Decree on the Right to Employees’ Inventions 10.6.1988/527
(Unofficial translation)
(Amendments up to 2000/1218 included)
Section 1
When the rights to an invention made by an employee have under the Act on the Right to Employees’ Inventions (656/1967), below the ‘Employee Inventions Act’, been transferred to the employer and the employer intends to apply for a patent for the invention, the employee shall sign an assignment concerning the transfer of rights and any other documents that may be required in the patenting process, except where the employee considers that the rights to his invention have not passed to the employer.
The signing of the documents referred to in the first paragraph shall not affect the amount of the compensation to be paid to the employee.
Section 2
The employee is entitled to the reasonable compensation referred to in section 7(1) of the Employee Inventions Act when the employer under the Act assumes rights in the invention.
If the employer and the employee agree upon transferring the rights back to the employee, such returning of rights shall be taken into account as a factor lowering the amount of the compensation.
Section 3
The value of the invention within the meaning of section 2(2) of the Employee Inventions Act refers to the economic value of the invention. In assessing the value, the total economic contribution of the invention shall be taken into account, even in the case where the invention only constitutes a part of a larger entity. Furthermore, both the value of the invention in the use of the employer or an enterprise belonging to the same group as this and the benefit derived from the transfer of rights shall be taken into account.
The value of the invention shall be determined on the basis of the measurable economic benefit, such as the savings in material, labour or energy costs produced by the invention, derived by the employer from bringing the invention into use. The benefit is calculated by subtracting from the proceeds resulting from bringing the invention into use such investment, research, experimenting, patenting and other costs arisen after the submitting of an invention report which have been necessary for rendering the invention fit for use or sale.
If, because of the nature and mode of use of the invention or for other special reason, the basis for determining the value of the invention stated in the second paragraph is not applicable, the value is to be determined through comparison to licensing agreements. The value of the invention shall in such case be determined on the basis of the licensing fee by which the employer could acquire the right to a corresponding free invention. Where rights to an invention are assigned by a licensing agreement, the net proceeds in accordance with the agreement shall be taken to be the value of the invention. Where anything else, such as know-how, is sold by the licensing agreement in addition to the rights to the invention, the value of the other elements included in the sale shall be subtracted from the price in determining the value of the invention.
If the bases for determination stated in the second and third paragraphs cannot be applied, the value of the invention shall be determined by assessing.
Section 4
The scope of the right acquired by the employer stated in section 7(2) of the Employee Inventions Act comprises the rights the employer has assumed in the invention under section 4 of the Act.
Section 5
In assessing the contribution to the making of the invention of the terms in the employment contract and other circumstances relating to the employment referred to in section 7(2) of the Employee Inventions Act, attention shall be paid to the way the task has been defined and solved, to such aspects as how the technology and facilities provided by the employer have been utilized, as well as to the position of the inventor and his terms of employment and duties in the service of the employer.
Section 6
A reasonable compensation constitutes a part of the value of the invention which shall be determined by taking into account the factors stated in sections 4 and 5 above.
Section 7
The reasonable compensation shall be determined so that it consists in part of a lump-sum and in part of a compensation in the form of royalties.
The compensation can nevertheless be determined in the form of a lump sum where the invention is of minor economic significance, the invention remains unused or other special reasons thereto exist. The compensation can be determined in the form of a lump sum also in cases where the making of the invention clearly has belonged to the duties proper of the employee and the invention is of minor value, or where no such selling price can be specified from which the royalty could be calculated.
Section 8
The royalty-form compensation referred to in section 7 above shall be determined as a percentage of the price of the products in accordance with the invention or of the price of the products manufactured by a process according to the invention. If the product constitutes only a part of the entire product to be marketed, the royalty can be determined as a percentage of the price of the product as a whole, but in fixing its size attention shall be paid to the contribution made by the invention.
Royalties shall be paid for the period of time the invention is being exploited, but not for more than 20 years.
Section 9
This Decree enters into force on 1 October 1988.
Asetus oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin 10.6.1988/527
Kauppa ja teollisuusministerin esittelystä säädetään oikeudesta työntekijän tekemiin
keksintöihin 29 päivänä joulukuuta 1967 annetun lain (656/67) 13 §:n nojalla:
1 §
Kun oikeudet työntekijän tekemään keksintöön ovat oikeudesta työntekijän tekemiin
keksintöihin annetun lain (656/67), jäljempänä työsuhdekeksintölaki, mukaisesti siirtyneet
työnantajalle ja tämä aikoo hakea keksintöön patenttia, tulee työntekijän allekirjoittaa
oikeuksien siirtoa koskeva siirtokirja sekä mahdolliset muut keksinnön patentoimiseen
tarvittavat asiakirjat, paitsi milloin työntekijä katsoo, etteivät oikeudet hänen tekemäänsä
keksintöön ole siirtyneet työnantajalle.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen asiakirjojen allekirjoittaminen ei vaikuta keksinnöstä
työntekijälle suoritettavan korvauksen määrään.
2 §
Työsuhdekeksintölain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kohtuulliseen korvaukseen työntekijä
on oikeutettu, kun työnantaja lain nojalla ottaa oikeuksia keksintöön.
