the applicable statutory provisions.
Appeal procedure
Section 12 (165/1998) (1) The deadline date for the lodging of the appeal is thirty days from the day when the decision of the District Court was handed down or made available to the parties. (2) The party shall deliver the appeal document to the registry of the District Court, at the latest before the end of office hours on the deadline date for the lodging of the appeal. An appeal that is out of time shall be dismissed without considering the merits. (3) If the appellant wishes to withdraw the appeal, he or she shall deliver a written notification of the same, addressed to the Court of Appeal, to the registry of the Court of Appeal or to the registry of the District Court.
Section 13 (381/2003) (1) If, due to a lawful excuse or another acceptable reason, appeal cannot be sought in time, the District Court shall, on request, set a new appeal deadline. (2) The request for a new appeal deadline shall be made in writing to the District
Court before the expiry of the original deadline. An account of the applicant’s excuse or the other reason underlying the request shall be annexed to the request.
Section 14 (165/1998) (1) The decision to set a new appeal deadline or to reject an out-of-time appeal without considering the merits shall be made by a legally trained member of the District Court. (2) If a request for a new appeal deadline is rejected or an out-of-time appeal is rejected without considering the merits, the parties shall be notified in writing of the date of the decision well in advance of the date when the decision is made available to the parties.
Counter-appeal
Section 14a (381/2003) (1) The opposing party of the appellant may, without declaring his or her intent to appeal, appeal the judgment of the District Court on his or her part (counterappeal). (2) The deadline for the counter-appeal is two weeks after the deadline set for the appeal by the appellant.
Section 14b (650/2010) The counter-appeal shall lapse if the appeal is withdrawn, lapses or is dismissed without considering its merits or the appellant is not granted leave for continued consideration. However, the counter-appeal does not lapse if the appeal is not withdrawn until during the main hearing.
Section 14c (381/2003) In other respects, what is provided regarding the appeal applies to the counterappeal.
Contents and annexes of the appeal document
Section 15 (381/2003) (1) The appeal document, which shall be addressed to the appropriate Court of Appeal, shall indicate: (1) the District Court decision that is being appealed; (2) which points in the decision of the District Court are being appealed; (3) what changes are requested in the decision of the District Court; (4) what are the reasons for the changes and how, in the view of the appellant, the statement of the reasons of the District Court is erroneous; (4a) the grounds for granting leave for continued consideration in a matter referred to in Chapter 25a, sections 5 and the reasons on the basis of which the appellant deems that such grounds exist, if these are not otherwise apparent from the appeal document; (386/2015) (5) the evidence referred to and what the appellant intends to prove with each piece of evidence; and (6) should the appellant wish to do so, a request for the holding of a main hearing in the Court of Appeal. (2) If the appellant wishes that a main hearing be held in the Court of Appeal, he or she shall supply a detailed reason for the same. The appellant shall also express his or her opinion as to whether the parties should be heard in person in the main hearing, and which witnesses, expert witnesses or other persons to be
heard for probative purposes should be heard in the main hearing. (3) If, in a civil case, the appellant refers to a circumstance or evidence not presented in the District Court, he or she shall supply a reason for it being admissible in the Court of Appeal, in view of the provision in section 17.
[The Act of 386/2015 enters into force on 1 October 2015. The Act provides as follows regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 16 (165/1998) (1) The appeal document shall indicate the names of the parties; the contact information of their legal representatives, attorneys or counsel; and the postal address and possible other address to which the exhortations, invitations and notifications pertaining to the case may be delivered to the appellant (address for service). In addition, the telephone number and other contact information of the party and the witnesses and other persons to be heard shall be provided to the Court of Appeal in an appropriate manner. If an information item subsequently changes, the appellant shall notify the Court of Appeal of this without delay. (362/2010) (2) The appeal document shall be signed by the appellant or, if he or she has not prepared it, by the person who has prepared the appeal document. (3) The documents that the appellant refers to and that have not been presented in the Court of Appeal shall be annexed to the appeal document, and a copy of the appeal document and the annexes shall also be supplied.
New material in the Court of Appeal
Section 17 (165/1998) (1) In a civil case, the appellant may not refer in the Court of Appeal to other circumstances or evidence than those presented in the District Court, unless he or she establishes a probability that he or she had not been able to refer to the circumstance or evidence in the District Court or that he or she has had a justifiable reason for not doing so. (2) A claim for set-off made only in the Court of Appeal may be dismissed without considering its merits if it cannot be heard without undue difficulty.
Supplementary provisions
Section 18 (165/1998) (1) The documents and annexes delivered to the registry of the District Court and addressed to the Court of Appeal shall be forwarded without delay from the District Court to the Court of Appeal. At the same time, the dossier of the case and the tapes shall be sent. However, only copies of the judgment of the District Court and court orders of the District Court that have been prepared as separate documents need be sent. (768/2002) (2) If an appeal document which is to be delivered to the registry of the District Court has been delivered to the Court of Appeal before the deadline, the appeal shall not for this reason be dismissed without considering the merits. The document shall be sent without delay from the Court of Appeal to the registry of the
District Court.
[section 19 has been repealed; 440/2011]
Chapter 25a – Initiation of the preparation of consideration of an appeal at the Court of Appeal and leave for continued consideration (650/2010)
General provisions
Section 1 (650/2010) (1) This Chapter provides for the initiation of the preparation of consideration of an appeal at the Court of Appeal and for leave for continued consideration as well as the granting of such leave. (2) If leave for continued consideration is not required in an appellate matter or if leave is granted on the grounds provided in section 11, the consideration of the matter continues as provided in Chapter 26. (3) If leave for continued consideration is not granted, the decision of the District Court remains final.
Initiation of the preparation
Section 2 (650/2010) Preparation of an appellate matter begins at the Court of Appeal when the appeal document sent from the District Court arrives at the Court of Appeal. The preparation of the matter at the Court of Appeals is the responsibility of one member (member responsible for preparation).
Section 3 (650/2010) (1) If the appeal is incomplete and it is necessary to supplement it for the continuation of the proceedings, the appellant shall be admonished to remedy the defect within the time set by the Court of Appeal. At the same time, notice shall be given of the possible consequences of neglecting to heed the admonition. (2) If the appeal is incomplete even after being supplemented, the party may, for a special reason, be provided with a new opportunity to supplement it.
Section 4 (650/2010) (1) If the appellant does not comply with the admonition regarding the supplementing of the appeal and the appeal is so incomplete that it is insufficient to serve as the basis for proceedings at the Court of Appeal, the appeal shall be dismissed without considering the merits. (2) The Court of Appeal shall immediately dismiss an appeal without considering the merits if there is a bar other than that referred to in section 3 for consideration of the appeal.
Leave for continued consideration
Section 5 (650/2010) Leave for continued consideration is required in a civil case if the decision of the District Court is against the party only in respect of a debt, and the difference between the claim presented in the appeal document and the final result of the decision of the District Court (value of the loss) is not more than 10,000 euros. Trial
costs and interest calculated on the claim shall not be taken into consideration in calculating the value of the loss.
