Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin 19.5.2006/369
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Lain soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan suomalaisten korkeakoulujen palveluksessa olevien henkilöiden
palvelussuhteessaan tekemiin, Suomessa patentilla suojattavissa oleviin keksintöihin.
Tätä lakia sovelletaan myös Suomen Akatemian tutkimusvirassa olevien henkilöiden
suomalaisissa korkeakouluissa tekemiin, Suomessa patentilla suojattavissa oleviin
keksintöihin.
Jos korkeakoulu ottaa tämän lain nojalla itselleen sellaisen oikeuden keksintöön, että se
rajoittaa keksijän oikeutta hakea siihen patenttia, pidetään keksintöä Suomessa patentilla
suojattavissa olevana keksintönä, jollei korkeakoulu esitä todennäköisiä syitä, joiden mukaan
patentin myöntämiselle olisi esteitä.
2 §
Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on edistää suomalaisissa korkeakouluissa syntyneiden keksintöjen
tunnistamista, suojaamista ja hyödyntämistä keksijän, korkeakoulujen ja yhteiskunnan
kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.
3 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) korkeakouluilla yliopistolain (645/1997) 1 §:ssä mainittuja yliopistoja, puolustusvoimista
annetun lain (402/1974) 4 §:ssä mainittua Maanpuolustuskorkeakoulua,
ammattikorkeakoululaissa (351/2003) tarkoitettuja ammattikorkeakouluja sekä
korkeakoulujen alaisia tai yhteisiä erillislaitoksia;
2) avoimella tutkimuksella tutkimusta, joka
a) tehdään palvelussuhteessa korkeakoulujen tutkimustehtävien täyttämiseksi ilman
korkeakoulujen ulkopuolista rahoitusta ja ilman, että tutkimukseen osallistuu korkeakoulujen
ulkopuolisia sopimuskumppaneita;
b) toteutetaan ulkopuolisen tahon rahoittamana, mutta johon ei sisälly muita kuin tulosten
julkaisemista koskevia määräyksiä; tai
c) täyttäisi sopimustutkimuksen edellytykset, mutta josta korkeakoulu ja
tutkimusyhteistyökumppani ovat ennen tutkimuksen alkua nimenomaisesti sopineet, että
tutkimus on avointa tutkimusta;
3) sopimustutkimuksella
a) tutkimusta, joka on valtion maksuperustelain (150/1992) mukaista maksullista
palvelutoimintaa; tai
b) muuta kuin edellä 2 kohdassa tai tämän kohdan aalakohdassa tarkoitettua tutkimusta, jossa
on mukana ainakin yksi korkeakoulujen ulkopuolinen taho joko osatutkimuksen tekijänä,
rahoittajana tai muuna osallistujana ja johon liittyy tutkimuksen tuloksia tai sen
toteuttamistapaa koskevia velvollisuuksia;
4) muissa tilanteissa syntyneellä keksinnöllä tämän lain soveltamisalaan kuuluvaa keksintöä,
joka on syntynyt muuten kuin edellä 2 tai 3 kohdassa tarkoitetussa tutkimuksessa.
L puolustusvoimista 402/1974 on kumottu L:lla puolustusvoimista 551/2007 ja L:lla
Maanpuolustuskorkeakoulusta 1121/2008. YliopistoL 645/1997 on kumottu L:lla
yliopistolain voimaanpanosta 559/2009. Ks. yliopistolaki 558/2009.
4 §
Oikeus keksintöön
Tämän lain soveltamisalaan kuuluvan keksinnön tekijällä on sama oikeus keksintöönsä kuin
muulla keksijällä, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Tämän lain soveltamisalaan
kuuluvan keksinnön tekijällä on oikeus tulla tunnustetuksi keksijänä.
5 §
Keksintöilmoitus
Keksijän on viipymättä tehtävä korkeakoululle keksintöilmoitus, kun hän on tehnyt tämän lain
soveltamisalaan kuuluvan keksinnön. Keksintöilmoitus on tehtävä kirjallisesti, ja keksijän on
siinä ilmoitettava käsityksensä siitä, onko keksintö syntynyt avoimessa tai
sopimustutkimuksessa taikka muussa tilanteessa. Jos keksinnöllä on useampia keksijöitä, on
keksijöiden tehtävä yhteinen keksintöilmoitus.
Keksintöilmoituksen on sisällettävä riittävät tiedot keksinnöstä, jotta korkeakoulu voi arvioida
keksinnön, ja tiedot kaikista keksijöistä. Keksijän on lisäksi annettava pyynnöstä
korkeakoululle muita tarpeellisia tietoja keksinnöstä.