Jos työnantaja ja työntekijä sopivat oikeuksien luovuttamisesta takaisin työntekijälle, on
oikeuksien palauttaminen otettava huomioon korvausta alentavana tekijänä.
3 §
Työsuhdekeksintölain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetaan keksinnön arvolla keksinnön
taloudellista arvoa. Arvoa määritettäessä on otettava huomioon taloudellinen
kokonaisvaikutus myös silloin, kun keksintö muodostaa vain osan suurempaa kokonaisuutta.
Niin ikään on otettava huomioon sekä keksinnön arvo työnantajan ja tämän kanssa samaan
konserniin kuuluvan yrityksen omassa käytössä että oikeuksien luovuttamisesta saatu hyöty.
(21.12.2000/1218)
Keksinnön arvo määritetään sen mitattavan taloudellisen hyödyn perusteella, joka
työnantajalle tulee keksinnön käyttöön ottamisesta, kuten keksinnön tuottamasta raakaaine,
työvoima tai energiansäästöstä. Hyöty lasketaan vähentämällä keksinnön käyttöön
ottamisesta aiheutuneesta tuotosta keksintöilmoituksen jälkeen aiheutuneet sellaiset
investointi, tutkimus, kokeilu, patentoimis ja muut kustannukset, jotka ovat olleet
välttämättömiä keksinnön käyttö tai myyntikuntoon saattamiseksi.
Jos keksinnön laadusta ja käyttötavasta johtuen tai muusta erityisestä syystä 2 momentissa
mainittu keksinnön arvon määrittämisperuste ei ole sovelias, määritetään arvo
lisenssisopimuksiin vertaamalla. Keksinnön arvo määritetään tällöin sen lisenssimaksun
perusteella, jolla työnantaja voisi hankkia oikeuden vastaavaan vapaaseen keksintöön.
Lisenssisopimuksella oikeuksia keksintöön luovutettaessa keksinnön arvona pidetään
sopimuksen mukaista nettotuloa. Mikäli lisenssisopimuksella myydään myös muuta kuin
oikeuksia keksintöön, kuten taitotietoa, on muiden kauppaan sisältyvien tekijöiden osuus
vähennettävä hinnasta keksinnön arvoa määritettäessä.
Jos 2 tai 3 momentissa mainittuja määrittämisperusteita ei voida käyttää, keksinnön arvo
määritetään arvioinnin perusteella.
4 §
Työsuhdekeksintölain 7 §:n 2 momentissa mainittu työnantajan saaman oikeuden laajuus
käsittää ne oikeudet, jotka työnantaja on ottanut keksintöön lain 4 §:n nojalla.
5 §
Arvioitaessa työsuhdekeksintölain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettujen työsopimuksen ehtojen
ja työsuhteeseen liittyvien muiden seikkojen merkitystä keksinnön syntymiselle, on
kiinnitettävä huomiota siihen, miten tehtävä on asetettu ja ratkaistu, kuten millä tavalla
työnantajan teknologiaa ja laitteita on hyödynnetty, samoin kuin mikä on keksijän asema sekä
hänen työehtonsa ja tehtävänsä työnantajan palveluksessa.
6 §
Kohtuullinen korvaus muodostaa keksinnön arvosta osan, jonka määrittämisessä on otettava
huomioon edellä 4 ja 5 §:ssä mainitut tekijät.
7 §
Kohtuullinen korvaus on määritettävä siten, että se koostuu osaksi kertakorvauksesta ja osaksi
rojaltikorvauksesta.
Keksinnön taloudellisen merkityksen ollessa vähäinen, keksinnön jäädessä käyttämättä tai
muista erityisistä syistä korvaus voidaan kuitenkin määrittää kertakorvauksena. Myös silloin,
kun keksinnön tekeminen selvästi on kuulunut työntekijän varsinaisiin työtehtäviin ja
keksinnön arvo on vähäinen tai kun ei voida yksilöidä sellaista myyntihintaa, josta rojalti
voitaisiin laskea, voidaan korvaus määrittää kertakorvauksena.
8 §
Edellä 7 §:ssä tarkoitettu rojaltikorvaus määritetään prosenttiosuutena keksinnön mukaisten
tuotteiden hinnasta tai keksinnön mukaisella menetelmällä valmistettujen tuotteiden hinnasta.
Tuotteen muodostaessa vain osan markkinoitavasta kokonaistuotteesta rojaltikorvaus voidaan
määrittää prosenttiosuutena koko tuotteen hinnasta, mutta sen suuruutta vahvistettaessa on
kiinnitettävä huomiota keksinnön osuuteen.
Rojaltikorvaus on maksettava siltä ajalta, jona keksintöä hyödynnetään, kuitenkin enintään 20
vuodelta.
9 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1988.
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
21.12.2000/1218:
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001.