[section 5 has been amended as of 1 October 2015 to read as follows:
Section 5 (386/2015) (1) Leave for continued consideration is required in a civil case if the decision of the District Court is against the party only in respect of a debt, and the difference between the claim presented in the appeal document and the final result of the decision of the District Court (value of the loss) is not more than 10,000 euros. Trial costs and interest calculated on the claim shall not be taken into consideration in calculating the value of the loss. (2) If an ordinary appeal has been made against the decision of the District Court, a leave of continued consideration is needed in the case. (3) Notwithstanding the above, a defendant in a criminal case in which a sentence more severe than imprisonment for eight months has been imposed on him or her does not need leave of continued consideration in any respect in the case, if the appeal concerns the offence of which he or she is found guilty or the sentence. In assessing the severity of the sentence, no consideration is given to a fine or other penal sanction imposed in addition to imprisonment. (4) The prosecutor or the injured party do not need leave of continued consideration in any respect in a case in which a sentence more severe than imprisonment for eight months has been imposed on the defendant, and the appeal concerns the offence of which the defendant has been found guilty or the sentence imposed on the defendant.
[NB. Section 5 has been amended as of 1 October 2015 by the Act of 386/2015, which provides the following regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 6 (650/2010) (1) The defendant requires leave for continued consideration in a criminal case if he or she has been sentenced to punishment that is not more severe than imprisonment for four months. In assessing the severity of the punishment, no consideration shall be taken of a fine or other sanction under criminal law imposed in addition to imprisonment. (2) However, the defendant does not require leave for continued consideration in a criminal case if: (1) the defendant has been sentenced to dismissal from office; (2) the defendant has been sentenced to forfeiture and the value of the proceeds, the property or the object ordered forfeit to the State or their replacement value ordered forfeit is greater than 10,000 euros; (3) the defendant has been sentenced to a corporate fine, the value of which is greater than 10,000 euros; (4) on the basis of section 7(1), the public prosecutor does not require leave for continued consideration in the matter; or (5) the public prosecutor has appealed the matter in favour of the defendant on the basis of section 7(2). (3) If the appeal also concerns a private law claim arising from the act referred to
in the criminal charges, and the value of the loss is greater than 10,000 euros, no leave for continued consideration is required in the criminal case on the basis of the same act.
[NB. section 6 is repealed as of 1 October 2015 by the Act of 386/2015, which provides the following regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 7 (650/2010) (1) The public prosecutor requires leave for continued consideration if the appeal concerns an offence which, if committed under the circumstances cited in the criminal charges, is not punishable by more than a fine or by imprisonment for at most two years. (2) The public prosecutor does not require leave for continued consideration in appealing in favour of the defendant.
[NB. section 7 is repealed as of 1 October 2015 by the Act of 386/2015, which provides the following regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 8 (650/2010) The injured party in a criminal case requires leave for continued consideration if the appeal concerns an offence referred to in section 7(1). However, the injured party does not require leave for continued consideration if the appeal also concerns a private law claim arising from the act referred to in the appeal and the value of the loss is greater than 10,000 euros.
[NB. section 8 is repealed as of 1 October 2015 by the Act of 386/2015, which provides the following regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 9 (650/2010) Leave for continued consideration is not required in 1) a military court case; 2) a matter concerning the conversion of unpaid fines into imprisonment; 3) a matter concerning the imposition, annulment or extension of a prohibition of engaging in business; 4) a matter concerning the imposition, annulment or amendment of a restraining order; 5) a case concerning maintenance for a child; 6) a case considered in accordance with the provisions of chapter 8.
[NB. section 9 is repealed as of 1 October 2015 by the Act of 386/2015, which provides the following regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters
into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 10 (650/2010) If the petition of appeal only concerns trial costs, expenses to be paid by the State or the payment of a default fine, leave for continued consideration is required in the matter. Leave for continued consideration is also required in a matter if the petition of appeal only concerns the imposition of a remaining sentence on the basis of violation of supervisory provisions.
[NB. section 10 is repealed as of 1 October 2015 by the Act of 386/2015, which provides the following regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Section 11 (650/2010) (1) Leave for continued consideration shall be granted if: (1) there is cause to suspect the correctness of the final result of the decision of the District Court; (2) it is not possible to assess the correctness of the final result of the decision of the District Court without granting leave for continued consideration; (3) in view of the application of the law in other, similar cases it is important to grant leave for continued consideration in the matter; or (4) there is another important reason for granting leave. (2) However, leave for continued consideration need not be granted on the basis of subsection 1(1) solely in order to reassess the evidence, unless on the basis of the grounds presented in the appeal, there is justified reason to suspect the correctness of the final result of the decision of the District Court.
Section 12 (650/2010) Leave for continued consideration may be limited to part of the decision of the District Court. In so doing, the question of granting leave for continued consideration in other respects may be transferred for decision in connection with the consideration of the appeal.
Procedure in a case concerning the granting of leave for continued consideration
Section 13 (650/2010) Before deciding the matter of leave for continued consideration, the Court of Appeal shall if necessary urge the opposing party of the appellant to present a written response to the appeal.
Section 14 (650/2010) (1) The Court of Appeal decides the question of the granting of leave for continued consideration in written proceedings on the basis of the decision of the District Court, the appeal, the possible response and if necessary also on other trial documentation. (2) The matter may be decided with the need for presentation.
Section 15 (650/2010) If leave for continued consideration is granted in the matter, the appellant and
the opposing party of the appellant shall be informed of this.
Section 16 (650/2010) In respect of the procedure in a matter concerning leave for continued consideration, the provisions of Chapter 26 shall otherwise apply as appropriate.
Section 17 (650/2010) (1) If leave for continued consideration is not granted, the decision shall indicate that: (1) all the grounds provided in section 11 for granting leave for continued consideration have been examined; (2) leave for continued consideration is not granted; and (3) the decision of the District Court remains final. (2) The decision shall contain a statement of the claims and responses of the parties.
Section 18 (650/2010) Leave for continued consideration shall be granted if even one member of the decision composition favours granting leave.
Appeal
Section 19 (650/2010) (1) A decision granting leave for continued consideration is not subject to appeal. (2) A decision by which the appellant has been granted leave of continued consideration only in part may be appealed at the same time as appeal is made against the judgment of the Court of Appeal in other respects. If leave of continued consideration has not been granted in the case to all the appellants, a decision refusing leave of continued consideration is subject to appeal as provided in Chapter 30, section 1. (386/2015)
[The Act of 386/2015 enters into force on 1 October 2015. The Act provides as follows regarding entry into force: If the decision under appeal has been given or proclaimed before this Act enters into force, the provisions that were in force at the time this Act enters into force apply to the letter of appeal and leave for appeal.]
Chapter 26 — Hearing of an appeal in the Court of Appeal (165/1998)
Continuation of consideration of the appeal in the Court of Appeal (650/2010)
Competence of the Court of Appeal to consider the case (381/2003)
Section 1 (381/2003) The proceedings in the Court of Appeal concern the case that is the subject of the decision of the District Court to the extent referred to in the appeal and in the possible response. The issue is whether or not the decision of the District Court is to be amended and how.