Korkeakoulun on annettava keksijälle kirjallinen ilmoitus tämän lain korkeakoululle
sallimista toimenpiteistä ilman aiheetonta viivästystä ja viimeistään kahden kuukauden
kuluttua siitä, kun korkeakoulu on saanut riittävät tiedot sisältävän keksintöilmoituksen.
Ilmoituksessa on myös mainittava, yhtyykö korkeakoulu keksijän käsitykseen siitä, onko
keksintö syntynyt avoimessa tai sopimustutkimuksessa taikka muussa tilanteessa. Jos keksijän
tekemä keksintöilmoitus ei täytä 1 ja 2 momentin mukaisia edellytyksiä, on korkeakoulun
viipymättä ilmoitettava kirjallisesti keksijälle puutteesta.
6 §
Korkeakoulun oikeus keksintöön avoimessa tutkimuksessa
Korkeakoulu voi ottaa itselleen oikeudet avoimessa tutkimuksessa syntyneeseen keksintöön,
jos keksijä ei ole kuuden kuukauden kuluessa 5 §:n 1 momentin mukaisesta ilmoituksesta
julkaissut keksintöä tai ilmoittanut halukkuuttaan itse hyödyntää keksintöään. Ilmoitus
oikeuksien ottamisesta on tehtävä kirjallisesti, ja korkeakoulun on ennen ilmoituksen
antamista tiedusteltava keksijältä, aikooko tämä hyödyntää keksintöään itse.
Jos korkeakoulu jättää 5 §:n 3 momentin mukaisen ilmoituksen antamatta määräajassa, on
korkeakoulun katsottava luopuneen tämän pykälän mukaisesta toissijaisesta oikeudesta
keksintöön.
7 §
Korkeakoulun oikeus keksintöön sopimustutkimuksessa
Korkeakoululla on oikeus ottaa itselleen oikeudet sopimustutkimuksessa syntyviin
keksintöihin kuuden kuukauden kuluessa 5 §:n 1 momentin mukaisesta ilmoituksesta.
Ilmoitus oikeuksien ottamisesta on tehtävä kirjallisesti.
Jos korkeakoulu jättää 5 §:n 3 momentin mukaisen ilmoituksen antamatta määräajassa, on
korkeakoulun katsottava luopuneen tämän pykälän mukaisesta oikeudesta keksintöön.
Kun korkeakoulu on tämän pykälän nojalla ottanut itselleen oikeudet keksintöön, keksijän on
korkeakoulun vaatimuksesta viipymättä allekirjoitettava keksintöä koskeva siirtokirja sekä
muut tarvittavat asiakirjat.
8 §
Korkeakoulun oikeudet keksintöön muissa tilanteissa
Korkeakoululla on etuoikeus neuvotella keksijän kanssa keksintöön kohdistuvista oikeuksista,
jos tämän lain soveltamisalaan kuuluva keksintö on syntynyt 3 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla
tavalla.
Jos 1 momentissa tarkoitettu keksintö on korkeakoulun toiminnan kannalta tarpeellinen, on
korkeakoululla 1 momentissa mainitun etuoikeuden lisäksi oikeus saada kohtuullista
korvausta vastaan käyttöoikeus keksintöön.
9 §
Korvaukset
Kun korkeakoulu on 6–8 §:ssä tarkoitetulla tavalla ottanut oikeudet tässä laissa tarkoitettuun
keksintöön, keksijällä on oikeus saada keksinnöstä kohtuullinen korvaus. Ennen keksinnön
syntymistä laadittu sopimusehto, jolla keksijä luopuu oikeudestaan kohtuulliseen
korvaukseen, on mitätön.
Korvauksen suuruutta laskettaessa on otettava huomioon keksinnön syntyyn vaikuttaneet
olosuhteet sekä korkeakoulun keksinnöstä saamat tuotot.
Korkeakoulun on annettava keksijälle korvauksen määrittämiseksi tarvittavat tiedot.
10 §
Korvauksen sovittelu ja korvauksen vanhentuminen
Sen estämättä, mitä sopimuksella, päätöksellä tai tuomiolla on määrätty 9 §:ssä tarkoitetusta
korvauksesta, oikeus voi määrätä korvauksesta toisin, mikäli olennaisesti muuttuneet
olosuhteet antavat siihen aihetta. Keksijää ei kuitenkaan voida velvoittaa palauttamaan jo
suoritettua korvausta.
Tässä laissa tarkoitettuun keksintöön perustuvasta oikeudesta tehdyn sopimuksen
kohtuuttoman ehdon sovittelusta on voimassa, mitä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista
annetussa laissa (228/1929) säädetään.
Jollei korvauskannetta ole pantu vireille kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun korkeakoulu
on ilmoittanut ottavansa oikeuden keksintöön, kanneoikeus on menetetty. Jos keksintöön on
haettu patenttia, kanne voidaan kuitenkin aina panna vireille vuoden kuluessa patentin
myöntämisestä.