Förordning om rätt till arbetstagares uppfinningar 10.6.1988/527
På föredragning av handels och industriministern stadgas med stöd av 13 § lagen den 29 december 1967 om rätt till arbetstagares uppfinningar (656/67):
1 §
Då rätten till en arbetstagares uppfinning övergått till arbetsgivaren i enlighet med lagen om rätt till arbetstagares uppfinningar (656/67), nedan uppfinningslagen, och arbetsgivaren ämnar söka patent på uppfinningen, skall arbetstagaren underteckna en överlåtelsehandling som gäller överföring av rätten samt eventuella andra handlingar som behövs för patentering av uppfinningen, utom i det fall att arbetstagaren anser att rätten till hans uppfinning inte har övergått till arbetsgivaren.
Undertecknandet av de handlingar som avses i 1 mom. påverkar inte beloppet av den ersättning som skall betalas till arbetstagaren för uppfinningen.
2 §
Arbetstagaren är berättigad till den skäliga ersättning, som avses i 7 § 1 mom. uppfinningslagen, då arbetsgivaren med stöd av lagen övertar rätt till uppfinningen.
Om arbetsgivaren och arbetstagaren avtalar att rätten skall överlåtas tillbaka till arbetstagaren, skall återställandet av rätten beaktas som en faktor som sänker ersättningen.
3 §
Med uppfinningens värde enligt 7 § 2 mom. uppfinningslagen avses uppfinningens ekonomiska värde. Då värdet bestäms skall uppfinningens ekonomiska totalverkan beaktas, även då uppfinningen utgör endast en del av en större helhet. Likaså skall såväl uppfinningens värde i arbetsgivarens och ett till samma koncern hörande företags egen användning som nyttan av överlåtelsen av rätten beaktas. (21.12.2000/1218)
En uppfinnings värde bestäms på grundvalen av den mätbara ekonomiska nytta som arbetsgivaren får av att ta i bruk uppfinningen, så som råvaru, arbetskrafts eller energibesparingar till följd av uppfinningen. Nyttan beräknas genom att från avkastningen av uppfinningen avdras sådana efter underrättelsen om uppfinningen uppkomna investerings, forsknings, försöks, patenterings och andra kostnader som varit nödvändiga för att uppfinningen skall fås i användbart eller säljbart skick.
Är den i 2 mom. nämnda grunden för bestämmande av uppfinningens värde till följd av uppfinningens beskaffenhet och användningssätt eller av andra särskilda skäl inte lämplig, bestäms värdet genom en jämförelse med licensavtal. Uppfinningens värde bestäms härvid på grundvalen av den licensavgift med vilken arbetsgivaren kunde förvärva rätt till en motsvarande fri uppfinning. Då rätten till en uppfinning överlåts med licensavtal, anses nettoinkomsten enligt avtalet utgöra uppfinningens värde. Säljs med
licensavtal även annat än rätt till uppfinningen, exempelvis kunnande, skall andelen övriga i köpet ingående faktorer avdras från priset då uppfinningens värde bestäms.
Kan de grunder som nämns i 2 och 3 mom. inte användas, bestäms uppfinningens värde enligt uppskattning.
4 §
Omfattningen av den i 7 § 2 mom. uppfinningslagen nämnda rätt som arbetsgivaren förvärvat innefattar den rätt som arbetsgivaren övertagit med stöd av 4 § uppfinningslagen.
5 §
Vid bedömningen av den betydelse som i 7 § 2 mom. uppfinningslagen avsedda anställningsvillkor och övriga omständigheter i samband med anställningen har haft för uppfinningens tillkomst skall uppmärksamhet fästas vid hur uppgiften har förelagts och lösts, så som på vilket sätt arbetsgivarens teknologi och apparater har utnyttjats, ävensom vilken uppfinnarens ställning samt vilka hans anställningsvillkor och uppgifter är i arbetsgivarens tjänst.
6 §
En skälig ersättning utgör en del av uppfinningens värde, vilken skall bestämmas med beaktande av de omständigheter som nämns i 4 och 5 §§.
7 §
Den skäliga ersättningen skall bestämmas så, att den består dels av en engångsersättning, dels av en royaltyersättning.
Ersättningen kan dock bestämmas som en engångsersättning då uppfinningens ekonomiska betydelse är ringa, då uppfinningen blir outnyttjad eller av andra särskilda skäl. Även då det klart har hört till arbetstagarens egentliga arbetsuppgifter att göra uppfinningen, och uppfinningens värde är ringa, eller då det inte är möjligt att ange ett sådant försäljningspris på vilket royalty kunde beräknas, kan ersättningen bestämmas som en engångsersättning.
8 §
Den royaltyersättning som avses i 7 § bestäms som en procentandel av priset på alstren av uppfinningen eller priset på de alster som tillverkats i enlighet med den metod uppfinningen avser. Om alstret utgör endast en del av det totala alster som skall marknadsföras, kan royaltyersättningen bestämmas som en procentandel av priset på hela alstret, men vid fastställandet av dess storlek skall uppmärksamhet fästas vid uppfinningens andel.
Royaltyersättningen skall betalas för den tid uppfinningen utnyttjas, dock för högst 20 år.
9 §
Denna förordning träder i kraft den 1 oktober 1988.
Ikraftträdelsestadganden:
21.12.2000/1218:
Denna förordning träder i kraft den 1 januari 2001.