[section 1a has been repealed; 650/2010] [section 1b has been repealed; 650/2010]
Section 2 (650/2010) (1) In a criminal case, the Court of Appeal may amend the sentence imposed by the District Court on the basis of a summary penal order also in favour of the defendant even if only the public prosecutor has appealed the matter. (2) If the decision of the District Court in a criminal case is appealed only in respect of the punishment imposed, the Court of Appeal may not, barring special reasons, consider whether or not the defendant is guilty of the act for which he or she has been convicted.
[section 2a has been repealed; 650/2010]
Written response
Section 3 (650/2010) (1) The party opposing the appellant shall be exhorted to present a written response to the appeal before a deadline set by the Court of Appeal. If a response had been requested when the question of leave for continued consideration had been under consideration, or if the appeal had been dismissed on the basis of Chapter 25a(4) without considering the merits, or it is manifestly unnecessary to request a response, no response need be requested. (2) When a response is request, service shall be given of the appeal and the appended documents. The Court of Appeal may in addition order what specific issues are to be addressed in the response.
Section 4 (381/2003) (1) In the response, the respondent shall indicate: (1) the case to which the response pertains; (2) whether the respondent admits or contests the requested changes; and (3) his or her opinion on the reasons supplied for the request of the appellant, and the circumstances to which the respondent wants to refer. (2) In addition, the provisions on the appeal and the appellant in Chapter 25, section 15, subsection 1(4)—(6) and subsections 2 and 3, as well as sections 16 and 17 apply to the response and the respondent.
Section 5 (165/1998) Where necessary, the Court of Appeal may reserve the respondent an opportunity to supplement the response before a deadline set by the Court of Appeal.
Section 6 (165/1998) The response shall be served on the appellant.
Continued preparation
Section 7 (381/2003) In accordance with the nature of the case, the following shall be clarified in the preparation at the Court of Appeal: (1) in what respect the decision of the District Court is being appealed; (2) what claims are presented in the Court of Appeal, and what grounds are referred to in support of the claims; (3) on what points are the parties in disagreement at the Court of Appeal;
(4) what evidence is referred to at the Court of Appeal and what is intended to be proved with each piece of evidence; (5) whether or not a main hearing is to be held at the Court of Appeal; and (6) are there grounds for a settlement in the civil case.
Section 8 (165/1998) (1) The Court of Appeal may exhort a party to present a written statement to the Court of Appeal before a deadline. In this event, the Court of Appeal shall issue instructions as to the matters that are to be addressed in the statement. However, the party may not be exhorted to present a written statement to the Court of Appeal on more than one occasion, unless there is a special reason for the same. Service of the statement shall be made to the opposing party. (2) The Court of Appeal may invite the parties to a preparatory hearing, if this is deemed to further the preparation of the case.
Section 9 (381/2003) (1) The Court of Appeal decides in the preparation on the procurement of an expert opinion, on the presentation of written evidence, on the carrying out of a judicial inspection and on the undertaking of other preparatory measures, if this is necessary in order to ensure that all of the evidence will be available at the same time in the main hearing. (2) In addition, the Court of Appeal decides in the preparation whether the parties are to be heard in person, and which witnesses, expert witnesses and other persons to be heard for probative purposes are to be heard in the main hearing. (3) The Court of Appeal shall ensure that nothing irrelevant is brought into the case and that no unnecessary evidence is presented in the case.
Section 10 (381/2003) The Court of Appeal may decide on measures related to the preparations without presentation by a referendary. The procedure is the same when the Court of Appeal decides on measures which, pursuant to Chapter 2, section 8, subsections 1 and 2, are within the competence of a single justice acting alone. The justice responsible for the preparations decides on the procedure.
Section 11 (381/2003) In the preparation of the case, the provisions on preparation at the District Court apply correspondingly at the Court of Appeal.
Deciding of the case on the basis of written trial material (381/2003)
Section 12 (381/2003) (1) The case shall be decided on the basis of the written trial material, unless a main hearing is held in accordance with sections 13—16. (2) If the case is decided on the basis of the written trial material and the party opposing the appellant has not exercised his or her right to be heard in the Court of Appeal, the trial material presented by him or her in the earlier stages of the proceedings shall, nonetheless, be taken into account. (3) If necessary, the contents of evidence received by the District Court shall be ascertained from the recorded evidence.
The main hearing
Section 13 (650/2010) (1) In the main hearing in the Court of Appeal, the parties, witnesses and expert witnesses are heard and other information is admitted. (2) The main hearing may be restricted to cover only a portion of the case that is being appealed. (3) If necessary, the main hearing shall be held at a location in the district of the Court of Appeal away from the place where the Court of Appeal is located. The main hearing may also be held for a special reason at a location outside of the district of the Court of Appeal.
Section 14 (650/2010) (1) A main hearing shall be held in the Court of Appeal, if a party to a civil case or the injured party or the defendant in a criminal case so requests. (2) However, a main hearing need not be held if according to section 15(1) no oral testimony need be received in the matter on the grounds that no appreciable doubt remains regarding the correctness of the assessment of the evidence, and also in other respects it would be clearly unnecessary to arrange a main hearing, taking into consideration the nature of the case and its significance to the parties. (3) The Court of Appeal shall hold a main hearing on the request of the public prosecutor if oral testimony shall be presented in the case on the basis of section 15 and also otherwise, should the Court of Appeal deem this necessary. (4) The provisions in subsections 1 and2 apply also when hearing an appeal lodged in a non-contentious civil case.
[subsection 4 has been repealed; 381/2003]
Section 14a (650/2010) The Court of Appeal may on its own motion arrange a main hearing if it regards this as necessary.
Section 15 (650/2010) (1) If a main hearing is arranged and the matter concerns the assessment made of the credibility of the testimony admitted in the District Court, the testimony admitted in the District Court shall be readmitted to the extent necessary, if there is no bar to this. The testimony need not be readmitted if on the basis of the trial documentation referred to in section 12 there can be no appreciable doubt regarding the credibility of the assessment of the evidence, when considered as a whole. (2) What is provided regarding the assessment of the credibility of testimony shall apply also to the credibility of the findings of the District Court in a judicial inspection that it has carried out. (3) Also new testimony to be admitted by the Court of Appeal shall be admitted in the main hearing.
Section 16 (650/2010) If testimony admitted in the District Court is not readmitted at the Court of Appeal, the decision of the District Court in respect of this testimony may be amended only if testimony can no longer be readmitted. However, a decision taken on a summary penal order may be amended in favour of the defendant in a
criminal case.
Invitation to the main hearing and the consequence of the absence of a party
Section 17 (165/1998) (1) The Court of Appeal shall invite the parties to the main hearing. (2) In the invitation, the parties shall be notified of the date, time and place of the main hearing. At the same time, they shall be notified of the possible consequence of the failure of a party to appear in the main hearing.
Section 18 (165/1998) (1) The appellant shall be invited to the main hearing under threat that, in his or her absence, the case will be discontinued. (2) The party opposing the appellant shall be invited to the main hearing under threat of a fine, if the presence of the opposing party is necessary for the hearing of the case. (3) Where the hearing of the party opposing the appellant is not deemed necessary, that party shall be invited to the main hearing under threat that the case may be decided regardless of his or her absence. (4) The public prosecutor shall appear, by virtue of his or her office, in the main hearing of a case where the public prosecutor is the appellant or where the defendant in a criminal case has appealed a decision of the District Court on a charge brought by the public prosecutor. In addition, the public prosecutor shall be present in the main hearing of a case relating to the imposition of a prohibition to pursue a business. (440/2011)
Section 19 (165/1998) (1) A party or the legal representative of a party may be obliged, under threat of a fine, to appear in the main hearing in person, if his or her hearing in person is deemed necessary for clearing up the case. (2) In addition, the provisions of the Criminal Procedure Act apply to the obligation of the defendant in a criminal case to appear in the main hearing in person.