11 §
Tutkimustulosten julkistaminen
Jollei toisin sovita, ei keksijä saa julkistaa tutkimustuloksia keksinnön suojaamisen tai muun
hyödyntämisen vaarantavalla tavalla, jos korkeakoulu voi 7 §:n mukaisesti ottaa itselleen
oikeudet keksintöön. Ennen kuin 7 §:n 1 momentissa säädetty määräaika on päättynyt, keksijä
ei saa jättää sopimustutkimuksessa syntynyttä keksintöä koskevaa patenttihakemusta tai
muuten määrätä keksinnöstä, ellei korkeakoulu kirjallisesti ilmoita keksijälle, että
korkeakoulu ei tule ottamaan oikeuksia keksintöön tai anna keksijälle lupaa patentoida
keksintönsä.
Korkeakoulun on pidettävä salassa sille annetut keksintöön liittyvät tiedot, kunnes keksintö on
riittävällä tavalla suojattu eikä salassapidolle ole muita erityisiä syitä.
Edellä 2 momentissa säädetyn estämättä korkeakoulu voi antaa keksintöä koskevia tietoja
tutkimusyhteistyön osapuolille, jos tutkimusta koskevissa sopimuksissa on sovittu tulosten
hyödyntämisestä, siirtymisestä tai tiedoksisaannista, tai muille tahoille, jos tietojen antaminen
on keksinnön hyödyntämisen vuoksi tarpeellista. Korkeakoulun on tällöin huolehdittava siitä,
ettei tietojen antamisella vaaranneta keksinnön suojaamista, hyödyntämistä tai keksijän
tieteellisen julkaisuoikeuden ensisijaisuutta.
12 §
Todistustaakan jako
Korkeakoulun on osoitettava, että sillä on oikeus 6–8 §:ssä tarkoitetulla tavalla ottaa itselleen
oikeudet keksintöön.
Edellä 1 momentissa säädetyn estämättä keksijän on annettava selvitys keksinnön
syntyolosuhteista, jos keksintö on syntynyt läheisessä yhteydessä
sopimustutkimushankkeeseen. Jos keksintö on syntynyt aikaisintaan kuuden kuukauden
kuluttua sopimustutkimushankkeen päättymisestä, on keksintö katsottava avoimessa
tutkimuksessa syntyneeksi, jollei korkeakoulu esitä erittäin painavia syitä, joiden mukaan
keksintö on olennaisesti sopimustutkimushankkeeseen perustuva.
Jos sellaiseen keksintöön, joka palvelussuhteen jatkuessa olisi kuulunut tämän lain
soveltamisalaan, haetaan patenttia tai sitä ryhdytään muulla tavalla hyödyntämään kuuden
kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä, on keksintöä pidettävä palvelussuhteen
aikana tehtynä, jollei keksijä osoita todennäköisiä perusteita keksinnön syntymiselle
palvelussuhteen jälkeisenä aikana.
13 §
Riitojen ratkaisusta
Oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain (656/1967) 11, 11 a ja 11 b §:ssä
mainittu keksintölautakunta on toimivaltainen antamaan lausuntoja tämän lain
soveltamisalaan kuuluvissa asioissa.
Laillinen tuomioistuin tämän lain soveltamisalaan kuuluvissa riitaisuuksissa on Helsingin
käräjäoikeus. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä oikeudenkäynnistä patenttiasioissa
säädetään.
14 §
Tarkempien säännösten ja määräysten antaminen
____________________
Korkeakouluille yhteisiä tarkempia säännöksiä keksintöilmoituksen tekemisestä, oikeuksien
siirtämisessä noudatettavista menettelyistä ja korvausten maksamisesta voidaan antaa
valtioneuvoston asetuksella.
Korkeakoulut voivat antaa tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta siinä
järjestyksessä kuin korkeakouluja koskevissa laeissa säädetään.
15 §
Voimaantulo ja siirtymäaika
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Ennen tämän lain voimaantuloa
voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.
Ennen tämän lain voimaantuloa tehdyistä keksinnöistä on voimassa, mitä keksinnön
tekohetkellä on säädetty.
Tätä lakia ei sovelleta sellaisiin tutkimussopimuksiin, jotka on tehty, tai tutkimushankkeisiin,
jotka on aloitettu ennen tämän lain voimaantuloa. Tätä lakia ei myöskään sovelleta sellaisiin
keksintöihin, joihin kohdistuu ennen tämän lain voimaantuloa syntyneitä sopimusvelvoitteita.
HE 259/2004, SiVM 1/2006, EV 28/2006