Section 20 (165/1998) (1) If the appellant is absent from the main hearing, the appeal shall be discontinued in respect of the subject of the main hearing. (381/2003) (2) If the party opposing the appellant or a legal representative of that party is absent from the main hearing which he or she had been exhorted to attend under the threat of a fine, a new higher threat of a fine may be imposed. If he or she has been obliged to appear in person, he or she may be ordered to be brought to the same or a later hearing. In a civil case not amenable to settlement and in a criminal case he or she may be ordered to be brought even if he or she is not obliged to appear in person. (3) If the party opposing the appellant has not been invited to the main hearing under threat of a fine, the case may be decided regardless of his or her absence.
Section 21 (381/2003) (1) If a party, witness or other person to be heard does not appear in the main hearing despite the threat of a fine imposed, if a person ordered to be brought is not found or if the invitation cannot be served on the person in question, the
main hearing may, where there is reason for this, be conducted and the case may be decided regardless of the absence. In this event, the threat of a fine imposed shall not be ordered enforceable. (2) In addition, the threat of a fine may not be ordered enforceable if the party, his or her legal representative, a witness or another person who has failed to appear in the main hearing despite the threat of a fine, can be brought to the same hearing, or if the question of the hearing of the person in question lapses.
Section 22 (165/1998) If the case has been dismissed without consideration of the merits because of the absence of the appellant, but he or she has had a valid excuse that he or she had not been able to announce in time, the appellant shall have the right to have the case reopened on the basis of the same appeal, by notifying the Court of Appeal of the same in writing within thirty days of the dismissal of the case. If the appellant cannot prove a valid excuse, the appeal shall not be considered.
Section 23 (165/1998) (1) The Court of Appeal shall invite also the witnesses, the expert witnesses and the other persons to be heard for probative purposes to the main hearing, unless this has been entrusted to a party on the grounds referred to in Chapter 11, section 2. (2) Chapter 17, section 41, subsection contains provisions on the information to be provided in the invitation.
Procedure in the main hearing
Section 24 (768/2002) (1) The case is dealt with in the main hearing in the following order: (1) at the beginning of the hearing the court shall, in so far as necessary, explain the decision of the District Court and the conclusions reached in the preparations, and the court shall inquire whether the claims presented in the preparations continue to correspond to the position of the parties; (2) the appellant and the respondent shall in turn give reasons for their position and comment on the reasons given by the opposing party; (3) the court shall accept evidence; and (4) the appellant and the respondent shall make their closing arguments. (2) However, the order provided in subsection 1 may be derogated from, where necessary.
Section 24a (381/2003) (1) If oral testimony presented in the District Court does not in some respect need to be presented again, the audio or videotape prepared in the District Court may be presented in the extent necessary in the main hearing in the Court of Appeal. (2) If the credibility of the statement of a witness, expert witness or party heard in the District Court can reliably be assessed without he or she appearing in person, he or she may be heard for probative purposes also by telephone or by another suitable method of transmission of sound or image, if this is deemed appropriate. The parties shall be reserved an opportunity to present questions to the person being heard. (2) The testimony of a witness, expert witness and party who has been heard in the District Court may be taken in the main hearing in the Court of Appeal also
by telephone or by another appropriate method of audio or video communication if the credibility of his or her statement can be assessed with confidence even if he or she is not present in person, if the court deems this appropriate. The parties shall be reserved an opportunity to present questions to the person being heard.
[subsection 2 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows: (2) In addition to what is provided in Chapter 17, section 52, the testimony of a witness, expert witness and party who has been heard in the District Court may be taken in the main hearing in the Court of Appeal by telephone or by another appropriate method of audio or video communication if the credibility of his or her statement can be assessed with confidence even if he or she is not present in person, if the court deems this appropriate. The parties shall be reserved an opportunity to present questions to the person being heard. (732/2015)]
(3) If the hearing referred to in subsection 2 is being conducted at an authority, the provisions on the consequences of the absence of a witness and expert witness and on the coercive measures that may be directed against them, apply. In the notification to the person to be heard, the date and time of the hearing, how the hearing shall be conducted, and the other information referred to in section 23, subsection 2 shall be provided. The provisions on the right of a witness and expert witness to receive compensation for appearing in court apply as appropriate also to a hearing referred to in subsection 2.
Section 24b (381/2003) (1) In deciding a case in the main hearing, the documentation that is presented in the main hearing shall be taken into consideration as trial documents. (2) If the case is decided despite the absence of the party opposing the appellant, the trial material presented by him or her earlier shall be taken into consideration as trial material. (3) In the main hearing, decisions shall be made without presentation by a referendary.
Section 25 (165/1998) The provisions on a main hearing in the District Court apply, in so far as appropriate, on a main hearing in the Court of Appeal. Record of the main hearing
Section 26 (165/1998) (1) A record shall be kept of the main hearing. The keeper of the record shall sign it. (2) The following shall be entered in the record: (1) the name of the court and the date of the hearing; (2) the names and titles of the members of the court participating in the proceedings, as well as the name of the person keeping the record; (3) the parties and the persons invited to be heard, as well as whether they are present or not; (4) the attorneys or counsel of the parties; the interpreters; (5) the case; and (6) where applicable, the reason for a closed hearing.
Section 27 (165/1998) (1) In addition, the information relevant to the hearing of the case, the witnesses, expert witnesses and other persons heard in the case, as well as the other evidence presented, shall be entered in the record. (2) The examination of a witness, an expert witness or a party or other person heard for probative purposes shall be taped. If taping is not possible, the statement of the person shall be entered in the record verbatim. (3) The findings of the Court of Appeal in the course of a judicial inspection shall be entered in the record.
Service of notice
Section 28 (362/2010) The exhortations, invitations and notifications referred to in this Chapter may be posted to the address last indicated by the party. However, an invitation to a main hearing to a party who has not exercised his or her right to speak at the Court of Appeal, and to a witness, an expert witness and another person to be heard for probative purposes shall be served in accordance with the provisions in Chapter 11, sections 3, 3b and 4. If there is reason to believe that the party shall not obtain information from said address of the invitation to a main hearing, an attempt shall also be made to give service on him or her by telephone of the invitation and the invitation shall be sent to his or her known postal or electronic address. If service of an invitation to a main hearing has been made in the manner referred to in the first sentence above, the invited party may not be sentenced to a fine established for failure to appear.
Chapter 27 — Procedure in civil and criminal cases heard by the Court of Appeal as the court of first instance (165/1998)
Section 1 (165/1998) The provisions on matters heard in the District Court apply, in so far as appropriate, to the bringing of an action or a charge and to the preparation of the case.
Section 2 (165/1998) The Court of Appeal shall hold a main hearing, if this is necessary in order to hear a party, a witness or an expert witness or otherwise for the clearing up of the case.
Section 3 (165/1998) (1) A main hearing shall be held in the Court of Appeal also if a party to a civil case or the injured party or the defendant in a criminal case so requests. (2) However, a main hearing need not be held for the reason referred to in subsection 1, if (1) in a civil case, the action has been admitted or abandoned; (2) the claim of the plaintiff is found to be manifestly ill-founded; or (3) only a procedural matter is to be decided in the case.
Section 4 (165/1998) If no main hearing is to be held in the case under section 2 or 3, the case shall be decided on the basis of the written trial material.
Section 5 (165/1998) The provisions on civil and criminal procedure in the District Court apply, in so far as appropriate, to the invitation of the parties to a main hearing and to the procedure in the main hearing.
[Chapter 28 has been repealed; 360/2003] [Chapter 29 has been repealed; 244/2006]
Chapter 30 — Appeal from the Court of Appeal to the Supreme Court (104/1979)
General provisions
Section 1 (104/1979) Appeal of a judgment and order of the Court of Appeal lies to the Supreme Court.
Section 2 (104/1979) (1) In order to appeal a decision of the Court of Appeal, leave of appeal shall be requested from the Supreme Court if the appeal concerns a case that the Court of Appeal has decided as the appellate level or a decision given in connection with such a case. (666/2005) (2) In a case which the Court of Appeal has decided as the court of first instance, appeal shall be made without requesting leave to appeal.
Section 3 (104/1979) (1) Leave to appeal may be granted only if it is important to bring the case before the Supreme Court for a decision with regard to the application of the law in other, similar cases or because of the uniformity of legal practice; if there is a special reason for this because of a procedural or other error that has been made in the case on the basis of which the judgment is to be reversed or annulled; or if there is another important reason for granting leave to appeal. (2) Leave to appeal may be granted to apply only to a part of the decision of the Court of Appeal. In this event, leave to appeal may be limited to (1) part of the decision of the Court of Appeal, or (2) an issue, the deciding of which is necessary in order to guide legal practice or otherwise in respect of the grounds of the leave of appeal. (666/2005) (3) If leave of appeal is granted in a limited manner pursuant to subsection 2(2), the Supreme Court may in other respects base its decision on the circumstances noted in the decision that is the subject of the appeal. (666/2005) (4) If leave of appeal is granted in part, the question of the granting of leave of appeal in other respects can be transferred for consideration in connection with the appeal. (666/2005)
Appeal in a case heard by the Court of Appeal as an appellate court
Section 4 (104/1979) Appeal instructions shall be annexed to the decision of the Court of Appeal. The instructions shall indicate on what grounds leave to appeal may be granted under law and how the person requesting leave to appeal is to proceed in order to have the appeal heard by the Supreme Court.
Section 5 (104/1979) (1) The deadline for requesting leave to appeal and lodging the appeal is 60 days from the date on which the decision of the Court of Appeal was made available to the parties. (2) Under threat of forfeiting his or her right to be heard, the applicant shall at the latest on the deadline date deliver to the registry of the Court of Appeal his or her letter of appeal, addressed to the Supreme Court and containing the request for leave and the appeal. (3) The documents showing the circumstances to which the applicant refers as his or her grounds shall be annexed to the letter of appeal.
Section 6 (104/1979) (1) The request for leave shall mention the basis for the request, as referred to in section 3, as well as the reasons for which the applicant considers that such a basis exists. In addition, the decision of the Court of Appeal which the applicant wishes to appeal shall be indicated. (2) The following shall be indicated in the appeal: (1) in what respects a change of the decision of the Court of Appeal is requested; (2) what changes of the judgment of the Court of Appeal are requested; and (3) the grounds for the requested changes. (3) The letter of appeal shall also indicate the name, occupation and domicile of the applicant, as well as his or her postal address, or that of his or her attorney, to which the notifications in the case may be sent. If the postal address changes, notice of the new address shall be given in writing to the registry of the Supreme Court. The letter of appeal shall be signed by the applicant or, if he or she did not prepared it, by the person who prepared it. The person who drew up the letter of appeal shall also indicate his or her occupation and domicile.
Section 7 (104/1979) (1) The appellant may not refer to circumstances and evidence other than that which had been presented to the court of first instance or the Court of Appeal, unless the appellant can establish a probability that he or she could not have referred to the circumstance or evidence in a lower court or that he or she otherwise had justified cause not to do so. (2) If the appellant wants to present new evidence in support of the appeal, he or she shall indicate the evidence and what he or she intends to prove with and for what reason the evidence has not been presented earlier.
Section 8 (104/1979) (1) If a letter of appeal to be delivered to the registry of the Court of Appeal has arrived in time at the Supreme Court and there is reason to assume that its delivery to the Supreme Court is the result of an error, the party shall not for this reason forfeit his or her right to be heard. The letter shall be sent without delay from the Supreme Court to the registry of the Court of Appeal. (2) The Court of Appeal shall forward the letter of appeal and its annexes to the Supreme Court. At the same time the dossier in the case and a copy of the judgment of the Court of Appeal shall be sent to the Supreme Court.
Section 9 (104/1979) (1) If a request for leave to appeal or an appeal delivered in time has not been prepared in the manner provided or if the documents to which the applicant refers have not been annexed to it, the Supreme Court shall exhort the applicant to remedy the deficiency before a deadline set by the Supreme Court, unless the supplementation is unnecessary with regard to the hearing of the case. (2) For a special reason, an applicant whose request for leave to appeal or appeal is incomplete even after having been supplemented in the manner referred to in subsection 1 may be reserved a new opportunity to supplement it. (3) If the exhortation is not heeded and if the letter of appeal is so incomplete that it is unsuitable as the basis for deciding the case, the leave for appeal shall be dismissed without considering the merits.
Section 10 (104/1979) The Supreme Court shall, if necessary, request a written response to the appeal from the opposing party. If leave to appeal is granted, a response shall always be requested from the opposing party, unless this has already been done in connection with the hearing of the request for leave to appeal.
Section 11 (104/1979) (1) The following shall be indicated in the response to the appeal: (1) the case to which the response pertains; (2) the opinion of the respondent of the claims of the appellant and the grounds thereto; and (3) the circumstances and evidence to which the respondent wishes to refer. (2) The response shall also indicate the name, occupation and domicile of the respondent, as well as his or her postal address, or that of his or her representative, to which the notifications in the case can be sent. If the postal address changes, notice of the new address shall be given in writing to the registry of the Supreme Court. The response shall be signed by the respondent or, if he or she did not prepared it, by the person who prepared it. The person who drew up the response shall also indicate his or her occupation and domicile. (3) Also a copy of the response and the annexed documents shall be supplied. The copies shall be sent from the Supreme Court to the appellant by post.
Section 12 (104/1979) (1) The provisions of section 7 apply to the respondent. (2) The Supreme Court may, if necessary, reserve the respondent an opportunity to supplement the response before a deadline.
Appeal in a case heard by the Court of Appeal as the court of first instance
Section 13 (104/1979) (1) Appeal instructions shall be annexed to the decision of the Court of Appeal, indicating how a person dissatisfied with the decision is to proceed in order to have the appeal heard by the Supreme Court and how to respond to an appeal. (2) The deadline for filing an appeal is 30 days from when the decision of the Court of Appeal was handed down or made available to the parties. (666/2005) (3) The provisions of section 5, subsection 2 and 3 and section 6, subsection 2 and 3 apply correspondingly to the lodging and contents of an appeal. (666/2005)
Section 14 (666/2005) (1) The provisions in section 8, subsection 1 apply correspondingly to the delivery of the letter of appeal directly to the Supreme Court. (2) The Court of Appeal shall without delay deliver the letter of appeal with its annexes to the Supreme Court. At the same time the dossier in the case and a copy of the judgment of the Court of Appeal shall be sent to the Supreme Court.
Section 15 (666/2005) (1) The party opposing the appellant shall be exhorted to present a written response to the appeal within the deadline set by the Supreme Court. In connection with the exhortation, service of the appeal and the attached documents shall be made. In addition the Supreme Court may order what issues should be addressed in particular in the response. The provisions of section 11 apply to the submission of the response. (2) No response shall be requested if the appeal is dismissed without considering its merit or if it is rejected as obviously ill-founded.
Section 16 (104/1979) The provisions in sections 8 and 12 apply correspondingly to the supplementation of the appeal and the response.
Section 17 (104/1979) If the appeal has been supplemented on the exhortation of the Supreme Court and the contents of the supplement may affect the decision in the case, the Supreme Court shall request a response from the opposing party.
Appeal procedure in the Supreme Court
Section 18 (104/1979) For a special reason, the Supreme Court may take into consideration an additional account which a party has delivered to the Supreme Court after the deadline, unless its presentation is prohibited under section 7 or 12.
Section 19 (104/1979) If the Supreme Court takes into consideration an additional account referred to in section 18 or if the Supreme Court on its own motion has obtained an account which may affect the decision in the case, the Supreme Court shall request a written explanation from the party in question, unless this is manifestly unnecessary.
Section 20 (104/1979) (1) Where necessary, the Supreme Court shall hold an oral hearing where the parties, witnesses and expert witnesses may be heard and other information admitted. The oral hearing may be restricted to a part of the case on appeal. (2) The parties shall be notified of the purpose for which the oral hearing is being held. (666/2005)
Section 21 (104/1979) (1) The parties may be invited to the oral hearing under threat that the case may be heard and decided regardless of their absence. However, the provisions in Chapter 12 of this Code and in Chapter 8 of the Criminal Procedure Act on the obligation of a party to appear in the continued hearing of the case apply to a party
whose hearing in person is deemed necessary by the Supreme Court. In the invitation, the party shall be notified of the threat under which he or she is to appear in the oral hearing. (690/1997) (2) If a party who has been obliged to appear under threat of a fine is absent or a person who has been ordered brought to the court cannot be found or the invitation to the oral hearing cannot be served on the party, the case may, where necessary, be decided regardless of the absence of the party. In this event, the threat of a fine shall not be ordered enforceable.
Section 21a (666/2005) The case shall be decided on the basis of the written trial documents, unless an oral hearing is held in the case. If an oral hearing is held, also the documentation presented in it shall be taken into consideration.
Supplementary provisions
Section 22 (472/1986) A decision of a Court of Appeal for which leave to appeal is required shall be enforced in the manner provided for the enforcement of a final judgment. The right of the applicant to withdraw the amount recovered through enforcement is provided in Chapter 6, section 1, subsection 2 of the Enforcement Act.
Section 23 (104/1979) Where necessary, the Supreme Court may order, before deciding a case on appeal, that the decision of the Court of Appeal is not to be enforced for the time being or its enforcement is to be stayed.
Section 24 (104/1998) (1) An invitation to an oral hearing shall be served on the recipient in the same way as provided in Chapter 26, section 28 regarding an invitation to the main hearing at the Court of Appeal. (666/2005) (2) An exhortation to present a response or a written account as well as an exhortation to supplement a request for leave to appeal, an appeal or a response may be sent by post to the address last supplied by the party, unless another method of service is deemed necessary.
[section 25 has been repealed.]
Section 26 (104/1979) A judgment of the Supreme Court may be prepared without including a recital and it may be annexed to the decision of the Court of Appeal.
Section 27 (104/1979) A judgment and decision of the Supreme Court shall be dated on the day from which it is available to the parties. However, a decision by which a request for leave to appeal is rejected or dismissed without considering the merits may be dated on the day it was presented by the referendary, as provided in the Rules of Procedure of the Supreme Court. It may be provided in the Rules of Procedure that also a decision which is to be annexed to a letter of appeal may be dated on the day it was presented, as may be a decision by which a case has not been finally decided or of which notice is given only by letter.
Chapter 30a – Appeal for a precedent (650/2010)
Section 1 (650/2011) (1) A decision of the District Court may be appealed to the Supreme Court instead of to the Court of Appeal (appeal for a precedent) if the Supreme Court grants leave for appeal. (2) Appeal for a precedent is not allowed if the party opposing the appellant has not consented in writing or orally to this at the District Court. Consent may be withdrawn by notifying the District Court of this revocation within the period of time set for declaring intent to appeal.
Section 2 (650/2010) The Supreme Court may grant leave for an appeal for a precedent only if, in view of the application of the law in other similar cases or of the uniformity of legal praxis it is important to submit the matter for a decision by the Supreme Court. If leave for appeal is not granted, the decision of the District Court remains final.
Section 3 (650/2010) (1) An appellant who wants to appeal for a precedent shall state this when declaring his or her intent to appeal and shall at the same time present the consent of the opposing party referred to in section 1(2). If no consent has been given or it has been lawfully withdrawn, the declaration of intent to appeal shall be accepted as the notice referred to in Chapter 25, section 5. (2) The appellant and the opposing party of the appellant shall be notified immediately of acceptance of the declaration of intent to appeal for a precedent, and of what proceedings are to be followed in the appeal.
Section 4 (650/2010) (1) If the declaration to appeal is not accepted, this may be subjected to an extraordinary appeal to the Supreme Court. The letter of extraordinary appeal shall be delivered to the registry of the District Court within thirty days of the date on which the decision of the District Court was handed down or main available to the parties. If the Supreme Court deems that the declaration of intent to appeal had been done lawfully, it shall if necessary set a new period for appeal. (2) If the declaration of intent to appeal for a precedent is accepted, an opposing party who is of the view that he or she has not consented to the appeal for a precedent may file an extraordinary appeal to the Supreme Court regarding the acceptance. The letter of extraordinary appeal shall be delivered to the registry of the District Court within the period provided in subsection 1. If the Supreme Court deems that the consent had not been given lawfully, the matter shall be returned to the District Court for the issuing of a new decision on the acceptance of the declaration of intent to appeal.
Section 5 (650/2010) The opposing party of the appellant may appeal the decision of the District Court in accordance with Chapter 25, section 14a if the Supreme Court grants him or her leave for appeal for a precedent on the basis of section 2 of the present Chapter. The document of counter-appeal shall lapse if the Supreme Court does not grant the appellant leave for appeal for a precedent.
Section 6 (650/2010) (1) In addition, what is provided in Chapter 25 on appeal from the District Court to the Court of Appeal, and in Chapter 30 on appeal from the Court of Appeal to the Supreme Court where the Court of Appeal has decided a matter as the appellant level, shall apply where appropriate in the appeal referred to in the present Chapter. (2) The period for appeal for a precedent is thirty days from the date on which the decision of the District Court was handed down or made available to the parties. The appeal document addressed to the Supreme Court shall be delivered to the registry of the District Court.
Chapter 31 — Extraordinary channels of appeal (109/1960)
Complaint
Section 1 (109/1960) (1) On the basis of a complaint on the basis of procedural fault, a final judgment may be annulled: (1) if the court had no quorum or if the case had been taken up for consideration of the merits even though there was a circumstance on the basis of which the court should have dismissed the case on its own motion without considering the merits; (2) if an absent person who had not been summoned is convicted or if a person who had not been heard otherwise suffers inconvenience on the basis of the judgment; (3) if the judgment is so confused or defective that it is not apparent from the judgment what has been decided in the case; or (4) if another procedural error has occurred in the proceedings which is found or can be assumed to have essentially influenced the result of the case. (2) Deciding the main claim in a court that does not have territorial jurisdiction is not a basis referred to in subsection 1 to annul a final judgment. (135/2009)
Section 2 (109/1960) (1) If a person wants to file a complaint on the basis of procedural fault, he or she shall deliver the letter of complaint to the proper Court of Appeal or, if it pertains to a judgment of a Court of Appeal or the Supreme Court, to the Supreme Court. (2) If the complaint is based on the circumstances mentioned in section 1(1) or (4), the complaint shall be filed within six months of the date when the judgment became final. In the case referred to in section 1(2), the period shall be calculated from when the person filing the complaint received notice of the judgment. (3) If a law enforcement or supervisory body competent in the supervision of international human rights obligations notes a procedural error in the consideration of a case, a complaint may regardless of subsection 2 be made within six months of the date when the final judgment of the supervisory body in question was given. (666/2005)
Section 3 (109/1960) (1) The letter of complaint shall indicate the grounds for the complaint as well as the evidence on which the complaint rests. The judgment against which the complaint is filed, as well as the written evidence to which reference is made shall be
annexed to the letter. (2) Chapter 15, section 1(4) provides for the obligation to use an attorney or counsel. The complainant shall be reserved an opportunity to obtain the services of an attorney or counsel who fulfils the requirements, unless this is manifestly unnecessary. (718/2011)
Section 4 (109/1960) (1) If the judgment against which the complaint is filed is not annexed to the letter of complaint or if the letter is so deficient that the case cannot be decided on its basis, the complainant shall be exhorted to remedy the deficiency before a deadline, under threat that otherwise the complaint will be dismissed without considering its merit. The exhortation may be sent by post to the address supplied by the complainant. (104/1979) (2) If the complaint is not immediately dismissed without considering its merit or dismissed as manifestly ill-founded, a written response shall be requested from the opposing party or from another person whose right is affected by the complaint, unless this is manifestly unnecessary. If necessary, also a statement or account of the judge in question shall be requested. (3) Where necessary, it may be ordered before the case is finally decided that the judgment is not to be enforced for the time being or its enforcement is to be stayed for the duration of the proceedings in the Supreme Court.
Section 5 (104/1979) If further information is deemed necessary before the case can be decided, the court shall undertake measures to obtain the necessary information. The provisions on an oral hearing in the Court of Appeal and in the Supreme Court in other cases apply to the holding of an oral hearing in case of a complaint.
Section 6 (109/1960) If it is found that a procedural fault has occurred, the judgment shall be annulled in full or for the part necessary and, if the case is to be retried, it shall be returned to the court where the procedural fault had occurred. In this event, the Supreme Court shall also order the deadline and manner for the bringing of the case to a retrial.
Reversal of a final judgment
Section 7 (109/1960) (1) A final judgment in a civil case may be reversed: (1) if a member or official of the court or a representative or counsel of a party has, in connection with the case, been guilty of criminal conduct that may be assumed to have influenced the result of the case; (2) if a document that has been used as evidence was false or its contents did not accord with the truth and the person who submitted the document was aware of this, or if a party heard under an affirmation of truth or a witness or expert witness has deliberately given a false statement and it may be assumed that the document or the statement has influenced the result;
[paragraph 2 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows: (2) if a document that has been used as evidence was false or its contents did
not accord with the truth and the person who submitted the document was aware of this, or if a witness or expert witness has deliberately given a false statement and it may be assumed that the document or the statement has influenced the result; (732/2015)]
(3) if reference is made to a circumstance or piece of evidence that has not been presented earlier, and its presentation would probably have led to a different result; or (4) if the judgment is manifestly based on misapplication of the law. (2) A judgment shall not be reversed on the grounds referred to in subsection 1(3), unless the party can establish a probability that he or she could not have referred to the fact or piece of evidence in the court that gave the judgment or on appeal, or that he or she has had another justified reason not to do so.
Section 8 (109/1960) A final judgment in a criminal case may be reversed to the benefit of the defendant: (1) if a member or official of the court, the prosecutor or a representative or counsel of a party has, in connection with the case, been guilty of criminal conduct that may be assumed to have influenced the result of the case; (2) if a document that has been used as evidence was false or its contents did not accord with the truth and the person who submitted the document was aware of this, or if a party heard under an affirmation of truth or a witness or expert witness has deliberately given a false statement and it may be assumed that the document or the statement has influenced the result;
[paragraph 2 has been amended as of 1 January 2016 to read as follows: (2) if a document that has been used as evidence was false or its contents did not accord with the truth and the person who submitted the document was aware of this, or if a witness or expert witness has deliberately given a false statement and it may be assumed that the document or the statement has influenced the result; (732/2015)]
(3) if reference is made to a fact or piece of evidence that has not been presented previously, and its presentation would probably have led to the acquittal of the defendant or to the application of less severe penal provisions to the offence, or there are compelling reasons, with consideration to what is referred to here and to what otherwise is found, to reconsider the question of whether or not the defendant had committed the offence for which he or she has been convicted; or (4) if the judgment is manifestly based on misapplication of the law.
Section 8a (360/2003) A final judgment on a confiscatory sanction in a criminal case may be reversed to the benefit of the defendant: (1) if the conditions referred to in section 8(1), (2) or (4) exist; (2) if reference is made to a fact or piece of evidence that had not been presented previously, and its presentation would probably have led to rejection of the request for confiscation or to the imposition of an essentially lighter confiscatory sanction, or there are otherwise compelling reasons,
with consideration to what is referred to here and to what otherwise is found, to reconsider the question of the confiscatory sanction. (3) if the charge for the offence on the basis of which the confiscatory sanction was imposed has subsequently been rejected as unproven, or otherwise as a result of the rejection of the charges there would not have been grounds for imposing the confiscatory sanction.
Section 9 (109/1960) (1) A final judgment in a criminal case may be reversed to the detriment of the defendant: (1) if the circumstances referred to in section 8(1) or (2) exist and can be assumed to have influenced the acquittal of the defendant or the fact that he or she has been sentenced in accordance with essentially less severe penal provisions than what should have been applied; or (2) if the case relates to an offence which, in accordance to the normal penalty scale, may be punished by more than two years of imprisonment or which may result in dismissal from office, and reference is made to a fact or a piece of evidence which has not been presented previously and its presentation would probably have led to the conviction of the defendant for the offence or to the application of essentially more severe penal provisions. (622/1974) (2) The judgment may not be reversed on the grounds referred to in subsection 1(2), unless a probability is established that the party could not have referred to the fact or piece of evidence before the court which gave the judgment or on appeal, or that he or she had another justified reason not to do so.
Section 9a (755/1997) A final judgment in a criminal case may be reversed also if, in the sentencing, another sentence has been taken into account as provided in Chapter 7, section 6 of the Criminal Code, and the latter sentence has thereafter been annulled or the underlying charge has been fully or partially dismissed, or the sentence has undergone another essential alteration.
Section 9b (1290/2003) (1) A final judgment in a criminal case may be reversed also if Finland has requested the extradition of a person for enforcement of a joint sentence of imprisonment imposed under Chapter 7 of the Criminal Code, and the extradition is not possible on the basis of all of the offences which resulted in the joint sentence of imprisonment, or if the request for extradition has been rejected in respect of one of the offences. In such an event the Supreme Court shall impose a sentence separately for those offences on the basis of which extradition is possible or for which the request is granted, and for the other offences. The sentences thus imposed may not together be greater than the original joint sentence of imprisonment. (2) In addition a final judgment in a criminal case may be reversed if a request for the enforcement of a combined sentence of imprisonment imposed in Finland is sent to another Member State of the European Union, and transfer of enforcement is not possible for all the offences resulting in the combined sentence of imprisonment or the request for enforcement is refused in respect of an offence. In such a case the Supreme Court shall determine the sentence separately for the offences for which the transfer of enforcement is possible or the request is granted, and for the other offences. The sentences thus imposed may not be more severe
than the original combined sentence of imprisonment. (1173/2011)
Section 9c (1290/2003) (1) A final judgment on a confiscatory sanction in a criminal case may be reversed to the detriment of the respondent: (1) if the circumstances referred to in section 8(1) or 8(2) exist and can be assumed to have influenced the fact that a confiscatory measure had not been imposed or that it had been imposed essentially more lightly than how it should have been imposed; or (2) if reference is made to a fact or a piece of evidence that had not been presented previously, and its presentation would probably have led to the imposition of a confiscatory measure or to the imposition of an essentially more severe confiscatory sanction. (2) The judgment may not be reversed on the grounds referred to in subsection 1(2), unless a probability is established that the party could not have referred to the fact or piece of evidence before the court which gave the judgment or on appeal, or that he or she had another justified reason not to do so.
Section 10 (109/1960) (1) A request for the reversal of a judgment in a civil case and to the detriment of the defendant in a criminal case or in the case referred to in section 9c to the detriment of the respondent in a criminal case shall be made within one year of the date on which the requester became aware of the circumstance upon which the request is based or, if the request is based on the criminal conduct of another, on the date on which the pertinent judgment became final. However, the period referred to above shall not be calculated from a date earlier than when the judgment whose reversal is requested became final. If the request in a civil case is based on the circumstance referred to in section 7, subsection 1(4), the period shall be calculated from when the judgment became final. (1290/2003) (2) A request for the reversal of a judgment in a civil case may no longer be made after five years have passed from the time when the judgment became final, unless compelling reasons are presented in support of the request.
Section 11 (109/1960) If a person has been treated in a trial as someone else or under a false name, the final judgment may be reversed in order to rectify the error without regard to a time limit. In this event, a judgment in a criminal case may be reversed regardless of the provisions of section 9, and it may also be rectified immediately to the detriment of the defendant, where the error had been due to him or her.
Section 12 (109/1960) (1) A request for the reversal of a final judgment shall be filed with the Supreme Court, subject however to section 14a. (666/2005) (2) The request shall be made in writing, indicating the grounds for the request as well as the evidence on which the request is based. The judgment the reversal of which is requested as well as the written evidence to which reference is made in the request shall be annexed to the request. (3) If the request is based on grounds referred to in section 7, subsection 1(3) or section 9, subsection 1(2), the requester shall state why no reference had been made in the trial to the fact or piece of evidence in question.
Section 13 (109/1960) The provisions in section 3(2) and sections 4 and 5 on a complaint apply, in so far as appropriate, to the hearing of the request.
Section 14 (109/1960) (1) If the request for the reversal of a final judgment is upheld and it is deemed necessary to retry the case, the Supreme Court shall order the deadline, the court and the manner in which the case is to be brought for a retrial. However, the Supreme Court shall have the right to immediately rectify the judgment, if the case is found to be clear and the request does not concern the reversal of a judgment in a criminal case to the detriment of the defendant. (2) If the case is to be retried on the initiative of a party and this party fails to heed what he or she is to do in this respect or fails to appear in court where the first hearing of the case has been ordered to take place, the reversal shall lapse.
Section 14a (666/2005) (1) Notwithstanding the provisions of section 12, reversal of a final judgment shall be requested from the court which gave the judgment in question, if the request concerns: (1) reversal or rectification of the judgment in a criminal case on the grounds that a person has been treated as someone else or under a false name; (2) annulment of a sanction imposed for absence, due to the existence of a lawful excuse; or (3) reversal or rectification of the judgment pursuant to section 9a. (2) If the request referred to in subsection 1 is admitted, the court may at the same time rectify the judgment. (3) In addition to what is provided in section 3 – 5, the provisions in Chapter 8 on the consideration of non-contentious civil cases apply as appropriate in the hearing of the request by the District Court.
Section 15 (360/2003) If a claim for damages or another claim under private law is presented in a criminal case, the provisions on the reversal of a judgment in a civil claim apply in this respect to the issue of the reversal of the judgment. If the judgment is reversed in respect of the charge or a confiscatory sanction, the judgment may, regardless of what has been provided above, be reversed also in respect of a claim under private law
Section 16 (109/1960) The provisions above in this Chapter on a final judgment apply correspondingly to a legal decision that is comparable to a final judgment.
Granting a new deadline
Section 17 (109/1960) A person who, due to a valid excuse, was unable to declare his or her intent to appeal, to lodge an appeal, to lodge an appeal against a judgment by default, or to undertake another action in a trial before the deadline, or who otherwise presents compelling reasons in support of his or her application may, on an application, be granted a new deadline.
Section 18 (666/2005) (1) An application for a new deadline shall be made in writing to the Supreme Court within 30 days of the termination of the excuse referred to in section 17 and, at the latest, within one year of the deadline. (2) The application shall be made to the Court of Appeal if the application refers to a new deadline in carrying out a measure in the District Court or appeal of a decision made by the District Court. In other cases the application shall be made to the Supreme Court. The application shall be made to the Supreme Court also when the application refers to a case where a decision of the District Court is appealed directly to the Supreme Court. (3) The provisions in section 3(1) and sections 4 – 5 on a complaint apply, in so far as appropriate, to the application and the hearing thereof. (718/2011)
Chapter 32 — Threat of a fine (556/1999)
Section 1 (556/1999) A threat of a fine which can be imposed by a general court or which is imposed in order to secure the orderly progress of the proceedings, shall be set at a fixed monetary amount, taking due consideration the solvency of the person concerned. For a special reason, the threat of the fine may be enforced at an amount smaller than the originally set amount.